Günther-koira on kasvanut Tanjan vierellä koko syöpähistorian ajan.
Günther-koira on kasvanut Tanjan vierellä koko syöpähistorian ajan.

Toimittaja Tanja Hakamo sai tietää sairastavansa rintasyöpää kesällä 2013. – En ole itkijänaisia. En kyynelehdi Vain elämää -jaksoja enkä ystävieni häitä. Kauhusta tai pelosta kyllä itken. Niitä on rintasyöpävuoteni aikana riittänyt, hän kirjoitti päiväkirjassaan reilu vuosi sairastumisen jälkeen.

"Tiedän, miltä tuntuu, kun luottamus petetään, mutta tämä oli jotain ihan muuta. Kaikkien aikojen vedätys. Pampulla polvitaipeisiin ja jalat alta.

Minun piti olla loistovedossa. Olin juuri käynyt 40-vuotistarkastukset ja ihastellut työterveydenhoitajan kanssa niiden tuloksia. 'Harvoin näkee näin hyviä lukuja', hän oli sanonut. Ihan varmasti sanoi, en kuvitellut sitä.

Tuloksia seuranneena päivänä gynekologini oli sanonut samaa: kaikki reilassa, mutta tuo patti kannattaisi tarkistaa. Peukalonpään kokoinen muhkura oli tuntunut rinnan sivustassa muutaman kuukauden.

Gynekologi kirjoitti lähetteen tutkimuksiin, ja kohta jo makasin elämäni ensimmäisessä rintojen ultraäänitutkimuksessa ymmärtämättä lainkaan, mitä oli tulossa.

19.6.2013 Uutinen tulee jotakuinkin hankalalla hetkellä. Istun autovuokraamon Fiat viisisatasen ratissa ja kiroan navigaattoria, joka käskee tekemään U-käännöksen nelikaistaisella moottoritiellä keskellä Hollantia. Vartissa olisin perillä Arnhemissa ystäväni luona, jota en ole nähnyt vuosiin. Perillä odottaa myös Günther, 10-viikkoinen weimarinseisoja, jonka hankkimista olen suunnitellut pitkään. Suloinen, ihana pentu ja uusi, haastava rotu! Palaamme kotiin juhannukseksi.

Kun kännykkä soi, tajuan unohtaneeni hands freen Suomeen, vaikka osasin odottaa lääkärin puhelua. Ultran jälkeen hän oli toivottanut hyvää lomaa: ”Sinuna en olisi huolissani!”

Nyt miehen ääni kuulostaa kuivalta ja vaivautuneelta. Hän puhuu lyhyillä lauseilla. ”Koepalassa on kahdenlaista löydöstä. Vaaratonta ja epäilyttävää. Sanotaan niin, että syöpäähän se on.”

Pysäytän Fiatin pientareelle. Etenen toimittajamoodissa: etsin käsilaukusta kynän ja kalenterista tyhjän muistiinpanosivun. Kirjaan puhelun ylös lähes sanasta sanaan. Tärkein on saatava muistiin ennen kuin kauhun aalto iskee.

Se tulee puhelun loppupuolella, kun lääkäri kysyy: ” Pärjäätkö siellä nyt tämän tiedon kanssa?”

Itken niin etten muista milloin.

Yleensä en ole itkijänaisia. En kyynelehdi Vain elämää -jaksoja enkä ystävieni häitä. Kauhusta tai pelosta kyllä itken. Niitä on rintasyöpävuoteni aikana riittänyt.

Heti aluksi pelkään viimeisiä hetkiäni – eikö syövässä aina tultaisi siihen. Muistan, miten aivosyöpään sairastunut ystäväni huusi kivuissaan, ja miltä toinen näytti sinnitellessään vatsasyöpänsä kanssa. Siltäkö omakin loppuni näyttäisi?

Parun, kun soitan kotiin miehelleni ja parun, kun ilmestyn hollantilaisen koirankasvattajan ovelle. Uskallanko ottaa pentua, tai antaako hän sitä minulle?

Myöhemmin tirautan vähän lisää kertoessani sairaudestani parhaalle ystävälleni ja sitten esimiehelleni. Rääyn kuin eläin, kun kasvaimestani otetaan uutta näytettä. 'Saa kirota ja huutaa, kunhan ei potki', lääkäri sanoo hoitajan pidellessä minua kaksin käsin.

8.7.2013 Vollotan taas tänään, kun ajelemme kaupasta kotiin. Haluan yhtäkkiä sanella suunnitelmat selviksi kuolemani varalta. Kuka koirista menee kenellekin ja keitä ei saa enää sijoittaa edelleen. Mies toistelee vieressä, että eihän tässä mitään hätää, ja haluan itsekin uskoa niin, mutta toiveiden latelu tuntuu välttämättömältä.

Mietin, että kävipä miehellä paska tuuri, kun joutui osalliseksi tällaiseen.

Olen murehtinut vain vähän sitä, millainen kehoni olisi, jos minulta poistetaan koko rinta. Sen sijaan olen ahdistunut läheisteni puolesta. Miettinyt, että kävipä miehellä paska tuuri, kun joutui osalliseksi tällaiseen.

Vastedes kuolemanpelko ja -läheisyys helpottavat. Kun olen mielessäni saanut tehtyä järjestelyt pahimman varalle, tunnen ensi kertaa voivani keskittyä paranemiseen. Olen löytänyt taistelutahtoni.

2.8.2013 Ensimmäisestä näytteenotosta on kulunut vain reilu kuukausi, kun jo odotan leikkauksen alkua sairaalassa. Kirurgilla on lempeä ääni ja leveä hymy, ja hän näyttää aivan Helka-tädiltäni, mikä tuntuu valtavan turvalliselta. Juuri ennen kuin vajoan uneen, yritän painaa mieleeni yksityiskohtia leikkaussalista, sillä olen jo päättänyt, etten palaa tänne. Sairaudessani ei ole mitään, mitä ei voisi voittaa, toistelen mielessäni kirurgini sanoja.

Suomessa rintasyöpäpotilasta odottaa valmis systeemi, on hoitosuunnitelma, henkinen tuki, vertaisverkosto. Hoitoputki on vähän kuin vuoristorata: pitää vain istua kyytiin ja ajaa ennalta määrätty reitti päättärille saakka, vaikka kuinka hirvittäisi.

En ole aiemmin ollut sairaalassa eikä kroppaani ole kajottu millään hammaslääkärin poraa järeämmällä. Alun häveliäisyys ja neulakammo väistyvät sitä mukaa, kun kehoani tutkitaan, piikitetään, skannataan ja puristellaan.

Vain arpiini en meinaa tottua. Toinen kulkee kainalossa, toinen rinnan sivussa, siellä missä patti tuntui. Kun katson niitä peilistä ensimmäisiä kertoja, meinaan oksentaa. Kotona mies puhdistaa haavan ja vaihtaa siteet. Kerran päätän olla reipas ja irrottaa laastarit itse. Ehdin huutaa apua ennen kuin pökerryn kylpyhuoneeseen.

Leikkausta seuraa kuukauden toipilasaika, josta kaksi ensimmäistä viikkoa menee kipuillessa ja toiset kaksi lomatunnelmissa. Arki jatkuu melkein ennallaan. Käyn Güntherin kanssa koulutuksissa, ajan Raisioon hakemaan uutta autoa ja Mikkeliin tapaamaan appiukkoa. Kipujen hälvetessä unohdan, että kehoni on vielä toipilas. Istutan kukkia ja kärrään pihan saviruukkuja kunnes maisema samenee ja lysähdän kanveesiin. Naapuri tulee hätiin.

Loma on tarkoitettu voimien keruuseen. Sytostaattihoitojen mukana alkaa vuoristoradan rajuin ylämäki. Sytot ovat solumyrkkyjä, joiden tehtävänä on tuhota syöpäsolut. Siinä sivussa ne tuhoavat hyviäkin soluja. Saan pitkän listan oireista. Joiltakin irtoavat kynnet, toisilta kosahtaa maksa, joku oksentaa itsensä teholle.

11.9.2013 Näkyvät oireet ilmestyvät. Haastattelen Cheekiä, jonka olen tavannut monesti ennenkin, mutta tänään minua nolottaa. Hikoilen kuin sika, olen turvoksissa ja kasvoilleni on räjähtänyt akne. Levy-yhtiön tiloissa on lämmin, mutta en kehtaa riisua pitkähihaista, sillä näppylät peittävät koko ylävartaloa.

Seuraavaksi kuivuvat limakalvot ja suuhun puhkeaa afta. Rakkulat polttelevat. Juon pillillä ja valitsen ruokia, joissa ei ole juuri pureksittavaa. Puheesta tulee sössötystä, kun varon liikuttamasta suutani. Kipu kiristää hermoja ja nukun vain pätkissä.

Seuraavan sytohoidon aikaan osaan jo ennakoida. Valelen suuni lääkeliuoksella viisi kertaa päivässä. Opin olemaan yökkäämättä, kun purskutan vuoroin ruokaöljyä, vuoroin suolaliuosta. Oireita yritetään lieventää myös hoitojen aikana. Samalla, kun suoneeni tiputetaan myrkkyä, imeskelen jäitä ja pidän pakastetyynyjä päässä, käsissä ja jaloissa. Kylmä hidastaa myrkyn kulkeutumista ääreisverenkiertoon.

Tähänastisessa elämässä olen selvinnyt vaivoistani Buranalla ja laastarilla. Nyt perustan lääkkeilleni keittiöön korin ja tallennan muistutukset niiden ottamisesta kännykän kalenteriin. Vedän vatsansuojalääkettä, särkylääkettä, pahoinvointilääkettä ja kortisonia. Kipu- ja pahoinvointilääkkeitä on kolmea eri vahvuutta. Rasvaan ihoa, suuta ja hoidan päänahkaa siinä toivossa, ettei tukka lähtisi kokonaan.

Mutta lähteehän se.

18.9.2013 Olen parkkeerannut ajoissa peruukkiliikkeen eteen ja haen korvapuustit sekä isot mukit kahvia ennen kuin ystäväni Laura saapuu. Ei tullut mieleenkään lähteä peruukkisovitukseen yksin.

Olen aina ollut hiusihmisiä, minulla on sitä paljon ja se kasvaa vauhdilla. Tukkani on ollut pitkä, suora, kihara, lyhyt ja superlyhyt, vaaleanruskea, punertava ja suklaanvärinen. Viimeksi se oli miltei musta ja ulottui puoleenselkään. Peruukkirouva näkee tukkani nyt, kun se on jo harvennut ja leikattu niskapituiseksi. Peruukki valitaan ajoissa ennen kuin olen täysin kalju.

Peruukkirouva on hienovarainen, mutta me Lauran kanssa särvimme kahvejamme, repeilemme ja kikatamme vedet silmissä. Välillä näytän 20 vuotta vanhemmalta verovirkailijalta, välillä siltä kuin olisin kulkenut liian läheltä puun oksaa ja päähäni olisi tipahtanut kuollut varis. Mikään ei näytä luonnolliselta vaan peruukkien kiilto vain korostaa kalpeuttani, harmautta ja tummia silmänalusia. Päädyn tummaan, pitkään malliin, joka eniten muistuttaa vanhaa kampaustani.

Myyjä antaa vinkkejä uuteen tekotukkaiseen arkeeni. Pitää välttää hankaavia hattuja ja takinkauluksia ja kokkaillessa muistaa, että keinohius voi reagoida kuumuuteen sulamalla. Kaikkiin tilanteisiin on näppärä ratkaisu: ota tukka pois.

Karvanlähtö jatkuu rytinällä. Työpäivän aikana roskikseni täyttyy irtoilevista hiustukoista. Sitä on tuppoina hartioilla, aamulla kerroksena tyynyliinassa ja valahtelee lavuaarin pohjalle, kun pesen hampaitani. Peilikuva masentaa, klanipäänä näytän ensi kertaa mielestäni oikeasti sairaalta. Sellaiselta, että unohdun miettimään, mitenköhän tässä oikein käy. Oivallan, miten iso osa identiteettiäni tukka on ollut.

Käytän peruukkia ihmisten ilmoilla vain muutaman kerran: ystäväni synttäreillä, iltapukugaalassa, kun menemme ulos syömään ja yhtenä päivänä töissä. Siellä osa kommentoi rohkaisevasti, yksi kysyy, miksi pidän peruukkia. Jatkan päivää pipo päässä.

13.11.2013 Jonotan turvatarkastukseen Oslon lentokentällä, kun nuori virkailijamies pyytää riisumaan pipon päästäni. Selitän, että kun on nämä syöpähoidot, mutta juippi ei kuuntele. Tokaisee vain kuivasti: 'Hat off.' Kukaan tuskin kiinnittää huomiota laikukkaaseen kaljuuni, mutta häpeän tunne pyyhkii yli kuin aalto. Tunne on vieras ja kestää vain hetken, mutta jää pysyvästi muistiin.

Tähän mennessä en ole juuri nolostellut sairauttani. Olen kertonut sen vaiheista ystävilleni Facebookissa ja kasvotusten, vastannut kaikkiin kysymyksiin. Tiesin alusta asti, että kirjoittaisin kokemuksistani jutun. Mitäs noloa tässä nyt olisi, en ole aiheuttanut sairautta tyhmyyksilläni. Olen puhunut syövästäni suoraan ja asenteella, että tämähän perhana voitetaan, ja saanut kiitosta siitä.

23.12.2013 Istun kuudetta eli viimeistä kertaa sytohoidossa. Suoneni ovat huonossa kunnossa ja ne osaavat jo paeta tiputusneulaa. Jokainen pisto sattuu niin, että näen tähtiä. Hoitajat kulkevat tonttulakeissa ja toivottavat hyvää joulua. Meillä ei vietetä sitä, sillä kotiin päästyä makaan sängyssä kolme vuorokautta tajuamatta päivien vaihtumista.

Kuvotusta ja kolotusta on mahdoton kuvailla. Se on vähän kuin sisuskalut kärventyisivät ja luita höylättäisiin jollain leveällä terällä.

Väsymys on uutta. Nyt on pakko antaa periksi.

Väsymys on uutta. Tähän asti olen ollut reipas ja yrittänyt olla valittamatta oloani. Olen pitänyt töistä vain muutaman sairauspäivän ja vastannut puheluihin silloinkin, kun olen istunut tippaletku käsivarressa. Haluan käydä töissä, sillä se pitää ajatukseni poissa sairaudesta. Voivottelu olisi tuntunut periksi antamiselta, ihan kuin sairaus olisi päässyt voitolle.

Nyt se pääsee, on pakko antaa periksi. Kestää pari viikkoa ennen kuin toivun myrkyistä tolpilleni.

Tammikuun puolivälissä palaan töihin ja seuraavana päivänä alkavat sädehoidot. Käyn niissä 25 kertaa, joka arkipäivä viiden viikon ajan. Hoito on lastenleikkiä aiempaan verrattuna. Pidätän hengitystä hoitopöydällä sädetyksen ajan ja sitten pääsen pois. Muutaman kerran saan paniikkikohtauksen ja tunnen tukehtuvani. Hoidettava rinta turpoaa seuraavaan kuppikokoon ja sen iho palaa punaiseksi ihan kuin olisin unohtunut aurinkoon, mutta en jaksa välittää enää. Pikkujuttu.

Olen luopunut kurvikkaista rintaliiveistä ja vaihtanut ne pehmeisiin. Kotona kuljen väljissä t-paidoissa, kaikki muu tuntuu ilkeältä.

28.2.2014 Tänään juhlitaan viimeistä hoitokertaa! Toimituksessa odottaa yllätyskuoharit ja illalla käyn ulkona syömässä. Olen juhlistanut välietappeja kakkukahveilla tai ostamalla itselleni törkeän hintaisia kukkakimppuja.

Vastedes vointini seuranta on omalla vastuullani, ja lääkkeet on karsittu yhteen hormonipilleriin päivässä. Syön niitä seitsemän vuotta, joiden aikana en saa tulla raskaaksi ja joiden jälkeen olen liian vanha yrittämään. Suomea murtaen puhuva lääkärini pukee tilanteen yhteen koruttomaan lauseeseen: 'Perhe on nyt loppu'.

15.8.2014 Selaan Hesaria lentokenttäloungessa ja odotan pääsyä Lontoon-lennolle. Katse pysähtyy suomalaissuunnittelijan muistokirjoitukseen. Nainen istui kanssani sytostaattihoidoissa ja ehdimme tulla mitä kuuluu -tutuiksi. Nyt hän on joukosta poissa. Uutinen nostattaa ristiriitaiset fiilikset. Samalla, kun toisen kuolema tuntuu epäreilulta, tunnen helpotusta omasta toipumisestani.

Ajatus sairauden uusimisesta käy mielessä silloin tällöin. Jos nyt sairastuisin uudelleen, en olisi yhtä peloissani kuin vuosi sitten. Olisin aivan raivona.

Mitä Tanjalle kuuluu nyt? Lue täältä.

Suomalainen unitutkija Olli Polo väittää Helsingin Sanomissa, että pitkäaikainen väsymys on jo epidemia.

Unitutkija, fysiologian dosentti Olli Polo on tutkinut ja hoitanut uransa viimeiset kymmenen vuotta kroonista väsymysoireyhtymää. Hänen mielestään väsymyksestä on syntynyt jo yhteiskunnallinen epidemia, joka näkyy erityisesti lapsissa ja nuorissa.

– Koskaan aiemmin urallani en muista, että olisin joutunut kirjoittamaan näin paljon lausuntoja lapsille ja nuorille, että heillä on niin vaikea-asteinen väsymys, että se haittaa aivotoimintaa ja sen takia tarvitaan lyhennettyä koulupäivää tai kotiopetusta, Polo kertoo Helsingin Sanomille.

Polo sanoo, että pitkäaikainen ja toimintakykyä heikentävä väsymys alkaa olla kansansairauden luokkaa.

– Noin kolmasosa väestöstä kärsii siitä. Kroonista väsymysoireyhtymää Suomessa sairastaa ainakin 50 000 ihmistä, mutta sekin on vain jäävuoren huippu.

”Kroonista väsymysoireyhtymää Suomessa sairastaa ainakin 50 000 ihmistä, mutta sekin on vain jäävuoren huippu.”

HS:n mukaan Polo on hoitanut väsymysoireyhtymäpotilaita klinikallaan kokeellisin hoitomenetelmin, jotka ovat synnyttäneet muissa lääkäreissä vastustusta ja johtaneet Valviran varoitukseen. Unitutkijan itsensä mielestä väsymystä ei haluta myöntää kansanterveydellisenä ilmiönä, koska sen pelätään lisäävän terveydenhuollon kustannuksia.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa?

Krooninen väsymysoireyhtymä on tila, jossa keskeisenä oireena on yli kuusi kuukautta jatkunut väsymys ja potilaan toimintakyky on merkittävästi heikentynyt, kertoo Duodecim.

Ennen kuin kirjoitat hakukenttään ”krooninen väsymysoireyhtymä”, kannattaa pysähtyä ja miettiä!

Krooninen väsymysoireyhtymä ei ole todellakaan ainoa asia, joka aiheuttaa väsymyksen tunnetta. Voimattomuutta saattaa aiheuttaa esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, raudan puute tai stressaava elämäntilanne.

Linkin korjaus 21.24: Duodecim-linkki on vaihdettu uudempaan artikkeliin.

Markus Jansson

Unitutkija väsymysepidemiasta HS:lle: ”Kroonista väsymysoireyhtymää Suomessa sairastaa ainakin 50 000 ihmistä”

Teillä on VANHA JA VÄÄRÄ LINKKI DUODECIMIN JUTTUUN!!! Uusi artikkeli Kroonisesta väsymysoireyhtymästä on tämä: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01194 Kyse on somaattisesta, neuroimmunologisesta dysautomiaa aiheuttavast aineenvaihduntasairaudesta, jonka uusi nimi on Systeeminen Rasitusintoleranssisairaus (SEID). Sillä ei ole mitään tekemistä minkään "väsymyksen" kanssa, älkää käyttäkö tuota harhaanjohtavaa ja vähättelevää termiä! Tukiryhmä FB:ssä https://www...
Lue kommentti

Neurologin mukaan päänsärkydiagnoosia ei pidä tehdä hartiakipujen perusteella. 

Lähes jokainen meistä kokee joskus päänsärkyä. Vanne kiristää päätä, silmän takana juilii ja särky jyskyttää ohimolla. Päänsäryn oireet ovat moninaiset, mutta niin ovat syntysyytkin. Terveyskirjaston mukaan päänsärky voi johtua esimerkiksi lihaksista, aivokalvoista, poskionteloista, verisuonista tai hampaista.

Osa päänsärkyä kokevista kärsii itse asiassa migreenistä. Päänsärkyjä on tunnistettu yli 200 erilaista, mutta migreeni on yleisin lääkärin apua vaativista päänsäryistä.

Neurologi Markku Nissilän erityisalaa ovat migreeni ja muut päänsäryt. Hänen mukaansa migreenidiagnooseja annetaan Suomessa kitsaasti, vaikka migreeni ei suinkaan ole harvinainen. Yli 90 prosenttia päänsäryn takia lääkäriin hakeutuneista kärsii migreenistä.

– Kun päänsärkyä diagnosoidaan, ajatellaan usein, että ensin pitää miettiä kaikki muut vaihtoehdot, ja migreeni on viimeinen diagnoosi, johon päädytään, Nissilä sanoo.

Neurologi vastaa kuuteen kysymykseen

1. Mistä erottaa migreenin ja muun päänsäryn?

– Jos päänsärky on sellaista, että sen takia tulee sairauspoissaoloja tai joutuu perumaan sosiaalisia menoja, ensimmäisen ajatuksen pitäisi olla, että kyseessä on migreeni.

– Seuraavat oireet liittyvät vain migreeniin: pahoinvointi ja oksentelu, säryn tuntuminen sykkeen mukana ja säryn paheneminen arkiaskareista, kuten portaiden nousemisesta. Pahoinvoinnin sijasta tai lisäksi migreeniin voi liittyä valo- ja ääniherkkyyttä. Sykkeen mukana tuntuva ja oksentelua aiheuttava päänsärky on migreeniä, vaikka särky olisi lievääkin.

”On yksi suomalaisen terveydenhuollon suurimmista virheistä, kun kuvitellaan, että hartiaseudun vaivat ovat selitys päänsärylle.”

– Muista päänsäryistä hyvin yleinen on tensio- eli jännityspäänsärky. Sen tunnusmerkki on lievä särky, joka ei estä tekemästä asioita.

2. Hartiat ovat ihan jumissa. Johtuukohan päänsärkyni vain siitä?

– Ei. On yksi suomalaisen terveydenhuollon suurimmista virheistä, kun kuvitellaan, että hartiaseudun vaivat ovat selitys päänsärylle. Muualla maailmassa ei ajatella näin.  

– Jos päänsärystä tehdään diagnoosi sillä perusteella, että niska-hartiaseudun lihakset aristavat, tuloksena on yleensä väärä diagnoosi. Migreenistä kärsivillä on kyllä muita useammin hartiavaivoja ja migreenikohtaus voi tuntua myös niskassa sekä hartioiden yläosassa, mutta se ei tarkoita, että migreeni johtuisi jumiutuneista hartioista.

3. Kuinka yleinen migreeni on?

– Noin joka kymmenes on saanut viimeisen vuoden aikana migreenikohtauksen. Jossakin vaiheessa elämäänsä migreenistä kärsii joka kolmas nainen ja 17 prosenttia miehistä.

– Migreenikohtaukset ovat sairautta, mutta migreeni on myös ominaisuus, johon liittyy se, että säätelyhermosto reagoi herkemmin kuin muilla. Siksi migreeni-ihmisillä on muita useammin kylmät kädet ja jalat, ärtynyt paksusuoli ja matala verenpaine.

”On legendaa, että migreeni loppuisi aina viisikymppisenä.”

4. Miksi naisilla esiintyy enemmän migreeniä kuin miehillä?

– Naisilla ja miehillä on yhtä paljon migreenille altistavia geenejä, mutta naisilla murrosiässä alkava hormonikierto on niin voimakas ärsyke, että naisilla esiintyy tuplasti enemmän migreeniä kuin miehillä. Hormoneiden takia migreeni tulee esiin niilläkin naisilla, joilla geneettinen kuorma on aika pieni.

5. Seuraavatko migreenikohtaukset loppuelämän, jos niitä kerran alkaa saada?

– Saattavat seurata. Migreeniä voidaan kuitenkin hoitaa sekä ennaltaehkäisevillä että kohtauslääkkeillä. Täsmälääkkeet migreeniin tulivat markkinoille 1990-luvun alussa, ja sen jälkeen ei ole tapahtunut oikein mitään – kunnes ensi vuonna markkinoille tulevat ensimmäiset biologiset migreeninestolääkkeet. Niitä pistetään suoneen kerran kuukaudessa. Kokeissa havaittiin, että neljännes koehenkilöistä pääsi migreenistä kokonaan eroon biologisilla lääkkeillä.

– On ihan legendaa, että migreeni loppuisi aina viisikymppisenä. Vaihdevuosien kohdalla migreeni loppuu joillakin, mutta joillakin se pahenee.

6. Voiko migreeniä helpottaa muuten kuin lääkkeillä?

– Joillekin voi riittää kylmällä hautominen ja joillekin, varsinkin lapsille, toimii nukahtaminen. Aikuinen voi tarvita lääkkeen ja nukahtamisen, jotta kohtaus menee ohi.

Sometuksesta jumiutunut niska on hoidettavissa hyvän ergonomian ja täsmäjumpan avulla.

Puhelimella somettaminen ja viestien kirjoittaminen voi olla hauskaa, mutta ne ovat myös suorassa yhteydessä niska- ja selkäkipuihin. Helsingin Sanomat uutisoi ruotsalaistutkimuksesta, jossa seurattiin viiden vuoden ajan 7 000 nuorta aikuista. Yli 20 tekstiviestiä päivässä lähettäneet ilmoittivat useammin kärsivänsä niskan ja yläselän kivuista. 

Tutkimuksessa raportoitiin myös sormien tunnottomuudesta ja nipistelystä. Tutkijoiden mukaan kuusi tekstiviestiä päivässä näytti olevan raja, jonka jälkeen kipu- ja tunnottomuusoireet alkavat lisääntyä. Jos omaa viestittelyä alkaa laskea, huomaa, että kuusi tekstiviestiä tulee lähetettyä, noh, vähintään ennen lounasaikaa. 

Helsingin Sanomien jutussa haastateltu Selkäliiton selkäneuvonnan koordinaattori Maria Sihvola arvioi, että vietämme älypuhelimen ääressä keskimäärin kahdesta neljään tuntia päivässä, eli hurjat 700–1400 tuntia vuodessa.

Voi toki miettiä, onko älypuhelimen ääressä tarpeellista viettää niin paljon aikaa, mutta joka tapauksessa älypuhelimen selausasentoon tulisi kiinnittää huomiota. Pää kumarassa selaaminen voi ajan mittaan aiheuttaa niskan välilevyn rappeutumista. Normaalissa asennossa pää painaa viisi kiloa, mutta kumarassa ryhdissä, 60 asteen kulmassa, niskalle kohdistuu painetta jopa 27 kilon edestä.

Someniskasta ei ole pakko kärsiä. Virkisterin fysioterapeutti Riikka Ilmivalta laati Me Naisille vinkit someniskan ehkäisyyn ja hoitoon.

Näin ehkäiset someniskan:

1. Tärkeintä someniskan ehkäisyssä on somen käytön vähentäminen. Jos vietät paljon aikaa älypuhelinta näppäillen, mieti, tarvitseeko sinun todella käyttää niin paljon aikaa somettamiseen.

2. Kiinnitä somettaessasi huomiota koko selkärangan oikeaan, luonnolliseen asentoon, jolloin pää pysyy automaattisesti rangan jatkeena. Älä nojaa kauheasti eteenpäin: jos ylävartalo on C-kirjaimen mallinen, pää roikkuu automaattisesti. Jos istut somettaessasi, nojaa selkänojaan.

3. Jatkuva käsien kannattelu somettaessa aiheuttaa särkyjä. Tue käsiä käsinojaan aina kun mahdollista. 

4. Näpyttele älypuhelinta molemmilla käsillä, ettei kroppa muutu toispuoleiseksi.

5. Aina ei tarvitse näpytellä. Käytä niin sanottua puhelimen virtuaalisihteeriä: monesti tekstiviestit voi kirjoittaa ja puhelut soittaa antaen puhelimelle äänikomentoja.

6. Jos sometat edelleen huonossa asennossa, pyydä vaikka läheistäsi ystävällisesti huomauttamaan asiasta. Voit myös hankkia työpisteen äärelle peilin, jos et muuten huomaa olevasi huonossa asennossa.

Iskikö someniska? Näin hoidat sen kuntoon:

1. Muista edelleen vähentää somen käyttöä. Mitä enemmän välttelet staattista paikallaan oloa, sen parempi. Aktiivinen elämäntapa pitää pois somen ääreltä.

2. Someniska johtuu staattisesta asennosta, joten käytä kroppaa monipuolisesti arjessa ja liikuntaharrastuksissa. Mikä tahansa liikunta hyötyliikunnasta lihaskuntoharjoitteluun edistää aineenvaihduntaa.

3. Rintarangan elastisuuden ylläpitäminen on tärkeää, sillä somettaminen ja näyttöpäätetyöskentely jäykistävät rintarankaa. Yläkroppaa voi virkistää keppijumpalla ja rintarangan kiertoliikkeillä.

4. Somettaminen tekee myös yläniskasta todella kireän. Yläniskaa voi mobilisoida vaikka automatkalla tai tuolilla istuessa: tee hyvin pieniä painalluksia takaraivolla selkänojaan, vuorotellen painaen ja rentouttaen niskaa. Liikeessä voi viedä leukaa hieman taakse ja alaspäin. 

Hei te tiimalasivartalosta unelmoivat, hyviä uutisia: pelkästään vatsan alueelta on mahdollista hoikistua!

Meille on vuosikausia hoettu, että laihtua ei voi vain tietystä kohdasta, vaan rasvaa palaa treenin ja ruokavalion ansiosta tasaisesti koko kehosta.

Nyt on selvitetty, että pitkään itsestäänselvänä pidetty sääntö ei olekaan koko totuus. Time-sivuston mukaan tutkimustieto osoittaa, että tietyistä kehonosista on helpompi karistaa rasvaa kuin toisista.

Yksi kyseistä kehonosista on vatsa. Vyötärönseudun lisäksi helpoiten palavaa rasvaa löytyy käsivarsista ja rinnan alueelta. Sen sijaan takapuolen ja reisien rasvaa on vaikeinta polttaa pois.

Tietyt rasvakertymät ovat aineenvaihdunnallisesti aktiivisempia kuin toiset.

Virginian yliopiston lääketieteen professori Arthur Weltman kertoo tämän johtuvan siitä, että tietyt rasvakertymät ovat aineenvaihdunnallisesti aktiivisempia kuin toiset. Siksi niistä on helpompaa tai vaikeampaa päästä eroon urheilun ja kevyen ruokavalion avulla.

– Vatsan alueen rasva on aineenvaihdunnallisesti yksi aktiivisimmista rasvoista, Weltman kertoo.

Urheilu aiheuttaa kehossa erilaisten hormonien erittymistä. Mitä rankempaa urheilu on, sitä enemmän hormoneja erittyy ja rasvaa palaa – ja erityisesti paikoissa, jotka ovat aineenvaihdunnaltaan aktiivisinta.

Lue lisää! 18 tapaa polttaa enemmän ja tehokkaammin rasvaa

Jos siis haluaa hoikistua erityisesti vatsan alueelta, mitä kannattaa tehdä? Tutkimuksen mukaan siinä missä esimerkiksi juoksu tai uinti auttavat polttamaan rasvaa koko kehosta, vastustreenit voivat polttaa rasvaa keskitetysti esimerkiksi vatsan alueelta, koska vatsarasvat reagoivat voimakkaammin urheiluun.

Toisen tutkimuksen mukaan vatsarasvan polttamisessa ovat tehokkaita myös niin sanotut HIIT-harjoitukset eli nopeatempoiset intervallitreenit. Treenin jälkeen aineenvaihdunta käy vilkkaana ja keho polttaa rasvaa muutaman tunnin ajan treenin jälkeenkin – erityisesti sieltä vatsan alueelta.

Lybia

Nyt se on todistettu: painoa voi pudottaa pelkästään vatsasta

Mutta oletteko kokeilleet jutussa mainittuja treenejä? Punttia ja hiittiä? Itse olen ja siksi allekirjoitan jutun väitteen. Olen kokenut sen että kyseisiä treenimuotoja ruokavalioon yhdistämällä saa vyötärön pienenemään pikavauhtia. Tosin tiimalasivartaloa ei voi saada jollei ole sellainen luonnostaan. Mutta lähemmäs toki voi päästä.
Lue kommentti