Pinja ja Anja viljelevät perunaa keskellä Helsinkiä.

Pasilan ratapihalla punertavat tomaatit, ja Kiasman edessä kasvaa kaalia. Mitä on tekeillä? Sissipuutarhurit ovat olleet liikkeellä.

Helsinkiläiset Pinja Sipari ja Anna Haukka ovat vähän laittomilla teillä. Tarkemmin sanottuna rautateillä.

He ovat ympäristöjärjestö Dodon vapaaehtoisia puutarhureita, joita kutsutaan englanniksi nimellä guerilla gardener, sissipuutarhuri.

Toukokuussa Pinja, Anna ja parisenkymmentä kaupunkilaista putkahtivat Pasilan varikkoalueelle. He pykäsivät lupia kyselemättä vanhoista trukkialustoista kasvulaatikon. Sisään he holauttivat Helsingin Veden lahjoittamaa multaa, siis kompostoitua viemärilietettä.

Porukka otti oppia yhdysvaltalaisilta kansalaisaktivisteilta ja sai neuvoja Hyötykasviyhdistykseltä. Elokuun lopussa paikka rehottaa: kesäkurpitsalaatikossa on viidakko, tomaatit punertavat ja härkäpavut ryöppyävät. Punajuurta, sipulia ja porkkanaa piisaa.

– Itse olen yllättynyt mangoldista, joka on pinaatin tyyppinen kasvi, erinomainen pastan joukossa, Pinja kehuu.

Ilmastoa suojelemassa

Puutarhurit ovat syystä ylpeitä. Kukaan heistä ei ole aiemmin kasvattanut ruokaansa.

– Jos me onnistumme näin hyvin, kuka tahansa pärjää, Pinja sanoo.

Dodolaisille ratapihan elävöittäminen on ollut hauska kesäharrastus. Puuhalla on myös vakavampi sanoma: ilmastonmuutosta pitää hidastaa kiireesti.

– Harva tietää, että ruuan ympäristövaikutukset muodostavat noin kolmanneksen kaupunkilaisen ekologisesta jalanjäljestä, Pinja sanoo.

Mitä enemmän lihaa ja maitotuotteita kasaa lautaselleen, sitä enemmän ilmakehä kärsii. Porukka ostaa huolettomasti toisella puolella palloa tuotettua ruokaa ja heittää keskimäärin joka kymmenennen ruokakassillisen roskiin.

– Aika paljon voi siis parantaa.

Poliisit eivät ole tulleet kovistelemaan anarkistipuutarhureita. Ratatyöläiset lahjoittivat jopa vesisaaveja kasteluun.

Viljelijät myös tutkituttavat kasvustonsa myrkkypitoisuudet laboratoriossa. Kasvitieteellisen puutarhan johtaja tosin vakuutteli, ettei ole hätää, koska viljelys ei kosketa rata-alueen maaperään.

Pidä sinäkin silmäsi auki. Ainakin Lahdessa, Turussa ja Tampereella sissit ovat iskeneet kuokkansa kaupunkimaastoon. Helsingissä Kiasman edessä kasvaa nyt kaalia.

Kake kierrättää levyllään ja muistelee kirjassaan.

Levyllinen kierrätystä

Aamuöiseen sateeseen sisältää vain kolme uutta Kauko Röyhkän kappaletta. Loput ovat uusiksi sovitettua ja soitettua vanhaa Röyhkää, mutta eivät mitään niin radikaalisti alkuperäisestä eroavaa, että niiden julkaiseminen olisi ollut välttämätöntä. Mikko Aaltonen

Kauko Röyhkä: Aamuöiseen sateesen (Svart)

 

Hauska nuoruudenkuvaus

Röyhkä on aiemminkin kunnostautunut nuoruuden kuvaajana, ja samoilla surumielisen hauskoilla linjoilla jatkaa kertomus enonsa kasvattamasta lappilaisesta Simpasta, joka kasvattajansa kuoleman jälkeen muuttaa Helsinkiin.

Sävy on kuin miehen parhaissa kappaleissa: ulkopuolinen ja tarkkaavainen. Annaleena Jalava

Kauko Röyhkä: Lapinpoika (Like)

Porttikieltoja, lusikkagate, kravattihikinauha... Kokosimme maan isoimpien juhlien töppäilyt yhteen.

Kiitos huipputiukan etiketin (ja vähän sen kuuluisan boolin), joka vuosi miljoonat televisionkatsojat pääsevät hämmästelemään milloin mitäkin. Mutta mitä Linnan juhlat olisivatkaan ilman kömmähdyksiä?

Mikä on mielestäsi kaikkien aikojen pahin tai hauskin moka Linnan juhlissa? Kerro kommenteissa!

Mitä syön, mitä puen, mitä shoppailen, missä matkustelen? Moni määrittelee itsensä ulkoisilla seikoilla. – Jos menettää omaisuutensa vaikkapa erossa tai työn myötä, on kova prosessi löytää taas itsensä, rahasta bloggaava yrittäjä Unna Lehtipuu sanoo.

– Raha on meille yhä tabu. Parisuhdehuolista ja laihduttamisesta kyllä avaudutaan, mutta rahasta vaietaan. Emmehän me tiedä edes työkaverin palkkaa, viestintäyrittäjä ja tietokirjailija Unna Lehtipuu, 48, puuskahtaa.

Vuosi sitten hän päätti ryhtyä omaan vallankumoukseensa. Hän alkoi kirjoittaa Timanttipesula-blogia ja tutkia, millainen oikein on suhteemme rahaan, aikaan ja omiin kykyihimme.

Blogi alkoi kerätä kommentteja, sitten kirjeitä. Osa tarinoista oli todella rankkoja.

– Moni oli menettänyt työn tai avioeron myötä kotinsa, jonkun puoliso oli pelannut rahat tai sijoittanut ne toisen tietämättä. Kirjoitukset ovat selvästi olleet terapiaa.

”Termit minä ja minun menevät sekaisin.”

Melkein kaikilla tarinoilla oli yksi yhteinen tekijä: rahasta oli tullut osa identiteettiä niin, että kun taloudellinen tilanne muuttui, koko persoona oli hukassa.

– Kuluttamisesta ja omaisuudesta tulee helposti osa meitä. Jos ne menettää vaikkapa erossa tai työn myötä, on kova prosessi löytää taas itsensä. Termit minä ja minun menevät sekaisin.

Siis jos muuttaa varakkaan alueen paritalonpuolikkaasta halpaan pikkukaksioon, edessä voi olla identiteettikriisi. Tai:

– Jos töissä on ollut huono päivä, pomo on hankala ja mieskin oikuttelee, moni hoitaa pahaa oloaan shoppaamalla.

Se ei auta, varsinkaan pitkäaikaisesti.

”Suhde rahaan ei kirkastu, jos et tunne omia motiivejasi.”

– Kuluttamalla ei myöskään koskaan pääse kiinni siihen tunteeseen, joka huonon olon oikeasti aiheutti. Jos syy on vaikka ylikuormitus töissä tai hellyydenkaipuu parisuhteessa, ongelma ei ostamalla hoidu, vaan pysyy piilossa. Itseltään kannattaisikin kysyä, mikä sen rahan toinen nimi oikeasti on.

Lehtipuu vertaa tilannetta laihduttamiseen. Paino ei putoa taitavallakaan kuntoilu- ja ravinto-ohjelmalla, jos ei hahmota, mitä tarpeita syömisellä on hoitanut. Vasta kun kilojen todellinen syy on selvä, painokin tippuu varmimmin.

– Vastaavasti suhde rahaan ei kirkastu, jos et tunne omia motiivejasi, vaikka sinulla olisi tarkasti tehty taloussuunnitelma.

Lehtipuu sanoo, että jokaisen kannattaisi muistella omaa rahahistoriaansa: millaisen suhteen kotoaan on rahaan saanut. Miten äiti ja isä puhuivat rahasta? Onko lapsuudenkodissa rahalla tarkoitettu turvallisuutta, asemaa vai palkintoa? Asenteet istuvat meissä sitkeästi.

Missä se onni sitten on?

Lehtipuu työskenteli vuosia kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin viestintäjohtajana ja näki paljon lohduttomuutta sekä puutetta – mutta myös valoa: sen, miten paljon yhdellä eurolla saa köyhyyden keskellä aikaan, kun se käytetään oikein.

Lehtipuu kertoo kenialaisesta Dhoty Dhotysta. Hän on entinen nuorisorikollinen ja huumeidenkäyttäjä, jonka World Vision koulutti ja joka on nyt täystyöllistetty dj ja musiikkituottaja.

– Mutta musiikki vie häneltä vain illat. Päivisin hän muuttuu käytännössä sosiaalityöntekijäksi, hakee lentoyhtiöltä ylijäämäaterioita, jakaa ruokaa kotislumminsa vähävaraisille ja hankkii nuorille vaatteita.

– Juuri tällaista toimintaa näkee köyhissä maissa paljon. Ihmiset ovat nippa nappa päässeet jaloilleen ja heti rupeavat antamaan omastaan.

”Suomessa vain ei ole antamisen kulttuuria, koska ei täällä ole pyytämisen kulttuuriakaan.”

Antaminen ja jakaminen ovat taitoja, joilla mekin, maailman rikkaimpiin kuuluvan maan asukkaat, tulisimme onnellisemmiksi, muistuttaa Lehtipuu. Se on todistettu monissa tutkimuksissakin. Elämä tuntuu mukavammalta, kun on lahjoittanut jotain toisille, oli se sitten aikaa, rahaa tai osaamista.

– Meillä Suomessa vain ei ole antamisen kulttuuria, koska ei ole pyytämisen kulttuuriakaan. Antaminen on ulkoistettu verovaroin hoidettavaksi.

 

Mutta toisaalta, muutos on jo täällä:

– Esimerkiksi jakamistalous, kuten Airbnb tai Uber-taksit muuttavat jo rahan käsitettä meilläkin.

Lehtipuukin on Airbnb -emäntä. Kaksi vuotta sitten hän tuumi, että perheen omakotitalon piharakennukseen mahtuisi vierailijoita. Ainakin sitä kannattaisi kokeilla.

– Meillä on asunut mahtavia tyyppejä eri puolilta maailmaa, jotka ovat rikastuttaneet elämäämme valtavasti. Vaikka Airbnb:ssä on mukana kaupallisuutta, sillä on myös syvempi merkitys, hän summaa.

Mutta ei jakamistalouteen välttämättä majataloa tarvita, ei myöskään radikaalia elämänmuutosta. Omat taidot ja oma työpaikka riittävät, Lehtipuu vinkkaa.

– Työnantajat voisivat sallia esimerkiksi yhden päivän kuukaudessa pro bono -toimintaan. Esimerkiksi kampaajat leikkaisivat asunnottomien hiuksia tai it-ammattilainen tekisi työtä hyväntekeväisyysjärjestölle.

Pieni rakkauden lähettiläs

Lehtipuu on syksyllä aloittanut uuden työn yrittäjänä. Hän vetää viestintätoimisto Framillaa, kimpassa mainostoimisto Folkin kanssa. Vaikka työpaikka on Helsingin keskustassa, Unna toivoo yrittäjyyden tuovan joustoa siihen, että töitä voi useammin tehdä myös kotona. Sekö oli Lehtipuu oma oppi blogistaan?

– Joinakin vuosina olen tehnyt niin paljon töitä, etten muista niistä vuosista mitään. Vaikka viime vuodet olenkin tehnyt lyhyempää työviikkoa, nyt yrittäjänä minulla on parempi mahdollisuus hallita omaa aikaani, hän perustelee.

Enemmän aikaa ja vähemmän työtunteja Unna Lehtipuu tarvitsee ennen kaikkea kolmannen lapsensa vuoksi. 9-vuotias tytär on vaikeavammainen ja on saanut vanhemmat näkemään monet asiat toisin.

– Hän on meidän pieni rakkaudenlähettiläämme ja opettanut kaikille meille elämän haurauden. Olen nähnyt, että täällä ei ole takuita, eikä kukaan meistä tiedä huomisesta.

”Tulin rohkeammaksi ja olen uskaltanut tarttua nopeammin asioihin, joita pidän tärkeänä.”

Lehtipuu sanoo, että erityislapsi muuttaa täysin elämänkaariajattelun. Äitinä hän ei voikaan ajatella, että lapsi menee opiskelemaan ja ammattiin. On ajateltava, että tärkeintä on vain tämä hetki.

– Omissa valinnoissa on pakko tehdä tsekkaus ja katsoa, mikä on mahdollista. Kun huomasin, että mahdollisuuksia on vähemmän, fokusoiduin paremmin. Tulin rohkeammaksi ja olen uskaltanut tarttua nopeammin asioihin, joita pidän tärkeänä.

Tyttären syntymän jälkeen Unna oli kotona siihen asti, kunnes tämä oli 3,5-vuotias. Mutta kotivuosien jälkeenkin hän on todennut monesti, että oma helmasynti, ahneus työlle, ei noin vain hellitäkään.

– Olen innostunut asioista, luen ja seuraan ilmiöitä koko ajan. Lapsilta tulee kovaa palautetta, että olen monesti läsnä, mutta en oikeasti läsnä. Tiedän heikkouteni ja koulutan itseäni tässä koko ajan.

Unna Lehtipuun kirja Timanttipesula. Sijoita elämäsi fiksusti (Talentum pro) ilmestyi syyskuussa.

Suvi ja Tyler Riggs ovat nyt pienen lapsen vanhempia.

Huippumalli Suvi Riggs (o.s. Koponen), 28, on saanut lapsen näyttelijä-mallipuolisonsa Tyler Riggsin, 30, kanssa. Suvi julkaisi viime yönä Instagramissa kuvan vastasyntyneestä lapsesta.

 

Our first born child, fire baby born in a tub. ❤️🔥

A photo posted by suviriggs (@suviriggs) on

– Ensimmäinen lapsemme, tulinen vauva syntyi kylpyammeessa, Suvi on kirjoittanut englanniksi kuvatekstiin.

Suvi tuli alun perin tunnetuksi Mallikoulu-ohjelmasta, jonka hän voitti vuonna 2005. Nykyään hän on kansainvälisesti tunnetuin suomalaismalli. Häntä edustaa eri puolilla maailmaa jopa kolmetoista mallitoimistoa. Suvi on poseerannut muun muassa usean eri maan Vogue-lehden kansissa. Lisäksi hän on tehnyt töitä esimerkiksi Louis Vuittonille, Christian Diorille, Donna Karanille, Max Maralle ja Nina Riccille.

Suvi ja Tyler menivät kihloihin tammikuussa 2012 ja naimisiin elokuussa 2012 kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Kuva: Sanoma-arkisto/Kaisa Rautaheimo
Suvi ja Tyler menivät kihloihin tammikuussa 2012 ja naimisiin elokuussa 2012 kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Kuva: Sanoma-arkisto/Kaisa Rautaheimo
 

❤️✋🐾✋❤️ #family

A photo posted by suviriggs (@suviriggs) on

Suvin ja Tylerin perheeseen kuuluvat myös kaksi koiraa.