Purppurataivas-blogin kirjoittaja kertoo vaikeuksistaan saada hoitoa angiinan tai umpisuolentulehduksen kaltaisiin tavallisiin vaivoihin, koska häntä pidetään automaattisesti harhaluuloisena.

Purppurataivas-blogia Me Naisten sivuilla kirjoittava nuori nainen on elämänsä aikana kuullut monenlaisia diagnooseja. Usein tavalliset, fyysiset sairaudet tai vaivat on laitettu kaksisuuntaisen mielialahäiriön piikkiin.

Nainen kertoo, kuinka hän kävi viimeksi terveyskeskuksessa jatkuvan angiinan ja turvonneiden nielurisojen vuoksi. Hoitaja oli sanonut, että ”juo kylmää vettä”.

– Hoitaja ei edes katsonut nieluuni tai kysellyt kauan oireilu oli jatkunut.

Sen jälkeen hän meni lääkärille, joka oli sanonut tilanteen rauhoittuvan itsestään. Samalla lääkäri oli kysynyt, käykö nainen säännöllisissä terapiatapaamisissa.

Lue myös! Antti Railio puhuu ensimmäistä kertaa sairaudestaan: ”Olen miettinyt monta kertaa lopettavani kaiken”

Käteen tästä hoitokerrasta jäi 800 milligramman Burana-resepti ja 25 euron lasku, hän kirjoittaa.

Lähihoitajaksi itse opiskeleva bloggaaja muistaa myös varhaisempia tapauksia, joissa ei mielestään saanut oikeaa hoitoa.

– Olin 14–15 vuotias, kun umpisuoleni tulehtui. Lähdimme äidin kanssa päivystykseen, jossa sanottiin, että tyttö vaan vetää omia johtopäätöksiä ja haluaa tulla huomatuksi.

”Päivystyksessä sanottiin, että tyttö vaan vetää omia johtopäätöksiä ja haluaa tulla huomatuksi.”

Kipujen pahentuessa ja äidin tuskan purkaantuessa ambulanssi vei kuitenkin pian leikattavaksi, nainen kirjoittaa´"Sua vaan ahdistaa" -postauksessaan.

Normaalia elämää

– Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei tee ihmisestä hullua tai huonompaa ihmistä, se ei tee ihmisestä automaattisesti harhaluuloista tai huomionkipeää, paitsi hoitohenkilökunnan mielestä.

Bloggaajan mukaan diagnoosi ei vaikuta hänen elämäänsä mitenkään muuten, kuin että hän ei saa asianmukaista hoitoa

– Elän normaalia elämää, asun yhdessä kihlattuni kanssa, opiskelen lähihoitajaksi ja teen ihan tavallisia juttuja. Diagnoosi on kummitellut elämässäni vuodesta 2009 asti, eikä sitä saa noin vain pois.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Vierailija

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava bloggaaja: ”Hoitohenkilökunta pitää huomionkipeänä”

Nykyisin on uskomaton määrä diagnosoitavaa ja diagnosoituja ... jokaiselle saa kuulemma tarvittaessa psykologisen diagnoosin jolla voidaan estää heidän etenemisensä tarvittaessa. Jatkossa potilaan tarvittavia terapioita, hoitoja, lepoon tai kevyempään työnkuvaan ohjaavaa rekrytointia ei kuitenkaan suoriteta vaikka olisi diagnoosin saanut? Siksi käy mielessä diagnoosien oikeellisuus. Käytetäänkö niitä väärin potilasta vastaan? Eri asia ovat maahanmuuttajat ja sotatoimissa olleet jotka saavat...
Lue kommentti

Satunnainen suuttuminen tekee enemmän hyvää kuin hallaa.

Tiskit ovat taas räjähtäneet keittiössä käsiin. Työkaveri sai verenpaineen nousemaan iltapäiväpalaverissa. Äh, suututtaa! Ja vähän myöhemmin lähinnä nolottaa, vaikka omaa ärsyyntymistä ei olisi tuonut millään lailla esille.

Suuttumista ja vihaisia tunteita ei kuitenkaan pidä yrittää estää tai hävetä. Time nimittäin kertoo, että satunnaiset vihaiset tunteet tekevät pitkällä aikavälillä elämästä onnellisempaa!

On välttämätöntä olla toisinaan vihainen, jotta voisi myös olla kaikkein onnellisimmillaan.

Uuden tutkimuksen mukaan on välttämätöntä olla toisinaan vihainen, jotta voisi myös olla kaikkein onnellisimmillaan. Tutkimuksessa selvisi, että ne ihmiset, jotka eivät juurikaan reagoineet esimerkiksi uutisiin onnettomuuksista, halusivat tuntea enemmän vihaa tai surua.

Lisäksi esimerkiksi eksiinsä rakastuneet toivoivat voivansa tuntea vähemmän positiivisia tunteita entistä kumppaniaan kohtaan.

Lue lisää! Tiesitkö? Vihan tunteesta on yllättävän paljon hyötyä

Johtava tutkija ja psykologian professori Maya Tamir toivoo, että tutkimus auttaisi arvioimaan uudelleen usein mahdottomia tavoitteita siitä, millaisia tunteita ihmiset haluaisivat tuntea. Läntisessä kulttuurissa paine voida hyvin ja tuntea jatkuvaa onnellisuutta voi olla vaikea selättää.

– Tutkimus osoittaa sen, että onnellisimpia ihmisiä ovat he, jotka tuntevat niitä tunteita joita he myös haluavat kokea. Jos siis ihmisen mielestä viha on tavoiteltavaa esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuksia vastaan taistelemisen takia, on hän todennäköisesti onnellisempi tuntiessaan vihaa, Tamir selittää.

Purkamaton viha patoutuu sisälle ja muuttuu pahaksi oloksi.

Onnellisuutta on tietenkin hyvä havitella, mutta se ei tarkoita negatiivisten tunteiden tukahduttamista. On tärkeää hyväksyä erilaiset tunteet osaksi elämää aina vihaa ja surua myöten.

– Jos kokemansa tunteet toivottaa tervetulleeksi ja niille onnistuu löytämään tarkoituksen, on todennäköisesti myös onnellisempi, Tamir summaa.

Jos vihaa ei osaa tai uskalla ilmaista, voi se aiheuttaa myös ongelmia. Ylikiltteys voi pahimmillaan johtaa siihen, että purkamaton viha patoutuu sisälle ja muuttuu myöhemmin pahaksi oloksi. Silloin ihminen voi lamaantua ja masentua. Siksi vihaa kannattaa lähestyä rakentavana tunteena, joka kuuluu onnelliseen, monipuolisia tunteita sisältävään elämään.

Isot painot ja näyttävät lihakset eivät välttämättä merkitse kestävyyttä ja hyvää fyysistä kuntoa.

Jokainen on joskus törmännyt atleettiin, jonka lihakset suorastaan puskevat ulos vaatteista. Jo kaukaa näkee, että raskaat painot ovat osa hänen kuntosalitreenejään. Huh, on oltava erinomaisessa fyysisessä kunnossa saadakseen sellaiset lihakset, eikö?

Ei oikeastaan, sillä isot lihakset ja hyvä kunto ovat Helsingin Sanomien haastatteleman fysioterapeutin Georg Schleiferin mukaan kaksi eri asiaa. Vaikka lihaksia löytyisi kuinka paljon, fyysinen kunto voi silti olla pohjamudissa.

Kuntosalista innostunut harjoittelee usein ainoastaan lihasvoimaa.

Schleifer kertoo HS:lle, että kuntosalista innostunut harjoittelee usein ainoastaan lihasvoimaa. Ongelmaksi muodostuu se, että yksipuolinen treenaaminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä lähinnä vaivoja kroppaan.

– Yksipuolinen harjoittelu johtaa ylikuormitus- ja rasitusvammoihin, lihasepätasapainoon ja psyykkiseen väsymiseen, Schleifer kertoo HS:lle.

Lue myös: Älä sorru näihin! Pt paljastaa naisten yleisimmät virheet kuntosalilla – ja miten ne voi korjata

Hyvä kunto koostuu lihaskunnosta, kestävyydestä, liikkuvuudesta ja koordinaatiosta. Eri liikuntamuodot tukevat toisiaan: esimerkiksi lenkkeily auttaa palautumaan kuntosalitreenistä.

Hyvä kunto tarkoittaakin ennen kaikkea hyvää toimintakykyä. Schleifer kertoo Helsingin Sanomien artikkelissa eräästä asiakkaastaan, jolta lihaksia löytyi kyllä huimasti, mutta liikkuvuus oli lähes olematonta.

”Kaveri ei saanut laitettua edes paitaa selän puolelta housunkaulukseen.”

– Hän oli jäykkä kuin rautakanki. Kaveri ei saanut laitettua edes paitaa selän puolelta housunkaulukseen, koska kädet eivät taipuneet taakse.

Lihaksien koko ei myöskään kerro suoraan siitä, kuinka voimakkaat treenatut lihakset ovat. Daily Mail -sivusto kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan kehonrakentajien lihassolut ovat usein kyllä isompia kuin kestävyysurheilijoiden, mutta heikompia.

Koko ei kerro lihaksen vahvuudesta.

Yleisesti ottaen lihas pystyy tuottamaan sitä enemmän voimaa, mitä isompi se on – mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Voima ei kasva samalla tavalla kuin lihaksen koko, ja siksi koko ei kerro lihaksien vahvuudesta.

Tutkimuksessa havaittiin, että erityisen vahvat lihakset löytyvät esimerkiksi pikajuoksijoilta. Lihaksien erityinen voimakkuus johtuu siitä, että pikajuoksijoiden lihaksien täytyy tuottaa voimaa huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi kehonrakentajien.

Älä anna siis isojen lihaksien hämätä – lihaskimpun voi voittaa mitä todennäköisemmin esimerkiksi porrasjuoksussa tai joogaliikkeissä!