Ukrainalaissyntyinen ohjaaja Vitali Manski on seurannut sukulaistensa elämää eri puolilla Ukrainaa. Kuva: Baltic Film Production / Yle Kuvapalvelu
Ukrainalaissyntyinen ohjaaja Vitali Manski on seurannut sukulaistensa elämää eri puolilla Ukrainaa. Kuva: Baltic Film Production / Yle Kuvapalvelu

Dokumentti seuraa, miten ukrainalaisten tunnelmat vaihtuvat hämmennyksestä vihaan.

IS TV-LEHTI: Ukrainan sodasta kuten monista muista maailman konflikteista saattaa saada mediassa usein kovin yksipuolisen kuvan pelkkinä maailmanpoliittisina kriiseinä.

Ukranalaissyntyisen Vitali Manskin ohjaama Läheisiä suhteita muistuttaa, että syvimmät jäljet sota jättää ihmisten keskuudessa.

Dokumentti seuraa Ukrainan kriisin kehitystä keväästä 2014 ja Venäjän Krimin-miehityksestä kevääseen 2015. Samalla se yrittää hahmotella syitä ja seurauksia tavallisen ihmisen tasolta.

Manski on itse syntynyt Ukrainan Lvivistä. Hän lähti nuorena Moskovaan opiskelemaan ja jäi sille tielleen. Neuvostoliiton hajottua hänestä tulikin venäläinen. Dokumentissa Manski matkustaa Länsi-Ukrainassa sijaitsevaan Lviviin, Krimin Sevastopoliin ja Itä-Ukrainassa sijaitsevaan Donetskiin haastattelemaan sukulaisiaan.

Dokumentin nimi viittaa paitsi varsinaisiin sukulaissuhteisiin myös alueen menneisyyteen. Ukrainan historia osana Neuvostoliittoa ja Venäjää tai vähintään sen vaikutuspiirissä toistuu ihmisten omissa elämäntarinoissa.

Sota on läsnä puheissa

Varsinaisia sotatapahtumia tai sotilaita dokumentissa ei juuri näytetä. Silti sota on läsnä rauhallisissa kuvissa, Manskin ja tämän sukulaisten puheissa. Juuri keskustelut ja taustalla kuuluvat uutiset ovat kiristyvän tilanteen paras mittari.

Sukulaismies uskoo tapahtumien rauhoittuvan, kunhan talvi tulee.

Ensin asioihin suhtaudutaan maltilla. Sukulaismies uskoo tapahtumien rauhoittuvan, kunhan talvi tulee. Hän on enemmän huolissaan tulevasta remontistaan. Kuukausien vieriessä selviää, ettei pelkkä pakkanen riitä kriisin selvittämiseen.

Dokumentista paistaakin läpi syvä hämmennys: ohjaaja toteaa itse, ettei olisi koskaan uskonut tekevänsä dokumenttia.

Suorimmin kriisin vaikutukset ihmisten elämään paljastuvat ihmissuhteissa. Lvivissä ja Sevastopolissa asuvien serkusten skype-puhelu menee huutamiseksi, eivätkä sisarukset ole edes puheväleissä.

Taustalla televisio ja radio pauhaavat puolin ja toisin patrioottista ja tunteisiin vetoavaa sanomaa.

Dok: Läheisiä suhteita, Fem to klo 22.00

Paikka auringossa -elokuva on ensimmäinen osa George Stevensin trilogiasta. Kaksi muuta osaa ovat Etäisten laaksojen mies ja Jättiläinen.

Klassikkoelokuvan päärooleissa nähdään Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift.

Torstai-illan tv-elokuva Paikka auringossa (A Place in the Sun) on George Stevensin romanttinen mestariteos, jossa 19-vuotias Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift tekevät hienot roolisuoritukset.

Taylor esittää varakkaasta teollisuussuvusta olevaa Angela Vickersia. Cliftin hahmo on köyhäliston edustaja George Eastman, joka unelmoi paremmasta elämästä. Shelley Winters näyttelee puolestaan Georgeen rakastunutta tehdastyöläistä Alicea.

Murhenäytelmä syntyy kolmiodraamasta, kun George alkaa seurustella salaa köyhän Alicen kanssa. Alice tulee raskaaksi, mutta Georgella on jo uudet kuviot rikkaan Angelan kanssa.

William Mellorin upea kuvaustyö palkittiin syystä Oscarilla. Kun kuikka huutaa järvellä ja poliisisireenit ulvovat, rakastuneiden Angelan ja Georgen lähikuvat huumaavat kuolemankin edessä. Kuvauksen lisäksi elokuva palkittiin aikoinaan viidessä muussa Oscar-kategoriassa.

Paikka auringossa Yle Teema & Fem to 17.08. klo 21.00

 

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.

Parisuhdeasiantuntijat kamppailivat ikäkysymysten kanssa, sillä tuoreelle kaudelle haki mukaan ennätysmäärä vanhempia sinkkuja.

Ensitreffit Alttarilla -realityn neljäs kausi käynnistyy AVAlla tiistaina 5.9. Sarjan parisuhdeasiantuntijoina nähdään jo viime kaudelta tuttu kolmikko, Jason Lepojärvi, Elina Tanskanen ja Tony Dunderfelt.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan tällä kaudella mukana on äärimmäisen persoonallisia ja sitoutumishaluisia ihmisiä – he ovat hyvin tietoisia, mihin ovat osallistuneet.

Ensimmäisellä kaudella sarjaan kohdistui paljon ennakkoluuloja, mutta toistuvat onnelliset loput ovat kasvattaneet luottamusta formaattia kohtaan. Tämä on rohkaissut myös vanhempia sinkkuja lähtemään mukaan.

– Olemme joutuneet miettimään ikäkysymyksiä paljon. Tällä kaudella mukaan on hakeutunut rohkeasti varttuneempaa porukkaa. Nuorten lisäksi 35–40-vuotiaita hakijoita oli enemmän kuin koskaan, Dunderfelt sanoo.

”Aiemmista suhteista ei saa olla lapsia.”

Sarjassa tullaan näkemään aiempaa vanhempia pareja, mutta jotkut kriteerit rajoittavat myös hakijoiden ikää. Yksi vanhempia sinkkuja karsiva kriteeri on muun muassa lapsikielto.

– Yksi kriteerimme hakijoille on, että aiemmista suhteista ei saa olla lapsia. Monilla vanhemmilla sinkuilla jo jälkikasvua, Dunderfelt kertoo.

Sinkut ikävöivät tavallista arkea

Parit muodostetaan rakkaushaastattelujen ja asiantuntijoiden analyysien perusteella. Tällä kaudella valittujen ihmisten keskuudessa yksi selkeä teema on omassa elämässään ja arjessaan syvemmin kiinni oleminen.

– Hakijoiden keskuudessa korostui onnellinen arki. Henkilöt ovat asettuneet jo aloilleen, ja he kaipaavat tavallista arkea ja kumppanuutta, Dunderfelt sanoo.

Asiantuntijoiden nyrkkisääntö on, että koko kolmikon pitää olla parinmuodostuksesta samaa mieltä. He luottavatkin siihen, että yhteisymmärryksellä saadaan aikaan onnellisia loppuja.

– Tällä kaudella tunteiden vuoristorataa mennään enemmän kuin aiemmin koskaan, Dunderfelt lupaa.

 

 

Viikingit-sarjan neljännen kauden jälkipuoliskon jaksoissa kiinnostavimmaksi hahmoksi nousee veljeskaartin rampa Ivar.

IS TV-LEHTI: Nykyään on muotia katkaista sarjan kausi keskeltä ja ladata todellinen cliffhanger-lopetus puoliväliin ennen taukoa. Näin tehtiin myös Viikingit-sarjassa, joka tunnetaan Suomessa kotimaisista vahvistuksistaan.

Neljännen kauden 10. jaksossa nähtiin massiivinen Pariisin-taistelu, jossa muun muassa Jasper Pääkkönen eli Halvdan Musta sai nuolen rintaansa.

Peter Franzén Harald Kaunotukkana.
Peter Franzén Harald Kaunotukkana.

Pääkköstä ja Peter Franzénia ei nähdä vielä illan jaksossa, mutta he palaavat ruutuun huomenna keskiviikkona esitettävässä jaksossa.

Viikingit-sarjan neljäs kausi jatkuu, kun päähahmo Ragnar palaa kotiin ja lähestyy aikuiseksi kasvaneita poikiaan: kuka heistä haluaa tappaa isänsä ja nousta kuninkaaksi? Jännitys ritisee – mutta katkeaa syleilyyn.

Sarjan keskiössä ovat nyt aikuisuuden partaalle tai jo sen yli humahtaneet Ragnarin pojat. Sarja on aina painottanut veljessuhteita, ja sama teema jatkuu yhä vahvempana. Itsenäistyneillä nuorukaisilla on intohimon kohde: eräs kaunis orjatyttö.

Kiinnostavimmaksi hahmoksi nousee veljeskaartin rampa Ivar, jolla on erikoislaatuinen suhde isänsä Ragnarin kanssa. Neljännen kauden loppuosa lupaa täysin uudenlaista dynamiikkaa tuoreen, kiihkeän sukupolven myötä.

Viikingit Subilla tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 21.00