Täältä tullaan, onnellinen elämä! Kuva: Shutterstock
Täältä tullaan, onnellinen elämä! Kuva: Shutterstock

Ensimmäinen askel onneen on se, ettei etsi onnea.

Ei ole onnen löytäminen aina ihan helppoa. Joskus kuitenkin yksinkertaiset vippaskonstit voivat auttaa. Esimerkiksi liikunta, meditointi, ystävien kanssa hengailu ja matkan suunnitteleminen (ei sille lähteminen) tekevät tutkitusti ihmisestä hieman onnellisemman.

On kuitenkin hyvä muistaa, että onnellisen elämän saavuttamisessa eivät auta ainoastaan ne asiat, joita päättää tehdä. Myös sillä on väliä, mitä jättää tekemättä. Psych Central listasi seitsemän yleistä virhettä, jotka vähentävät onnellisuudentunnetta.

1. Onnellisuus on ykköstavoitteesi.

Jos jotain asiaa tavoittelee oikein kovasti, sen saavuttaa – eikös? Ei päde onnellisuuteen.

Tutkimusten mukaan tavoitteiden saavuttaminen on sitä helpompaa, mitä tarkemmin tavoitteensa määrittelee. Onnellisuutta on vaikea määritellä tarkasti, koska siihen vaikuttavat niin monet elämän osa-alueet.

Älä siis ajattele tähtääväsi lopulliseen onnellisuudentunteeseen. Sen ajatteleminen on turhan epämääräinen tavoite. Keskity sen sijaan tekemään pieniä asioita, jotka tuottavat sinulle iloa.

2. Ostat enemmän tavaraa kuin kokemuksia.

Ihminen tottuu melko nopeasti ympärillään olevaan materiaan. Siksi ostamasi ihana uusi takki ei välttämättä enää ilahduta sinua parin viikon päästä samalla tavalla kuin se saattoi ostohetkellä ilahduttaa.

Muistot sen sijaan voivat lämmittää vuosienkin päästä. Harva meistä ajattelee kaihoisasti kaksi vuotta sitten ostamaansa kelloa, mutta aika moni muistelee lämpimästi parin vuoden takaista lomareissuaan.

3. Ostat vääriä asioita.

Koska ostamisesta saatu onni haihtuu nopeasti ilmaan, kannattaa omissa ostoksissaan miettiä sitä, kuinka pitkään niistä saa iloa.

Uudet maalaustarvikkeet, juoksulenkkarit tai muffinivuoka voivat tarjota iloa vuosia, jos rakastat maalaamista, urheilua tai leivontaa. Sen lisäksi ne auttavat kehittymään asioissa, jotka ovat sinulle tärkeitä.

4. Yrität jatkuvasti tulla paremmaksi ihmiseksi.

Miten ihmeessä itsensä kehittäminen voi olla huono asia? Pohjimmiltaan se ei olekaan. Mutta jos ajattelet, että itsesi kehittäminen tarkoittaa jonkin tavoitteen saavuttamista, onnellisuutesi saattaa kadota jatkuvan suorittamisen alle.

Muista nauttia pienistäkin saavutuksista. Yritätkö karistaa kiloja? Iloitse siitä, että tänään jaksoit nousta rappuset puuskuttamatta! Oletko luvannut viettää enemmän aikaa ystävien kanssa? Älä soimaa itseäsi, että jouduit taas kieltäytymään kutsusta illanistujaisiin. Sen sijaan soita kaverille, vaihda pikakuulumiset ja iloitse!

Muista myös nauttia niistä asioista, jotka eivät mitenkään liity suuriin suunnitelmiisi ja tavoitteisiisi.

5. Et päästä irti menneestä.

Etkö ole puhunut entiselle bestiksellesi vuosiin? Kosahtiko maratontavoitteesi ensimmäiseen lenkkiin?

Jokainen meistä välillä epäonnistuu – tavalla tai toisella. Ja moni meistä soimaa itseään näistä epäonnistumisista vuosienkin jälkeen.

Pahan olon potemisella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä henkisen kasvun kanssa. Vasta kun oppii hyväksymään omat mokansa, ne voi kohdata. Kun lopettaa itsensä piiskaamisen ystävän unohtamisesta, voi löytää itsestään halun nähdä häntä jälleen.

6. Elämäsi on kiveen hakattua.

On hyvä tietää, mistä pitää ja mistä ei. Mutta kun omat tavat ja mieltymykset alkavat rajoittaa elämää, on aika katsoa omia valintojaan eri vinkkeleistä.

Ihminen muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Senpä takia on turha odottaa, että rakastat samoja asioita parikymppisestä eläkeikään. Älä siis turhaan takerru aiemmin tekemiisi valintoihin, vaan kyseenalaista ne tasaisin väliajoin. Saatat huomata, että muutokset parantavat elämänlaatuasi.

7. Vertaat vääriä asioita.

Tuttaviensa Facebook-päivityksiä selaillessa tulee helposti olo, että oma elämä on tyhjää ja tylsää. Muut käyvät päivittäin ihanilla lounailla, heidän kotinsa ovat siistejä ja tyylikkäitä, ja naapurin Liisakin pääsee hirveän usein lomareissuille.

Muista, että näinä hetkinä vertaat omaa arkeasi muiden juhlaan. Todennäköisesti sinunkin elämäsi näyttää varsin ihanalta filttereiden läpi.

Hei te tiimalasivartalosta unelmoivat, hyviä uutisia: pelkästään vatsan alueelta on mahdollista hoikistua!

Meille on vuosikausia hoettu, että laihtua ei voi vain tietystä kohdasta, vaan rasvaa palaa treenin ja ruokavalion ansiosta tasaisesti koko kehosta.

Nyt on selvitetty, että pitkään itsestäänselvänä pidetty sääntö ei olekaan koko totuus. Time-sivuston mukaan tutkimustieto osoittaa, että tietyistä kehonosista on helpompi karistaa rasvaa kuin toisista.

Yksi kyseistä kehonosista on vatsa. Vyötärönseudun lisäksi helpoiten palavaa rasvaa löytyy käsivarsista ja rinnan alueelta. Sen sijaan takapuolen ja reisien rasvaa on vaikeinta polttaa pois.

Tietyt rasvakertymät ovat aineenvaihdunnallisesti aktiivisempia kuin toiset.

Virginian yliopiston lääketieteen professori Arthur Weltman kertoo tämän johtuvan siitä, että tietyt rasvakertymät ovat aineenvaihdunnallisesti aktiivisempia kuin toiset. Siksi niistä on helpompaa tai vaikeampaa päästä eroon urheilun ja kevyen ruokavalion avulla.

– Vatsan alueen rasva on aineenvaihdunnallisesti yksi aktiivisimmista rasvoista, Weltman kertoo.

Urheilu aiheuttaa kehossa erilaisten hormonien erittymistä. Mitä rankempaa urheilu on, sitä enemmän hormoneja erittyy ja rasvaa palaa – ja erityisesti paikoissa, jotka ovat aineenvaihdunnaltaan aktiivisinta.

Lue lisää! 18 tapaa polttaa enemmän ja tehokkaammin rasvaa

Jos siis haluaa hoikistua erityisesti vatsan alueelta, mitä kannattaa tehdä? Tutkimuksen mukaan siinä missä esimerkiksi juoksu tai uinti auttavat polttamaan rasvaa koko kehosta, vastustreenit voivat polttaa rasvaa keskitetysti esimerkiksi vatsan alueelta, koska vatsarasvat reagoivat voimakkaammin urheiluun.

Toisen tutkimuksen mukaan vatsarasvan polttamisessa ovat tehokkaita myös niin sanotut HIIT-harjoitukset eli nopeatempoiset intervallitreenit. Treenin jälkeen aineenvaihdunta käy vilkkaana ja keho polttaa rasvaa muutaman tunnin ajan treenin jälkeenkin – erityisesti sieltä vatsan alueelta.

Kallis viini maistuu pääasiallisesti aina hyvältä, koska aivot reagoivat voimakkaasti tietoon viinin hinnasta.

Jos kaksi lasillista viiniä laittaisi vierekkäin, kumpi maistuisi sinusta paremmalta? Todennäköisesti se, jonka tiedät olevan kalliimpaa.

Time-sivusto kertoo, että hypoteesin on todistanut myös saksalaisen Bonnin yliopiston tutkimus, jonka mukaan kyse on tavallaan lumevaikutuksesta: jos viinin kerrotaan olevan halpaa tai kallista, mielipide maun miellyttävyydestä muuttuu myös.

Tutkimuksessa 30 ihmiselle annettiin useita viinimaistiaisia, ja jokaisen kohdalla viinin kerrottiin olevan joko kolmen, kuuden tai 18 euron arvoisesta pullosta. Todellisuudessa viini oli jokaisella kerralla tismalleen samaa, 12 euron arvoista juomaa.

Suurin osa arvosteli viinin paremman makuiseksi jos heille kerrottiin, että se on kallista.

Suurin osa testihenkilöistä arvioi viinin paremman makuiseksi, jos heille kerrottiin, että maistiainen on peräisin kalliista viinipullosta.

Lue myös: Mitä lempiviinisi kertoo sinusta?

Mutta mistä reaktio johtuu, ja miksi mielikuva viinin arvokkuudesta tekee siitä paremman makuista? Uudessa tutkimuksessa selvisi, että tietyistä aivojen alueista tulee muita aktiivisempia, kun ihminen saa tietoonsa viinin hinnan ennen maistamista.

Esimerkiksi se aivojen osa, joka yhdistelee uutta informaatiota aiempiin tietoihin ja muistoihin, reagoi siihen, kuinka paljon viinin kerrotaan maksavan. Tieto saattaa muuttua aivoissamme ajatukseksi siitä, että viinin täytyy hintansa mukaisesti olla hyvänmakuista, koska uskomme näin aiempien tietojemme ja muistojemme perusteella.

Hinnan tietäminen voi huijata aivoja tekemään korkeampia odotuksia viinistä.

Myös aivojen aivojen palkitsemis- ja motivaatiojärjestelmä aktivoitui testien aikana. Kun nämä aivojen osat käyvät kierroksilla normaalia enemmän samaan aikaan, hinnan tietäminen voi huijata aivoja tekemään korkeampia odotuksia viinistä sekä tuntemaan enemmän mielihyvää sen juomisesta.

Kyse siis ei ole vain halusta uskoa siihen, että kallis viini on automaattisesti hyvää, vaan aivot todella luulevat saavansa hyvää viiniä.

Tieto siitä, että viini on kallista, saa aikaa erityistä onnellisuuden tunnetta.

Sillä, kannattaako viinejä maistella tietämättä niiden hintaa, on kuitenkin kaksi puolta. Toisaalta kaikkein paras tapa muodostaa aito mielipide viinistä – tai mistä tahansa juotavasta tai syötävästä – on maistaa sitä tietämättä hintaa. Silloin aivot eivät tee mielipidettä häiritseviä oletuksia.

Samaan aikaan tieto siitä, että viini on kallista, saa aikaa erityistä onnellisuuden tunnetta, koska mielihyvää tuottava osa aktivoituu. Aivot siis saavat lähes väistämättä aikaan reaktion siitä, että kallis viini maistuu paremmalta. Silloin saa melko varmasti vastinetta rahoilleen!

Sanni uudessa lookissaan Vain elämää -risteilyllä keskiviikkona. Hänet nähdään ohjelman All Stars -kaudella, joka alkaa tv:ssä syyskuussa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Valtaosa Sannin Instagram-seuraajista on ihastunut muusikon uuteen tyyliin. Mutta muotipiireissä samantyyliset letit ovat aiheuttaneet joskus myös rankkaa kritiikkiä.

Sinisistä hiuksista on tullut muusikko Sannin,24, (oik. nimeltään Sanni Kurkisuo) tavaramerkki. Sannilla on nähty sinisen eri sävyjä jo vuosia, mutta nyt hän näyttää tykästyneen myös letteihin. Sanni nähtiin uudessa lookissaan keskiviikkona Vain elämää -risteilyllä. Hän julkaisi myös Instagramissa kuvan uudesta tyylistään.

 

Mut sen nimi ei oo.... MIKÄ? 🌚

Henkilön SANNI (@sannivirallinen) jakama julkaisu

Valtaosa Sannin Instagram-seuraajista on ihastellut Sannin lettejä kommenteissa, mutta joku on pitää niitä kyseenalaisina.

– Cultural appropriation.. NOT COOL! eräs seuraaja on kommentoinut.

Tällä kommentilla viitataan kulttuuriseen omimiseen (engl. cultural appropriation) eli siihen, että enemmistö ottaa käyttäänsä joitain vähemmistölle kuuluvia tapoja tai vähemmistön kulttuuriin kuuluvia elementtejä. Afrolettejä ja rastoja on perinteisesti nähty enemmän tummaihoisilla ihmisillä. Muotipiireissä kulttuurisesta omimisesta on keskustelu aiemminkin. Vuonna 2016 italialainen muotitalo Valentino stailasi valkoihoiset mallit cornrow-letteihin. Tuolloin jotkut kritisoivat sitä, että eurooppalainen muotitalo omi afrikkalaisen kampauksen.

Myös Marc Jacobsia syytettiin syksyllä kulttuurisesta omimisesta, kun malleilla oli New Yorkin muotiviikoilla villasta tehdyt, värjätyt rastat.

”Olin vuosia ajatellut, että minun kuuluu olla blondi, koska siten olen miellyttävä ja helposti lähestyttävä.”

Sanni kertoi vuonna 2015, että on yrittänyt päästä eroon siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Ennen sitä hän mietti vuosia, miltä hänen kuuluisi muiden mielestä näyttää. 

– Olin vuosia ajatellut, että minun kuuluu olla blondi, koska siten olen miellyttävä ja helposti lähestyttävä. Olin aina halunnut värikkäät hiukset, ja uutenavuotena päätin, etten enää pelkää, Sanni kertoi elokuussa 2015.

 

❤️

Henkilön Mikael Gabriel (@mikaelgabriel) jakama julkaisu

Sanni ei ole ainut letteihin tykästynyt suomalainen muusikko – myös räppäri Mikael Gabriel on ottanut letit hiuksiinsa.
 

Kiitos! @kokokesa Seuraavaks @blockfest 🔥#teamMG

Henkilön Mikael Gabriel (@mikaelgabriel) jakama julkaisu

 

Hilma

Muusikko Sannilla uusi tyyli: otti kiistellyt afroletit

Onhan se nyt herran jumala tyhmää sanoa että joku ei sais LETTEJÄ LAITTAA PÄÄHÄNSÄ. Menee samaan syssyyn tämä moska kuin tämä yli mennyt sukupuolettomuuskin nykyään. Kaippa kohta sanotaan et minkälainen hiustyyli jokaisella pitää olla eikä sitä saa muuttaa enää ollenkaan. Valkosilla jos ei saa olla lettejä niin mustilla ei sit varmaan saa olla suoria hiuksia?
Lue kommentti

Satunnainen suuttuminen tekee enemmän hyvää kuin hallaa.

Tiskit ovat taas räjähtäneet keittiössä käsiin. Työkaveri sai verenpaineen nousemaan iltapäiväpalaverissa. Äh, suututtaa! Ja vähän myöhemmin lähinnä nolottaa, vaikka omaa ärsyyntymistä ei olisi tuonut millään lailla esille.

Suuttumista ja vihaisia tunteita ei kuitenkaan pidä yrittää estää tai hävetä. Time nimittäin kertoo, että satunnaiset vihaiset tunteet tekevät pitkällä aikavälillä elämästä onnellisempaa!

On välttämätöntä olla toisinaan vihainen, jotta voisi myös olla kaikkein onnellisimmillaan.

Uuden tutkimuksen mukaan on välttämätöntä olla toisinaan vihainen, jotta voisi myös olla kaikkein onnellisimmillaan. Tutkimuksessa selvisi, että ne ihmiset, jotka eivät juurikaan reagoineet esimerkiksi uutisiin onnettomuuksista, halusivat tuntea enemmän vihaa tai surua.

Lisäksi esimerkiksi eksiinsä rakastuneet toivoivat voivansa tuntea vähemmän positiivisia tunteita entistä kumppaniaan kohtaan.

Lue lisää! Tiesitkö? Vihan tunteesta on yllättävän paljon hyötyä

Johtava tutkija ja psykologian professori Maya Tamir toivoo, että tutkimus auttaisi arvioimaan uudelleen usein mahdottomia tavoitteita siitä, millaisia tunteita ihmiset haluaisivat tuntea. Läntisessä kulttuurissa paine voida hyvin ja tuntea jatkuvaa onnellisuutta voi olla vaikea selättää.

– Tutkimus osoittaa sen, että onnellisimpia ihmisiä ovat he, jotka tuntevat niitä tunteita joita he myös haluavat kokea. Jos siis ihmisen mielestä viha on tavoiteltavaa esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuksia vastaan taistelemisen takia, on hän todennäköisesti onnellisempi tuntiessaan vihaa, Tamir selittää.

Purkamaton viha patoutuu sisälle ja muuttuu pahaksi oloksi.

Onnellisuutta on tietenkin hyvä havitella, mutta se ei tarkoita negatiivisten tunteiden tukahduttamista. On tärkeää hyväksyä erilaiset tunteet osaksi elämää aina vihaa ja surua myöten.

– Jos kokemansa tunteet toivottaa tervetulleeksi ja niille onnistuu löytämään tarkoituksen, on todennäköisesti myös onnellisempi, Tamir summaa.

Jos vihaa ei osaa tai uskalla ilmaista, voi se aiheuttaa myös ongelmia. Ylikiltteys voi pahimmillaan johtaa siihen, että purkamaton viha patoutuu sisälle ja muuttuu myöhemmin pahaksi oloksi. Silloin ihminen voi lamaantua ja masentua. Siksi vihaa kannattaa lähestyä rakentavana tunteena, joka kuuluu onnelliseen, monipuolisia tunteita sisältävään elämään.