Katja uskoo, että ihmiset eläisivät eri tavalla, jos he muistaisivat kuolevaisuutensa. Isän kuoleman jälkeen Katja vaihtoi röntgenhoitajan työt elokuvakouluun ”Aloin tehdä sitä, mitä haluan.” Kuvat: Milka Alanen ja Juha Salminen
Katja uskoo, että ihmiset eläisivät eri tavalla, jos he muistaisivat kuolevaisuutensa. Isän kuoleman jälkeen Katja vaihtoi röntgenhoitajan työt elokuvakouluun ”Aloin tehdä sitä, mitä haluan.” Kuvat: Milka Alanen ja Juha Salminen

Miksi omasta kuolemasta päättäminen on niin tärkeää? Katja Niemestä tuli eutanasian kannattaja, kun hänen isänsä ja äitinsä kuolivat viisikymppisinä syöpään.

Jos Katja Niemi, 36, saisi päättää, hän kuolisi katsoen tähtitaivasta. Metsä humisisi huojentavasti, joku läheinen pitäisi kädestä.

– Universumi rauhoittaisi ja pistäisi asiat mittasuhteisiin. Olisi ihanaa, jos siihen voisi vain nukahtaa, Katja sanoo.

Hän tietää, että oikeasti se ei ole mahdollista. Suurin osa vuoteen omana kuolevista katsoo viimeiseksi laitoksen tai oman makuuhuoneen kattoa.

– Ei sinua viedä metsään tähtien alle. Ei voi kuin maata sängyssä, katsoa huonetta ja kestää epätietoisuutta.

Katja on ajatellut kuolemaa paljon, koska hänen vanhempansa menehtyivät viisikymppisinä syöpään: isä leukemiaan, äiti aggressiiviseen keuhkosyöpään.

Kun Katja seurasi vanhempiensa viimeisiä hetkiä, hän alkoi pohtia myös omaa kuolemaansa. Mitä jos sairastuisi itsekin niin pahasti, että viimeiset hetket olisivat vain hidasta kitumista?

Miltä tuntuisi joutua muiden armoille? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuisi? Tarjottaisiinko hautajaisissa mojitoja ja juustokakkua?

– Välillä kuolema pelottaa tosi paljon, välillä ei ollenkaan. Pelkään vain sitä, että joudun olemaan muiden armoilla enkä saa tahtoani läpi.

”Pelkään vain sitä, että joudun olemaan muiden armoilla enkä saa tahtoani läpi.”

Peiton paino

Isä makasi sairaalasängyssä hiestä märkänä. Lääke rauhoitti viideksi minuutiksi. Sitten isä heräsi taas ja huusi apua. Katja yritti halata, mutta isä ei antanut. Jo pelkän lakanan paino sattui.

Kun ilta hämärtyi, Katja käveli sairaalan pihalle soittamaan poikaystävälleen. Kun hän puolen tunnin päästä palasi huoneeseen, isä oli kuollut.

Huone oli hiljainen, Katja näki isän hahmon pedissä samassa asennossa kuin vain hetkeä aiemmin. Yhä hiestä märkänä, silmät auki.

– Kumarruin suutelemaan isää otsalle hyvästiksi, mutta otsa olikin niin hiestä nihkeä, etten voinut.

– Halusin nopeasti pois, koska ei isäkään enää ollut siellä, Katja sanoo.

Katja oli 20-vuotias, sisaruskatraan vanhin, ja kohtasi kuolleen ensimmäistä kertaa. Siinä oli käsittelemistä, vaikka isä oli ollut viimeisinä vuosina aika etäinen. Katjan vanhemmat olivat eronneet, ja isä asui eri kaupungissa uuden naisystävänsä kanssa.

– Hän oli juuri rakastunut ja jäänyt eläkkeelle, aloittamassa uutta elämää, kun uutinen syövästä tuli.

Isä oli tuolloin viisikymppinen, ja diagnoosi oli heti toivoton. Kantasoluluovuttaja olisi voinut pelastaa hänet, mutta sellaista ei löytynyt.

– Kun leukemia todettiin, aikaa annettiin kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen. Miten sellaisen kanssa elää, kun ei tiedä varmasti?

Järjellä isä hyväksyi kohtalonsa. Antoi neuvoja raha-asioihin, kertoi, millaiset hautajaiset haluaa.

– Meillä ei ollut sellaista suhdetta, että olisimme puhuneet kuolemasta. Kerran isä kysyi, minkähänlainen se loppu tulee olemaan. Onkohan se tukehtuminen? Sanoin vain, etten tiedä.

”Kerran isä kysyi, minkähänlainen se loppu tulee olemaan. Onkohan se tukehtuminen?”

Katja käsitteli asiaa lukemalla paljon kuolemaa käsitteleviä kirjoja, myös brutaaleja kuvauksia parantumattomasti sairaiden viimeisistä hetkistä.

Katjan mieleen jäi Kuolevan kipu ja kärsimys -kirjasta tarina kolmekymppisestä naisesta, joka sairasti kurkkusyöpää. Sairaus teki märkiviä kasvaimia nieluun, kunnes hengitystiet kasvoivat umpeen.

– Se tuntui epäinhimilliseltä.


Katja Niemi ei usko, että eutanasian laillistaminen heikentäisi saattohoitoa. ”Eivät kaikki halua eutanasiaa. Suurin osa saa varmaan ihan hyvän lopun.”


Viimeiset juhlat

Kuusitoista vuotta isän kuoleman jälkeen, helmikuussa 2017 eduskunnalle jätettiin eutanasian laillistamista kannattava lakialoite. Aloite ajaa eutanasian sallimista sellaisissa tapauksissa, joissa parantumattomasti sairaan, kuolemaa odottavan potilaan kivut ja kärsimykset ovat niin sietämättömiä, ettei niitä pystytä saattohoidon tai lääketieteen keinoin lievittämään.

Katja on yksi aloitteen kannattajista.

– Jos eutanasia sallittaisiin minun elinaikanani, en joutuisi ainakaan pelkäämään, millainen loppuni on. Olisi kiva pitää vaikka juhlat, hyvästellä ja mennä sitten nukkumaan jonkun rakkaan viereen.

Katja ei ajattele, että hänen vanhemmilleen olisi pitänyt tehdä eutanasia. Mutta viimeisten hetkien seuraaminen sai hänet miettimään, mitä hän itse tekisi, jos sairastuisi parantumattomasti.

– En ole itsekään varma, haluaisinko eutanasian. Eihän sitä voi tietää vielä terveenä. Mutta on ihmisiä, jotka sen haluavat, enkä ymmärrä, miksi se pitäisi heiltä kieltää.

Katjasta tärkein peruste eutanasialle on itsemääräämisoikeus: jokaisella on oikeus päättää kuolemastaan.

Hänelle ei riitä vastalauseeksi, että nykysysteemillä on aina menty, loppuun asti.

– Vedotaan esimerkiksi tuhansia vuosia vanhaan lääkärinvalaan. Ehkä sitä voisi tarkastaa ja miettiä uudelleen. Onko se nykyajan mukainen? Ihan kuin kerran vannottua ei voisi joskus korjata. Asiat ja tilanteet muuttuvat, Katja sanoo.

– Ketään ei saa pakottaa antamaan eutanasiaa, mutta aina löytyy ihmisiä, jotka näkevät sen auttamiseksi.

”Se, että saa päättää, antaa rauhan, turvallisuuden tunteen. Eutanasia auttaisi myös pelkoon.”

Katja vertaa eutanasiaa itsemurhaan: siihen vain tarvitsee muiden apua.

– Mikä tahansa itsemurhatapa kuulostaa minusta epämiellyttävältä. Eivät itsemurhan tekijätkään halua kuolla, he eivät vain jaksa enää kärsiä.

Osa eutanasian vastustajista perustelee kantaansa uskonnolla, sillä, että elämä on pyhää. Katja on ateisti eikä usko, että vain Jumalalla on oikeus päättää elämästä ja kuolemasta. Kontrolloimmehan elämää muutenkin.

– Minunkin mielestäni elämä on pyhä ja sitä pitää kunnioittaa, mutta kärsimys ei ole enää pyhää, Katja sanoo.

– Ei synnytystä pelkäävälle, keisarileikkauksen haluavalle naisellekaan sanota, että Jumala päättää, miten lapsi syntyy. Se, että saa päättää, antaa rauhan, turvallisuuden tunteen. Eutanasia auttaisi myös pelkoon.

sietämätön kipeys

Eutanasian vastustajat vetoavat myös siihen, että onnistunut saattohoito riittää. Jotkut uskovat, että jos eutanasia laillistettaisiin, saattohoitoon ei enää panostettaisi.

Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen ei pidä saattohoidon laiminlyömistä realistisena pelkona.

– Kaikissa niissä maissa, joissa eutanasia on laillistettu, on tapahtunut täysin päinvastoin.

Hänninen törmää työssään silloin tällöin ihmisiin, jotka toivoisivat, että eutanasian saaminen olisi mahdollista. Kovin yleinen toive se ei ole.

– Ihmisiä eivät aja siihen kipu ja kolotus vaan toivottomuus. Edessä ei ole kuin kuolema, ja sekin kivulias.

Hänninen muistuttaa, että eutanasiaa voitaisiin harkita vain kuolemaan johtavissa sairauksissa, joissa odotettavissa oleva elinikä on alle puoli vuotta ja kärsimys fyysisesti tai psyykkisesti kestämätöntä. Toiveen olisi aina lähdettävä potilaasta itsestään: hänen on itse pidettävä kärsimystään sietämättömänä.

Hännisestä on tärkeää, että eutanasialaki säädetään niin, että virheiden mahdollisuus on mahdollisimman pieni.

– Kaikkea voidaan käyttää väärin. Mutta jos lähdetään pelkäämään, ei voida tehdä mitään ratkaisuja.


Ajatus eutanasian olemassaolosta toisi Katjalle turvallisuuden tunteen. ”Saisin itse päättää, milloin kärsimys riittää.”


Pelkoa ja päiväunia

Kun Katja oli 31-vuotias, hän istui jälleen sairaalasängyn laidalla. Saattohoitokodin ikkunasta näkyi heinää, mäntyjä, auringonkukkakimppu kuistin pöydällä.

Keuhkosyöpä oli vallannut äidin toisen keuhkon ja levinnyt aivoihin. Äiti oli päässyt hyvään saattohoitokotiin, mutta epäili, että häntä pidetään siellä väkisin. Välillä hän huusi poliisia, välillä luuli saattohoitokotia Utöhön matkaavaksi laivaksi.

Katjasta se tuntui hirveältä.

– Kun kasvain levisi aivoihin, elämä ei ollut enää nautinnollista äidille. Hän ei tajunnut, että hänellä on syöpä ja että hän on kuolemassa. Oli kauheaa seurata vierestä, kun ei voinut auttaa.

Vaikka he eivät puhuneet kuolemasta, Katja tiesi, että äiti pelkäsi. Äiti oli sairastuessaan vasta viisikymppinen ja pitkään varma, että selviäisi. Suvun naiset olivat tavanneet elää satavuotiaiksi.

Myös Katja pelkäsi. Äiti oli hänelle niin läheinen, että menetystä oli vaikeaa kestää.

– En usko kohtaloon, mutta kun kuulin, että äiti kuolee, ajattelin: Ai tämän takia isäni kuoli. Että tästä selviäisin. Olisin harjoitellut.

– Äiti oli elämäni läheisin ihminen. Luulin että kuolen, kun äiti kuolee.

Kerran Katja kysyi, millaiset hautajaiset äiti haluaisi. Äiti alkoi itkeä eikä osannut vastata.

– Sanoin, ettei hänen tarvitse ajatella sitä, koska nyt hän on elossa. Voimme keskittyä elämiseen. Jälkeenpäin ajateltuna en olisi osannut silloin puhua kuolemasta enempää.

Kun syöpä eteni, järkevä keskustelu ei enää onnistunut. Katja työnsi äitiä pyörätuolissa, syötti, nukkui joskus päiväunet vierellä. Välillä vain itkettiin yhdessä.

Keinot kipuun

Katjan mielestä kuolevan ihmisen hoidossa olisi paljon kehitettävää. Sairaalassa äiti ei saanut ahdistukseensa lääkettä, vaikka pyysi. Kipulääkettäkin säännösteltiin. Katjalle ei koskaan perusteltu, miksi niin tehtiin.

– Äiti sai lääkettä aina vasta, kun alkoi uudestaan sattua. Vaikka sitä pitäisi saada etukäteen, koko ajan. En ymmärrä, että kitsastellaan lääkkeissä, jos on arvioitu, että ihminen elää alle neljä kuukautta. Se suututtaa.

Saattohoitokodissa kipulääkettä annettiin tarpeeksi, mutta äkillisiin läpilyöntikipuihin sitä annosteltiin piikillä, vaikka äiti kammosi neuloja.

– Miksei hän saanut suonensisäistä lääkettä, vaikka hänellä oli jo kanyyli? Sekin on itsemääräämisoikeutta. Kysyin asiasta, mutta minulle sanottiin vain, että näin se nyt on.

Katjan äiti vietti viimeiset hetkensä suuren kaupungin saattohoitokodissa, isä keskussairaalassa Hämeessä. Isä viimeisinä hetkinä paikalla ei edes ollut lääkäriä, joka olisi voinut nostaa lääkkeen annostusta.

– Olin aivan järkyttynyt siitä. Ajattelin, että minun pitäisi tehdä valitus, mutta olin 20-vuotias ja minun piti ottaa vastuu hautajaisjärjestelyistä, koska vanhempani olivat eronneet. Oli muutakin mietittävää.

”Kuolema on ahdistavaa ja ikävää puuhaa myös hoitaville ihmisille.”

Juuri alueellinen epätasa-arvo on saattohoitolääkäri Juha Hännisen mielestä hoidon suurin ongelma.

– Riippuu paikkakunnasta, onko hoitopaikassa lääkäreitä ja hoitajia, jotka osaavat homman.

Hännisen mielestä hyvässä saattohoidossa viedään potilaan kivut pois ja tehdään olo turvalliseksi. Ahdistukseen ja pelkoonkin pitäisi saada lievitystä.

Hän uskoo, että saattohoidon epäkohdat voivat johtua asiantuntemuksen puutteesta.

– Saattohoitoa ei välttämättä pidetä niin tärkeänä, että hoidettaisiin asia kuntoon. Ei paneuduta siihen. Kuolema on ahdistavaa ja ikävää puuhaa myös hoitaville ihmisille. Siihen liittyviä asioita pelätään.

Ammattitaidon puute ei silti ole selitys.

– On olemassa paikkoja, joihin voi soittaa ja kysyä. Huonon hoidon selitys ei voi koskaan olla se, ettei paikalla ole ihmistä, joka osaisi.


Äiti sairaalassa ennen saattohoitokotiin siirtymistä. Viikkoa ennen kuolemaa Katja ja siskot veivät äidin pizzalle ja katsomaan merta.


Arkisia unelmia

Viimeisinä päivinään Katjan äiti ei pystynyt enää puhumaan tai liikkumaan. Katja istui vierellä, äiti makasi sängyssä ja pelkäsi tukehtuvansa.

Katjan mieleen tuli brutaali ajatus.

– Katsoin sitä kuolevaa ihmistä ja mietin, että koiraakaan ei tuossa tilanteessa pidettäisi enää hengissä. Siinä mielessä eläimet saavat inhimillisempää kohtelua. Eutanasian pitäisi tietenkin olla ihmisen oma tahto, toisin kuin eläimillä, Katja sanoo.

– Jos olisin itse tilanteessa, jossa syöpä leviää aivoihin, minua rauhoittaisi ajatus, että voisin sanoa, että huomenna haluan nukahtaa enkä herätä enää. Kuolemassa pelottaa eniten, että sitä ei voi hallita.

Juha Hännisen mielestä hyvä kuolema on oman näköinen, kivuton ja nopea.

– Osa haluaa kuolla yksin, valtaosa läheisten kanssa. Melkein kaikkia pelottaa. Kuoleman prosessi ei saa kestää liian kauan. Kun on kuoltava, kuolee. Ei ole välitilassa monta viikkoa.

”Osa haluaa kuolla yksin, valtaosa läheisten kanssa. Melkein kaikkia pelottaa.”

Eniten kuolemassa pelottaa sen arvaamattomuus, lopullisuus ja joskus kipu. Kun viimeiset hetket lähestyvät, on usein muiden armoilla. Se voi tuntua ahdistavalta.

– Ihmisiä pelottaa se, ettei tiedä, tapahtuuko kuoleman jälkeen mitään. Onko se loppu? Hänninen kertoo.

Hän on nähnyt, miten moni toivoo viimeisiltä hetkiltä läheisten läsnäoloa, ihan arkisia asioita. Niitä, jotka tavallisena maanantai-iltana joskus pitkästyttävät. Lasten leikkien katselua, hetkiä keittiön pöydän ääressä.

– Sitä, kun tulet töistä kotiin, katsot hetken telkkaria ja pelkäät, että sinulla on hirveän tylsä elämä. Sellaista kaipaa, kun on kuolemassa.

Tuhkaa vain

Krematorion lattialla oli rikkaharja ja metallisaavi. Katja oli tullut seuraamaan äitinsä tuhkausta, mutta paikan päällä selvisi, että ruumis oli poltettu vahingossa jo edellisenä iltana. Äidin luut olivat saavissa, matkalla myllyyn, joka jauhaisi ne hienoksi tuhkaksi.

Katja otti palan käteensä. Sangosta nousi pölyä, luu tuntui vielä lämpimältä.

– Näin, että tässä on kylkiluu, tässä selkänikama, Katja sanoo.

– Se tuntui käsittämättömältä, mutta samalla tosi terveeltä. Emme näe sairaita tai kuolevia, ennen kuin joku läheinen menee.

Sillä hetkellä kuolemasta tuli konkreettinen. Äiti oli tässä, enää hän ei ole. Katjasta alkoi tuntua, että on vain ruumis, ei erillistä sielua.

– Ajatukset ja mieli asuvat sinun vartalossasi. Yhtäkkiä olet vain luuranko, ja se kaikki muu on kokonaan poissa. Ei ole enää sitä ihmistä. Se todella vain häviää, tuhka tuuleen.

Vierailija

Vanhempien kivulias kuolema teki Katjasta eutanasian kannattajan: ”Eläimet saavat inhimillisempää kohtelua”

Ihana ja koskettava juttu. Moni viimeinen vaihe on niin tuskainen, että toivon todella Suomeen saatavan armokuoleman. Päivi Räsänen kehui Suomessa olevan hyvän palliatiivinen hoito ja kivunlievitys, mutta eihän se asia ihan näin taida olla. Viimeisessä vaiheessa ei pitäisi enää kipulääkitystä pihistellä, vaan tuottaa mahdollisimman hyvä olo kuolevalle. Kaikki eivät koe ihanteellista äkkikuolemaa.
Lue kommentti

Poimimme Sanojen lahja – valitut sitaatit -kirjasta Tove Janssonin tekstinpätkiä, joissa riittää ajateltavaa vaikka loppuelämäksi.

Tove Janssonin hauskimmat ja mieleenpainuvimmat oivallukset yhdessä kirjassa – kyllä kiitos! Yli 500 sivuinen teos Sanojen lahja – valitut sitaatit (WSOY) on niitä täynnä.

Uutuuskirjaan on koottu yksittäisiä lauseita ja pidempiä pätkiä Janssonin kirjoista aina Muumi-sarjakuvista novellikokoelmiin. Aiheet vaihtelevat kepeistä ja rakkaudentäyteisistä ajatelmista kuolemaan ja yksinäisyyteen.

Erityisesti muumit ovat yli 70-vuoden ajan opettaneet meille tärkeitä asioita elämänilosta, ihmissuhteista ja muista tärkeistä asioista. Yksinkertaisten asioiden sanominen ääneen on usein juuri sitä, mitä elämässä tarvitsee kaikkein eniten. Muumien viisaudet on vuosikymmeninkien jälkeen yhtä päteviä kuin 1940-luvulla sotien aikaan.

Kokosimme 10 Janssonin muumikirjoista saatua ajatusta, joista voi saada paljon irti paikasta, iästä ja vuodesta riippumatta:

Viisaita sanoja

”Hän oli ehtinyt oppia, miten tärkeää oli lykätä hartaasti odotettuja asioita tuonnemmaksi, ja hän tiesi että retkeä tuntemattomaan oli valmisteltava harkiten.” Muumipappa ja meri

”Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon. Tämän minä kerronkin Muumipapalle, Hemuli mietti totisena. Eiköhän se vain ole aivan uusi ajatus.” Muumilaakson marraskuu

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.”

”Myy kohautti harteitaan ja ryömi takaisin sammaliin. Hän oli usein nähnyt, miten ne joiden piti tavata seisoivat odottamassa toisiaan väärässä paikassa, tyhmästi ja epätoivoisesti. Sitä ei voi auttaa, ehkä se kuuluu asiaan.” Muumipappa ja meri

”– Paetkaa! huusi Muumimamma. – Poliisi on täällä! Hän ei tiennyt mitä Muumipeikko oli tehnyt, mutta siitä hän oli aivan varma, että hän hyväksyi tuon teon.” Vaarallinen juhannus

”Kaikki hauska on hyvää vatsalle.” Muumipapan urotyöt

”Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen. Hänen kanssaan voi puhua.” Taikurin hattu

Hyvää fiilistä

”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.” Muumipappa ja meri

”Niiskuneiti pani käpälänsä Muumipeikon käpälään. – Oli miten oli, hän sanoi. – Niin kauan kun sinä et pelkää, minäkin lupaan olla pelkäämättä.” Muumipeikko ja pyrstötähti

”Tämä ilta on laulun ilta.”

”Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa.” Näkymätön lapsi: Kevätlaulu

”Yhden ainoan kerran hän oli nähnyt Muumimamman kuonon pilkahtavan oviaukossa – pyöreän ystävällisen kuonon. Koko Muumimamma oli pyöreä juuri sillä lailla kuin äitien kuuluu olla.” Muumilaakson marraskuu

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

LEIJONA

On aika lähteä liikkeelle. Aikaa ei ole itsesääliin vaipumiseen tai valittamiseen. Saat perheestäsi tarvitsemaasi voimaa eteenpäin painaaksesi.

 

NEITSYT

Älä salaile tunteitasi pelon ajamana. Avoin keskustelu on kaiken hyvän alku. Yhdessä päädytte ratkaisuun, joka tyydyttää kaikkia.

 

VAAKA

Ole aktiivinen ja heitte ideoitasi ilmoille. Hyvää virtausta ei kannata haaskata. Olet omillasi luovan haasteen parissa.

 

SKORPIONI

Laadi itsellesi strategia. Ota epäröimättä käyttöön astetta erikoisemmatkin metodit. Nyt on aika kokeilla jotain aivan uutta.

 

JOUSIMIES

Joku tarjoaa sinulle kiinnostavaa tietoa. Tarkista faktat luotettavasta lähteestä ennen johtopäätösten vetämistä. On aika laittaa kaikki peliin.

 

KAURIS

Pysy vakaalla maaperällä. Voit välttää menneisyydessä tekemäsi virheet, jos olet rehellinen itsellesi. Ole hereillä neuvottelutilanteessa.

 

VESIMIES

Odottamaton tilaisuus osuu kohdallesi. Tee asiat rohkeasti omaa nenääsi seuraten. Luovuudesta on tänään hyötyä kaikilla elämäsi osa-alueilla.

 

KALAT          

Toimi niin kuin parhaaksi katsot. Sinun ei ole pakko kuunnella mahdottomia vaatimuksia. Hoida vain se, minkä olet tullut luvanneeksi.

 

OINAS

Älä kuormita itseäsi liikaa. Yllätykset saattavat käydä rasittaviksi, jos niitä ilmaantuu joka kulman takaa. Etsi rauhaa hyvän ystävän tai kumppanisi seurasta.

 

HÄRKÄ

Yritä olla mahdollisimman joustava. Sinun ei tarvitse luopua periaatteistasi, mutta ole valmis tulemaan vastaan. Joudut tekemisiin hankalan ihmistyypin kanssa.

 

KAKSONEN

Perhe ja koti ovat nyt tärkeysjärjestyksesi kärjessä. Kuuntele kiireettä, mitä läheisilläsi on sanottavana. On aika korjata väärinkäsityksiä.

 

RAPU

Päivä tarjoaa haasteita, jotka kysyvät pitkiä hermoja. Olet sen päätteeksi monta kokemusta rikkaampi. Opit tänään jotain arvokasta.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!

No, niitä tarttuu Kotuksen sanastajien haaviin.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kuukauden sana ylitti tällä viikolla uutiskynnyksen: kaiketon, miten hieno ja kätevä sana! Kaiketon on syötävää, joka on ainakin maidotonta, munatonta, gluteenitonta ja soijatonta, ja kun sellaista leipoo syntymäpäiväjuhliin, kaikki vieraat voivat nauttia.

Kotuksen Kuukauden sanojen arkisto on muutenkin mahtava kokoelma ajankohtaisia puheenaiheita viime vuosilta: muistatteko, milloin puhuttiin ukkoskyykystä? Entäs milloin syötiin pakotejuustoa? (Samana kesänä: heinä- ja elokuussa 2014.)

Sanakirjan toimittaja Riina Klemettinen Kotukselta kertoo, että kuukauden sanat tulevat sanakirjatyön sivutuotteena: toimittamiseen liittyy työvaihe nimeltä sanastus, jossa seurataan mediaa ja kerätään aineistoa. Kuukauden sanaksi valitaan sanastajien haavista jokin ajankohtainen, mieluusti uusi sana. Se voi olla somessa nähty, radiossa kuultu, lehdistä luettu tai jostain vain ponnahtanut.

Kaiketon on jännä karitiivijohdos.

– Kaiketon ei ole ihan uusi, mutta nyt se on ajankohtainen, kun ihmiset miettivät kesäjuhlien tarjoilua. Lisäksi se on aika jännä karitiivijohdos.

Klemettisen mukaan sanojen kanssa on mukavaa työskennellä: pysyy maailmassa kiinni. Syömiseen liittyvä sanasto on nyt pinnalla, samoin politiikkaan. Donald Trump on osoittautunut sanastoa tuottavaksi runsaudensarveksi.

– Tänään kuulin sanan whataboutismi. Se on retorinen keino, jolla kritiikin kohde yrittää siirtää huomion johonkin muuhun epäkohtaan.

Klemettisellä on myös selvä suosikki viime vuosien uusien sanojen joukossa.

– Sydäniskuri! Lääketieteen sanastolautakunnassa on etsitty suomenkielistä sanaa defibrillaattorille. Usein suomennokset otetaan nihkeästi vastaan, mutta sydäniskuri on poikkeus: se on tosi läpinäkyvä ja sopii suuhun.
 

Saksalainen halpamarkettiketju saapui Suomeen 15 vuotta sitten ja on vuosien varrella muokannut arkeamme monella tapaa.

Lukuisat pahvilaatikot, sekaiset hyllyt, hedelmät, joita ei punnittu itse. Kun pian 15-vuotispäiväänsä Suomessa viettävä Lidl rantautui Suomeen, monelle vierailu halpamarketissa oli eksoottinen kokemus, vähän kuin olisi ulkomailla ollut.

Epäsuomalaisuus oli räikeintä Lidlin ensimmäisinä vuosina. Lidleissä ei ollut aluksi lainkaan kassahihnoja, eikä kassojen päädyissä ollut pakkaustasoja, mutta näihin suomalaiset eivät tottuneet. Lidlin oli taivuttava. Itsepunnitusta Lidleissä ei ole sen sijaan vieläkään.

– Lidl oli Suomessa ensimmäinen hard discounter -ruokaketju, eli myymälätyyppi, jossa on rajattu valikoima ja pelkistetty, halvan oloinen ja näköinen esillepano. Tuotteita ei juuri hyllytetä, vaan ne pannaan esille vaikkapa lavoina. Konsepti on toki muuttunut Suomeen tulon jälkeen, kertoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Luoto sanoo, että vähittäiskauppa on kansainvälistynyt hurjasti 15 vuoden aikana. Syy ei silti ole pelkästään Lidlin.

– Kun Suomi liittyi EU:hun, valikoimat ovat ruokakaupassa moninkertaistuneet. Lidl on ollut yksi osa kasvavaa kansainvälistymistä, ja se on isona toimijana merkittävästi lisännyt kilpailua ruokakaupassa, Luoto sanoo.

Nykyään lähes jokaisella suomalaisella on Lidlistä jonkinlainen mielipide, puolesta tai vastaan, ja kauppaketju on myös onnistunut muuttamaan Suomea monella tavalla. Esimerkiksi näin: 

  1. Lidl sekoitti sosiaaliluokkia. Aluksi Lidlissä käynti tuntui jotenkin nololta, jopa häpeälliseltä. Pikkuhiljaa työsuhde-Audejakin alettiin nähdä Lidlin parkkipaikoilla, ja Lidlissä käymisestä tuli jollakin tapaa sosiaalisesti hyväksyttävää.
  2. Lidlin tulo lisäsi ruokakauppojen kilpailua. Esimerkiksi S-ryhmän halpuutuskampanjat syntyivät ikään kuin vastaiskuna Lidlin halvoille hinnoille.
  3. Lidlin myötä Suomessa on mahdollista asioida ruokakaupassa, jossa ei kysytä kanta-asiakaskorttia.
  4. Kashmir ei ole enää vain rikkaiden etuoikeus. Noin 70 eurolla sai viime vuonna Lidlistä laadukkaan kashmirneuleen.
  5. Köyhäilystä on tullut muotia. Nykyään on ylpeyden aihe sanoa, että kesämekko maksoi alle kympin. 
  6. Lidl on saanut suomalaiset puhumaan. Jos puolituttujen kanssa on jo käyty kahvipöydän keskustelu säästä, nykyään jutellaan siitä, mistä kukin päivittäisostoksensa tekee.
  7. Lidl opetti suomalaiset vaihtuviin valikoimiin ja teemamaaviikkoihin: Italia-viikko, Ranska-viikko, USA-viikko… Joitakin tuotteita saa myymälöistä vain tietyn ajan. Se tarkoittaa samalla sitä, että asiakkaan on seurattava Lidlin tarjouslehtisiä, jotta pysyy kärryillä, mitä milloinkin on myynnissä.
  8. Lidl on muuttanut myös ulkomailla matkustelua siten, että nykyään voi reissatessa suorittaa ostokset Lidlissä, ja kaikki on siellä samalla tavalla kuin lähimmässä koti-Lidlissä. Yleensähän on kiva ulkomailla tutustua paikallisiin kauppoihin, mutta joskus kiireessä on aika kätevää asioida Lidlissä.

Millaisia muistoja Lidl sinussa herättää? Mikä on paras Lidl-löytösi? Entä mikä Lidlissä raivostuttaa? Kerro meille!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.