Kymmenen onnekasta naista pääsee poikamiehen kanssa Etelä-Afrikkaan. Kuvat: Liv / Anna Greus
Kymmenen onnekasta naista pääsee poikamiehen kanssa Etelä-Afrikkaan. Kuvat: Liv / Anna Greus

Kukakohan saa sen viimeisen ruusun? Bachelor Suomi -ohjelma alkaa maaliskuussa.

Maailman tunnetuin rakkausohjelma yhdistää pian uuden parin, sillä Bachelor Suomi alkaa Livillä 15. maaliskuuta kello 21.

Tänään julkistettiin kisaan osallistuvat naiset. Suomen uutta poikamiestä on kuvailtu aiemmin näin:

”Suomen Bachelor on ihastuttava liike-elämässä menestynyt sinkkumies, iältään kolmenkympin paremmalla puolella. Hän on urheilullinen ja raamikas, viihtyy niin kaupungin sykkeessä kuin luonnossa ja mökkeilemässäkin. Hän on romanttinen ja karismaattinen, aito ja avoin. Naisen hän hurmaa miehekkyydellään, huumorintajullaan, kokkailuillaan sekä hullaannuttavan kauniilla katseellaan. Nyt hän etsii omaa satumaista rakkaustarinaansa – tositarkoituksella.”

Katso video naisten reaktioista, kun he ovat kohdanneet poikamiehen ensimmäistä kertaa:

Nämä 17 naista kisaavat poikamiehestä:

Turkulainen Anastassia, 26, työskentelee hotelli- ja ravintola-alalla. Venäläissyntyisellä naisella on lapsi, joka on hänelle tärkeintä elämässä. Anastassia tykkää kokata, urheilla ja lukea. Miehessä hän arvostaa älyä ja käytöstapoja.

Espoolainen Anna, 28, on lähihoitaja ja pienen tytön äiti. Hän harrastaa sählyä, laskettelua ja musiikkia ja viihtyy luonnossa. Annan unelmien mies jakaa saman arvomaailman kuin hän ja osaa keskustella.

Vantaalainen Elisa, 28, työskentelee aluemyyntipäällikkönä ja tähtää bikini fitness -kilpailuihin. Elisa toivoo, että myös hänen kumppaninsa huolehtii itsestään ja elää terveellisesti.

Jyväskyläläinen Heidi, 25, opiskelee luokanopettajaksi ja harrastaa tanssia, lumilautailua ja ruuanlaittoa. Hän haluaa kunnianhimoisen miehen, joka pyrkii jatkuvasti eteenpäin.

Raumalainen Julia, 28, on urheilullinen opiskelija, joka harrastaa spinningiä, golfia ja veneilyä. Hän haluaa miehen, joka on särmikäs ja sopivasti rento ja ronski.

Helsinkiläinen Katja, 28, työskentelee palveluesimiehenä. Vapaa-ajallaan hän käy kuntosalilla ja lenkkeilee. Hän unelmoi komeasta tyypistä, jonka kanssa voi nauttia elämästä täysillä.

Tuuloslainen Mira, 26, on hevostenhoitaja ja viettää myös vapaa-aikaansa hevosten kanssa. Miran unelmien mies on romanttinen hurmuri, jolla on oma tahto ja jonka kanssa on helppo olla.

Helsinkiläinen Nina, 27, on markkinointialan yrittäjä, joka harrastaa ratsastusta ja triathlonia. Hän unelmoi ”perinteisiin arvoihin nojaavasta parisuhteesta, jossa mies on selkeästi mies ja sanoo viimeisen sanan”.

Turkulainen Sanna, 31, työskentelee asiakaspalvelussa ja harrastaa lenkkeilyä ja elokuvia. Hänen unelmien parisuhteensa on tasapainoinen ja turvallinen ja sisältää romantiikkaa ja matkustelua.

Helsinkiläinen Sarianna, 34, on nyrkkeilyä harrastava suuhygienisti. Sosiaalinen Sarianna etsii huumorintajuista miestä, joka on valmis vakiintumaan.

Helsinkiläinen Satu, 27, työskentelee myyjänä ja harrastaa sulkapalloa, lenkkeilyä ja lukemista. Hän arvostaa miehessä rentoutta eikä siedä teennäisyyttä tai kaksinaamaisuutta.

Helsinkiläinen Susa, 30, on sosiaalityöntekijä, joka harrastaa kamppailulajeja, jalkapalloa ja elokuvia. Hän haluaa kumppanin, joka suhtautuu elämään rennosti mutta vastuullisesti.

Järvenpääläinen Susanna, 26, työskentelee sihteerinä ja harrastaa joogaa, pyöräilyä, laulamista ja harpun soittoa. Hän haluaa miehen, joka on ”sopivassa suhteessa haastava ja vaikeasti tavoiteltava”.

Tamperelainen Tiia, 29, on hiusmuotoilija ja pienen pojan äiti, joka rakastaa moottoripyöräilyä. Hän unelmoi ”tatuoidusta komistuksesta, jonka kanssa käpertyä sohvannurkkaan”.

Vantaalainen Ulpu, 29, on tanssija ja koreografi. Kun tanssilta ehtii, Ulpu harrastaa rengastrapetsia ja kokkaamista. Hänen unelmien kumppaninsa on pitkä ja komea herrasmies, jonka kanssa voi kokea aitoa kumppanuutta.

Turkulainen Jenni, 30, työskentelee asiantuntijana hotellialalla ja on jalkapalloerotuomari. Hän harrastaa kuntosalilla käymistä ja juoksemista. Jenni etsii miestä, joka saa hänet nauramaan.

Helsinkiläinen Jenny, 32, on toimistoassistentti, joka rakastaa sisustamista, leipomista ja käsitöitä. Hän haluaa suhteen, josta ei puutu tulisia tunteita ja romanttisia yllätyksiä.

Lue kaikki Bachelor Suomi -jutut täältä.

 

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla.

IS TV-LEHTI. Hiton idiootit! Niin tekisi mieli huutaa ensimmäiselle lomailijaporukalle, joka esiintyy Hurja lomasää -sarjassa (Extreme Weather – The Survivors, 2015).

Brittimiehet lähtevät varta vasten Filippiineille, kun kuulevat taifuunin uhkaavan sitä. Sitten kun alkaa rytistä, ollaan paniikissa ja sokissa. Sen jälkeen vielä ihmetellään tv-haastattelussa, kuinka kamalaa oli olla hengenvaarassa.

Ohjelman ideana on esitellä brittejä, jotka ovat lomamatkallaan kohdanneet katastrofaalisia säätiloja. Taifuunijengi herättää vain ärtymystä, mutta seuraava tarina on oikeasti pelottava ja koskettava.

Se kertoo kolmesta opiskelijasta Turkissa. He luulevat lähtevänsä pienelle patikointireissulle, mutta eksyvät viikoksi rankkasateiden ja myrskyn keskelle vuoristoon ilman ruokaa. Etsiessään pakotietä he ajautuvat vain yhä kauemmas tulvivan joen armoille ja lopulta putoukselle, josta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä.

Kammottava on myös osio belgialaisilta rockfestareilta, jossa nuoriso bilettää kuuman auringon alla. Lopulta neljä ihmistä kuolee. Myös rankkasateet ja tulvat brittien suosimilla leirintäalueilla Etelä-Ranskassa pysäyttävät.

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla. Paljon parjattu Suomen kesäsääkin alkaa yllättäen tuntua ihan kivalta. Vaihtoehto kun voisi olla vaikka henkeäsalpaava hiekkamyrsky.

Hurja lomasää Foxilla pe 18.8. klo 19.00.

Paikka auringossa -elokuva on ensimmäinen osa George Stevensin trilogiasta. Kaksi muuta osaa ovat Etäisten laaksojen mies ja Jättiläinen.

Klassikkoelokuvan päärooleissa nähdään Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift.

Torstai-illan tv-elokuva Paikka auringossa (A Place in the Sun) on George Stevensin romanttinen mestariteos, jossa 19-vuotias Elizabeth Taylor ja Montgomery Clift tekevät hienot roolisuoritukset.

Taylor esittää varakkaasta teollisuussuvusta olevaa Angela Vickersia. Cliftin hahmo on köyhäliston edustaja George Eastman, joka unelmoi paremmasta elämästä. Shelley Winters näyttelee puolestaan Georgeen rakastunutta tehdastyöläistä Alicea.

Murhenäytelmä syntyy kolmiodraamasta, kun George alkaa seurustella salaa köyhän Alicen kanssa. Alice tulee raskaaksi, mutta Georgella on jo uudet kuviot rikkaan Angelan kanssa.

William Mellorin upea kuvaustyö palkittiin syystä Oscarilla. Kun kuikka huutaa järvellä ja poliisisireenit ulvovat, rakastuneiden Angelan ja Georgen lähikuvat huumaavat kuolemankin edessä. Kuvauksen lisäksi elokuva palkittiin aikoinaan viidessä muussa Oscar-kategoriassa.

Paikka auringossa Yle Teema & Fem to 17.08. klo 21.00

 

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.

Parisuhdeasiantuntijat kamppailivat ikäkysymysten kanssa, sillä tuoreelle kaudelle haki mukaan ennätysmäärä vanhempia sinkkuja.

Ensitreffit Alttarilla -realityn neljäs kausi käynnistyy AVAlla tiistaina 5.9. Sarjan parisuhdeasiantuntijoina nähdään jo viime kaudelta tuttu kolmikko, Jason Lepojärvi, Elina Tanskanen ja Tony Dunderfelt.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan tällä kaudella mukana on äärimmäisen persoonallisia ja sitoutumishaluisia ihmisiä – he ovat hyvin tietoisia, mihin ovat osallistuneet.

Ensimmäisellä kaudella sarjaan kohdistui paljon ennakkoluuloja, mutta toistuvat onnelliset loput ovat kasvattaneet luottamusta formaattia kohtaan. Tämä on rohkaissut myös vanhempia sinkkuja lähtemään mukaan.

– Olemme joutuneet miettimään ikäkysymyksiä paljon. Tällä kaudella mukaan on hakeutunut rohkeasti varttuneempaa porukkaa. Nuorten lisäksi 35–40-vuotiaita hakijoita oli enemmän kuin koskaan, Dunderfelt sanoo.

”Aiemmista suhteista ei saa olla lapsia.”

Sarjassa tullaan näkemään aiempaa vanhempia pareja, mutta jotkut kriteerit rajoittavat myös hakijoiden ikää. Yksi vanhempia sinkkuja karsiva kriteeri on muun muassa lapsikielto.

– Yksi kriteerimme hakijoille on, että aiemmista suhteista ei saa olla lapsia. Monilla vanhemmilla sinkuilla jo jälkikasvua, Dunderfelt kertoo.

Sinkut ikävöivät tavallista arkea

Parit muodostetaan rakkaushaastattelujen ja asiantuntijoiden analyysien perusteella. Tällä kaudella valittujen ihmisten keskuudessa yksi selkeä teema on omassa elämässään ja arjessaan syvemmin kiinni oleminen.

– Hakijoiden keskuudessa korostui onnellinen arki. Henkilöt ovat asettuneet jo aloilleen, ja he kaipaavat tavallista arkea ja kumppanuutta, Dunderfelt sanoo.

Asiantuntijoiden nyrkkisääntö on, että koko kolmikon pitää olla parinmuodostuksesta samaa mieltä. He luottavatkin siihen, että yhteisymmärryksellä saadaan aikaan onnellisia loppuja.

– Tällä kaudella tunteiden vuoristorataa mennään enemmän kuin aiemmin koskaan, Dunderfelt lupaa.