Heidi ja Mikko (vas.) pääsevät häämatkalle Pariisiin, Kimmo ja Milla Prahaan sekä Tiina ja Samuel Varsovaan. Kuvat: Ava
Heidi ja Mikko (vas.) pääsevät häämatkalle Pariisiin, Kimmo ja Milla Prahaan sekä Tiina ja Samuel Varsovaan. Kuvat: Ava

Illan Ensitreffit alttarilla -jaksossa parit lähtevät häämatkalle. Millan tunteet ovat sekavat jo ennen matkaa.

Illan Ensitreffit alttarilla -jaksossa kaikki kolme paria lähtevät häämatkalle. Hääjaksossa tuli selväksi, että Heidin ja Mikon sekä Tiinan ja Samuelin välillä oli kipinää ensihetkestä lähtien, mutta Millan ja Kimmon tunteet jäivät mietityttämään katsojia.

Ennen häämatkaa Milla myöntää, että hänen ajatuksensa ovat sekavat.

– Aika paljon piti miettiä, että mitä tässä tapahtuu, mihin tässä mennään ja miten tästä eteenpäin. Että mitä se ihminen seinän toisella puolella herättää, Milla kertoo jaksossa hääyön jälkeen.

Millan ja Kimmon häämatkakohde on Praha. Milla toivoo matkalta, että näkisi oikeasti, millainen Kimmo on.

”Milla on vähän se määräävämpi osapuoli. Se on just hyvä mulle.”

Päättämättömyys häiritsee Millaa

Häämatkalla Kimmo paljastuu joustavaksi ja huomaavaiseksi, mutta päättämättömäksi. Hänen on usein vaikea päättää pienistäkin asioista, kuten mihin suuntaan he lähtisivät kävelemään, minne he menisivät syömään tai vuokraisivatko he segway-laitteen puoleksi tunniksi vai tunniksi.

– Kun en itse osaa päättää, niin Milla osaa sanoa. Se on just hyvä mulle. On tullut sellanen fiilis, että Milla on vähän se määräävämpi osapuoli. Mutta ei mitenkään pahalla tavalla, Kimmo kertoo jaksossa.

”Kun toinen on niin järkevä, niin mitä ongelmia se tuo tullessaan?”

Milla taas kertoo, että hän toivoo, että Kimmo olisi määrätietoisempi.

– Kimmo on rauhallinen tyyppi. Luulen, että jossain vaiheessa voi olla, että siihen palaa käämit. Kun toinen on niin järkevä, ja mä vähän menevämpi, niin mitä ongelmia se tuo tullessaan?

– Olis kiva, että hän olis mulle, että nyt mennään tuonne ja älä jää suu auki, Milla miettii häämatkalla. Illan jaksossa selviää, syttyykö parin välille kuitenkin kipinää häämatkalla.

”Vaikka nykynainen haluaa keskustelevan miehen, hän ei halua jees-miestä.”

Ohjelman asiantuntija, psykologi Tony Dunderfelt selittää jaksossa oman näkemyksensä siitä, millaisen miehen nainen nykyään haluaa.

– Vaikka nykynainen haluaa keskustelevan, mukavan ja luotettavan miehen, joka tekee kaikenlaista, hän ei halua jees-miestä. Nykynaista ei kiinnosta, että mies on samaa mieltä sun kanssa, vaan hän haluaa saada uusia näkemyksiä ja kokemuksia, Dunderfelt sanoo jaksossa.

Ensitreffit alttarilla tiistaisin Avalla kello 21.00.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Illan tv-dokumentissa seurataan muslimityttö Sonitaa, joka haaveilee räppärin urasta.

”Huudan häkistäni uupuneena, hintalappujen painosta nuutuneena”, räppää nuori muslimityttö. Youtube-hitiksi muodostuneella musiikkivideolla hän esiintyy muun muassa mustelmaisena lapsimorsiamena. Räppäävä morsian on Sonita Alizadeh Afganistanista.

Rokhsareh Ghaemmaghamin uusintana viime syksyltä nähtävä dokumentti Sonita-tytöstä on vaikuttava kuvaus nuorten naisten ahdingosta runnellussa Afganistanissa. Elokuvan alkupuolella 18-vuotias Sonita elää pakolaisena Iranissa tukikodissa, joka auttaa lapsia ja nuoria selviytymään.

Sonitan oma selviytymiskeino on musiikki. Hän unelmoi rap-tähteydestä Amerikassa ja tahtoisi vanhempiensa olevan Michael Jackson ja Rihanna. Sen sijaan hänellä on kuusikymppinen äiti, joka saapuu Afganistanista hakemaan tytärtään pakkoavioliittoon. Morsiusrahoilla aiotaan maksaa Sonitan veljelle morsian.

Dokumentissa kysytään, onko oikein, että nuori tyttö on maksuväline. Länsimaissa vastaus on selvä, mutta vanhoillisissa muslimiperheissä eletään traditioiden mukaan.

Afganistanissa ja Iranissa naisten ei sovi laulaa ja esiintyä. Kun musiikkivideo Bride for Sale leviää somekanavilla ja päätyy televisioon, itse dokumentintekijöiden on astuttava esiin. Tässä hämärtyy raja tallentavan dokumentin ja hyväntekeväisyyden välillä, mutta katsoja ei voi kuin seisoa dokumentaristin rinnalla.

Sonita Yle Teema & Fem su 20.08. klo 22.00

 

Huomio! Juttu sisältää merkittäviä juonipaljastuksia Game of Thronesin uusimmasta jaksosta, mahdollisesta jatkosta ja kaikesta, mitä sarjassa on aiemmin tapahtunut.

Game of Thronesin viime maanantaina julkaistu jakso oli täyttä toimintaa. Yksi isoimmista hetkistä jaksossa oli se, kun kolmoskaudelta saakka kadoksissa ollut Gendry teki odotetun paluun. Lue siitä lisää täältä.

Gendryn paluuta kukaan katsojista ei voinut olla huomaamatta. Sen sijaan jakson ehdottomasti merkittävin käänne saattoi hyvinkin mennä joiltain ohi.

Jakson suurin paljastus on koko sarjan kannalta valtavan iso käänne.

(Juttu jatkuu Instagram-upotuksen jälkeen.)

Daenerysiä näyttelevä Emilia Clarke julkaisi hauskan videon Jonia näyttelevästä Kit Harringtonista sarjan kuvausten kulisseissa.

Paljastus liittyi Jonin yhteyteen Targaryenin sukuun, ja se tapahtui hyvin ohimennen Samin ja Neilikan lukiessa kirjoja Kastellissa.

Kohtauksessa Neilikka lukee ääneen muuan yliseptoni Maynardin yksityiskohtaisia sepustuksia kaikista mahdollisista asioista. Raapustuksissa Maynard kertoo muun muassa suolen toiminnastaan ja siitä, kuinka monta rappusta Baelorin septissä on. 

Turhanpäiväisten asioiden joukosta Neilikka lukee kuitenkin äärimmäisen tärkeän ja kiinnostavan asian. Hän lukee, että yliseptoni Maynard myönsi ”prinssi Raggerille” avioliiton kumoamisen ja vihki prinssin toisen naisen kanssa salaisessa seremoniassa Dornessa.

Mitä tämä merkitsee?

Montaakin asiaa – mahdollisesti.

Suurella todennäköisyydellä ”prinssi Ragger” on oikeasti edesmennyt prinssi Rhaegar. Aiemmin hänen on tiedetty olleen naimisissa ainoastaan Elia Martellin kanssa. Hänellä oli kuitenkin sivusuhde Ned Strakin siskon Lyanna Starkin kanssa. Todennäköisesti Rhaegar siis kumosi avioliittonsa Elia Martellin kanssa ja avioitui salaa Lyanna Starkin kanssa.

Sarjan aiemmalla kaudella saimme tietää, että Jon Snown oikea isä ei olekaan Ned Stark vaan prinssi Rhaegar. Hänen äitinsä on puolestaan Nedin sisko Lyanna Stark.

Neilikan lukeman dokumentin perusteella Jon ei välttämättä ole ensinkään äpärä.

Aiemmin ajateltiin, että Jon on Rhaegarin äpärä, koska prinssi oli Jonin syntymän hetkellä naimisissa Elia Martellin kanssa. Neilikan lukeman dokumentin perusteella Jon ei välttämättä ole ensinkään äpärä. Sen sijaan hän saattaa olla Rhaegarin avioliitossa syntynyt poika.

Tämä tarkoittaisi siis sitä, että Jon on virallisesti Targaryen.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Viime kauden viimeisessä jaksossa selvisi virallisesti, että Ned ei olekaan Jonin oikea isä. Fanit olivat ounastelleet tätä jo vuosia. Kuva: HBO
Viime kauden viimeisessä jaksossa selvisi virallisesti, että Ned ei olekaan Jonin oikea isä. Fanit olivat ounastelleet tätä jo vuosia. Kuva: HBO

Ja mitä sillä on väliä, jos Jon on Targaryen?

Jos Jon on Targaryen hän on Targaryenien suvun laillinen perillinen. Rhaegar oli syrjäytetyn Hullun kuninkaan vanhin poika. Perimysjärjestyksen mukaan hänen kruununsa siirtyy suoraan hänen jälkeläisilleen. Koska kaikki muut heistä ovat kuolleet, Jonilla on täysi oikeus kruunuun.

Jonin oikeus kruunuun on siis suurempi kuin esimerkiksi Daenerysin, joka oli Hullun kuninkaan nuorin tytär.

Mutta ennen kuin Jonia julistetaan Seitsemän kuningaskunnan kuninkaaksi, matkassa on monta mutkaa:

Ensinnäkin: prinssi Rhaegarin avioliiton kumoamisesta ja uudesta liitosta ei ilmeisesti tiedä juuri kukaan. Jos Sam ja Neilikka eivät ottaneet Maynardin kirjaa mukaansa, vahvistus Jonin todellisesta identiteetistä ei välttämättä paljastu hirveän helposti. Tai sitä ei voida ainakaan kirjallisesti todistaa.

Daenerys ei mukisematta luovu kruunusta.

Toiseksi: Daenerys ei mukisematta luovu kruunusta. Saa nähdä millainen soppa hänen ja Jonin välille syntyy, jos kumpikin heistä alkaa tosissaan havitella paikkaa Rautaistuimella.

Kolmanneksi: Jon matkasi viime jakson lopussa muurin toiselle puolelle, ja tulevan jakson traileri näyttää varsin pahaenteiseltä. Tiedä häntä, elääkö hiljattain Pohjoisen kuninkaaksi kruunattu Jon kovin kauaa.

Mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu? Katso traileri: 

Ruudussa nähdään nyt kolmas kausi, joka jää viimeiseksi.

Walesilainen rikosdraamasarja Syrjäinen maa (Hinterland/Y Gwyll, 2014–2017) jatkuu kolmannella ja viimeiseksi jäävällä tuotantokaudella. Kausi sisältää neljä itsenäistä puolitoistatuntista jaksoa.

Syrjäiselle maalaisseudulle menneisyyttään paennut Tom Mathias (Richard Harrington) on uusien jaksojen alussa joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Tuhotyötä tutkivat kollegat. Mathias puolestaan selvittää paikallisen pastorin murhaa.

Sarjaa on kuvailtu kauniiksi ja synkäksi. Kauneus sarjaan tulee Walesin länsirannikolla sijaitsevan Aberystwythin ja sen lähiseudun maisemista. Murhamysteerien synkkyyttä korostetaan niin runsaasti, että lopputulos on epäaito. Teennäisyyttä tehostavat liikaa käytetyt hidastukset, päähenkilöiden tapa puhua kuiskaten sekä uhkaava musiikki.

Kauden aikana palataan myös vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin.

Ed Talfanin ja Ed Thomasin luomasta sarjasta on kuvattu kaksi kieliversiota, kymriksi ja englanniksi. Suomessa nähdään englanninkielinen versio.

Syrjäinen maa TV1:llä la 19.8. kello 21.15
 

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla.

IS TV-LEHTI. Hiton idiootit! Niin tekisi mieli huutaa ensimmäiselle lomailijaporukalle, joka esiintyy Hurja lomasää -sarjassa (Extreme Weather – The Survivors, 2015).

Brittimiehet lähtevät varta vasten Filippiineille, kun kuulevat taifuunin uhkaavan sitä. Sitten kun alkaa rytistä, ollaan paniikissa ja sokissa. Sen jälkeen vielä ihmetellään tv-haastattelussa, kuinka kamalaa oli olla hengenvaarassa.

Ohjelman ideana on esitellä brittejä, jotka ovat lomamatkallaan kohdanneet katastrofaalisia säätiloja. Taifuunijengi herättää vain ärtymystä, mutta seuraava tarina on oikeasti pelottava ja koskettava.

Se kertoo kolmesta opiskelijasta Turkissa. He luulevat lähtevänsä pienelle patikointireissulle, mutta eksyvät viikoksi rankkasateiden ja myrskyn keskelle vuoristoon ilman ruokaa. Etsiessään pakotietä he ajautuvat vain yhä kauemmas tulvivan joen armoille ja lopulta putoukselle, josta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä.

Kammottava on myös osio belgialaisilta rockfestareilta, jossa nuoriso bilettää kuuman auringon alla. Lopulta neljä ihmistä kuolee. Myös rankkasateet ja tulvat brittien suosimilla leirintäalueilla Etelä-Ranskassa pysäyttävät.

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla. Paljon parjattu Suomen kesäsääkin alkaa yllättäen tuntua ihan kivalta. Vaihtoehto kun voisi olla vaikka henkeäsalpaava hiekkamyrsky.

Hurja lomasää Foxilla pe 18.8. klo 19.00.