Laskuvarjo- ja benji-hypyt kauhistuttavat useimpia meistä. Asiantuntijan mukaan kaikkien ei kuitenkaan ole tarpeen voittaa korkealta hyppäämiseen liittyvää pelkoa ihan vain mukavuusalueelta poistumisen vuoksi. Kuva: Shutterstock
Laskuvarjo- ja benji-hypyt kauhistuttavat useimpia meistä. Asiantuntijan mukaan kaikkien ei kuitenkaan ole tarpeen voittaa korkealta hyppäämiseen liittyvää pelkoa ihan vain mukavuusalueelta poistumisen vuoksi. Kuva: Shutterstock

Mukavuusalueen laajentaminen hitaasti tuo voittajafiiliksen. Pelkonsa kohdanneet kertovat kokemuksensa. 

Pelottaa. Sota, sairastuminen, hämähäkit, ihmisiä täydet auditoriot, lentäminen, syvät vedet, ahtaus, lemmikin kuolema, yksinäisyys, korkeat näkötornit, jätetyksi tuleminen ja toisaalta se, ettei uskalla lähteä huonosta liitosta. Esimerkit on poimittu menaiset.fi:ssä tehdystä kyselystä, jossa lukijat kertoivat pahimmista peloistaan ja niiden voittamisesta.

Viime vuosina on ollut vaikea välttyä kuulemasta, että kaikki taika tapahtuu epämukavuusalueella. Itsensä haastaminen on muodissa, pelon ja ahdistuksen tunteet eivät. Jos sellaisia tuntee, pitäisi niistä pyrkiä kaikin tavoin eroon.

Toisin oli ennen. Takavuosina esiintymispelkoa saatettiin ”hoitaa” sillä, että ei vain pidetty puheita koskaan missään. Nykyään hyvä ihminen ottaa itsestään ja peloistaan niskapersotteen ja heilauttaa kauas epämukavuusalueelle, harrastelijateatteriin nyt vähintään.

Teoriassa mukavuusalueen rajan ylittäminen kuulostaa helpolta. Tarvitsee vain ottaa askel tuntemattomaan. Kannustusta kuuluu: menet vain ja teet!

Käytännössä jalat tutisevat ja sydän hakkaa niin, että henki tuntuu lähtevän. Epämukavuusalueelle uskaltautuneen kokemasta euforiasta puhutaan paljon. Siitä kuulee vähemmän, miten elämää rajoittavasta pelosta oikeasti voi vapautua.

”Kaiken A ja O on harjoittelu.”

Miten rohkeus muutokseen käytännössä kerätään?

Treenaamalla, sanoo kliinisen psykologian professori Kirsi Honkalampi.

– Kaiken A ja O on harjoittelu. Sitä täytyy tehdä omilla ehdoilla: totutella tilanteisiin, joissa pelkoa on aiemmin ollut.

Rohkeus kasvaa vähä vähältä, jos pystyy altistamaan itseään pikkuhiljaa pelolle. Autolla ajamista jännittävän kannattaa aloittaa harjoittelu rauhalliselta tienpätkältä, ei moottoritieltä. Hissikammoinen voi treenata tutussa, vähiten pelottavassa hissikopissa oleskelua vähän kerrallaan. Kaverinkin voi ottaa mukaan tueksi.

Siinä pelkoja päin syöksymistä suosivat ovat oikeassa, että pelon aiheuttajan vältteleminen ei kannata. Välttämiskäyttäytyminen vain vahvistaa pelkoa, ja elämänpiiri kapenee.

Honkalammen mukaan altistus kannattaa kuitenkin tehdä nimenomaan vähitellen, ei kertaheitolla.

– Sokkihoito auttaa harvaa. Jos ihminen viedään kylmiltään sokkitilanteeseen, hän ei jälkeenpäin edes muista, mitä tapahtui. Se ei auta muuttamaan tilannetta.

Pelko toikin luottamuksen

Piia Vehviläisen, 35, hammaslääkäripelko sai alkunsa eräänlaisesta sokkitilanteesta yli 15 vuotta sitten. Hän oli juurihoidossa, jossa kivunlievitys loppui kesken, sillä hoidettavia juuria olikin arvioitua enemmän.

– Huusin, että lopettakaa, en kestä enää! Lääkäri sanoi hoitajalle, että pidä kiinni, tämä on ihan just valmis.

Vehviläinen lähti lääkäristä huutaen, kiroillen ja itkien.

– Tuntui, että henkilökohtaista tilaani oli rajoitettu.

Pelko lähti hälvenemään vasta vuosia myöhemmin, kun Vehviläisen oli pakko mennä hoidattamaan hampaansa kuntoon. Hän meni hammaslääkäriasemalle neuvottelemaan koko suun hoitamisesta nukutuksessa, mutta siellä suhtauduttiinkin pelkoon ymmärtäväisesti.

– Asennoituminen oli sellainen, että pelkoa ymmärrettiin eikä vähätelty. Siitä tuli luottamus.

Vehviläiselle luvattiin, että laitteet otetaan pois suusta välittömästi, jos hän nostaa kätensä. Hänelle luvattiin myös miedosti rauhoittava esilääke ja mahdollisuus ottaa puoliso mukaan tueksi.

Niinpä hän uskaltautui paikattavaksi ja jopa juurihoidettavaksi ilman nukutusta.

– Kun olin pyytänyt miestäni mukaan, olin hänelle tosi äkäinen ja rupesin tavallaan työntämään häntä pois. Se johtui siitä, että piti myöntää miehelle ja itselleni, että olen aikuinen ihminen ja silti pelkään hammaslääkäriä, Vehviläinen kertoo.

Toisaalta hän kokee, että heikon puolen näyttäminen toi luottamusta puolisoiden välille. Hammaslääkärissä mies istui koko pitkien toimenpiteiden ajan silittämässä Vehviläisen kättä.

– Aina kun penkki nostettiin ylös, tuli helpotuksen itku. Sekin oli kaikille ok.

Kirsi Honkalammen mukaan pelot ovat hyvin yleisiä, eikä niissä ole mitään hävettävää. Peloista kannattaa puhua avoimesti sen sijaan, että jäisi pohdiskelemaan kammojen syntysyitä. Pelkojen ja jännittämisen kanssa on helpompi elää, jos pystyy hyväksymään sen tosiasian, että pelkää ja jännittää.

– Esimerkiksi esiintymisjännittäjä voi puheensa aluksi sanoa, että jännittää. Moni kokee, että se auttaa, Honkalampi neuvoo.

Pelkoa ei tarvitse voittaa, mutta sen kanssa voi oppia elämään.

– Minun pitää varmaan aina vähän kasata itseäni ennen kuin menen hammaslääkäriin, mutta pärjään nyt asian kanssa, Piia Vehviläinen sanoo.

Arasta ei tule hurjapäätä

Moni pelokas tunnustautuu araksi ja ujoksi luonteeksi, jota uudet asiat nyt vain sattuvat jännittämään. Honkalampi vahvistaa, että synnynnäinen temperamentti vaikuttaa pelkoihin. Arkakin voi kuitenkin ylittää itsensä opettelemalla pelolle altistumista.

– Ahdistusherkästä ei tule päinvastaista, mutta omia toimintarajoja voi laajentaa. Harjoittelulla on suuri merkitys, Honkalampi tietää.

Johanna Lahdenniemi, 23, kertoo olleensa lapsesta asti ujo ja arka. Kun ala-asteen liikuntatunnilla oli pakko mennä uimaan muiden edessä, Lahdenniemi sai moneksi vuodeksi uintipelon.

– Osasin uida enkä niinkään pelännyt uimaan menemistä. Tuli kuitenkin tunne, että mitä jos vedessä iskee paniikki siitä, että hukun.

”Olen oppinut tunnistamaan, mistä pelot tulevat ja miksi ajattelen näin.”

Epävarmuus omasta vartalosta teki uimisen entistä hankalammaksi. Niinpä Lahdenniemi kieltäytyi kavereiden uintikutsuista vuosien ajan ja ahdistui jo uimahallin näkemisestä.

Pelko alkoi hellittää otettaan murrosiän jälkeen, kun Lahdenniemi muutti omilleen asumaan ja itsenäistyi.

– Olen oppinut tunnistamaan, mistä pelot tulevat ja miksi ajattelen näin.

Eräänä rauhallisena päivänä Uimastadionilla Lahdenniemi makoili nurmikolla ystäviensä kanssa. Painetta uimiseen ei ollut, joten lopulta hänuskaltautui veteen.

– Sain itse päättää, menenkö altaaseen, eikä ollut sellaista oloa, että kaikki katsovat. Myöhemmin mökillä järvessä on tullut rentoutta uimiseen.

Ei benji-hypylle

Nyt Johanna Lahdenniemi haaveilee laskuvarjohypystä.

– Minulla on korkeanpaikan pelkoakin, mutta haluaisin kokea jotakin tosi spontaania.

Laskuvarjo- ja benji-hypyt kauhistuttavat useimpia meistä. Kirsi Honkalammen mukaan kaikkien ei kuitenkaan ole tarpeen voittaa korkealta hyppäämiseen liittyvää pelkoa ihan vain mukavuusalueelta poistumisen vuoksi.

– Jos ajatellaan vaikka benji-hyppyä, en näe sitä välttämättömäksi. Mutta jollekin ihmiselle voi olla tärkeää päästä tekemään jotakin extremeä.

Jos pelko ei haittaa elämää, siitä ei tarvitse ehdoin tahdoin hankkiutua eroon. Toisaalta pelot usein rajoittavat jollakin tavalla. Pimeänpelkoinen ei uskalla yöllä vessaan, lentopelkoinen ei lähde tropiikkiin lomalle ja ukkosta kammoava ei pysty myrskyllä keskittymään mihinkään. Juhlat jäävät väliin, jos jännittää sosiaalisia tilanteita, humalaisia miehiä ja yksin kotiin kulkemista. Epäonnistumista pelkäävä sanoo ei elämänsä tilaisuudelle.

Pelon päihittäminen on kuitenkin niin hieno tunne, että mukavuusalueelta poistumiseen voi suorastaan jäädä koukkuun. Pienikin edistysaskel pelon kohtaamisessa voi saada tuntemaan, että pystyy mihin vain.

Uimapelosta kärsinyt Johanna Lahdenniemi on tätä nykyä innokas polskija.

– Nautin nykyään uintikokemuksista ihan kamalasti. Pelkojen jälkeen uiminen tuntuu vielä mukavammalta.

5 tapaa lähestyä pelkoa

1. Altista itseäsi pelkoa aiheuttaville tilanteille vähän kerrallaan.
2. Kokeile rentoutusmenetelmiä, kuten syvään hengittämistä.
Kehon rentoutumisen myötä katastrofiajatukset voivat laantua.
3.
Ajattele, että yrität kasvattaa rohkeuttasi pikkuhiljaa sen sijaan,
että yrittäisit voittaa pelon kokonaan.
4.
Ota ystävä, puoliso tai terapeutti avuksi ja tueksi jännittäviin tilanteisiin.
5.
Kiinnitä huomiosi pois pelosta esimerkiksi musiikkia kuuntelemalla.

Neuvot antoi kliinisen psykologian professori Kirsi Honkalampi.

Boss lady tietää, mitä tekee ja on itsevarma, mutta huomioi samalla myös muut.

Jennifer Aniston, Ellen DeGeneres, huippumalli Ashley Graham, Paula Vesala – siinä muutama mahtava ja vahva ”boss lady” eli johtajanainen, jota oikeastaan kuka tahansa voi huoletta katsoa ylöspäin. Boss leideillä on yhteistä ainakin kadehdittavan hyvä asenne sekä rohkeus tehdä juuri sitä, mitä itse haluaa.

Lue myös: ”Sellainen asenne, että kaikkien sietäisi ottaa mallia” – 10 naista, joita suomalaiset pitävät esikuvinaan

Boss leideistä on kyllä puhuttu jo pitkään, mutta mitä se ihan oikeasti tarkoittaa? Entä mistä tietää, onko itse todella sellainen, ja voiko sellaiseksi tulla?

Onneksi kuka tahansa voi olla oman elämänsä boss lady. Kokosimme 8 asiaa, joista boss ladyn tunnistaa:

  1. Luota itseesi. Boss lady on itsevarma eikä pelkää olla oma itsensä. Se jos jokin tekee johtajan. 
  2. Pukeudu tehdäksesi vaikutus – itseesi. Aito boss lady ei pukeudu muita vaan itseään varten. Se ei tarkoita töihin menemistä verkkarit päällä, vaan sitä, että pukeutuminen ei ole jotain millä miellyttää muita. Toiset ovat itsevarmoja farkuissa ja t-paidassa, toiset kynähameessa ja korkokengissä. Sinä päätät!
  3. Opi sanomaan ei. Varsinkin töissä ein sanominen voi olla toisinaan vaikeaa, koska toisten pettymys tuntuu pahalta. Boss lady kuitenkin tietää, milloin omat rajat tulevat vastaan, eikä ota esimerkiksi jokaista pientä tehtävää vastaan vain sen takia, että joku pyytää. Priorisointi ja omien voimavarojen tunnistaminen ovat tärkeitä ominaisuuksia.
  4. Opi sanomaan kyllä. Boss lady ei jätä hienoja mahdollisuuksia väliin, vaikka olisi vähän peloissaan. Rohkeasti kohti uusia kokemuksia ja menestystä sekä virheitä ja niistä oppimista!
  5. Tiedä, mitä haluat. Päättäväisyys pitää boss ladyn keskittyneenä ja tavoitteellisena, mitkä tekevät usein myös menestyneeksi. Esteet ovat vain kuoppia matkalla, eikä kukaan ole oikeutettu estämään boss leidiä pääsemästä sinne, minne hän haluaa.
  6. Unelmoi. Oikea boss lady uskaltaa unelmoida isosti, mutta tekee myös töitä niiden eteen. Ensin suunnitellaan mahtavia asioita, sitten tehdään itselle palvelus ja toteutetaan ne!
  7. Ole empaattinen. Boss leidit ovat tietenkin itsevarmoja, mutta se ei tarkoita tylyä tai tunteetonta, päinivastoin. Empatiakyky on boss ladyn yksi tärkeimmistä työkaluista: se tekee esimerkiksi johtajan työkavereiden silmissä helposti lähestyttäväksi ja samastuttavaksi. Boss lady ei kuitenkaan koskaan sallisi kenenkään kävelevän noin vain ylitseen, vaikka ymmärtäisikin muita.
  8. Ole rehellinen. Niin kauan kuin rehellisyys on ystävällistä eikä tuomitsevaa, rehellisyydestä boss ladya soimaavat eivät ehkä vain halua kohdata totuutta. Kukaan ei loppujen lopuksi hyödy siitä, että taputellaan päähän ja sanotaan, että meni ihan kivasti – boss lady uskaltaa kertoa esimerkiksi alaiselleen, missä voisi kehittyä.

Lähteet: Elite Daily ja Odussey

Joka viides suomalaisnainen kärsii D-vitamiinin puutoksesta.

Sori vaan, mutta kesä on nyt virallisesti ohi: on koittanut aika ottaa D-vitamiinilisä käyttöön. Vaikka ylenmääräinen vitamiinien nappailu on asiantuntijoiden mukaan tarpeetonta tai jopa vaarallista, D-vitamiinia suositellaan edelleen ihan jokaiselle suomalaiselle. Sitä pitäisi syödä lokakuun alusta maaliskuun loppuun. 

Saattaa kesän jälkeen kestää hetken, ennen kuin D-vitamiinilisän ottaminen muodostuu taas tavaksi, joten harjoitukset voi hyvin aloittaa jo syyskuun lopulla. 

Määrästä kiistellään, tarpeellisuudesta ei

Vaikka D-vitamiinin tarpeellisuudesta vallitsee tieteentekijöiden kesken vakaa yhteisymmärrys, viime vuosina sopivasta D-vitamiinin määrästä on käyty vilkasta keskustelua. Eviran virallinen suositus on, että vitamiinia napataan 10 mikrogrammaa vuorokaudessa.

D-vitamiinin syöminen kannattaa, vaikka iäkkyys ja osteoporoosi tuntuisivat kaukaisilta asioilta.

Terveyskirjaston mukaan 10 mikrogramman päivittäinen annos ei kuitenkaan riitä esimerkiksi vähentämään osteoporoosin vaaraa iäkkäillä, eikä 10 mikrogramman annoksen ylittämisellä ole huomattu olevan sivuvaikutuksia. D-vitamiinia uskaltaa virallistenkin suositusten mukaan syödä jopa 100 mikrogrammaa vuorokaudessa. 

D-vitamiinin syöminen kannattaa, vaikka iäkkyys ja osteoporoosi tuntuisivat kaukaisilta asioilta. D-vitamiinin on todettu vaikuttavan muun muassa diabetekseen, syöpään, vastustuskykyyn, MS-tautiin ja väsymykseen. Eikä sen osteoporoosinkaan niin kaukaiselta pitäisi tuntua: erittäin monella suomalaisella on kohonnut osteoporoosin riski, ja yksi syy siihen on juuri D-vitamiinilisän unohtaminen.

Ainakin joka viides kärsii puutoksesta

Suomalaisten D-vitamiinin saanti on 2000-luvulla kohentunut, mutta viimeisimmässä suomalaistutkimuksessa joka viides nainen ja joka neljäs mies kärsi D-vitamiinin puutteesta. 

Vierailija

On vain yksi ravintolisä, jota kaikkien suomalaisten kannattaa syödä – nyt sitä pitäisi taas muistaa ottaa

Tutkimusten mukaan kukaan normaalia kotiruokaa syövä suomalainen ei tarvitse mitään muita lisäravinteita kuin D-vitamiinia. Ainoan poikkeuksen tekevät sairaus tai allergia tai vanhuus, jolloin täysipainoista ruokaa ei yksinkertaisesti tule syötyä tai sitä ei saa riittävästi. Lisäravinteiden tekijöille on toki tuottoisampaa myydä lisäravinteita mahdollisimman paljon käyttämällä tunteisiin ja järkeenkin vetoavia argumentteja, joilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista tieteellistä todistuspohjaa...
Lue kommentti
Ympärivuoden

On vain yksi ravintolisä, jota kaikkien suomalaisten kannattaa syödä – nyt sitä pitäisi taas muistaa ottaa

Deeta pitää syödä ympäri vuoden ja paljon enemmän kuin suositus. Vai kuinka moni köllöttelee kesällä auringossa silloin, kun meitä kehottaan olemaan sisällä? D-vitamiinia muodostuu iholla kolesterolista vain, kun aurinko porottaa yli 45asteen kulmassa. Tuo aikaikkuna ei ole pitkä ja mahdolisuus siihen päättyy jo elokuun puolella!
Lue kommentti