Kuva John Palmén
Juonnat parhaillaan Yle Teemalla nähtävää Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia -ohjelmaa, ja näytät olevan siinä raskaana. Pitäisikö onnitella?
Ohjelma on kuvattu kaksi vuotta sitten, jolloin odotin Raffaelea, joten kolmatta lasta ei ole tulossa. Kuvauksissa vauvavatsa oli jo sen kokoinen, että lumikengillä vuoristossa kävely otti voimille.
Asut suurimmaksi osaksi Italiassa. Mitä puuhailet siellä?
Olen paljon kotona pienten lasteni takia, mutta teen myös toimittajan töitä. Viime aikoina olen suunnitellut kokkikurssia naapurini Marnan kanssa. Seitsemän ystävääni tulee toukokuussa Italiaan testaamaan ideaamme. Marna opastaa ruuanlaitossa, ja kun minä en osaa kokata, vastaan retkistä ja muista järjestelyistä.
Sinulla siis on italialainen anoppi, etkä osaa kokata?
En. Teen perheelleni joka päivä jotain ruokaa, mutta gourmetkokki en ole. Nämä kymmenen vuotta Italiassa ovat olleet varsinainen selviytymistarina: ensin en osannut mitään ja nyt osaan sen verran, että selviämme päivästä toiseen ja pojat kasvavat. Anoppini on tosi hyvä laittamaan ruokaa, mutta hän taitaa olla luopunut toivosta, että saisi minusta itsensä vertaista taitajaa. Sen verran olen oppinut, että arvostan hyviä raaka-aineita.
Viime aikoina on keskusteltu niin ranskalaisten kuin
tiikeriäitienkin kasvatusmetodeista. Mitenkäs Italiassa?
Italiassa lapsilta odotetaan käytöstapoja, mutta sallitaan myös riehuminen. Heitä myös paapotaan valtavasti, ja he saavat olla pidempään lapsia – Suomessahan lapsia kannustetaan aikuistumaan varhain ja jo kymmenvuotiaat kulkevat itse bussilla harrastuksiinsa. Italiassa hämmästeltiin myös sitä, että tein töitä raskauksieni loppumetreille saakka.
Italiassakin on kuohunut viime aikoina. Miltä meno näyttää sieltä käsin?
Italia on murrosvaiheessa, ja se tuntuu myös arjessa.
Vaikka italialaiset yleensä suhtautuvat tulevaisuuteen
positiivisesti, nyt he ovat huolestuneita. Mutta tuleeko maasta uusi Kreikka? En ole talousasiantuntija, mutta sen tiedän, että italialaiset säästävät tunnollisesti ja heillä on kakkosasuntoja ja muuta kiinteää omaisuutta, joten he eivät ole niin nopeasti pulassa.
Tie Roomaan: kaksi pientä elefanttia Yle Teemalla keskiviikkoisin klo 21.
Kommentoi 0
