Katsoimme Vain elämää -jakson ennakkoon.

Tilanne on vaikea. Uusi Vain elämää -kausi esitetään aivan liian aikaisin. Kukaan ei ole ehtinyt edes kaivata sitä. Päättivät myös hylätä Hirvensalmen Satulinnan kummituksineen ja järvimaisemiin ja lähtivät Malagaan, Espanjaan. Ei ole sama, ei. Avausjaksoa lukuun ottamatta jokaisen artistin päivä on myös pätkitty kahteen osaan. Miksi? Ja ne artistit. Samu Haber, Petra, Irina, Olli Lindholm, Robin, Laura Voutilainen, Nikke Ankara. Missä karisma? Missä kokemus? Missä suuret tähdet? Eikä se artisteista yksilöinä johdu, vaan kokonaisuudesta. 

Mutta annetaan mahdollisuus.

Vaikeaa se silti on ensimmäiset 60 minuuttia. Olli Lindholm ja Samu Haber hassunhauskoina seuramiehinä yrittävät parhaansa, mutta fiilis on kotikutoinen. Olli Lindholm pedikyyrissä ja ihan kivat tulkinnat eivät vain riitä tyydyttämään Vain elämää -addiktin tarpeita. On taidettu olla liian ahneita. Ei hutiloimalla hyvä tule.

Edes Jonna Tervomaa ei ehkä olisi voinut pelastaa formaattia.

Mutta tunnin kohdalla herää toivo. Ja se on täysin Nikke Ankaran ansiota. Lahtelaisräppärin, joka on ennakkoon ollut ennen 90-lukua syntyneille massoille tuntemattomin 50 miljoonasta striimauksesta huolimatta. Nikke Ankara on epävarmuuksineen ja jännityksineen niin paljas, että tekee mieli rynnätä ruudun läpi halaamaan häntä. Ja on hänen tulkintansa -klassikosta takuuvarma hitti. Myös Laura Voutilaisen ja Robinin lavakarisma luovat toivoa.

Mutta silti. Vain elämää ei ole enää entisensä. Edes Jonna Tervomaa ei ehkä olisi voinut pelastaa formaattia. Liika on liikaa. 

Nikke Ankara, Laura Voutilainen, Irina, Robin, Petra, Olli Lindholm ja Samu Haber. Kuva: Petri Aho / Nelonen
Nikke Ankara, Laura Voutilainen, Irina, Robin, Petra, Olli Lindholm ja Samu Haber. Kuva: Petri Aho / Nelonen

Vain elämää -ohjelman kuudes kausi alkaa Olli Lindholmin päivällä Nelosella pe 21.4. klo 20.00. Ensi viikosta alkaen ohjelma nähdään torstaisin ja perjantaisin. Torstaisin kuullaan kolme kappaletta ja perjantaisin kolme sekä katsotaan artistien puuhasteluja.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Katherine Heigl, 38, muistetaan Greyn anatomia -sarjasta. Viime vuodet hän on kuitenkin viettänyt hiljaiseloa perheen parissa Utahissa.

IS TV-LEHTI: Katherine Heigl, 38, on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa perheen parissa Utahissa. Näyttelijä on naimisissa laulaja Josh Kelleyn kanssa, ja heillä on kolme lasta. Perheen kuopus syntyi joulukuussa.

– Olemme Utahissa 90 prosenttia ajasta. Äitiys, lasten kasvattaminen ja asuminen täysin erilaisessa paikassa kuin Los Angeles auttavat tasapainottamaan elämääni, Emmy-palkittu Heigl tunnustaa.

Nyt hän on täynnä intoa kertoessaan uudesta Lakia ja rakkautta -sarjastaan Beverly Hillsissä. Lakisarjoissa on draaman ainekset valmiina, kun yksi osapuoli on selvä voittaja ja toinen häviäjä.

– Valamiehistölle esiintyminen on todella mielenkiintoista.

Heiglin näyttelemä puolustusasianajaja Sadie Ellis on loistava työssään, ja sana on hallussa.

– Pidän Sadiessa eniten hänen työinnostaan ja kunnianhimostaan, sillä olen itsekin hyvin kunnianhimoinen. Ja minulla on Sadien tavoin tarve tasapainottaa se huumorilla.

”En voinut antaa periksi”

Lakia ja rakkautta yhdistää oikeusprosesseihin huumorin lisäksi romantiikkaa ja mielenkiintoisia tarinoita. Sitä voisi kuvailla Ally McBeal- sekä Oikeus ja kohtuus -sarjojen risteytykseksi.

– Sarjassa on loistavia hahmoja. Katsojat voivat valita suosikkinsa ja seurata tämän tarinaa. Välillämme on myös kepeyttä ja näppärää sanailua, josta todella pidän.

”Eläkkeelle vetäytyminen kävi mielessäni julkisen nöyryytyksen jälkeen.”

Heigl kaipaa kipeästi menestystä. Hänen edellinen sarjansa State of Affairs päättyi kyyneliin, kun näyttelijän ideoima ja tuottama sarja lopetettiin vain yhden kauden jälkeen.

– Menestys ei tule ilman sitkeyttä. Äitini sanoo aina, että rohkeus ei tarkoita sitä, että ei pelkää. Se tarkoittaa sitä, että yrittää pelosta huolimatta. En voinut antaa periksi. Tosin eläkkeelle vetäytyminen kävi mielessäni julkisen nöyryytyksen jälkeen.

Heigl viittaa kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin hän kritisoi Paksuna-elokuvansa naishahmoja sekä Greyn anatomia -sarjan käsikirjoittajaa. Tämän jälkeen Heiglin hahmo Izzy Stevens kirjoitettiin ulos Greyn anatomiasta. Sosiaalinen media sai vettä myllyynsä liian suorasanaisesta tilityksestä, jonka tähti nyt tiedostaa.

– Halusin taistella vastaan, sillä koin kritiikin epäoikeudenmukaiseksi. Mutta mitä enemmän asiasta puhuin, sitä suuremmaksi se paisui internetin takia.

Lue myös: Greyn anatomian tähti hankalan ihmisen maineestaan: En minä ole vaikea!

Pitää uskaltaa sanoa

Tähti muistuttaa, että elämme sosiaalisen median aikakautta, jonka puristuksissa nuoret joutuvat kasvamaan. He kommunikoivat kasvottoman yleisön kanssa.

– Palaute vaikuttaa nuorten itsetuntoon. Se on kamalaa. Nuorten tyttöjen äitinä ja teini-ikäisen tätinä yritän epätoivoisesti opettaa heille, että kommenteilla ei ole merkitystä.

”Naisten sanomisia paisutetaan liikaa.”

Suorapuheisia naisia on aina kohdeltu eri tavoin Hollywoodissa kuin suunsa puhtaaksi puhuvia miehiä. Heigl tuntee seksistisen epäkohdan.

– Naisten sanomisia paisutetaan liikaa. Meidän on kuitenkin uskallettava sanoa, mitä ajattelemme. Kyse ei ole huomion hakemisesta, vaan todellisesta vahvuudesta.

Heiglin vahvuus ja sisu ovat taas koetuksella, sillä Lakia ja rakkautta sai lopetustuomion Yhdysvalloissa vain kahden jakson esittämisen jälkeen. Sarjaa tehtiin 13 jaksoa.

Lakia ja rakkautta, Ava to klo 21.00

– Pari viikkoa häiden jälkeen meidän suhde räjähti ihan täysin. Tuli niin isot ongelmat, että olimme eroamassa ihan oikeasti, golfari kertoo Supertähdet-ohjelmassa.

Suomen kaikkien aikojen menestynein naisgolfari Minea Blomqvist-Kakko, 32, kertoo Supertähdet-ohjelmassa, että hänen parisuhteensa ajautui pahaan kriisiin lähes heti häiden jälkeen. Minea on naimisissa toisen golfarin, Roope Kakon, 35, kanssa.

– Pari viikkoa häiden jälkeen meidän suhde räjähti ihan täysin. Tuli niin isot ongelmat, että olimme eroamassa ihan oikeasti, Minea kertoo ohjelmassa ja puhkeaa kyyneliin.

”Se on vieläkin vähä katkera paikka mulle.”

Parisuhdekriisi vaikutti kielteisesti myös Minean uraan. Hänen olisi pitänyt jaksaa keskittyä peleihin, mutta parisuhteen ongelmat valtasivat kaikki ajatukset.

– Mä en nukkunut sekuntiakaan niinä öinä, hän kuvailee.

Kriisin jälkeen golf ei enää sujunut entiseen tapaan. Raskaan tilanteen takia Minean oli pakko jättää kilpailuja väliin, eivätkä lyönnitkään kulkeneet entiseen malliin – ei edes sen jälkeen, kun asiat korjaantuivat Roopen kanssa.

– Sitten taas sen jälkeen se (golf) ei oo enää lähtenyt siitä... Se on vieläkin vähä katkera paikka mulle. Sellaista se elämä on.

2973708

Onko sinun parisuhteesi ajautunut vakavaan kriisiin heti avo- tai avioliiton solmimisen jälkeen? Kerro tarinasi jutun lopussa olevassa lomakkeessa.

Supertähdet nähdään Nelosella vappuviikolla poikkeuksellisesti jo perjantaina 28. huhtikuuta klo 21.00 ja uusintana normaaliin esitysaikaan sunnuntaina klo 20.00.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ville Haapasalo tietää nyt, mikä on kaunein paikka maailmassa. Oikeastaan hän on tiennyt sen jo kauan. Mutta nyt saavat muutkin tietää.

IS TV-LEHTI: Ja mikä se paikka on? ”

– Altain vuoristo Kaakkois-Venäjällä on silkkaa ihmettä tällaiselle tasamaan pojalle, jolle Messiläkin on huippujen huippu. Turkoosit järvet eivät jäädy edes 30 asteen pakkasella, ja koko alueessa on taikaa. Luonto yhdistää seudun ihmisiä, joita on jokaisesta uskontokunnasta: kaikilla on sama talvi, josta selviytyä, näyttelijä Ville Haapasalo kuvailee.

Altai 30 päivässä on Haapasalon ”30 päivässä” -teeman seitsemäs sarja. Alue näyttäytyy elämyskohteena, jonne ei kuitenkaan ole aivan helppo mennä. Telengit-intiaaneja, muumioprinsessoja, shamaaneja...

– Suomessa Altaita ei juuri tunneta, mutta Venäjällä kaikilla on tästä mielipide, vaikka he eivät olisi siellä edes käyneet. Alueelle voi matkustaa, mutta vuoristoon pääseminen on haastavaa. Teitä ei ole, ja apuna ovat lähinnä aasit ja helikopteri, Haapasalo kertoo.

Altai sijaitsee Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Mongolian välissä. 30 päivän aikana Ville tiimeineen matkustaa kaikkien näiden maiden vuoristossa, paitsi Kiinan. Seikkailuista syntyi yhdeksän uutta jaksoa.

Alueella turismi on pääelinkeino, ja erityisesti viime vuosina ekohenkinen kohde on löydetty. Altailla kiipeillään, lasketaan koskia, kylvetään, vaelletaan, harjoitetaan luonnonlääketiedettä ja taiteillaan.

– Altain erikoinen energia houkuttelee puoleensa. Ihmiset saapuvat kerran ja jäävät jumiin. Olen tavannut taidemaalareita, jotka ovat 30 vuotta maalanneet samaa vuorenhuippua. Moni jättää suoritusarjen ja valitsee yksinkertaisen ja luonnonläheisen elämäntyylin.

Tervemenoa muutkin Venäjälle

Haapasalo on huomannut, että hänen ohjelmiensa myötä katsojat todella ovat lähteneet tutkimaan uusia seutuja.

– On aina ilo kuulla palautetta. Kun lensin Georgiaan, oli koneessa iso kasa Suomi-äijiä, jotka kiittelivät, että ennen sarjaani heillä ei ollut hajuakaan, mikä koko Georgia on.

– En ole koskaan väittänyt, että Venäjällä asiat olisivat hyvin, mutta siellä on paljon hyvää. Jos saan ennakkoluuloja hieman lievennettyä, olen tyytyväinen. Minulle on esimerkiksi Ranskassa ihmetelty, että voiko siellä Venäjällä kävellä kadulla noin vain kuka tahansa.

Haapasalo on aina keskittynyt tarinoihin ja ihmisiin. Näitä kohtaamisia painotetaan myös Altai-jaksoissa.

– Mikä vain asia saa sielun, kun mukana on ihminen siitä kertomassa. Tilanteet elävät, autokuskit antavat vinkkejä, reitti vie usein täysin tuntemattomaan. Jos olemme menossa katsomaan laulavaa hevosta, saattaa paikalta löytyä vain mykkä kissa. Sitten mietitään, että mitäs nyt.

– Omia haasteen paikkoja on aina ja ikuisesti helikopteri. Vaikka olen jo 25 vuotta istunut sen vispaimen kyydissä, se pelottaa yhä. Kerran kuskina oli kokenut sotalentäjä, joka päätti näyttää, kuinka kopteri nuolee vuoren seinää. Siinä ei uskaltanut edes huitaista kuonoon.

”Ihmisiltä puuttuu unelma, valtava haave päästä jonnekin.”

Matkustaminen on Villelle täyttä työtä, jota vapaa-ajalla ei harrasteta.

– Joka matkalla mietin, että tämä on se viimeinen. Kun on hytkynyt sotilaskuorma-auton lavalla kivikossa loputtoman kauan ja huomaa, että on kulunut 8 minuuttia, tajuaa, että on tämä aika raskasta. Mutta sitten menee kuukausi ja taas miettii, että pitäisikös. Vai pitäisikö antaa homma jo jollekin nuoremmalle.

Perhe ja tiikerit ovat tärkeitä

Matkailusta Haapasalolla on kriittisiäkin mielipiteitä.

– Minusta kohteet ovat nykyään liian helposti saavutettavissa. Ihmisiltä puuttuu unelma, valtava haave päästä jonnekin, koska matkailu on jo niin arkipäiväistä.

Työrintamalla on taas hiljaisten vuosien jälkeen alkanut olla uutta vipinää, ja jämähtäneiden elokuvaprojektien tuottajat ovat soitelleet Haapasalolle toinen toisensa jälkeen.

– Työtilanne on nykyään hyvä. Vastapainona vapaa-ajalla keskityn perheeseen, nostelen verkkoja mökillä ja suojelen Amurin tiikereitä.

Altai 30 päivässä, Yle Teema & Fem ke klo 21.00

KC on helppo taideohjelma.

IS TV-LEHTI: Teema ja Fem yhdistyivät eilen maanantaina 24. huhtikuuta kanavapaikalla 5. Aamupäivisin nähdään Femin ohjelmia, iltapäivisin Teeman ohjelmia.

Uudella kanavalla jatkaa myös kulttuuria rennosti ja särmikkäästi käsittelevä Kulttuuricocktail eli lyhyemmin KC.

Ensimmäinen tämän kevään neljästä ohjelmasta esittelee julkista taidetta uusista näkökulmista: mukana on muun muassa juoksuperformansseja sekä taidetta värillisestä usvasta.

Jaksossa tavataan muun muassa kuvataiteilija Nestori Syrjälä Mustarinda-seuran taiteilijaresidenssissä Hyrynsalmella sekä arkkitehti Harri Ahonen työhuoneellaan Helsingissä.

Ylne Teeman ja Femin yhdistyminen näkyy muun muassa niin, että Teeman ohjelmia esitetään iltaisin tiistaista lauantaihin. Sunnuntai- ja maanantai-illat on varattu Femille. Netissä Teeman ja Femin ohjelmat kerätään omille Areena-sivulleen.

Yhdistämisestä päätti viime syksynä Ylen hallintoneuvosto.

KC: Uuden ajan monumentit, Teema & Fem ti klo 20.30