Kaverin neuvo tai oma kokemus ei ole yhtä pätevä kuin tutkimustieto.

Sairaanhoitaja Jan Holmberg kertoo sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn sivuilla pitämässään Mainio-blogissa potilaasta, joka tuli terveyskeskuksessa hänen vastaanotolleen. Mies halusi tietää alkoholinkäytön riskeistä.

Holmberg kertoi riskirajoista, jotka potilas ylitti. Sairaanhoitaja ohjeisti, ettei alkoholia voi käyttää rauhoittavien kolmiolääkkeiden kanssa. Hän oikaisi, ettei alkoholi ole sydänlääke, kuten mies asian ilmaisi. Sen sijaan potilaan alkoholinkäyttö kohotti hänen verenpainettaan sekä altisti rytmihäiriöille ja sydäninfarktille.

”Mies tulistui ja huusi ovesta ulos marssiessaan, että kyseessä on vain minun mielipiteeni. Hän tiesi maksavana asiakkaana omat oikeutensa eikä ollut tullut kuuntelemaan terveysterrorismia”, Holmberg kirjoittaa.

”Hämmästellen huikkasin miehen perään, ettei kyse ole vain mielipiteestäni vaan tutkitusta terveystiedosta.”

Ravitsemus saa tulistumaan

Asiantuntijat ja toimittajat saavat perinteisesti vihaa niskaansa, jos he puhuvat maahanmuutosta tai tasa-arvosta – ja ravitsemuksesta. Nykyään syömiseen suhtaudutaan niin vakavasti, että tutkijoita ja heidän perheitään uhkaillaan.

Hiljattain uutisoimme tiedeartikkelista, jonka mukaan hehkutettu kookosöljy on epäterveellistä. Taustalla oli 21 tutkimusta. Kuten usein ravitsemusjutuissa, kommenttiboksissa ja Facebookissa räjähteli.

”Luotan omakohtaiseen vuosien kokemukseeni enemmän kuin yhteenkään 'tutkimukseen' kookosöljystä.”

”Meikälle ainakin kookos sopii vallan erinomaisesti.”

”Heh, kaikki ja ei mikään on haitallista terveydelle, kaikki on yksilöitä ja tutkimuksia on joka suuntaan, riippuu minkä niistä haluaa valkata. Jokainen tutkiskelkoon omia kehontuntemuksiaan ja mittailkoon omia arvojaan, meikälle ainakin kookos sopii vallan erinomaisesti. Samoin aito voi.”

Jutussa siteerattiin ravitsemusterapian apulaisprofessoria Ursula Schwabia, joka kommentoi kookosöljyä Hyvä terveys -lehdessä.

”Ursula Shwabin nimi tässä artikkelissa sai niskakarvat pystyyn samantien..Eipä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun ko.henkilö kertoo 'tutkimustuloksista', joiden mukaan tämäkin tuote on muka epäterveellistä mutta rasvaton maito onkin sitten terveellistä..”

”Just just, että rasiamargariini on hyvää... Sanonko minne Schwab voi tunkea ne keijunsa ja floransa...”

Milloin kaikista tuli asiantuntijoita?

Jan Holmbergin mielestä tilanne on muuttunut.

”Aiemmin sairaanhoitajan asiantuntemus merkitsi ihmisille jotain. Se oli koulutuksesta, tutkimustiedosta ja käytännön työstä kertynyttä osaamista.”

Luotan enemmän asiantuntijaan tai tutkimukseen kuin naapurin Perttiin.

Tutkittu asia on nykyään mielipide, ja bloggaajan tai taviksen mielipide on yhtä painava kuin koulutetun ammattilaisen neuvo. Oma tai kaverin kokemus on tietenkin luotettavampi todiste kuin vaikka tutkimus, jonka aineistona on ollut tuhansia ihmisiä vuosien ajan.

Toki tutkimuksia ja asiantuntijoita on moneen junaan. Toki tutkimuksissa voi nousta esille ristiriitaista tietoa, ja alan asiantuntijat saattavat olla eri mieltä keskenään. Tästä huolimatta luotan enemmän asiantuntijoihin, ravitsemussuosituksiin ja tutkimuksiin kuin naapurin Perttiin tai superfoodfirman sponsoroimaan bloggaajaan.

Ja mitä kävi Holmbergin vastaanotolla vierailleelle miehelle?

”Seuraavalla viikolla päivystykseen tuotiin tuttu potilas. Tulotietojen mukaan alkoholilta haissut sekava keski-ikäinen mies oli saanut sydänkohtauksen kotonaan.”

Markku Tuoriniemi

”Sanonko, minne ne margariinit voi tunkea” – milloin mutusta tuli terveysfaktaa?

Kiitos Aino hyvästä kirjoituksesta. Haluan mainita tässä kuitenkin jotain. ”Jan Holmbergin mielestä tilanne on muuttunut. Aiemmin sairaanhoitajan asiantuntemus merkitsi ihmisille jotain. Se oli koulutuksesta, tutkimustiedosta ja käytännön työstä kertynyttä osaamista.” ”Tutkittu asia on nykyään mielipide, ja bloggaajan tai taviksen mielipide on yhtä painava kuin koulutetun ammattilaisen neuvo. Oma tai kaverin kokemus on tietenkin luotettavampi todiste kuin vaikka tutkimus, jonka aineistona on...
Lue kommentti
Minni00

”Sanonko, minne ne margariinit voi tunkea” – milloin mutusta tuli terveysfaktaa?

On myös asiantuntijoita ja asiantuntijoita. Eivät ne sairaanhoitajatkaan näytä kaikkea tietävän. Tai tässä tapauksessa neuvolan täti. Meillä kyllä juodaan maitoa, mutta ei sitä ns. suositeltua per päivä aina. Menee kyllä raejuustoa yms. nämä ne selkeät mistä suomalainen tunnistaa että kalsiumia saadaan. Lisäksi sitä tulee muualta(kin) kunhan osaa etsiä sen tiedon ja sellaiset ainekset maistuu (kuivattu ruusunmarja, seesaminsiemenet, jotkut vihreät kasvikset jne). No jotenkin täti takertui...
Lue kommentti

Nollasopimuksessa työnantaja työllistää työntekijää vain oman tarpeensa mukaan.

Välivuottaan viettävälle nuorelle ei ollut mitään lannistavampaa, kuin joutua kyykytetyksi ensimmäisellä työpaikallaan. Tulin valituksi unelmieni työhön, josta minulle luvattiin reilusti tunteja – ainut ehto oli nollasopimuksen solmiminen.

Muutaman viikon jälkeen työvuorojeni määrät romahtivat. Täyden työviikon sijaan sain muutaman neljän tunnin vuoron kuussa. Kesäksi minulle luvattiin kesätöitä, mutta kun aika koitti, vuoroja ei enää ollutkaan. En ollut hakenut muita töitä ja vietin kesäni lopulta kotona.

”Kelpasin töihin juhannuksena ja jouluna, muulloin en.”

Työllistymisestäni ei pidetty huolta, mutta kaikki hyöty otettiin kuitenkin irti: minua velvoitettiin vastaanottamaan työvuorot jopa tunnin varotusajalla. Kelpasin myös töihin juhannuksena ja jouluna, muulloin en. Muutama silloinen työkaverini järkeili jäävänsä kokonaan pois, sillä valtio maksoi parempaa palkkaa.

Lopulta pompottelin kahden työpaikan ja nollasopimuksen välillä. Vastaanotin kaikki saamani vuorot mukisematta ja jouduin usein ratkomaan samoille päiville annettuja työvuoroja. Se oli stressaavaa.

Brittitutkimuksen mukaan nollatuntisopimukset rasittavat nuorten aikuisten mielenterveyttä. Muistan miettineeni usein, oliko vika minussa. Kysyin sitä rohkeasti esimieheltäni, mutta vastaus oli aina sama: ”Tarvetta ei ollut”. Siinä eivät pulinat auttaneet, kun seuraavalle kuulle taas luvattiin töitä.

”Jos päätät irtisanoutua, sinua uhkaa karenssi. Valitse siitä.”

Nollatuntisopimukset sopivat keikkatyöläisille ja opiskelijoille, mutteivat kenellekään muulle. Huonossa työtilanteessa moni suostuu huonoonkin sopimukseen, kun vaihtoehtoja ei vain ole. Työelämää aloittavia nuoria on erityisen helppo kyykyttää, sillä eiväthän ne hölmöläiset osaa edes vaatia mitään.

Yrityksille nollatuntisopimukset ovat lottovoitto: jos tarve työntekijöille on epävarmaa ja tilanteesta riippuvaa, on helppoa säästää palkkakuluissa solmimalla nollasopimuksia. Työnantajan on myös helppo värittää työtilannetta lupailemalla tunteja – eihän niitä ole lopulta pakko tarjota. Jos päätät irtisanoutua, sinua uhkaa karenssi.

Valitse siitä.

Kokonaan uuden sukunimen ottaminen vaatii aikaa, paperityötä, rahaa ja kekseliäisyyttä – mutta kannattaa.

Kun menin naimisiin, yksi tärkeimmistä mietinnän kohteista oli sukunimi. Nimi on erittäin henkilökohtainen juttu, mutta henkilökohtainen tuppaa olemaan poliittista, ja siksi en halunnut tehdä nimivalintaa kepein perustein.

Minulla oli ihan kiva sukunimi aiemmin, samoin mieheni nimi oli ihan okei. Kumpikaan meistä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen kiintynyt nimeensä. Halusimme tulevaisuutta varten yhteisen, yksiosaisen nimen. 

Kumpi siis ottaisi toisen nimen, pohdimme. Mieheni lähipiirissä vaimon nimen ottaminen olisi luultavasti aiheuttanut kevyttä ihmettelyä. Olisihan ihmettelyyn jaksanut vastata, jos olisi aidosti halunnut ottaa vaimon nimen. Mieheni ei halunnut. 

Minäkään en halunnut ottaa mieheni nimeä. Jos miehelläni olisi ollut todella kaunis ja etunimeeni sopiva sukunimi, asiasta ei olisi tarvinnut edes keskustella, mutta oman ihan kivan nimeni vaihtaminen toiseen ihan kivaan ei houkutellut.

Olen feministi ja ajattelen, että sukunimellään saa tehdä mitä haluaa – paino sanalla haluaa. Jos ei halua ottaa miehen nimeä, sitä ei pidä ottaa vain siksi, että niin on ollut tapana. Minäkin olisin varmaan saanut perustella ystävilleni puolison nimen ottamista, ja ”en jaksanut alkaa säätää” tuntui huonolta perustelulta.

Yhä useampi ajattelee samalla tavalla: Savon Sanomien mukaan miehen sukunimen suosio on ennätyksellisen alhaalla.

Nimi Viralliseen lehteen

Kun kumpikaan ei halunnut toisen nimeä, yhdistelmänimi ei tullut kysymykseen, kummankaan suvusta ei löytynyt molempia miellyttävää vanhaa nimeä ja halusimme yhteisen nimen, vaihtoehdoksi jäi enää kokonaan uuden sukunimen ottaminen. Uusien sukunimien ottaminen avioliiton yhteydessä vaikuttaa yleistyneen, ja muun muassa Hussingit, Kurkipotkut ja Koivulinnut ovat kertoneet uuden nimensä tarinan julkisuudessa. 

Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Sirkka Paikkala kertoi kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomissa, että nimihakemuksia on sadellut erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana – siis noin vuodesta 2012. Hakemusten määrä tuskin on laantunut viimeisen kahden vuoden aikana. 

Nimen täytyy olla sellainen, jota kenelläkään suomalaisella ei koskaan ole ollut.

Kun avioituva pari haluaa kokonaan uuden nimen, prosessi on yleensä suurin piirtein tällainen: Nimestä tehdään hakemus toiselle tulevista puolisoista. Hakemussa kertoillaan seikkaperäisesti, miksi uusi nimi pitäisi saada. Sitten odotetaan monta kuukautta, että nimilautakunta tekee päätöksensä. Jos nimilautakunta puoltaa nimeä, julkaistaan nimi Virallisessa lehdessä, joka on siis ihan oikea Suomessa ilmestyvä lehti, jonka nimi oikeasti on Virallinen lehti. Sen jälkeen odotellaan, tuleeko valituksia. Jos valituksia ei tule, toinen tulevista puolisoista saa uuden nimen ennen häitä ja toinen ottaa sen häissä.

Näin nimenvaihto maksaa vajaat 200 euroa. Jos haluaa vaihtaa nimen molemmille kerralla, hintalappu on suurempi.

Ennen kuin tähän ryhtyy, täytyy tietysti keksiä uusi nimi, ja sehän se varsinainen työ on. Nimen täytyy nimittäin olla sellainen, jota kenelläkään suomalaisella ei koskaan ole ollut.

Sukunimihaku, uusi paras ystäväni

Minulla ja puolisollani oli Väestörekisterikeskuksen sukunimihaku auki kaikilla päätelaitteilla monen kuukauden ajan. Meillä oli nimelle joitakin kriteerejä, muttei mitään selkeää ideaa. Toimiva nimi-idea saattoi tulla mieleen milloin vain, ja silloin oli pakko päästä sydän tykyttäen varmistamaan, onko nimi jo varattu. Muistan naputelleeni sukunimihakua kuumeisesti esimerkiksi baarissa keskellä yötä.

Joulupöydässä kahdeksan kuukautta ennen hääpäivää esittelimme yhden mieleemme tulleen vaihtoehdon, mutta se sai pöytäseurueessa aikaan lähinnä huvittueita tyrskähdyksiä ja epäuskoa. Vaihtoon!

Lopulta, kun häihin oli enää runsaat puoli vuotta, istuimme eräänä iltana kotisohvalla, ja nimi Aaltovesi tuli jostakin mieleeni. Se sopi miehelleni ja oli vapaana. Niin meistä tuli, edellä kuvaillun prosessin kautta, Aaltovesiä. Sen verran annoin periksi patriarkaatille, että nimi haettiin virallisesti ensin miehelleni, ja minä sain sen häissä. 

Nimi tuntuu omalta ja ihanalta. Upouuden nimen ottamisen voi tietysti nähdä turhanamaisena erikoisuudentavoitteluna, ja ehkä se on sitäkin. Olen silti todella ylpeä nimestäni.

Kukaan ei ole kommentoinut uutta nimeämme negatiivisesti. Muutamia kohteliaisuuksia on kyllä tullut tutuilta ja tuntemattomilta. Vain kerran olen malttanut vastata pelkästään ”kiitos” sen sijaan että olisin sanonut ”kiitos, keksin sen itse”.

Onko kesämökkiä pakko omistaa itse? Vuokramökin kanssa mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki pysyy vuodesta toiseen paikallaan.

Voiko vuokramökkiin kiintyä yhtä syvästi kuin suvun omistamaan kesämökkiin? Voi, ja pitäisikin. Omistusmökki on kallis ja jatkuvaa huolenpitoa vaativa kohde, vuokramökin kanssa pääsee helpommalla.

Oma lapsuudenperheeni vuokraa joka vuosi kesämökin samasta paikasta, samoilta omistajilta Keski-Suomesta. Tänä vuonna jo 40:tä kertaa. Itsekin olen ollut mukana joka vuosi syntymäni jälkeen.

Minulle kesä ei ole kesä ilman ”meidän mökkiä”. Joka vuosi vietämme siellä viikon, joskus lapsuudessani pidempäänkin. Tuttu vuokramökki on laiskalle lomailijalle kuin unelma: mitään ei tarvitse kunnostaa ja huoltaa, mutta kaikki on silti paikallaan.

”On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.”

Kun muut menevät omille mökeilleen työleirille, meidän mökillämme heittäydytään sängylle ja nostetaan jalat kattoon. Suurinta jännitystä päivään tuo munkkirinkilöiden syöminen läheisellä huoltoasemalla. Rentous ja mitääntekemättömyys on kaiken ydin.

Minua ei häiritse ajatus, että kesäpaikkamme omistaa joku muu ja että se on enimmäkseen käytössä ihmisillä, joita en tunne. Silloinhan siitä saadaan täysi hyöty irti. On aika hurjaakin, että moni mökki seisoo niin pitkään tyhjillään.

San Holo

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Minusta tämä on oikein kannatettava ja hyvä idea. Ei aina tarvitse omistaa. Jos häiritsee samojen kivien ja kantojen tuijottaminen, niin voi aina vuokrata eri kohteen, ja palata sitten myöhemmin siihen tuttuun kohteeseen. Meidän perheellä on ollut onni vuokrata vuosittain edullisia liiton mökkejä, tosin tänä kesänä kiky iski niin kipeästi, että päätimme pitää kaupunkiloman ja säästää pahan päivän varalle.
Lue kommentti
Tuleva Huoleton

Perheeni on vuokrannut joka kesä saman mökin jo 40 vuotta – yhdestä syystä

Juuri minäkin harkitsen oman mökin myymistä- en jaksa enää maksaa mökistä aiheutuvia kuluja ja olen kyllästynyt mökin putsaamiseen ja korjaamiseen. Pidän sinänsä mökkeilystä , mutta haluan lähtiessä laittaa mökin oven kiinni ja poistua ilman huolia . Vuokratessani mökin ostan siihen myös siivouksen jatkossa.
Lue kommentti

Äitiys voi mullistaa huippu-urheilijan elämän, mutta hänen saavutuksiaan se ei silti riistä.

”Entinen isäpelaaja uskoo, että Roger Federeriä odottaa hankala paluu isyyslomalta tennishuipulle”

”Tenniksessä isäpelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Kuulostaako vähän erikoiselta kirjoittelulta?

No totta kai kuulostaa. Eihän tällaisia virkkeitä voi lukea mistään, koska tennistähti Roger Federeristä ei koskaan kirjoitettaisi näin. Kuinka moni edes tietää, että Federerillä on puolisonsa kanssa kahdet kaksoset? Vaikka itse seuraankin tennistä, jouduin tarkistamaan faktan Wikipediasta.

Harmi kyllä tilanne muuttuu ihan toiseksi, kun puhutaan naisista.

”Entinen äitipelaaja uskoo, että Serena Williamsia odottaa hankala paluu äitiyslomalta tennishuipulle.”

”Tenniksessä äitipelaajien paluuseen vaikuttaa ainainen matkustelu. Voi olla, ettei yksikään vuoden turnauksista osu omalle kotipaikkakunnalle. Silloin vaaditaan toimivaa ja laajaa tukiverkostoa.”

Jälkimmäiset katkelmat ovat ihan oikeasti kohtia eilen julkaistusta Helsingin Sanomien urheilu-uutisesta.

Uutisessa uransa jo lopettanut huippu-urheilija, nelinkertainen Grand Slam -voittaja Kim Clijsters kommentoi sitä, millaista on palata takaisin huippu-urheilun maailmaan sen jälkeen, kun on saanut lapsen. Hän myös kertoo oman arvauksensa siitä, miten Serena Williamsin paluu kilpailuihin sujuu sen jälkeen, kun hänestä tulee äiti.

 

35-vuotias Serena Williams on urallaan voittanut 23 Grand Slam -turnausta. Hän on voittanut jokaisen Grand Slam -turnauksen ainakin kerran niin kaksin- kuin nelinpelissä. Hänellä on plakkarissa myös olympia-mitali. Hän on siis kaikilla mittapuilla ihan jäätävän kova urheilija.

Mutta. Kaikkien saavutusten päälle Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.

Sen sijaan Williamsista tulee ”äitipelaaja” ja ”tennisäiti”. Sen sijaan Williams joutuu painiskelemaan sen kanssa, että hänen miehensä tukee häntä lapsen kasvatuksessa.

”Williams on tosiaan tänä vuonna pusertamassa pienen ihmisen itsestään maailmaan. Ja se on ilmeisesti asia, joka riistää Williamsilta huippu-urheilijan tittelin.”

Ei voi tietenkään kiistää, etteivätkö raskaus, synnytys ja pienen lapsen äitiys ole huippu-urheilijanaiselle iso muutos elämään. Ovat ne. Mutta onhan vanhemmuus ihan yhtä suuri mullistus isille. Siitä huolimatta ei puhuta isipelaajista ja tennisisistä.

Eikä äitiys todellakaan rampauta ihmisen elämää. Sen ei myöskään pitäisi tarkoittaa, että naisen on jäätävä kotiin ja kerjättävä kumppanin apua lastenhoidossa. Eikä se varsinkaan pyyhi yli sitä, mitä on saavuttanut aiemmin. Niin kuin ei isyyskään.

 

Clijstersia ja Williamsia ei siis missään nimessä pitäisi kutsua joksikin pirun äitipelaajiksi tai tennisäideiksi. Ihan niin kuin Roger Federeriäkään ei tarvitse alkaa kutsua tennisisäksi.

He ovat kaikki – äitiyteen, isyyteen tai värkkeihin katsomatta – ihan puhtaasti huippu-urheilijoita.

Vierailija

Siis oikeasti, mikä pirun ”äitipelaaja”? Vaikka Serena Williams saa lapsen, hän on edelleen ennen kaikkea huippu-urheilija

Nämä ovat oikeasti hyviä huomioita nostoja tekstistä. Jotain kertoo ehkä sekin, että kun miehenä luen noita samaisia juttuja niin en tee-häpeäkseni- useinkaan tuonkaltaisia huomioita. Se on jotenkin niin ajettu takaraivoon luonnolliseksi tietynlainen ajatusmaailma, että olen sellaiselle jotenkin sokea...
Lue kommentti