Kuvat Panu Pälviä, Shutterstock

Ystävälle ostetaan lahjakortti hoitoon ja kokemuksia vertaillaan naisten kesken. Terapiasta on tullut arkista itsestä huolehtimista – jopa harrastus.

Sain syntymäpäivä­lahjaksi lahjakortin. Se oli terapiaan.

Kyseessä oli vaihtoehtoinen Rosen-terapia, joka tunnetaan myös niin sanottuna itku­terapiana. Sitä voi pitää vaikkapa lempeänä hierontana, jos siihen ei usko, mutta silti: ystäväni olivat sitä mieltä, että olin terapian tarpeessa.

En loukkaantunut, mutta vielä joitakin vuosia sitten olisin voinut. Ajat ovat muuttuneet. Kun ennen terapia oli varattu vain mielenterveysongelmaisille, nykyään siellä ravaa joka iikka. Tai siltä ainakin tuntuu. Voin luetella omasta tuttava­piiristänikin heti kymmenkunta tyyppiä, jotka ovat käyneet jonkin sortin terapiassa. Niistä haetaan muun muassa parempaa itsetuntemusta, stressinsietokykyä ja kasvua ihmisenä.

Hollywood-tähdillä on omat terapeuttinsa, mutta kyllä kotimaan julkkiksetkin osaavat. Jotkut heistä myös opiskelevat itse alalle. Muusikko A.W. Yrjänästä on tulossa hypnoterapeutti, kirjailija Anja Snellmanista psykoterapeutti. Näyttelijä Wanda Dubiel on kehittänyt oman "huutoterapian", jossa tunnetiloja puretaan äänen avulla.

Perinteisen psykoterapian rinnalle on noussut kirjava valikoima vaihtoehtoisia hoitomuotoja. On regressio-, hypno-, ­enkeli-, reikienergia-, kukka- ja mitä lie terapiaa.

Mistä tämä terapiabuumi oikein tuli? Onko terapiassa käymisestä tullut yhtä arkista itsensä huoltoa kuin kampaajakäynneistä?

Mielen kylpylään

Ainakin ajan varaaminen psykologille voi olla yhtä helppoa. Esimerkiksi psykologipalvelu Mind Spahan saa ajan näppärästi jopa netin kautta. Sarakkeesta klikataan, onko kyseessä kenties ahdistus, itsetunto-ongelmat, työstressi vai kriisi. Klik klik, listasta vapaa aika ja tunti vilahtaa ostoskoriin. Tunnin sessio koulutetun psykologin kanssa maksaa kutakuinkin saman verran kuin leikkaus ja väri trendikampaamossa.

Mind Spa tarjoaa psykologipalveluja nimenomaan "terveille" ihmisille. Yritys mainostaa itseään lauseella: Psykologilla käyminen on itsestään huolehtimista.

– Asiakkaamme ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat parantaa itse tuntemustaan tai suorituskykyään, tehdä itsestään iskunkestävämpiä elämän suhteen. Olemme vähän niin kuin mielen personal trainereita, psykologi Kaisa Varkila kertoo.

Psykologi Kaisa Varkilan vastaanotolla Mind Spassa saa tirauttaa.

Elokuvissa psykologin pakeilla pötkötetään sohvalla ja kallonkutistaja heittelee kysymyksiään potilaan pään takaa. Kaisan vastaanottohuoneessa on sohvan sijasta nojatuoli, ja hänen kanssaan nökötetään kasvotusten. Pöydällä on ­vesikannu ja paperinenäliinoja. Tämä ei ole itkuterapiaa, mutta täälläkin on lupa tirauttaa. Kaisa antaa lähinnä keskusteluapua, toisinaan myös kotitehtäviä.

Terapiassa käymiseen ei liity enää ­samanlaista häpeää kuin ­ennen. Nuoret aikuiset osaavat hakea apua kohdatessaan ­ongelmia. Kun parisuhde mättää, mennään parisuhdeterapiaan. Kun tulee ero, hakeudutaan erokurssille – niin kuin 25-vuotias Siru.

"Avopuolisoni jätti minut yllättäen, ja se oli sokki. Löysin erokurssin, mikä oli käytännössä ryhmäterapiaa yhdessä ­saman kokeneiden kanssa. Muistan hetken, kun aloin taas uskoa, että elämästäni tulee vielä joskus jotakin. Kurssi oli juuri päättynyt, oli alkukesä, ulkona tuoksui sade ja aurinko kurkisti pilven takaa."

Mutta mitä tapahtui ystäville? Sydänsuruistahan on tavattu jauhaa naisporukassa. Kaisa Varkila sanoo, että moni terapiaan tuleva kärsii yksinäisyydestä.

– Nykyään eletään aika eristäytynyttä elämää. Vaikka olisikin ystäviä, ammattilainen on sen hetken vain sinua varten. Ei tarvitse itse kysellä toiselta kuulumisia. Koulutettu psykologi osaa myös ­antaa erilaisia näkökulmia pulmiin.

Aina ystäviään ei halua rasittaa. Kun nelikymppisen Päivin isä teki itsemurhan, hän ajatteli, ettei halua kuormittaa ystäviään asialla, jota nämä eivät voi ­ymmärtää.

"Juttelin vuoden ajan joka viikko tunnin pienelle rauhalliselle naiselle. Puhuin mistä halusin, ja välillä hän teki hyviä kysymyksiä. Kerroin ajatuksiani, joita en koskaan sanoisi lähimmille ystävillenikään. Sain olla vihainen, ilkeä, alhainen. Sain luvan myös ikävöidä isääni. Terapia antoi joitakin uusia näkökulmia ja, mikä tärkeintä, sain rauhan puhua."

Uskomushoitoa vai pillereitä?

Psykologien ja psykoterapeuttien antaman avun rinnalle on noussut villi viidakko erilaisia vaihtoehtoterapioita. Toiset kutsuvat niitä täydentäviksi, toiset uskomus- tai mielihyvähoidoiksi. Niitä ovat tehneet tunnetuksi myös julkkikset. Näyttelijä Pamela Tola vannoo ­Rosen-terapian nimeen ja opiskelee vyöhyketerapeutiksi, Manuela Bosco näkee enkeleitä, antaa energiahoitoja ja kuljettaa mukanaan parantavia kiviä.

Vaihtoehtohoitoja päädytään kokeilemaan usein ihan uteliaisuudesta. 37-vuotias Paula ei tiennyt olevansa ­terapian tarpeessa ennen kuin kokeili Rosen-terapiaa.

"Ystäväni opiskeli sitä, eikä ensimmäinen kerta tuntunut juuri miltään, mutta sen jälkeen oli viikon verran ihmeellisen selkeä olo: monet asiat yhdistyivät mielessäni ihan uudella tavalla. Toisella hoitokerralla ei mennyt montakaan minuuttia, kun huomasin parkuvani hoitopöydällä kuin pieni lapsi. Minä, joka en ollut koko aikuisiällä osannut itkeä."

Tutkimustietoa vaihtoehtohoitojen kävijämäärästä saati hoitojen vaikutuksista on huonosti. Edellinen kotimainen tutkimus on 90-luvun alusta. Tampereen yliopiston dosentti Pauliina Aarva on jonkin verran tutkinut aihetta ja tutkisi lisääkin, mutta aihe ei tunnu kiinnostavan rahoittajia.

Pauliina uskoo, että uskomushoitojen suosio olisi kasvanut. Hän kutsuu niitä mieluummin täydentäviksi hoidoiksi.

– Vakavasti tai keskivaikeasti masentunut ihminen tarvitseekin lääkehoitoa, mutta epämääräiseen, tyhjään, pahaan tai vähän lättänään oloon täydentävistä hoidoista voi olla apua.

Joitakin vuosia sitten Pauliina Aarva loukkasi kätensä ja joutui sairauslomalle. Yhtäkkinen toimettomuus laukaisi aktiivisessa naisessa ahdistustilan, joka diagnosoitiin työuupumukseksi. Lääkkeeksi tarjottiin pilleripurkkeja, vaikka Pauliina tunsi tarvitsevansa mieluummin ihmistä, jolle purkaa ahdistustaan.

– Puoli miljoonaa suomalaista syö mielialalääkkeitä! Kaikki eivät voi olla niiden tarpeessa. Lasten ja nuorten ­pahoinvointiin suhtaudutaan vakavasti, mutta yli kolmikymppiselle lykätään ­resepti käteen. Lääkehoito on halvempaa kuin terapia, jossa ihminen on hoitaja kemiallisen aineen sijaan.

Plasebon taika

Lääkäriliiton mukaan vaihtoehtohoitajat tarjoavat vain plaseboa, lumelääkettä. Liitto on muun muassa vaatinut, että hoitojen antamista lapsille ja psyykkisesti sairaille pitäisi lailla rajoittaa.

Toki plasebokin voi toimia, jos siihen uskoo. Asiakkaalle ongelma voi olla kuitenkin se, että hoitojen antamista ei valvota Suomessa mitenkään. Psykoterapeutti on vielä suojattu ammattinimike, mutta periaatteessa minäkin voisin ryhtyä terapeutiksi. "Diplomi" vain seinälle ja pöytä pystyyn. Hoitajien joukossa voi siis olla myös niitä, jotka haluavat rahastaa ihmisten epätoivolla.

Vaihtoehtohoitajat voivat käyttää ­samoja metodeja kuin laillistetut psykologit tai psykoterapeutitkin, mutta väärissä käsissä esimerkiksi hypnoosi voi olla vaarallinen väline.

Rosen-terapian sattumalta aloittanut Paula kuitenkin innostui niin, että on jatkanut siellä käymistä.

"Olen löytänyt valtavasti asioita, joita olen kantanut mukanani, ja jotka ovat vaikuttaneet kaikkeen elämässäni: parisuhteessa, töissä, ystävyyssuhteissa, äitinä… ja tämä kaikki, vaikkei minulla ole mitenkään erityisen vaikea menneisyys, päinvastoin, monessa suhteessa hyvä elämä. Jollen olisi löytänyt Rosenia, olisin ­ainakin angstisempi, epävarmempi ja jumittunut moniin asioihin, joita aiemmin pidin itsestäänselvyyksinä elämässäni."

Monissa vaihtoehtohoidoissa asiakkaaseen suhtaudutaan kokonaisuutena. Hoivaa saa sekä sielu että keho. Rosen-terapiakin voi toimia jo ihan siksi, että kosketus saa mielihyvähormoni oksitosiinin erittymään.

– Kun olin itse sairas, yksi lääkäri otti kädestä ja sanoi, että hänellä on tunne, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Se auttoi enemmän kuin mikään muu yhteensä. Lääkäreillä on kiire ja terveydenhuolto unohtaa henkisen ulottuvuuden, vaikka ihminen on paljon syvempi otus kuin rationalistinen ajattelu olettaa, Pauliina Aarva sanoo.

Kun uskonto on menettänyt merkityksensä ihmisten arjessa, henkistä ulottuvuutta haetaankin nyt ehkä muualta.

– Myytit ovat ihmisille valtavan tärkeitä, mutta tämä aika ei oikein suosi niitä vaan korostaa järkeä. Evankelis-luterilainen kirkko on kovin kuivakas ja ­sivuuttanut uskonnon myyttisen puolen.

Raakaa duunia, ei hupia

Mistä sitten tietää olevansa terapian tarpeessa oikeasti? Ajoittainen alakulo ja ahdistus kuuluvat normaaliin elämään.

– Ei ole kuitenkaan normaalia olla jatkuvasti uupunut, ahdistunut tai stressaantunut, Kaisa Varkila vastaa.

Kestävätkö ihmiset ahdistusta ja alakuloa nykyään huonommin kuin ennen? Joku voisi nimittäin ilkeästi heittää terapiabuumin kielivän myös siitä, ettei nyky­ihmisillä ole oikeita ongelmia. Kun asiat ovat mukavasti – katto pään päällä, tilillä rahaa ja jääkaapissa ruokaa – voi olla liikaa aikaa kaivella omaa napanöyhtää ja tutkiskella tunteitaan.

Ennen, kun terapiaa ei ollut tarjolla joka kulman takana, pahaa oloa purettiin ehkä toimintaan. Kun säveltäjä Jean Sibelius juopotteli, Aino-vaimo hoiti puutarhaansa, itki ja kitki.

Kaisa suosittelee pahan olon purkamista toimintaan edelleen. Vakavasti masentunutta ei voi vain patistaa ylös, ulos ja lenkille, mutta tutkimusten mukaan liikunta hoitaa lievää masennusta yhtä tehokkaasti kuin mielialalääkkeet.

Hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoittelusta voi tulla myös suorittamista. Kaisa on nähnyt, että itsensä tutkiskeluun voi jäädä koukkuun. Silti hän ei usko, ­että kukaan juoksisi ainakaan psykologilla ihan huvikseen.

– Ymmärrän kaipuun mystiikkaan, mutta psykologi ei tee taikoja vaan tarjoaa raakaa duunia oman itsen kanssa.

Sen tajusi myös 38-vuotias Piia, joka pohti terapiaan menemistä.

"Ajattelin, että terapia voisi olla samanlaista kehittävää laatuaikaa itseni kanssa kuin laulutunnit! Hyvän terapeutin ja ­oikean terapiamuodon löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Mistä saatoin tietää, mikä minulle sopii? Sitten sain ystävältäni neuvon. Hänkin oli luullut tarvitsevansa terapeuttia, mutta olikin hommannut itselleen rakastajan – ja saanutkin muuta ajateltavaa kuin itsensä!"

Mitä saisi olla?

Regressioterapia Usko tai älä, mutta tämän elämän ­ongelmat voivat johtua menneiden elä­mien painolasteista. Hyvä uutinen on, että niistä voi vapautua. Terapiassa matkataan entisiin elämiin hypnoosin avulla. Vaatii uskoa siihen, että jokin korkeampi voima sanelee meininkiämme.

Logoterapia Eksistentiaalinen ahdistus on ihmisen perusongelma, eikä elämässä tapahtuviin asioihin voi aina vaikuttaa, mutta omaan asenteeseensa voi. Pikemminkin filosofinen ajattelumalli kuin varsinainen terapia­menetelmä.

NLP-terapia Elämäntaitovalmentajien suosiman NLP:n eli neurolingvistisen ohjelmoinnin avulla voi yrittää muuttaa haitallisiksi tuntemiaan ajatus- ja käytösmalleja.

Enkeliterapia Energiahoidoista käytetään usein myös nimitystä enkeliterapia. Hoidossa uskotaan enkelien, henkioppaiden tai jonkin muun mystisen elämän energian johdatukseen ja parantavaan voimaa. Energiahoidon sisältö vaihtelee.

Kuvataideterapia Jokainen osaa piirtää, vaikka kuvis­tunneilta olisi jäänyt toisenlainen mieli­kuva. Oivalluksia ongelmiin kuvien tekemisen kautta.

Rosen-terapia Itkuterapiaksikin kutsuttu hoito vannoo kosketuksen voimaan. Rosen-terapeutti etsii kevyesti painelemalla kehon jännitystiloja ja lihaksiin patoutuneita tunteita.

Kukkaterapia Kukissakin on parantavaa energiaa! Kukkauutteilla hoidetaan mielen negatiivisia tunnetiloja, kuten pelkoa, ahdistusta, masennusta, uupumusta, vihaa, itseluottamuksen puutetta, pakkomielteitä, melkeinpä mitä vain. Terapeutti haastattelee potilaan ja sen perusteella sekoittaa tälle sopivan kukkauutteen. Kuulostaa höpsöltä, mutta tämänkin on kehittänyt lääkärisihminen.

Hypnoterapia Pim, olet hoikka! Hypnoosin avulla voi muokata asenteita ja ajattelumalleja mutta myös päästä eroon tupakasta tai liikakiloista.

Valokuvaterapia Oman elämän tutkiminen valokuvien kautta on voimakkaampaa kuin pelkkien muistikuvien avulla. Kuva muistuttaa, vaikka mieli yrittäisi väistää. Valokuvaa voi käyttää myös voimaannuttamisen välineenä.

Se voi olla myös harrastus

NLP:tä eli neurolingvististä ohjelmointia, äänienergiahoitoja, Rosen-terapiaa, Osho-taideterapiaa, henkistä terapiaa, energia­parannusta, shamanismia, mindfulnessia, buddhalaista meditaatiota... Satu Elina Laamanen on kokeillut niitä kaikkia.

Satu Elina innostui erilaisista vaihtoehtoterapioista 2000-luvun alussa, kun hänen äitinsä sairastui vakavasti. Kuolema tuli niin lähelle, että Satu Elina alkoi miettiä, millaista elämää halusi todella elää.

– Työni talouspäällikkönä kovine arvoineen tuntui tyhjältä, enkä ollut tyytyväinen parisuhteeseenikaan. Tajusin eläneeni ­ympäristön odotusten mukaisesti.

Satu Elina on käynyt muutaman kerran ihan tavallisen psykologin pakeilla.

– Asioiden puhkianalysoiminen ei sopinut minulle. Minua kiusattiin lapsena, mutta ei minulla sen kummempia traumoja ole. Keskityn mieluummin mahdollisuuksiin ja ­hyviin asioihin elämässäni.

Harrastus on muuttanut Satu Elinan elämän. Entinen talouspäällikkö opiskelee ­nykyään lähihoitajaksi ja antaa itsekin energia­hoitoja sekä Rosen-terapiaa.

– Tunnen itsekin pääseväni eteenpäin, kun sallin asioiden aiheuttamat tunteet ­kehossani. Niin voin vapautua niistä.

Vaikka Satu Elina on harrastanut itsensä tutkimista jo yli kymmenen vuotta, aina voi oppia uutta. Satu Elina työstää yhä esimerkiksi sitä, ettei ole löytänyt uutta parisuhdetta avioeronsa jälkeen. Silti hän tuntee olevansa nykyään rutkasti onnellisempi.

– Äitini sanoi, että näytän nuoremmalta kuin kymmenen vuotta sitten. Olen oppinut, että rakkautta voi olla elämässä muutenkin kuin vain parisuhteessa. Olen sallivampi itseäni kohtaan ja eteen tulevat vastoinkäymiset otan elämän oppiläksyinä.

Töiden takia näkeminen saattaa jäädä pitkäksi aikaa. – On ihanaa olla toisen kirjailijan kanssa, koska hän ymmärtää, he sanovat.

Palkittu kirjailijapariskunta Riku Korhonen ja Anna-Leena Härkönen tunnetaan lukuisista menestysromaaneistaan, ja nyt luvassa on molemmilta uusi teos. Riku Korhosen tuorein Emme enää usko pahaan julkaistiin juuri, ja Anna-Leena Härkösellä on ensi keväänä ilmestyvästä kirjastaan enää neljä lukua kirjoittamatta.

– Tein romaania käytännössä koko kevään ja kesän, pienen pätkän olimme yhdessä Hailuodossa. Väitän olevani ihan hyvä mies silloin, kun olen näkyvillä, Riku veisteli keskiviikkona helsinkiläisen ravintola Salven avajaisissa.

Hän kertoi olevansa helpottunut ja iloinen ison urakan ollessa nyt valmis.

– Luin jo ensimmäiset kritiikit, ja onneksi ne olivat hyviä. Jostain syystä arviot ovat alkaneet jännittää vasta näinä vuosina, taitaa tarkoittaa jotain keski-iän herkistymistä. En tiedä, mihin tämä vielä johtaa.

– Myös minä jännitän kritiikkejä, mutta vähemmän kuin nuorena, Anna-Leena lisäsi.

Kun pariskunta kirjoittaa, he saattavat olla pitkiäkin aikoja näkemättä toisiaan.

– Tänä kesänä emme nähneet yli kuukauteen, koska minä kirjoitin paljon deadlinen lähestyessä, Riku kertoo.

”On tärkeää, että toinen saa olla rauhassa.”

– Loppuvaiheessa tulee ikävä, mutta erossa oleminen on tarpeellista. On tärkeää, että toinen saa olla rauhassa, Anna-Leena komppaa. 

Riku arvostaa sitä, että saa lukkiutua kirjoittamaan ilman selityksiä.

– On ihanaa olla yhdessä toisen kirjailijan kanssa, koska hän ymmärtää mitä tämä työ on. Se on vapauttavaa.

Riku on jo aloittanut uuden kirjan tekemisen, vaikka tuorein romaani on vasta tullut painosta.

– Loppuvaiheessa oli niin hyvä lataus, että huomasin, etten tarvitse mitään lomaa.

Madonna seurasi poplaulaja Katy Perryn esimerkkiä – mutta tuliko hän toisiiin aatoksiin?

Amerikkalaisia haastetaan nyt lukuisin eri keinoin äänestämään tulevissa vaaleissa. Alkuviikosta poplaulaja Katy Perry julkaisi itsestään pikselöidyn alastonkuvan. Kuva tiisasi seuraavana päivänä julkaistavaa vitsikästä videota, jossa hän haastoi ihmisiä menemään äänestämään vaikka suoraan sängystä – kunhan muistavat vetää vaatteet ylle. Videossa alasti äänestyskoppiin marssiva Katy päätyy lopulta poliisiauton takapenkille.

Instagramissa julkaisemassaan kuvassa hän kertoo käyttävänsä alastomuuttaan ”keinona muuttaa maailma”.

 

TOMORROW, I USE MY BODY AS CLICK BAIT TO HELP CHANGE THE WORLD 👊🏼

Kuva, jonka KATY PERRY (@katyperry) julkaisi

Madonna ei aikaillut seuratessaan Katy Perryn esimerkkiä: hän poseerasi Instagram-tilillään yläosattomissa ja ilmoitti äänestävänsä Hillary Clintonia.

– Äänestän alasti Katy Perryn kanssa, Madonna kirjoitti kuvatekstiin.

Madonnan, 58, tempauksesta uutisoivat useat kansainväliset mediat. Torstaiyön aikana kuva oli kuitenkin hävinnyt Madonnan Instagram-tililtä. Hollywood Life -julkaisun mukaan Madonna poisti itse kuvan.

Lue myös! ”Kaikki flirttailevat minulle” – kuvittele hetki, että Trump olisi nainen

Twitterissä Madonna jakoi puolestaan kuvan, joka on vuodelta 2015. Siinä hän esiintyy Brit Awards -gaalassa Lontoossa, ja kuvaan on photoshopattu Clinton. Samalla hän haastaa naisia tukemaan toisiaan ja äänestämään vaaleissa.

– Kyllä, äänestän älykkyyttä. Äänestän naisten ja kaikkien vähemmistöjen yhdenveroisia oikeuksia, Madonna kertoo Twitter-tilillään.

Katy Perryn ja Madonnan tempausten jälkeen herää kysymys: onko alasti riisuutuminen ainoa tapa herättää huomiota? Mitä mieltä sinä olet julkkisnaisten tavasta osoittaa tukensa presidenttiehdokkaille?

Keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Kari Hotakaisen, Miika Nousiaisen ja Tuomas Kyrön pitää päättää, ovatko he huolissaan. Jenni Pääskysaari kysyy miksi.

IS TV-LEHTI: Huolestuttaako Suomen henkinen ilmapiiri? Leudot talvet, syntyvyyden lasku, nyhtökauran heikko saatavuus? Naapuri kierrättää väärin, eikä markkaakaan enää saa takaisin.

Uudessa kotimaisessa keskustelusarjassa on lupa olla huolissaan. Virallisina huolehtijoina toimivat kirjailijat Tuomas Kyrö, Kari Hotakainen ja Miika Nousiainen.

”Esimerkiksi hummus saattaa olla lopussa.”

Huolehtijoista huolehtii ohjelman juontaja Jenni Pääskysaari. Lisäksi mukana on vieraita, ensimmäisessä jaksossa Aku Hirviniemi – huolestuttavaa!

Keskustelijakolmikko tunnetaan lakonisesta huumoristaan muun muassa romaanien Mielensäpahoittaja, Juoksuhaudantie ja Vadelmavenepakolainen myötä.

Onko ohjelman tarkoitus nauraa suomalaisten turhille huolille?

– Ei suinkaan. Maailmahan pyörii juuri siksi, että ihmiset ovat asioista huolissaan. Huoli aiheuttaa toimintaa, sanoo Miika Nousiainen.

– Totta toki on, että keskiluokkaisilla suomalaisilla on aikaa ja varaa olla huolissaan, Tuomas Kyrö pohtii.

– Esimerkiksi hummus saattaa olla lopussa.

Ohjelmassa keskustelupanelistit kuulevat kansalaisten lähettämiä huolia laidasta laitaan.

– Huolia on saapunut paljon, ja mukana on sekä yleisiä että yksityisiä aiheita, kertoo Jenni Pääskysaari. Keskustelutiimi kommentoi niitä omien kokemuksiensa, vaiston ja mielentilan mukaan.

– Elämänkokemukseni on tosi hyvä ja tosi huono. Aion kohdata kysymykset aidossa ja vilpittömässä vuorovaikutuksessa, lupaa Kari Hotakainen ja toteaa, ettei kehtaisi kertoa omia huoliaan.

”Itsehän olen kaiken aikaa huolissani.”

Muutkaan panelistit eivät halua rasittaa katsojia henkilökohtaisilla huolenaiheillaan.

– Itsehän olen kaiken aikaa huolissani. Siitä kokemuksellisesta lähtökohdasta on se hyöty, että tunnistan tehokkaasti huolestuneen olotilan, Nousiainen sanoo.

Pääskysaari taas kertoo, ettei hänen tapoihinsa juuri kuulu huolestua.

Kymmenosaisessa sarjassa lähestytään siis psyykkisiä syvyyksiä: jotkut ihmiset ovat huolestuneempia kuin toiset. Keskustelijoilla on perspektiiviä maan eri osista.

– Luemme yleisönosastokirjoituksia laajalti. Ne ovat parhaita paikallislehdissä tyyliin ”Sinä, joka varastit katiskani”, tuumii Nousiainen, ja lempilehtiä luetellaan: Koti-Lappi, Saarijärven Sampo...

– Hesarissa on paljon suurempia ja usein liian kliinisiä aiheita.

Miksi suomalaiset oikeastaan ovat niin paljon huolissaan?

– Kylmä pitkä talvi. 1 300 kilometriä itärajaa. Vaikea isäsuhde. Liian pienet kengät. Peruskoulu. Liian läheinen äitisuhde, Kyrö listaa.

– Turpaanvetämisen uhka on viisauden alku, filosofoi Nousiainen härmäläistä mielenmaisemaa.

– Tämä sarja ei toimisi Ruotsissa.

Testataan pari perushuolta. Säteileekö kännykkä vaarallisesti? Tappavatko punkit koko kansan? Pitääkö olla huolissaan?

– Kyllä, sähköstä tulee olla huolissaan. Sähkö on kuin Jumala, sitä ei voi nähdä. Ehkä se on pelkkä myytti. Punkki on myös mielikuvitusolento. Kuten sähkö ja Jumala, sanoo Kyrö.

– Eikä ole. Ennen talvella oli ongelma, ettei voi mennä ulos. Nyt ei voi mennä kesällä. Minua riepoo, ettei heinikossa voi olla rennosti. Tietenkin punkeista kannattaa olla huolissaan, päättää Nousiainen.

Mitä panelistit antaisivat yleislääkkeeksi suomalaisten huoliin?

– Tieto vähentää tuskaa, vastaa Nousiainen. Muut ehdottavat buranaa ja samariinia.

– Ja ainahan meillä on alkoholi, muistuttaa Hotakainen.

– Kaikki, mikä toimii kaksivuotiaalla, toimii myös 42-vuotiaalla: ruoka, uni ja lämpö, Nousiainen sanoo.

– Etäisyys on hyvä lääke, Kyrö lisää.

– Huoli kosteusongelmaisesta kylpyhuoneesta tuntuu paljon mukavammalta Mallorcalla kosteusongelmaisessa kylpyhuoneessa!

Pitääkö olla huolissaan? MTV3 to klo 21.00 

Iltalehden mukaan muusikkopari Paula Vesala ja Lauri Ylönen ovat kertoneet eroavansa 12 yhteisen vuoden jälkeen.

Paula Vesala ja Lauri Ylönen ilmoittivat avioerostaan Iltalehdelle toimittamassaan viestissä.

Heidän mukaansa eropäätös on surullinen, mutta vääjäämätön.

– Eroon ei liity mitään draamaa tai yllättäviä käänteitä, vaan pitkä parisuhde tuli päätökseensä.

”Eroon ei liity mitään draamaa tai yllättäviä käänteitä.”

– Asia olisi joka tapauksessa tullut julki, joten halusimme välttää kaikenlaisia spekulaatioita ja ilmoittaa asiasta itse, pari kertoi viestissään.

Muusikkopariskunta aloitti seurustelunsa 2000-luvun alkuvaiheessa. He avioituvat vuonna 2014, ja heillä on yksi lapsi.

Muusikko–näyttelijä Paula Vesala, 34, muistetaan parhaiten PMMP-yhtyeestä. Hän julkaisi kesäkuussa ensimmäisen soololevynsä. Hän näyttelee pääosaa tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörivässä Tyttö nimeltä Varpu -leffassa.

Lauri Ylönen, 37, on puolestaan muusikko, joka tunnetaan The Rasmus -yhtyeestä. Hänet nähdään myös televisiossa omassa televisiosarjassa vuonna 2017.

Lue lisää! Lauri Ylönen saa oman tv-sarjan: suunnittelee luksuskodit perheelleen ja julkkisystävilleen