Kuusisuojan voitokkaan rakentamisen jälkeen kelpaa tuulettaa. Kuvat: Aino Salonen, Tuula Suutarinen

Naisten valmiusharjoituksiin olisi koko ajan enemmän tulijoita kuin mahtuu. ­Miksi? ­Mihin kursseilla oikein valmistaudutaan? Nainen, ­jolle ­telttayöpyminen ­festareillakin on liikaa, lähti ottamaan selvää.

Seison keskellä yötä kotini eteisessä ja huokaisen syvään. Olen pakannut reppuuni tulitikut vedenpitävässä pussissa, hyttysmyrkyn, taskulampun ja muut listalla mainitut tarvikkeet. Hirvittää. Mihin oikein olen lupautunut?

Olen lähdössä naisten valmiusharjoitukseen Kainuun prikaatiin, ja muut 349 osallistujaa ovat varmasti tällä hetkellä minua enemmän täpinöissään. NASTA-harjoitukset järjestää Naisten Valmiusliitto, ja niiden suosio kasvaa jatkuvasti. Tämän viikonlopun katu- ja vesiturvallisuuden kurssit täyttyivät minuuteissa, kaikki kymmenen kurssia kuudessa tunnissa.

Minun onneni on päästä yhdelle halutuimmista, maastotaidot-kurssille.

Miksi minua sitten hermostuttaa? No. Kasvoin Helsingin keskustassa ja olen aina asunut kerrostalossa. Kun olin pieni, äitini raijasi minua sieneen ja marjaan, mutta siitä asti, kun olen voinut itse päättää menemisistäni, olen kiertänyt metsät kaukaa. Inhoan ötököitä ja katselen mieluummin merta kuin mättäitä. Marja­satsit pakastimeen ostan työpaikan viereisestä marketista.

En ole koskaan suunnistanut saati käyttänyt puukkoa tai kirvestä – kaikki maastokurssin ohjelmassa.

Partiossa olin muutaman vuoden ala-asteella, koska kaikki kaveritkin olivat ja kokoustilan eli kolon hämärillä käytävillä oli mahtavaa leikkiä hippaa. Myös halloween-disco oli vahva syy.

Kerran telttailin festareilla ja päätin, että ei enää ikinä. En ole koskaan suunnistanut saati käyttänyt puukkoa tai kirvestä – kaikki maastokurssin ohjelmassa.

Olen seurustellut aina vain sivareiden kanssa. Vitsailen avomiehelleni, että kohta tiedän maanpuolustuksesta enemmän kuin hän.

Perjantai kello 2.49

Tilausbussi lähtee kohta Helsingistä Kajaaniin. 33 naista, ei vessaa. Väsyttää, nukuin jännityksissäni ehkä puolentoista tunnin yöunet. Tuntuu vähän samalta kuin lapsena kesäleirille lähtiessä: en tunne ketään ja hermoilen, saankohan kavereita.

Seitsemän tunnin torkkumisyrittämisen jälkeen saavumme Kainuun prikaatiin. Takapenkillä on jo päästy oikeaan tunnelmaan:

– Ihanaa, kun täällä joku aina käskee, mitä tehdä, joku iloitsee.

Lompsimme bussista suoraan turvatarkastukseen. Jonotamme sinne iäisyyden, koska puolustusministeri Jussi Niinistö on saapumassa seuraavana päivänä paikalle.

Kierrän varusmieheltä toiselle ja ladon ostoskärryyni 27 tarviketta.

Jono kiemurtelee pihalta taloon, naiset armeijan asuissa ohjailevat meitä komentavalla nuotilla. Viereisellä urheilukentällä treenaa joukko varusmiehiä. Prikaatin matalat tiilirakennukset loisteputkivaloineen tuovat mieleen terveyskeskuksen. Jono on loputon.

Turvatarkastuksen jälkeen seikkailen yksinäni ympäri varuskunta-aluetta, ilmoittaudun ja saan kartan, jonka avulla en löydä mihinkään. Onneksi varusmiehet johdattavat pienen joukon meitä varustevarastolle. Siellä kierrän varusmieheltä toiselle ja ladon ostoskärryyni 27 tarviketta: makuupussin, makuualustan, kumisaappaat ja kaikki muut tamineet paitsi alusvaatteet. Sullon käskystä kamat itseni kokoiseen juuttikankaiseen säkkiin, josta on mahdotonta saada kunnon otetta.

Nuori varusmies tarjoutuu portaissa auttamaan kantamisessa. Kieltäydyn. En ehkä tajua maastotaidoista mitään, mutta voimaa minulla on.

Varusteet kasassa! Paitsi armeijan klassikko lusikkahaarukka, jonka hukkaan heti ensimmäisten minuuttien aikana.

Puoli tuntia myöhemmin raahaan varustesäkkiäni yhdessä ystävällisen maastopukuisen miehen kanssa. Olen harhaillut ja kysynyt moneen kertaan apua. Kun luulen löytäneeni tilan, jossa voisin vaihtaa siviilivaatteet armeijan harmaisiin, siellä ei ole ketään muita. Kurssi on vasta alussa, ja olen jo epäonnistunut!

Pian kurssijohtajamme Hanne Lahtinen tulee luokkaan, ja selviää, että olen tietokatkosten vuoksi ainoa, joka on oikeassa paikassa.

Puen ylleni armeijan varusteet ja pääsen lounaalle. Varuskunnan ruokalassa löydän pöydästä toisen maastokurssilaisen. Kontiolahtelainen Ulla Romppanen, 54, ei viime keväänä mahtunut harjoitukseen mukaan. Paikka irtosi nyt, kun hän pääsi ilmoittautumispäivänä heti aamukahdeksalta nettiin.

Armeijan villahousut, seksikkäintä ikinä.

Ja se soi ja se soi

Paljon on kärsitty vilua ja nälkää / Balkanin vuorilla taistellessa / Oi kallis kotimaa / Suomi sulo Pohjola / Ei löydy maata sen armaampaa!

Olemme Puolustusvoimien vieraina, joten pelaamme sen säännöillä. Kurssimme liikkuu järjestäytyneenä porukkana, ja olemuksen on oltava huoliteltu: vetoketjut kiinni, lakki päässä ja kaulukset käännettyinä.

Oi kallis kotimaa -marssi tunnetaan myös nimellä Suomen kaartin paluulaulu. Sen kerrotaan soineen, kun Suomen sotilaat palasivat Turkin sodasta 1800-luvun lopulla. Kurssimme laulaa marssiessaan sitä pontevaan sävyyn. Niin monesti, että kappale jää soimaan päähäni päivä­kausiksi.

Tahdissa marssiminen, rivimuodostelmat, käännös vasempaan päin, katse oikeaan päin, ojennus, lepo, taakse poistu… Onneksi en ole ainoa, joka on pihalla ja jota sekoilu hihityttää. Myöhemmin yksi kouluttajistamme sanoo, että olihan se alkuun ”melkoista sirkusta”.

Sotilaalliset tavat tuntuvat oudolta ja vähän ahdistavilta.

Sotilaalliset tavat tuntuvat oudolta ja vähän ahdistavilta. Marssivat joukot tuovat mieleeni vanhat propagandaelokuvat.

Mietin, miksi kaikki on niin tarkkaa. Kurssitoverini sanovat, että kuri auttaa pitämään isot joukot hallinnassa. En silti ymmärrä, miksi kaulus pitää taittaa. Kaulahan tässä jäätyy.

Yllättäen en kohtaa kurssilla yhtään naista, joka olisi suorittanut asepalveluksen. Eivät edes kouluttajamme, liikunnanopettaja Hanne ja eräopas Hanna Hietala. Osa kurssilaisista kertoo, että olisi mennyt armeijaan, jos se olisi ollut omassa nuoruudessa mahdollista.

Kuten armeijastakaan, kurssilta ei saa poistua. Vasemmassa reisitaskussani minulla on oltava koko ajan lomake, jossa on lähiomaisen yhteystiedot sekä tiedot sairauksista ja lääkityksistä. Kuumottaa.


Kaikki NASTA-harjoituksen osallistujat oppivat luennolla rajaturvallisuudesta.
Kaikki NASTA-harjoituksen osallistujat oppivat luennolla rajaturvallisuudesta.

Perjantai, kello 15.42

Pian pystytämme puolijoukkueteltat kasarmin edustalle. Yön kipinävuoro jännittää. Entä jos teltta alkaa roihuta minun vahtivuorollani?

Viikonlopun ohjelmassa on luentoja esimerkiksi jokamiehenoikeuksista ja säänmukaisesta pukeutumisesta, mutta valtaosa ohjelmasta on käytännönläheistä, kuten eräilytaitoja, ensiapuharjoituksia ja suunnistusta. Ensimmäiseksi aherramme teltat paikoilleen, sitten harjoittelemme kirveen, sahan ja puukon käyttöä.

– Perjantai-iltaan sopii tietenkin puukon kanssa työskentely, vaikkemme olekaan nakkikioskilla eikä ole aamuyö, johtaja Hanne veistelee.

Sorakentällä odottaa saharasti ja kurssin varajohtaja Tero Viiru.

– Työkalu on varmastikin kaikille tuttu, hän aloittaa.

No ei ole, mutten kehtaa sanoa, etten muista ikinä sahanneeni. Ehkä ala-asteen puutöissä?

Katson kateellisena kurssilaista, joka heilauttaa kirveen komeassa kaaressa pään taa.

Muut sahaavat kalikoita rutiinilla. Ruokalasta tuttu Ulla rohkaisee minua tarttumaan sahaan. Se tuntuu kömpelöltä eikä uppoudu puuhun, mutta kurssilaisten neuvoilla homma alkaa sujua.

Seuraavalla rastilla hermojani ei rauhoita yhtään, että kouluttaja Tuomas Vatanen selittää joka välissä, miten kirves voi osua jalkaan. Katson kateellisena kurssilaista, joka ottaa itsevarmasti tukevan haara-­asennon ja heilauttaa kirveen komeassa kaaressa pään taa.

Uskomatonta kyllä uskallan, taas ihanan Ullan kannustamana, lopulta nostaa kirveen korkealle. Halolle ei tosin tapahdu mitään, mutta alku se on tämäkin.

Ilta on hämärtynyt, ja kyykistelemme soralla puukot kourassa. Opin, mitä tarkoittaa kiehinen. Sytykkeeni eivät näytä kovin vakuuttavilta, mutta tunnen ylpeyttä siitä, että vuolen puukolla ensimmäistä kertaa ikinä.

Lauantai kello 3.13

Terkkuja kipinävuorosta! Kaikki vaatteeni haisevat homeelle. Luovuttaisinkohan, jos en olisi täällä työkeikalla?

Koko viikonlopuksi on povattu sadetta. Yöllä herään moneen kertaan, kun kasvoilleni lätsähtää vettä. Teltan katto vuotaa, ja seinustalla lainehtii. Epätoivo iskee, kun lattialta huljahtaa vettä makuupussin sisään.

Vaivalla vuollut sytykkeet uiskentelevat lätäkössä teltan lattialla.

Kello 3.00 vierustoverini herättää minut kipinävuoroon, eli virallisesti tulivartiomiehen tehtävään, vahtimaan kaminaa. Hän varoittaa, että tuli sammuu herkästi. Puut ovat märkiä. Vaivalla vuollut sytykkeet uiskentelevat lätäkössä teltan lattialla.

Päällepantavaa etsiessäni huomaan, että kaikki varusteeni ovat litimärkiä. Onneksi kamina lämmittää. Johtajamme lainaa otsalamppuaan. Myöhemmin kuulen, että toisessa teltassa kipinävuorolainen on saanut kaminasta pahan palovamman, koska ei halunnut käyttää otsalamppua, ettei herättäisi muita. Kouluttajamme Tero kertoi aiemmin varusmiehestä, joka oli unissaan halannut kaminaa ja palanut pahasti.

Tunti menee hetkessä, sillä tuli vaatii jatkuvaa huomiota. Kun kaminasta kuuluu lopulta lupaavaa huminaa, tunnen oloni voittajaksi. Sainpa vielä vuoltua seuraavalle valvojalle hieman sytykkeitä hämärässä, ja sormetkin ovat tallella.

Terkkuja aamuyön kipinävuorosta!

Lauantai, kello 9.01

Olen viimeksi pitänyt kompassia kädessä lapsena. Nyt tajuan ensimmäistä kertaa, miten sitä käytetään. Tärkeintä on, että kaikki löytävät takaisin tänne, johtajamme sanoo.


Mystinen kapine tämä.
Mystinen kapine tämä.

Aamu alkaa suunnistuksen teorialla, jonka jälkeen lähdemme maastoon etsimään rasteja. Rohkeimmat ja kokeneimmat suunnistavat yksin, muut jakaantuvat pienryhmiin.

Nelihenkisen ryhmäni muut jäsenet tietävät, mitä tekevät. Minua hävettää, että taannun seuraamaan heitä, kun painumme metsään. En erota tiheikköjä ja soita kartasta, joten keskityn napsimaan puolukoita ja mustikoita.

Onneksi ryhmätoverini Anni Nokelainen (vas.), Tuula Suutarinen ja Piia Ijäs osaavat suunnistaa.

Vaikka menestyksemme on kaikkea muuta kuin minun ansiotani, tunnen riemua, kun löydämme rasteja. Jyrkänteeltä aukeaa upea ruskan värittämä maisema.

Lounastauolla kajaanilainen Mirva Heikkinen, 40, hakkaa halkoja kaminaan, jotta teltta kuivaisi edes vähän ennen yötä. Hän haluaa oppia kurssilla tärkeitä arjen taitoja ja kriisiajan selviytymistä, jos jotain tapahtuisi.

”On tosi mielenkiintoista nähdä, mitä miehet tekevät ja oppivat armeijassa.”

– On tosi mielenkiintoista nähdä, mitä miehet tekevät ja oppivat armeijassa. Arvostukseni heitä kohtaan on kasvanut. Maastossa ei ole helppoa, ja me vielä pääsemme täällä paljon helpommalla kuin varusmiehet. Tällaisen pitäisi olla pakollista kaikille, hän sanoo.

Kiitos maastokurssin, Heikkinen uskaltaa nyt heilauttaa kirvestä voimalla ja ylhäältä.

– Miesväki aina tekee halot, ja itse on se puunkantaja. On puuttunut rohkeutta, ja miehet yleensä tarjoutuvat hommaan.

Mirva Heikkinen aikoo opettaa kurssilla oppimiaan taitoja lapsilleen.

Valmiina sotaankin

Iltapäivällä teemme hätämajoitteita, joissa voi nukkua, jos vaikkapa teltta hajoaa tai pitää suojautua kylmältä tai myrskyltä. Meidän ryhmämme rakentaa kuusen alle suojan havuista. Sen sisällä tuntuu kuin muu maailma katoaisi. Alan ymmärtää, miksi jotkut joogaavat tai meditoivat metsässä.

Metsä ja erätaidot ovatkin useimpien syy tulla tänne maastokurssille. Osalla kurssilaisista on myös vahva suhde maanpuolustukseen. Esimerkiksi Merja Nakarin, 49, isovanhemmat olivat Karjalan evakoita. Hän asuu Tuusulassa, mutta on kotoisin varuskuntakaupunki Haminasta.

”Minua on aina kiinnostanut naisten panos sodassa.”

Kajaanilainen Eija Repo, 48, puolestaan on kolmatta kertaa maastokurssilla. Maanpuolustus on ollut Eijan elämässä aina: Kainuussa Venäjän raja on lähellä, siskonmies ja ex-appiukko työskentelevät rajavartiostolle ja äiti sekä sisko ovat rajasisaria. Nuorena tyttönä käsi tärisi, kun Repo kaatoi isosta pannusta kahvia uusille alokkaille. Nyt hän tekee työvuoroja sotilaskodin kassalla.

Jos sota tulisi, niin utopistiselta kuin se tuntuukin, Repo haluaisi osallistua jotenkin.

– Minua on aina kiinnostanut naisten panos sodassa. On sääli, että lottien rooli on jäänyt unholaan.

Eija Repo (vas.) on hakenut myös YK-joukkoihin.

Sukkahikeä ja silmäpusseja

Saan viikonlopuksi oman trangian ja syön pakastepussilla vuoratusta pakista – ensimmäistä kertaa tietysti. Kasvissyöjän sissikuivamuonapakkauksen sokerinen omena-kanelipuuro näyttää erehdyttävästi oksennukselta. Mutta trangialla keitettyyn veteen tehty kaakao, se on uskomattoman hyvää, kun sen juo kyyhöttäessään kylmässä maassa.

Kurssi tuo mieleen naisvankilasta kertovan Orange Is The New Black -sarjan: Eri taustoista tulevat eri-ikäiset naiset kohtaavat samanlaisissa asuissa. Vaihtelemme sissimuonapakkausten tuotteita toistemme kanssa kuin tv-vankilan naiset tupakkaa ja kosmetiikkaa.

Kun pääsemme nopealla tauolla sotilaskotiin kahville, kuiva munkki ja sen teollinen hillotäyte maistuvat taivaalliselta.


Ensimmäinen pakki-illallinen! Ruskeanharmaa mössö on tunnistamatonta kasvisruokaa.
Ensimmäinen pakki-illallinen! Ruskeanharmaa mössö on tunnistamatonta kasvisruokaa.

Lauantai- ja sunnuntaiaamuina heräämme kello 6.30 autenttiseen armeijaherätykseen eli huutoon. Kiitos olemattomien unien ja tiiviin aikataulun, kaikkien silmäpussit paisuvat viikonlopun edetessä. Telttakaverini sanoo, että olisi valmis maksamaan monta kymppiä siitä, että voisi nukkua tunnin.

Ensiapukoulutuksessa moni tarjoutuu innokkaasti esittämään uhria, koska silloin pääsee hetkeksi pitkälleen. Sieltä täältä kantautuu pahoitteluja haisevista jaloista, kun hoidamme kuvitteellisia nyrjähtäneitä nilkkoja.

”Halusin näyttää itselleni, että pärjään.”

Kajaanilainen sairaanhoitaja Marja Vartio, 36, sitoo jalassani olevaa mieli­kuvitushaavaa. Hän on monien muiden tavoin tullut kurssille haastamaan itseään.

– En ole maastoihminen ja tykkään mukavuuksista, joten halusin näyttää itselleni, että pärjään.

Samasta syystä Vartio aikoo nukkua seuraavan yön ulkona ryhmänsä rakentamassa hätämajoitteessa.

Kouluttajamme, eräopas Hanna Hietala (vas.) näyttää, miten hoidetaan nyrjähtänyttä nilkkaa.

Päiväkodista terve!

Kun neljälläkymmenellä naisella on kasoittain identtisiä varusteita ja siirtymät ovat ripeitä, jokin on koko ajan hukassa.

Tunnen itseni isoksi lapseksi. Pudotan ja hävitän milloin hanskat, sukat ja hatun. Yhteiskuvassa olen ainoa, jolla on vääränvärinen pipo. Alku- ja loppuseremonioissa joku kurssilaisista korjaa villapaitani piiloon tai kääntää kaulustani paremmin. Vessassa käymiseen menee ikuisuus, kun on niin paljon riisuttavaa. Sadehousujen henkselit ovat taas jääneet miljoonan yläosan alle, ja vyö on tajuttoman jäykkä.

Kun tartun harjaan, huomaan, että hiuksissani on elämäni sinnikkäimmät takut.

En yleensä käytä edes parinkymmenen asteen pakkasella sukkahousuja tai leggingsejä housujen alla. Nyt tajuan, miten paljon kerrospukeutuminen ja hyvät ulkoiluvarusteet merkitsevät. Armeijan vaatteet pitävät minut kuivana ja lämpimänä. Suorastaan kiinnyn metsän­vihreään. Opin, että neulepoolo kannattaa pukea t-paidan alle, sillä se pitää kosteuden paremmin poissa iholta. On vapauttavaa, kun ei tarvitse miettiä, miltä näyttää tai mitä pukisi päälle.

Kahden päivän ryönäämisen jälkeen pääsemme saunaan. Kun tartun harjaan, huomaan, että hiuksissani on elämäni sinnikkäimmät takut.

Luonnossa liikkuminen, oikeastaan aika ihanaa. Anni Nokelaisen ja Tuula Suutarisen kanssa ihailemme ruskamaisemaa.

Teineistä eläkeläisiin

Epäilin etukäteen, että kurssilla olisi totisia isänmaakiihkoilijoita. Kohtaan kuitenkin vain sydämellisiä tyyppejä, jotka auttavat muita, nauravat herkästi ja ovat innokkaita oppimaan.

Naisten Valmiusliitolla on tilastoja meistä: Harjoituksen nuorin on 13-vuo­tias ja vanhin 79. Eniten on neli- ja viisikymppisiä. Yleisimmät ammatit ovat sairaanhoitaja, opiskelija, yrittäjä, opettaja, myyjä ja lähihoitaja. Paljon on eläkeläisiä. Moni kouluttajista on opettaja.

On yhdessä osallistuvia äitejä ja tyttäriä sekä ystävän tai useamman kanssa harjoitukseen tulleita. Melkein puolet osallistuu harjoitukseen ensimmäistä kertaa.

Tämän viikonlopun osallistujat aikovat tulla uudestaankin. Kun ensi kevään harjoituksen kurssit lävähtävät kalvolle yhteisluennolla, yleisö kohisee. Uusi propagandakurssi tuntuu kiinnostavan. Muita tulevia kursseja ovat esimerkiksi Koira maamme turvana ja Auto ja nainen.

Hyvä meidän telttajengi! Eturivissä oikealla kurssijohtaja Hanne Lahtinen.

Sunnuntai, kello 11.15

Kurssi lähenee loppuaan. Perustamme Facebook-ryhmän kuvien jakamista varten, ja opetan Ullaa käyttämään Snapchatia. Taisin saada kavereita.

Hoidimme huoltotoimet, kuten leirin purkamisen, niin reippaasti, että ehdimme hengähtää hetken. Kun on aika palauttaa varusteet, valtavan säkin kantaminen sujuu, koska olen tajunnut pakata painavat tavarat reppuun.

Aika palauttaa armeijan varusteet.

Olen kotona vasta myöhään illalla. Selaan Facebook-ryhmämme kuvia ja hymyilen päivityksille. Teltta- ja suunnistuskaverini Tuula Suutarinen, 41, kirjoittaa kello 21.52: ”Kiitos kaikille upeas­ta viikonlopusta! Täällä on edetty puolimatkan majoitukseen matkalla kohti etelää. Nyt on sellainen pulma, että tänne sisälämpötilaan läkähtyy :D”

Hyvältähän se tuntui, olla luonnossa ja liikkua. Tuskin säntään nyt ostamaan trangiaa, mutta tiedän, että pärjään tarvittaessa maastossa. Ja esimerkiksi ensi­aputaidot ovat kaikille tärkeitä kaupungissakin.

Nyt osaan myös arvostaa kuivia sukkia. Päällimmäisenä on kuitenkin tunne siitä, että ylitin itseni.

Umpiurbaanista luontokäännynnäiseksi? Kuten moni kaupunkilainen ja toimistotyöläinen, nautin kurssilla siitä, että saa olla ulkona ja liikkeessä.

Mikä ­naisten valmius­harjoitus?

  • Naisten Valmiusliitto on järjestänyt vuodesta 1998 alkaen kaksi kertaa vuodessa NASTA-harjoitukset. Ne toteutetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kursseina yhteistyössä Puolustus­voimien kanssa.
  • Tarkoitus on parantaa tietoja ja ­taitoja, jotka liittyvät arjen turvallisuuteen ja varautumiseen, sekä valmentaa naisia johto- ja kouluttajatehtäviin. Harjoitukset pidetään varuskunta-alueilla, mutta toiminta ei ole sotilaallista.
  • Osallistuja valitsee, mille kurssille haluaa osallistua. Tänä syksynä kursseja oli kymmenen, kuten katuturvallisuus, kenttälääkintä, vesiturvallisuus, kyberturvallisuus ja maastotaidot.
  • Kuka tahansa suomalainen nainen voi osallistua.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Taistele negatiivisuutta vastaan huumorilla ja sinnikkyydellä. Älä anna kenenkään lannistaa sinua synkillä puheilla. On uusien alkujen aika.

 

KALAT

Hyvät tarkoitusperäsi eivät riitä, jos määrätietoisuutesi lopahtaa kesken. Raha tuntuu katoavan taskuistasi nyt nopeasti. Älä ota taloudellisia riskejä tänään.

 

OINAS

Tarkkailemalla opit paljon. Kokeile rohkeasti uusia asioita, sillä kokemukset viisastuttavat sinua. Älä pelkää irrottautumista mukavuusalueeltasi.

 

HÄRKÄ

Sinulle on tarjolla hyödyllisiä tiedonmurusia, jotka kannattaa kerätä talteen tulevaa varten. Ole tarkkana auktoriteettihahmojen kanssa. Tunnollisuus palkitaan tänään.

 

KAKSONEN

Yritä päästää irti vihan tunteesta. Et pidä kaikesta, mitä näet ympärilläsi. Keskity kuitenkin asioihin, joihin sinulla on vaikutusvaltaa.

 

RAPU

Sinun ei tarvitse tehdä ratkaisevia muutoksia elämäntyyliisi vain siksi, että joku muu tekee niin lähelläsi. Mieti, mitä itse haluat. Vaistosi osoittaa sinulle oikean suunnan.

 

LEIJONA

Käännä takaiskut voimavaroiksesi. Et voi välttyä pettymyksiltä, mutta voit valita asennoitumisesi niihin. Älä tuhlaa aikaa riitelemiseen.

 

NEITSYT

Tutustu ihmisiin, joista voi olla sinulle apua lähitulevaisuudessa. On tärkeää, että pysyt kärryillä viimeaikaisista tapahtumista. Viehätysvoimasi tekee sinusta lyömättömän.

 

VAAKA

Äkilliset muutokset pääsevät yllättämään sinut. Ole hienotunteinen perheen sisäisissä asioissa. Ota käsittelyyn yksi ongelma kerrallaan.

 

SKORPIONI

Kokeile tuoretta ideaasi käytännössä. On aika siirtyä sanoista tekoihin. Pidä etäisyyttä ihmiseen, joka hankaloittaa elämääsi negatiivisuudellaan.

 

JOUSIMIES

Älä riskeeraa tunne-elämäsi tasapainoa. Ole avoin puheissasi. Luvassa on muutoksia, jotka koskettavat laajasti lähipiiriäsi.

 

KAURIS

Älä hämäänny muiden puheista. Seuraa sydäntäsi ja toteuta suunnitelmasi, tuli mitä tuli. Päivä tarjoaa runsaasti yllätyskäänteitä.

Näyttelijä Ernest Lawsonin sketsihahmo Abdul Tuisku nousi lauantaina alkaneen Putouksen ennakkosuosikiksi. Mutta kuka Erkku oikeastaan on?

Lauantaina alkaneen uuden Putous-kauden tähdeksi nousi heti uusi näyttelijänimi: Ernest Lawson, 28. Ilta-Sanomien lukijat äänestivät ensimmäisen jakson perusteella ”Erkun” esittämän afrikkalais-rovaniemeläisen poptähden Abdul Tuiskun hahmokisan parhaaksi.

Mutta kuka Ernest oikeastaan on? Annetaan suurelle yleisölle vielä melko tuntemattoman tyypin itse vastata.

Ernest Lawson, kerro taustastasi?

– Olen 28-vuotias Oulunsalosta kotoisin oleva näyttelijä. Muutin suoraan lukiosta päästyäni Helsinkiin. Valmistuin viime vuonna kasvatustieteiden maisteriksi ja olen työskennellyt ala-asteen luokanopettajana.

– Perheeseeni kuuluvat äiti, isä ja kaksi nuorempaa sisarusta. Äitini on kotoisin Oulunsalosta ja isäni Afrikan Togosta. Menin vaimoni kanssa naimisiin vuosi sitten. Hän on maailman upein tyyppi. Hän on todella kannustava ja iloinen siitä, että olen saanut töitä myös näyttelijänä. Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta. 

”Näyttelijänurani on ollut yhtä sattumankauppaa, mutta olen ainakin oppinut, että elämässä sattuma voi viedä pitkälle.”

Miten sinusta tuli näyttelijä ja miten päädyit Putoukseen?

– Elämäni on mennyt kolmessa vaiheessa. Junnuna urheilin ihan tosissani, mutta jossain vaiheessa musiikki vei sydämeni kokonaan. Luulin, että minusta tulee maailman paras rumpali. Kun pääsin yliopistoon, menin mukaan Ylioppilasteatteriin. Ensin ajattelin meneväni mukaan rumpaliksi, mutta sainkin näyttelijän roolin. Menin mukaan vähän läpällä. Nopeasti tajusin, että näytteleminen on maailman siisteintä.

– Siitä päädyin improvisaatioteatteri Kolinaan ja keväällä Sub-kanavalla Sub goes Kolina -sketsisarjaan. Sen jälkeen sain kutsun Putouksen koekuvauksiin. Näyttelijänurani on ollut yhtä sattumankauppaa, mutta olen ainakin oppinut, että elämässä sattuma voi viedä pitkälle.

Miten ajatus sketsihahmokilpailussa ennakkosuosikiksi nousseesta Abdul Tuistusta syntyi?

– Ajatus syntyi jo Putouksen koekuvauksissa, jossa piti kehitellä hahmo. En ollut varautunut siihen mitenkään, joten jouduin heittämään jotain hatusta. Ajatus Abdul Tuisku -nimisestä afrikkalais-suomalaisesta poptähdestä huvitti itseäni, joten päätin lähteä kehittämään hahmoa.

– Hahmossa kiehtoo eniten se, saako hänelle edes nauraa. Hän laukoo omituisia sananlaskuja, joissa yhdistyy musta huumori ja sympaattisuus. Positiivisuuden avulla häneltä voi ottaa vastaan vaikeitakin aiheita. Ehkä hänen avullaan ihmiset uskaltaisivat puhua enemmän tabuista.

Ernestin sketsihahmo Abdul Tuisku. Kuva: MTV3
Ernestin sketsihahmo Abdul Tuisku. Kuva: MTV3

Ihonväristäsi on jo Putouksessakin ehditty vitsailla. Saako suomalaisessa kulttuurissa nauraa ja tehdä huumoria ihonväristä?

– Tässä poliittisessa ilmastossa on hyvä kysymys, kuka saa nauraa ja kenelle. Minun huumorini on sellaista, että pyritään nauramaan itselle ja myös stereotypioille. Se on mielestäni oikein tehtynä valtavan hauskaa. Missään nimessä ihonvärini ei kuitenkaan saa olla ainoa asia, jota olen ja jolle nauretaan. Onneksi Putouksessa pääsee tekemään niin paljon eri juttuja. Toivottavasti näiden seitsemän viikon aikana unohtuu, että siellä ohjelmassa on musta mies näyttelemässä, ja vitsi sekä hauskuus tulevat ihan muusta.

Hahmosi muistuttaa paljon laulaja Antti Tuiskua. Hän toivotti somessa hahmollesi menestystä ja kommentoi sitä hyväksyvästi aihetunnisteilla huumorinkukka on kaunis kukka, elämä on ihanaa ja älä ota sitä vakavasti. Pelottiko Antin reaktio etukäteen?

– Ei oikeastaan, koska tein hahmon kaikella rakkaudella Anttia kohtaan. Olen suuri Antti-fani eikä tarkoituksenani ole oikeastaan edes imitoida häntä. Antti on ainoastaan hahmon esikuva, koska hän on se tyyppi, joka kaikille tulee mieleen, jos pitää nimetä suomalainen poptähti.

– En ole saanut Antilta henkilökohtaista palautetta hahmosta, mutta tietenkin huokaisin helpotuksesta, kun luin hänen kommenttinsa somesta. Onneksi hän ei ymmärtänyt hahmoa väärin.

Millaista palautetta olet muuten saanut hahmosta?

– Pelkästään kannustavaa. Kaverit ovat tietenkin kehuneet, mutta niitä en laske, koska ne ovat maksettuja kehuja. Somessa on tullut eteen kommentteja, että ihmiset ovat pudonneet penkiltä, koska naurattaa niin paljon.

”Kaverit ovat tietenkin kehuneet, mutta niitä en laske, koska ne ovat maksettuja kehuja.”

Moni suurelle yleisölle tuntematon näyttelijä on noussut Putouksesta megasuosioon, esimerkiksi Antti Holma. Tuleeko sinusta seuraava Antti Holma?

– Totta kai tämä on monessa mielessä ponnahduslauta. Esimerkiksi Aku Hirviniemi ja Riku Nieminen olivat monelle tuntemattomia, ja Putouksen jälkeen he ovat olleet kaikkialla. Toivon, että tämän jälkeen töitä riittää. Samalla kuitenkin rakastan Putouksen konseptia niin paljon, että olen superinnoissani ylipäätään siinä mukana olemisesta.

Mitä suuri yleisö ei vielä sinusta tiedä?

– Autokauppamaailma on menettänyt minussa ison kyvyn. Olen aina työskennellyt ihmisten kanssa myyjätyyppisissä hommissa esimerkiksi Hesen kassalla, Dressmanin myyjänä ja rippileirillä kesäteologina.

”Nukun kaikkialla kahviloista busseihin.”

– Lisäksi olen pahamaineinen päikkäreiden nukkuja. Nukun kaikkialla kahviloista busseihin. Olen monta kertaa joutunut vetämään rundin päätepysäkin kautta, koska olen nukkunut oman pysäkkini ohi. Rakastan päikkäreiden nukkumista yli kaiken. Kun sunnuntaina Putouksen jälkeinen pelko ja jännitys tiivistyivät euforiseksi oloksi, otin sohvalla tirsat.

Emilia Lahti kampanjoi sen puolesta, ettei parisuhdeväkivallasta enää vaiettaisi.

Sisututkija Emilia Lahti juoksee Uuden-Seelannin päästä päähän, noin 2400 kilometriä: 50 maratonin ultramatkaa joka päivä 50 päivän ajan. Matkan tarkoituksena on kiinnittää huomiota lähisuhdeväkivaltaan.

Emilia itse on kokenut väkivaltaisen parisuhteen. Hän kertoi kokemuksistaan muun muassa HSTV:n Arka paikka -ohjelmassa vuonna 2014. Lehti on opiskellut soveltavan positiivisen psykologian maisteriksi Pennsylvanian yliopistossa Yhdysvalloissa ja tekee nyt työtä suomalaisen sisun tutkijana. Sisu liittyy myös hänen omaan selviytymiseensä.

– Oli ehkä elämäni rohkein teko, kun uskalsin puhua kohtaamistani väkivallasta ääneen, Lahti kertoi Helsingin Sanomille.

Sisu for Silence -joukkorahoituskampanjassaan Emilia kertoo, ettei aluksi kertonut kokemastaan läheisilleen. Nyt hänen mielestään hiljaisuuden aiheen ympärillä on loputtava. Hänen mukaansa uhrien syyttely ja häpäisy on syvällä yhteiskunnan rakenteissa, ja uhrikin aistii sen jotenkin alitajuisesti, mikä on syynä vaikenemiseen.

–  Aluksi ajattelin, että tarinani oli poikkeus, mutta sain pian tietooni surulliset tilastot, Emilia Lahti kirjoittaa kampanjassaan.

Emilia on kertonut tarinansa myös Gloria-lehden jutussa, joka julkaistiin vuosi sitten.

”Aluksi ajattelin, että tarinani oli poikkeus.”

Nyt myös kansainvälinen, suosittu verkkosivusto Upworthy on noteerannut Emilian Sisu not Silence -kampanjan. Sivusto jakoi videon Emilian juoksumatkasta sosiaalisessa mediassa. Videota on katsottu Facebookissa jo lähes 900 000 kertaa.

Sinun täytyy olla kirjautunut Facebookiin nähdäksesi videon.

Skandinaaviset trendit ovat olleet kovaa valuuttaa viime vuosina, ja parhaillaan eletään hyggeilyn kultakautta. Mutta The Times tietää jo, mikä on seuraava, kuuma skanditrendi: sisu.

Donald Trumpin tiedottaja Sean Spicer lateli omiaan Trumpin virkaanastujaisten yleisömäärästä – ja tuli aloittaneeksi välittömästi meemitulvan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisista muistetaan tällä hetkellä parhaiten se, miten paljon – tai vähän – väkeä tilaisuutta oli seuraamassa. Esimerkiksi CNN:n julkaisemat vertailukuvat osoittavat, että Trumpin perjantaisissa virkaanastujaisissa oli selkeästi vähemmän yleisöä kuin Barack Obaman ensimmäisissä virkaanastujaisissa vuonna 2009.

Yleisömäärä saattaisi olla melko merkityksetön yksityiskohta, ellei Trumpin tiedottaja Sean Spicer olisi vääristellyt totuutta. Esimerkiksi tällä Washington Postin videolla näkyy, miten Spicer selitteli ensimmäisenä työpäivänään lauantaina virkaanastujaisten yleisömäärää. Hän väitti valheellisesti, että kyseessä oli ”suurin yleisö, joka on koskaan seurannut virkaanastujaisia – piste.”

Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway puolestaan puolusteli Spiceriä NBC Newsin haastattelussa toteamalla, että Spicerin kommentit eivät olleet valheita vaan ”vaihtoehtoisia faktoja”. Selityksen kuultuaan NBC:n toimittaja Chuck Todd puuttui puheeseen ja totesi, että Spicerin sanomista viidestä asiasta neljä ei ollut totta – ja että vaihtoehtoiset faktat eivät ole faktoja vaan epätotuuksia.

Twitterissä vaihtoehtoisen faktan käsite otettiin heti käyttöön ja alettiin tehdä pilaa Trumpista ja hänen avustajistaan.

Mark Zohar arvuutteli, että karkkeja on kulhossa 1,5 miljoonaa, vaikkei siltä näytä – olihan virkaanastujaisissakin Spicerin mukaan 1,5 miljoonainen yleisö, vaikkei siltä näyttänyt. 
Jamie Todd Foreman arveli, että Spicer voisi väittää kaikkien Titanicin matkustajien nauttineen olostaan. 
Mitch Benn vitsaili, että Beatles kaikkine jäsenineen soitti virkaanastujaisissa, ja Trump aplodeerasi bändille valtavilla käsillään.
Andy Birss totesi, että Sean Spicerin mukaan ”valehtelevalta medialta” on jäänyt huomaamatta, että virkaanastujaispäivänä yleisölle oli jaettu miljoona näkymättövyysviittaa.
Benjamin Howard tuumi, että eiköhän Trump ole tappanut Hitlerinkin ihan omin käsin – kieroileva media vain ei raportoi siitä.