Seuraavaksi voisi sitten kokeilla vaikka jeesusteippihaastetta. Siinä suusta ei taatusti pulpahtele mitään ikävää. Kuva: Shutterstock
Seuraavaksi voisi sitten kokeilla vaikka jeesusteippihaastetta. Siinä suusta ei taatusti pulpahtele mitään ikävää. Kuva: Shutterstock

Laita ranteeseesi kuminauha ja yritä olla valittamatta 21 päivän ajan. Jos valitat, sinun täytyy siirtää nauha toiseen ranteeseesi ja aloittaa haaste alusta. Jatka näin niin kauan, että 21 päivää on täynnä.

Kuulostaa simppeliltä, mutta on muuten helkutin vaikeaa. Sen sai huomata Michael Dawson, joka päätti kokeilla haastetta ja kirjoitti kokemuksistaan jutun The Guardianiin.

Haaste perustuu amerikkalaisen pastorin ja selfhelp-gurun Will Bowenin kirjaan A Complaint Free World. Nettisivuillaan Bowen kertoo, että haasteeseen on tarttunut jo yli 11 miljoonaa ihmistä yli sadasta maasta.

Bowenin ideologian mukaan sanat luovat todellisuutta. Kun valittaa, maailma myös näyttää sen mukaiselta. Kun ruikuttamisen lopettaa, elämäkin muuttuu paremmaksi. Tavoitteen saavuttamiseen voi mennä viikkoja, jopa kuukausia, mutta kun viimein onnistuu tavoitteessaan, huomaa selvän muutoksen niin itsessään kuin ajattelussaan.

Dawsonilla haasteesta selviytyminen vei lopulta kuusi kuukautta. Mitä hän oppi?

1. Mikä kaikki on valittamista?

Ensimmäiseksi Dawson huomasi, että iso osa arkisesta puheestamme on valituksen sävyttämää tai ainakin sen voi sellaiseksi tulkita. Tiedättehän: hitto, miten kylmä, kauhea ruuhka, hirveä nälkä…

Dawsonin piti siis päättää, mikä lasketaan valittamiseksi. Hän päätti, että on ok sanoa ”on kylmä”, koska se on fakta ja pelkkä toteamus. Sen sijaan ”hitto, miten kylmä” laskettaisiin valittamiseksi.

2. Valittamatta olemisen vaikeus

Valittamatta oleminen on hyvin, hyvin vaikeaa, eikä sitä edes ymmärrä, kuinka vaikeaa, ennen kuin sen yrittää lopettaa, Dawson kirjoittaa. Dawsonin ranteessa oleva kuminauha ehti alkaa jo löyhkätä, ennen kuin hänen oli lähelläkään haasteen saavuttamista.

3. Valittaminen ei aina ole pahasta

Dawson myös huomasi, ettei sillä ollut väliä, oliko ihminen positiivinen vai negatiivinen, ihan kaikki valittivat. Hän myös huomasi, ettei kaikki valittaminen ollut välttämättä ikävää tai pahansuopaa. Pienellä urputtamisella haettiin myös kontaktia toisiin ihmisiin. Esimerkiksi sään tai liikenneruuhkan sadattelu oli tästä hyvä esimerkki. Jaettu harmi tuntuu pienemmältä harmilta.

Jaettu harmi tuntuu pienemmältä harmilta.

4. Valittamisesta on myös hyötyä

Dawson ymmärsi, että valittamisesta on välillä myös hyötyä. Olisiko ihmiskunnassa tapahtunut mitään edistystä, jollei joku olisi joskus vähän kyrsiintynyt ja päättänyt valittaa? Eipä olisi keksitty lääkettä polioon tai luovuttu rotuerottelusta! Dawson tajusi, että myös negatiivisuutta tarvitaan ja sitä, että joku joskus uskaltaa valittaa.

5. Uusi tapa valittaa

Haasteen suorittaminen alkoi kuitenkin sujua vasta, kun Dawson ymmärsi, että hänen täytyy keksiä uusi tapa valittaa. Vastaus oli ratkaisukeskeisyys. Dawson alkoi lähestyä asioita positiivisen ajattelun kautta. Sen sijaan että hän olisi kironnut aamuruuhkaa, hän sanoikin: ”Olisi ihanaa, jos liikenne alkaisi sujua.”

Haaste muuttui kiinnostavaksi mindfulness-harjoitukseksi.

Dawson huomasi, että sanoilla, joita suustamme puolihuolimattomasti pudottelimme, oli todella merkitystä todellisuuden luomisessa. Kun hän alkoi miettiä jokaisesta asiasta, kuinka se kannattaisi ilmaista, haaste muuttui myös kiinnostavaksi mindfulness-harjoitukseksi läsnäolosta. Hän alkoi havainnoida paremmin ympäristöään ja miettiä, mitä todella sanoi ja kuinka hän käyttäytyi missäkin tilanteessa.

6. Mitä jäi käteen?

Kun Dawson viimein sai 21 päiväänsä täyteen, häntä ei odottanut mullistava elämänmuutos. Hänestä ei ollut tullut positiivisuuden lähettilästä, mutta hän tunsi itsensä yleisesti rauhallisemmaksi ja fokusoituneemmaksi. Suurin muutos oli se, että hänen itsehillintänsä oli parantunut huimasti.

Kysymykseen 'miltä nyt tuntuu’ Dawson vastaa: Ei voi valittaa.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Lakoista voi valmistaa myös helposti hilloa. Kuva: Sanoma-arkisto / Anna Huovinen

Hilla, lakka ja suomuurain – rakkaalla marjalla on monta nimeä. Listasimme syyt, miksi soiden helmiä kannattaa ehdottomasti syödä.

1. Ne ovat pullollaan hyviä ravintoaineita

Lakka sisältää runsaasti esimerkiksi C-vitamiinia ja kuitua. Erityisesti C-vitamiinin lähteenä lakka on verraton.

2. Ne tekevät hyvää hipiälle

Hillan siemenet ovat täynnä öljyä, joka sisältää äärimmäisen terveellisiä monityydyttymättömiä rasvahappoja. Lakan siemenöljyn on huomattu tekevät iholle varsin hyvää. Siksi sitä käytetään yleisesti myös kosmetiikkatuotteissa.

3. Ne taistelevat bakteereja vastaan

Lakka sisältää ellagihappoa, jonka arvellaan olevan hyödyksi suoliston bakteeritoiminnalle. Hallauutteeksikin kutsuttu happo hillitsee huonojen bakteerien kuten salmonellan kasvua suolistossa.

4. Ne voivat tuoda helpotusta vaikealle vatsalle

Lakkoja on käytetty vuosisatojen ajan hoitona esimerkiksi ripuliin, ummetukseen ja turvotukseen. Niiden sisältämä kuitu auttaa pitämään ruuansulatuksen kunnossa.

5. Ne hellivät sydäntä ja verisuonia

Hillat sisältävät paljon rautaa ja muita terveydelle tärkeitä mineraaleja. Lisäksi niissä on paljon hyviä rasvahappoja. Nämä ainekset tekevät hyvää verenkierrolle ja sydämelle.

6. Ne saattavat ehkäistä syöpää

Lakan vaikutusta ihmisen syöpäsoluihin on testattu Suomessa. Tulokset ovat erittäin lupaavia. Kun ihmisen paksusuolisyöpäsoluja käsiteltiin taannoisissa tutkimuksissa lakkauutteella, syöpäsolujen liikkuminen hidastui.

7. Ne ovat käsittämättömän herkullisia!

Mikäs sen parempi syy syödä enemmän lakkoja. Lakat toimivat mainiosti sellaisenaan tai esimerkiksi jogurtin kera. Jos haluat sujauttaa soiden helmen jälkiruokaan, kokeile Kalle Palanderin suosimaa vaniljapannacottaa lakkasorberilla tai rukiista kääretorttua.

Hehän ovat jo melkein valmiita kymmenottelijoita, vai?

Huonosti menivät suomalaisilta yleisurheilun MM-kisat. Ei edes keihäsmitalia. Tarvitaan uusi strategia, jos maamme reipas nuoriso ei enää halua heitellä leppäkeihäitä!

Miten olisi kymmenottelu? Todellisten urhojen laji, jossa pitää osata sekä heittää että juosta että hypätä. Meillähän on Suomessa jo valmiiksi laji, jossa treenataan kaikkia noita tasapuolisesti, joten miten olisi, voitaisiinko kansallistalkoiden hengessä alkaa valmentaa huippupesäpalloilijoista kymmenottelijoita? Esimerkiksi Lapuan Virkiän Janette Lepistö ja Vimpelin Vedon Mikko Kanala näyttävät heittävän keihästä jo ihan maailman huippuottelijoiden tasolla! Naisilla laji on kyllä seitsenottelu, mutta idea on sama. 

Tästä on saatava asiantuntijalausunto. YLEn urheilun asiantuntija, entinen kymmenottelija Jarkko Finni suostuu spekuloimaan.

–  Muuten hyvä idea, mutta ikä on ongelma! En usko, että 25-vuotias pesäpalloilija ehtisi enää opetella seiväshyppyä. Se on vaikea laji, jos sen aloittaa myöhään.

Finnin mukaan toisen ottelupäivän alku muodostuisi ehkä ongelmaksi: aitajuoksu, kiekonheitto ja seiväshyppy ovat vaikea setti ottaa haltuun enää aikuisena.

–  Tosin on poikkeuksia. Maailmanennätysottelija Roman Šebrle aloitti kymmenottelun vasta 17-vuotiaana, ja hänellä oli taustallaan palloilulajeja. Hän oli poikkeuksellisen nopea oppimaan.

Pesäpallo sinänsä on Finnin mielestä hyvä pohjalaji yleisurheiluun: monipuolinen, kehittää voimaa ja kestävyyttä, kuten muutkin palloilulajit. Pesäpallossa oppii lisäksi heittämään.

Seiväshyppy on vaikea laji.

– Varsinkin tytöissä erottuvat meidän seurassa (Jyväskylän kenttäurheilijat) pesäpalloa harrastaneet. Ja jos keihäänheittoa ajattelisi, pesäpalloilijoilla on melkein se tarvittava ristiaskelkin jo valmiina, kun he ottavat sillä lyöntiin vauhtia...

Onko räjähtävyyttä?

Eli ainakin keihäänheitto voisi hyötyä parista kansallislajin ässästä. Finni toteaa, että kymmenotteluun päädytään yleensä yleisurheilupohjalta. Aika hyvä pitää olla, jotta pääsee huipulle: pesäpallotausta ei Finniä vakuuta.

–  On nimittäin vielä räjähtävyyspuoli. Veikkaan, että nykyiset kotimaiset kymmenottelijatkin ovat räjähtävämpiä kuin pesäpalloilijat.

Okei sitten. Paitsi Finnin veikkaus saattaa osua pieleenkin: Sotkamon Jymyn Niilo Piiponniemi juoksee 30 metriä reilusti alle neljän sekunnin, ja kun eri lajien huippujen staattista ponnistusvoimaa testattiin, Vimpelin Mikko Kanala osoittautui räjähtävämmäksi kuin lentopalloilija tai koripalloilija.

Suomalaisen huippuyleisurheilun yksi ongelma kyllä saattaa olla juuri pesäpallo. Ja enduro, ja tankotanssi, ja alppihiihto, ja lumilautailu, ja uinti… Ongelma piilee nimittäin siinä, että ennen vanhaan melkein kaikki lahjakkaimmat junnut haravoitiin yleisurheilun piiriin. Koulussa yleisurheiltiin ja sieltä ohjattiin lahjakkuudet paikalliseen urheiluseuraan. Nyt mahdollisia lajeja on paljon enemmän, ja monta loistokasta kymmenottelijaa ja aituria harrastaa tälläkin hetkellä jotain ihan muuta.

Kuka voittaa Suomelle seuraavaksi yleisurheilussa MM-mitalin?

–  Vilma Murto seiväshypyssä.
 

Alexandra Shulmanin kuvaa kehuttiin vuolaasti, mutta Shulman itse ei ymmärrä, miksi tavallisesta bikinikuvasta pitää tehdä niin iso asia.

Kehopositiivisuus on ehdottomasti yksi parhaimpia asioita, mitä vuodella 2017 on ollut tähän mennessä tarjota. Yhä useampi vannoo sen nimeen, että kaikki saavat näyttää juuri siltä kuin haluavat, eikä kenellekään ole oikeutta kommentoida toisen ulkonäköä.

Lue myös: Kolme eri ikäistä naista kertoo kehosuhteestaan: ”Tässä kropassa eletään vain kerran”

Hyvällä asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Refinery29-sivusto kertoo britannian Voguen entisestä päätoimittaja Alexandra Shulmanista, joka julkaisi vähän aikaa sitten itsestään kuvan bikineissä. Kuvassa hän seisoo uima-asussa hotellihuoneessa, ja kuva on otettu vastapäisen peilin kautta.

59-vuotiaan Shulmanin kuvaa kehuttiin vuolaasti siitä, kuinka rohkeaa sen julkaiseminen oli ja miten hyvää esimerkkiä Shulman näyttää muille.

 

Time for the boat trip

Henkilön Alexandra Shulman (@alexandrashulman) jakama julkaisu

Eräs kommentoijista kertoo, että rakastaa sitä, kuinka Shulman ylentää tavallisen selfien uudelle tasolle. Toinen puolestaan kuvailee kuvaa raikkaaksi tuulahduksesi sen jälkeen, kun on nähnyt jatkuvasti vain lukemattomia hoikkien ihmisten kuvia sosiaalisessa mediassa.

Mutta hetkinen – Shulmanin selfie ei siis ole ihan tavallinen vaan jollain tavalla erikoinen, eikä kuva olisi ehkä yhtä hyvä, jos hän olisi eri kokoinen?

Tätä ihmetteli myös Shulman. Hän hämmästyi kommenttien määrää – niitä on ehtinyt kertyä jo yli 4 000. Vaikka kommentit toki tarkoittavat hyvää, ne tekivät samaan aikaan kuvasta isomman asian kuin mitä se todellisuudessa oli.

”Minusta ei ole koskaan tuntunut siltä, että sillä olisi väliä, miltä näytän bikinit päällä.”

– Minä sattumoisin rakastan bikinejä, eikä minusta ole koskaan tuntunut siltä, että sillä olisi väliä, miltä näytän ne päällä, Shulman sanoo.

Hän ei itse näe syytä sille, miksi tavallista bikinikuvaa pitäisi ajatella rohkeana tai esimerkillisenä tekona. Kuvassa kun on ihan tavallinen ihminen bikineissä – siinä se.

– En osannut arvata, että sellaisen kuvan julkaisu, jossa olen bikinit päällä, voisi saada aikaan vihaa saatika valtavan määrän kehuja, Shulman sanoo.

Vaikka kehuilla ja positiivisilla kommenteilla tarkoitettiin hyvää, Shulman muistuttaa yhdestä asiasta: kehopositiivisuuden mukaan kaikki vartalot ovat hyviä ja normaaleja, eikä niistä tarvitse tehdä isoa numeroa missään mielessä.

Sometuksesta jumiutunut niska on hoidettavissa hyvän ergonomian ja täsmäjumpan avulla.

Puhelimella somettaminen ja viestien kirjoittaminen voi olla hauskaa, mutta ne ovat myös suorassa yhteydessä niska- ja selkäkipuihin. Helsingin Sanomat uutisoi ruotsalaistutkimuksesta, jossa seurattiin viiden vuoden ajan 7 000 nuorta aikuista. Yli 20 tekstiviestiä päivässä lähettäneet ilmoittivat useammin kärsivänsä niskan ja yläselän kivuista. 

Tutkimuksessa raportoitiin myös sormien tunnottomuudesta ja nipistelystä. Tutkijoiden mukaan kuusi tekstiviestiä päivässä näytti olevan raja, jonka jälkeen kipu- ja tunnottomuusoireet alkavat lisääntyä. Jos omaa viestittelyä alkaa laskea, huomaa, että kuusi tekstiviestiä tulee lähetettyä, noh, vähintään ennen lounasaikaa. 

Helsingin Sanomien jutussa haastateltu Selkäliiton selkäneuvonnan koordinaattori Maria Sihvola arvioi, että vietämme älypuhelimen ääressä keskimäärin kahdesta neljään tuntia päivässä, eli hurjat 700–1400 tuntia vuodessa.

Voi toki miettiä, onko älypuhelimen ääressä tarpeellista viettää niin paljon aikaa, mutta joka tapauksessa älypuhelimen selausasentoon tulisi kiinnittää huomiota. Pää kumarassa selaaminen voi ajan mittaan aiheuttaa niskan välilevyn rappeutumista. Normaalissa asennossa pää painaa viisi kiloa, mutta kumarassa ryhdissä, 60 asteen kulmassa, niskalle kohdistuu painetta jopa 27 kilon edestä.

Someniskasta ei ole pakko kärsiä. Virkisterin fysioterapeutti Riikka Ilmivalta laati Me Naisille vinkit someniskan ehkäisyyn ja hoitoon.

Näin ehkäiset someniskan:

1. Tärkeintä someniskan ehkäisyssä on somen käytön vähentäminen. Jos vietät paljon aikaa älypuhelinta näppäillen, mieti, tarvitseeko sinun todella käyttää niin paljon aikaa somettamiseen.

2. Kiinnitä somettaessasi huomiota koko selkärangan oikeaan, luonnolliseen asentoon, jolloin pää pysyy automaattisesti rangan jatkeena. Älä nojaa kauheasti eteenpäin: jos ylävartalo on C-kirjaimen mallinen, pää roikkuu automaattisesti. Jos istut somettaessasi, nojaa selkänojaan.

3. Jatkuva käsien kannattelu somettaessa aiheuttaa särkyjä. Tue käsiä käsinojaan aina kun mahdollista. 

4. Näpyttele älypuhelinta molemmilla käsillä, ettei kroppa muutu toispuoleiseksi.

5. Aina ei tarvitse näpytellä. Käytä niin sanottua puhelimen virtuaalisihteeriä: monesti tekstiviestit voi kirjoittaa ja puhelut soittaa antaen puhelimelle äänikomentoja.

6. Jos sometat edelleen huonossa asennossa, pyydä vaikka läheistäsi ystävällisesti huomauttamaan asiasta. Voit myös hankkia työpisteen äärelle peilin, jos et muuten huomaa olevasi huonossa asennossa.

Iskikö someniska? Näin hoidat sen kuntoon:

1. Muista edelleen vähentää somen käyttöä. Mitä enemmän välttelet staattista paikallaan oloa, sen parempi. Aktiivinen elämäntapa pitää pois somen ääreltä.

2. Someniska johtuu staattisesta asennosta, joten käytä kroppaa monipuolisesti arjessa ja liikuntaharrastuksissa. Mikä tahansa liikunta hyötyliikunnasta lihaskuntoharjoitteluun edistää aineenvaihduntaa.

3. Rintarangan elastisuuden ylläpitäminen on tärkeää, sillä somettaminen ja näyttöpäätetyöskentely jäykistävät rintarankaa. Yläkroppaa voi virkistää keppijumpalla ja rintarangan kiertoliikkeillä.

4. Somettaminen tekee myös yläniskasta todella kireän. Yläniskaa voi mobilisoida vaikka automatkalla tai tuolilla istuessa: tee hyvin pieniä painalluksia takaraivolla selkänojaan, vuorotellen painaen ja rentouttaen niskaa. Liikeessä voi viedä leukaa hieman taakse ja alaspäin.