Valokuvaaja-ohjaaja Viivi Huuska on luonut musiikkivideoita muun muassa Cheekille ja veljelleen Cristal Snow'lle. Kuva: Sanoma arkisto / Juha Salminen

Kuvia Suomen tunnetuimmista julkkiksista, visuaalista ilotulitusta ja pettämätöntä tyylitajua. Joko olet kuullut näistä naisista?

Meikkaajat, kuvaajat ja muut luovan alan taustahenkilöt ovat alkaneet Suomessakin nousta valokeilaan. Hyviä esimerkkejä ovat ohjaaja Viivi Huuska, dj Taika Mannila, meikkaaja-stylisti Senay Coco ja valokuvaaja Janita Autio: heillä kaikilla on oma, persoonallinen tyylinsä, tuhansia Instagram-seuraajia ja ikä vain parikymmentä vuotta.

Viivi Huuska

 

A photo posted by VIIVI HUUSKA 🍒 (@vitunviivi) on

Viivi Huuska on yksi viime aikojen puhutuimmista musiikkivideoiden ohjaajista. Kohutut Antti Tuiskun Peto on irti ja Cheekin Me Ollaan Ne Part 2 -videot ovat naisen käsialaa.

Värikäs ja räväkkä tyyli on helposti tunnistettava ja usein myös provosoiva. Monet otokset ovat päätyneet otsikoihin, kuten esimerkiksi kuva Sini Sabotagesta istumassa alushousut nilkoissa vessanpöntöllä. Viivi on myös ollut mukana tekemässä veljensä Cristal Snow'n musiikkivideota.

Lue myös: Cristal Snow: ”Kasvatin siskoani kuin omaa tytärtä”

Taika Mannila

 

A photo posted by Taika Mannila (@magicmannila) on

Taika Mannila on radiotoimittaja, kuvittaja ja dj. Yhdessä Lina Schifferin kanssa he muodostavat D.R.E.A.M.-dj-duon. Räppiä ja r'n'b:ta soittava parivaljakko on kovassa nosteessa. Jos Helsingissä järjestetään avajaiset, muotinäytös tai jokin muu pr-tapahtuma, ovat nämä naiset todennäköisesti puikoissa. Syyskuusta lähtien D.R.E.A.M.:ia voi kuulla radio Basson taajuuksilla. 

Senay Coco

Stylisti ja meikkitaiteilija Senay Cocon työnjälkeä näkee tv-mainoksissa, mainoskuvissa ja esimerkiksi Evelinan ja Sini Sabotagen musiikkivideoilla. Senayn tyyli on usein tumma ja dramaattinen.

Janita Autio

 

A photo posted by JANITA AUTIO (@janitaautio) on

Vain 23-vuotias itseoppinut valokuvaaja Janita Autio tuntuu olevan kaikkialla: muotinäytöksistä Suviseuroille, Tubeconiin ja sieltä Flow-festivaaleille. Janitan kuvissa vilahtelee paljon tuttuja naamoja, kuten Benjamin Peltonen, Jekku Berglund, Alma, Sofia Ruutu ja Seksikäs Suklaa – räppäreitä, bloggaajia, juontajia ja muuten vain tunnettuja tyyppejä. Parasta kuvissa on niiden rento backstage-tunnelma.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Parin minuutin myöhästely silloin tällöin on normaalia, mutta jos se on tapa, alkaa itseä ja muita ärsyttää.

Milloin olet viimeksi rynnännyt hiki lentäen kokoukseen tai kahvilaan tapaamiseen ja pyytänyt ensimmäiseksi anteeksi, että olet myöhässä? Tuskin kovin kauan sitten, koska jatkuva myöhästely on monille jokapäiväinen ongelma.

Tapa ei yleensä ärsytä ainoastaan odottelijaa vaan myös myöhästyjää itseään. On stressaava juosta aina bussipysäkille rukoillen ehtivänsä ajoissa ja saapua työpaikalle hikisenä. Hävettää pyydellä anteeksi, kun muut joutuivat taas odottamaan.

Valitsimme Psychology Todayn listalta seitsemän syytä, joiden takia olet todennäköisesti aina myöhässä. Tunnistamalla ongelmakohdat voit opetella myöhästelystä eroon.

1. Nukut liian myöhään.

Jos joudut hakkaamaan torkutusnappia useasti aamulla päästäksesi ylös, kannattaa miettiä, pitäisikö illalla yrittää mennä aikaisemmin nukkumaan. Puhelimiin on myös mahdollista ladata erilaisia sovelluksia, joilla estää liiallinen torkuttaminen. Kokeile vaikka sellaista, joka pakottaa hymyilemään, ennen kuin herätys suostuu sammumaan.

2. Yrität aina ehtiä tehdä ”vielä yhden asian”.

“Vaihdan vielä nopeasti toiseen paitaan.” “Voisin äkkiä lisätä ripsiväriä, ei siinä mene kauan.” Myöhästelyyn taipuvaisille on yleistä tehdä vielä ne muutamat asiat ennen lähtöä, jotka aiheuttavat myöhästymisen. Sellaisia asiat, joita ei ole pakko tehdä esimerkiksi kotona, kannattaa jättää tehtäväksi määränpäähän: ripsiväriä voi lisätä sielläkin.

3. Aliarvioit työmatkan keston.

Jos ajattelet työmatkan kestävän vartin, mutta siihen kuluukin aina melkein puoli tuntia, ei myöhästyminen ole mikään ihme. Aamuksi kannattaa päättää tietty aika, jolloin töihin pitää viimeistään lähteä, jotta olisi ajoissa. Jos lähtö venyy, samalla tietää, paljonko on myöhässä, ja siitä ehtii lähettämään vaikka tekstiviestin pomolle.

4. Et löydä avaimiasi, puhelintasi tai lompakkoasi.

Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin alkaa etsiä jotain olennaista tavaraa silloin, kun pitäisi olla jo menossa. Valitse kotoa jokin paikka, johon opettelet jättämään avaimet, puhelimen ja lompakon päivän päätteeksi. Ne voi jättää saman tien myös siihen laukkuun, jonka on seuraavana päivänä ottamassa mukaan töihin. Kunhan muistaa olla vaihtamatta laukkua viime hetkessä.

5. Muut perheenjäsenesi ovat epäjärjestelmällisiä.

Puoliso ei löydä töihin tarvittavia papereitaan eikä tytär löydä oikeaa hiuspinniä mistään – olet muiden takia myöhässä. Oman järjestelmällisyyden valvominen on jo tarpeeksi vaikeaa, ja pitäisi auttaa muitakin. Sopikaa kotona yhdessä muutamista aamua helpottavista asioista, kuten siitä, että vaatteet ja tavarat laitetaan jo illalla valmiiksi fiksuun paikkaan. Niin mitään ei tarvitse etsiä aamulla.

6. Kollegasi eivät päätä kokouksia ajoissa.

Kaikille lienee tuttu tunne, kun pitäisi olla jossain ihan muualla, mutta ei kehtaa lähteä kesken venyneen kokouksen. Vahinkoja sattuu, mutta jos tilanne toistuu usein, on kyse jo ongelmasta. Jos kokouksista on tunnistettavissa jokin toistuva ongelma, kuten keskustelun karkaaminen sivuraiteille, voi tapaamisien pitäjille ehdottaa kiinnittämään pulmaan enemmän huomiota.

7. Et itse asiassa edes haluaisi päästä perille.

Jos todella vihaat työpaikkaasi tai mitä tahansa määränpäätäsi niin paljon, että sinne lähtö aamuisin on jokapäiväinen taistelu, voi olla tarpeellista harkita jonkinlaista elämänmuutosta.

”Suhteemme ei varmasti olisi toiminut, jos minä vain makaisin sohvalla ja söisin karkkia”, sanoo Krista Kohonen.

”Liikunta ei ole vieläkään täysin juttuni. Kuntosalista on kuitenkin tullut eniten minun lajini. Se on joskus tosi mahtavaa ja joskus taas vihoviimeisin asia, jota haluaisin tehdä! Minulta on kysytty monesti, että miksi kuntosali. Ensimmäinen syy, joka innosti liikkumaan, oli parisuhde. Tuntui ikävältä jäädä sohvalle, kun mies lähti salille.”

Näin Krista Kohonen, 21, kirjoitti Instagram-kuvassaan huhtikuun alussa. Krista osallistui Me Naisten kilpailuun, jossa lukijat kertoivat, mikä tai kuka tsemppaa heitä liikkumaan.

Krista oli yhdistänyt Insta-päivitykseensä kaksi valokuvaa, ennen ja jälkeen -tilanteen. Niistä huomaa elämäntapamuutoksen.

– Salitreenien tavoitteena ei todellakaan ollut painonpudotus, mutta painoni alkoi pudota, mikä tietenkin innosti liikkumaan enemmän, Krista kertoo Me Naisille ja jatkaa:

– Lähtöpainoni oli päälle 120 kiloa, kun tapasin poikakaverini Jukan. Viime syksyn jälkeen en ole käynyt enää vaa’alla, mutta semmoiset 40 kiloa lähti reilussa vuodessa.

Krista ei halua edes miettiä, mitä hänelle olisi tapahtunut, jos hän ei olisi tavannut Jukkaa. Hän sanoo olleensa koko lapsuutensa ja nuoruutensa ylipainoinen sekä joutuneensa koulukiusatuksi.

– Minulla oli paljon huonoja mieskokemuksia, ja takana oli rankka ero miehestä. Hän paljasti suhteemme loppupuolella negatiiviset ajatuksensa painostani sekä ulkonäöstäni, mikä romutti lopullisesti itsetuntoni. Kun tapasin Jukan netissä, päätin kertoa hänelle heti alkuun, että kuvani eivät sitten välttämättä näytä siltä, miltä näytän nykyisin. Hän kuitenkin sanoi, että miksi kerrot tuon – se ei merkitse hänelle mitään.

”Ensimmäistä kertaa salilla tirautin kyyneleitä ja minua hävetti olla siellä, vaikka olinkin mieheni seurassa. Mietin, että mitä teen täällä?”

Jukka puolestaan kertoi heti Kristalle, että yhdestä hän ei luovu, vaikka alkaisikin seurustella: salitreeneistään. Koska Jukka ja Krista asuivat seurustelunsa alussa eri paikkakunnilla, päätti Krista hyödyntää kaiken yhteisen ajan ja lähti Jukan kanssa heti salillekin.

– Olin kokeillut lapsuudessa moniakin eri lajeja, mutta en halunnut ylipainoisena liikkua niin, että muut näkevät minut. Ensimmäistä kertaa salilla tirautin kyyneleitä ja minua hävetti olla siellä, vaikka olinkin mieheni seurassa. Mietin, että mitä teen täällä. Halusin kuitenkin yhteistä aikaa mieheni kanssa mahdollisimman paljon, sillä olimme aloittaneet vasta seurustelumme. Ja hän kannusti mahtavasti ja näytti alkuun hyviä liikkeitä, Krista muistelee.

Puoliso tsemppaa täysillä

Krista on huomannut, että joissakin parisuhteissa heitellään helpostikin negatiivisia asioita toisten ulkonäöstä ja painosta. Hän tietää, että pienetkin kommentit, kuten ”jos et nyt söisi tuota pullaa” tai ”paljastaapa tuo mekko sinun vatsamakkarasi”, pahoittavat helposti toisen osapuolen mielen ja voivat aiheuttaa ikäviä tunteita.

– Jukka ei ole koskaan sanonut yhtään negatiivista asiaa ulkonäöstäni. Hän ei ole edes maininnut, että näytän nyt paremmalta kuin ennen. Onneksi, sillä muuten voisin ajatella, että huijasiko hän minua alussa.

– Hän on kyllä kannustanut, kun on huomannut kilojeni tippuneen ja itsevarmuuteni on kasvanut, sanoo Krista.

Kristan mukaan hänen vanhempansakin ovat huomanneet tyttäressään uutta iloisuutta elämäntaparemontin jälkeen.  

Käynnistääkseen projektinsa täysillä Krista otti aluksi paljon mallia myös miehensä ruokailutavoista. Sittemmin hän on löytänyt itselleen sopivan tavan nauttia ruuasta. Alkoholin juominen ja tupakointi ovat jääneet kokonaan ja samalla ovat vaihtuneet myös paikkakunta, koulu sekä unirytmi. Nykyään Krista asuu Kouvolassa ja pariskunta on kihloissa.

– Mieheni on yhä erittäin tarkka ruokavaliostaan, ja sellainen elämäntapa sopii hänelle. Mutta meillä on erilaiset taustat ja minulle sopivat toisenlaiset ruokailutottumukset. Ymmärrän nyt enemmän ruuan ja liikunnan merkityksestä enkä halua mitata kaikkia ruokiani vaa’alla.

– Mutta vaikka en painoani enää aktiivisesti kyttääkään, en halua, että peilikuvani muuttuu radikaalisti. Siksi yritän syömisessä pitää kiinni tietyistä asioista, kuten säännöllisyydestä ja monipuolisuudesta, ja vältän turhien ruokien syömistä. Sokerin kanssa minulla on ollut omat isotkin kamppailuni. Nykyään yritämme Jukan kanssa pitää kiinni yhdestä herkkupäivästä viikossa, sosionomiksi opiskeleva Krista paljastaa.

Krista 2014 ja 2017.
Krista 2014 ja 2017.

Noin neljä salikertaa viikossa

Pariskunta käy edelleen salilla yhdessä, kun se sopii molempien aikatauluihin.

– Liikkuminen ei ole vieläkään minusta niin ihanaa ja helppoa kuin se on jollekin sellaiselle, joka aidosti nauttii liikkumisesta. Sellainen ihminen lähtee mielellään treeneihin, mutta minulla on aamuja, jolloin salille meneminen ei huvita. Suhteeni saliin onkin kuin vuoristorataa, mutta lähes aina käynnin palkitsee loistava olo treenien jälkeen. En vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois.

”Joskus kun treenimotivaationi laskee sinne yhteen kertaan viikossa, Jukka toki toivoo, että kävisimme useammin yhdessä treenaamassa. Mutta silloin kuuntelen itseäni.”

Krista treenaa keskimäärin neljänä päivänä viikossa, mutta salikertoja voi olla viikossa yhdestä kahdeksaan.

– Tämä harrastus myös lähentää minua ja Jukkaa! Meidän suhteemme ei varmasti olisi toiminut, jos minä vain makaisin sohvalla ja söisin karkkia, kun toinen taas katsoo tarkemmin mitä syö, nukkuu hyvin ja käy aktiivisesti liikkumassa. Joskus kun treenimotivaationi laskee sinne yhteen kertaan viikossa, Jukka toki toivoo, että kävisimme useammin yhdessä treenaamassa. Mutta silloin kuuntelen itseäni ja teen kuten itsestä tuntuu hyvälle. Mikään asia ei toimi väkisin tai pakosta.

– Mie meinasin elää viel muutaman vuoden, takavuosien huippuhiihtäjä Siiri Rantanen, 92, kertoo.

Mitäh? Suomi johdossa?! Sehän oli ihan ihmeellinen tieto. Siiri Rantanen johtaa. Suomi johtaa kilpailua! Nyt ei enää uskalla puhuakkaan! Onko meillä mahdollisuuksia kultaan?

Kultahan sieltä tuli, Suomen jättiyllätys. Vuosi oli 1952, talviolympialaiset pidettiin Italian Cortinassa, ja Siiri Rantanen oli naisten 3x5 kilometrin hiihtoviestin ankkurina.

Cortinan mitali lepää nykyään palkintovitriinissä Siiri Rantasen kotona Lahdessa. Tai yhdessä palkintovitriineistä: Siirin asunnossa ei sellaista seinää olekaan, jolla ei komeilisi pokaaleja, mitaleja tai kunniakirjoja. Kolmien olympialaisten jälkeen Siiri hiihti kilpaa vielä parikymmentä vuotta, joten muistoja riittää.

Arvokkain Siirin kolmesta olympiamitalista on ehkä juuri Cortinan kulta. Vitriinissä se erottuu kavereistaan sillä, että sen vihreä kotelo on muita nuhruisempi. Suksivalmistaja Järvinen pyysi mitalia Siiriltä lainaan ja palautti vasta vuosien päästä, kun Siiri vihjasi, että voisi sen joskus ottaa takaisinkin. 

– He halusivat näyttää, että heidän suksillaan sitä voitetaan vaikka olympialaisia!

Monenlaista keliä

92-vuotias Rantanen hiihtää edelleen. Tänä talvena hiihtokelit ovat vain olleet niin surkeat, että kilometrejä ei ole kertynyt kuin parikymmentä.

– Liian kapeathan nuo sukset nykyään on: ihan kuin tyhjän päällä olisi!

Perinteisillä puusuksilla oli latuun aika erilainen tuntuma kuin nykyisillä skineillä tai nanoilla. Vaikka Siiri on sitä mieltä, että 50-luvun huippuhiihdosta ei voi puhua samana päivänä kuin nykyisestä, on siinä yhteistäkin. Homma saattoi ennenkin ratketa huonoon voiteluun. 

Juuri ennen Cortinan kultaa ”Suomen tyttäret” olivat hiihtäneet henkilökohtaiset kisansa penkin alle. Siiri muistaa syynkin: yhdistetyn pojat olivat poikkeuksellisesti voidelleet naisten sukset. 

”Mie sanoin, että ei myö niin huonoja oltu, mut ku kaik män ohi alamäessä.”

Hiihtomaajoukkueen valmentajana oli entinen huippuhiihtäjä Veli Saarinen, jonka kommentti naisille oli Siirin mukaan ”Työ ootte niin huonoja”.

– Mie sanoin, että ei myö niin huonoja oltu, mut ku kaik män ohi alamäessä.

Seuraavan päivän viestiin Siiri voiteli sukset itse. Se meni sitten hyvin. Arvostusta olisi voinut tulla enemmänkin. 

– Nyt kyllä kiitellään, mutta ei silloin keitetty edes kunnon mitalikahveja!

Siiri kuntoilee edelleen, terveyden takia. Nuorempana hän ei paljon ehtinyt jumpata, mutta nykyään hän ottaa välillä esiin käsipainot ja tekee vartalonkiertoja: ne auttavat tasapainon säilyttämisessä. Päivittäisessä ohjelmassa on kävelylenkki.

– Terveyden takia: mie meinasin elää viel muutaman vuoden. Ainut on, että henki meinaa loppua, jos kävelee liian kovaa. Kyllä se opettaa kävelemään hiljaa.

Äiteen synty

Siiri seuraa yhä huippuhiihtoa aktiivisesti.

– Niillä on vauhtia nykyään. On perinteistä, vapaata ja mitä kaikkea pyllylleen menoa… Siiri miettii.

MM-ladulla oli tänäkin talvena monta yllätystä. Anne Kyllönen ei pärjännyt, vaikka hänellä olisi Siirin mielestä aivan huippuhiihtäjän kroppa ja luonteenlaatu. Toinen yllätys oli se, että Matti Heikkinen voitti viidenkympin hiihdon, vaikka hän on pieni ja hento. 

”Olin vähän sellainen poikatyttö, aina liikkeessä.”

Lapsena Siiri hiihti vanhemman veljensä kanssa kilpaa ja ehti aina ensimmäisenä mäen päälle.

– Olin vähän sellainen poikatyttö, aina liikkeessä. Silloinhan kaikki hiihtivät, nyt ne juoksevat pallon perässä. Minä olen käynyt aina yksinäni lenkillä – joukkuelajit eivät niin kiinnostaneet.

Ensimmäisen lapsensa Siiri sai parikymppisenä. Se ei paljoa haitannut.

– Ei hiihto Siiriltä loppunu – ei kukaa sanonu, että pitäis lopettaa, ei mieskään. Sen se sanoi, että tehdään toinen laps kaveriks ja se tehtiin.

Sen verran poikkeuksellista äiti maajoukkuehiihtäjänä oli, että joukkuetoverit alkoivat kutsua Siiriä Äiteeksi.

– Eihän tuo oo Aino-Kaisa Saarisenkaan tahtia hillinnyt!

”Pittää mennä vaan, ei saa jäädä istumaan.”

”Tehkää mitä teette”

Nyt kypsässä iässä Siirillä on aikaa vaikka löhötä ja katsella telkkaria. Nuorempana Siiri ei juuri lepäillyt: hän teki työuransa Askon ja Iskun huonekalutehtailla verhoilijana ja lenkkeili kotiin. Töiden jälkeen odottivat kotityöt. 

– Pyykkikin kun pestiin käsin, niin ei ollut paljon vapaata aikaa. Mutta liikkumiseen löytyy aikaa, kun on halua. Pittää mennä vaan, ei saa jäädä istumaan. Naapureiden välitkin piti juosta. 

Valmennuspuoli oli tuolloin heikonlaista: miehillä sitä oli, naisilla ei.

– Kerran kysyin Veli Saariselta, että olisko vinkkiä kevätharjoitteluun. Se sanoi, että tehkää mitä teette.

Törkeää seksismiä ja kamala vääryys, sanoo nykynainen. Siiri toteaa, että ei se silloin tuntunut epäreilulta.

– Siihen tottui, mitä sai, hän nauraa. 

Se tuntui kuitenkin epäreilulta, että Siiri pudotettiin maajoukkueesta 38-vuotiaana. Nuoremmille haluttiin antaa tilaa. Mikäpä siinä, mutta:

– Mie voitin ne senkin jälkeen aina kisoissa, Siiri sanoo.

1960-luvulta lähtien Siiri harrasti pitkiä hiihtomatkoja ja lenkkeilyä, ja voitti viisikymppisenä vielä Finlandia-hiihdon. Nuoremmista hiihtäjistä Marjatta Kajosmaa pyysi Siiriltä valmennusapua.

– Ja valmensinkin! Sanoin Marjatalle, että juokse perässä; jos pysyt, pääset olympialaisiin. Hän oli tehnyt pitkiä lenkkejä jonkun miehen kanssa. Minä sanoin, että piruako sie pitkiä lenkkejä teet, kun naisilla on lyhyet matkat.

Siirin valmennusmetodi osoittautui toimivaksi: Kajosmaa pääsi olympialaisiin ja hiihti Sapporon olympiakisoissa hopeaa ja pronssia.

– Sitten hänetkin laitettiin maajoukkueesta pois, kun tuli liian vanhaksi.

Ysikymppisen vinkkelistä ajatus ”liian vanhasta” nelikymppisestä saattaa vähän naurattaa. 

TOP 3 - teräsmummon salaisuus

  1. Käyn joka päivä kävelylenkillä. Ainut on, että henki meinaa loppua, jos kävelen liian kovaa. Se se opettaa kävelemään hiljaa.
  2. Nuorempana en jumpannut mutta nykyään otan välillä käsipainot. Niiden kanssa voi tehdä vartalokiertoja, jotka ovat hyviä tasapainolle.
  3. Ryhtini on yhä hyvä, vaikka selän kanssa on ollutkin välillä ongelmia. Pari vuotta sitten siellä oli nikama nikamaa vasten, mutta kun luotti vaan, se parani ilman leikkausta.

 

Hiihtäjä syntyi 14.12.1924 Tohmajärvellä, asuu nykyään Lahdessa.

Toi maastohiihdon mitaleita kolmista olympialaisista (1952, 1958, 1962).

Voitti Suomen mestaruudet 60-luvun alussa myös maastojuoksussa ja maantiepyöräilyssä ja oli Finlandia-hiihdon nopein nainen 52-vuotiaana vuonna 1977.

114-kiloisen Petra Kinnulan mielestä laihdutus tuntui niin suurelta urakalta, ettei se ikinä onnistuisi. Sitten hän muutti asennettaan.

– Ei nyt, tämä Excel-taulukko on niin magee!

Näin Petra Kinnula, 35, vastasi vielä reilu vuosi sitten aina, kun työkaverit yrittivät houkutella häntä lounastunnille.

Päivisin Petra työskenteli taloushallintotehtävissä ja iltaisin teki sote-uudistukseen liittyvää tutkimusta.

Petra eli työlle. Se oli aito intohimo ja sai hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi. Samalla Petra ajatteli olevansa armollinen itselleen: jos tekee työt hyvin, ei tarvitse olla täydellinen muuten.

– Olen aina ajatellut, että elämäntilanteesta riippuen tulee hoikempia ja pyöreämpiä vaiheita. Tämä asenne kääntyi minua vastaan. Aloin mennä sieltä, missä aita on matalin. Kun ei tarvinnut olla täydellinen ulkoisesti, annoin itselleni luvan vetää pelkkää pizzaa.

”Hävetti. En pitänyt itseäni töissäkään uskottavana.”

Siitä tuli kierre: ruoka lihotti, eikä työltä jäänyt aikaa liikunnalle. Petra saattoi valvoa Excelin ääressä aamuneljään.

– Minusta tuntui aina, että minulla on niin mieletön taulukko edessäni, etten voi jättää sitä ja nousta.

Lopulta vaaka näytti 114 kiloa.

– Eniten kirpaisi, etten voinut enää ratsastaa. Siitä olin saanut aiemmin edes jotain liikuntaa, ja se oli ollut intohimoni pienestä tytöstä lähtien.

Nyt Petra on 50 kiloa kevyempi. Mitä tapahtui?

Ruma puhe lamaannutti

Petra näytti reippaalta, mutta sisällä oli sekamelska.

Tätä yhtälöä hän ei ymmärtänyt: miten oma paino oli päätynyt kolminumeroiseksi?

– Hävetti. En pitänyt itseäni töissäkään uskottavana.

Petra alkoi vältellä sosiaalisia tilanteita ja perhejuhlia, jottei hänestä otettaisi kuvia.

Petra sanoi myös ääneen, mitä itsestään ajatteli. Se oli rumaa puhetta: ”Olen niin lihava.” Sitä hän jauhoi työkavereilleenkin.

Vaikka Petra oli tyytymätön, hän ei halunnut muuttaa mitään. Laihdutus tuntui niin suurelta urakalta, ettei se kuitenkaan onnistuisi.

Juuri tämä on nykytutkimusten mukaan painonhallinnan ydin. Kieli hallitsee mieltä. Jos keskittyy soimaamaan itseään, pitää yllä maailmaansa, josta ylipainoisena on turha edes yrittää pois. Jos taas ymmärtää, että yksikin kävelylenkki on parempi kuin ei mitään, saattaa tehdä mieli lähteä myös toiselle. Kierre kääntyy positiivisen puolelle.

Yksi työkaveri ymmärsi sen. Hän laittoi sähköpostia tutulle personal trainerille, Janne Särmäkarille, joka houkutteli Petran tapaamiseen.

Puoliväkisin Petra suostui, vaikka koko ajatus salille menosta tuntui lähinnä nololta ja häiritsi töitä.


Personal trainer Janne Särmäkari kannustaa salille keskellä päivää. ”Vaikka olen päässyt tavoitteeseeni, en uskalla vielä luopua Jannesta”, Petra Kinnula miettii.

 

Vaikeinta ei ole syödä oikein

Oman motivaation herääminen on painonhallinnassa avainasemassa, oli kyse sitten laihduttamisesta tai painon pitämisestä. Sitä ei voi toinen opettaa.

Silti Janne sai Petran kipinän syttymään ensi tapaamisella. Koska Petra vaikutti jännittyneeltä, treffit siirrettiin salilta ravintolaan. Syötiin ja juotiin lasilliset viiniä. Se toimi, ja Petralle jäi hyvä fiilis.

Salilla käyminen ei tuntunut edelleenkään luontevalta, mutta kävi juuri niin kuin psykologit sanovat käyvän: todellinen innostuminen tulee onnistumisen kautta. Kun paino putosi kilon ensimmäisen viikon jälkeen, Petra näki konkreettisesti, että tämähän on mahdollista.

– Se tuntui ihan mielettömältä. Halusin saada pois toisenkin kilon, vaikka ylimääräisiä oli vielä 49.

”Opin ottamaan iisimmin ja ymmärsin, että minulla on oikeus ja vastuu pitää itsestäni huolta.”

Onnistumisen jälkeen sisäinen puhe alkoi muuttua. Petra alkoi toistaa itselleen, miten upea hän on.

– No hitto, minähän olen!

Janne opetti Petran syömään ja liikkumaan oikein. Paino putosi lähes koko vuoden kilo per viikko -tahtia. Ruokavälien venyttämisen ja panttaamisen sijaan Petra oppi, että ruokaa pitää syödä hyvinkin usein, 5–6 kertaa päivässä.

Hän ymmärsi myös, ettei liikunnan tarvitse olla rangaistus, joka odottaa työpäivän jälkeen, vaan liikkua voi myös keskellä päivää. Petra lähti Jannen kanssa usein lounastunnilla salille ja palasi takaisin töihin.

Petra sanoo, että muutokset olivat yllättävän helppoja. Paljon vaikeampaa oli hyväksyä se, että saadakseen painon hallintaan Petran pitäisi muuttaa työtapojaan. Ei enää 24/7 Exceliä, vaan unta, parisuhdetta, treeniä ja työtä tasapainoisesti.

– Opin ottamaan iisimmin ja ymmärsin, että minulla on oikeus ja vastuu pitää itsestäni huolta, Petra sanoo.

Kyllä hän silti edelleen jonkin sortin työaddikti on.

– Luen meilejä vieläkin iltaisin, koska tykkään siitä, mutta osaan myös löhötä sohvalla.

Mitä jos taas käy niin?

Toinen vaikeus suorittajaluonteiselle Petralle oli pudottaa painoa rennolla asenteella. Painonhallinta ei ole kisa, jossa pitää juosta täysillä maaliin, vaan taistelu alkaa vasta maalin jälkeen. Jos haluaa juurruttaa terveemmät elämäntavat pysyväksi osaksi loppuelämää, painoa pitää pudottaa hitaasti.

– Jannen piti rauhoitella minua, kun alun innostuksessa halusin, että olen hoikka ihan just heti nyt. Ilman toppuuttelua olisin syönyt pelkkää kaurapuuroa ja vesimelonia.

”Lihavuus on kuin alkoholismi: minun täytyy pysyä loppuelämäni kaidalla tiellä.”

Jarruttelu toimi. Säännöllisestä ruokarytmistä ja vähähiilarisesta ruokavaliosta on tullut oikeasti luonteva osa Petran arkea. Takaraivossa jäytää silti pieni epävarmuus. Salitreeni tuntuu vieläkin vähän pakkopullalta, ja Petra on jojoillut painonsa kanssa koko elämänsä.

– Lihavuus on kuin alkoholismi: minun täytyy pysyä loppuelämäni kaidalla tiellä. Ei varmasti tule yhtään ateriaa, jolloin en joutuisi miettimään, mitä valintoja teen. Vaikka olen päässyt tavoitteeseeni, en uskalla vielä luopua Jannesta, Petra miettii.

Petran mielestä on tärkeää, että hän vihdoinkin voi hyvin. Laihuuden tavoittelu ei silti ole se kaikkein merkityksellisin asia maailmassa.

– Tärkeämpää on edelleen se, että olen vakavasti otettava tutkija. Unelmaotsikko minusta ei kertoisi, että ”Petra Kinnula laihdutti 50 kiloa” vaan että ”Petra Kinnula ratkaisi, miten sote-uudistus toteutetaan”.

Petran oivallukset

1. Suurin harhaluulo on se, että elämäntapamuutos on vaikeaa. Se kuulostaa sanana kamalalta, mutta esimerkiksi ruokavaliota on helppo noudattaa.

2. Etsi itsellesi kirittäjä, jos et pysty painonpudotukseen yksin. Jannesta on tullut minulle tuki ja terapeutti, jolle vuodatan kaiken, myös sen, kun painonpudotus ottaa päähän.

3. On helpottavaa antaa toisen vastuulle ravinto- ja liikuntaohjeet. Itse pitää vain noudattaa niitä.

4. Useimmat toimistotyöläiset voivat rytmittää päivänsä itse ja liikkua vaikka lounastunnilla. Työteho ei ole kiinni työpaikalla istutuista tunneista.

5. Älä luovu unesta. Valvomisesta tuli minulle vain sekava olo ja makeanhimo. Kahdeksan tuntia yössä tuntuu hyvältä.

6. Käy vaatekaupoissa sovittelemassa vaatteita. Siitä tulokset näkee heti. On ihana tunne huomata, että mahtuu XXL:ää pienempiin vaatteisiin.

7. Treenaa niitä lajeja, joista pidät. Minä innostuin uimisesta.