Lyonin perheen sisäinen harmonia horjuu.
Lyonin perheen sisäinen harmonia horjuu.

Alkutalven koukuttavin ja yliampuvin draamasarja on täällä.

Mihin ovat kadonneet isot, suositut tv-sarjat peruskanavien prime time -ohjelmistosta? Joskus tuntuu, että sarjojen katsominen on mullistunut täysin ja siirtynyt lähes kokonaan suoratoistopalveluihin. Yksi syy on selvä: hyvät sarjatkin ovat siirtyneet sinne.

Subille saapuva uutuus, amerikkalaisen FOX-kanavan sarja Empire tuo mieleen vanhat kulta-ajat. Sitä ei turhaan ole kotimaassaan kutsuttu "Mustien Dynastiaksi". Empire kertoo Lyonin musiikkiperheen sisäisistä taisteluista ja bisneksistä. Perheen isä Lucious on edennyt pennittömästä rap-musiikin pioneerista moguliksi, joka sarjan alussa vie levy-yhtiönsä pörssiin. Menestys on rakennettu vuosia sitten huumebisneksen avulla, ja sen vuoksi Luciouksen vaimo Cookie on viettänyt lähes parikymmentä vuotta telkien takana. 

Managerina aikoinaan tunnettu Cookie vapautuu vankilasta hetkellä, jolloin perhe on muutenkin myrskyn kourissa. Lucious sairastaa salaa kuolemaan johtavaa ALS-tautia ja etsii valtakunnalleen perijää kolmen poikansa joukosta. Heistä vanhin, Andre, on osaava mutta musikaalisesti lahjaton. Keskimmäinen, Jamal, on lahjakas mutta isänsä hyljeksimä homo. Nuorin, Hakeem, on hukassa oleva hulivili, jota isukki pitää eniten itsensä kuvana. 

Vauhdikkaasti etenevässä pilotissa luodaan tulevat taisteluasemat, kun Andre usuttaa äitinsä ottamaan Jamalin uran siipiensä suojiin. Musiikki on olennainen osa sarjaa ja varmasti tärkeimpiä syitä sen menestykseen USA:ssa. Hiton hyvistä biiseistä vastaa muusikko-tuottaja Timbaland. Luvassa on lähes shakespearelaista juonittelua sopivasti yliammuttuna. Tähän jää koukkuun! 
Empire, Sub klo 22.00

Tuntematon vihollinen -elokuvan keskiössä on raastava rakkaustarina, joka kertoo Nedin ja tämän miesystävän epätoivoisesta taistelusta.

IS TV-LEHTI: HBO:n tuottama, ajatuksella toteutettu tv-elokuva Tuntematon vihollinen (The Normal Heart) valottaa taitavasti 1980-luvun alun hiv-epidemian puhkeamista ja sen karuja seurauksia.

Tv-sarjoja Glee ja American Horror Story työstäneen Ryan Murphyn ohjaama tarkkanäköinen elokuva perustuu Larry Kramerin omaelämäkerralliseen näytelmään. San Franciscon homoyhteisöä aluksi ravisuttaneen epidemian laineet löivät nopeasti myös New Yorkiin, minne elokuvan tapahtumat keskittyvät.

HI-viruksen saaminen tarkoitti 1980-luvulla kuolemantuomiota, sillä immuniteettijärjestelmän lamauttamaan tautiin ei aluksi ollut minkäänlaista lääkettä. Mark Ruffalo näyttelee Ned Weeksiä, homopiireissä pyörivää mutta niiden ronskia seksielämää välttelevää nelikymppistä miestä. Hän huomaa yllätyksekseen, että yhteisön jäsenet sairastuvat samaan tautiin, joka etenee tappavalla vauhdilla.

Ned perustaa ystäviensä kanssa monestakin eri asiasta erimielisen aktivistiryhmän, joka alkaa jakaa tietoa sairaudesta ja yrittää samalla vakuuttaa poliitikot sairauden vakavuudesta ja sen seurauksista.

Julia Roberts tekee arkisen roolin polion rampauttamana lääkärinä, joka keskittää kaiken tarmonsa aids-epidemian pysäyttämiseksi.

Keskiössä on herkästi kuvattu, raastava rakkaustarina, joka kertoo Nedin ja tämän miesystävän epätoivoisesta taistelusta aikaa vastaan.

Tuntematon vihollinen TV1:llä ti 22.8. klo 21.30
 

Sarah on käyttänyt ulkonäkönsä muokkaukseen yli 15 000 euroa. Kuva: MTV

Täydellinen Instagram-kroppa -dokumentissa brittinaiset kertovat, mitä he ovat valmiita tekemään näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä.

IS TV-LEHTI: Instagram ja muu sosiaalinen elämä luo nykyään ulkonäköpaineita, ja moni kärsii valtavista itsetunto-ongelmista somen ”täydellisessä” maailmassa. Tästä kertoo brittidokumentti Täydellinen Instagram-kroppa (My Perfect Instagram Body, 2016).

Dokumentissa haastateltava personal trainer Lauren, 27, treenaa kuudesti viikossa, mutta se ei riitä alkuunsa siihen, mitä kaikkea hän on valmis tekemään ulkonäkönsä eteen.

– Sosiaalinen media luo paljon paineita siitä, minkänäköinen pitää olla. Somessa on tyttöjä, joilla on täydelliset kulmakarvat, hampaat, huulet ja hyvä vartalo. Jos en näytä siltä, alan miettiä, miksen näytä siltä?

– Automaattisesti sitä vertailee itseään muihin ja joskus siitä tulee todella surkea olo, Lauren kertoo ohjelmassa.

”On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta.”

Brittidokumentissa naiset kertovat, mitä kaikkea he ovat itselleen tehneet näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä. Esimerkiksi Lauren on ottanut botoxia, täyttänyt huulensa, tatuoinut kulmakarvansa ja viimeisimpänä laittanut silikonit.

– Ja nyt mietin, mitä voisin seuraavaksi tehdä. Ihan sama, mitä teen, niin haluan aina entistä näyttää paremmalta, neljä viikkoa sitten silikonit saanut Lauren sanoo.

Lauren räpsii itsestään jatkuvasti selfieitä hyvin vähissä vaatteissa. Hän seuraa Instagramissa naisia, jotka esittelevät estoitta monesti kuvankäsittelyin muokattua vartaloaan.

– On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta. Katselen muiden kuvia ja mietin, että haluan ottaa tuon ja tuon kuvan. Olen vajonnut tietynlaiseen ansaan, Lauren pohtii.

Hänen äitinsä ei ymmärrä nykyisen sukupolven uusinta trendiä lainkaan.

Tavoitteena Barbien ulkonäkö

25-vuotias Sarah puolestaan kertoo, että hän haluaa näyttää Barbie-nukelta täydellisine valkoisine hampaineen ja täydellisine takapuolineen.

Sarah on laitattanut silikonit ja tämän lisäksi implantit poskipäihinsä ja huuliinsa, botoxia otsaan ja leukaan ja valkaissut hampaansa. Hän on käyttänyt yli 15 000 euroa ulkonäköönsä ja on pahasti velkaantunut. Hän riskeeraa myös parisuhteensa, sillä hänen poikaystävänsä on täysin kyllästynyt Sarahin päähänpinttymään ja ulkonäkökeskeisyyteen.

– Ennen hän oli tosi kaunis. Onhan hän vieläkin ihan hyvännäköinen, poikaystävä sanoo.

Sub.doc: Täydellinen Instagram-kroppa Subilla ma 21.8. klo 23.20
 

Illan tv-dokumentissa seurataan muslimityttö Sonitaa, joka haaveilee räppärin urasta.

”Huudan häkistäni uupuneena, hintalappujen painosta nuutuneena”, räppää nuori muslimityttö. Youtube-hitiksi muodostuneella musiikkivideolla hän esiintyy muun muassa mustelmaisena lapsimorsiamena. Räppäävä morsian on Sonita Alizadeh Afganistanista.

Rokhsareh Ghaemmaghamin uusintana viime syksyltä nähtävä dokumentti Sonita-tytöstä on vaikuttava kuvaus nuorten naisten ahdingosta runnellussa Afganistanissa. Elokuvan alkupuolella 18-vuotias Sonita elää pakolaisena Iranissa tukikodissa, joka auttaa lapsia ja nuoria selviytymään.

Sonitan oma selviytymiskeino on musiikki. Hän unelmoi rap-tähteydestä Amerikassa ja tahtoisi vanhempiensa olevan Michael Jackson ja Rihanna. Sen sijaan hänellä on kuusikymppinen äiti, joka saapuu Afganistanista hakemaan tytärtään pakkoavioliittoon. Morsiusrahoilla aiotaan maksaa Sonitan veljelle morsian.

Dokumentissa kysytään, onko oikein, että nuori tyttö on maksuväline. Länsimaissa vastaus on selvä, mutta vanhoillisissa muslimiperheissä eletään traditioiden mukaan.

Afganistanissa ja Iranissa naisten ei sovi laulaa ja esiintyä. Kun musiikkivideo Bride for Sale leviää somekanavilla ja päätyy televisioon, itse dokumentintekijöiden on astuttava esiin. Tässä hämärtyy raja tallentavan dokumentin ja hyväntekeväisyyden välillä, mutta katsoja ei voi kuin seisoa dokumentaristin rinnalla.

Sonita Yle Teema & Fem su 20.08. klo 22.00

 

Huomio! Juttu sisältää merkittäviä juonipaljastuksia Game of Thronesin uusimmasta jaksosta, mahdollisesta jatkosta ja kaikesta, mitä sarjassa on aiemmin tapahtunut.

Game of Thronesin viime maanantaina julkaistu jakso oli täyttä toimintaa. Yksi isoimmista hetkistä jaksossa oli se, kun kolmoskaudelta saakka kadoksissa ollut Gendry teki odotetun paluun. Lue siitä lisää täältä.

Gendryn paluuta kukaan katsojista ei voinut olla huomaamatta. Sen sijaan jakson ehdottomasti merkittävin käänne saattoi hyvinkin mennä joiltain ohi.

Jakson suurin paljastus on koko sarjan kannalta valtavan iso käänne.

(Juttu jatkuu Instagram-upotuksen jälkeen.)

Daenerysiä näyttelevä Emilia Clarke julkaisi hauskan videon Jonia näyttelevästä Kit Harringtonista sarjan kuvausten kulisseissa.

Paljastus liittyi Jonin yhteyteen Targaryenin sukuun, ja se tapahtui hyvin ohimennen Samin ja Neilikan lukiessa kirjoja Kastellissa.

Kohtauksessa Neilikka lukee ääneen muuan yliseptoni Maynardin yksityiskohtaisia sepustuksia kaikista mahdollisista asioista. Raapustuksissa Maynard kertoo muun muassa suolen toiminnastaan ja siitä, kuinka monta rappusta Baelorin septissä on. 

Turhanpäiväisten asioiden joukosta Neilikka lukee kuitenkin äärimmäisen tärkeän ja kiinnostavan asian. Hän lukee, että yliseptoni Maynard myönsi ”prinssi Raggerille” avioliiton kumoamisen ja vihki prinssin toisen naisen kanssa salaisessa seremoniassa Dornessa.

Mitä tämä merkitsee?

Montaakin asiaa – mahdollisesti.

Suurella todennäköisyydellä ”prinssi Ragger” on oikeasti edesmennyt prinssi Rhaegar. Aiemmin hänen on tiedetty olleen naimisissa ainoastaan Elia Martellin kanssa. Hänellä oli kuitenkin sivusuhde Ned Strakin siskon Lyanna Starkin kanssa. Todennäköisesti Rhaegar siis kumosi avioliittonsa Elia Martellin kanssa ja avioitui salaa Lyanna Starkin kanssa.

Sarjan aiemmalla kaudella saimme tietää, että Jon Snown oikea isä ei olekaan Ned Stark vaan prinssi Rhaegar. Hänen äitinsä on puolestaan Nedin sisko Lyanna Stark.

Neilikan lukeman dokumentin perusteella Jon ei välttämättä ole ensinkään äpärä.

Aiemmin ajateltiin, että Jon on Rhaegarin äpärä, koska prinssi oli Jonin syntymän hetkellä naimisissa Elia Martellin kanssa. Neilikan lukeman dokumentin perusteella Jon ei välttämättä ole ensinkään äpärä. Sen sijaan hän saattaa olla Rhaegarin avioliitossa syntynyt poika.

Tämä tarkoittaisi siis sitä, että Jon on virallisesti Targaryen.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Viime kauden viimeisessä jaksossa selvisi virallisesti, että Ned ei olekaan Jonin oikea isä. Fanit olivat ounastelleet tätä jo vuosia. Kuva: HBO
Viime kauden viimeisessä jaksossa selvisi virallisesti, että Ned ei olekaan Jonin oikea isä. Fanit olivat ounastelleet tätä jo vuosia. Kuva: HBO

Ja mitä sillä on väliä, jos Jon on Targaryen?

Jos Jon on Targaryen hän on Targaryenien suvun laillinen perillinen. Rhaegar oli syrjäytetyn Hullun kuninkaan vanhin poika. Perimysjärjestyksen mukaan hänen kruununsa siirtyy suoraan hänen jälkeläisilleen. Koska kaikki muut heistä ovat kuolleet, Jonilla on täysi oikeus kruunuun.

Jonin oikeus kruunuun on siis suurempi kuin esimerkiksi Daenerysin, joka oli Hullun kuninkaan nuorin tytär.

Mutta ennen kuin Jonia julistetaan Seitsemän kuningaskunnan kuninkaaksi, matkassa on monta mutkaa:

Ensinnäkin: prinssi Rhaegarin avioliiton kumoamisesta ja uudesta liitosta ei ilmeisesti tiedä juuri kukaan. Jos Sam ja Neilikka eivät ottaneet Maynardin kirjaa mukaansa, vahvistus Jonin todellisesta identiteetistä ei välttämättä paljastu hirveän helposti. Tai sitä ei voida ainakaan kirjallisesti todistaa.

Daenerys ei mukisematta luovu kruunusta.

Toiseksi: Daenerys ei mukisematta luovu kruunusta. Saa nähdä millainen soppa hänen ja Jonin välille syntyy, jos kumpikin heistä alkaa tosissaan havitella paikkaa Rautaistuimella.

Kolmanneksi: Jon matkasi viime jakson lopussa muurin toiselle puolelle, ja tulevan jakson traileri näyttää varsin pahaenteiseltä. Tiedä häntä, elääkö hiljattain Pohjoisen kuninkaaksi kruunattu Jon kovin kauaa.

Mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu? Katso traileri: