620x0 hautala

Kehitysministeri Heidi Hautala kaipaa miestä puutarhakoneiden kokoajiksi mutta pärjää hiirentappopuuhissa itsenäisesti.

Kuva Milka Alanen

Nainen etsii isänsä kaltaista miestä.
Olen kyllä joskus nähnyt unen, jossa edesmennyt isäni neuvoi miesasioissa, mutta en tunnista piirrettä itsessäni. Turvallisuushakuisuus on pettävää – siis sellainen, että etsii itselleen suojelijaa. Olen itse tehnyt pikemminkin päinvastaisia virheitä: ryhtynyt suojelemaan miestä.  Täytyisi vain kasvaa aikuiseksi ja antaa toisenkin olla aikuinen.

Nainen on ikuisella laihdutuskuurilla.
Näinhän se on. Tai ei kuurilla, mutta yliminä tarkkailee syömisiä jatkuvasti. Jos vyö alkaa kiristää, täytyy ottaa vinkistä vaarin ja jättää seuraava teksaspulla syömättä. Laihdutuskuurit eivät auta.

Nainen inhoaa formulakisoja.
Syytä ainakin olisi. Ei esimerkiksi Bahrain, joka ampuu rauhanomaisia mielenosoittajiaan, ansaitsisi formulakisoja. Jos kisoissa näkyisi jonkinlaista eettisyyttä, mikä ettei, mutta ympäristösyistä kannatan neppauskisoja.

Nainen ajattelee seksiä vähemmän kuin mies.
Ei ajattele. Luulen, että nainen ajattelee paljon sitä, ajatteleeko mies seksiä, jolloin hän tavallaan ajattelee itsekin seksiä. Ei siinä ole paljoa eroa, ehkä ajatellaan vain eri tavalla. Sitä paitsi miehetkin ovat nykyään niin uupuneita, että seksiajatukset lopahtavat valitettavan pian ja he alkavat ajatella seuraavaa kokousta.

Naisella on luontainen hoivavietti.
Olisiko se kuitenkin kulttuurista? Sitä mukaa, kun miesten hoivavietti kasvaa, naiset voivat ottaa rennommin. Lisää isäpäiviä vain! Niin ne yhteiskunnan tasa-arvo-ongelmat alkavat purkautua. Ja niiden päivien pitää olla pakollisia, ei mitään vapaaehtoisuutta tai valinnanvaraa.

Nainen ostaa koko perheen vaatteet.
Pahimmillaan kyllä, ja valitsee värit. Minäkin ihmettelen, miksi minulla on aina sinistä päällä, mutta äitihän sen aloitti. Hän puki minua jostain syystä aina siniseen. Omalle pojalleni en enää osta vaatteita. Kannattaa opettaa riittävän varhain perhe käymään kirppareilla, niin ei tarvitse huolehtia budjetistakaan. Käyn itsekin vielä silloin tällöin Fidan kirpparilla vaateostoksilla.

Naista ei kiinnosta tekniikka.
Kiinnostaa huomattavan paljon, jos tekniikasta on käytännön hyötyä. Minua kiinnostavat kaikki mekaaniset puutarhanhoitovälineet, siis hyvin vanhanaikainen tekniikka, mutta siinäkin on kunnossapitämistä. Yritin juuri koota marketista ostamaani kottikärryä ja huomasin, ettei minulla ollut oikeanlaista pumppua. Tuli miestä ikävä.

Naiset ovat parempia johtajia kuin miehet.
Usein ovat. Naisilla on kykyä nähdä, miten eri ihmiset kokevat asioita ja mitkä ovat kunkin hyvät puolet. Uskon, että maailmasta tulee parempi paikka, kun naisia nousee enemmän johtopaikoille.

Nainen ei halua rehellisiä kommentteja painostaan ja ulkonäöstään.
Olin kerran työasioissa Oslossa, ja suurlähettiläs saattoi minut bussipysäkille. Sanoimme hyvästit, hän lähti, ja vähän ajan päästä joku mies tuli sanomaan, että anteeksi rouva, teiltä on jäänyt hame sukkahousujen vyötärön alle kiinni. Että toisinaan rehellinen kommentti on ihan hyvä – suurlähettiläänkään ei olisi tarvinnut olla niin diplomaattinen.

Hiiret ja hämähäkit saavat naisen hysteeriseksi.
Hämähäkit ovat naisen parhaita ystäviä. Ne siivoavat talosta tuhohyönteisiä ja ovat merkki siitä, että talo on terve. Hiirikin on positiivinen signaali: rotat olisivat pahempia. Jos hiiriä haluaa pitää aisoissa, sellainen kolmen euron heti tappava giljotiini on erittäin hyvä.

Nainen rakastuu aina renttuihin.
En ole itse retkahtanut renttuun, ainakaan vuosikymmeniin. Johonkin taiteilijaan ehkä joskus, mutta on siinä ero renttuun. Tasavertainen kumppanuus on parempaa.

Nainen nauttii juoruilusta.
Kyllä se keventää asiapitoisia kokouksia ja antaa aivoille lepotauon. Auttaa ratkaisemaan älyllisiä ongelmia, kun välillä juoruilee. Sitä voi tosin tehdä vain naisporukassa – kun miehiä on läsnä, pitää varoa mainettaan.

Nainen yrittää kouluttaa miehensä sellaiseksi kuin haluaa.
Yrityksille voi toivottaa onnea, mutta ne taitavat olla tuomittuja epäonnistumaan. Itseään voi tietysti kouluttaa sietämään enemmän tai sitten voi miettiä, tuliko valittua oikein.

Kommentoi 0

Kommentit


Ajankohtaista Me Naisissa