Lounaspöydässä naisporukan jutut kääntyivät vakaviksi. ”Mitä tekisitte, jos saisitte tietää, että teillä on puoli vuotta elinaikaa?” yksi naisista kysyi.

”Minä ainakin jättäisin työt heti”, vierustoveri tokaisi. Toinen halusi panostaa lapsiinsa ja kolmas tavata ystäviään ja nauttia elämästä miehensä kanssa.

Miksi odottaa mitään noin dramaattista, seurueessa istunut tuttavani ajatteli. Hän päätti järjestää juhlat, joihin pyytäisi ihmisiä, joilla on ollut jokin merkittävä – jopa käänteentekevä – vaikutus hänen elämäänsä.

Hän kutsui paikalle muun muassa entisen pomonsa, joka otti hänet aikoinaan töihin yhdellä puhelinsoitolla. Alakoulun opettajan, jolle hän oli jäänyt kiinni lunttaamisesta ja tuntenut siitä niin suurta häpeää, ettei enää ikinä harrastanut moista vilunkia. Ja ystävän, joka numeroa tekemättä lainasi vuodesta toiseen autoaan, kun piti päästä hoitamaan sairasta äitiä.

Mikä mainio idea. Aloin tehdä päässäni listaa.

Kylläpä vuosien varrelle onkin sattunut  monenlaista elämän kääntäjää! Pelle Miljoona muutti rockabilly-mimmin (10 v.) yhdessä yössä punkkariksi. Suorapuheinen ystävä näytti, että riidoista selvitään hengissä – niillähän vain puhdistetaan
ilmaa. Nuoruudenrakkaus opetti hetkeen heittäytymistä. Äidinkielen maikka usutti kielen ja kirjojen pariin mutta arveli, etteivät opettajanhuoneet minulle sopisi. Moni tärkeän töytäisyn antanut ihminen on varmaan jo unohtunutkin.

Tällaiset arjen tuupparit eivät luultavasti edes hoksaa auttavansa toista kohti jotakin uutta tai tärkeää. Heille itselleen pieni tai itsestään selvä teko saattaa pelastaa – jos ei nyt toisen elämää – niin ainakin palan siitä.

Harvoin kohde itsekään tuuppauksen merkitystä heti tajuaa. Monestihan elämän käänteet oivaltaa jälkikäteen, vasta vuosien päästä.

Hienoa on, ettei muutoksiin tarvita aina suuria vääntöjä. Joskus riittää se, että sattuu olemaan paikalla oikeaan aikaan. Jos ei oikeaan aikaan itselle, niin ainakin jollekin toiselle.