Palapelin kokoaminen, 12 minuutin kävely ja viherkasvin tuijottaminen karkottavat pahan mielen yllättävän helposti.

Ahdistaako? Eikö mikään tunnu onnistuvan? Välillä kaikkien olo on toivoton, mutta sitä voi helpottaa. Redditistä löytyy ratkaisuja vaikka mihin ongelmiin – myös ahdistuksen voittamiseen. Bustle on koostanmut Reddit-käyttäjien ehdotuksia, jotka perustuvat heidän omiin kokemuksiinsa. Monille ehdotuksista on myös ihan tieteellistä näyttöä. Helpottaisiko joku seuraavista asioista oloasi?

1. Uinti – tai vedessä lilluminen

Olet vain yhden hypyn päässä ahdistuksen karkottamisesta. Veden alla pääsee nimittäin aivan toiseen maailmaan. Eikä se vaadi edes erikoisia taitoja, sillä myös vesijuoksulla tai pelkällä vedessä lillumisella on meditatiivinen vaikutus.

Lue myös: Pese uimapuku oikein – vältä nämä yleiset virheet

2. Palapelin kokoaminen

Sitä voi tehdä yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Eikä välttämättä tarvitse sanoa sanaakaan, jos ei siltä tunnu.
 

 

1000 palaa. 2016 iso hanke vihdoin maalissa. Usko oli koetuksella mut torilla tavataan!

Video, jonka Kari Ketonen (@kari.ketonen) julkaisi

Kenties näyttelijä – ja myös psykoterapeutiksi aikoinaan kouluttanut – Kari Ketonenkin on huomannut palapelin terapeuttisen voiman.

3. Valokuvaaminen

Vanhojen valokuvien katseleminen on tutkitusti terapeuttista. Ne nostavat pintaan muistoja ja saavat tuntemaan. Mutta myös valokuvaaminen voi olla terapeuttista. Kun kiinnittää huomiota ympäristöönsä, aivot saavat jotain muuta ajateltavaa kuin sen, mikä on ahdistanut. Valokuvaamiseen käy kännykkäkin.

Lue myös: Parempia kuvia kännykällä – näin onnistut

4. Viherpeukalointi

Jos upotat kätesi mullan alle, taatusti helpottaa! Tähän aikaan vuodesta ei tietysti pääse puutarhaan, mutta pelkkä kasvien tuijottelukin auttaa. Asiantuntijoiden mukaan sillä on huomattu olevan samanlaisia vaikutuksia aivoihin kuin masennuslääkkeillä. Käsillä tekeminen käy myös rentouttavasta mindfulness-harjoituksesta. 

Lue myös: 8 syytä, joiden vuoksi kannattaa lisää huonekasveja elämään

5. Jooga

Tästä on tietysti puhuttu kyllästymiseen asti, mutta jokainen joogaa harjoittanut tietää, kuinka mieli tyhjentyy joogamatolla. Ahdistuksen lisäksi se tekee myös seksielämästä entistä parempaa. Lue vaikka täältä: 9 syytä, joiden vuoksi jooga parantaa seksielämää

6. Kirjoittaminen

– Kirjoittaminen auttaa ajattelemaan kirkkaasti ja pääsemään pahoista asioista, palkittu kirjailija Kim Leine on kuvaillut Me Naisten haastattelussa.

Eikä kirjoittamisen hyödyistä nauttiminen vaadi edes sitä, että tarvitsisi pykätä romaania tai omistautua päiväkirjan pitämiselle. Myös tyyliasiat ja oikeinkirjoituksen voi unohtaa. Kirjoittamisen tarkoitus on laittaa tapahtumat järjestykseen pääsi sisällä, ei julkaista muistelmateosta.

7. Lemmikin silittäminen

Yksikään lemmikin omistaja ei ole epäillyt hetkeäkään eläimen ja ihmisen vuorovaikutuksen parantavaa voimaa. Mutta myös useat tutkimukset todistavat, että se kohentaa terveyttä monin tavoin. Pelkästään lemmikin kostettaminen saa ihmisen voimaan paremmin. Yalen yliopiston tutkimuksen mukaan jo 7–10 minuutin hengailu koiraseurassa puree ahdistukseen ja stressiin.

8. Kävely

Kävellessä asiat jäsentyvät, hötkyily katoaa ja ihminen kuohkeutuu. Tämä selvisi näyttelijä Ville Tiihosen empiirisessä ihmiskokeessa, kun hän käveli muutama vuosi sitten 650 kilometrin matkan.

Mutta näin äärimmäiseen suoritukseen ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä. Tuoreen tutkimuksen mukaan nimittäin jo 12 minuutin kävely karkottaa pahan mielen.

9. Käsityöt 

Olipa se sitten neulomista, virkkausta, ompelua tai vaikkapa origamien askartelua! Ihan sama mitä teet käsilläsi, kunhan teet. Sen hyödyistä on puhunut esimerkiksi aivotutkija Minna Huotilainen

– Käsityöt ravitsevat aivoja, auttavat sekä keskittymään että rentoutumaan, hän on kertonut Helsingin Sanomissa.

Näyttelijä Antti Holmalla on omakohtaista kokemusta neulomisen iloista.

– Opettelin neulomaan Youtube-videoita tuijottamalla ja harjoittelemalla sinnikkäästi. Nyt ei joustinneule enää riitä, sillä nälkä on kasvanut syödessä. Seuraavaksi otan haltuun palmikkoneuleet apupuikoilla. Kaikki ilahtuvat villasukista, Holma kertoi hiljattain Apu-lehdessä.

Lue myös: Nuoriso innostui origameista – tee perässä!

10. Värittäminen

Jos eivät käsityöt luonnistu, värittäminen onnistuu taatusti. Sillä on sama vaikutus kuin käsitöillä.

 

Milloin lääkärit alkavat määrätä jokapäiväisiä joogaliikkeitä lääkkeeksi selkäongelmiin?

Alaselkäkivut vaikeuttavat lähes aina elämää. Ne hankaloittavat niin työntekoa kuin seksielämää. Jotkut välttelevät tiettyjä asentoja, toiset taas tekevät kaiken puoliteholla silloin, kun selkään sattuu.

Suomalaisista yli joka kolmas työikäinen on kärsinyt alaselkäkivusta viimeisen kuukauden aikana, kertoi Duodecim toukokuun lopussa. Lääkitys saattaa olla tarpeen lihasten rentouttamiseksi, mutta monen asiantuntijan mukaan parasta lääkettä vaivaan on liikkeelle lähteminen ja säännölliset fysioterapiakäynnit.

Uusimman amerikkalaistutkimuksen mukaan jooga on loistava apu alaselän vaivoihin. Yli 300 koehenkilön tutkimuksessa jooga todettiin yhtä tehokkaaksi kuin fysioterapia, kertoo Livescience-sivusto.

Kroonisesta alaselkäkivusta kärsivät suorittivat joko jooga- tai fysioterapiaohjelman. He tekivät harjoitteita 12 viikon ajan, ohjatusti kerran viikossa. Joogaajista 48 prosenttia ja fysioterapiaa saaneista 37 prosenttia kertoi saavuttaneensa tavoitteensa tuossa ajassa. Heidän keskimääräinen ikänsä oli 46 vuotta ja kaksi kolmannesta otti samalla myös kipulääkkeitä.

Suosittelemme! Väärä asenne johtaa joogavammoihin

Vaikka jooga on todistetusti toimiva apu alaselän kivusta kärsiville, tietyissä asennoissa kannattaa olla varovainen. Jos kipuilee selästä, oman kehon kuunteleminen on tärkeämpää kuin koskaan, sillä joogaliikkeet eivät sovi kaikille.

Selkäongelmaisen on syytä aloittaa lempeästä joogasta, kuten saunajoogasta. Se sopii muillekin, jotka haluavat rentoutua ja vetreyttää lihaksiaan.

Lue lisää! Helppo ja nopea saunajooga rentouttaa – näin teet sen kotona

Kannattaako hyttysenpistoksen aiheuttamaan kutinaan käyttää mitä tahansa viilentävää ainetta?  

Tärkein hyttysenpistoihin kuulemani ohje liittyy raapimiseen: Vaikka kuinka iholla kihelmöi ja raavituttaa, pistoskohdan kynsiminen on kaikista haitallisinta. Likaiset sormet ja rikki mennyt iho ovat loistava kombo bakteereille.

Mutta harvemmin ohjetta muistaa, ja raapiminen alkaa salakavalasti nukkuessa, joukkoliikennevälineessä ja töissä.

Olen yksi heistä, joka saa joka kesä hirveät paukamat hyttysenpistoista. Olen kokeillut kaikkia mahdollisia keinoja pistoskohdan kutinan hillitsemiseksi: suolaa, jääpaloja, hunajaa, tiikeribalsamia, aloe veraa – melkein kaikkea, mikä voi vain viilentää ihon kutinaa. Mutta kuinka moni niistä toimii oikeasti ja mitä muita keinoja on parantaa kutisevaa hyttysenpistosta?

1. Hammastahna

Lifehacker-sivusto suosittelee hammastahnan käyttämistä hyttysenpistoon. Vinkin mukaan pistoksen päälle levitetään pieni määrä tahnaa, sen annetaan kuivua, ja kas, kutina on laantunut.

Onko hammastahnan käyttäminen pistoskohdan päällä soveliasta ja auttaako se mihinkään, iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Maria Huttunen Terveystalosta?

– Se voi viilentää, mutta siinä ei ole tulehdusta estäviä aineita, Huttunen kertoo Me Naisille.

Jos hammastahna on kuitenkin ainoa ensiapu ja haluaa kokeilla sitä, onko se turvallista?

– Hammastahnasta ei ole mitään riskiä, mutta ei siitä ole mitään hyötyäkään.

Samaa mieltä lääkäri on esimerkiksi hunajan ja suolan levittämisestä iholle. Niitä voi turvallisesti laittaa pistoskohtaankin, mutta niiden vaikutuksista ei ole näyttöä.

2. Kortisonivoide

Hyttysen pistosjälki on immunologinen reaktio ja sen aiheuttamat ihoreaktiot ovat yksilöllisiä, Huttunen kertoo. Jopa viikon kestävät oireet voivat olla normaaleja ja hoidettavissa kotona ilman, että tarvitsee lähteä lääkäriin.

”Iho voi punoittaa ja turvottaa päiviä, jopa viikon ajan, ennen kuin tulehdus rauhoittuu ja turvotus laskeutuu.”

– Toisille tulee isompia reaktioita. Iho voi silloin punoittaa ja turvottaa päiviä, jopa viikon ajan, ennen kuin tulehdus rauhoittuu ja turvotus laskeutuu. Toiset taas saavat pienempiä reaktioita tai eivät tunne mitään erityistä sen jälkeen, kun hyttynen on pistänyt.

Parhaana kutinanlievittäjänä hän suosittelee kortisonivoidetta. Mietoa hydrokortisonia sisältäviä voiteita saa apteekista ilman reseptiä.

3. Antihistamiini

Lääkärin mukaan on monien tekijöiden summa, miksi toiset saavat voimakkaita reaktioita hyttysenpistoista. Kutina johtuu siitä, että elimistöstä vapautuu pistoksen jälkeen histamiinia, joka saa allergiset oireet aikaan.

Jotkut lievittävätkin oireitaan apteekista saatavilla antihistamiinivalmisteilla.

– Toisille antihistamiini auttaa toisille, toisille ei, Maria Huttunen myöntää.

”Antihistamiinia voi ottaa myös etukäteen, jos tietää, että joutuu oleskelemaan paikassa, jossa on paljon hyttysiä.”

– Antihistamiinia voi ottaa myös etukäteen, jos tietää, että joutuu oleskelemaan paikassa, jossa on paljon hyttysiä. 

Huttusen mukaan paras tapa hyttysten välttämiseen on kuitenkin suojautuminen vaatteilla, hyttysmyrkyillä ja sillä, ettei vietä aikaa hyttysten suosimilla paikoilla. Hyttyset viihtyvät erityisesti tuulelta suojassa olevissa varjoisissa ja kosteissa paikoissa. Myös mustat vaatteet ja liikunnan hiostuttama keho saavat hyttyset pyörimään lähellä.

Kerro vinkkisi

Oletko kokeillut hammastahnaa kutinan hillitsemiseksi? Vai miten sinä lievität hyttysenpistosta aiheutunutta kutinaa?
Kerro niksisi alla olevassa kommentointikentässä.

Kysely

Reagoitko herkästi hyttysenpistoksiin?

LifeSaver

Oletko kokeillut hyttysenpistoon hammastahnakikkaa? Lääkäri kertoo, miten turvallista se on

Paul Michellin tea tree-sarjan hoitoaine. Kyllä, hiustenhoitoaine. Sarjassa on nykyään ilmeisesti myös ihovoide tai vastaava, toimii varmaan yhtä hyvin. Tea tree desinfioi ja viilentää, ja hoitoaineena myös kosteuttaa. Viime kesänä jalkani syötiin pahoin, eikä mikään auttanut järkyttävään kutinaan, kunnes päätin kokeilla (hoitoaine, kamoon, ei se ainakaan mitään pahaa voi tehdä) ja kappas, helpottihan se! Ei toki kaikkea kutinaa poistanut, mutta rauhoitti niin, että sai nukutuksi.
Lue kommentti

– Masentuneet voivat peittää sairautensa taitavasti, Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskustoiminnan johtaja Outi Ruishalme sanoo.

Millainen on ”uskottava masentunut”?

Tämä kysymys nousi esiin, kun kirjallisuuskriitikko arvosteli Anna-Leena Härkösen Valomerkki-uutuusromaanin päähenkilöä epäuskottavaksi Helsingin Sanomien kirja-arviossa. Kriitikko huomautti, että päähenkilö Anitalla on elämässään asiat hyvin. Anitan käytös ei arvion mukaan vaikuttanut ”masentuneen ihmisen käytökseltä”.

”Mutta onko Anita uskottava? Minusta ei. Hänellähän on täydellinen avioliitto, ihana tytär, monia läheisiä ystäviä, riittävästi rahaa, tilava asunto, terveyttä ja ulkonäköä. Hän jumppaa päivittäin. Hän käy esikoiskirjapalkintojuhlissa pörräämässä ja juttelee siellä peräti kahdeksan tuttavan kanssa. Ei vaikuta masentuneen ihmisen käytökseltä”, kriitikko kirjoitti.

Kritiikki herätti huomiota. Monet pitivät vaarallisena ajatusta siitä, että olisi olemassa jokin tyypillinen tapa, jolla kaikki masentuneet käyttäytyisivät.

”Masennus kun ei ole vain sitä, että maataan sängyssä.”

”Tämä näkemys on haitallinen. Masennus kun ei ole vain sitä, että maataan sängyssä, sohvalla tai lattialla eikä kyetä elämään muuten kuin hengittäen. Ei ole vain yhdenlaista masennusta, ja tälläkin sairaudella on erilaisia vaiheita”, mielenterveyskuntoutuja vastasi Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.

”Jotkut pystyvät aika hyvin peittämään sairauttaan”

Myös Suomen Mielenterveysseuran kriisikeskustoiminnan johtaja Outi Ruishalme huomauttaa, että masennusta sairastetaan hyvin eri tavoin. Ihmisillä on jo perimän takia erilaiset lähtökohdat sille, millainen alttius on sairastua masennukseen. Kuten fyysisissäkin sairauksissa, toiset sairastuvat herkemmin kuin toiset ja sairastavat samaa sairautta eri tavoin.

– Masennusta on eritasoista lievästä vaikeaan, ja ihmiset tuovat masennusta hyvin eri tavoin esille. Jotkut pystyvät aika hyvin peittämään sairauttaan. On vaikeaa sanoa täsmällisesti, mitkä ovat riittävät oireet käyttäytymisessä, että voidaan sanoa jonkun olevan masentunut, Ruishalme sanoo Me Naisille.

”Sitähän ei tiedä, millaisia traumoja, kokemuksia, pettymyksiä tai uupumusta ihmisellä on elämänsä varrella ollut.”

Vaikka ulkopuolelta näyttäisikin, että kaikki on ihmisen elämässä hyvin ja elinolot herättävät jopa kateutta, voi ihminen silti olla masentunut.

– Kyse on lopulta aika pitkälti ihmisten sisäisistä prosesseista. Sitähän ei tiedä, millaisia traumoja, kokemuksia, pettymyksiä tai uupumusta ihmisellä on elämänsä varrella ollut.

Iholle suihkutettavat mikrobit saattavat jonakin päivänä toimia lääkkeinä muun muassa akneen ja migreeniin, ja nyt niitä myydään jo kosmetiikkana. 

Likaa naamaan, siinäpä uusimman ihonhoitotrendin perusteet. Tai no, tarkalleen ottaen kasvoille sekä vartalolle suihkitaan, voidellaan ja hierotaan purkitettuja mikrobeita. On nimittäin osoittautunut, että liika puhtaus ei ole ihmisille hyväksi. Mikrobeista ja maaperästä täysin siivottu ympäristö altistaa ihmisiä muun muassa allergioille, koska liian puhtoisessa ympäristössä elimistön mikrobisto jää yksipuoliseksi. 

Lääketieteessä tutkitaan nyt innokkaasti suolistomikrobeja, joiden on havaittu vaikuttavan esimerkiksi monien sairauksien syntyyn, lihomiseen ja mielialaan. Huonosti voiva, yksipuolinen mikrobisto voi johtaa elimistön tulehdusreaktioihin, jotka taas liittyvät sairauksiin. Tulevaisuudessa suolistomikrobeihin liittyviä ongelmia voitaneen hoitaa antamalla sopivia, potilaan tilanteeseen räätälöityjä mikrobeja kapseleina. 

Lue myös: Karsi kaksi tuttua raaka-ainetta + 4 muuta neuvoa, joilla on merkittävä vaikutus suolistosi kuntoon

Suoliston lisäksi mikrobeja on myös iholla. Niinpä ulostesiirteiden ja muiden suolistoon vaikuttavien mikrobien lisäksi nyt tutkitaan innokkaasti iholla eläviä mikrobeja. New Scientist -tiedelehdessä maaliskuussa julkaistun artikkelin mukaan kymmenet startupit, lääkeyhtiöt ja muut tekijät yrittävät kiireen vilkkaa saada markkinoille mikrobeihin perustuvia lääkkeitä. Uuden lääkkeen tuominen markkinoille vaatii kuitenkin valtavasti testausta ja on siksi hidasta. Niinpä joitakin lääkkeiksi suunniteltuja mikrobivalmisteita on nyt jo markkinoilla lisäravinteina tai ihonhoitotuotteina. 

Äiti maata naamaan

Yksi esimerkki tulevasta lääkkeestä ja nykyisestä ihonhoitotuotteesta on Yhdysvalloissa kehitetty, iholle hyödyllisiä mikrobeita sisältävä Mother Dirt -suihke, jonka nimi viittaa äiti maahan ja likaan. Likaa ja maaperästä tulevia aineita nykyisestä ihonhoidosta nimittäin puuttuu. Takavuosina kaikenlaista maa-ainesta päätyi iholle vähän väliä, varsinkin maataloudessa työskenteleville. Nykyään siistiä sisätyötä tekevä voi välttyä tehokkaasti maaperäkosketuksilta, jos ei harrasta vapaa-ajallaan esimerkiksi puutarhanhoitoa tai eläimiä. Liika kliinisyys ei ole iholle hyväksi, koska liian puhtaalla iholla ei ilmeisesti ole monipuolista mikrobistoa.

Bakteeriopin professori Pentti Huovinen Turun yliopistosta kertoo, että yksipuolinen mikrobisto voi johtaa tulehdusreaktioihin niin iholla kuin suolistossakin. Iholle hyödyllisiä mikrobeja sisältävällä ja ruokkivalla suihkeella tai voiteella tulehdusta voidaan vähentää. 

– Jos tarjotaan iholle monipuolinen bakteerimaailma, ihon tulehdusvaste muuttuu toisenlaiseksi, mikä voi muuttaa esimerkiksi aknetulehdusta, Huovinen sanoo. 

Parannuskeino akneen?

Tähän mennessä Mother Dirt -suihkeen käyttäjät ovat raportoineet esimerkiksi hienhajun vähentymisestä ja ihon kirkastumisesta. Tutkimukset suihkeen todellisista vaikutuksista ovat kuitenkin kesken. New Scientistin mukaan suihkeen tehoa akneen, verenpainetautiin, allergiseen nuhaan ja migreeniin testataan lääketieteellisesti. 

The Brunette Ecoholic -ekokosmetiikkablogia pitävä Sabrina Zimmerman on yksi Mother Dirtin kannattajista. Hän kertoo New Scientistissä kärsineensä vuosikymmenten ajan kystisestä aknesta. Hänen kokemuksensa mukaan mikrobisuihke on auttanut aknea paranemaan ja lopettanut jatkuvat hiivatulehdukset. Zimmerman kertoo suihkutelleensa mikrobeita koko keholleen kerran päivässä ja kasvoilleen kahdesti päivässä. 

Mother Dirt -suihketta ei ainakaan toistaiseksi voi tilata Suomeen. Täällä monipuolista mikrobistoa voi koettaa ylläpitää esimerkiksi olemalla tekemisissä maaperän kanssa. 

– Mene metsään, poimi marjoja ja sieniä, tee puutarhatöitä ja potki lehtikasoja. Elimistömme pitäisi ilmeisesti altistua säännöllisesti pienille määrille luonnon mikrobeja. Näin immuunivasteemme saa iholla, limakalvoilla ja suolistossa sitä työtä, jota varten se on kehittynyt, Pentti Huovinen neuvoi hiljattain Me Naisten haastattelussa.