Trikotillomania ilmenee usein ensimmäisen kerran varhaisnuoruudessa. Kuva: Shutterstock
Trikotillomania ilmenee usein ensimmäisen kerran varhaisnuoruudessa. Kuva: Shutterstock

Trikotillomaniasta kärsivä nyppii omia hiuksiaan tai muita karvojaan. – Ajattelin, että jos ajan hiukseni pois, ongelmaa ei ole, häiriön kokenut nainen kertoo.

Trikotillomania on karvojen nyppimishäiriö, jossa omia karvoja, kuten hiuksia tai ripsiä, nypitään pakonomaisesti.

Psykiatrian erikoislääkärin Olli Piirtolan mukaan trikotillomaniaa on tutkittu melko vähän, mutta se käsitetään usein pakko-oireena.

– Nyppimistä edeltää jännityksen tunne, jonka nyppiminen poistaa. Se tuottaa siis mielihyvää.

Ilmiönä karvojen nyppimistä voi verrata niinkin arkiseen asiaan kuin kynsien pureskeluun. Trikotillomania vaikeuttaa ihmisen elämää kuitenkin aivan eri tavalla. Sen aiheuttaakin usein stressi, masennus tai ahdistus.

”Olenko ainoa, joka tekee tätä?”

23-vuotias nainen kertoo kärsineensä trikotillomaniasta seitsemän vuoden ajan.

– Kun lukio alkoi, nypin hiuksiani päivittäin. En oikein edes ymmärtänyt, miksi tein sitä, hän kertoo.

Häiriö on melko harvinainen, muttei suinkaan tavaton.

Vähitellen hiusten sekaan alkoi ilmestyä kaljuja kohtia, jotka piti peittää pitämällä hiukset koko ajan kiinni. Nyppiminen aiheutti häpeää ja ahdistusta. Pelko siitä, että joku huomaa kaljut kohdat, johti siihen, että kotoa lähtiessä piti tarkistaa monta kertaa, etteivät kaljut kohdat vilku.

– Ajatus siitä, että joku huomaisi kaljut kohdat, ahdisti päivittäin. Mietin, mikä minussa on vikana ja olenko ainoa, joka tekee tätä?

Nyppiminen tapahtuu trikotillomaniassa yksin omissa oloissa. Olli Piirtolan mukaan häiriö on melko harvinainen, muttei suinkaan tavaton.

– Olen ollut 30 vuotta psykiatrina, enkä ole itse törmännyt trikotillomaniaan koskaan.

Piirtolan mukaan tähän voi vaikuttaa häiriön harvinaisuus, mutta myös se, että nyppimisestä kärsivät eivät välttämättä hae apua psykiatriasta, vaan menevät ihotautilääkärille.

Apua psykoterapiasta

Keskeisintä trikotillomanian hoidossa on Olli Piirtolan mukaan ongelman tiedostaminen ja stressin vähentäminen. Nyppimistä tapahtuu usein eniten stressaavissa elämänvaiheissa.

– Jos taustalla on masennus tai ahdistus, on terapia oikea keino. Vaikeimmissa tapauksissa voidaan määrätä lääkkeitä ahdistuneisuuteen tai masennukseen.

Trikotillomaniasta kärsineellä naisella kesti kauan ennen kuin hän hankki häiriöön ulkopuolista apua. Hän oli oppinut elämään nyppimisen kanssa ja sen salailusta oli tullut tavallinen osa arkea. Viime syksynä hän kuitenkin päätti hakea apua psykiatriselta sairaanhoitajalta.

– Tajusin, kuinka paljon salailu ja piilottelu ahdisti. Oli henkisesti raskasta elää asian kanssa.

Jo pelkkä puhuminen on helpottanut oloa.

– Olen käynyt läpi asioita, jotka ovat luultavasti vaikuttaneet nyppimiseen. Seuraava askel on psykoterapia, josta löytyy toivottavasti viimeinkin apu nyppimisen lopettamiseen.

Ei hiuksia, ei nyppimistä

Samaan aikaan kun nainen päätti hakea apua, syntyi päätös kaljuksi ajamisesta.

– Ajattelin, että jos ajan hiukseni pois, ongelmaa ei ole.

Nyppimistä tapahtui kuitenkin silloin, kun tukkaa ilmestyi vain vähän. Ensin nainen ajoi sängen aina pois, jos nyppimistä tapahtui, mutta nyt hän on päättänyt kasvattaa tukan takaisin, tapahtui nyppimistä tai ei.

”Hiuksettomuus on ollut vapauttava kokemus.”

– Näen silloin paremmin, onko psykoterapiasta ja puhumisesta ollut apua. Myös oman itsetuntoni vuoksi haluan kasvattaa hiukset takaisin ja näyttää "normaalilta".

Piirtola huomauttaa, että hiusten ajaminen tuskin auttaa suoraan trikotillomaniaan. Nyppiminen voi jatkua silti tai muuttua esimerkiksi raapimiseksi. Hoitona parempi keino on nyppimisen taustalla olevien syiden avaaminen.

Hiuksettomuus on kuitenkin ollut trikotillomaniasta kärsivälle vapauttava kokemus. 

– Olen saanut olla pitkästä aikaa juuri sellainen kuin olen ilman, että minun on tarvinnut pitää salaisuutta sisälläni.

Torkuttaminen tuntuu useimpina aamuina täysin välttämättömältä, mutta tavasta on enimmäkseen vain haittaa.

Herätyskello soi, mutta ääni saa lähinnä kääntämään kylkeä. Vielä viisi minuuttia… eikun sittenkin vielä kolme… Monet laittavat lukemattomia herätyksiä päälle vain sen takia, että ylös nouseminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Toiset torkuttavat, koska se on niin ihanaa ja lohduttavaa.

– Myönnetään. Minä torkutan. Siitäkin huolimatta, että tiedän hyvin, ettei niin kannattaisi tehdä. Olen monet kerrat lukenut, kuinka torkuttaminen tekee tokkuraiseksi, pilaa unirytmin ja muutenkin asiantuntijoiden mukaan vaikuttaisi tuhoavan elämän. Mutta minkäs teet, kun torkuttaminen on niin ihanaa, kertoo Milla, 25.

”Torkutan ihan puhtaasti siksi, että se on niin pirun nautinnollista.”

Hän torkuttaa puhtaasti nautinnollisista syistä.

– Herään usein arkiaamuina puoli tuntia tavallista aiemmin, jotta voin torkuttaa kunnolla. Torkuttaminen on ihanaa tietenkin siksi, että on aamulla mainiota herätä tietoon, että voi nukkua vielä vähän pidempään. Lisäksi lyhyiden torkahdusten välillä voi parhaimmillaan nähdä suloisia unia.

Vaikka torkuttamisesta voisikin aamutuimaan saada hetkeksi lohtua, se ei pidemmän päälle ole hyvä keino pidentää unen määrää. Vaikka unien venyttämisen voisi kuvitella auttavan väsymykseen, ovat torkutuksen vaikutukset todellisuudessa päinvastaiset.

Lue myös: Teitkö sinäkin taas nämä virheet? 5 asiaa, joita ei kannata himoita heti aamusta, jos haluaa olla virkeä

Huffpost-sivuston mukaan sekä unen kesto että laatu vaikuttavat siihen, kuinka virkeältä olo tuntuu päivällä. Torkuttaminen voi aiheuttaa kehnon olon johtuen niin sanotusta heräämisen hitaudesta. Se aiheuttaa uneliaisuutta, ärtyneisyyttä ja sekavaa oloa.

Kun torkuttaa, alkaa joka herätyskellon pirinän jälkeen uusi unisykli, joka keskeytyy toistuvasti.

Heräämisen vaikeus johtuu siitä, että torkutusuni on paljon huonolaatuisempaa kuin tavallinen uni. Torkuttaessa jokaisen herätyskellon pirinän jälkeen alkaa uusi unisykli. Toistuvien herätyksien takia unisykli ei pääse loppuun asti, vaan keskeytyy toistuvasti. Kaikkein virkeimmillään ihminen on herätessään unikierroksen päätteeksi.

Miten torkutuksesta voi sitten päästä eroon? Kokosimme siihen viisi vinkkiä.

1. Laita herätyskello niin kauas, ettet yllä siihen sängystä käsin 

Kun herätyskello on esimerkiksi huoneen toisella puolella pöydällä tai lattialla, on pakko nousta ylös sammuttamaan se. Mitä kauemmas herätyskellon vie, sen parempi: silloin myös sänky jää kauas taakse ja houkutus palata vällyjen väliin ei ole niin paha. Siinähän sitä on jo pystyssä, joten samalla vauhdilla voi jatkaa keittiöön aamupalalle.

2. Aseta herätyskello soimaan mahdollisimman myöhään

Herätyskelloa ei kannata laittaa soimaan liian aikaisin, muuten jättää itselleen turhaan torkutusvaraa. Optimaalisinta on asettaa herätys ajankohtaan, jolloin on pakko viimeistään nousta ylös. Kyseinen aika on monille kutakuinkin sama joka aamu. Pitkällä aikavälillä keho tottuu heräämään aina tiettyyn aikaan ja oppii päättämään unisyklin herätyskellon soimiseen. Ihminen herää kaikkein virkeimmillään, kun herätys ei keskeytä unisykliä.

3. Mieti, mitä oikeasti haluat ehtiä tehdä aamulla 

Aika moni vannoo esimerkiksi käyvänsä suihkussa, föönaavansa hiukset sekä meikkaavansa ajatuksella. Kun herätyskello soi, sitä päätyy kuitenkin usein kääntämään kylkeä ja toteamaan, että kyllä ne ripsarit ehtii bussissakin taiteilla. Ole rehellinen itsellesi äläkä varaa sitä turhaa varttia hiusten kihartamiselle, jota et kuitenkaan tule tekemään. Kannattaa mieluummin nukkua keskeytyksettä 15 minuuttia kauemmin.

4. Tee itsellesi ihana aamiainen valmiiksi tai sovi aamupalavuoroista esimerkiksi kumppanin kanssa

Jos herätessä tietää, että jääkaapissa odottaa herkullinen marjatuorepuuro tai smoothie, nousemiseen saa ihan uudenlaista motivaatiota. Jos taas kumppani on tehnyt ruisleivät valmiiksi, ei edes kehtaa jäädä sänkyyn köllimään.

5. Ajasta kahvinkeitin

Monissa kahvinkeittimissä on ajastinvaihtoehto, jota kannattaa hyödyntää. Ajasta kahvi porisemaan samaan aikaan, kun herätyskellosi soi. Kahvin herkullinen tuoksu ja tieto siitä, ettei tarvitse kuin kaataa juomaa mukiin ilman keittämisen vaivaa, saavat heräämisen tuntumaan helpommalta.

Unitutkija Henri Tuomilehdon mukaan raskas ateria pitäisi ajoittaa iltaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Unitutkija Henri Tuomilehto kritisoi Helsingin Sanomien jutussa sitä, että suomalaiset syövät väärän määrän ruokaa väärään aikaan. Raskaasti syöminen lounaalla laskee vireystasoa.

Sen sijaan päivän pääateria tulisi syödä vasta myöhään, esimerkiksi kahdeksan aikaan illalla.

Nukkumiseemme vaikuttaa unitutkijan mukaan nimittäin kaksi asiaa: vuorokausirytmi – eli se, mihin aikaan on valoisaa ja pimeää – ja unipaine. Unipaine tarkoittaa ihmisen tarvetta nukahtaa, kehon sisäistä vaatimusta levosta.

– Unipaineeseen voi vaikuttaa syömällä. Jos syö päivällisen kahdeksalta illalla, vireystila laskee ja unipaine kasvaa, jolloin nukahtaminen kello 22–23 maissa on helpompaa, Tuomilehto kertoo HS:lle.

Kysely

Monelta syöt päivällisen?