Pinja ja Anja viljelevät perunaa keskellä Helsinkiä.

Pasilan ratapihalla punertavat tomaatit, ja Kiasman edessä kasvaa kaalia. Mitä on tekeillä? Sissipuutarhurit ovat olleet liikkeellä.

Helsinkiläiset Pinja Sipari ja Anna Haukka ovat vähän laittomilla teillä. Tarkemmin sanottuna rautateillä.

He ovat ympäristöjärjestö Dodon vapaaehtoisia puutarhureita, joita kutsutaan englanniksi nimellä guerilla gardener, sissipuutarhuri.

Toukokuussa Pinja, Anna ja parisenkymmentä kaupunkilaista putkahtivat Pasilan varikkoalueelle. He pykäsivät lupia kyselemättä vanhoista trukkialustoista kasvulaatikon. Sisään he holauttivat Helsingin Veden lahjoittamaa multaa, siis kompostoitua viemärilietettä.

Porukka otti oppia yhdysvaltalaisilta kansalaisaktivisteilta ja sai neuvoja Hyötykasviyhdistykseltä. Elokuun lopussa paikka rehottaa: kesäkurpitsalaatikossa on viidakko, tomaatit punertavat ja härkäpavut ryöppyävät. Punajuurta, sipulia ja porkkanaa piisaa.

– Itse olen yllättynyt mangoldista, joka on pinaatin tyyppinen kasvi, erinomainen pastan joukossa, Pinja kehuu.

Ilmastoa suojelemassa

Puutarhurit ovat syystä ylpeitä. Kukaan heistä ei ole aiemmin kasvattanut ruokaansa.

– Jos me onnistumme näin hyvin, kuka tahansa pärjää, Pinja sanoo.

Dodolaisille ratapihan elävöittäminen on ollut hauska kesäharrastus. Puuhalla on myös vakavampi sanoma: ilmastonmuutosta pitää hidastaa kiireesti.

– Harva tietää, että ruuan ympäristövaikutukset muodostavat noin kolmanneksen kaupunkilaisen ekologisesta jalanjäljestä, Pinja sanoo.

Mitä enemmän lihaa ja maitotuotteita kasaa lautaselleen, sitä enemmän ilmakehä kärsii. Porukka ostaa huolettomasti toisella puolella palloa tuotettua ruokaa ja heittää keskimäärin joka kymmenennen ruokakassillisen roskiin.

– Aika paljon voi siis parantaa.

Poliisit eivät ole tulleet kovistelemaan anarkistipuutarhureita. Ratatyöläiset lahjoittivat jopa vesisaaveja kasteluun.

Viljelijät myös tutkituttavat kasvustonsa myrkkypitoisuudet laboratoriossa. Kasvitieteellisen puutarhan johtaja tosin vakuutteli, ettei ole hätää, koska viljelys ei kosketa rata-alueen maaperään.

Pidä sinäkin silmäsi auki. Ainakin Lahdessa, Turussa ja Tampereella sissit ovat iskeneet kuokkansa kaupunkimaastoon. Helsingissä Kiasman edessä kasvaa nyt kaalia.

Prinssi George on saanut vain kahden ensimmäisen vuotensa aikana satoja lahjoja.

Hänet oli tarkoitus kasvattaa niin ”tavallisesti” kuin se suinkin on mahdollista kruununperimysjärjestyksessä kolmantena olevalle. Nyt brittilehdistössä kuitenkin pohditaan, onko perjantaina kolme vuotta täyttänyt prinssi George jo hemmoteltu pilalle.

Hänen isänsä ainakin on sitä mieltä. Hän ei nimittäin suostunut paljastamaan, mitä George sai syntymäpäivälahjaksi.

– En kerro, hän sai liikaa kaikkea, hän on aivan liian hemmoteltu, prinssi William kommentoi eilen edustustilaisuudessa.

Eihän se tietenkään Georgen vika ole, että esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti muistaa pientä kruununpäätä lahjalla. Syntymänsä kunniaksi hän sai Barack Obamalta hienon keinuhevosen. Tavatessaan Obaman ensimmäistä kertaa Georgen oli tietenkin osoitettava, että lahja on oikein hyvä ja sille on käyttöä.

 

Prince George thanks @BarackObama for his rocking horse, given to him when he was born

Kuva, jonka Kensington Palace (@kensingtonroyal) julkaisi

The Telegraph kertoo, että vuosina 2014 ja 2015 George vastaanotti 706 lahjaa. Joukkoon mahtuu kaikenlaista pehmovompatista 18 000 punnan eli yli 20 000 euron ”leikkimökkiin”. Kolmevuotislahjat ovat vielä salaisuus.

Ensimmäisenä syntymäpäivänä prinssiä muistettiin esimerkiksi puisella junaradalla, nimikoiduilla Ugg-saappailla sekä lupauksella pullottaa prinssille 18-vuotispäiväksi viinit hänen syntymävuonnaan kerätyistä rypäleistä.

Vanhemmat, prinssi William ja herttuatar Catherine ovat kuitenkin pitäneet tavanomaisemman linjan. Hiljattain Catherine paljasti, että perheen lapsilla on hoidettavanaan uusi lemmikkihamsteri nimeltä Marvin. Perheessä on myös cockerspanieli Lupo.

Viinihifistely ja muut ylelliset harrastukset saavat kuitenkin vielä odottaa, sillä toistaiseksi Georgen lempijuttuja ovat museokäynnit, lentokoneet ja traktorit. Peliä ei ehkä ole vielä kokonaan menetetty hemmottelulle, vaikka sekin aika varmasti tulee vielä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Se vetovoima, joka houkutti 80 000 ihmistä Olympiastadionille, on poissa. Cheekin paradoksi on, että jäljellä on enää vain ilmiö nimeltä Jarejare – ja juuri sitä Cheek ei enää tahdo olla.

Seisoin Tampereen kesäyössä keskellä täpötäyttä Ratinaa ja ihmettelin, miksei tunnu oikein miltään. Lavalla oli Jare Tiihonen – henkilö, joka oli vain kahta kesää aiemmin saanut 80 000 ihmistä seuraamaan itseään Olympiastadionille.

Cheekin vetovoima oli aiemmin niin vahvaa, että hänen ei tarvinnut kuin seistä lavalla hiljaa hymyillen, ja yleisö vastasi hänen hymyynsä minuuttitolkulla jatkuvalla huudolla.

Nyt, kahta vuotta myöhemmin, seurasin Tammerfest-yleisön joukossa, miten tuosta vetovoimasta ei ollut jäljellä enää kuin pieni timantin mentävä aukko.

”Anna mun säilyttää se voima mun sisällä, se sama voima, kun isällä.”

Se jokin, mikä olisi aiemmin valaissut koko Ratinan, ylti nyt vain hätinä lavan etummaisiin riveihin. Sinne, missä seisovat kaikkein uskollisimmat fanit.

Cheek ei ole koskaan pitänyt suosiotaan itsestään selvänä vaan on tuonut useasti esiin, kuinka nöyräksi se on lahtelaisen vetänyt.

Kauempana oleviin yleisöriveihin Cheekin taika ei enää purrut. Räppärillä oli vaikeuksia pitää yleisönsä keskittymistä yllä. Kauempana lavasta seisova festariyleisö sorisi omiaan ja keskittyi – no – juomiseen. Se mitä lavalla tapahtui, tai mitä Cheek puhui, hukkui yleiseen ilonpitoon.

”Sä huudat, että sä oot hukas ilman mua, enkä mä oo kukaan ilman sua.”

Olen itse ajatellut, että tämä Sä huudat -kappaleen kertosäe voisi kuvata sitä suhdetta, mikä artistilla on yleisöönsä. Jos yleisö ei kuuntele, kun artisti antaa parastaan lavalla, kuka tämä silloin on? Cheek ei ole koskaan pitänyt suosiotaan itsestään selvänä vaan on tuonut useasti esiin, kuinka nöyräksi se on lahtelaisen vetänyt.

Niin.

Nöyryyttä on ollut välispiikeissä, mutta kappaleissa ei niinkään. Ja juuri se saattaa olla syy siihen, miksi yleisö ei enää jaksa kuunnella hurmioituneena messiastaan.

”Jare sitä, Jare tätä, Jare, Jare, Jare, Jare. Panee sitä, panee tätä. Jare, Jare, Jare, Jare.”

Se nyt vain on niin, että kaikki Cheekin tuoreimmat laulut kertovat vain ja ainoastaan ja poikkeuksetta yhdestä asiasta:

”Jare sitä, Jare tätä, Jare, Jare, Jare, Jare.”

Cheek sanoi jokin aika sitten Helsingin Sanomille, ettei ole itsekään tyytyväinen nykyiseen imagoonsa. Hän ei enää halua olla Jarejare.

– Nyt musta on tullut kuitenkin empaattisempi ja haluan myös auttaa muita. On tää ollut aika itsekeskeistä touhua tähän mennessä, tiedätsä että kaikki on pyörinyt mun ympärillä, Jarejarejarejare, mutta mä oon onnellinen, että oon muuttunut, Cheek sanoi haastattelussa.

”Jos en antais kaikkee must ei ois antamaan ollenkaan.”

Cheekin antamista lausunnoista päätellen hänen sieluaan polttelevat tällaiset väitteet, että hän ei enää antaisi lavalla kaikkeaan.

– Mua arvostellaan niin paljon, että siitä on tullut mulle ikään kuin bensaa, joka tekee mulle jotain. Jos saan palautetta, että oon vetänyt jonkun keikan rutiinilla, niin alan läiskiä itseäni ja päätän, etten muuten todellakaan vedä rutiinilla, mieluummin vaikka tapan itteni tonne lavalle, Cheek sanoi samaisessa Helsingin Sanomien jutussa.

Ja varmasti antaakin kaikkensa, siitä ei ole kysymys.

Kysymys on siitä, riittääkö se enää.

En katsellut Cheekin keikkaa loppuun asti. Kun kävelin koskenrantaa pitkin kotiin, koetin saada kiinni siitä, mikä se jokin oli, joka jätti fiiliksen vajaaksi.

On vahva fiilis, kun koko Ratina laulaa yhdestä suusta samaa kappaletta

Lauantaina, Tammerfestien pääpäivänä, keksin syyn. Seisoin taas samalla kentällä, mutta nyt esiintyjä lavalla oli vaihtunut.

”Woo-o-o-o-o-oo-oo, oon painanu aivan liian pitkää päivää Woo-o-o-o-o-oo-oo, ja tänä iltana on silleen et kukkaan ei nää.”

Sekä minä että ystäväni lauloimme kurkku suorana mukana, kun Antti Tuisku kuvaili kaikkien työssäkäyvien ihmisten kokemaa olotilaa.

Tähän lauluun pystyin samaistumaan. Samoin pystyin ennen Tuiskua samaistumaan Elastisen Eteen ja ylös -biisiin. Cheekin kappaleet ovat niin tiukasti kiedottuina hänen oman elämänsä käsittelemiseen, että niissä ei näe itseään.

Tuiskun ja Elan keikoilla koin sen intensiteetin, joka Cheekin keikalla oli jäänyt puuttumaan. Molemmilla miehillä oli 100-prosenttinen yhteys yleisöönsä koko tunnin ajan. Cheekin esitystä olin tarkastellut ikään kuin ulkopuolisena, nyt koin taas olevani vahvasti osa keikkaa. Tämä siksi, että nyt ympärilläni ollut yleisö ei puhunut omiaan, vaan keskittyi täysillä siihen, mitä lavalla tapahtuu.

On vahva fiilis, kun koko Ratina laulaa yhdestä suusta samaa kappaletta: jokainen ihminen elää siinä, sillä hetkellä, täysin samaa tunnetta.

Siihen taikaan ei tarvita mitään muuta kuin laulu, johon kaikki voivat samaistua.

”Ja me keinutaan, keinutaan. Eteen ja taa taa, en haluu lopettaa.”

Terppa

Tammerfest-yleisö versus Helsingin stadionin yleisö? Niin.. En ihan yhdy toimittaja Tykin näkemykseen. Mutta kaikkihan on katsoja silmissä. Ei maailmassa ole montaakaan supertähteä joka pystyy vuodesta toiseen vetämään kaikista korkeimmalla tasolla. Aikoinaan Michael Jacksonin keikalla Helsingissä sen hyvin huomasi. Laulut lauletaan pois ja muutaman kerran huudetaan yeeea.. Ja monen muun. Eiköhän Tiihonen ole oman jälkensä jättänyt sumalaiseen musa historiaan..

Mielenterveystapahtumaan osallistunut prinssi Harry on nykyään sitä mieltä, että puhuminen auttaa.

Prinssi Harry oli vain 12-vuotias, kun hänen äitinsä, Walesin prinsessa Diana, kuoli auto-onnettomuudessa.

31-vuotias prinssi kertoi mielenterveyttä käsitelleessä hyväntekeväisyystapahtumassa, että kesti kauan ennen kuin hän puhui vuoden 1997 tapahtumista.

Prinssin mukaan kuka tahansa asemasta riippumatta voi kärsiä mielenterveyden ongelmista. Tilaisuuteen osallistui myös huippu-urheilijoita.

– On ok kärsiä, kunhan asiasta puhuu. Se ei ole heikkous. Heikkoutta on olla tajuamatta ongelmiaan ja jättää ne ratkaisematta, prinssi Harry sanoi BBC:lle.

– Monet ajattelevat, että jos käy töissä, pärjää taloudellisesti ja on perhe ja talo, kaikki tuntuvat ajattelevan, että siinä on kaikki, mitä tarvitsee ja silloin pärjää.

”On ok kärsiä, kunhan asiasta puhuu.”

Hän kommentoi äitinsä kuolemaa puhuessaan jalkapalloilija Rio Ferdinandin kanssa.

– Todella kadun, etten koskaan puhunut siitä, Harry totesi.

Rio Ferdinandin vaimo kuoli syöpään viime vuonna. Harry muistutti, ettei hyvä työ tai iso palkka lohduta sellaisessa tilanteessa.

– Totta kai hän kärsii, sillä ei ole väliä, että hänellä on upea työ, Harry sanoi.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Amerikkalaisen Discovery Channelin laadulla tehdyt haidokumentit keräävät syystä kehuja.

IS-TV-LEHTI: Tänään alkaa haiviikko, ja siitä saa syyttää keitäpä muita kuin amerikkalaisia. Shark Week on ollut Discovery Channelin suosittu teemaviikko jo vuodesta 1988. Nyt Discoveryn haiohjelmat näkyvät myös Kutosella.

Hait kiinnostavat, sillä niillä on pelottava ja mystinen maine. Kukapa ei olisi katsonut Tappajahaita tai pähkähulluja Haihurrikaani-leffoja?

Dokumentissa Tuntematon tiikerihai asiantuntija Neil Hammerschlag ratkoo tiikerihaiden arvoitusta. Hän selvittää Bahamasaarten Tiger Beachillä, missä hait parittelevat, missä tiineet naaraat ovat ja missä ne synnyttävät jälkeläisensä. Symppis Neil osaa asiansa ja viihdyttää jo pelkällä mutkattomalla olemuksellaan. Laadukas dokumentti imaisee katsojan hetkessä mukaansa janoamaan lisää tietoa.

Tuntematon tiikerihai, Kutonen ma klo 21.00

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.