Sisarukset Eveliina ja Joonas Helin treenaavat yhdessä. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Ei peilejä, ei vaakoja, ei timmejä fitnessmimmejä. Kuopiolaiselle kuntosalille ovat tervetulleita vain ylipainoiset. Mutta miksi he tarvitsevat oman salin?

Mikä ihme tämä on ja kuinka tätä oikein käytetään? Miten päin tähän pitäisi itsensä ängetä?

Pirjo Niskanen tutkii monitoimiprässiä hämmentyneen näköisenä kuopiolaisella kuntosalilla.

– Kokeillaanko aluksi ihan vain kävelyä, kuntosalin johtaja Janne Sallinen ehdottaa ja ohjaa Pirjon juoksumatolle lämmittelemään.

– No kävellä sentään osaan! Pirjoa naurattaa. Hän on kuusikymmentä, mutta elämänsä ensimmäistä kertaa kuntosalilla. Laitoshuoltajana työskentelevällä Pirjolla on kuitenkin tavoite: päästä hyvässä kunnossa eläkkeelle.

”You can do it!” kannustaa seinälle teipattu mainosjuliste. Julisteessa jumppa-asuun pukeutunut malli näyttää habaansa ja hymyilee leveästi. Malli on ylipainoinen. Mutta niin on iso osa kuntosali Alfidon asiakkaistakin.

Tosin kuntosalin johtaja Janne Sallinen kutsuu asiakkaitaan mieluiten ”suurenmoisiksi”. Yhtä kaikki, sali on kuitenkin tarkoitettu kuntoilijoille, joiden painoindeksi on yli 25. Naisilta vaaditaan vähintään 80 sentin vyötärönympärystä.

Mutta miksi ylipainoiset tarvitsevat oman salinsa?

Liikunnan aloittaminen on aina vaikeaa, mutta ylipainoisille se voi olla supervaikeaa? Totta!

”Meillä ylipainoisilla naisilla on ongelma: kaikki eivät halua olla salilla timmien selfiemimmien kanssa”, kirjoitti nimimerkki Yksi ujo ylipainoinen syksyllä Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Kirjoittaja peräänkuulutti paikkaa, jossa voisi ähistä ja puhista samankokoisten kanssa.

No, Alfido on juuri tällainen paikka; matalan kynnyksen kuntosali, kuitenkin toistaiseksi ainoa laatuaan Suomessa. Alfidossa ei pyöri fitnesskisamimmejä, eikä tarvitse pyllistellä näyteikkunassa kuten monilla saleilla nykyään. Ylipainoisten lisäksi Alfidoon ovat tervetulleita ikäihmiset ja kaikenlaiset kuntoutujat. Eikä haittaa, vaikkei olisi ikinä nähnytkään edes kuntopyörää. Alkuun opastetaan kädestä pitäen.

Tietenkin hoikkaakin voi nolottaa: kunto voi olla huono, itsetunto maassa, laitteet voivat näyttää pelottavilta. Mutta heidän on silti ehkä helpompi mennä tavalliselle salille.

– Hoikatkin saavat tulla tukijoukoissa, mutta haluamme pitää paikan sellaisena, että kenenkään ei tarvitsisi potea ulkonäkö- tai suorituspaineita, Janne Sallinen sanoo.

On kaunis ajatus, että kaikki voisivat jumpata yhdessä tai että aikuisena ei enää tarvitsisi piitata arvostelevista katseista, mutta eihän se niin mene. Aikuisuus ei poista ulkonäköpaineita tai epäonnistumisen pelkoa, vaikka todellisuudessa itse olisikin itsensä ankarin – tai jopa ainoa – arvostelija. Siksi Alfidossa ei myöskään ole peilejä. Ei sitten tarvitse katsella itseään ähertämässä epäedullisissa asennoissa.

Maanantaiaamuna salilla pauhaa ysärihitti Coco Jamboo, ja iso mies mustissa verkkareissa heiluttaa kahvakuulaa hiestä märkänä. Kuula on pieni, pinkki ja söpö. Miehilläkin on paineensa, mutta täällä ei pyöri hunkseja kyttäämässä, paljonko penkistä nousee.

– Monella voi oikeasti olla mielikuva, että kunto­saleilla käy vain nuoria, terveitä ja hyväkuntoisia, ja jättää siksi tulematta. Saliharjoittelu on kuitenkin simppeliä liikuntaa, joka sopii mainiosti ihan kaikenkokoisille ja -kuntoisille, Janne Sallinen sanoo.

Ja eniten kuntosalitreenistä hyötyisivät ylipainoiset. Ylipaino on riskitekijä on monissa sairauksissa, ja pienikin painonpudotus voisi riskiä laskea.

60-vuotias Pirjo Niskanen aikoo olla elämänsä kunnossa, kun muutaman vuoden päästä jää eläkkeelle.

Motivaatiota on vaikea pitää yllä, jos ei ole koskaan edes löytänyt liikunnan riemua? Totta!

Liikuntafysiologiasta tohtoriksi väitellyt Janne pyörittää salia yhdessä vaimonsa, ravitsemusterapeutti Maare Kauppisen kanssa. Maare opettaa asiakkaille muun muassa tietoista syömistä, mutta laihduttaminen ei kuulu Alfidon ideologiaan. Siksi pukuhuoneesta on turha etsiä vaakoja. Sen sijaan pukkarin seinältä löytyy sympaattinen lappu, johon saa jättää yhteys­tietonsa, jos kaipaa treenikaveria.

Jannen ja Maaren mielestä laihduttaminen ei edes yksin riitä kuntoilun motivaatioksi, ainakaan pidemmän päälle. Pariskunnan tavoitteena onkin painon­pudotuksen sijasta kannustaa kaikenkokoisia kuntoilemaan ja löytämään liikunnan riemu – ja tekemään siitä vielä pysyvä osa elämää. Sillä useinhan käy niin, että kun ihminen innostuu liikkumaan, ruokavaliokin rukkautuu kuin itsestään terveellisemmäksi.

”Mullakin olisi kyllä päässä kaikki maailman tieto, mutta kun ei vain jaksa.”

– Pysyvä laihtuminenhan tulee usein elämänmuutoksen sivutuotteena, Janne sanoo.

Mutta miten liikunnasta tehdään pysyvä osa elämää, jos on aina karttanut sitä? Tai jos sohvalla makoilu tuntuu itselle luontevimmalta puuhalta? Sen haluaisi nyt tietää Seija Tuovinenkin, 54, joka on tullut sopimaan tutustumiskäynnistä Alfidoon.

– Mullakin olisi kyllä päässä kaikki maailman tieto, mutta kun ei vain jaksa, Seija huokaa.

Kaikki tietävät jo, että istuminen tappaa ja liikkua pitäisi. Viime vuosien fitness- ja kuntoilubuumin myötä terveystietoisuus on vain kasvanut, ja itsestä huolehtimisesta on tullut lähes kansalaisvelvollisuus. Seijallakin on hiukan huono omatunto liikkumattomuudestaan, vaikka hänellä on ollut ihan hyvä syy ottaa rauhallisesti. Molempiin polviin laitettiin hiljattain tekonivelet, ranne operoitiin jo aiemmin.

– Painoa pitäisi nyt saada alas. Kaappi olisi täynnä ihania vaatteita, mutta mihinkään en enää mahdu! Aika pohjalla on oltu, mutta eikö sitä sanota, että sieltä on vain yksi suunta: ylöspäin, Seija sanoo.

”Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta tehdä terveistä vieläkin terveempiä. Tärkeämpää olisi saada ne sohvalle jämähtäneetkin liikkeelle.”

Kaikesta tiedosta huolimatta on yhä monia, joiden elämään liikunta ei vain kuulu. Jannekin myöntää, että asiakkaita voisi olla enemmän ihan bisneksen kannattavuuden takia. Mutta ongelma ei ole se, että asiakkaat valuisivat muille saleille. Ongelma on se, että he eivät käy millään salilla.

Vielä Janne ei silti ole luovuttamassa ja avaamassa ovia myös niille timmeille mimmeille.

– Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta tehdä terveistä vieläkin terveempiä. Tärkeämpää olisi saada ne sohvalle jämähtäneetkin liikkeelle.


Sirkku Jänis on koukuttunut muutamassa kuukaudessa liikuntaan.
Sirkku Jänis on koukuttunut muutamassa kuukaudessa liikuntaan.

Liikuntatraumat ovat syvällä ja sitkeässä? Totta!

Ihminen voi myös inhota liikuntaa. Alfidon aulassa liittymiskaavaketta täyttävä Katariina Jurvanenkin, 26, luuli pitkään, että liikunta ei ole, eikä tule ikinä olemaan, hänen juttunsa. Kokemukset liikunnasta aina koulun jumppatunneilta lähtien olivat ikäviä. Ylipainoisena häntä kiusattiin koulussa.

– Jos olet seitsenvuotiaasta lähtien saanut kuulla, että olet ruma, lihava ja kömpelö, niin kyllä se jättää jäljen. Jossain vaiheessa aloin uskoa siihen itsekin, Katariina sanoo.

Omaan kehoon ja liikkumiseen liittyvät ikävät tunteet voivat olla vielä aikuisenakin este liikkumiselle, sanoo psykologi Pia Charpentier.

– Kehollinen identiteetti muodostuu lapsuudessa ja nuoruudessa, ja sen muuttaminen voi olla vaikeaa, Charpentier sanoo. Hän on työskennellyt paljon muun muassa syömishäiriötä sairastavien kanssa.

Charpentierin mukaan huonot, jopa nöyryyttävät kokemukset liikunnasta juontavat juurensa hyvin usein koululiikuntaan, jossa on varhain tehty tiukka jako superurheilullisten ja niiden muiden välille.

– Jotta liikunnasta voisi sitten aikuisena tulla osa elämää, ihmisen pitäisi alkaa ajatella itseään ihan uudella tavalla. Ensimmäinen askel muutokseen on tiedostaa, että se on vain ajatus itsestä, ei totuus.

Pia Charpentierista vain ylipainoisille tarkoitettu sali kuulostaa ”ihanalta idealta”, sillä vertaisryhmän löytäminen on tärkeää siksikin, että motivaatio säilyisi. Sillä jotta voisi alkaa tykätä liikunnasta, täytyy saada onnistumisen kokemuksia. Mutta jos joutuu koko ajan vertaamaan itseään muihin tai tuntemaan itsensä muita huonommaksi, niitä ei tule.

Alfidossa puhutaan ”ihmisen kokoisista askelista”. Jo kuntosalin esperantosta johdettu nimikin tarkoittaa vapaasti suomennettuna voimaantumista.

– Tavoitteet pitää asettaa realistisiksi eli yhdessä asiakkaan kanssa mietitään, montako kertaa viikossa aikatauluun on oikeasti mahdollista sovittaa liikuntaa. Kertakin on aina parempi kuin ei yhtään. Eikä tuloksia pidä odottaa liian nopeasti tai helposti. Alku on aina kaikilla hankalaa. Kunnon kasvaessa rimaa voidaan nostaa, Janne Sallinen sanoo.

Muutama vuosi sitten avopuoliso houkutteli Katariinan kanssaan salille, sellaiselle ihan tavalliselle. Ja kas, Katariina huomasi, ettei ehkä vihaakaan urheilua, alkoi jopa nauttia siitä. Töiden jälkeen iltaisin olo oli virkeä, enää ei tehnytkään mieli vain kuukahtaa television ääreen ja jäädä siihen. Mutta sitten kävi niin kuin tottumattomille voi käydä: selkä pamahti.

– Ehkä aloitin liian innokkaasti.

Jotain ehti kuitenkin muuttua; muutos ei ollut näkyvä, mutta se oli peruuttamaton.

– Siihen asti olin aina ajatellut, että en ole tippaakaan urheilullinen, eikä minulla tule ikinä olemaan urheilullista kroppaa. Nyt tiedän, että se on kuitenkin ihan mahdollista.

Katariina Jurvanen luuli pitkään inhoavansa liikuntaa. Onneksi huonot lapsuudenkokemukset liikunnasta eivät lopulta estäneet innostumasta treenaamisesta.

Ylipainoiset ovat laiskoja, sairaita ja huonokuntoisia? Väärin!

Nyt Katariina saisi taas aloittaa liikunnan. Tällä kertaa hän aikoo ottaa rauhallisemmin, kilpailla vain itsensä kanssa. Vaakaa hän ei aio edes vilkuilla. Yksi tärkeä oivallus Katariinalle nimittäin oli, että urheilullinen kroppa ei välttämättä tarkoita laihaa kroppaa.

Janne Sallinen haluaa myös kumota myytin, että ylipainoiset olisivat automaattisesti huonokuntoisia. Vaikka olisi pikkasen pläskiä, sen alla voi olla vahvat lihakset.

– Jos tuohon jalkaprässiin pannaan vierekkäin laiha ja vähän suurempi nainen, niin luulenpa, että suurikokoisempi voittaa. Voit olla ”fat but fit”, kuten amerikkalaiset sanovat.

Yhdysvalloista löytyy ylipainoisille tarkoitettu Downsize Fitness -kuntosaliketju, mutta se on ideo­logialtaan varsin erilainen kuin Alfido, koska sen jäseniä suorastaan kannustetaan kilpailemaan painonpudotuksessa.

Myös 35-vuotias Eveliina Helin on hyvässä kunnossa, sillä hän liikkunut aina; pyöräillyt, lenkkeillyt, ravannut salilla ja jumpissa. Nyt hän vemputtaa vatsalaitteessa sellaista tahtia, että heikompaa hirvittää. Mutta silti Eveliina on ollut laihdutuskuurilla niin kauan kuin muistaa.

– Ne on ne kahvipullat ja -kakut! Tiedän kyllä, että jos jättäisin kaikki makeat herkut pois, painokin varmasti tippuisi.

Eveliina käy kuntoilemassa Alfidossa pikkuveljensä Joonaksen kanssa. Joonaksellakin on ollut aina ylipainoa, mutta hän ei ole niin kiinnostunut laihduttamisesta kuin siskonsa. Hän käy salilla, koska töissä olisi kiva jaksaa paremmin; suurtalouskokin koulutuksen saanut Joonas työskentelee isossa laitoskeittiössä, ja työ on fyysisesti raskasta.

Huonon kunnon lisäksi lihaviin liitetään tutkimustenkin mukaan monia muitakin mielikuvia: laiska, mukavuudenhaluinen, huono itsekuri, sairaalloinen, vähintään kakkostyypin diabeetikko. Näistä leimoista Joonaksella on kokemusta.

– Armeijasta sain suoraan vapautuksen ylipainon takia. Tuntui pahalta, ettei annettu edes yrittää. Olin juuri ennen ollut isän firmassa töissä ja kärrännyt päivästä toiseen raksalla kottikärryillä isoja lasteja. Olen aina myös ollut terve, ikinä ei ole ollut ongelmia vaikkapa kolesterolin kanssa.

Ylipainoisten on vaikea löytää urheiluvaatteita? Totta!

Mutta milläs liikut, jos sinulla ei ole siihen vaatteita? Urheiluvaatteiden puute voi olla monelle ylipainoiselle ihan oikea ongelma, jota ei ymmärrä, jos ei ole seisonut kaupan rekkien edessä turhaan etsimässä oman koon vaatteita.

Kuntokuuristaan kertonut muusikko-juontaja Raakel Lignellkin kirjoitti hiljan blogissaan siitä, kuinka isokokoisen naisen on todella vaikea löytää kivoja urheiluvaatteita. Mutta jos nyt löytäisi edes vähemmän kivoja! Katariina Jurvasen mukaan monessa merkissä koot loppuvat kesken.

– Salille nyt voi aina mennä tavallisessa paidassa ja verkkareissa, mutta ulkoiluvaatteita sain oikeasti etsiä todella kauan.

Alfidon aulassa roikkuu rekissä sentään värikkäitä teknisiä paitoja – mutta kaikki ovat mallia puolijoukkueteltta. Housut ovat kaikki löpöverkkareita. Ylipainoisen naisen on nähtävästi turha haaveilla kivoista treenivaatteista motivaation kohottajina.

– Vähän se niin taitaa olla. Tämän kummempia ei ole valmistajilla tarjolla, Maare Kauppinen myöntää.

Aivan kuin valmistajat ajattelisivat, että ylipainoiset eivät mitenkään voi kaivata ylleen muodikkaita tiukkoja trikoita. Jos nyt edes urheilevat ollenkaan.

Joukko mielenterveyskuntoutujia treenaa Alfidossa kerran viikossa yhdessä. Circuitista on tullut monelle viikon kohokohta.

Ei se kiloja katso, kun innostuu? Totta!

Mutta kun he kuitenkin urheilevat ja nauttivat siitä! Otetaan esimerkiksi Juho Pöllänen, joka on nyt ihan hurahtanut circuit-treeniin. Juho käy kerran viikossa Alfidossa päihde- ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitetussa Mahtavien miesten porukassa. Vielä muutama kuukausi sitten hän ei olisi uskonut, että treenaaminen voisi olla hänelle viikon kohokohta. Eikä Juho ole porukan ainoa; noin kymmen­henkisen ryhmän miehet tulevat salille usein jo hyvissä ajoin ennen tuntia ihan vain rupattelemaan. Into ja motivaatio treenaamiseen ovat olleet miehillä niin korkealla, että Janne Sallinen on joutunut välillä ihan toppuuttelemaan, ettei kenellekään synny rasitusvammoja.

Kunto on kohonnut ja uusia ystäviä löytynyt. Lisäksi Juhosta tuntuu aivan kuin verkkareiden nyöriäkin saisi jo kiriä tiukemmalle.

– Ainakin läski on jotenkin tiivistynyt! Ja tuntuuhan se mahtavalta, kun se endorfiinipiikki tulloo, Juho hyrisee tyytyväisenä hikeä pyyhkien.

Mutta apua, mitä sitten, jos hoikistuukin liikaa? Joutuuko sitten jättämään tutun mukavan porukan ja siirtymään joukkoon tavalliselle salille?

– Tietenkään ketään ei pullauteta pois. Hänhän on sitten vain hyvä esimerkki muille, Janne Sallinen lupaa.

Onnistumisen kokemukset syntyvät siitä, ettei tavoitteita aseta heti kättelyssä liian korkeiksi. Kunnon kasvaessa rimaa nostetaan.

Iiro Rantala on laittanut elämäntapansa hitaasti uusiksi viime vuosina.

– Minulle näköjään sopii se, että ollaan joko kunnolla levällään tai kunnolla kunnossa, säveltäjä ja pianisti Iiro Rantala, 47, sanoo.

Soittamista, oluenjuontia, syömistä ja lisää soittamista. Näin Iiro tiivistää elämäntapansa 18-vuotiaasta 33-vuotiaaksi. Kun lapset syntyivät ja musiikkiura veti, liikuntaan ei ollut aikaa eikä kiinnostusta.

Iiron lapsuudenperhe oli liikunnallinen, ja hän harrasti yleisurheilua 10-vuotiaaksi. Sitten musiikki tuli hänen elämäänsä.

– Minulla oli liikkuva lapsuus, joka loppui kuin seinään. Uppouduin täysin musiikkiporukoihin, ja siellä vähän naureskeltiin puntinnostajille.

Kaksi käännettä kohti terveyttä

Iirolle ensimmäinen käänne kohti terveellistä elämää oli terveystarkastus asuntolainaa varten. 33-vuotias Iiro voi omasta mielestään mainiosti, mutta lääkäri mittasi hurjat verenpainelukemat ja piti kunnon puhuttelun. Vaikka Iiro aloitti välittömästi korjausliikkeen, sopivien liikuntamuotojen ja ruokavalion löytäminen vei vuosia.

”Minulla oli liikkuva lapsuus, joka loppui kuin seinään.”

Toinen käänne tuli kolme vuotta sitten Mallorcalla, jossa Iiro perheineen asui puoli vuotta. Vaikka Iiro ramppasi keikoilla Saksassa, kotimaan työt olivat tauolla, ja aikaa oli ruuhkavuosiin verrattuna paljon.

– Tutustuin karppaamiseen ja gluteenittomaan ruokavalioon. Sain juoksun toimimaan, aloitin kuntosaliharrastuksen ja löysin pilatessalin.

Iiron muutos ylipainoisesta boheemista taiteilijasta solakaksi liikunta-addiktiksi on ollut suurin yllätys vaimolle.

– Kun tutustuimme, olin se kapakassa rööki kädessä kaljaa kittaava taiteilija.

Mitkä ovat Iiron suosikkilajit? Miten hän syö ja liikkuu? Miksi hän joutui lopettamaan rakkaan harrastuksensa laskettelun? Lue lisää Me Naisten numerosta 8/2017!

Hiki pintaan ja lihakset kipeiksi – ilman välineitä.

Kunnon treeni ei vaadi kuntosaliolosuhteita tai kuntoiluvälineitä. Ryhmäliikunnanohjaaja, fysioterapeutti ja personal trainer Katri Djerf suunnitteli Me Naisille neljän liikeen tehotreenin, joka tuntuu koko vartalossa. Hyvä harjoitus syntyy esimerkiksi verryttelemällä ja tekemällä kolmesta neljään kierrosta kutakin liikettä, aina kahdeksasta kymmeneen toistoa joka liikkeestä.

– Tarvittaessa vähempikin toistomäärä riittää. Kannattaa tehdä mieluummin hyvin kuin mahdollisimman paljon, Katri sanoo.

Katso liikkeet videolta:

2908927

1. Askelkyykky

Askelkyykky tekee hyvää erityisesti istumatyöläisille, joilla on usein kireät lonkankoukistajat. Liikkeen ei kuitenkaan ole tarkoitus tuntua lonkankoukistajavenytykseltä.

Videolta näkyy, että Katri tekee askelkyykyt hieman etukenossa. Näin painopiste pysyy etujalan kantapäällä, ja liike tuntuu etummaisen jalan pakarassa, kuten on tarkoitus. Selkä on kuitenkin suora. Ajattele, että liike on kuin hissi: se menee suoraan ylös ja alas.

2. Punnerrus

Punnerrukset voi tehdä polvet maassa tai ilmassa. Kevyemmäksi liikkeen saa myös laittamalla kädet jollekin tasolle, kuten penkille. Katri kehottaa kääntämään häntää koipien väliin, eli takapuolen ei ole tarkoitus olla kehon korkein kohta punnertaessa. Selän ei kuulu mennä notkolle. Kannattele pää selkärangan jatkeena.

– Vähennä tarvittaessa toistomäärää, mutta tee isolla liikeradalla. Kolmen millin nytkytys ei ole mikään punnerrus, Katri muistuttaa.

”Vähennä tarvittaessa toistomäärää, mutta tee isolla liikeradalla.”

3. Lapapunnerrus

Lapapunnerrus onnistuu niin kyynärvarret lattiassa kuin kädet suorinakin. Kädet eivät tässä liikkeessä tee töitä, vaan liike tapahtuu lapaluiden välistä.

– Lavat vedetään yhteen ja sitten mahdollisimman erilleen, Katri sanoo.

Tässä liikkeessä ei ole kyse twerkkauksesta, eli takapuoli ei saisi heilua, eikä alaselkä mennä notkolle.

4. Pöytä ja rullaus taakse

Liikkeen ensimmäisessä osassa, eli pöytä-asennossa, on tarkoitus pinnistellä keskivartaloa mahdollisimman ylös.

– Paina olkapäät taakse, rinta ylös, kannattele päätä ja purista pakarat yhteen, Katri ohjeistaa.

Taakse rullauksessa hartioita täytyy painaa alaspäin. Se auttaa ylipäätään saamaan takapuolen hilattua käsien välistä. Jos taakse rullaaminen ei onnistu, käsien alle voi ottaa kirjat helpottamaan liikettä. Joka tapauksessa rullaaminen vaatii tiukkaa rutistusta keskivartalosta.

Miksi hypätä kuntopyörän selkään, jos voi kipittää rappusia ylös?

HIIT-pikatreeni on ajatuksena kauhean kiva. Tiukka mutta lyhyt puserrus, minkä jälkeen homma on ohi. Okei, ehkä muutama toisto niitä puserruksia tarvitaan, mutta ehkä ne jaksaa sen vuoksi, että kunto kasvaa ja terveys paranee.

Pikatreeniin, kuten muuhunkin kuntoiluun, pitää kuitenkin ryhtyä, mikä on liikunnan välttelijälle aina se raskain tehtävä. Uusi tutkimus tarjoaa onneksi kuntopyörän selkään hyppäämistä tai lenkkipolulle säntäämistä helpomman ratkaisun – portaat.

Lue myös: Onko portaiden kiipeämisestä oikeasti hyötyä terveydelle?

Tutkimus on jatkoa McMasterin yliopiston tutkimukselle, jossa HIIT-treeniä verrattiin perinteisempään kestävyysharjoitteluun. Siinä todettiin, että jo minuutti hyvin intensiivistä liikuntaa vastaa 45 minuutin treeniä.

Tuoreemmassa tutkimuksessa nuoret, vain vähän liikkuvat naiset pantiin tekemään kolme kymmenen minuutin intervalliharjoitusta viikossa. Tutkittaville määrättiin hieman erilaisia harjoitusmuotoja, joista hämmentävän tehokkaaksi osoittautui portaiden kiipeäminen. Naisten kunto kasvoi, kun he nousivat portaita 20 sekuntia täydellä teholla ja pitivät sen jälkeen kahden minuutin tauon. Harjoitus toistettiin yhdellä treenikerralla kolmesti.

Kuuden viikon jälkeen portaita kävelleiden hengityselimistön kunto oli parantunut 12 prosenttia. Saman vaikutuksen saa esimerkiksi tekemällä spurtteja kuntopyörällä, mutta todennäköisesti rappuset ovat helpommin tavoitettavissa – salille ei siis tarvitse vaivautua. Hyvässä lykyssä portaat löytyvät heti kotiovelta. Naapurit, olkaa varuillanne!

Silmät kiinni nyt, jalasta kiinni nyt.

Yhdellä jalalla seisominenko vaikeaa? Ei ehkä olekaan, ennen kuin laitat silmät kiinni. Irrota toinen jalka maasta ja laske, kuinka monta sekuntia pysyit pystyssä.

Jos yli kymmenen, voit onnitella itseäsi hyvästä tasapainosta. Jos vain sekunnin tai pari – ei se mitään, se on aika tavallista.

Method Putkisto -harjoittelumuodon kehittäjä Marja Putkisto muistuttaa klassisesta tasapainotestistä tuoreessa Body up -kirjassaan. Testin yhteydessä muistutetaan, että tasapaino ja ketteryys alkavat heikentyä 30 ikävuoden jälkeen. Siksi sitä olisi hyvä treenata aktiivisesti.

Kirja ja sen esittelemä harjoittelumenetelmä tähtäävät hyvään ryhtiin ja sitä kautta terveyteen. Aiemmin tasapainotestin avulla on ennustettu esimerkiksi ihmisen elinikää.

Brittiläisen Medical Research Councilin tutkimuksessa 53-vuotiaat pantiin seisomaan yhdellä jalalla silmät kiinni. Ne, jotka pysyivät asennossa alle kaksi sekuntia, kuolivat kolme kertaa todennäköisemmin ennen kuin täyttivät 66 vuotta verrattuna niihin, jotka onnistuivat pysymään pystyssä kymmenen sekuntia tai enemmän.

Vuonna 2015 Helsingin Sanomat kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan yhdellä jalalla seisominen voi kertoa aivojen terveydestä. Kyvyttömyys pysyä pystyssä yhdellä jalalla ennusti tutkimuksen mukaan kohonnutta riskiä sairastua dementiaan ja aivohalvaukseen. Riskiraja oli 20 sekunnissa – siis silmät auki. Tutkimus julkaistiin Stroke-tiedelehdessä.