Vain kaksi päivää ennen Yökylässä Maria Veitola -ohjelman kuvauksia Jani Toivola oli muuttanut tyttärensä kanssa uuteen kotiin Helsingin Töölöön. Kuva: MTV
Vain kaksi päivää ennen Yökylässä Maria Veitola -ohjelman kuvauksia Jani Toivola oli muuttanut tyttärensä kanssa uuteen kotiin Helsingin Töölöön. Kuva: MTV

Maria Veitola vierailee seuraavaksi vihreiden Jani Toivolan luona ja tutustuu yksinhuoltajaisän kiireiseen arkeen.

Keskiviikon Yökylässä Maria Veitola -jaksossa Jani Toivola avaa elämäänsä kansanedustajana ja isänä.

Toimittaja Maria Veitola vierailee niin Janin kotona, työpaikalla kuin tanssitunnilla. Veitola pääsee tutustumaan myös Janin tyttäreen, joka on kuvausten aikaan 2-vuotias.

Televisio-ohjelmassa Jani kertoo muun muassa työpaikkansa ilmapiiristä. Hän myöntää, että välillä hän haluaisi lähteä kokouksista pois kesken keskustelun, kun asiat menevät liian henkilökohtaiseksi. Kerran hän on sen tehnytkin.

– Se oli avioliittolakiin liittyvä keskustelu ja se tuntui liian ala-arvoiselta. Se oli semmoinen kohta, että en vaan pystynyt kuuntelemaan, kertoo Jani, joka meni kyseisen kokouksen jälkeen suoraan vessaan.

Jani Toivola on toisen kauden vihreiden kansanedustaja, joka ilmoitti helmikuun alussa jäävänsä sairauslomalle ja olevansa pois eduskuntatyöstä koko kevään. Sairausloman syynä on uupumuksesta aiheutunut keskivaikea masennus, ja Jani on kertonut keskittyvänsä nyt paranemiseen ja perheeseensä. Yökylässä Maria Veitola -jakso on kuvattu ennen tätä ilmoitusta, jo viime keväänä.

Ohjelmassa Veitola kysyy, pystyykö Jani olemaan eduskunnassa oma itsensä.

– Se vaihtelee. Iso osa energiasta menee siihen, että säilyttää itsensä.

– Olen ensimmäistä kertaa sellaisessa ympäristössä, jossa koen olevani huutomerkki vain olemalla oma itseni, Jani kertoo.

Hän muistelee ohjelmassa esimerkiksi ensimmäisen kauden alkuaan, kun hän tuli valituksi eduskuntaan ja shortsikausi oli alkanut.

– Seisoin pitkään peilin edessä revityt farkkushortsit jalassa ja mietin, että voinko lähteä ulos shortseissa, koska olen kansanedustaja.

”Olen pohtinut paljon kunnianhimoa ja sitä, tarvitseeko ihmisen saada kaikkea kerralla.”

Yksi kysymys on vaikea Janille: hän ei osaa vastata Veitolalle, että tekikö hän oikean päätöksen, kun lähti toiselle kaudelle.

– En oikein tiedä, osaanko vastata tuohon. Olen pohtinut paljon kunnianhimoa ja sitä, tarvitseeko ihmisen saada kaikkea kerralla.

Puhetta tunteista

Veitolalle Jani kertoo, että hän ei ole vielä oppinut kunnolla hallitsemaan kiirettään. Hän sanoo, ettei hän välttämättä osaa lähteä töistä ajoissa ja yrittääkin usein venyttää lähtöään, tosin korkeintaan muutamalla minuutilla.

Kiinnostavillekin menoille Jani myöntää sanovansa usein ei, koska jos hän haluaa pidentää työpäiväänsä todella paljon, joutuu hän pyytämään heti ulkopuolista apua lapsen hakemisessa ja hoitamisessa.

Kotona Jani yrittää olla tekemättä töitä lapsensa seurassa, mutta aina se ei onnistu. Janin tyttären nukkumaanmenoaika on kahdeksalta illalla. Hän naurahtaa, ettei hän olisi ikinä uskonut, että joutuu aikuisena tappelemaan kaksivuotiaan kanssa, esimerkiksi tahdosta.

”Kaipaan eniten puhetta tunteista. Kaikista niistä tunteista, joita käydään läpi pienen lapsen vanhempina.”

– Se ei toimi, jos yritän samaan aikaan naputtaa jotain, ellei hän ole tosi keskittynyt johonkin. Minusta tuntuu, että silloin meillä tulee aina ongelmia, jos en ole keskittynyt häneen.

Julkinen keskustelu vanhemmuudesta on Janin mukaan enimmäkseen sitä, että keskustellaan vapaa-ajan järjestämisestä ja siitä, miten ehtii käydä jumpassa. Hän ei itse pidä suurimpana ongelmanaan oman ajan järjestämistä.

– Kaipaan eniten puhetta tunteista. Kaikista niistä tunteista, joita käydään läpi pienen lapsen vanhempina.

Yökylässä Maria Veitola MTV3 keskiviikkona 29.3. klo 21.

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.

Parisuhdeasiantuntijat kamppailivat ikäkysymysten kanssa, sillä tuoreelle kaudelle haki mukaan ennätysmäärä vanhempia sinkkuja.

Ensitreffit Alttarilla -realityn neljäs kausi käynnistyy AVAlla tiistaina 5.9. Sarjan parisuhdeasiantuntijoina nähdään jo viime kaudelta tuttu kolmikko, Jason Lepojärvi, Elina Tanskanen ja Tony Dunderfelt.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan tällä kaudella mukana on äärimmäisen persoonallisia ja sitoutumishaluisia ihmisiä – he ovat hyvin tietoisia, mihin ovat osallistuneet.

Ensimmäisellä kaudella sarjaan kohdistui paljon ennakkoluuloja, mutta toistuvat onnelliset loput ovat kasvattaneet luottamusta formaattia kohtaan. Tämä on rohkaissut myös vanhempia sinkkuja lähtemään mukaan.

– Olemme joutuneet miettimään ikäkysymyksiä paljon. Tällä kaudella mukaan on hakeutunut rohkeasti varttuneempaa porukkaa. Nuorten lisäksi 35–40-vuotiaita hakijoita oli enemmän kuin koskaan, Dunderfelt sanoo.

”Aiemmista suhteista ei saa olla lapsia.”

Sarjassa tullaan näkemään aiempaa vanhempia pareja, mutta jotkut kriteerit rajoittavat myös hakijoiden ikää. Yksi vanhempia sinkkuja karsiva kriteeri on muun muassa lapsikielto.

– Yksi kriteerimme hakijoille on, että aiemmista suhteista ei saa olla lapsia. Monilla vanhemmilla sinkuilla jo jälkikasvua, Dunderfelt kertoo.

Sinkut ikävöivät tavallista arkea

Parit muodostetaan rakkaushaastattelujen ja asiantuntijoiden analyysien perusteella. Tällä kaudella valittujen ihmisten keskuudessa yksi selkeä teema on omassa elämässään ja arjessaan syvemmin kiinni oleminen.

– Hakijoiden keskuudessa korostui onnellinen arki. Henkilöt ovat asettuneet jo aloilleen, ja he kaipaavat tavallista arkea ja kumppanuutta, Dunderfelt sanoo.

Asiantuntijoiden nyrkkisääntö on, että koko kolmikon pitää olla parinmuodostuksesta samaa mieltä. He luottavatkin siihen, että yhteisymmärryksellä saadaan aikaan onnellisia loppuja.

– Tällä kaudella tunteiden vuoristorataa mennään enemmän kuin aiemmin koskaan, Dunderfelt lupaa.