Entinen alppihiihtäjä muistelee vankilareissuaan Supertähdet-ohjelmassa.

Entinen alppihiihtäjä Kalle Palander, 38, muistelee Supertähdet-jaksossa rattijuopumustuomiotaan, joka vei hänet vankilaan.

Kalle ajoi kolarin humalassa Monacossa lokakuussa 2002. Kenellekään ei käynyt pahasti, mutta kyydissä ollut matkustaja loukkaantui lievästi ja joutui käymään sairaalassa.

Kalle sai rattijuopumuksesta sakkoja, menetti vuodeksi korttinsa ja joutui istumaan monacolaisessa vankilassa 15 päivää.

”Pikkusen pelkäsin soittaa isälle.”

– Sain tehdä yhden puhelinsoiton. Pikkusen pelkäsin soittaa isälle, että nyt se huutaa ihan raivona. Mutta siinä tilanteessa se pystyi olee kova jätkä ja kysyi vaan, että pääsetsä treenaa siellä, Kalle muistelee jaksossa.

Kalle oli huolissaan isänsä reaktiosta, koska tämä oli myös hänen valmentajansa, ja kauden alkamiseen oli aikaa vain kolme viikkoa. Kalle ja isä salasivat vankilareissun alppihiihdon lajipäälliköltä ja kaikilta muiltakin paitsi aivan läheisimmiltä ihmisiltä.

Kallen mukaan olot vankilassa olivat kohtuulliset, mutta reissu pysäytti hänet. 

– Siellä oli 20 äijää ja 10 naista eri osastolla, pääosin talousrikollisia. Kyllä ne sanoivat mulle, että sulla kävi poika muuten pikkunen tsäkä, ettet joutunut Nizzan vankilaan. Täällä on ”vähän” paremmat oltavat. Nizzan vankilaan on ängetty 800 ihmistä, vaikka vankila on 600 ihmiselle.

”Mitä enemmän pohjalla tai montussa olen ollut, sitä parempana olen tullut takas.”

2572860

Kalle kävi puhumassa vankilaoloista myös Radio Rockin haastattelussa. Video: Radio Rock

 

Mopo lähti käsistä maailmanmestauuden jälkeen

Kallen ystävä ja entinen alppihiihtäjä Sami Uotila sanoo jaksossa, että on tavallaan surkuhupaisaa, että vankilareissun jälkeen Kalle laski uransa parhaimman kauden.

– Mulla on aina ollut se, että mitä enemmän pohjalla tai montussa olen ollut, sitä parempana olen tullut takas, Kalle sanoo.

– Mutta en hirveen ylpeä kyllä oo rattijuopumuksesta, voin sen kyllä sanoo. Enkä missään nimessä halua sanoa junioreille, et kannattaa valmistautua talveen niin, että käy vankilassa istumassa kaksi viikkoa.

”En koskaan lähtenyt kartsalle pärtsäämään, en polttanut ja olin 17-vuotias, kun maistoin ensimmäistä kertaa alkoholia.”

Kalle myöntää ohjelmassa, että vuoden 1999 maailmanmestaruuden jälkeen hänellä lähti mopo käsistä. Mestaruuden jälkeen Kalle muutti Monacoon ja huomasi ensimmäistä kertaa elämässään, että elämää on myös urheilun ulkopuolella. Ennen sitä Kalle oli elänyt säntillisesti.

– En koskaan lähtenyt kartsalle pärtsäämään, en polttanut ja olin 17-vuotias, kun maistoin ensimmäistä kertaa alkoholia. Mestaruuden jälkeen oli vähän enemmän rahaa, ja Monacossa huomasin, että tsat-tsat-tsaa, täähän on ihan siistii hommaa. Mutta myönnän, että olisi sen voinut hoitaa vähän eri lailla.

Supertähdet Nelosella su klo 20.00. Ensi sunnuntaina on Kallen päivä.

Anna anteeksi

Rattijuopumus vei Kalle Palanderin vankilaan: ”Sanoivat, että sulla kävi poika tsäkä”

Kommenti ei kerro isästä yhtään sen enempää. Hän varmasti pidätteli tunteitaan, ja siksi kysyi treenaamisesta, eikä jutussa tulut ilmi mitä kaikkea lopulta puhuttiin. Hassua tehdä näin nopeita johtopäätäksiä edesmenneestä ihmisestä. Se oli hyvä että Kalle laitettiin miettimään asioita, pysähdys oli tarpeellinen.. Parhaat laskunsa hän teki heti vankilasta pääsyn.. kuulemma. Elämä ei ole ihan niin yksoikoinen kuten heti kuvitellaan.
Lue kommentti

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla.

IS TV-LEHTI. Hiton idiootit! Niin tekisi mieli huutaa ensimmäiselle lomailijaporukalle, joka esiintyy Hurja lomasää -sarjassa (Extreme Weather – The Survivors, 2015).

Brittimiehet lähtevät varta vasten Filippiineille, kun kuulevat taifuunin uhkaavan sitä. Sitten kun alkaa rytistä, ollaan paniikissa ja sokissa. Sen jälkeen vielä ihmetellään tv-haastattelussa, kuinka kamalaa oli olla hengenvaarassa.

Ohjelman ideana on esitellä brittejä, jotka ovat lomamatkallaan kohdanneet katastrofaalisia säätiloja. Taifuunijengi herättää vain ärtymystä, mutta seuraava tarina on oikeasti pelottava ja koskettava.

Se kertoo kolmesta opiskelijasta Turkissa. He luulevat lähtevänsä pienelle patikointireissulle, mutta eksyvät viikoksi rankkasateiden ja myrskyn keskelle vuoristoon ilman ruokaa. Etsiessään pakotietä he ajautuvat vain yhä kauemmas tulvivan joen armoille ja lopulta putoukselle, josta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä.

Kammottava on myös osio belgialaisilta rockfestareilta, jossa nuoriso bilettää kuuman auringon alla. Lopulta neljä ihmistä kuolee. Myös rankkasateet ja tulvat brittien suosimilla leirintäalueilla Etelä-Ranskassa pysäyttävät.

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla. Paljon parjattu Suomen kesäsääkin alkaa yllättäen tuntua ihan kivalta. Vaihtoehto kun voisi olla vaikka henkeäsalpaava hiekkamyrsky.

Hurja lomasää Foxilla pe 18.8. klo 19.00.

Paikka auringossa -elokuva on ensimmäinen osa George Stevensin trilogiasta. Kaksi muuta osaa ovat Etäisten laaksojen mies ja Jättiläinen.

Klassikkoelokuvan päärooleissa nähdään Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift.

Torstai-illan tv-elokuva Paikka auringossa (A Place in the Sun) on George Stevensin romanttinen mestariteos, jossa 19-vuotias Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift tekevät hienot roolisuoritukset.

Taylor esittää varakkaasta teollisuussuvusta olevaa Angela Vickersia. Cliftin hahmo on köyhäliston edustaja George Eastman, joka unelmoi paremmasta elämästä. Shelley Winters näyttelee puolestaan Georgeen rakastunutta tehdastyöläistä Alicea.

Murhenäytelmä syntyy kolmiodraamasta, kun George alkaa seurustella salaa köyhän Alicen kanssa. Alice tulee raskaaksi, mutta Georgella on jo uudet kuviot rikkaan Angelan kanssa.

William Mellorin upea kuvaustyö palkittiin syystä Oscarilla. Kun kuikka huutaa järvellä ja poliisisireenit ulvovat, rakastuneiden Angelan ja Georgen lähikuvat huumaavat kuolemankin edessä. Kuvauksen lisäksi elokuva palkittiin aikoinaan viidessä muussa Oscar-kategoriassa.

Paikka auringossa Yle Teema & Fem to 17.08. klo 21.00

 

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.

Parisuhdeasiantuntijat kamppailivat ikäkysymysten kanssa, sillä tuoreelle kaudelle haki mukaan ennätysmäärä vanhempia sinkkuja.

Ensitreffit Alttarilla -realityn neljäs kausi käynnistyy AVAlla tiistaina 5.9. Sarjan parisuhdeasiantuntijoina nähdään jo viime kaudelta tuttu kolmikko, Jason Lepojärvi, Elina Tanskanen ja Tony Dunderfelt.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan tällä kaudella mukana on äärimmäisen persoonallisia ja sitoutumishaluisia ihmisiä – he ovat hyvin tietoisia, mihin ovat osallistuneet.

Ensimmäisellä kaudella sarjaan kohdistui paljon ennakkoluuloja, mutta toistuvat onnelliset loput ovat kasvattaneet luottamusta formaattia kohtaan. Tämä on rohkaissut myös vanhempia sinkkuja lähtemään mukaan.

– Olemme joutuneet miettimään ikäkysymyksiä paljon. Tällä kaudella mukaan on hakeutunut rohkeasti varttuneempaa porukkaa. Nuorten lisäksi 35–40-vuotiaita hakijoita oli enemmän kuin koskaan, Dunderfelt sanoo.

”Aiemmista suhteista ei saa olla lapsia.”

Sarjassa tullaan näkemään aiempaa vanhempia pareja, mutta jotkut kriteerit rajoittavat myös hakijoiden ikää. Yksi vanhempia sinkkuja karsiva kriteeri on muun muassa lapsikielto.

– Yksi kriteerimme hakijoille on, että aiemmista suhteista ei saa olla lapsia. Monilla vanhemmilla sinkuilla jo jälkikasvua, Dunderfelt kertoo.

Sinkut ikävöivät tavallista arkea

Parit muodostetaan rakkaushaastattelujen ja asiantuntijoiden analyysien perusteella. Tällä kaudella valittujen ihmisten keskuudessa yksi selkeä teema on omassa elämässään ja arjessaan syvemmin kiinni oleminen.

– Hakijoiden keskuudessa korostui onnellinen arki. Henkilöt ovat asettuneet jo aloilleen, ja he kaipaavat tavallista arkea ja kumppanuutta, Dunderfelt sanoo.

Asiantuntijoiden nyrkkisääntö on, että koko kolmikon pitää olla parinmuodostuksesta samaa mieltä. He luottavatkin siihen, että yhteisymmärryksellä saadaan aikaan onnellisia loppuja.

– Tällä kaudella tunteiden vuoristorataa mennään enemmän kuin aiemmin koskaan, Dunderfelt lupaa.