Sissipuutarhuri tuo kasvimaan kaupunkiin

Pinja ja Anja viljelevät perunaa keskellä Helsinkiä.

Pasilan ratapihalla punertavat tomaatit, ja Kiasman edessä kasvaa kaalia. Mitä on tekeillä? Sissipuutarhurit ovat olleet liikkeellä.

Helsinkiläiset Pinja Sipari ja Anna Haukka ovat vähän laittomilla teillä. Tarkemmin sanottuna rautateillä.

He ovat ympäristöjärjestö Dodon vapaaehtoisia puutarhureita, joita kutsutaan englanniksi nimellä guerilla gardener, sissipuutarhuri.

Toukokuussa Pinja, Anna ja parisenkymmentä kaupunkilaista putkahtivat Pasilan varikkoalueelle. He pykäsivät lupia kyselemättä vanhoista trukkialustoista kasvulaatikon. Sisään he holauttivat Helsingin Veden lahjoittamaa multaa, siis kompostoitua viemärilietettä.

Porukka otti oppia yhdysvaltalaisilta kansalaisaktivisteilta ja sai neuvoja Hyötykasviyhdistykseltä. Elokuun lopussa paikka rehottaa: kesäkurpitsalaatikossa on viidakko, tomaatit punertavat ja härkäpavut ryöppyävät. Punajuurta, sipulia ja porkkanaa piisaa.

– Itse olen yllättynyt mangoldista, joka on pinaatin tyyppinen kasvi, erinomainen pastan joukossa, Pinja kehuu.

Ilmastoa suojelemassa

Puutarhurit ovat syystä ylpeitä. Kukaan heistä ei ole aiemmin kasvattanut ruokaansa.

– Jos me onnistumme näin hyvin, kuka tahansa pärjää, Pinja sanoo.

Dodolaisille ratapihan elävöittäminen on ollut hauska kesäharrastus. Puuhalla on myös vakavampi sanoma: ilmastonmuutosta pitää hidastaa kiireesti.

– Harva tietää, että ruuan ympäristövaikutukset muodostavat noin kolmanneksen kaupunkilaisen ekologisesta jalanjäljestä, Pinja sanoo.

Mitä enemmän lihaa ja maitotuotteita kasaa lautaselleen, sitä enemmän ilmakehä kärsii. Porukka ostaa huolettomasti toisella puolella palloa tuotettua ruokaa ja heittää keskimäärin joka kymmenennen ruokakassillisen roskiin.

– Aika paljon voi siis parantaa.

Poliisit eivät ole tulleet kovistelemaan anarkistipuutarhureita. Ratatyöläiset lahjoittivat jopa vesisaaveja kasteluun.

Viljelijät myös tutkituttavat kasvustonsa myrkkypitoisuudet laboratoriossa. Kasvitieteellisen puutarhan johtaja tosin vakuutteli, ettei ole hätää, koska viljelys ei kosketa rata-alueen maaperään.

Pidä sinäkin silmäsi auki. Ainakin Lahdessa, Turussa ja Tampereella sissit ovat iskeneet kuokkansa kaupunkimaastoon. Helsingissä Kiasman edessä kasvaa nyt kaalia.

Tiedemiehet todistivat, että iskävartalo on todellinen ilmiö – näin isyys muuttaa miehen kehoa

Kyllä, isyys todellakin aiheuttaa iskävartaloita.

Iskävartalo, dad bod, tuo plösöhkön ja treenatun jalo välimuoto nousi keskusteluun keväällä, kun Mackenzie Pearson kirjoitti siitä yliopisto-opiskelijoille suunnatulla The Odyssey -sivustolla. Hänen mukaansa iskävartaloiset miehet ovat inhimillisempiä, luonnollisempia ja viehättävämpiä – siis kaikin puolin parempia kuin muut.

Iskävartalon suosio ei ole mikään ihme, sillä näppituntumalta arvioiden keskuudessamme on enemmän miehiä, joiden vartalo on jotakin kahden ääripään, salihirmun ja sohvaperunan, väliltä.

Hauska termi saa nyt taakseen myös tieteen tuen, sillä Time kertoo, että isyys tutkitusti muokkaa miehen kroppaa.

American Journal of Men’s Healthissa julkaistussa tutkimuksessa seurattiin yli 10 000 miehen painon kehitystä jopa 20 vuoden ajan. Tarkkailu alkoi 12-vuotiaana. Erityistä huomiota kiinnitettiin siihen, miten miesten painoindeksi muuttui, kun heistä tuli isiä – tai jos he pysyivät lapsettomina. Tutkimuksessa huomioitiin myös, asuivatko isät yhdessä lapsensa kanssa.

Lapsen saaminen tosiaan lisää höttöä keskivartalon seudulla: isyys lihotti miehiä keskimäärin vajaat pari kiloa, kun taas lapsettomana pysyminen hoikensi miehiä noin puoli kiloa tutkimusjakson aikana. Sillä ei ollut merkitystä, asuivatko isät lastensa kanssa vai eivät.

Tutkimuksen kollegoidensa kanssa tehnyt Craig Garfield pitää tulosta merkittävänä, sillä vaikka monet miehet lopettavat tupakoinnin ja vähentävät alkoholinkäyttöä isiksi tultuaan, lapsen saaminen saattaa silti olla haitaksi heidän terveydelleen. Se esimerkiksi vaikuttaa ruokavalioon.

– Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kotonamme ei olisi niin paljon pizzaa, jos lapsia ei olisi, eikä myöskään vaimoni tekisi niin usein brownieita, Garfield kertoo Timelle.

– Muutoksia tulee myös siihen, löytyykö liikunnalle, riittävälle unelle ja itsestään huolehtimiselle aikaa.

Isät ja äidit, muistakaa siis pitää huolta toisistanne ja itsestänne!

Sara Chafak aloittelee uraa muusikkona: "En halua jäädä yhden hitin ihmeeksi"

Malli Sara Chafak säveltää ja sanoittaa itse kappaleitaan.

Vuoden 2012 Miss Suomi, malli Sara Chafak, 24, tekee tällä hetkellä intohimoisesti musiikkia ja toivoo siitä itselleen uraa tulevaisuudessa. Hän on säveltänyt ja sanoittanut kappaleitaan kotimaisen tuottajan kanssa. Kolme biisiä on jo kuulemma valmiina ja masterointia vailla.

Sara tekee musiikkia kunnianhimoisesti, koska ei halua jäädä yhden hitin ihmeeksi.

– Musiikin tyylilajia en paljasta etukäteen, mutta laulukieli on suomi, hän kertoi. 

Aluksi Sara ajatteli, ettei hän ole valmis laulajaksi, mutta rohkaistui sitten. Nyt hän on ottanut laulutunteja Lontoossa tapaamansa lauluopettajan kanssa. Opetus onnistuu Skypen välityksellä.

– Itselleni on helpompi laulaa ja räpätä englanniksi, mutta haluan valloittaa suomalaiset ja siksi laulan suomeksi, hän selitti.

Sara vieraili torstaina Marokon Suomen-suurlähetystön kansallispäivän vastaanotolla Berghyddanin huvilalla Helsingissä. Suomalais-marokkolainen Sara on vakiovieras kyseisillä kekkereillä. Saran mukana juhli poikaystävä Tuomas Varesvuo. Pari on ollut yhdessä 14-vuotiaasta saakka. Vielä he eivät asu saman katon alla eivätkä haaveile kihloista tai häistä.

– Meillä on loppuelämä aikaa. Vietimme viime tammikuussa 10-vuotispäiväämme Nassaussa Bahamalla, perinteiseen marokkolaisasuun sonnustautunut Sara puheli.

Todistavatko kuolinkuvat Kurt Cobainin murhan? Tytär ja leski haluavat estää niiden julkaisun

Courtney Love ja Frances Bean Cobain eivät halua nähdä kuvia kuolleesta Nirvana-tähdestä.

27-vuotiaana kuolleen Kurt Cobainin tytär Frances Bean, 22, ja leski Courtney Love yrittävät estää lakiteitse Cobainin kuolinkuvien julkaisemisen, kertoo Daily Mail.

Hässäkkä alkoi, kun tv-show'ta pyörittävä Richard Lee haastoi Seattlen kaupungin ja poliisin oikeuteen Cobainin kuolinkuviin liittyen. Hän vaati salaiseksi julistetun materiaalin julkaisemista, sillä hänen mukaansa kuolinpaikalla kuvatut otokset todistavat, ettei Nirvanan nokkamies olisikaan kuollut vuonna 1994 itseaiheutettuihin ampumavammoihin. Kaupungin viranomaiset puolestaan ovat sitä mieltä, että kuvamateriaalin tulee pysyä salaisena perheen yksityisyyden vuoksi.

Courtney Love ja hänen tyttärensä Frances Bean ovat kirjoittaneet oikeudelle vetoomuksen, että kuvien julkaiseminen estettäisiin. Heidän mukaansa kuvien julkaiseminen järkyttäisi heidän elämäänsä.

– Olen joutunut isäni kuoleman jälkeen selviämään monista asioista. Pelkkä ajatus siitä, että kuvat mahdollisesti julkaistaisiin, on todella vaikea. Kuvien julkaisemisen synnyttämä sensaatio aiheuttaisi meille kuvailemattoman paljon tuskaa, Frances Bean kirjoittaa.

Hän sanoo joutuneensa aiemminkin kärsimään häirinnästä: osa Kurt Cobainin faneista suhtautuu edelleen undergroud-tähteen pakkomielteisesti. Frances Beanin mukaan eräs fani oli murtautunut hänen kotiinsa ja odottanut hänen kotiinpaluutaan kolmen päivän ajan siksi, että uskoi Cobainin sielun asuvan Francesin sisällä.

Lausuntonsa mukaan äiti eikä tytär ei ole koskaan nähnyt kuvia Cobainin ruumiista.

– En pystyisi koskaan pyyhkimään niitä kuvia mielestäni, Courtney Love kirjoittaa vetoomuksessa.

Viime vuonna Seattlen poliisi julkaisi joitakin kuvia Cobainin kuolinpaikalta. Kuvissa nähdään muun muassa itsemurhaviesti ja kuolleena lattialla makaavan rocktähden tennareihin verhottu jalka. Kuvat voi nähdä Daily Mailin sivulla. Ne saattavat järkyttää.

Yllättävä trendi: kutsu ventovieraat päiväksi kotiisi

Olisitko valmis kutsumaan ventovieraita kotiisi? Yhä useampi on. Helsinkiläinen Jaakko Blomberg on järjestänyt olohuoneessaan teatteriesityksiä ja taidenäyttelyitä. Tänään hän avaa ovensa läppäriväen toimistopäivälle.

Jos kaupunkia katsoisi ilmasta, seinien ja kattojen läpi, näin arkisena aamupäivänä useimmat kodit paljastuisivat tyhjiksi. Helsinkiläisen Jaakko Blombergin, 31, mielestä se on hölmöä ja tylsää. Siksi hän on tänään avannut alppilalaisen kerrostaloasuntonsa oven ja laittanut kahvin tippumaan. Ennen kuin kello on kymmenen, kämppään on saapunut yhdeksän tuntematonta ihmistä.

– Tervetuloa, käykää peremmälle, tuolta löytyy töpseleitä, ja parvekkeellekin voi mennä, Jaakko isännöi.

Toisilleen uppo-oudot tulijat tervehtivät pienieleisesti, asettuvat eri puolille asuntoa ja avaavat kannettaviaan.

Jaakko ei ole vieraanvaraisuudessaan ainoa. Koti ei ole kaikille enää vain perheen ja ystävien kesken jaettava intiimi pesä: Ravintolapäivä on innostanut monet kokkaamaan ja kattamaan pöydän tuntemattomille. Lomamatkoilla osa matkailijoista on vaihtanut hotellin yksityismajoitukseen varaamalla vaikkapa Coachsurf-sivustolta pelkän pedin tai Airbnb’n kautta koko kodin. Vaalien alla ihmiset innostuivat kutsumaan eduskuntavaaliehdokkaita kotiinsa tentattaviksi.

Samaan aikaan arkkitehdit piirtävät koteja uusiksi. Helsingin Kalasatamaan nousee taloja, joissa asukkaat jakavat yhteisen arkiolohuoneen ja muita perinteisesti yksityisiksi ajateltuja tiloja.

Helsingissä jo joka kolmas yksinasuva asuu yhteisasunnossa. Asuntopulan ja korkeiden vuokrien kaupungissa se on paitsi edullisempaa, monen mielestä myös järkevää ja mukavaa. Jaakko jakaa asuntonsa kahden kämppäkaverinsa kanssa, mutta ilman Jaakon ennakkoluulottomuutta huoneet olisivat päiväsaikaan tyhjiä.

– Sellainen on minusta haaskausta. Useimmissa kodeissa on nettiyhteydet, työpisteet ja keittiöt, eikä kodin tapahtumiin tarvita mitään erityisiä lupia.

 

 

Hoffice yhdistää tiukan työkurin ja sukat jalassa sohvalla loikoilun. Kun muiden näppäimistöt laulavat, työvire tarttuu.

Koti auki tuntemattomille

Hyvin netti tuntuu kestävän kymmenen uutta käyttäjää. Niskat kumarassa porukka tuijottaa ruutujaan, vain näppäimistöt pitävät ääntä. Porukassa on rakennusinsinööriä, toimittajaa ja pari opiskelijaa.

Keskittyneisyys katkeaa eteisestä kuuluvaan kolahdukseen. Ovi rappuun on tarkoituksella auki, mutta sisään harppova mies ei taida olla tulossa läppärihommiin.

– Jaakko, sun täytyy irrottaa rapusta teipinjäljet, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja aloittaa mutta jääkin tuijottamaan naisia, jotka ovat nostaneet katseensa koneiltaan. Jaakko on sekunnissa saattamassa puheenjohtajaa takaisin rappuun ja vakuuttelee puhdistavansa jälkensä.

Emmi Teva, 27, hymyilee ikkunan edessä päätään pudistellen. Hän on asunut Jaakon kanssa samassa kimppakämpässä puoli vuotta ja tottunut kaupunkiaktivistina tunnetun kämppiksensä tempauksiin.

Edellisenä viikonloppuna Jaakko järjesti täällä avoimen taidenäyttelyn, ja pari sataa ihmistä kuljeskeli ympäri asuntoa teoksia tutkien.

Aikaisemmin olohuone ja kylpyhuone toimivat teatterinäyttämöinä Jaakon ideoimassa kotiteatterifestivaalissa. Toisinaan yhteisasunnon sohvalla majoittuu ulkomaalaisia, ja on täällä ollut ravintolakin.

– Vielä pari minuuttia, Jaakko ilmoittaa tuntemattomien toimistolle.

Keksi oma jumppaliike!

Kolme varttia on kulunut. Jaakko pyytää kaikkia olkkariin kertomaan, mitä on tähän mennessä saanut aikaan. Elokuvatuottaja Kristiina Salakka kertoo lähettäneensä sähköposteja. Kielitutkija Hanna Lantto odotteli esitarkastajalta väitöskirjansa muutosvaatimuksia ja korjasi hermostuksissaan jo lähdeluettelonkin. Kuva-agentuurin vetäjä Marjo Granlund sorvasi asiakkaansa sopimuksen valmiiksi.

– Olipa tehokasta! Jännä nähdä, säilyykö energiataso, kun nyt jo pitää tauon, Marjo toteaa.

Monen tekisi mieli jatkaa juttelua. Se ei kuitenkaan käy. Jaakko nousee seisomaan, alkaa pyöritellä hartioitaan ja kehottaa muita tekemään samoin.

– Keksi sinä seuraava venyttelyliike, hän sanoo vieruskaverilleen, ja pian olohuone täyttyy venyvistä käsistä ja pyörivistä lanteista.

Tämä on viides kerta, kun Jaakko isännöi hoffice-nimistä toimistopäivää. Alun perin hän kuuli kotitoimistosta alkuvuodesta Tukholmassa. Nimi tulee sanoista home ja office, ja idea on reilun vuoden ikäinen. Ruotsalainen psykologian opiskelija Christofer Gradin Franzen kehitti työskentelymuodon omille kavereilleen tehostaakseen yksinäisiä työpäiviään. Yllättäen hoffice räjähti ilmiöksi. Facebook ja blogit ovat levittäneet työtavan jo Kanadaan, Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Turkkiin.

Jaakkoa ideassa viehätti tiukka ohjelma. Työskentelyjaksot kestävät 45 minuuttia, ja niiden alussa ihmiset kertovat toisilleen, mitä sen aikana aikovat tehdä. Lopuksi kerrataan, täyttyikö tavoite. Yhdessä työpäivässä on kuusi intensiivistä työsessiota.

– Tavallisesti toimistolla keskittyminen herpaantuu helposti. Hofficessa kaikki naputtelevat hiljaa ympärillä. Siinä tulee väkisinkin sellainen olo, että on itsekin pakko keskittyä töihin.

Helmikuussa Jaakko järjesti Suomen ensimmäisen hofficen perustamalla Facebookiin sivun ja kirjoittamalla sinne avoimen kutsun. Kaikki paikat varattiin hetkessä. Moni ihmetteli, miten Jaakko uskaltaa ottaa ventovieraita kotiinsa. Jaakko pudistelee päätään.

– En ole koskaan pelännyt, että jotain ikävää tapahtuisi.

Hän uskoo siihen, että kun luottaa ihmisiin niin paljon, että päästää heidät kotiinsa, he haluavat myös olla luottamuksen arvoisia.

– Sitä paitsi, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?

Jaakon mielestä olisi hyödyllisempää luottaa ihmisiin enemmän ja pelätä vähemmän. Hän hehkuttaa tutustuneensa hofficea isännöimällä moniin kivoihin ihmisiin. Jakkoa motivoi myös ajatus avoimemmasta kaupunkikulttuurista, ja hän tekee sen eteen kaikkensa.

Keittiössä vietetään pilkkojaisia. Jaakon ostamat ainekset muuntuvat yhdessä kokaten kasviskeitoksi. Jokainen maksaa ruuasta hattuun kaksi euroa, kahviraha on vapaaehtoinen.

Voiko aloittaa jo kymmeneltä?

Venyttelyn jälkeen hommat jatkuvat. Jaakko tekee inhoamiaan kirjanpitohommia, joita hän tavallisesti aina lykkää. Kun tehtävän sanoo ääneen muille, siitä tulee lupaus, jonka haluaa pitää. Google sauhuten Jaakko selvittelee olohuonetaiteilijoidensa matkakuluja.

Toisella tauolla porukka pääsee pilkkojaisiin. Jaakko nostelee jääkaapista kasviksia ja ojentelee leikkuulautoja.

– Juu, ihan pieniksi, hän opastaa.

Hofficen ideologiaan kuuluu maksuttomuus, mutta lounaskulut osallistujilta saa pyytää. Jaakon mielestä gluteeniton vegaanisoppa on hyvä idea, se sopii useimmille. Pöydällä on jo hattu kahden euron kolehtisummaa varten, ja kookos-currykeitto jää kannen alle porisemaan, kun porukka sukeltaa kolmanteen työsessioon.

Hanna Lantto on mukana kolmatta kertaa. Baskin kielestä väitöskirjaa viimeistelevällä tutkijalla on yliopistolla työhuonekin, mutta Hanna ei viihdy sen harmaudessa. Yleensä hän työskentelee kotona, pyjamassa.

– Tavallisesti aloitan työt vasta iltapäivällä ja jatkan niitä koko illan. Ja jos en jatka, on tosi syyllinen olo, Hanna kertoo.

Tavalliseen työpäiväänsä verrattuna Hanna saa hofficessa tehtyä kolme kertaa enemmän töitä. Vieraassa kodissa sijaistoimintoja on vähemmän. Jos ajatus ei luista, ei voi alkaa pestä pyykkiä. Facebookinkin malttaa pitää suljettuna, kun aikaa ääneen lausutun tehtävän hoitamiseen on vain se kolme varttia.

Välillä joku käy vessassa tai piipahtaa soittamassa puhelun toisessa huoneessa. Kukaan ei edes nosta katsettaan. Porukka taitaa olla vajonnut näppäintranssiin, siihen kuuluisaan flow-tilaan.

 

 

Oletko sinäkin diginomadi?

Jaakon olohuoneessa kenelläkään ei ole kellokorttia. Rakennusinsinööri Emmi Jorua lukuun ottamatta kaikki ovat omia pomojaan. He ovat vapaita valitsemaan, missä ja milloin työt tehdään.

– Työnantajani on joustava, ja olen voinut etäpäivinä tehdä töitä niin kotona, kahvilassa kuin maksullisessa toimistohotellissakin, Emmi kertoo.

Emmin työnantaja ei ole harvinaisuus, työntekohan on alkanut irtautua työpaikasta. Palkansaajista jo joka viides tekee silloin tällöin läppärietätöitä kotonaan, ja heidän osuutensa vain lisääntyy. Työ­elämä vaatii aiempaa enemmän suunnittelua, raportointia ja tilastointia – monenlaisia konehommia.

Samaan aikaan itsensä työllistäneitä ja erilaisia free lancereita on koko ajan enemmän, eivätkä kaikki tarvitse perinteistä toimistoa.

Kaikki eivät silti halua ahertaa kotona. Viime vuosina kahviloitsijat ovat alkaneet hyväksyä kannettavien kanssa kahvittelevat asiakkaat.

– Mutta kuka haluaa päivittäin maksaa kalliista kahvista? Entä mitä teet, kun pitää käydä vessassa ja kone jää pöydälle yksin? Jaakko huomauttaa.

Kirjastot lisäävät läppärityöskentelijöiden työpisteitä, ja isommissa kaupungeissa avataan toimistohotelleja, joista voi vuokrata työpisteen tai palaveripaikan vaikka tunniksi.

Suomen kieleen on jopa ilmestynyt sana diginomadi, jolla tarkoitetaan läppäri kainalossa maailmaa kiertäviä tietotyöläisiä, jotka perustavat toimiston vaikka palmun alle, kunhan siellä on nettiyhteys.

Jaakon olohuoneessa ahertavat kolmekymppiset eivät koe olevansa diginomadeja. He ovat opiskelijoita, yrittäjiä ja työntekijöitä, jotka haluavat vain saada työnsä tehdyksi. Vapauden kääntöpuolena on se, että työt pyörivät mielessä koko ajan.

– Kaksi minuuttia, Jaakko sanoo.

Jaakon elämän ensimmäinen pannukakku onnistui, hofficelaisten iloksi.

Miksei miehiä näy?

Emmi Jorun koneen akku loppuu kesken iltapäivän. Se ei häntä haittaa, sillä nettisivu-uudistus eteni tänään jo tarpeeksi.

Emmiä huvittaa, että peruskoulusta tuttu 45 minuutin tuntijako, kurinalainen ohjaus ja aikaansaannosten esitteleminen ovat osoittautuneet hänelle kaikkein tehokkaimmiksi työpäivän raameiksi.

– Jos hoffice olisi keksitty opiskeluaikoinani, olisin varmasti valmistunut nopeammin, Emmi kertoo.

Hän on mainostanut työtapaa myös rakennusliikkeen kollegoille, joista useimmat ovat miehiä. Yksikään ei ole uskaltautunut mukaan.

Niin, miksei täälläkään isäntää lukuun ottamatta ole yhtään miestä?

Emmi arvelee, että miehiä voi arveluttaa tilanne, jota he eivät voi ennakoida. Jos asunnon haltija ehdottaa vaikka joogavenytyksiä tai muuta outoa!

Kotitoimistojen mieskatoa on pakko kysyä hofficen perustajalta, juuri valmistuneelta psykologi Christofer Gradin Franzenilta. Hän vahvistaa, että miehet ovat kotitoimistoissa selvä vähemmistö Ruotsissakin. Syyksi hän veikkaa pohjoismaista kulttuuria, jossa poikia ja miehiä ei aina kannusteta ilmaisemaan tunteitaan.

– Hofficen järjestäjä tarjoaa kotinsa osallistujille ilmaiseksi. Sellaisesta voi tulla tunne, että jää kiitollisuudenvelkaan, Christoffer kirjoittaa meilissään.

Jaakko on eri linjoilla. Hän ei usko ilmaisuuden ja vapaaehtoisuuden karkottavan miehiä. Kaikenlaisia kaupunkitempauksia järjestäessään hän on jo tottunut siihen, että innokkaimmat mukaan lähtijät ovat lähes aina naisia.

– Ehkä naiset vain ovat sosiaalisempia ja miehet tottuneet siihen, että kaikenlainen kodeissa tapahtuva toiminta on naisten reviiriä.

Oma aika, mikä uutuus!

Kas, kello on jo neljä, aika laittaa pillit pussiin ja sujauttaa kannettavat kassiin.

Ensimmäistä kertaa hofficeen tullut Marjo Granlund kyllä jatkaisi mielellään ainakin yhden session verran, ehkä järjestäisi session itsekin.

Pyjamakukkuja Hanna Lantolle on uutta, että neljältä alkaa oma aika. Voi mennä vaikka jumppaan tai lenkille tuntematta syyllisyyttä töistä.

Porukka vetää takit niskaan ja katoaa rappuun. Käyntikortteja ja puhelinnumeroita ei vaihdella. Tyytyväinen Jaakko jää siirtelemään huonekaluja paikoilleen. Kirjanpitohommat tuli tehtyä.

Jaakko veikkaa, että hoffice yleistyy ja leviää Suomessa ainakin isompiin kaupunkeihin.

– Tällainen työtapa sopii monenlaisille ihmisille. Samanmieliset löytävät toisensa. Sosiaalisille tämä on helppoa, mutta hiljaisempikin pärjää.

Totta. Tänäänkin joukossa oli muutama vaitonainen kävijä, jotka kertoivat puuhistaan vain muutamalla lauseella. Hölösuita isäntä joutui välillä kohteliaasti rajoittamaan. Mutta jos olohuoneessa olisi kokoontunut pelkkiä kavereita, työnteko olisi ehkä unohtunut kokonaan.

Vaikka hofficessa ollaan intiimisti ja rennosti kotioloissa, kukaan ei voi heittäytyä niin vapaaksi kuin yksin ollessaan. Ryhmäpaine ohjaa ja kannustaa lempeästi. Tulee ryhmään kuulumisen tunne mutta ilman sitoutumisen vaadetta. Sepä taitaa olla vahvistuvan koti-ilmiön salaisuus.

Lue lisää:

Haluaisitko tehdä etätöitä? Näin saat pomosi suostumaan

Molemmilla etäpäivä? Näin saatte sekä parisuhteen että työn sujumaan kotona

Etätyöpäivä – hyvä vai huono idea?

Kun työ muuttaa kotiin – 10 kysymystä etätyöstä