Kohta 18 -sarja on säilyttänyt elokuvan raikkaan otteen ja vauhdikkaalta tuntuvan kerronnan.

Maarit Lallin elokuva Kohta 18 putsasi pöydän Jussi-gaalassa viime vuonna, ja ansaitusti. Elokuvan valmistumisen jälkeen Lallia ja hänen poikaansa, leffan toisena käsikirjoittajana toiminutta Henrik Mäki-Tanilaa jäi harmittamaan, että leffasta jäi pois niin paljon hienoa materiaalia. Näin syntyi ajatus tv-sarjasta.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa esitellään kaikki viisi päähenkilöä Joni (Ben Thompson Coon), André (Karim Al-Rifai), Karri (Henrik Mäki-Tanila), Akseli (Arttu Lähteenmäki) ja Pete (Anton Thompson Coon).

Kertojaäänenä toimiva Joni on jo täyttänyt 18, ja vapauden huumassa mopo on karata käsistä. André kantaa vastuuta pikkuveljestään Maxista samaan aikaan, kun heidän äitinsä hurvittelee omilla teillään. Karri ajaa ajokorttia taksikuskiäitinsä opastuksella ja saa samalla ”nauttia” tämän elämänviisauksista. Akseli matkustaa kesäksi maalle ja tapaa isänsä, jonka kanssa ei ole ollut juuri missään tekemisissä. Pete puolestaan unohtaa eräänä iltana ottaa kortsut mukaan, ja tyttöystävä Kiira tulee raskaaksi.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa kaikki tarinat eivät vielä pääse kunnolla vauhtiin. Vaikuttavasta sivuhenkilökaartistakin (muun muassa Mari Perankoski, Elina Knihtilä, Hannu-Pekka Björkman, Mats Långbacka ja Niina Nurminen) muutama jää kokonaan tapaamatta.

Jutun voima on siinä, että kaikille pian 18 vuotta täyttäville kolleille tapahtuu leffan aikana paljon, mutta tarinoita ei ole silti ladattu liian täyteen. Kerrontaan jää ilmaa ja huumoria, ja kaikki tuntuu niin todelta, että melkein voisi luulla katsovansa dokkaria. Myös kesäinen Helsinki näyttää parhaat puolensa.

Neliosainen Kohta 18 on erinomainen idea ja erittäin hyvä kotimainen sarja. Se on säilyttänyt elokuvan raikkaan otteen ja vauhdikkaalta tuntuvan kerronnan, vaikka materiaalia on tullut rutkasti lisää. Elokuvasta puuttuneet kohtaukset eivät jumita tai tunnu ylimääräisiltä, vaan ne kasvattavat päähenkilöiden tarinoita ja tekevät heistä vielä aidompia hahmoja.

Kohta 18 ,

TV2 ke klo 21.00

Lue myös:

Jussi-voittajat Maarit Lalli ja Henrik Mäki-Tanila: "Totta kai otamme välillä yhteen"

(Jutun otsikkoa muutettu 25.2.2014 klo 11:59. Kohta 18 tulee televisiosta vasta keskiviikkona.)

Mikael Gabrielin Vain elämää -päivänä kuultiin herkkiä ja rajuja tulkintoja. Äänestä omaa lemppariasi!

Anna Puu veti Kovaa biisin niin aggressiivisesti, että sai Mikael Gabrielin hiljaiseksi. Hectorin ääni osui puolestaan suoraan Mikaelin sieluun ja repi sen auki. Myös Suvi Teräsniskan versio Päästä mut pois -kappaleesta sai Miklun kyyneliin.

Mikael Gabriel kertoi hiljattain Me Naisten haastattelussa, ettei ole hajonnut ikinä niin pahasti kuin Vain elämää -päivänään. Some-kommenttien perusteella myös kotikatsomoissa tunteet olivat pinnassa. Kuuntele kaikki kappaleet videoilta ja äänestä jutun lopussa, mikä oli sinun suosikkisi!

1. Suvi Teräsniska: Päästä mut pois

2755216

 

2. Chisu: Älä herätä mua unesta

2758483

 

3. Anna Puu: Kovaa

2758484

 

4. Mikko Kuustonen: Viimeisen kerran

2758490

 

5. Lauri Tähkä: Kipua 

2758493

6. Hector: Vastatuuleen 

2758503

 

Kenen esityksestä pidit eniten Vain elämää -jaksossa?

Geoffrey Rush ujuttautuu unohtumattomasti pianistilahjakkuus David Helfgottin nahkoihin.

IS TV-LEHTI: Kärsivistä taiteilijoista on tehty monta elokuvaa, mutta harva niistä on niin onnistunut, menestynyt ja pidetty kuin pianisti David Helfgottista kertova Loisto vuodelta 1996. Ei vähiten pääosassa Oscarin ja muiden palkintojensa edestä hehkuttavan Geoffrey Rushin ansiosta.

Helfgottin näköispainos Rush ujuttautuu pianistilahjakkuuden nahkaan tämän katkeilevan kiihkeää puhetyyliä ja Rachmaninoffin kolmatta pianokonserttia unohtumattomasti soittavia sormia myöten. Ääniraidalta tosin kuullaan Helfgottin aitoa Rahmaninoff-tulkintaa.

Takaumarakennetta miellyttävästi hyödyntävä elokuva palaa Davidin lapsuuteen. Vie vuosia ennen kuin ihmelapsi voi päästä vähitellen eroon ankaran, täydellisen omistushaluisen isänsä (Armin Müller-Stahl) hoteista.

Ollaan Australiassa, Perthin työläiskortteleissa. Liiallista psykologisointia karttaen Loisto seuraa järkyttävästi, kuinka puolanjuutalainen siirtolaisisä rakentaa sotien jälkeen syntyneelle pojalleen toisenlaista tulevaisuutta – niin lujasti, ettei haluaisi päästää tätä silmälläpitonsa vankeudesta, ei ainakaan stipendiaatiksi Lontooseen. Vasta hermoromahduksen, sairaalan ja rakkauden jälkeen Helfgott on valmis kapakkapianistiksi ja konserttilavoille.

Melko tuntematon kyky, ohjaaja Scott Hicks kertoo tämän kaiken kuvien ja äänten loistokkaalla yhteispelillä.

Loisto onnistuu myös sytyttämään klassiseen musiikkiin perehtymättömässäkin halun kuulla lisää.

Paradokseja riittää. Olisiko Davidista ilman isän ankaruutta kehkeytynyt pianistin alkua? Olisiko Helfgottista ilman elokuvaa koskaan tullut näin kuuluisaa maailmalla?

Loisto, Teema pe klo 21.00

Kari Hotakaisen, Miika Nousiaisen ja Tuomas Kyrön pitää päättää, ovatko he huolissaan. Jenni Pääskysaari kysyy miksi.

IS TV-LEHTI: Huolestuttaako Suomen henkinen ilmapiiri? Leudot talvet, syntyvyyden lasku, nyhtökauran heikko saatavuus? Naapuri kierrättää väärin, eikä markkaakaan enää saa takaisin.

Uudessa kotimaisessa keskustelusarjassa on lupa olla huolissaan. Virallisina huolehtijoina toimivat kirjailijat Tuomas Kyrö, Kari Hotakainen ja Miika Nousiainen.

”Esimerkiksi hummus saattaa olla lopussa.”

Huolehtijoista huolehtii ohjelman juontaja Jenni Pääskysaari. Lisäksi mukana on vieraita, ensimmäisessä jaksossa Aku Hirviniemi – huolestuttavaa!

Keskustelijakolmikko tunnetaan lakonisesta huumoristaan muun muassa romaanien Mielensäpahoittaja, Juoksuhaudantie ja Vadelmavenepakolainen myötä.

Onko ohjelman tarkoitus nauraa suomalaisten turhille huolille?

– Ei suinkaan. Maailmahan pyörii juuri siksi, että ihmiset ovat asioista huolissaan. Huoli aiheuttaa toimintaa, sanoo Miika Nousiainen.

– Totta toki on, että keskiluokkaisilla suomalaisilla on aikaa ja varaa olla huolissaan, Tuomas Kyrö pohtii.

– Esimerkiksi hummus saattaa olla lopussa.

Ohjelmassa keskustelupanelistit kuulevat kansalaisten lähettämiä huolia laidasta laitaan.

– Huolia on saapunut paljon, ja mukana on sekä yleisiä että yksityisiä aiheita, kertoo Jenni Pääskysaari. Keskustelutiimi kommentoi niitä omien kokemuksiensa, vaiston ja mielentilan mukaan.

– Elämänkokemukseni on tosi hyvä ja tosi huono. Aion kohdata kysymykset aidossa ja vilpittömässä vuorovaikutuksessa, lupaa Kari Hotakainen ja toteaa, ettei kehtaisi kertoa omia huoliaan.

”Itsehän olen kaiken aikaa huolissani.”

Muutkaan panelistit eivät halua rasittaa katsojia henkilökohtaisilla huolenaiheillaan.

– Itsehän olen kaiken aikaa huolissani. Siitä kokemuksellisesta lähtökohdasta on se hyöty, että tunnistan tehokkaasti huolestuneen olotilan, Nousiainen sanoo.

Pääskysaari taas kertoo, ettei hänen tapoihinsa juuri kuulu huolestua.

Kymmenosaisessa sarjassa lähestytään siis psyykkisiä syvyyksiä: jotkut ihmiset ovat huolestuneempia kuin toiset. Keskustelijoilla on perspektiiviä maan eri osista.

– Luemme yleisönosastokirjoituksia laajalti. Ne ovat parhaita paikallislehdissä tyyliin ”Sinä, joka varastit katiskani”, tuumii Nousiainen, ja lempilehtiä luetellaan: Koti-Lappi, Saarijärven Sampo...

– Hesarissa on paljon suurempia ja usein liian kliinisiä aiheita.

Miksi suomalaiset oikeastaan ovat niin paljon huolissaan?

– Kylmä pitkä talvi. 1 300 kilometriä itärajaa. Vaikea isäsuhde. Liian pienet kengät. Peruskoulu. Liian läheinen äitisuhde, Kyrö listaa.

– Turpaanvetämisen uhka on viisauden alku, filosofoi Nousiainen härmäläistä mielenmaisemaa.

– Tämä sarja ei toimisi Ruotsissa.

Testataan pari perushuolta. Säteileekö kännykkä vaarallisesti? Tappavatko punkit koko kansan? Pitääkö olla huolissaan?

– Kyllä, sähköstä tulee olla huolissaan. Sähkö on kuin Jumala, sitä ei voi nähdä. Ehkä se on pelkkä myytti. Punkki on myös mielikuvitusolento. Kuten sähkö ja Jumala, sanoo Kyrö.

– Eikä ole. Ennen talvella oli ongelma, ettei voi mennä ulos. Nyt ei voi mennä kesällä. Minua riepoo, ettei heinikossa voi olla rennosti. Tietenkin punkeista kannattaa olla huolissaan, päättää Nousiainen.

Mitä panelistit antaisivat yleislääkkeeksi suomalaisten huoliin?

– Tieto vähentää tuskaa, vastaa Nousiainen. Muut ehdottavat buranaa ja samariinia.

– Ja ainahan meillä on alkoholi, muistuttaa Hotakainen.

– Kaikki, mikä toimii kaksivuotiaalla, toimii myös 42-vuotiaalla: ruoka, uni ja lämpö, Nousiainen sanoo.

– Etäisyys on hyvä lääke, Kyrö lisää.

– Huoli kosteusongelmaisesta kylpyhuoneesta tuntuu paljon mukavammalta Mallorcalla kosteusongelmaisessa kylpyhuoneessa!

Pitääkö olla huolissaan? MTV3 to klo 21.00 

Huippukokki Jyrki Sukula innostaa uudessa ohjelmassaan nuoria ravintola-alalle. – Halusin panna hyvän kiertämään.

IS TV-LEHTI: Uudessa Sukulan suojatit -tosi-tv-ohjelmassa huippukokki Jyrki Sukula ottaa siipiensä suojaan kahdeksan elämän kolhimaa nuorta ja opastaa heidät peruskoulutuksen kautta ravintola-alan töihin.

Jyrki Sukula kertoo idean syntyneen hänen omista kokemuksistaan sekä kohtaamisista nuorten kanssa. Ravintola-alan moniammattilainen halusi myös laittaa hyvän kiertämään: Sukula hakeutui itse päämäärättömänä ja juuri peruskoulunsa päättäneenä nuorena keittiöapulaiseksi – ja sattui saamaan tukea oikeanlaisilta ihmisiltä.

– Halusin panna hyvän kiertämään. Halusin sytyttää näissä nuorissa kipinän ja auttaa heitä löytämään tekemisen ja elämään tarttumisen tahdon. He itse ovat vastuussa siitä, syttyykö kipinästä tuli ja mikä heille lopulta on mahdollista, Sukula sanoo.

– Isompi tavoitteeni on herättää keskustelua yhteiskunnan tilasta. Haluan, että vanhemmat ymmärtävät, että pitää välittää muistakin kuin omista lapsista. Poliitikkojen taas pitää tehdä työn vastaanottamisesta kannattavaa – monet nuoret pelkäävät, kuinka tulevat toimeen, jos ottavat vastaan työtä.

”Kuvittelin itsestäni enemmän kuin olen.”

Lähes 500 hakemuksen joukosta Sukula valitsi kahdeksan 18–24-vuotiasta nuorta yhdessä Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen nuoriso-ohjaajan Pinja Suorsan kanssa. 

– Luotin omiin vaistoihini ja kantokykyyni, jossa menin kyllä lopulta ihan pieleen. Kuvittelin itsestäni enemmän kuin olen, ja se näkyikin sitten  riittämättömyyden tunteena. Oli myös vaikea ymmärtää, kuinka herkkiä nuoret olivat reagoimaan pieniinkin eleisiin, Sukula myöntää.

Sukula ja nuoret tekivät yhteistyötä kuusi kuukautta. Nuorten avoimuus omasta menneisyydestään ja elämänsä vaikeuksista sai Sukulan hämmästymään.

– Nykynuoret ovat avoimia, toisin kuin me 1960-luvulla syntyneet. Nuoret puhuvat ohjelmassa rankoista jutuista, sellaisista aikalaiseni ovat vain vaienneet, Sukula sanoo.

Ohjelman myötä hän ymmärsi. kuinka tärkeää on, että lapsesta ja nuoresta välitetään.

– Kaikki lähtee vanhemmuudesta. Sitä rakkautta ei voi ulkoistaa eikä vastuuta voi sälyttää päiväkodeille tai kouluille, vaikka tilanne olisi kuinka paha.

Sukulan suojatit, Nelonen ke klo 21.00.