Pasin ja Hannan elämä muuttui elokuussa 2015. Kuvat: Yle Kuvapalvelu
Pasin ja Hannan elämä muuttui elokuussa 2015. Kuvat: Yle Kuvapalvelu

Suomi Love -tarina osoittaa, että kaikki voi muuttua hetkessä – mutta koskaan ei silti kannata luovuttaa.

Lauantaina se taas jatkuu: nimittäin suosittu Suomi Love -ohjelma. Tällä kaudella uutta ovat juontajat, sillä Mikko Leppilampi ja Jenni Pääskysaari korvaavat Ilkka Villin ja Marja Hintikan. Ohjelman konsepti on kuitenkin vanha tuttu: aikaisempien kausien tapaan siinä kuullaan jälleen ihania ja koskettavia tarinoita sekä musiikkiesityksiä.

Ensimmäisen jakson yksi koskettavimmasta tarinoista on porvoolaisten Pasin ja Hannan tarina. Kilpapyöräilyä harrastaneen parin elämä mullistui elokuussa 2015, jolloin Pasi vei Hannan Tour de Helsinki -pyöräilytapahtuman kilpailupaikalle. Pasi oli itse päättänyt jättää tapahtuman väliin, sillä oli juuri osallistunut toiseen kilpailuun.

Hanna kuitenkin nousi pyörän selkään. Noin 40 kilometrin kohdalla tapahtui paha onnettomuus: Hanna törmäsi edellä kaatuneeseen pyöräilijään. Hän ei ehtinyt jarruttaa, vaan lensi 40 kilometrin tuntivauhdissa tangon yli ja löi päänsä asfalttiin. Hanna vaipui välittömästi koomaan ja hänet vietiin sairalaan.

”Romahdin lattialle ja itkin lohduttomasti.”

– Kun näin Hannan, romahdin lattialle ja itkin lohduttomasti. Teho-osastolla lääkäri kertoi lohduttomat uutiset, miten vakavasti asiat ovat, mutta toivoa ei silti kannata heittää, Pasi muistelee.

Samuli Putro (oik.) esittää ensimmäisessä jaksossa Olet puolisoni nyt -kappaleen.
Samuli Putro (oik.) esittää ensimmäisessä jaksossa Olet puolisoni nyt -kappaleen.

”Pysyn rinnalla”

Hanna sai onnettomuudessa vaikean aivovamman. Pasia huoletti eniten se, muistaako Hanna häntä enää herätessään ollenkaan. Hän soitti sairaalassa Hannalle paljon heidän yhteisiä lempikappaleitaan, sillä ajatteli musiikin voivan vauhdittaa toipumista. Viiden viikon päästä onnettomuudesta Hanna heräsi koomasta.

– Hän sanoi ensimmäiseksi: Missä Pasi? Se oli helpotus, koska ennen sitä en tiennyt, osaako Hanna puhua, ymmärtääkö hän puhetta tai muistaako hän minua enää, Pasi sanoo.

”Arvomaailmani on mennyt ihan mukkelismakkelis.”

Onnettomuudesta on nyt runsas vuosi. Siihen on mahtunut paljon huolta, surua, vihaa, syyllisyyttä, helpotusta, iloa ja riemua. Pasi on käynyt Hannan luona onnettomuuden jälkeen lähes joka päivä. Ohjelman kuvausten aikoihin Hanna pääsi vihdoin muuttamaan takaisin kotiin.

– Arvomaailmani on mennyt ihan mukkelismakkelis. Ihminen taitaa huomata, että sillä on kulmakimpale kädessä sitten, kun se viedään pois, Pasi miettii jaksossa.

Pasi järjestää Hannalle yllätyksen. Hän vie Hannan Loviisaan, kahvilaan, jonne kaksikolla oli usein tapana pyöräillä yhdessä. Paikalle saapuu Samuli Putro, joka esittää Olet puoliso nyt -kappaleen – biisin, jota Pasi soitti Hannalle paljon myös sairaalassa.

– Haluan viestittää Hannalle, että vaikka Hannalla – tai meillä – olisi mitä rajoitteita tahansa, pysyn tässä rinnalla. Olen valintani tehnyt, Pasi kertoo.

Suomi Love TV1:llä lauantaina kello 21.15.

Juttuun korjattu 9.12. esityskanava. Ohjelma tulee tällä kaudella TV1:ltä, ei TV2:lta.

 

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla.

IS TV-LEHTI. Hiton idiootit! Niin tekisi mieli huutaa ensimmäiselle lomailijaporukalle, joka esiintyy Hurja lomasää -sarjassa (Extreme Weather – The Survivors, 2015).

Brittimiehet lähtevät varta vasten Filippiineille, kun kuulevat taifuunin uhkaavan sitä. Sitten kun alkaa rytistä, ollaan paniikissa ja sokissa. Sen jälkeen vielä ihmetellään tv-haastattelussa, kuinka kamalaa oli olla hengenvaarassa.

Ohjelman ideana on esitellä brittejä, jotka ovat lomamatkallaan kohdanneet katastrofaalisia säätiloja. Taifuunijengi herättää vain ärtymystä, mutta seuraava tarina on oikeasti pelottava ja koskettava.

Se kertoo kolmesta opiskelijasta Turkissa. He luulevat lähtevänsä pienelle patikointireissulle, mutta eksyvät viikoksi rankkasateiden ja myrskyn keskelle vuoristoon ilman ruokaa. Etsiessään pakotietä he ajautuvat vain yhä kauemmas tulvivan joen armoille ja lopulta putoukselle, josta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä.

Kammottava on myös osio belgialaisilta rockfestareilta, jossa nuoriso bilettää kuuman auringon alla. Lopulta neljä ihmistä kuolee. Myös rankkasateet ja tulvat brittien suosimilla leirintäalueilla Etelä-Ranskassa pysäyttävät.

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla. Paljon parjattu Suomen kesäsääkin alkaa yllättäen tuntua ihan kivalta. Vaihtoehto kun voisi olla vaikka henkeäsalpaava hiekkamyrsky.

Hurja lomasää Foxilla pe 18.8. klo 19.00.

Paikka auringossa -elokuva on ensimmäinen osa George Stevensin trilogiasta. Kaksi muuta osaa ovat Etäisten laaksojen mies ja Jättiläinen.

Klassikkoelokuvan päärooleissa nähdään Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift.

Torstai-illan tv-elokuva Paikka auringossa (A Place in the Sun) on George Stevensin romanttinen mestariteos, jossa 19-vuotias Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift tekevät hienot roolisuoritukset.

Taylor esittää varakkaasta teollisuussuvusta olevaa Angela Vickersia. Cliftin hahmo on köyhäliston edustaja George Eastman, joka unelmoi paremmasta elämästä. Shelley Winters näyttelee puolestaan Georgeen rakastunutta tehdastyöläistä Alicea.

Murhenäytelmä syntyy kolmiodraamasta, kun George alkaa seurustella salaa köyhän Alicen kanssa. Alice tulee raskaaksi, mutta Georgella on jo uudet kuviot rikkaan Angelan kanssa.

William Mellorin upea kuvaustyö palkittiin syystä Oscarilla. Kun kuikka huutaa järvellä ja poliisisireenit ulvovat, rakastuneiden Angelan ja Georgen lähikuvat huumaavat kuolemankin edessä. Kuvauksen lisäksi elokuva palkittiin aikoinaan viidessä muussa Oscar-kategoriassa.

Paikka auringossa Yle Teema & Fem to 17.08. klo 21.00

 

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.

Parisuhdeasiantuntijat kamppailivat ikäkysymysten kanssa, sillä tuoreelle kaudelle haki mukaan ennätysmäärä vanhempia sinkkuja.

Ensitreffit Alttarilla -realityn neljäs kausi käynnistyy AVAlla tiistaina 5.9. Sarjan parisuhdeasiantuntijoina nähdään jo viime kaudelta tuttu kolmikko, Jason Lepojärvi, Elina Tanskanen ja Tony Dunderfelt.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan tällä kaudella mukana on äärimmäisen persoonallisia ja sitoutumishaluisia ihmisiä – he ovat hyvin tietoisia, mihin ovat osallistuneet.

Ensimmäisellä kaudella sarjaan kohdistui paljon ennakkoluuloja, mutta toistuvat onnelliset loput ovat kasvattaneet luottamusta formaattia kohtaan. Tämä on rohkaissut myös vanhempia sinkkuja lähtemään mukaan.

– Olemme joutuneet miettimään ikäkysymyksiä paljon. Tällä kaudella mukaan on hakeutunut rohkeasti varttuneempaa porukkaa. Nuorten lisäksi 35–40-vuotiaita hakijoita oli enemmän kuin koskaan, Dunderfelt sanoo.

”Aiemmista suhteista ei saa olla lapsia.”

Sarjassa tullaan näkemään aiempaa vanhempia pareja, mutta jotkut kriteerit rajoittavat myös hakijoiden ikää. Yksi vanhempia sinkkuja karsiva kriteeri on muun muassa lapsikielto.

– Yksi kriteerimme hakijoille on, että aiemmista suhteista ei saa olla lapsia. Monilla vanhemmilla sinkuilla jo jälkikasvua, Dunderfelt kertoo.

Sinkut ikävöivät tavallista arkea

Parit muodostetaan rakkaushaastattelujen ja asiantuntijoiden analyysien perusteella. Tällä kaudella valittujen ihmisten keskuudessa yksi selkeä teema on omassa elämässään ja arjessaan syvemmin kiinni oleminen.

– Hakijoiden keskuudessa korostui onnellinen arki. Henkilöt ovat asettuneet jo aloilleen, ja he kaipaavat tavallista arkea ja kumppanuutta, Dunderfelt sanoo.

Asiantuntijoiden nyrkkisääntö on, että koko kolmikon pitää olla parinmuodostuksesta samaa mieltä. He luottavatkin siihen, että yhteisymmärryksellä saadaan aikaan onnellisia loppuja.

– Tällä kaudella tunteiden vuoristorataa mennään enemmän kuin aiemmin koskaan, Dunderfelt lupaa.