Maaret joutuu Yhden illan jutun viimeisessä jaksossa epämukavuusalueelleen. Kuva: Liv.
Maaret joutuu Yhden illan jutun viimeisessä jaksossa epämukavuusalueelleen. Kuva: Liv.

Waltterikin panee Maaretin tiukille pyytäessään tätä laulamaan kanssaan oopperaa.

IS TV-LEHTI: Psykoterapeutti Maaret Kallion luotsaama Yhden illan juttu päättyy tänään oopperalaulaja Waltteri Torikan päivään. Kauden aikana on nähty, kuinka kahdeksan julkisuudesta tuttua miestä avautuu elämänsä iloista ja suruista.

Myös Maaret on heittäytynyt ohjelman ja vieraiden vietäväksi. Tänään Maaret joutuu selvästi epämukavuusalueelleen Waltterin pyytäessä häntä laulamaan kanssaan oopperaa.

Ehkäpä juuri itsensä likoon laittaminen on auttanut Maaretia rakentamaan myös vahvempaa luottamussuhdetta ohjelman vieraisiin. Aikaa tosin on ollut niukasti, sillä luottamus on pitänyt hankkia kahden kuvauspäivän aikana. Tuona aikana Maaret on pyrkinyt pääsemään syvälle kunkin vieraansa ajatusmaailmaan.

Mutta helppoa se ei ole, ellei ihminen ole valmis avaamaan elämäänsä. Se taas näkyy illan jaksossa. Maaret toteaakin Waltterille, että tämä on jotenkin varautunut ja pidättyväinen.

Waltteri myöntää, että hänelle on huomautettu tästä piirteestä, vaikka sanookin olevansa hyvin avoin tunteidensa kertomisessa. Tv-kameroiden edessä se ei selvästi ole yhtä luontevaa.

Sen sijaan Waltteri kertoo elämänsä kipukohdista: vanhempiensa avioerosta, ala-asteen aikaisesta koulukiusaamisesta sekä rankoista opiskeluajoista Saksassa. Musiikkiopettajan julmuus sai Waltterin itkemään tunneilla, koska virheistä sai ankaraa läksytystä.

Yhden illan juttu Liv klo 21.00

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.

Parisuhdeasiantuntijat kamppailivat ikäkysymysten kanssa, sillä tuoreelle kaudelle haki mukaan ennätysmäärä vanhempia sinkkuja.

Ensitreffit Alttarilla -realityn neljäs kausi käynnistyy AVAlla tiistaina 5.9. Sarjan parisuhdeasiantuntijoina nähdään jo viime kaudelta tuttu kolmikko, Jason Lepojärvi, Elina Tanskanen ja Tony Dunderfelt.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan tällä kaudella mukana on äärimmäisen persoonallisia ja sitoutumishaluisia ihmisiä – he ovat hyvin tietoisia, mihin ovat osallistuneet.

Ensimmäisellä kaudella sarjaan kohdistui paljon ennakkoluuloja, mutta toistuvat onnelliset loput ovat kasvattaneet luottamusta formaattia kohtaan. Tämä on rohkaissut myös vanhempia sinkkuja lähtemään mukaan.

– Olemme joutuneet miettimään ikäkysymyksiä paljon. Tällä kaudella mukaan on hakeutunut rohkeasti varttuneempaa porukkaa. Nuorten lisäksi 35–40-vuotiaita hakijoita oli enemmän kuin koskaan, Dunderfelt sanoo.

”Aiemmista suhteista ei saa olla lapsia.”

Sarjassa tullaan näkemään aiempaa vanhempia pareja, mutta jotkut kriteerit rajoittavat myös hakijoiden ikää. Yksi vanhempia sinkkuja karsiva kriteeri on muun muassa lapsikielto.

– Yksi kriteerimme hakijoille on, että aiemmista suhteista ei saa olla lapsia. Monilla vanhemmilla sinkuilla jo jälkikasvua, Dunderfelt kertoo.

Sinkut ikävöivät tavallista arkea

Parit muodostetaan rakkaushaastattelujen ja asiantuntijoiden analyysien perusteella. Tällä kaudella valittujen ihmisten keskuudessa yksi selkeä teema on omassa elämässään ja arjessaan syvemmin kiinni oleminen.

– Hakijoiden keskuudessa korostui onnellinen arki. Henkilöt ovat asettuneet jo aloilleen, ja he kaipaavat tavallista arkea ja kumppanuutta, Dunderfelt sanoo.

Asiantuntijoiden nyrkkisääntö on, että koko kolmikon pitää olla parinmuodostuksesta samaa mieltä. He luottavatkin siihen, että yhteisymmärryksellä saadaan aikaan onnellisia loppuja.

– Tällä kaudella tunteiden vuoristorataa mennään enemmän kuin aiemmin koskaan, Dunderfelt lupaa.