Jos jäät vielä hetkeksi katsomaan, syöt ne. Kuva: Shutterstock
Jos jäät vielä hetkeksi katsomaan, syöt ne. Kuva: Shutterstock

Eikä se kikka ole edes kaikista tuskallisin.

Odotat vain hetken, niin kyllä se suklaanhimo menee ohi, kuuluu tuttu neuvo.

Ei muuten mene!

Uusi tutkimus ehdottaakin, että suklaahimosta pääsee tehokkaammin eroon vartin kävelylenkillä. Tutkimus on julkaistu Plos onessa, ja siitä kertoo kertoo PsyBlog.

47 ylipainoista koehenkilöä pantiin ensin kolmen päivän herkkulakkoon. Kaikilla oli normaalisti tapana herkutella suklaalla tai kaloripitoisilla välipaloilla. Kiellon tarkoitus oli saada herkkuhimot todella heräämään.

Puolet tutkittavista viettivät 15 minuuttia juoksumatolla, puolet istuivat saman ajan paikoillaan. Sen jälkeen heidän tehtäväkseen annettiin hankalia psykologisia testejä, joiden tarkoitus oli saada koehenkilöt stressaantumaan – ja sitä kautta himoitsemaan jotain naposteltavaa.

Tutkittavat saivat sen jälkeen sokeripitoisia herkkuja, jotka he saivat poistaa kääreistään ja vain pidellä niitä käsissään. Vähemmästäkin alkaisi jo tehdä mieli suklaata.

Kävi ilmi, että ne, jotka olivat kävelleet vartin juoksumatolla, himoitsivat herkkuja huomattavasti vähemmän kuin ne, jotka vain istuivat.

– Kun napostelusta on tullut tapa, jota ylipainoiset eivät pysty hallitsemaan, lyhyet liikuntajaksot voivat auttaa välttämään houkutuksia, kun ihminen on heikoimmillaan, esimerkiksi stressaantuneita, ja silloin, kun naposteluruokia on saatavilla, tutkimuksessa todetaan.

Vaikka tutkittiinkin lihavia, vartin happihyppely kesken töiden tai opiskelun tekee hyvää varmasti kenelle tahansa – ja voittaa sokeriherkut sata nolla.

Lue myös:

Näistä syistä suklaa himottaa sinua

Suklaa loppuu, paniikki iskee – tässä kelpo korvikkeet!

Maailman vanhimman naisen salaisuus: suklaa

Ruokaisa salaatti on erinomainen lounas tai päivällinen, kunhan sen kokoaa oikein.

Salaatti on nappivalinta esimerkiksi lounaaksi – oikeastaan kelle tahansa. Hyvän, monipuolisen ja runsaan salaatin avulla jaksaa paahtaa töissä tai koulussa koko päivän, ja onhan se kermaperunoita ja lihapullia kevyempi vaihtoehto. Salaattireseptejä voi myös varioida loputtomiin.

Lue myös: Juhlava salaattibaari syntyy alle puolessa tunnissa: 3 herkullista reseptiä!

Joskus saattaa kuitenkin tuntua, ettei salaatti täytä millään tai nälkä yllättää liian nopeasti. Missä silloin mättää?

Health-sivusto kertoo, että hyvän salaatin koostamisessa kannattaa olla tarkkana. Kun nämä viisi virhettä korjaa ja salaatin kokoaa oikein, saa siitä kaikki hyödyt irti.

  1. Liikaa tai liian vähän proteiinia. Esimerkiksi kana, juustot ja kananmuna ovat hyviä valintoja proteiinin lähteiksi salaattiin, mutta jos niitä kaikkia lisää samaan annokseen, saattaa proteiineja kertyä turhan paljon. Samaan aikaan pelkkien kasvisten latominen lautaselle jättää herkästi nälkäiseksi. Salaatissa riittää noin desilitra linssejä, papuja, lihaa tai kalaa, jotta proteiinia saa ruuasta riittävästi.
  2. Kasvisvalikoima ei ole tarpeeksi monipuolinen. Salaattia, kanaa, ehkä kirsikkatomaatteja, ja siinä se. Kasvikset jäävät helposti turhan yksipuolisiksi salaatissa. Mitä enemmän erilaisia vihanneksia, sen parempi: kokeile vaikkapa kesäkurpitsaa, sipulia, porkkanaraastetta tai salaattisekoituksia.
  3. Liikaa tai liian vähän rasvoja. Rasvoja ei kannata pelätä, vaan esimerkiksi oliiviöljystä, balsamicosta ja mausteista saa erinomaisen korvikkeen salaatinkastikkeelle. Hyviä rasvoja salaattiin saa myös muutamasta avokadoviipaleesta tai kourallisesta pähkinöitä. Rajansa kuitenkin kaikella: kuten lihankin kanssa, maltti on valttia rasvoissa, ja eri rasvan lähteitä kannattaa jakaa eri päiville.
  4. Hiilarien unohtaminen. Kun salaattiin lisää täysjyvää, saa ruuasta sopivasti energiaa myös hiilihydraattien muodossa. Esimerkiksi kvinoa tai paahdetut perunat salaatissa tekevät olosta kylläisemmän ruokailun päätteeksi.
  5. Liian vähän mausteita. Ei ole mitään kamalampaa kuin tylsä ja mauton salaatti, jota joutuu lähes väkipakolla syömään. Yrteillä tai esimerkiksi maustesekoituksilla voi saada ihmeitä aikaan, ja samoista aineksista tehty salaatti voi maistua eri päivinä hyvinkin erilaiselta mausteita varioimalla.

Jos sokerin lisäämisestä kahviin haluaa luopua, kannattaa se tehdä kertaheitolla tai mindfulnessin avulla.

Suomalaiset ovat tunnetusti kahvin suurkuluttajia, ja erilaisia kahvinjuojia on lukemattomia. Moni nauttii juomansa mustana, jolloin kahvissa on myös vähiten kaloreita, mutta toisille kahvi ei ihan sellaisenaan maistu. Kun sokerin tai maidon lisäämiseen tottuu, tavasta on vaikea päästä eroon.

Varsinkin sokerin lisääminen kasvattaa kahvin kalorien määrää huomattavasti, ja moni toivoisikin voivansa juoda kahvinsa makeuttamattomana. Psychology Today -sivusto kertoo uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan sokerista pääsee parhaiten eroon mindfulnessin avulla sen sijaan, että vähentäisi sokerin käyttöä hiljalleen.

Lue myös: Kaikki osaavat meditoida! 4 toimivaa tapaa sinulle, jolta se ei muka luonnistu

Tutkimuksessa tarkkailtiin kolmea ryhmää, joiden jäsenet käyttivät sokeria kahvissaan. Yksi ryhmä lakkasi käyttämästä sokeria kertaheitolla, toinen ryhmä vähensi sokeria hiukan joka toinen päivä ja kolmas ryhmä käytti apunaan mindfulnessia.

Kaikkein parhaimmat tulokset tulivat yllättäen kolmannesta ryhmästä. Ryhmän jäsenet joivat kahvinsa ilman sokeria, mutta kiinnittivät juomaan samalla enemmän huomiota. He muun muassa tarkkailivat kahvin höyryämistä, haistelivat kahvia, pohtivat suutuntumaa ja makua juomisen aikana sekä kiinnittivät huomiota tunteisiin, joita heille syntyi kahvin juomisen aikana.

He, jotka vähensivät sokeria pikkuhiljaa, pitivät kahvinsa mausta koko ajan vähemmän.

Mindfulnessin lisäksi sokerin jättäminen kertaheitolla toimi suhteellisen hyvin sokerittomaan kahviin tottumisessa. Puolestaan he, jotka vähensivät sokeria pikkuhiljaa, pitivät kahvinsa mausta koko ajan vähemmän.

Jos siis sokerista haluaa eroon, ei kannata totutella sokerittoman kahvin makuun vähitellen. Parasta on aistia sokeritonta kahvia mahdollisimman, sekä kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka miellyttävät eniten.

Cerazette

Haluatko oppia juomaan kahvisi sokerittomana? Tutkimus: ei kannata vähentää makeutta pikkuhiljaa

Cerazette kaufen -Tabletten enthalten den Wirkstoff Desogestrel, der ein synthetisches Gestagen ist, ähnlich den natürlichen Gestagenen, die vom Körper produziert werden. cerazette markenpillen Desogestrel wirkt als Verhütungsmittel vor allem durch die Verhinderung der Freisetzung eines Eies aus dem Eierstock (Eisprung). Es wirkt auch durch die Erhöhung der Dicke des natürlichen Schleims am Hals der Gebärmutter, so dass es schwieriger für Spermien aus der Vagina in die Gebärmutter zu überqueren...
Lue kommentti