Uuden harrastuksen aloittaminen toimii hyvänä arkilomailun muotona. Kuva: Shutterstock
Uuden harrastuksen aloittaminen toimii hyvänä arkilomailun muotona. Kuva: Shutterstock

Kesätöiden yhteydessä harvemmin pystyy lähtemään parin viikon matkalle, mutta lomailla voi onneksi paljon pienimuotoisemminkin.

Vähän kadehdituttaa, kun tutut lähtevät parin viikon lomallaan Kanariansaarille tai automatkalle ympäri Eurooppaa. Jos kesällä on töitä, eikä varsinaista kesälomaa pysty pitämään, jäävät pidemmät lomareissut auttamatta väliin.

Lue, miksi lomailijoiden kadehtiminen ei kannata.

Kesätyöläisenkin kannattaa lomailla pienesti aina kun mahdollista. Lomaan ei vaadita välttämättä viikkotolkulla vapaa-aikaa, vaan irtiottoja työarjesta voi järjestää helposti vapaa-iltoina tai viikonloppuisin. Lomailuksi riittävät erinomaisesti ihan pienetkin hetket, jotka auttavat irrottamaan mielen kokonaan työasioista.

Keräsimme 10 parasta vinkkiä, miten lomailla ja rentoutua ilman kesälomaa töiden ohessa ja viikonloppuisin.

1. Aloita harrastus tai opettele jokin uusi asia

Jos olet aina halunnut tanssia salsaa, purjehtia tai opetella valokuvaamaan, siihen kannattaa ryhtyä kesällä töiden ohessa. Tiiviskursseja taiteilusta urheiluun löytyy joka lähtöön. Usein ne myös sijoittuvat illoille tai viikonlopuille. Mieli rentoutuu, kun saa puuhailla jotain itselle mielekästä ja miettiä ihan muita asioita kuin töitä.

2. Käytä iltavuoropäivinä aamu hyväksesi

Iltavuorojen tekijöiden ei kannata käyttää ihan jokaista aamua myöhään nukkumiseen. Arkiaamujen hiljaisuudesta kannattaa ottaa kaikki irti. Aamupäivän elokuvanäytökset ovat halpoja ja hiljaisia, eikä vaatekaupoissa ole ruuhkaa. Vietä siis aamupäivä rauhallisesti usein muina aikoina hälysisissä paikoissa.

3. Vietä turistiviikonloppu kaupungissa, jossa et ole käynyt

Onko visiitti Porvooseen tai Tampereen Pyynikille jäänyt välistä? Turistina voi olla myös kotoisassa Suomessa, ja tuntemattomassa kaupungissa vierailu voi olla todella antoisaa. Sukat sandaaleihin ja kamera mukaan, nyt saa olla lomareissaaja!

4. Varaa äkkilähtö pikareissuun

Muutaman päivän äkkilähtöreissuja voi saada suhteellisen halvalla muuallekin kuin naapurimaihin. Tarkkaile erilaisia äkkilähtösivustoja ja nappaa hetken mielijohteesta reissu viikonlopulle. Isot suunnitelmat eivät ole tarpeen, vaan vapaus tehdä mitä vaan tekee reissusta jännittävämmän. 

5. Pidä leffamaratoni

Aivojen nollausta parhaimmillaan. Rankan työviikon jälkeen ajatukset saa kertaheitolla muualle, kun viettää kokonaisen päivän sohvalla omien lempileffojen parissa. Seuraavana päivänä voi olla tarvetta lähteä lenkille tunkkaisen olon takia, mutta kokonaan elokuvilla täytetty päivä on sen arvoista.

6. Pidä kylpylähoitopäivä kotona

Kylpylään ei tarvitse lähteä, jotta voisi rentoutua kasvohoitojen ja manikyyrien parissa – kotispan saa helposti järjestettyä itse. Paksu kylpytakki päälle, Mimosa-drinkit jääkaappiin ja kasvonaamio nassulle, helppoa!

7. Lähde road tripille

Tarkasti suunniteltu tai ei, road trip eli automatka vie kirjaimellisesti ajatukset pois arjesta. Jos useita Suomen kohteita ja kaupunkeja haluaa mahduttaa yhteen viikonloppuun, voi reitit, määränpäät ja majoitukset suunnitella etukäteen. Täysin suunnittelemattomaa reissua kaipaavalle road trip on myös erinomainen: Hyppää vain auton ratin taakse ja lähde sinne, minne huvittaa. Rohkeimmat nukkuvat yönsä autossa, jos sopivaa motellia ei löydy ajoissa.

8. Varaa hotellihuone omasta kaupungista

Hotellissa yöpyminen antaa viikonlopulle tarvittavaa ylellisyyttä ja lomailun tunnelmaa, vaikka kaupunki olisikin täysin tuttu. Yksikin illallinen hyvässä ravintolassa, yöpyminen hotellin valkoisissa lakanoissa ja valtava aamiainen rentouttavat kummasti.

9. Puuhaile jonkin kesäprojektin parissa

Eikä nyt puhuta tuskallisesta keittiöremontista, vaan jostain hauskemmasta puuhailusta. Olipa toiveena puutarhan myllääminen kokonaan uusiksi tai kodin sisustuksen uudistaminen, saa projektista tekemistä illoille ja viikonlopuille oman rytmin mukaan.

10. Vietä viikonloppu ilman mitään suunnitelmia

Toisinaan kannattaa nauttia siitä, kun ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Täysin ilman suunnitelmia vietetty viikonloppu varmistaa sen, että tulee tehtyä vain niitä asioita, joita haluaa ja jaksaa. Viikonlopun voi viettää kirjojen parissa sängyssä tai kävelylenkeillä lähiympäristössä – täydellisen rentoutumisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että olisi tylsää.