Muovipulloja kerääntyy helposti, eivätkä ne aina pääse pullonpalautukseen asti. Kuva: Shutterstock

Muoviroskan määrää ei kunnolla edes tajua, kunnes sitä kerää muutaman päivän ajan yhteen kasaan.

Ruokien pakkausmateriaalit, muovipussit, välipalakääreet ja muovipullot, joita ei tullutkaan palautettua. Niistä kerääntyi jo alle viikossa iso kassillinen muoviroskaa. Siis yhdeltä ihmiseltä.

Muoviroskan määrästä ja sen ympäristölle aiheuttamista ongelmista puhutaan jatkuvasti, mutta silti niihin ei tule kiinnitettyä tarpeeksi huomiota. Etukäteen ei uskoisi, miten paljon muovia saisi tavallisessa kotitaloudessa kerättyä.

Muovipulloja on aina silloin tällöin päätynyt roskikseen, ja ostan ihan liikaa pikarijogurtteja.

Olen aina halunnut ajatella olevani ekologinen ihminen, mutta hävettää myöntää, kuinka laiska olen valitettavan usein kierrättämään. Muovipulloja on aina silloin tällöin päätynyt roskikseen, ja ostan ihan liikaa pikarijogurtteja. Kierrätän pahvit ja biojätteen, mutta muoviroskan kierrättämistä yritän vasta parhaillaan opetella. Se tuntuu olevan vaikeinta: muoveille ja sekajätteelle on kotona omat pussit, mutta välillä roskia tulee heiteltyä niihin sekaisin. Kyse on siis omasta laiskuudesta, ja välillä ihan ihmetyttää, kuinka helposti hommasta saa tehtyä itselle niin hankalaa.

Otin talteen viiden päivän ajan muoviroskani, joita tuli lähinnä ruokakauppareissuilta ja shoppailukierroksilta. Kaikki roska ei edes jäänyt talteen, sillä heitin osan tapani mukaan ihan huomaamatta sekajätteen mukaan – roskikseen heittäminen ilman pienintäkään ajatusta on niin selkärangassa.

Vähän tuntui pahalta katsoa muutaman päivän muoviroskan määrää:

Muoviroskaamista on kuitenkin helppo vähentää. Älä osta muovipussia -vinkit on jo kuultu, mutta on paljon näppärämpiäkin tapoja säästää luontoa. Kokosimme 10 parasta vinkkiä muoviroskan vähentämiseksi:

1. OSTA LIHA KAUPAN LIHATISKILTÄ TAI TOREILTA. Varsinkin isojen markettien lihatiskeillä on mahtava valikoima lihaa ja kalaa, ja aina lähtee sopiva määrä ruokaa mukaan – paperisessa paketissa. Kesän mukana myös toreilla alkaa olla enemmän myytävää. Helppoa valita kotimaisia tuotteita ja luomua.

2. VAIHDA MUOVIPULLO LASISEEN. Aina silloin tällöin muovipullo unohtuu toiseen laukkuun, ja työmatkalla käy ostamassa uuden. Käsissä pyörivät pullot saattavat päätyä roskikseen eivätkä pullonpalautukseen – vaikka Suomessa kierrätysmuovipullojen palautusprosentti on yli 90. Lasipulloon tai edes juomapulloksi tarkoitettuun puteliin vaihtaminen on myös terveyden kannalta hyvä päätös.

3. SATSAA EVÄSRASIOIHIN. Kun ruokia säilyttää ja kuljettaa pitkäikäisissä eväsrasioissa, ainakin elmukelmun ja muovipussien käytön saa helposti vähennettyä.

4. ÄLÄ OSTA VÄLIPALATUOTTEITA PIKKUPURKEISSA. Jogurttien ja rahkojen muovipurkkeja on helppo välttää, kun tuotteet ostaa isommassa versiossa. Jos jogurtin hankkii vielä pahvisessa tölkissä, sen parempi. Rahaakin säästyy!

5. VÄLTÄ MYÖS NOUTOLOUNAITA. Ne kun usein tulevat jonkinlaisessa muovipakkauksessa. Meal prepping on helppo tapa säästää rahaa lounasmenoissa, ja eväsrasiatkin pääsevät hyötykäyttöön.

6. VALITSE PAPERINEN TAI BIOHAJOAVA PUSSI. Kauppojen vihannesosastoilla on lähes poikkeuksetta myös paperipusseja, joihin vihannekset ja hedelmät voi kerätä muovipussien sijaan. Biohajoavat pussit käyvät myös; eipähän tarvitse ostaa kotiin bioroskikseen niitä erikseen.

7. SANO EI KOSMETIIKAN MIKROMUOVEILLE. Niiden määrää on kenties kaikkein vaikein huomata, vaikka niiden aiheuttamat ongelmat vesistöissä ovat huomattavia. Mikromuoveja löytyy esimerkiksi kuorintatuotteista ja joistain hammastahnoista, joten seuraavalla kerralla kannattaa varmistaa tuoteselosteesta, löytyykö tuotteesta muovia. Puhelimeen voi ladata avuksi sovelluksia, kuten CosmEthics-appsin, joka auttaa valitsemaan kosmetiikkaa.

8. JOS MUOVIKASSI ON VÄLTTÄMÄTÖN, KÄYTÄ YHTÄ. Vaikka shoppailureissun aikana kaikki ostokset eivät mahdu käsilaukkuun, ei silti kannata ottaa jokaisesta vaatekaupasta muovipussia vastaan. Ensimmäisessä kaupassa kannattaa pyytää pienen pussin sijaan hiukan isompaa versiota, jotta kaikki muutkin ostokset mahtuvat samaan kassiin.

Ekologisinta on tietysti ottaa kotoa mukaan tarpeeksi iso kassi.

9. ÄLÄ OTA RETKELLE MUOVISIA KERTAKÄYTTÖASTIOITA. Satsaa mieluummin pitkäikäisiin retkiastioihin, jotka voi tiskata. Ne ovat usein myös kevyitä, joten kotiin vieminen ja tiskikoneeseen heittäminen eivät ole kovin suuri vaiva.

10. SYÖ RAVINTOLASSA. Paras tapa säästää pakkausmuovien kertymisessä, kun ei kokkaa itse! Vaikka ruuan raaka-ainekin menee aina jossain pakkauksessa ravintolan keittiöön, säästyy luonto monilta pieniltä annosmuovirasioilta.

Vierailija

Testasimme, miten paljon muoviroskaa todella kertyy – 10 vinkkiä, miten vähennät helposti muovin määrää

Kenelle juttu oikein on kirjoitettu? Harvalla on sellainen tulotaso, joka mahdollistaa aterioinnin siirtämisen täysin kotoa ravintolaan (vinkki 10). Ja asuinpaikkakin pitäisi silloin olla jossain ihan muualla kuin maaseudulla tai lähiössä. Rimanalitus toimittajalta! 😞 10. SYÖ RAVINTOLASSA. Paras tapa säästää pakkausmuovien kertymisessä, kun ei kokkaa itse! Vaikka ruuan raaka-ainekin menee aina jossain pakkauksessa ravintolan keittiöön, säästyy luonto monilta pieniltä annosmuovirasioilta.
Lue kommentti

Pahin polttarimoka on olla kuuntelematta morsianta.

Polttarit ovat parhaassa ja pahimmassa tapauksessa polttarisankarille yhtä ikimuistoinen päivä kuin häät. Ei siis ole ihme, että niihin kohdistuu paineita. Tyypillisesti morsian, kaaso(t) ja polttarivieraat jännittävät kaikki tahoillaan, mitä päivästä tulee – vai tuleeko mitään. 

Joskus polttareihin liittyvät hankaluudet johtuvat puhtaasti huonosta tuurista, mutta useammin siitä, että morsiamen toiveita ei oikeasti ole kuunneltu tai edes kysytty. Yllätyksellisyys kuuluu perinteisesti polttareihin, mutta onnistuneiden yllätysten luominen vaatii sitä, että polttarien ohjelman suunnittelijat tuntevat päivänsankarin luonteen, pelot, toiveet ja maun läpikotaisin. Jätän tähän vain katkelman Scandinavian Music Groupin kappaleesta Lopulta olemme kuitenkin yksin:

Ketään ei voi tuntea kokonaan.

Olen kuullut ihan liian monesta tapauksesta, jossa polttarit olivat jotakin ihan muuta kuin sankari oli toivonut. Ikävimpiä ovat tapaukset, joissa kukaan ei viitsinyt järjestää polttareita. Vaikka ajankohdasta ja ohjelmasta tulisi riitaa ja koko seurueen rahakirstut kumisisivat tyhjyyttään, jollakin tavalla naimisiin menijää pitää muistaa. Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että hän on läsnä toisen elämän tärkeissä hetkissä.

Tähänkin sääntöön on tietysti poikkeus: ihmiset, jotka eivät halua juhlia polttareita. Kyllä, tämä on todellinen ilmiö. Jotkut ihmiset inhoavat huomion keskipisteenä olemista, isossa porukassa pyörimistä ja yllätyksiä. Heille perinteiset polttarimenot ovat kauhistus.

Jos et ole ihan varma, onko laskuvarjohyppy, miesstripparien show tai prostituoiduksi pukeutuminen morsiamen mielestä hauska idea, kysy. 

Top kolmoseen kaameimpien polttariepäonnistumisten listalla pääsevät kemut, joissa on tieten tahtoen tehty vastoin morsiamen tahtoa, koska jonkun osallistujan mielestä polttarien ”kuuluu” olla tietynlaiset.

Lue myös: Konkarin 10 vinkkiä: näin järjestät täydelliset polttarit

Yllätysten paljastumisen uhallakin polttareista etukäteen puhuminen kannattaa. Jos et ole ihan varma, onko laskuvarjohyppy, miesstripparien show tai prostituoiduksi pukeutuminen morsiamen mielestä hauska idea, kysy. Pahimmat epäonnistumiset voi välttää jo sillä, että tiedustelee, mitä morsian ei ainakaan halua polttareihinsa. 

Ja kun kysyt, muista myös kuunnella. Se voi olla vaikeaa, jos polttariporukka haaveilee Las Vegasin -ekskursiosta ja polttarisankari toivoo rauhallista morsiussaunaa tai toisin päin. Onneksi Las Vegasiin tai saunomaan voi lähteä muulloinkin kuin juuri polttareissa, joten kuuntelemiselle kannattaa antaa mahdollisuus.

Lue myös: Saisinko sekapolttarit, kiitos

Polttariseurue, joka järjestää päivän tai viikonlopun täyteen yllätyksiä juuri mitään sankarin toiveista tietämättä, ottaa aikamoisen riskin. Arvausten perusteella järjestetyt yllätyspolttarit voivat onnistua nappiin tai ne voivat saada morsiamen tuntemaan, etteivät hänen ystävänsä näköjään tunne häntä ollenkaan. Sitä tunnetta en haluaisi yhdellekään polttarisankarille. 

– En ole koskaan ollut niin varma mistään muusta ideasta kuin Carpool Karaokesta, The Late Late Show'n isäntä James Corden sanoo.

Ei mikään perinteinen talk show, vaan monipuolinen viihdeohjelma. Se oli 38-vuotiaan britin James Cordenin johtoajatuksena, kun hän alkoi ideoida suursuosioon noussutta ohjelmaansa The Late Late Show with James Corden.

Show on sekoitus laulua, tanssia, sketsejä, komediaa ja pelejä.

”Emme voineet vain istua studiossa ja puhua joutavia.”

– Haluan tarjota iloa ja pakotien arjesta, Corden kertoo istuessaan haastateltavana Televisioakatemiassa Hollywoodissa.
– Meidän oli keksittävä jotain erilaista, joka antoi show’lle oman erikoispiirteen. Emme voineet vain istua studiossa ja puhua joutavia, hän sanoo.

Teatterista ponnistanut Corden on monilahjakkuus, joka näyttelee, käsikirjoittaa ja tuottaa ohjelmaa juontamisen lisäksi. Monet eri osiot vaihtelevat Emmy-palkitussa show’ssa, mutta joka jaksossa on tähtivieraita. Isäntä istuu rennosti vieraiden kanssa sohvalla.

– En halunnut pöytää minun ja vieraiden väliin. Halusin intiimin tilan ja tunnelman, joka saa katsojat haluamaan olla mukana kanssamme. Koko tila on pieni: studioyleisö istuu kuin olohuoneessa sohvilla, ja kamerat kuvaavat myös yleisön takana.

Energinen britti ei vielä tunne amerikkalaista kulttuuria täysin omakseen, joten show’n monologiosuus on melko lyhyt. Poliittisia aiheita käsitellään muista viihdeohjelmista poikkeavalla tavalla.

– Meillä oli Donald Trump -musikaali, mutta emme käsittele politiikkaa kovin paljon, Corden linjaa.

Trumpin muslimeille asettama, sittemmin oikeuden kumoama matkustuskielto oli kuitenkin liikaa Cordenille.

– Siihen oli pakko reagoida.

Intiimin tilan taika

Lontoossa syntynyt Corden on asunut Yhdysvalloissa vasta hieman yli kaksi vuotta, ja yksi asia uudessa kotimaassa yllätti britin eniten.

– Kun muutin Los Angelesiin, huomasin, että liikenne on täällä pakkomielle. Autossa ja ruuhkissa istutaan pitkiä aikoja.

Corden käsikirjoitti ja näytteli palkintoja kahmineessa Gavin ja Stacey -sarjassa (2007–2010), jonka yhdessä sketsissä hän oli autossa poptähti George Michaelin kanssa. Tästä syntyi idea: mitä jos yhdistäisi Los Angelesin autokulttuuriin ja tähdet? Idea tuotti Carpool Karaoke -osuuden, jossa Corden juttelee ja laulaa autossa yhdessä julkkisvieraiden kanssa.

Britti James Cordenin koti on nykyään Kaliforniassa. Kuva: Yle Kuvapalvelu
Britti James Cordenin koti on nykyään Kaliforniassa. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Juuri Carpool Karaoke on siivittänyt keväällä 2015 alkaneen show’n maailmanlaajuiseen menestykseen. Osuus kuvataan niin, että Corden seuraa johtoautoa, jossa ovat ohjelman tuottajat Ben Winston ja Rob Crabbe.

– En ole koskaan ollut niin varma mistään muusta ideasta kuin Carpool Karaokesta. Musiikki pitää osion koossa, mutta pidän eniten haastatteluista. Katsojat näkevät tähdet aivan uudessa tilanteessa, kun he laulavat kanssani autossa. Intiimi tila saa vieraat rentoutumaan.

Cordenin ideoiman osuuden klippejä on katsottu YouTubessa yli miljardi kertaa. Katsotuimpien videoiden vieraita ovat olleet Adele, Lady Gaga ja Michelle Obama.

– Suosio osoittaa, että show on merkittävä. Internet mahdollistaa sen, että ohjelmaa voi katsoa missä vain ja milloin vain, Corden toteaa.

– Vieraani eivät välitä siitä, että show esitetään myöhään yöllä, koska se on ajan hermolla ja siitä puhutaan.

The Late Late Show with James Corden, TV2 ke–la klo 22.00.

  • Koomikko syntyi Lontoossa 22.8.1978. Vaimo Julia, lapset Max (s. 2011) ja Carey (s. 2014).
  • Käsikirjoitti Ruth Jonesin kanssa palkittua komediasarjaa Gavin ja Stacey (2007–2010), jossa he näyttelivät pääosia.
  • Juontanut omaa The Late Late Show with James Corden -talk show’ta vuodesta 2015 alkaen.
  • James Corden ja Kylie Minogue ovat laulaneet dueton Minoguen albumille Kylie Christmas (2015). He ovat olleet ystäviä vuodesta 2009 alkaen.

Kesää ei kannata pilata kiukuttelevan teinin tai mököttävän puolison takia.

Merkissä vaikuttava seitsenvuotiskriisi on raskas etenkin 13.9. jälkeen syntyneille. Parisuhteen romantiikka kärsii laskupinosta, terveysongelmista tai kriittisestä asenteesta. Myös 4.–8.9. syntyneiden on hyvä tähdentää itselleen, mitä hyvä kumppanuus merkitsee. Onneksi juhannuksen aika tuo neitsyille mahdollisuuden pysähtymiseen, ja lepo saa hormonit hyrräämään.

Heinäkuun loma-aikaa ei kannata pilata hankalan sukulaisen, kiukuttelevan teinin tai mököttävän kumppanin takia. Romantiikan saralla keskikesä näyttäytyy hieman tylsänä, elokuun puolelle jätetyt lomapäivät ovat rakkauselämän kannalta antoisimpia. 22.–24.8. tienoille osuva matka tai tapahtuma antaa aihetta hauskanpitoon.

The Handmaid's Tale -televisiosarjan kylmäävällä kuvastolla on tarkoitus muistuttaa Yhdysvaltain päättäjiä naisten oikeudesta omaan kehoonsa.

Televisiosarjat tarjoavat paitsi viihdettä, joskus myös tapoja tehdä vastarintaa. Suositun The Handmaid's Tale -televisiosarjan ahdistavaa kuvastoa hyödynnetään nyt Yhdysvalloissa protesteissa, jotta naisilla olisi jatkossakin mahdollisuus ehkäisyyn ja aborttiin.

Uusi hittisarja The Handmaid's Tale perustuu Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin vuodelta 1985. Sarjan kylmäävä maailmankuva kuitenkin tuntuu valitettavan ajankohtaiselta varsinkin Yhdysvalloissa. Suomessa sarjaa esittää HBO Nordic.

Presidentti Donald Trumpin valinnan jälkeen Yhdysvalloissa on pelätty perhesuunnittelua tarjoavan Planned Parenthood -järjestön joutuvan vaikeuksiin, mikä on johtanut mielenosoituksiin. Huhtikuussa Trump allekirjoitti lain, jonka mukaan osavaltiot voivat vetää julkisen rahoituksen pois järjestöiltä, jotka tuottavat aborttipalveluita.

Orjattarien asuissa

Äänestys uudesta terveydenhuoltolaista on siirretty heinäkuun puolelle, ja Planned Parenthoodin aktiivit ja tukijat koettavat vielä pelastaa rahoituksen. Tiistaina Washingtonissa Yhdysvaltain kongressin edustalla järjestettiin The Hill -sivuston mukaan mielenosoitus, jossa 30 aktiivia pukeutui The Handmaid's Talesta tuttuihin punaisiin viittoihin ja valkoisiin päähineisiin.

Tarkoitus oli kiinnittää huomiota siihen, miten naisille käy, jos perhesuunnittelua tarjoavilta järjestöiltä viedään rahoitus. The Handmaid's Talessa punaisia viittoja käyttävät orjattaret, joiden ainoa tarkoitus on toimia lisääntymiskoneina naisia alistavassa yhteiskunnassa.

Televisiosarjassa keksittyä latinaa oleva ”Nolite te bastardes carborundorum”-lause auttaa päähenkilöä jaksamaan.
Televisiosarjassa keksittyä latinaa oleva ”Nolite te bastardes carborundorum”-lause auttaa päähenkilöä jaksamaan.

Televisiosarjassa orjattaret ovat pakotettuja harrastamaan seksiä isäntänsä kanssa ja kantamaan näiden lapsia – ja lapsen hieman kasvettua heidät lähetetään orjuuteen taas seuraavaan perheeseen.

Tämä ei  ole ensimmäinen kerta, kun The Handmaid's Tale -sarjan kylmää maailmaa hyödynnetään protesteissa. Ainakin Teksasissa, Ohiossa ja Missourissa on jo aiemmin nähty orjattariksi pukeutuneita mielenosoittajia. 

Ei rahaa perhesuunnitteluun

Barack Obaman presidenttikaudella julkisen rahoituksen poistaminen Planned Parenthoodiin kaltaisilta järjestöiltä oli kiellettyä. CNN:n mukaan Obama perusteli linjaansa sillä, että samat järjestöt tarjoavat perhesuunnittelua ja muitakin terveyspalveluita.

Aiemminkaan veronmaksajien rahoja ei voitu käyttää abortteihin, vaan ne piti ohjata järjestöjen muihin palveluihin. CNN raportoi Planned Parenthoodin ilmoittaneen, että aborttien osuus järjestön palveluista on kolme prosenttia. Julkista rahoitusta on käytetty pääosin ei-toivottujen raskauksien ennaltaehkäisyyn.

Nyt republikaanit suunnittelevat uutta terveydenhuoltolakia, joka kieltäisi Planned Parenhoodin rahoittamisen ainakin vuodeksi ja rajoittaisi abortteja korvaavien vakuutusten tukemista. On arvioitu, että Planned Parenthoodin rahoituksen lopettaminen maksaisi seuraavan vuosikymmenen aikana hallitukselle yli 130 miljoonaa dollaria ja jättäisi satoja tuhansia ihmisiä ilman terveydenhuoltoa.