”Ei se ihan kauhean kaukana ollut, etten alkanut vihata joogaa”, Clare Gates-Sjöblom nauraa nyt. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Clare Gates-Sjöblom jätti hienon uran vaatebisneksessä ja teki rakkaasta harrastuksestaan ammatin. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kuoppasi joogayrityksensä. – Mutta oli se todellinen yrittäjyyden korkeakoulu, hän sanoo.

Seitsemän vuotta sitten Clare Gates-Sjöblom, nyt 39, oli menestynyt konseptivalmentaja vaatebisneksessä. Hän oli työmatkoilla maanantaista torstaihin joka viikko ja teki juuri sitä unelmatyötä, mihin Englannissa opiskeltu brändäyksen Bachelor of Arts -tutkinto oli tarkoitettukin.

Työ oli kiinnostavaa, mutta sitä oli liian paljon. Clare alkoi kärsiä rytmihäiriöistä ja univaikeuksista, vanhasta kunnon stressistä, eikä oireisiin auttanut edes jooga, jota hän oli harrastanut jo vuosia.

– Jooga valikoitui lajiksi, kun etsin apua selkäongelmiin, ja se oli ainoa laji, jota pystyi helposti tekemään työmatkoilla hotellihuoneessa, Clare muistelee.

Harrastus oli sen verran tärkeä Clarelle, että hän oli palkkatyön ohella vetänyt sivutoimisesti joogatunteja.

– Kevytyrittäjyys oli siinä mielessä tuttua. Äitinikin on koko elämäni ajan tehnyt käännöstöitä sivutoimisena yrittäjänä.

”En ole ihan varma, nukuinko vuosien 2009 ja 2015 välissä.”

Kun burn out alkoi todella uhata, Clare päätti jättää päivätyönsä ja tehdä rakkaasta harrastuksestaan itselleen vähemmän kuormittavan työn. Sille näytti olevan markkinoitakin.

– Jyväskylässä ei siihen aikaan juurikaan ollut joogastudioita.

Mutta pienesti hän ei aikonut aloittaa. Clare perusti heti osakeyhtiön, jonka ainoa omistaja ja toimitusjohtaja hän oli, ja ryhtyi remontoimaan vanhaa pyöräliikettä hot jooga -studioksi. Remontin edetessä rakennusvirastosta tuli monenlaisia lisävaatimuksia muun muassa ilmastoinnista, ja lopulta Clare tuli laittaneeksi Urban Prana -joogastudioonsa omakotitalon verran rahaa, lainaa ja säästöjä.

– En ole ihan varma, nukuinko vuosien 2009 ja 2015 välissä, hän sanoo, nyt jo nauraen.

Kova pudotus

Aurinko paistaa kuumasti Le Qulkuri -ravintolan hipsterityylisiin, lavoista kasattuihin terassipöytiin Jyväskylän Lutakossa. Samassa entisen vaneritehtaan rakennuksessa Clare on juuri aloittamassa uutta uraansa luovien työntekijöiden yhteistilassa.

Enää hän ei ole oman osakeyhtiönsä toimitusjohtaja vaan osuuskunta Lilithin jäsen.

– Mutta oli se todellinen yrittäjyyden korkeakoulu, hän sanoo joogastudiostaan.

Claren studiossa tunteja vetivät hänen lisäkseen freelancer-ohjaajat, joiden toimeentulosta Clare oli enemmän huolissaan kuin omastaan. Vastuun hän kantoi yksin.

– Meillä yrittäjillä on aika yleinen tapa toimia täysin yksin. Vedetään ovi kiinni, että nämä ovat minun omia juttujani. Näin tehdään varsinkin, kun uuvutaan.

”Koko ajan piti keksiä bisnes uudelleen ja vastata kaikesta yksin.”

Pärjätäkseen taloudellisesti Clare teki entiselle työnantajalleen freelancer-keikkaa – ja piti joogatunteja muilla saleilla.

– Oli se kova pudotus, kun oli aiemmin saanut asiantuntijapalkkaa ja sitten melkein nolla euroa kuussa. Mutta yllättävän hyvin elimme miehen palkalla, kun oli pakko.

Jyväskylään perustettiin lisää joogastudioita, ja kilpailutilanne muuttui.

– Koko ajan piti keksiä bisnes uudelleen ja vastata kaikesta yksin.

Ideoita Clarelta ei puuttunut. Kun joogasali muutti uuteen osoitteeseen, sen alivuokralaisiksi tulivat kosmetologi, personal trainer, hieroja ja smoothiebaari.

Mutta pian ennen niin rakas harrastus oli raskas möykky rinnassa.

– Kiire ja taloudelliset paineet olivat niin kovat, etten uskonut selviäväni. Äiti onneksi oli vahva ja sanoi, että tästä mennään eteenpäin.

 


Clare Gates-Sjöblom oli toukokuussa kolme viikkoa valmentamassa joogaohjaajia Skotlannissa. Se poiki hänelle vuodeksi eteenpäin töitä. ”Ensi vuonna olen taloudellisesti samassa tilanteessa kuin asiantuntijan palkkatöissä.”

 

Arvokasta oppia jakoon

Lopulta Clare päätti, että tarvitsee yrittämisestä tauon. Viime vuonna hän alkoi ajaa osakeyhtiönsä toimintaa alas.

– En halunnut tehdä konkurssia, vaan maksoin, tai siis itkin ja maksoin, joka ikisen pennin veloista pois.

Jälkikäteen Claren äiti kertoi ajatelleensa, että ihme että tästä selvittiin.

Tänä kesänä Clare on lomaillut koko heinäkuun. Intoa ja energiaa on varastoitu uusiin työkuvioihin. Nyt Clare kouluttaa joogaohjaajia osuuskunnan työntekijänä. Hänelle on kysyntää Skotlantia, Espanjaa ja Uutta-Seelantia myöten, sillä Clare kouluttaa ohjaajia tiimimenetelmällä, jossa opettaja ei luennoi vaan keskustelee opiskelijoiden kanssa.

”Meillä ajatellaan, että kun teet kaiken itse etkä kerro muille mitään, niin saat yrittäjäprenikan rintaan.”

Osuuskunta Lilithin perustajiin Kikke Heikkiseen ja A.W. Yrjänään Clare tutustui Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemian yrittäjyyskurssilla. Osuuskunnan yhteisöllinen toiminta alkoi tuntua Claresta itselle sopivalta.

– Jos jotakin olen oppinut, niin sen, etten enää lähtisi yksin perustamaan joogastudioita.

Clare haaveilee, että hän voisi toimia osuuskunnan jäsenten valmentajana, jonka kanssa voi keskustella omasta työstään ja joka jakaa tietoaan ja osaamistaan muille.

Hän kaipaa muutenkin pienyrittäjyyteen enemmän yhteisöllisyyttä ja jakamista.

– Yrittäjän pitäisi keskittyä 80-prosenttisesti tekemään sitä, missä on hyvä, eikä esimerkiksi murehtimaan somepäivityksistä, jos ne eivät ole omaa osaamista. Tällaisia asioita voisi hoitaa yhdessä verkostona. Meillä ajatellaan, että kun teet kaiken itse etkä kerro muille mitään, niin saat yrittäjäprenikan rintaan.

Osakeyhtiövuosiaan hän ei kadu, tietenkään.

– Sain erittäin arvokasta tietoa. Nyt haluan jakaa sitä eteenpäin, että joku pystyy välttämään ne kuopat, missä itse kävin tosi syvällä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Claren vinkit itsensätyöllistäjälle

Olisi hyvä tehdä itsensä kanssa jonkinlainen oppimisen ja työnteon sopimus: miettiä, mitä osaamista on ja mitä tarvitaan lisää.

Mieti myös, missä näet itsesi seuraavan kolmen vuoden kuluttua. Minkälainen työskentely-ympäristö omalle luonteelle sopii: työyhteisö vai yksinyritys?

Mitä sinun pitää tehdä, että pääset kolmen vuoden tavoitteeseesi? Kirkasta itsellesi suunnitelma, visualisoi askeleet menestykseen. Pidä suunnitelma tallessa ja korjaa kurssia, jos tarve vaatii.

Casualty on Britannian pitkäaikaisin sairaalasarja. Syksyllä siitä esitettiin 31. kausi.

IS TV-LEHTI: Englannin pitkäaikaisin sairaalasarja, Casualty, kertoo kuvitteellisen Holbyn kaupungin sairaalan arjesta. Vuodesta 1986 jatkuneesta sarjasta on muodostunut suosikki kotimaassaan. Sen 31. kausi esitettiin Britanniassa syksyllä 2016, ja tämän vuoden alussa ohjelma palkittiin parhaan draamasarjan pystillä National Television Awardsissa. Taakse jäi muun muassa Game of Thrones.

Suomessa jaksoja nähtiin Nelosella 1999–2003 nimellä Sairaalaelämää. Tällä kertaa sarja nähdään TV2:lla Casualtyna. Sen esittäminen alkaa kaudesta 19, joka näytettiin Britanniassa vuonna 2004.

Vuosia suomalaisia ihastuttanut Holby Cityn sairaala on Casualtyn spin-off. Näillä kahdella BBC:n sarjalla on ollut muutamia yhteisjaksoja, joissa on nähty kummankin sarjan roolihenkilöitä. Molemmat sarjat sijoittuvat samaan sairaalaan.

Yksi sarjan kantavista voimista on näyttelijä Derek Thompson, joka on ollut mukana alusta asti.

– Uskon, että isoin syy sarjan jatkuvalle menestykselle on ohjelman toimiva peruskonsepti elämästä ja kuolemasta. Ensiavun vastaanotto on kuin olisi kylänraitilla, jossa ihmiset tapaavat ja jakavat tarinansa. Katsoja pääsee osaksi tavallisten ihmisten elämää. Se on erinomaista viihdettä, jossa oppii samalla, Thompson kertoo Tv-lehdelle.

Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä näyttelijä kertoo olevansa onnekas, koska on saanut olla mukana ohjelmassa näin pitkään.

– Tein aluksi sopimuksen kolmeksi vuodeksi, enkä olisi ikinä uskonut, että tästä kehittyy itselleni näin pitkä työpaikka. Rakastuin välittömästi ohjelman aiheeseen ja tyyliin sekä perheilmapiiriin, mikä meillä on kuvauksissa. Meillä on luotettava, rento ja positiivinen työympäristö.

Heteromiehistä hoitajia

Thompsonin rooli hoitaja Charlie Fairheadina perustuu oikeaan hoitajaan, Peter Saltiin, joka toimi sarjan lääketieteellisenä neuvonantajana usean vuoden ajan.

– Hän on erityisen välittävä henkilö, joka on käsittämättömän mahtava potilaiden kanssa, mutta ei ole kenenkään vietävissä. Vuosien aikana olen yrittänyt kunnioittaa Peterin työtä. Toivottavasti en ole liiaksi häntä nolannut.

Osaston tukipilariksi muodostuneesta roolihahmosta on kehittynyt sankari, jota henkilökunta ja yleisö ihailevat. Kun on vieraillut ihmisten olohuoneissa yli 30 vuoden ajan, kohtaamiset kadulla saattavat olla erikoisia.

– Monesti minua luullaan perhetutuksi, joten saan kysymyksiä, kuinka joku tietty sukulainen voi. Yleensä ihmisillä kestää hetken tajuta, missä on nähnyt minut, Thompson nauraa.

Pitkän linjan näyttelijä on saanut kokea, mikä vaikutus roolihahmolla voi olla ihmisten elämään.

– Aikaisemmin mieshoitajat olivat suurimmaksi osaksi homoseksuaaleja Englannissa. Olen saanut henkilökohtaista palautetta, että Charlien hahmo on ollut syy, miksi heteromies on rohkaistunut hakeutumaan hoitajaksi. Royal College of Nursingista kerrottiin, että 15 vuodessa mieshoitajien määrä on kasvanut valtavasti. Se on mahtava kohteliaisuus ohjelmalle.

Pohjois-Irlannista kotoisin oleva Thompson uskoo, että dramaattinen Casualty-sarja sopii myös suomalaisten katsottavaksi.

– Tiedän Suomesta sen, että siellä juodaan eniten kahvia maailmassa. Olen kuullut Helsingistä paljon hyvää. Haluaisin päästä käymään siellä.

Päivi on pyrkinyt järjestämään elämänsä niin, että ehtii käydä tapaamassa äitiään mahdollisimman usein.

1990-luvun hittibändi Movetron on taas suosittu keikkailija. Bändin solisti Päivi Lepistö, 44, iloitsee, että keikkoja on riittänyt ysäribuumin myötä yhä enemmän.

– Ollaan menty bändin kanssa vuosi kerrallaan. Loppuvuonna olemme aina yhtä ällistyneitä, kun keikkoja alkaa taas tippua keväälle. Teemme niin paljon kuin ehdimme. Ysäribuumin myötä keikkoja on selvästi enemmän. En tiedä, kauanko tämä kestää, mutta olemme tilanteesta kiitollisia.

Päivi on nykyään kahden lapsen äiti, poika on 11-vuotias ja tytär 7. Laulajan mieskin on muusikko, joten arjen aikatauluissa riittää sumplimista.

– Isovanhemmat auttoivat todella paljon, kun lapset olivat pieniä. Äitini kuitenkin sairastui vakavasti Alzheimerin-tautiin ja on nyt hoitokodissa. Tällä hetkellä on meneillään surun ja luopumisen vaihe. Järjestän elämääni niin, että ehtisin käydä katsomassa äitiä lapsuuden kotikonnuilla Kihniössä.

2000-luvun alussa Päivi työskenteli kolme vuotta kahvilassa, sen jälkeen kenkäkaupassa ja vaatekaupassa. Nytkin hän haaveilee asiakaspalvelutyöstä.

– Kaipaan keikkailun ohelle konkreettista puuhastelua. En ole ikinä pakoillut, jos ihmiset tunnistavat minut kassalla. On hyvä, että minulla on muukin elämä, Päivi kertoi Tammerfestien avajaispäivänä Ratinanniemessä. Tilaisuudessa juhlistettiin samalla Central Linen 25-vuotisjuhlaa.

 

Turkulaisen Marina Seligsonin rinta tuntui oudolta, mutta mammografiassa ei näkynyt mitään, ja lääkäreiden mukaan kaikki oli hyvin. Pitkälle edennyt rintasyöpä paljastui vasta ultraäänessä, jonne Marina hakeutui itse.

Ei siellä mitään pitänyt olla. Marina Seligson oli käynyt mammografiassa, missä ei ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Rinnat nyt joskus ovat vähän erikokoisia ja -muotoisia, oli lääkäri sanonut.

–Kun ystäväni sairastui, lähiympäristössäni alettiin keskustella paljon syövästä. Halusin, että rintani ultrataan, koska minulla oli sellainen olo, että rinnassa on jotain outoa.

Toukokuussa mammografiassa ei ollut näkynyt mitään. Saman vuoden elokuussa Marina sai rintasyöpädiagnoosin.

–Lääkärin mukaan noin kymmenellä prosentilla naisista on sellainen rintakudos, että syöpä ei välttämättä näy mammografiassa. En ollut kuullutkaan, että se voisi olla mahdollista. Kun pääsin syöpälääkärille, olin vihainen: miten on mahdollista, että näin tapahtuu.

Miten Marinan syöpä eteni ja miten hän voi nyt? Miten sairastuminen vaikutti ihmissuhteisiin? Lue Marinan tarina Me Naisten uusimmasta numerosta 29/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Rallitähti kertoo päässeensä masennuksesta eroon kesän alussa.

Tänään ilmestyneessä Seurassa rallikuski Jari-Matti Latvala kertoo viimeisen vuoden aikana kokemista henkisistä ongelmista. Viimevuotinen rallikausi oli Jari-Matille niin raskas, että hän sairastui masennukseen.

– Viime vuoden lopulla olin älyttömän masentunut. Vaikeudet alkoivat Jyväskylän rallin jälkeen, hän kertoo Seuralle.

– Olin ahdistunut kotonakin, eikä mikään tuntunut hauskalta. Yritimme tyttöystäväni Maisa Torpan kanssa lomailla kauden jälkeen Australiassa, mutta siitäkään ei tullut mitään, hän kertoo.

Lopulta rallikuski hakeutui urheilupsykologin vastaanotolle. Nyt Jari-Matin tilanne on ehdottomasti parempi.

– Masennukseni ei ollut mikään pikku juttu, lopullisesti pääsin siitä eroon vasta kesän alussa. On hankala selvittää niin isoja asioita yksin, kun ei tiedä yhtään, mikä on oikein ja mikä ei. Onneksi hain ja sain ammattiapua, hän kertoo.

MM-ajoja ja lapsihaaveita

Ensi viikolla Jari-Matti ajaa Jyväskylän MM-rallisssa. Hän ja Maisa ovat seurustelleet vuoden ajan. Pariskunta kihlautui juhannuksena.

Hääpäivää ei toistaiseksi ole lyöty lukkoon, mutta taannoin pari kertoi Me Naisille haaveilevansa lapsista.

– Haluamme ehdottomasti yhteisiä lapsia. Siihen tähdätään, Maisa kertoi.

– Se ei kuitenkaan tapahdu lähivuosina. Ei olisi reilua jättää Maisaa kotiin lapsen kanssa, kun itse reissaan yli 200 päivää vuodessa, Jari-Matti totesi.

Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala ovat pitäneet yhtä reilun vuoden. Kuva: Sanoma-arkisto / Milka Alanen
Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala ovat pitäneet yhtä reilun vuoden. Kuva: Sanoma-arkisto / Milka Alanen