Getty Images
Näyttelijä Emily Blunt, 29, on vähällä lyödä päänsä pöydän reunaan sukeltaessaan sen alle lontoolaisessa hotellihuoneessa.
– Onko tää varmasti puuta? äherrys kuuluu pöytäliinan helman takaa.
– Jep, puuta on! Emily huokaa helpottuneena, koputtaa kolmesti pöydän pintaan ja kömpii takaisin tuolilleen.
Emilyn tukka on aamulla raudoitettu täydellisen suoraksi, mutta nyt pöytäliina tekee päälaelle pörrön. Ilman selitystäkin on tullut selväksi, että Emily on taikauskoinen, mutta ihan kuin perustellakseen sukelluksensa, hän sanoo sen vielä ääneen.
– Olen meinaan mahdottoman taikauskoinen. Tiedäthän, mustat kissat ylittämässä tietä, puun koputukset ja sitä rataa.
Nyt puuta piti nakuttaa, koska Emily oli juuri hehkuttanut elävänsä elämänsä onnellisinta aikaa. Englantilaistähti on lopulta kotiutunut Amerikkaan, lakannut potemasta koti-ikävää ja pian parivuotias avioliitto näyttelijämies John Krasinskin kanssa voi hyvin. Kiinnostavia roolejakin on tarjolla enemmän kuin niitä ehtii tehdä.
Edes lähestyvä 30-vuotispäivä ei aiheuta kriisin oireita.
– Olen suorastaan typerän onnellinen. Kolmekymppisyyskin tuntuu pikemminkin uuden kauden alulta kuin parikymppisyyden lopulta. Ei siksi, että pelkäisin hyvän olon loppuvan, mutta parempi silti koputtaa puuta.
Taikauskoisuutensa lisäksi Emily tunnustaa olevansa fatalisti.
– Totta maar uskon kohtaloon. Kaikkea ei voi suunnitella itse ja valmiiksi. Ajattelen, että elämän käännekohdat ja muutokset osuvat tiellemme, koska niin on tarkoitettu. Itseltä vaaditaan vain spontaaniutta – ei pidä kamppailla vastaan vaan lähteä rohkeasti annettuun suuntaan.
Tarkkailijasta tulkitsijaksi
Jonkin tällaisen käännekohdan ansiosta Emilystä tuli näyttelijä eikä esimerkiksi juristi tai poliitikko, joita hänen isän puolen sukunsa on pullollaan. Kolmen siskonsa tapaan Emily kävi huippukoulut loistavin arvosanoin, mutta lakipykälien ja toimistouran sijaan taiteen tekeminen vei voiton.
Emilyn mielestä uravalinnan saneli loppumaton uteliaisuus ihmisiä kohtaan. Pikkulapsena, opetellessaan puhumaan, hän änkytti ja takelteli sanoissaan ja valitsi porukassa tarkkailijan roolin. Edelleen Emilystä on kiinnostavaa seurata muiden käyttäytymistä.
– Ihmiset ja elämä ovat kiehtovinta, mitä tiedän. Näyttelijänä saan tutkia juuri niitä. Erilaisten roolien kautta olen oppinut valtavasti myös itsestäni. Siksi rakastan työtäni – ei, olen umpirakastunut siihen, Emily hehkuttaa.
Nyt tuo maailman ihanin duuni on tuonut Emilyn Amerikasta vanhoille kotikulmilleen Lontooseen. Kun kollegat keskittyvät juhlimaan uuden elokuvan Rakkaudesta, kaloista ja unelmista ensi-iltaa, tähti haluaa viettää aikaa perheensä kanssa.
– Englannista ikävöin vain vanhempiani, siskojani sekä kissojani, joille olen nykyisin allerginen. Aina kun menen käymään kotona, äiti tervehtii minua ovella antihistamiinitabletin kanssa.
Ja onhan Emily asunut ulkomailla ennenkin. Hän oli aiemmin kihloissa laulaja Michael Bublén kanssa ja muutti tämän perässä Kanadaan. Emily osti yli kaksi miljoonaa euroa maksaneen talon Vancouverista, mutta rakastui sitten Johniin. Pikaero ja uusi romanssi uutisoitiin näkyvästi vuonna 2008.
Kulttuurifriikin lapset maailmalla
Uuden elokuvan tarina puolestaan sijoittuu Jemeniin ja se kuvattiin Marokossa. Innokkaana matkailijana Emily nautti Pohjois-Afrikan maisemista täysillä ja hän pitää kuvausreissuja yhtenä työnsä luksuseduista. Työ on vienyt aiemmin muun muassa Egyptiin ja Australiaan.
– Eikä aina tarvitse mennä kauas. Yksi hauskimmista keikoistani oli Amerikan New Orleansissa. Mikä tahansa aito seutu päihittää studion takapihan, Emily nauraa.
Vaikka kuukausienkin kuvausmatkat vievät näyttelijää jatkuvasti pois kotoa, hän harrastaa matkailua myös vapaa-ajallaan.
Reissukipinä on lapsuudenkodin peruja, Emilyn vanhemmat ovat innokkaita vieraiden kulttuurien harrastajia. Tosin muksuina sisarukset eivät aina arvostaneet äitinsä matkailunäkemyksiä. Felicity-siskon 13-vuotispäivää vietettiin Kreetalla rauniovaelluksella, ja Israelissa lapset eivät saaneet osallistua hotellin uudenvuoden juhlaan, koska perhe suuntasi aikaisin aamulla retkelle Kuolleellemerelle.
– Oikukkaina teineinä olimme raivoissamme äidin historiakohteista ja puuduttavasta ohjelmasta, mutta nykyään olen kiitollinen joka ikisestä rauniokävelystä. Luojalle kiitos fiksuista vanhemmista!
Emilyn matkakohteista yksi maa on ylitse muiden, Italia on ollut hänen suosikkikohteensa jo vuosia. Sen pohjoisosassa, Milanon yläpuolella sijaitsevassa Comossa hän ja John viettivät häitäänkin.
– Jos jotain fanitan, niin Italiaa. Olen kolunnut sitä ristiin rastiin. Vaikutun niin maasta kuin sen ihmisistäkin, mutta ylivoimaisesti suurin syy fanitukseeni on italialainen ruoka.
Emily Blunt
Emmaksi kutsuttu näyttelijä syntyi 23.2.1983 Lontoossa. Hän asuu Los Angelesissa aviomiehensä, amerikkalaisnäyttelijä John Krasinskin kanssa. Emman äiti on näyttelijä ja isä tunnettu lakimies. Emma on lahjakas laulaja, hän soittaa selloa ja on esiintynyt ex-sulhasensa Michael Bublén levyllä. Elokuva Rakkaudesta, kaloista ja unelmista nyt leffateattereissa.
Kommentoi 0
