Monet luulevat edelleen, että klitoris on vain pieni nypykkä. Todellisuudessa se näyttää jotakuinkin tältä. Kuva: Shutterstock
Monet luulevat edelleen, että klitoris on vain pieni nypykkä. Todellisuudessa se näyttää jotakuinkin tältä. Kuva: Shutterstock

Naisen sukuelimet ja erityisesti klitoris ovat herättäneet hämmennystä tutkijamiekkosissa antiikin ajoista saakka.

Rakkaalla lapsella on aina monta nimeä – naisen alapäällekin niitä on jaettu vaikka kuinka.

Me Naisten suuressa vaginasanaäänestyksessä huomasimme, että naisen alapäätä kutsutaan varsin vaihtelevin lempinimin. Lukijamme kertoivat nimittävänsä ”alatuuhostaan” esimerkiksi mesimäeksi, sovintolompsaksi, alapöllöksi ja rönttöseksi.

Lue myös: Sovintolompsa ja pimpanssi haastavat tupsuluikkarin ja alatuuhosen – lukijat kertovat suosikkinimensä naisen alapäälle

Lääketieteen historiassa myös asiantuntijat ovat nimittäneet naisen sukuelimiä vaihtelevin nimityksin. (Ja näillä asiantuntijoilla tarkoitetaan historiassa tietenkin miehiä.) Samalla heillä ei ole ollut oikeastaan mitään hajua siitä, mitä naisen alapäässä tapahtuu.

Kirjailija, kirurgian ja lääketieteen tohtori Ervo Vesterinen kertoo uutuuskirjassaan Naisen ruumiin historia, millaisia käsityksiä miehillä on ollut naisten ”herkästä paikasta”, eli sukuelimistä ja klitoriksesta.

Jos on liian kylmä, penis jää kasvamatta

Antiikin kuuluisin lääkäri Klaudios Galenos ajatteli, että naisen sukuelimet olisivat periaatteessa voineet kehittyä miehen sukuelimiksi. Galenoksen mukaan naisen sukuelimet jäävät kuitenkin keskenkasvuisiksi, koska sikiö ei saa tarpeeksi lämpöä. Hän vertasi aikanaan prosessia siihen, kuinka maamyyrän silmät jäävät kehittymättä, koska maan alla elävän otuksen silmät eivät altistu valolle.

Mikä ihmeen pärrä? No tietenkin kusetinta vailla oleva siitinkalu!

1800-luvulle tultaessa kiinnostun naisen alapään tieteellisestä tutkimuksesta syveni. Esimerkiksi Edvard Winter kuvaili klitoriksen ja häpyhuulten aluetta vuonna 1860 näin:

”Pärrä on pieni hellä-tuntoinen näppylä luoman ylä-nurkassa, ja miltei peitetty vesi-huulien sipaleilla. Pärrä vastaa miehen siitin-kalua, on ainoastaan pienempi ja kusetinta vailla. Samoin kuin siitin paisuu myös pärrä parittelemisen hetkenä ja tulee samalla kovemmaksi.”

Ervo Vesterinen selventää, että Winter tarkoitti pärrällä siis klitoriksen huippua. Vaikka Winterin ymmärrys naisen alapäästä alkoi olla jo hieman tarkempi, häneltä jäi jotain oleellista havaitsematta: naisen koko klitoris paisuu kiihotuksen aikana. Lisäksi klitoris on kooltaan pelkää huippuaan huomattavasti suurempi.

Parin sentin pötkylä

Vielä 1900-luvun puolivälissäkin lääketieteilijöiden tiedot naisen alapäästä olivat puutteelliset. Vuonna 1954 Alfred C. Kinseyn työryhmineen totesi, että klitoris on tuuman mittainen. Myös vuonna 1965 julkaistu Naisen kotilääkäri -kirja väitti, että klitoris on vain 3 senttimetriä pitkään. Tieteilijöiden mukaan klitoriksen pienen koon takia oli mahdotonta määrittää, missä kohdassa sen tuntoherkät paikat sijaitsevat.

Millainen klitoris on oikeasti?

Nykyisen näkemyksen mukaan naisen klitoris tarkoittaa kahta paisuvaiskudoksesta koostuvaa, emättimen sivuja ympäröivää vartta. Kumpikin niistä on 7–10 senttimetriä pitkä. Kiihottumisen aikana klitoriksen paisuvaiskudos täyttyy kauttaaltaan ja kovettuu.

Naisen seksuaalisutta on pidetty historiassa toisinaan jopa ihan olemattomana asiana ja kiihottumistakin suunnilleen mahdottomana. Todellisuus on toinen. Klitoris on äärimmäisen herkkä elin. Nykyisen näkemyksen mukaan sitä pidetään jopa herkempänä kuin penistä.

Kaikilla ei ole seksuaaliterveys edelleenkään ihan hanskassa. Lue lisää aiheesta: Klitoris on pieni ja muita yleisiä väärinkäsityksiä seksistä – päivitä tietosi!

Unitutkija Henri Tuomilehdon mukaan raskas ateria pitäisi ajoittaa iltaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Unitutkija Henri Tuomilehto kritisoi Helsingin Sanomien jutussa sitä, että suomalaiset syövät väärän määrän ruokaa väärään aikaan. Raskaasti syöminen lounaalla laskee vireystasoa.

Sen sijaan päivän pääateria tulisi syödä vasta myöhään, esimerkiksi kahdeksan aikaan illalla.

Nukkumiseemme vaikuttaa unitutkijan mukaan nimittäin kaksi asiaa: vuorokausirytmi – eli se, mihin aikaan on valoisaa ja pimeää – ja unipaine. Unipaine tarkoittaa ihmisen tarvetta nukahtaa, kehon sisäistä vaatimusta levosta.

– Unipaineeseen voi vaikuttaa syömällä. Jos syö päivällisen kahdeksalta illalla, vireystila laskee ja unipaine kasvaa, jolloin nukahtaminen kello 22–23 maissa on helpompaa, Tuomilehto kertoo HS:lle.

Kysely

Monelta syöt päivällisen?

Liikunnan positiivisista vaikutuksista masennuksen hoidossa ei ole varmaa näyttöä, mutta varmin valinta on todennäköisimmin ryhmässä harrastettava liikunta.

Ylös, ulos ja lenkille – sillä se masennus ainakin helpottuu, moni saattaa ajatella. Liikunnan hyödyistä masennuksen hoidossa onkin näyttöä, mutta tulokset liikunnan vaikutuksista ovat loppujen lopuksi hyvin ristiriitaisia.

Helsingin Sanomat kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan boulderkiipeily helpottaa masennuksen oireita. Tutkimuksessa kiipeilyn hyödyt perusteltiin sillä, että kiipeily vaatii keskittymistä, jolloin asioiden vatvominen ja murehtiminen vähenee.

Myös esimerkiksi joogan on tutkitusti todistettu auttavan masennuksesta toipumiseen. Käypä hoito -suosituksissa puolestaan kerrotaan, että säännöllinen ja riittävän usein toteutettu ryhmämuotoinen liikunta saattaa parantaa masennuksen hoidon tehoa.

Lue myös: Mielenterveyttäkin kannattaa treenata! 13 helppoa tapaa vahvistaa mieltä itse

Samaan aikaan Käypä hoito -suosituksien mukaan monessa tutkimuksessa todetaan, että liikunnalla ei ole merkitystä masennuksesta parantumisessa. Esimerkiksi espanjalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että ne jotka liikkuivat, eivät saaneet parantumisessa sen parempia tuloksia kuin ne, jotka eivät urheilleet.

Helsingin yliopiston psykiatrian professori Erkki Isometsän mukaan tulokset ovat ristiriitaisia muun muassa sen takia, että syy-seuraussuhteita on usein vaikea todentaa.

– Tutkimuksissa haetaan usein joitain yhteyksiä, kuten onko ihmisillä, jotka kertovat liikkuvansa paljon, enemmän tai vähemmän masennusta kuin niillä, jotka kertovat liikkuvansa vähän. Tällaisissa tutkimuksissa on hyvin vaikea erottaa sitä, mikä on syytä ja mikä seurausta, eli esimerkiksi johtuuko liikkumattomuus masennuksesta vai toisin päin, Isometsä kertoo.

”On vaikea sanoa, johtuvatko positiiviset vaikutukset ryhmässä olosta vai itse liikunnasta.”

Käypä hoito -suosituksien mukaan hyviä tuloksia saavuttaneille tutkimuksille oli yhteistä nimenomaan se, että liikunta oli ohjattua ja ryhmämuotoista, ja potilaan säännöllistä osallistumista seurattiin aktiivisesti. Silloinkin on vaikea sanoa, mistä positiiviset tulokset todella johtuvat.

– Kun puhutaan esimerkiksi ryhmämuotoisesta liikunnasta, on vaikea sanoa, johtuvatko positiiviset vaikutukset ryhmässä olosta vai itse liikunnasta. Mukana olo voi antaa sosiaalista tukea kun tutustuu uusiin ihmisiin, saa uusia ystäviä ja on jotain mielekästä tekemistä. Voi siis olla vaikea todentaa, tulevatko hyvät kokemukset itse liikunnasta vai sen sosiaalisuudesta, Isometsä sanoo.

Mitä tutkimuksista pitäisi siis päätellä – onko liikunnasta hyötyä ja kannattaako sitä harrastaa helpottaakseen masennuksen oireita?

Melko varmasti voi sanoa, että kannattaa. Vaikka positiiviset vaikutukset tulisivat esimerkiksi liikunnan sosiaalisudesta, se saa aikaan kuitenkin jotain hyvää.

”Pikkuhiljaa alkaa tulla esille johdonmukaisia löydöksiä siitä, että tietyntyyppinen liikunta on masentuneille hyvä hoitokeino.”

Mielekkään urheilulajin löytäminen on asiassa avaintekijä, koska kaikki ei sovi kaikille. Toisilla ehkä kiipeily tai jooga auttaa masennuksen oireisiin, mutta jos urheilulajista ei nauti, siitä ei todennäköisesti saa paljoakaan hyvää irti. Loppujen lopuksi tärkeintä on urheilu ylipäätään, kun siitä nauttii tavalla tai toiselta – johtuivatpa hyvät tulokset suorituksesta tai liikunnan sosiaalisuudesta.

Isometsä on luottavainen sen suhteen, että liikunnan vaikutuksista masennuksen hoidossa on mahdollista saada lähivuosina paljon tarkempaa tietoa. Todennäköisesti myös varmempia faktoja siitä, mikä liikuntamuoto on kaikkein tehokkainta masentuneille.

– Tutkimukset ovat siitä hyviä, että osallistujat valitaan satunnaisesti. Kun tällaisia tutkimuksia kertyy tulevaisuudessa lisää, alkaa pikkuhiljaa tislautua esille selkeämpiä tuloksia. Silloin alkaa tulla esille johdonmukaisia löydöksiä siitä, että tietyntyyppinen liikunta on masentuneille hyvä hoitokeino, Isometsä sanoo.

– Olen luottavainen siitä, että muutaman vuoden päästä tiedämme enemmän. Toki nytkin olettaisin, että liikunta on masennuksen kannalta hyödyllistä, mutta satavarma ei voi vielä olla.

Tapio

Onko liikunnasta oikeasti apua masennuksen hoidossa? Asiantuntija kertoo, mitä ristiriitaisista tuloksista kannattaa päätellä

Ehkä ihmisten kohtaamisesta on jopa suurempi merkitys kuin itse liikkumisella. Masentunut ihminen ei saa välttämättä iloa yksin liikkumisesta, jos ympäristö ei pysty antamaan virikkeitä, joilla ahdistavaa oloa saisi häivytettyä. Pienikin ympäristön vaihdos mielestäni antaa uusia virikkeitä, jolloin henkilön olo voi kohentua jopa yksin kulkiessaan. Samaahan me huomaamme matkaillessa uudessa ympäristössä.
Lue kommentti
Tapio

Onko liikunnasta oikeasti apua masennuksen hoidossa? Asiantuntija kertoo, mitä ristiriitaisista tuloksista kannattaa päätellä

Omasta mielestäni masentuneen ihmisen olisi hyvä tavata ihmisiä, mutta masentuneena ihminen ei jaksa tai kykene olemaan sosiaalinen tai liikunnallinen. Toisaalta jos esim. olisi henkilö, joka tulisi kotiin saakka katsomaan (toki henkilön luvalla), mikä on tilanne, esim. onko jääkapissa ruokaa tai muuten onko missä kunnossa henkilö, se voisi ehkä auttaa henkilöä ulos masennuksen aiheuttamasta sisäänpäinkäpertymisestä, jota kys. sairaus saattaa aiheuttaa. Kahvinkeitto ja ulkona käynti hieman...
Lue kommentti