Ota vaan kuvia, mutta älä hyvä ihminen pakota muita katselemaan niitä, elleivät he itse halua. Kuva: Shutterstock
Ota vaan kuvia, mutta älä hyvä ihminen pakota muita katselemaan niitä, elleivät he itse halua. Kuva: Shutterstock

Toisen matkakokemuksista jaksaa olla aidosti kiinnostunut vain, jos on käynyt itse joskus samassa paikassa.

Kun palaat matkalta ja joku kysyy, miten reissu meni, kyse on hyvin todennäköisesti vain kohteliaisuudesta. Vastaus kannattaa siis pitää ytimekkäänä – eikä ainakaan alkaa esitellä niitä satoja kuvia, jotka otit matkan aikana.

Psychological Sciencen julkaisemassa tutkimuksessa vahvistetaan se, minkä jokainen toisten matkaraportteja kuunnellut tietää: ei muuten kiinnosta pätkääkään. Ainoa poikkeus ovat kokemukset, jotka ovat kuulijalle tuttuja. Tutkimuksesta kirjoittaa Science of Us.

Asetelma on siinä mielessä ikävä, että reissusta tullut palaa halusta jakaa näkemänsä ja kokemansa muiden ihmisten kanssa.

Helsingin Sanomat haastatteli alkuvuonna suomalaisia, jotka olivat palanneet kotimaahansa pitkän ulkomailla asumisen jälkeen. Myös paluumuuttajat kokivat, etteivät heidän kokemuksensa kiinnostaneet muita.

Reissusta tullut palaa halusta jakaa näkemänsä ja kokemansa muiden kanssa.

– Olisi ollut hirveästi tarinoita kerrottavana ja fiiliksiä jaettavana. Ihmiset kuitenkin unohtavat nopeasti, että toinen on ollut poissa. Elämä jatkuu samanlaisena kuin ennenkin, ja asia on ikään kuin loppuun käsitelty, opiskelijavaihdosta Hongkongista Suomeen palannut Katariina Huusela, 25, kertoi Helsingin Sanomille.

– Tuntui siltä, että muiden mielestä asiasta puhuminen ei ollut hienoa vaan koppavaa, neljä vuotta ulkomailla asunut Kirsi Nystén, 47, kertoi samassa jutussa.

Kiinnostaisi, jos osaisi kertoa

Oikeasti tutkijat eivät testanneet pelkästään matkakokemusten kiinnostavuutta, vaan kokemusten ylipäänsä. Loma on varsin hyvä esimerkki sellaisesta kokemuksesta, josta ystävä tai sukulainen ei välttämättä halua kuulla muutamaa lausetta enempää.

Tutkittavat jaettiin kahteen ryhmään ja heille näytettiin videoita. Sen jälkeen videoiden sisällöstä piti kertoa toisille tutkittaville. Ihmiset jaksoivat kuunnella paljon paremmin, jos he olivat nähneet saman videon itsekin aiemmin. Jos he kuulivat siitä ensimmäistä kertaa, kiinnostuminen oli huomattavasti vaikeampaa.

Lisäksi tutkittaville teetetty kysely paljasti, että kertojaosapuolet pitivät juttujaan erityisen kiinnostavina silloin, kun ne olivat kuulijalle ihan uusia. Väärin meni.

Puheessa tarinoihin jää aukkoja, joiden täyttäminen on helpompaa, jos puheenaihe on tuttu.

Tutkijoilla on myös vahva epäilys syystä: olemme oikeasti vähän huonompia tarinankertojia kuin itse luulemme. Puheessa tarinoihin jää aukkoja, joiden täyttäminen on helpompaa, jos puheenaihe on tuttu. Muussa tapauksessa pitäisi olla aivan järjettömän hyvä kuvailemaan ja kertomaan tarinaa. Siihen pystyy vain harva.

Varma tapa pitää kuuntelijat tyytyväisinä on keskittyä tuttuihin aiheisiin – ehkä hiihtolomalla tapahtui myös jotain sellaista? Pari kokeilemisen arvoista vinkkiä: oluttuopin ja hissilipun hinta hiihtokeskuksessa (järkyttävä) tai vaikkapa ruuhkat ja jonottaminen lentokentällä (miten on mahdollista, että aina tulee valittua hitain turvatarkastusjono).

Anna Perhon uutuuskirjassa Antisäätäjä (Otava) pohditaan erilaisia kiireen ja stressin ongelmia sekä sitä, miten oman elämän tahdista saisi tehtyä vähän rauhallisemman.

Kännykkä piippaa jatkuvasti uusista viesteistä, tietokoneen näytölle ponnahtelee sähköposteja, puhelimet soivat ympärillä – monen olo on työpaikalla levoton, ja syystä! Keskittyminen vaikeutuu ja mieli käy ylikierroksilla, kun ympärillä tapahtuu jatkuvasti jotain, jolle pitäisi antaa huomiota.

Onko maailma tullut hulluksi, vai ehkä ongelma on loppujen lopuksi vähän meissä itsessämme?

Anna Perho uusi teos Antisäätäjä käsittelee muun muassa kiireen ja sähläämisen lieveilmiöitä. Moni porskuttaa sata lasissa, mutta kaipaa silti (tai siitä johtuen) rauhallisempaa fiilistä. Perhon mukaan se on myös mahdollista saavuttaa – ihan itse.

Lue myös: Tunnistatko itsesi? Perfektionisteja on kahta lajia – terapeutti antaa vinkit hölläämiseen

Yksi teoksen aiheista on reaktiivisen ajattelun, eli jatkuvasti kaikkeen ympärillä olevaan reagoimisen ongelma.

– Tutkimusten mukaan tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti. Keskimäärin tarkoittaa, että moni tsekkaa viestejä vielä tiuhemmin. Ei siis ihme, että mieli on kuin maailmanpyörä ilman nopeusrajoitinta, Perho kuvailee kirjassaan.

”Tarkistamme puhelimeen tulleet viestit keskimäärin joka kuudes tai seitsemäs minuutti.”

Reaktiivinen ajattelu ”vie meitä kuin pässiä narussa” ja voi johtaa Perhon mukaan niin kutsuttuun SVAMP-oireyhtymään.

– SVAMP on akronyymi, johon tiivistyy viisi reaktiivisen käyttäytymisen avaintoimintoa. Ruotsin kielessä sana svamp tarkoittaa sientä, mikä on hyvä vertauskuva tälle käyttäytymiselle. Jos kasvustoa ei aktiivisesti torju, se lahottaa kantajansa puhki.

Ehkä sinäkin kärsit SVAMP-oireyhtymästä? Näistä oireista sen voi tunnistaa:

  • Stressi. Olo on usein ärsyyntynyt, väsynyt ja ahdistunut. Nukkumisestakaan ei tule oikein mitään, ja ilonaiheet tuntuvat olevan harvassa.
  • Vaeltava mieli. Ajatukset säntäilevät päättömästi sinne tänne ja keskittyminen on vaikeaa. Keskittyminen myös herpaantuu jokaisesta piippauksesta, kutsusta ja kehotuksesta.
  • Aina online. Puhelimen sulkeminen tuntuu mahdottomuudelta, ja keho tuntuu käyvän ylimääräisillä kierroksilla. Rentoutuminen on vaikeaa, mutta havahdut myös usein siihen, että olet ollut pitkään aivan muissa ulottuvuuksissa.
  • Multitaskaus. Kaikkea pitää tehdä samaan aikaan, eikä sen takia mikään oikein tahdo valmistua. Ärsyttää, kun kaikki on aina kesken. Lounas tulee syötyä tietokoneen äärellä, etkä pysty esimerkiksi keskustelemaan ilman, että vilkuilisit välillä kännykkää.
  • Paineet. Tuntuu siltä, että on koko ajan kohtuuttomien paineiden alla. Jatkuva kiire ja suorittaminen ovat olennainen osa myös vapaa-aikaa.

Kuulostaako tutulta? SVAMP-oireyhtymästä on Perhon mukaan onneksi mahdollista päästä eroon.

Rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Hän toteaa teoksessaan yksiselitteisesti, että totaalinen pysähtyminen ja rauhoittuminen on huomattavasti tuottavampaa kuin raivokas, päämäärätön touhuaminen.

Perho listaa neljä neuvoa, jotka auttavat pääsemään yli SVAMP-oireyhtymästä:

  1. Opettele käyttämään sähköpostia järkevämmin.
  2. Lopeta multitaskaaminen. Useamman asian yhtäaikainen mukatekeminen verottaa työtehoasi 40 prosentilla, lisää stressioireita ja ärtymystä sekä hajottaa keskittymisen. Aivosi eivät kykene keskittymään kahteen asiaan kerralla, piste.
  3. Suunnittele päiväsi etukäteen ja tauota työpäiviä mindfulness- tai muun rauhoittumishetken avulla.
  4. Keskity lopputulokseen, älä näennäiseen helppouteen. Jos voit hoitaa asian x yhdellä puhelinsoitolla, tee se 40 sähköpostin lähettämisen sijaan.

Lue lisää Anna Perhon uutuuskirjasta Antisäätäjä (Otava), joka ilmestyi 11. elokuuta.

Ensitreffit-elokuvan pääosassa on näyttelijäsuvun uusin tähti: Eino Heiskanen.

IS TV-LEHTI. Pienellä budjetilla tehty kotimainen romanttinen komedia on sympaattinen leffa, jossa kolme miestä kamppailee kolmenkympin kriiseissä. Miehet ovat suurten elämänvalintojen edessä, mutta ensin heidän on selviydyttävä kaoottisista entitreffeistä.

Näyttelijäpari Kari Heiskasen ja Sara Paavolaisen poika Eino Heiskanen esittää elokuvassa naistenmies Tanelia. Muut pääosanäyttelijät ovat Frans Isotalo ja Marko Nurmi.

Parasta elokuvassa ovat rento kieli poskessa -ote sekä arkinen hilpeys. Valitettavasti latteudet ja ylitsepursuavan tunteikas musiikki vievät tehoa tarinalta.

Ensitreffit TV5:lla ke 16.8. klo 21.00.