Yksinkertainen keksintö lupaa pitää rinnat paikoillaan kovimmassakin menossa.

Hyvien urheilurintaliivien tärkeyttä kyllä jaksetaan hehkuttaa, mutta ihan kaikkeen nekään eivät pysty. Jotkut isorintaiset naiset kertovatkin käyttävänsä kaksia urheiluliivejä päällekkäin, jotta saisivat lisätukea rinnoilleen.

Ongelmasta on tietoinen myös Lynne Koziey, joka on kehitellyt helpomman ratkaisun rintojen pitämiseen paikoillaan kovimmassakin rääkissä. Hänen luomansa Būband on leveä teknistä materiaalia oleva nauha, joka asetetaan urheiluliivien päälle, rintojan yläosan kohdalle. Se antaa lisätukea ja estää rintojen pomppaamisen ylös, jolloin ne eivät putoa sieltä myöskään niin kovaa alas. Se on kehitetty erityisesti isorintaisia kuntoilijoita ajatellen.

Koziey kertoo Women's Running -sivuston jutussa, että tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmannesta naismaratoonareista kertoo rintoihinsa sattuvan juostessa – vaikka 90 prosenttia heistä käyttää urheiluliivejä. Usein urheiluliivit ovat väärää kokoa, mutta aina oikeankaan kokoisten liivien tuki ei riitä.

Kozieyn mukaan huono tuki saattaa kivun lisäksi aiheuttaa rintojen ennenaikaista roikkumista, kun rintakudos joutuu kovan rasituksen kohteeksi ja venyy. Yritys on julkaissut myös videon, jolla esitellään Būbandin tehoa.

 

Curvy

Eivätkö urheiluliivitkään estä rintoja hölskymästä juostessa? Uusi keksintö tuo helpotuksen

Minä voisin kyllä kokeilla tuota, jos tulee myyntiin Suomeen. Hyvien urheiluliivien löytäminen isorintaisena on todella vaikeaa. Usein, jos malli tukee tarpeeksi hyvin, se on vaikea pukea päälle, itselläni ovat ainakin jääneet käyttämättä ne, joissa pitää sählätä kahden lukon kanssa. Tavallisten rintaliivien mallisissa urheiluliiveissä taas saa tehdä työtä löytääkseen hölkkään tai zumbatunnille sopivat. Viimeksi löysin hyviä Triumphilta ja ostin heti kahdet samanlaiset. Mutta tuo nauha olisi...
Lue kommentti

Asiantuntijat paljastavat, mitkä liikkeet jokaisen kannattaisi ottaa osaksi omaa harjoitteluaan.

Parhaasta treeniliikkeestä voi olla montaa eri mieltä, eikä ihme – keholle tärkeitä harjoituksia ja liikkeitä on loputon määrä. Ehkä jopa niin paljon, että aloittelijan voi olla vaikea hahmottaa treenin oleellisimpia ja tehokkaimpia palikoita.

Mutta mikä liike sitten on niin hyvä, että jokaisen pitäisi ottaa se mukaan treeniin? Mave vai kyykky? Penkkipunnerrus vai jalkaprässi?

Kukapa sen parhaiten tietäisi kuin itse alan kivenkovat ammattilaiset eli personal trainerit. Valmentajilla on paras tietämys siitä, millainen treeni puree.

Kysyimme viideltä suomalaiselta personal trainerilta heidän lempiliikkeitään. Kysyimme myös perustelut, miksi juuri tämä liike on ylivoimaisesti paras. Liikkeet ovat valmentajien henkilökohtaisia suosikkeja tai niitä, joita he suosittelevat jokaiselle treenaajalle.

Nappaa tästä vinkkejä treeniisi, jos nämä kuingasliikkeet eivät vielä kuulu siihen.

1. Etukyykky – Anna Ruostepuro, Fressi Oulu 

”Luottoliikkeeni on etukyykky. Se on erinomainen tapa aloittaa kyykkääminen. Siksi käytänkin liikettä usein ihmisillä, joille kyykky on uusi liike. Etukyykyllä on helppo hioa suoritustekniikkaa, ja oikein tehtynä liike kehittää kokonaisvaltaisesti koko vartaloa. Se vahvistaa keskivartaloa ja lisää liikkuvuutta nilkasta ranteeseen. Se myös kehittää selän lihaksia ja tietysti jalkoja. Kuorman kasvaessa voimataso nousee humisten.”

”Ihminen ei ole terve, ellei hän jaksa kävellä kymmentä kilometriä kahteen tuntiin.”

2. Kävely – Wille Wahlberg, Kuntotupla

”Suosittelisin jokaiselle lähtötasoa katsomatta kävelyä, sillä se on kaiken liikunnan pohja. Ihmislaji on kävellyt kautta aikain, ja se on paras tapa lisätä peruskestävyyttä. Ihminen ei ole terve, ellei hän jaksa kävellä kymmentä kilometriä kahteen tuntiin. Vasta kun jaksaa liikuttaa omaa kuormaansa kävelemällä, voi ryhtyä treenaamaan esimerkiksi juoksua, räjähtävyyttä, lihaskuntoa ja muita juttuja.”

3. Askelkyykky ristiin – Sanna Laitinen, Tikis

”Luistelijakyykyksi kutsuttu askelkyykky ristiin takajalkaa koukistaen on lempiliikkeeni. Peruskyykky on myös todella hyvä liike, mutta kahdella jalalla seistessä jalkojen välillä voi olla epätasapainoa, joka aiheuttaa ongelmia tekniikan kanssa. Yhdellä jalalla kyykyn saa tehtyä hyvällä tekniikalla ja vastus on sama kummallekin jalalle. Luistelijakyykky aktivoi keskivartaloa ja ryhtiä.”

”Leuanveto on klassikkoliike, jota pystyy varioimaan monella tapaa.”

4. Leuanveto – Salla Käsmä, Liikuntakeskus Hukka

”Leuanveto on klassikkoliike, jota pystyy varioimaan monella tapaa. Jos liikettä ei jaksa omalla kehonpainolla, avuksi voi ottaa erilaisia kuminauhoja. Monilla ihmisillä on istumisen takia heikko yläselkä. Liike vahvistaa sitä ja pitää ryhdin hyvänä. Myös puristusvoima paranee, kun roikkuu tangossa. Puristusvoima on monilla ihmisillä heikko. Sen merkitys korostuu ikääntyessä. Liike ei vaadi salia, vaan sitä voi soveltaa missä vain. Tarvitaan ainoastaan tanko.”

5. Takakyykky tangolla ja vapailla painoilla – Kiira Laakkonen, Motivus kuntokeskus

”Tavallinen takakyykky tangolla ja vapailla painoilla soveltuu loistavasti ihmiselle, jolla on jo peruskyykkääminen ja tekniikka hallussa. Se harjoittaa ja kuormittaa montaa lihasta samanaikaisesti, eli on todella kokonaisvaltainen. Takakyykyssä kehittyvät kehon isot lihakset, joita on esimerkiksi selässä ja vatsassa. Selän ojentavat lihakset aktivoituvat eli alaselkä tykkää.”

 

Joutsenlammen käsiliikkeiden matkiminen ja ryhtiharjoitukset ovat oikeasti todella tehokasta jumppaa.

Monet tähdet Victoria's Secret -malleista näyttelijä Liv Tyleriin ja näyttelijä-muusikko Zooey Dechaneliin ovat hurahtaneet Mary Helen Bowersin kehittämään Ballet Beautiful -jumppaan.

Mary Helen tanssi New York City Balletissa kymmenen vuotta ja halusi uransa jälkeen pitää itsensä kunnossa. Syntyi Ballet Beautiful, balettiliikkeitä sisältävä lähes jokaiselle sopiva jumppa. Mary Helen on kehittänyt jumpan ympärille varsinaisen imperiumin: hän pitää omia tuntejaan kahdella New Yorkin -studiollaan, on tehnyt monia harjoituskirjoja ja dvd:n sekä oman balettivaatemalliston. Hänen tunneillaan käyvät esimerkiksi Lily Aldridge, Miranda Kerr, Candice Swanepoel ja monet muut mallit. Mary Helen myös treenautti Natalie Portmanin Black Swan -leffan balettitanssijan rooliin.

Mary Helenin Ballet Beautiful -jumpasta löytyy netistä myös joitain ilmaisia harjoitusvideoita. Ja pakkohan se on testata!

Millaista se oli?

Käyn itse mieluiten tanssitunneilla, pilateksessa tai uimassa, ja vierastan lajeja, missä hiki virtaa ja ohjaaja huutaa. Saisikohan Ballet Beautifulin avulla lihasvoimaa ja ballerinamaista ylväyttä?

Mary Helen näyttää Youtube-kanavallaan täydelliseltä ballerinalta, mutta sitä ei kannata säikähtää. Vaikka videoilla pukeudutaan balettiharjoituspukuihin ja balettitossuihin, niitä ei näissä harjoituksissa tarvita. Mukavat ja löysät vaatteet toimivat yhtä lailla – ellet sitten ole aina haaveillut tutuun pukeutumisesta.

Liikeet ovat selkeitä ja niin yksinkertaisia balettiliikkeitä, että lähes jokainen osaa tehdä ne, vaikka ei olisi ikinä nähnytkään balettia. Videovalikoimasta löytyy harjoituksia koko vartalolle täydellisestä ryhdistä slimmeihin reisiin.

Aloitetaan! Valitsin ensimmäiseksi harjoitukseksi helpolta vaikuttavan Be Fit -kanavalla esitellyn Strong & Sexy Swan -harjoituksen. Nimi naurattaa ja harjoitus on muutenkin hauska, sillä siinä tehdään Joutsenlampi-baletista tuttuja niin sanottuja joutsenkäsiä. Hetken tunnen jo itseni suloiseksi ballerinaksi, mutta muutaman minuutin jälkeen hauiksia alkaa pakottaa, ja joudun ravistelemaan niitä hieman. Oikeasti perinteinen baletti onkin rankkaa, vaikka tarkoitus on näyttää kevyeltä. Harjoitus siis todella tehoaa oli huolena sitten allit tai toimistotyöläisen vetreytystä vaativa kireä yläkroppa.

Tanssijoissa, kuten Mary Helenissä, huomaa ensin ryhdin – haluan samanlaisen! Mary Helenillä on useampi ryhtiä parantava harjoitus, ja yksinkertaisin niistä lienee Net-A-Porterin kanavalla esitetty How To Perfect Your Posture -video. Harjoitus avaa tehokkaasti yläselkää ja hartioita ja kiinteyttää käsiä. Kiinnitän huomioni ryhtiin vielä puoli tuntia harjoituksen jälkeen, mutta tietokoneen äärellä ryhtini lysähtää nopeasti. Mary Helen kehottaakin tekemään tämän videon joka päivä. Myös toistoja voi tehdä enemmän, niin tulokset näkee nopeammin.

Seuraavaksi kokeilin Mary Helenin Net-A-Porterille tekemänsä videon vyötäröä kiinteyttävää harjoitusta. Harjoitus on jo hieman vaativampi, ja se tuntuu myös jaloissa. Neliminuuttista harjoitusta voi tehdä vaikka päivittäin. Kun harjoitus alkaa sujua, olo on kuin voittajalla.
Nopeassa kokovartalojumpassa tehdään pitkälti samanlaisia harjoitteita kuin oikealla balettitunnillakin. Jos balettia ei ole ikinä harrastanut, eikä tiedä mitä tarkoittaa vaikkapa toinen asento tai demi plié, video kannattaa jättää tekemättä tai ainakin katsoa se etukäteen pariin otteeseen ja tehdä varovasti. Mary Helen sanookin videolla, ettei jalkojen aukikierron tarvitse olla yhtä iso kuin hänellä. Mutta jo baletin alkeistunnilla käyneelle video on mainio pikatreeni.
Lean Legs & Buns -videossa tehdään jumppatunnilta tuttuja takamusta ja reisiä kiinteyttäviä liikkeitä pienellä balettitwistillä, esimerkiksi lantion nostoja varpaillaan. Video on kohtuullisen rankka, mutta pianomusiikki ja Mary Helenin seesteinen olemus saavat jatkamaan. On mahtavaa, että kukaan ei huuda hikisenä ”jaksaa, jaksaa”, vaan sanoo aina jossain välissä tyynesti ”hyvä”.

Myös tämä Victoria's Secretille tehty pikajumppavideo sopii kaikille perusliikkujille. Useammalla toistolla tämä kävi täydestä jumpasta:

Tuliko tuloksia? 

Olen itse harrastanut aikuisbalettia muutaman vuoden ja todella huomannut, miten baletti lisää liikkuvuutta ja voimaa. Nyt pienen tauon jälkeen keho tuntuu selvästi kankeammalta. Balettijumpan jälkeen olo vetreytyi selkeästi ja ryhti parani heti, kun muistaa kiinnittää ryhtiin enemmän huomiota. Toimistotyöntekijänä ihastuin erityisesti hartioita avaavaan Strong & Sexy Swan - harjoitukseen: joutsenkäsien tekeminen toimii loistavana taukojumppana hartioiden pyörittelyn asemasta. Kahvihuoneessa tosin piti vähän selittää, miksi heiluttelee käsiä ja leikkii työpaikalla Joutsenlampea.

Muutaman videon jälkeen iski balettikärpänen, ja minun tekee mieli mennä takaisin balettitunneille. Kuten Mary Helen Bowers sanoo, baletti sopii aivan kaikille:

– Ammattilaiseksi tähtäävien pitää aloittaa hyvin nuorena, mutta mielestäni kaikki voivat tehdä baletista osan jokapäiväistä elämäänsä harrastuksen muodossa, minkä ikäisenä tahansa, Mary Helen sanoo Youtube-videollaan.

Hänen mielestään vartaloonsa pitää suhtautua armollisesti ja rakastavasti.

– Älä mieti pillifarkkuihin mahtumista, äläkä tuijota vaakaa. Mieti urheillessasi, että sinusta tulee itsevarmempi, voimaantuneempi ja vahvempi, hän kertoo.