65 prosenttia Me Naisten rahankäyttökyselyn vastaajista varautuu etukäteen suuriin menoihin, kuten kesälomareissuihin. Kuvat: Getty Images

Raha hävettää, kun sitä on liikaa tai liian vähän, sanovat Me Naisten rahankäyttökyselyn vastaajat. Miten huolesta ja häpeästä oppisi eroon?

”Hävettää olla työtön, vaikka töitä ei löydy etsimisestä huolimatta. Pienet tulot myös hävettävät, koska omaa elintasoaan vertaa väkisin muihin. Häpeän enemmän omaa köyhyydenhäpeääni kuin varsinaista köyhyyttä”, kirjoittaa 34-vuotias Me Naisten rahankäyttökyselyyn vastannut nainen.

Hän ei ole yksin. 51 prosenttia nettikyselyyn vastanneista on joskus tuntenut rahaan tai tuloihin liittyvää häpeää. Yksi häpeää sitä, että rahaa ei ole, toinen sitä, että tienaa enemmän kuin muut. Kolmatta nolottaa, että ei osaa käyttää rahaa järkevästi.

Häpeästä kertoo myös lainaamisen vaikeus. Peräti 51 prosenttia vastaajista kertoo, ettei kehtaa lainata rahaa muilta. 37 prosenttia kehtaa kyllä, mutta nolostellen. Vain 12 prosentille lainaaminen ei ole mikään ongelma.

Miksi suhtaudumme tuloihin niin tunteella?

– Ihmisellä on hyvin sisäänrakennettu statuksen tavoittelun tarve. Jos rahaa ei ole tai sitä on vähän, ajatellaan herkästi, että on jotenkin epäonnistunut, selittää Vaasan yliopiston taloustieteen professori Panu Kalmi.

– Aika harva aikuinen sen myöntää. Lapset ja nuoret voivat olla julmempia, jos ei ole varaa samoihin vaatteisiin kuin muilla.

”Ihmisellä on hyvin sisäänrakennettu statuksen tavoittelun tarve.”

Tuloihin tai omaisuuteen perustuva arvottaminen on tietenkin tyhmää, mutta ajatusmalli elää yhteiskunnassa syvällä. Siksi sen muuttaminen on vaikeaa.

– Mainostajatkin käyttävät sitä hyväkseen. Kun ostat tämän tuotteen, olet hyväksytty.

Pahimmillaan häpeän tunne voi johtaa kierteeseen: Statusta yritetään ylläpitää pikavipeillä ja kulutusluotoilla. Kun menot ovat suuremmat kuin tulot ja talous kaikkea muuta kuin hallinnassa, häpeä syvenee.

Pääosin suomalaiset ovat kuitenkin fiksuja rahankäyttäjiä, Kalmi lohduttaa. Maksamme laskut ajallamme ja osaamme tehdä myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia.

Miten ylittää säästökynnys?

Raha-asioista podetaan silti huolta. Vain 11 prosenttia ei koskaan murehdi raha-asioita. 32 prosenttia huolehtii usein, 57 prosenttia toisinaan.

Lisäksi 53 prosenttia on huolissaan siitä, miten tulee toimeen eläkkeellä. Silti vain 20 prosenttia säästää eläkeiän varalle.

Monelle kynnys säästämiseen tai sijoittamiseen on korkea, pelkkä ajatuskin tuntuu vieraalta ja puisevalta. Koko asia on helpompi lykätä kauas tulevaisuuteen. Rahankäyttökyselyn vastaajista vain 14 prosenttia sijoittaa rahojaan.

Reilu osa vastaajista kuitenkin säästää. Heistä 47 prosenttia luottaa säästötiliin, 21 prosenttia rahastoihin. 39 prosenttia kyselyn vastaajista ei säästä ollenkaan.

”Monella kaikki aika menee arjen pyörittämiseen.”

Kalmista jahkailu on ymmärrettävää. Vaatiihan sijoitussuunnitelman tekeminen kulutustottumustensa tiedostamista ja hieman aikaa ja vaivaa.

– Monella kaikki aika menee arjen pyörittämiseen. Päällimmäisenä mielessä on vain se, riittävätkö rahat kuun loppuun.

Kovin suurta vaivannäköä säästäminen ei nykyaikana silti vaadi. Pankkiasiat hoituvat lähes poikkeuksetta netissä tai puhelimessa, ja hetken syventyminen takaa rauhan pidemmäksi aikaa. Hallinnan tunne korvaa huolen.

Rahastot ja Excel apuun

Kalmin mielestä helpoin tapa aloittaa säästäminen on sijoittaa johonkin indeksirahastoon summa, joka menee tililtä automaattisesti palkkapäivänä.

– Usein ajatellaan, että sijoittajan pitää ottaa selvää osakkeista ja miettiä, mitä ostaa. Suurin osa ei jaksa ryhtyä siihen.

– Indeksirahastot ovat paras vaihtoehto, koska niissä kulut ovat pienimmät ja voi hyötyä ilman, että tarvitsee itse funtsia.

Kelpo vaihtoehto on myös säästötili, jolta voi nostaa rahaa vain pari kertaa vuodessa.

Helpoin on aloittaa budjetoinnista ja oman rahankäytön seuraamisesta. Talouttaan voi seurata verkossa, esimerkiksi Takuusäätiön Penno-palvelussa tai Osuuspankin Pivo-sovelluksessa. Kalmi kirjaa itse menonsa ja tulonsa Excel-taulukkoon. Se vie aikaa ja on hieman työlästä, mutta palkitsee. Kun hahmottaa, mihin raha menee, on helpompi myös hahmottaa, mistä voisi tarvittaessa säästää.

Säästäminen onnistuu tietenkin vain, jos on jotain, mistä säästää. 32 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoo, ettei säästä, koska siihen ei ole varaa. Lisäksi 27 prosenttia vastaajista kertoo, että rahat loppuvat aina tai usein ennen tilipäivää.

– Olisi kohtuutonta sanoa, että pienituloisten on yhtä helppo säästää. Mutta osittain kyse voi olla siitäkin, onko miettinyt asiaa. On paljon pienituloisia, jotka pystyvät laittamaan rahaa säästöön, ja hyvätuloisia, jotka vain velkaantuvat entisestään, Kalmi sanoo.

21 % parisuhteessa olevista riitelee joskus rahasta

”Poikaystäväni jäi kiinni pikavipin ottamisesta. Hän on holtittomampi rahankäyttäjä kuin minä, mikä aiheuttaa eripuraa.” Nainen, 26

”Pari ystävyyssuhdetta katkesi, kun minulla ei ollut varaa lähteä shoppailemaan tai kahville. Sitä ei ymmärretty.” Nainen, 19

”Vanhemmistani jo se, että syön muuta kuin perunaa, on riidan aihe.” Nainen, 30

52 % vastaajista uskoo, että raha tuo onnea.

Kuuluuko ystävälle lainata rahaa?

Tietenkin. 16 %

Kyllä, mutta vain todellisessa hädässä. 59 %

Ei, ystävyyttä ja rahaa ei kannata sotkea toisiinsa. 25 %

”Olen melko tottunut olemaan se huonosti tienaava. Joskus muut tarjoutuvat ostamaan esimerkiksi lounaan. Otan avun vastaan, mutta nolostun.” Mies, 40

Turha, turhempi, syyllisyys

Raha ei ole vain rahaa, se on väline hankkia jotain muuta. Siksi siihen liittyy niin paljon tunteita.

”Raha antaa mahdollisuuden toteuttaa ja kehittää itseään, elää vapaammin ja pysyä terveempänä. On naiivia väittää, ettei raha tuo onnea. Kuka tahansa ottaisi vastaan lisää rahaa, jos sitä olisi tarjolla”, kirjoittaa 29-vuotias nainen.

Siksi rahankäytöstä podetaan myös syyllisyyttä. Peräti 79 prosenttia rahankäyttökyselyn vastaajista on katunut jotakin ostostaan, ja 61 prosenttia tuntee joskus syyllisyyttä rahankäytöstään.

Kalmi antaa murehtijoille synninpäästön. Jos rahat eivät jatkuvasti lopu ennen tilipäivää, syyllisyyden tunteet ovat usein turhia. Myöskään väliaikaisesti tiukasta rahatilanteesta, kuten opiskeluaikojen kädestä suuhun -elämästä, ei Kalmin mukaan kannata liikaa syyllistyä.

– Mutta jos on keski-ikäinen, bruttopalkka on neljä tonnia eikä pysty laittamaan mitään säästöön, hälytyskellojen pitäisi soida.

Talouden hallinta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikesta pitäisi säästää. Jos raha-asiat ovat pääosin hallinnassa ja mietitty huomista pidemmälle, take away -kahveista tai ulkona syödyistä lounaista ei kannata soimata itseään. Nehän tuovat elämään iloa.

– Kaikki me olemme kuluttajia. Tarvitsemme paitsi välttämättömyyksiä, joskus myös jotain luksusta, Kalmi sanoo.

61 % tuntee joskus syyllisyyttä rahankäytöstään

”Tunnen syyllisyyttä, kun pitkän kituuttamisen jälkeen raaskin mennä esimerkiksi kampaajalle värjäyttämään ja leikkauttamaan hiukseni. Työttömälle tämäkin on ylellisyyttä.” Nainen, 35

”Tunneshoppailijana usein tulee ostettua jotain, mikä siinä hetkessä tuntuu hyvältä – vaate, koruja, kengät. Sitten myöhemmin huomaa, ettei ole välttämättä edes käyttänyt ostosta.” Nainen, 29

”Tunnen syyllisyyttä, kun ostan juhlamekon tarjouksesta ja seuraaviin juhliin on ainakin puoli vuotta.” Nainen, 41

”Pelaan rahapelejä netissä, ja vaikka minulla on todella maltillinen kuukausiraja, joskus tunnen ’tuhlauksesta’ syyllisyyttä.” Nainen, 26

”Tiedän, että pitäisi säästää tilille ja vanhuutta varten. Mutta en sitten oikeasti tahdo.” Nainen, 51

”Hirvittää, että kuolen ja lapset saavat tietää, miten holtiton olen ollut rahan käytössä.”

52 % vastaajista uskoo, että raha tuo onnea

”Kun tilillä on rahaa, ei tarvitse ahdistua laskuista ja tulevasta. On helpottavaa, jos voi esimerkiksi mennä lääkäriin, kun tarvitsee, eikä vasta silloin, kun on saanut jostain rahaa siihen. Raha tuo vapautta, mikä tuo onnea.” Nainen, 35

”Olen ollut monta vuotta tosi köyhä. En voi osallistua kavereiden ajanviettoon tai matkoihin, koska ei ole varaa. Nykyään ei ole kovin paljon ilmaista tekemistä. Aina ei jaksa istua kavereiden kanssa sisällä ja jutella.” Nainen, 23

Jos voittaisin lotossa miljoonan…

”Sijoittaisin osan. Ostaisin rivitalosta päätyasunnon ja vauvalle uudet rattaat, vaikka entisetkin ovat vielä hyvät. Tarjoaisin ystäville ja sukulaisille illallisen jonkin juhlapäivän verukkeella. Tai menisin vaikka naimisiin!” Nainen, 31

”Muuttaisin talviksi Espanjaan. Lopettaisin nykyiset työt ja opiskelisin uuden ammatin.” Nainen, 38

”Ostaisin asunnot itselleni ja perheelleni ja veisin parhaimmat ystäväni matkalle. Loput säästäisin.” Nainen, 26

Kun raha hävettää

”Töissä tuli puhetta tuntipalkasta. Meillä kaikilla naisilla on todella pienet palkat: alle yhdeksästä eurosta hieman yli 10 euroon tunnilta. Minun palkkani on himpun verran yli, mutta valehtelin sen olevan 60 senttiä vähemmän, ettei minua kohdella eri tavoin. Pomoni korotti palkkaani juuri tuon 60 senttiä tunnilta ja pyysi, etten kerro siitä muille. Lupasin.” Nainen, 49

”Nuorena ensimmäisen asunnon ostettuani olin jo valmiiksi todella tiukoilla. Kuvioihin tuli nykyinen mieheni kahden lapsensa kera. Silloin jäi pahimmillaan kuukauden ruokiin 20 euroa laskujen jälkeen, ja joskus jätin niitä maksamatta. Vasta siinä vaiheessa, kun asunnosta katkaistiin sähköt, kehtasin mennä isäni tykö pyytämään rahaa lainaan.” Nainen, 35

”En osaa käsitellä rahaa. Elän jatkuvasti yli varojeni. Soittelen ja siirtelen laskujen eräpäiviä. Rakastan rahapelejä. Hirvittää, että kuolen ja lapset saavat tietää, miten holtiton olen ollut rahan käytössä, vaikka muuten olen järkevä ihminen.” Nainen, 49

Tämän tekisin toisin kuin vanhempani

”Teen toisin jo nyt. Elän, koen asioita, teen hankintoja ja matkustan, koska minulla on siihen mahdollisuus. Vanhemmillanikin oli siihen aikanaan mahdollisuus, mutta meillä odotettiin aina parempaa päivää. Onneksi äitini on nyt vanhempana uskaltanut lähteä vähän reissaamaan. Isäni ei siihen enää sairautensa takia pysty.” Nainen, 44

”Meillä odotettiin aina parempaa päivää.”

”Äitini luotti sokeasti, että isäni elättää häntä, mikäli tilanne käy tukalaksi. Hän käytti aina palkastaan kaiken jättämättä mitään säästöön. Kun ero tuli, äitini joutui todella tukalaan paikkaan. Olen vakaasti päättänyt, että olen itsenäinen raha-asioissa. Pyrin aina varmistamaan, että voin huolehtia itsestäni.” Nainen, 30

Kun rahat loppuvat

”Syömme jääkaapista ja pakastimesta kaiken, mitä vain voimme. Yritämme olla käyttämättä luoton puolelta rahaa, mutta jos on pakko, ostamme halpaa ruokaa.” Nainen, 30

”Kyse on yleensä ollut vain parista päivästä, ja silloin pakastearkun aarteet tai kuivakaapin pastapussit tulevat käyttöön. Melkein kolmikymppisenäkin on paitsi mukavaa myös toisinaan ihan hyödyllistä vierailla vanhempien luona. He ilahtuvat käynnistämme ja ovat aina tuputtamassa ruokaa.” Nainen, 26

”Minulla on aina hieman käteistä kotona, ja pidän huolta, että minulla on pakastimessa ja kuivaruokakaapeissa pariksi päiväksi ruokaa.” Nainen, 30

Me Naisten rahankäyttökysely

Me Naisten rahankäyttökyselyyn vastasi 534 ihmistä: 492 naista ja 42 miestä. 71 prosenttia kyselyyn vastanneista ansaitsee kuussa 2 500 euroa tai vähemmän.

Putous teki näyttelijä Essi Hellénistä tunnetun, mutta menestyksellä oli myös varjopuolensa. Yhtäkkiä häntä kohdeltiin typeränä blondina. – Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Tätä hetkeä on edeltänyt vuolas ja yksityiskohtainen monologi kauramaidoista. Näyttelijä Essi Hellénin, 28, suosikki on rasvainen ruotsalainen, joka vaahdottuu helposti mustan kahvin pinnalle. Essin perheessä lehmänmaito on hiljattain korvattu kasvismaidoilla ja niissä, kuulkaa, tätä hifistelyvalikoimaa piisaa.

Sitten Essi repeää lempeän ironiseen nauruun.

– Tässä olisi suurempaakin maailmantuskaa pohdittavana, mutta muijat vaan vaahtoavat maidosta.

Oikeasti Essin vegaanius on juuri siitä maailmantuskasta kummunnutta. Hänelle valinta on eettinen teko paremman huomisen puolesta. Ruuan pitää tuottaa hänelle paitsi fyysistä myös henkistä hyvää oloa.

Myös Essin puoliso, näyttelijä Mikko Virtanen on vaihtanut vaimonsa mukana kotivegaaniksi. Se tarkoittaa, että kotona valitaan kasvista, mutta kylässä ei pingoteta eikä muiden valintoja arvostella.

Parin tytär saa syödä nakkikeittoa mumminsa luona, mutta kotona sitä ei ole tarjolla.

– Onhan se kolmivuotiaalle vähän metaa, kun yritän selittää, miksi meillä ei syödä lihaa. Toivon onnistuvani aivopesussa niin hyvin, että hän kasvaessaan ymmärtää ja hyväksyy valintani, Essi virnistää.

Oman elämänsä voimanainen

”Ruoka on elämän ihanimpia nautintoja. Kun viime vuonna harkitsin siirtymistä kasvissyöjästä vegaaniksi, suurin haasteeni oli, pystyisinkö luopumaan herkullisista juustoista ja kananmunista. Meillä kotona laitettiin usein iltaisin munakkaita, mutta nyt ne ovat vaihtuneet hummusleipiin ja chiavanukkaisiin.

Kokeilin aikoinaan proteiinipitoista salitreeniruokavaliota. Olin synnyttänyt esikoiseni puoli vuotta aiemmin, ja asuimme töidemme takia Kokkolassa, kaukana kavereistamme ja tutuista harrastuksista. Aloin käydä kuntosalilla, koska halusin takaisin lihasvoimani ja tunteen, että olen vahva.

Personal trainer laati minulle treeniohjelman sekä ruokavalion. Salilla vedin kovaa ja isoilla painoilla, kotona vedin kanaa ja rahkaa. Kroppa kyllä kiinteytyi ja lihakset kasvoivat, mutta syöminen tökki. Ruokahetket eivät olleet enää nautinnollisia vaan muuttuivat melkein vastenmielisiksi.

Olen sellainen, että innostun uusista jutuista ja tarraudun niihin perusteellisesti. Salitreeniä jaksoin kahdeksan kuukautta, kunnes totesin että fuck it, nyt riittää. Sen jälkeen en ole salille astunut.

”Jos jonkun pitää avata purkki, se olen minä, joka pyydetään vääntämään kantta.”

Liikunnassa pitää tehdä, mistä itse tykkää. Ei tarvita ruoskimista eikä veren makua. Nykyään joogaan, tanssin ja juoksen. Vaikka olen vähän polvivammainen, ja minulla on lievä astma, juokseminen tuntuu meditatiiviselta. Ongelmat ja valintatilanteet kirkastuvat yleensä lenkillä. Jooga taas pakottaa kaltaiseni papupadan keskittymään ja rauhoittumaan.

Olen pitkä, ja fyysinen vahvuus on aina ollut osa identiteettiäni. En ole koskaan pitänyt itseäni heikkona. Jos jonkun pitää avata purkki, se olen minä, joka pyydetään vääntämään kantta.”

Ihanat vatsamakkarat

”Näyttelijäntieni alussa koin, että olen väärän kokoinen kameralle. Että televisioon ja elokuviin pääsivät vain yliluonnollisen näköiset, kauniit ja laihat naiset. Minulla oli vatsamakkaroita ja todella ilmeikkäät kasvot.

”Hitto, 1800-luvulla olisin ollut kuumaa shittiä!”

Pääsin Teatterikorkeakouluun 19-vuotiaana, suoraan lukiosta. Epävarmuus kuuluu siihen ikään ja elämänvaiheeseen, eikä tunnetta helpottanut kuvasto, jota yhteiskuntamme tarjoaa menestyjistä, esillä olevista ihmisistä ja kauneuskäsityksistä. Niihin verrattuna koin olevani liian iso ja muodokas ja pehmeä. Hitto, 1800-luvulla olisin ollut kuumaa shittiä!

Ulkonäköpaineet roikkuivat matkassa monta vuotta. Ne alkoivat helpottaa vasta, kun sain ensimmäisen elokuvaroolini Johanna Vuoksenmaan ohjaamassa komediassa 21 tapaa pilata avioliitto. Tajusin, että sain roolin taidoillani, eikä koollani ollutkaan merkitystä.

Avaudun kokemuksistani nuorille suunnatussa Dreams-projektissa. Puhun epävarmuuksista, rohkeudesta kokeilla kaikenlaista ja olla pelkäämättä mokaamista. Kun seison nuorten edessä, otan kiinni vatsamakkaroistani ja kerron, että kukaan ei ole töissäni koskaan huomauttanut näistä yhtään mitään. Olen menestynyt vatsamakkaroineni, ja niiden kanssa on näytelty alastikin.

Suhtautuminen omaan ulkonäköön vaihtelee eri elämänvaiheissa. Enää en jaksa ottaa siitä paineita. Käytän mieluummin saman energian vartaloni rakastamiseen sellaisena kuin se on.”

Feminismi sydämen asiana

”Osallistuminen Putous-sarjaan on muuttanut eniten sitä, miten minuun on suhtauduttu. Ohjelman tekeminen oli mahtava kokemus, mutta se laski päälleni myös tietynlaisen haarniskan. En ollut tottunut olemaan se nätti tyttö, meikkeineen ja laitettuna.

Julkisuudesta seurannut kohtelu on ollut välillä vaivaannuttavaa ja joskus surullistakin. Olen kohdannut niin paljon seksismiä ja vähättelyä, ettei mitään järkeä. Tilanteet vaihtelevat baarihuuteluista palavereihin ja haastatteluihin. Milloin olen ollut typerä huora, milloin blondi, jonka sanomiset voi keskeyttää ja ehdotukset sivuuttaa. ’Ole blondi hiljaa, ei jaksa nyt kuunnella.’ Koen, että älyäni ja arvoani on alennettu niissä tilanteissa. Hurtin huumorin ja loukkaavan kohtelun välillä on vain häilyvä raja.

Essi rohkaisee nuoria Dreams-projektissa. ”Kerron, että epävarmuus on tuttua kaikille. Ihmiset, jotka eivät pelkää mitään, ovat tylsiä.”
Essi rohkaisee nuoria Dreams-projektissa. ”Kerron, että epävarmuus on tuttua kaikille. Ihmiset, jotka eivät pelkää mitään, ovat tylsiä.”

Olin kuvitellut olevani napakka ja kova luu mutta hämmentävissä tilanteissa en toimikaan aina niin. Monesti olen vasta jälkeenpäin tiennyt, miten olisi pitänyt reagoida. Olisin voinut vain viheltää pelin poikki ja sanoa, että tuo loukkaa minua. Tai olisin voinut itkeä, sekin on yhtä oikein. Monesti tulee kuitenkin vaiettua, koska en tahdo pahoittaa toisen mieltä tai haluan välttää tiukkapipon maineen. Se, että kohtelu menee tunteisiin, ei tarkoita, että olisin tosikko. Nämä jutut ovat tärkeitä minulle, ja niin tulisi olla kaikille.

”Feminismi on minulle sydämen asia.”

Feminismi on minulle sydämen asia. Työssäni haluan tehdä sisältöä, joka muuttaa näitä asenteita. Voimme tehdä vitsiä, joka ravistelee ihmiset ajattelemaan tai voimme tehdä vitsiä, joka ylläpitää jämähtäneitä asenteita seksuaalisuudesta tai rasismista. Viihteentekijöillä on suuri vastuu.

Sketsihahmoni Angela Brosin kanssa halusin päästä osoittamaan, että naiset ovat seksuaalisia ja että se on iloinen asia. Samaan aikaan ajattelin, miten koomista on, että naisen seksuaalisuuden puolesta ylipäätään tarvitsee puhua. Mutta niin se vielä on, ettei naisilla ole samanlaista oikeutta kuin miehillä tehdä vartalollaan mitä lystää. On hauskaa, kun Duudsonit vetävät munasillaan, mutta jos nainen vilauttaa alushousua, se on välittömästi kohahduttavaa lööppikamaa.

Nuoruudessani Spice Girlsit olivat minulle ajatustenherättelijöitä. Heidän räävittömät ja feministiset tekonsa olivat tervetullutta ja ravistelevaa. Vaikka tytöt esiintyivät paljastavissa vaatteissa, ajattelin, että heillä oli valta päättää tyylistään itse eikä heitä ollut pakotettu objekteiksi.”

Suuret unelmat

”Olen utelias ja intohimoinen ihminen ja innostun herkästi kokeilemaan kaikenlaista. Lapsuudessani kokeilin varmasti 30 harrastusta. Kerron siitäkin Dreams-luennoillani. Sanon, että jos jättää kokeilematta, siitä ei seuraa mitään, mutta jos kokeilee ja tyrisikin, on ainakin yhtä kokemusta rikkaampi.

Innostus vie pitkälle, mutta sillä on kääntöpuolensa. Jos päästän innostukseni överivaihteelle, alan voida huonosti. Viime vuonna tein yhtä aikaa Putousta ja Villiä korttia ja luentoja ja halusin touhuta perheellä, viettää aikaa mieheni kanssa, urheilla ja nähdä ystäviä. Lopulta olin ihan burn outin partaalla, pinna kireänä ja nukuin huonosti. Tänä vuonna en jaksanut samaa uudelleen.

Töiden haaliminen on jatkuvaa tasapainoilua. Kun olen suostumassa kahdeksanteen päällekkäiseen projektiin, mieheni sanoo stop. Olen alkanut uskoa häntä. Olen myös paremmin oppinut omat rajani.

”Haluaisin vaikuttaa enemmän, ja valta kiehtoo minua.”

Rakastan näyttelemistä mutta olen avoin kaikelle uudelle. Olen laajentamassa osaamistani kirjoittamiseen. Haluaisin vaikuttaa enemmän, ja valta kiehtoo minua. Tahtoisin prosessin alkupäähän, mukaan päättämään, mitä tehdään. Näyttelijänä olen loppupäässä toteuttamassa muiden visioita. Vaikka työni on mielenkiintoista ja haastavaa, joskus minua vaivaa tunne, että olen ”vain” näyttelijä.

Olen vähän suuruudenhullu. Vaikka olenkin vasta urani alussa, olen jo saavuttanut suurimmat unelmani. Tarvitsen uusia unelmia! Laskin tekeväni töitä vielä ainakin 40 vuotta. Niissä pitää olla mielekkyyttä ja vaihtelevuutta.”

Tärkeät ystävät

”Kasvoin aluksi ainoana lapsena ja sain sisarpuolia vasta myöhemmin. Opin sosiaalisista suhteista joukkueharrastuksissa, joihin hakeuduin, kun kaipasin yhteisöä. Olin se lapsi, joka yksin tepasteli kentän laidalle ja kysyi vierailta lapsilta, leikittekste mun kaa.

Ystävät ovat minulle supertärkeitä, ja yritän pitää ystävyyssuhteistani hyvää huolta. Kun töissä on oikein kiire, alan herkästi suorittaa ystävyyttä ja otan paineita siitä, etten ole ehtinyt nähdä kaikkia. Vasta viime aikoina olen hyväksynyt, että on ok olla joutilas ja kotosalla ilman, että jokaiseen vapaapäivään alkaa järjestää kyläilyjä.

Olen myös ollut paska ystävä ja puhunut pahaa muista. Nuoruuden epävarmoina kausina vertailin itseäni muihin ja tunsin kateutta. Jossain vaiheessa oivalsin, ettei pahan puhuminen satuta sitä toista vaan myrkyttää vain oman mieleni. Muistan selkeästi, miten tiedostin, etten halua olla sellainen diiva ja että tahdon muuttaa käytöstäni.

Jos keskustelu nykyään roihahtaa jonkun toisen nälvimiseksi, tulee sanottua ääneen, että jätetään tää, vaihdetaan aihetta. Haluan panostaa siihen, että kohtelen ihmisiä hyvin. Lapselleni yritän opettaa, että pitää olla kohtelias, mutta muita ei pidä myötäillä oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Luin jostain ajatuksen, että pojat kasvatetaan kilpailemaan toisiaan vastaan työssä ja saavutuksissa, mutta tytöt kasvatetaan kilpailemaan poikien huomiosta. Ajatus on ihan karmiva, mutta kyllä siinä on totuuden siemen.

Pitkäaikaisimman ystäväni Saaran olen tuntenut seitsemänvuotiaasta. Meillä on ollut sisarellinen, elämää mullistava ystävyys. Olen tuttu Saaran perheen kanssa, ja hän on tyttäreni kummi.

Toinen tärkeä porukka on lukiovuosilta jäänyt 14 hengen kaveriporukkamme. Tutustuimme merkittävässä elämänvaiheessa, juuri siinä aikuisuuden kynnyksellä. Muistelemme vieläkin kakkosluokan risteilyä ja kuka oksensi mihinkin. Kun penkkareistamme tulee 10 vuotta, aiomme kokoontua ja katsoa videon sekoilustamme.

Tutustuin mieheeni Mikkoon Teatterikorkeassa. Olimme ystäviä kaksi vuotta ennen kuin rakastuimme. Oli melkein outoa, kun yhtäkkiä aloimme katsoa toisiamme eri silmin. Sitä oli ihan, että mitä mulle tapahtuu.

” Suhteemme alku oli parhaanlaista rakastumista mitä olla voi.”

Nyt ajattelen, että suhteemme alku oli parhaanlaista rakastumista mitä olla voi. Tunsimme toisemme jo todella hyvin. Tiesimme toistemme huonot puolet, missä tilanteissa toisesta tulee jäykkis ja milloin hän on ärsyttävä.

Olin 23-vuotias, kun menimme naimisiin. Porukoissamme se oli vähän radikaaliakin. Omat vanhempani eivät koskaan menneet naimisiin.

En ole haaveillut isosta perheestä, ehkä juuri siksi, koska kasvoin yksin. Ihan hyvä siitäkin tulee. Sitä paitsi en jaksaisi taas sitä valvomista. Jos en saa nukkua tarpeeksi, tuntuu kuin olisi krapula koko ajan.”

Essi Hellén

  • Helsinkiläisnäyttelijä syntyi 19.2.1988. Puoliso näyttelijä Mikko Virtanen. Kolmevuotias tytär.
  • Kuvaa Supermarsu-leffaa ja näyttelee Turun Kaupunginteatterin esityksessä Bonnie & Clyde.
  • Luennoi Lasten ja nuorten säätiön Dreams-projektissa. ”Rohkaisen nuoria olemaan omanlaisiaan. Olen äiti, absolutisti, diabeetikko, minulla on pelkoja sekä vatsamakkarat – ja silti saavuttanut unelmani.”

Ei enää leffoja, keikkoja, kahvitteluja tai viinilasillisia. Me Naisten työttömyyskyselyyn vastanneet paljastavat, miten muuttunut rahatilanne näkyy arjessa.

Yli puolet Me Naisten suuren työttömyyskyselyn vastaajista pitää taloudellista epävarmuutta työttömyyden vaikeimpana puolena.

Osa vastaajista kertoo säästäneensä pahan päivän varalle ennakkoon, mutta monen arkea työttömyys muutti hyvin konkreettisesti. Ei ollut varaa ladata matkakorttia tai käydä hammaslääkärissä. Kalliit harrastukset ja lomamatkat jäivät, ja ruokakaupan alelaput alkoivat kiinnostaa.

Jotkut vastaajat kokivat, että rahapula kavensi elinpiiriä ja vähensi sosiaalisia kohtaamisia. Kun leffalippuun tai kahvilakäyntiin ei ollut varaa, ystäviä tuli nähtyä vähemmän.

”Kun olin työtön, jouduin luopumaan osapuilleen kaikesta muusta paitsi asunnostani. En reissannut, en harrastanut, en ostanut uusia vaatteita. En käynyt kampaajalla, leffassa, en missään. Museokortti oli onneksi taskussa valmiina, ja se helpotti. Vähensin kavereiden näkemistä, koska meillä se näkeminen usein on vaikka kahvilla käyntiä. Kun päiväbudjetti oli noin kolme euroa, ei siinä juuri hurviteltu. Söin vähemmän, liikuin vähemmän. Istua nökötin vain kotona ja tapasin vähemmän ihmisiä”, 30-vuotias nainen kertoo.

”Kun päiväbudjetti oli noin kolme euroa, ei siinä juuri hurviteltu.”

Moni vastaaja luopui tiukan rahatilanteen takia arjen luksuksesta, kuten kampaajakäynneistä, ulkona syömisestä ja harrastuksista. Jotkut kertoivat, ettei aina ollut varaa edes lämpimään ruokaan.

”Kaikesta on joutunut luopumaan! Mitään ei voi ostaa ja missään ei voi käydä. Joutuu kotiin häkkilinnuksi. Nälkä on koko ajan, koska olen joutunut jättämään yhden lämpimän aterian pois päivän ruokailuista. Sosiaaliset kohtaamiset ovat jääneet. Ei leffoja, kahvitteluja, keikkoja, viinilasillisia, kampaajia, vaatteita, matkoja. Ei mitään”, 33-vuotias nainen kertoo.

Esimerkiksi näistä asioista tiukentunut rahatilanne pisti vastaajat säästämään.

1. kampaajakäynneistä ja vaateostoksista

”Omat peruspäivärahani menevät laskuihin, ja avomieheni maksaa ruuat. Olen luopunut vaateostoksista, ulkona syömisestä, kampaajasta ja kauneuspalveluista. En myöskään matkusta enää useasti. En pysty käyttämään palveluita niin kuin työssä käyvät. Kaupassa ostan halvempaa brändiä. Teen perusruokaa, esimerkiksi keittoja ja makaronilaatikkoa.” Nainen, 33

2. hammashuollosta ja kissan rokotuksista

”Minä ja mies jäimme työttömiksi samoihin aikoihin, ja tulomme putosivat puoleen. Emme käy ulkona, en käy kampaajalla, en hoidata hampaitani, kissamme rokotuksia ei ole uusittu ja paljon muuta, johon ei ole enää varaa. Ruokaostoksissa etsimme aina sitä halvinta.” Nainen, 49

”En mene edes terveyskeskukseen tai lääkärille, ellen ole todella kipeä.”

3. lääkärikäynneistä

”Palkkani vaihtui tietysti paljon pienempään työttömyyskorvaukseen. Ei ole enää työterveyshuoltoa. En mene edes terveyskeskukseen tai lääkärille, ellen ole todella kipeä, koska se maksaa. On harkittava menoja, enkä voi enää auttaa niin paljon esimerkiksi poikani perhettä. Yritän elää tuhlaamatta ja säästäväisesti. Tuleva eläkkeeni on nyt pienempi, ja se harmittaa ja katkeroittaa.” Nainen, 64

4. lomista

”Työttömyys vaikutti siten, että mitään ei uskaltanut hankkia tai suunnitella. Laskut kasautuivat miehen maksettaviksi, ja taloudellisesti oli haastavaa vielä pitkään työn alkamisen jälkeen. Kaikki ylimääräinen piti karsia, lomamatkat perua ja laskujen maksua järjestellä.” Nainen, 43

5. reseptilääkkeistä ja kalliista ruuasta

”Ostan halvinta ruokaa. Puolitan reseptilääkekuluja ottamalla määrättyjä lääkkeitä vähemmän. Jätin hammashoidon kesken. En koskaan käy tapahtumissa, missä on maksuja. En vieraile kotiseudulla. Erakoidun pikkuhiljaa. Kirpparilta haen vaatteet, joita on joskus pakko ostaa. Alushousut ja nilkkasukat ostan uusina, ja yhdet kunnon rintaliivit minulla on lääkärissäkäyntien varalta. Muuten en käytä.” Nainen, 60

6. harrastuksista

”Tulot eivät riitä juuri muuhun kuin asumiseen ja välttämättömiin menoihin. Esimerkiksi matkakorttia ei voi ostaa, mikä on karsinut harrastuksia. Aina pitää olla laskemassa, mitä voi ostaa.” Nainen, 28

”Koin melkein ylpeyttä siitä, miten vähällä lopulta pärjää.”

7. uudesta kodista

”Jouduin luopumaan asumisesta, matkakortista, uuden passin hakemisesta, kunnolla syömisestä, kavereiden kanssa ulkona käymisestä. Ei ollut rahaa asunnon hakemiseen (takuuvuokraan ja muuttoon) tai lämpimän ruoan valmistamiseen kuin ehkä kerran viikossa. Ei ollut varaa käydä missään tai tehdä mitään. Matkakortti jäi lataamatta, joten piti kävellä joka paikkaan.” Nainen, 30

8. bussilipusta

”Pudotus ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle on kova. Vielä kovemmaksi se muuttuu, kun mahdolliset säästöt on käytetty ja on haettava toimeentulotukea. Sitten kun tilille napsahtaa saman kuukauden aikana kaksi työttömyysetuuden maksusuoritusta, toimeentulotuessa otetaan käyttöön 21,5 päivän kerroin ja tuesta vähennetään joka kuukausi muutama kymppi, alkaa selviytymistaistelu. Julkisen liikenteen käyttö on vähentynyt minimiin, koska ei ole enää varaa ostaa matkakortille kautta, vain arvoa, jota on käytettävä harkiten. Kun jotain menee rikki, ei ole varaa ostaa uutta tai edes käytettyä. Spontaani lähteminen ihmisten ilmoille on jäänyt pois. Elämänpiirini on kaventunut, ja monet asiat, joista olen saanut iloa, ovat jääneet pois.” Nainen, 50

9. heräteostoksista ja matkustelusta

”Jouduin luopumaan ulkona syömisestä, impulssiostoista ja matkustamisesta ihan kotimaassakin. Onneksi oli säästöt ja lopputili. Ahdisti, mutta enemmän te-toimisto kuin rahatilanne. Talous mietitytti siksikin, kun puoliso opiskeli. Opin puntaroimaan paremmin ostokäyttäytymistä ja koin melkeinpä ylpeyttä siitä, miten vähällä lopulta pärjää. Ilman säästöjä ja lopputiliä olisin kyllä ollut pulassa ja joutunut luopumaan enemmästäkin.” Nainen, 27

Ruotsalaiskirjailija kirjoitti menetyksestä menestysteoksen Joka hetki olemme yhä elossa.

Vuonna 2012 kirjailija Tom Malmquistin avovaimo Karin Lagerlöf sairastui akuuttiin leukemiaan, kun hän oli viimeisillään raskaana. Parin lapsi syntyi hätäsektiolla, mutta Karin kuoli vain viikko lapsen syntymän jälkeen.

Menetyksestä syntynyt kirja Joka hetki olemme yhä elossa pistää lukijansa heti koville: ensimmäinen luku on nopeatempoinen ja tunteista riisuttu kuvaus siitä, kuinka Tom juoksee teho-osastolla taistelevan avovaimonsa ja keskoskaapissa olevan tyttärensä väliä. Karin ei koskaan herää näkemään tytärtään.

Kirja vuorottelee menneessä ja nykyisyydessä. Se kertoo, kuinka parikymppiset Tom ja Karin tapaavat kirjoituskurssilla ja kuinka suhde varovasti syvenee. Ja kuinka Tom yksin hoitaa kotona tytärtään mutta ei uskalla lähteä tämän kanssa ulos. Kotona hän käy läpi Karinin tavaroita ja lukee kirjoista tämän alleviivauksia.

Kun neljän kuukauden päästä avovaimon kuolemasta menehtyy myös Malmquistin isä, mukaan tulevat lapsuusmuistot kovaksikeitetyn urheilutoimittajan poikana. Lapsuudenperhe sai henkivartijat, kun isä paljasti sopupeliskandaalin ja sai mafian kintereilleen.

Kirja ei ole samanlainen ajaton ja yleisellä tasolla puhutteleva pohdiskelu kuin esimerkiksi surukirjallisuuden klassikko, Joan Didionin Maagisen ajattelun aika. Tom Malmquist on kirjoittanut keskellä akuuttia surua. Kaksi runokirjaa julkaissut kirjailija on karsinut ilmaisustaan kaiken lyyrisyyden: on vain pelkistetty, ankara ja pakahduttavan surullinen kuvaus siitä, mitä ihmiselle tapahtuu suuren menetyksen äärellä.

Viimeisessä luvussa Malmquist puhuttelee Kariniaan suoraan: ”Sinä tiedät että rakastan häntä meidän kummankin puolesta ja silti tuntuu kuin minulla olisi elämäni paras aika takanapäin ja tärkein aika edessäpäin.”

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa, suom. Outi Menna (S&S)

Myöhästelijä yrittää parhaansa, usko pois!

Minuuttiaikataululla toimiva yhteiskuntamme karsastaa myöhästelijöitä. Siksi mekin olemme koonneet useamman jutun siitä, miten tavasta voi päästä eroon.

Lue lisää: Nämä neljä tapaa tekevät sinustakin täsmällisen

Todellisuudessa myöhästelyään voi olla vaikea hallita, kertoo Tieteen Kuvalehti. Ajanhallinnassa on nimittäin kyse myös persoonallisuustyypistä. Tyypillinen krooninen myöhästelijä on niin sanottu B-ihminen: hänelle minuutti on 77 sekuntia, kun taas A-ihmisille se on 58 sekuntia.

Miten sekuntilleen ajoissa olevat ymmärtäisivät maijamyöhäsiä paremmin? Tämän listan avulla tietenkin!

  1. Myöhästelijä ei myöhästele tarkoituksella. Aikataulun levähtämiseen on aina joku syy. Onhan sekin syy, että piti katsoa vielä yksi jakso Skamia. 
  2. Myöhästely ei tarkoita sitä, ettei arvostaisi muita tai heidän aikaansa. Päinvastoin! Myöhästelijä saattaa helposti aikatauluttaa tekemisilleen liian vähän aikaa, koska haluaa tehdä kaiken napakasti. Harmi vain, että suunnitelma harvoin toimii.
  3. Myöhästelijä haluaa olla tapaamisessa parhaimmillaan. Siksi valmistautuminen helposti venähtää. 
  4. Myöhästelijä on usein aamu-uninen. Jos haluat tavata hänet kukonlaulun aikaan, on oikeastaan oma vikasi, jos joudut odottelemaan.
  5. Myöhästelijällä on lyömätön kunto ja aina hiki. Hän nimittäin joutuu aina juoksemaan paikkoihin, että ehtii. Myöhästelijä on siis loistavaa lenkkiseuraa! (Huomio: Älä odota myöhästelijän saapuvan lenkille ajoissa.) 
  6. Myöhästelijä on täsmällinen siinä, kuinka myöhässä hän on. Jos siis haluat tavata myöhästelijän kello 18.00, sovi treffit 17.45.
  7. Myöhästelijä on ymmärtäväinen, vaikka vähän viilaisitkin silmään. Siis yllä olevalla tavalla.
  8. Myöhästelijä on tottunut siihen, että hänelle valehdellaan aikatauluista. Jossain vaiheessa hän tajuaa sen, ja alkaa saapua paikalle taas omaan aikaansa. Eli myöhässä.
  9. Myöhästelijällä on huono tuuri. Jostain syystä juuri kroonisen myöhästyjän pyörästä puhkeaa viikon välein kumi tai hänen avaimensa putoavat viemäriin matkan varrella vähintään kerran viikossa.
  10. Jossain vaiheessa myöhästelijä ei enää jaksa selitellä. Vaikka myöhästymisen syy olisi oikeasti hyvä, myöhästelijä tyytyy vain pahoittelemaan. 
  11. On rasittavaa, ettei kukaan usko myöhästelijää. Vaikka oikeasti ne avaimet olisivat pudonneet kaivoon ja kumi puhjennut, kaikki vain pyörittelevät silmiään.
  12. Myöhästelijä innostuu asioista helposti. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että seuraava tapaaminen saattaa yksinkertaisesti lipsahtaa pois mielestä.
  13. Myöhästelijä on loistava multitaskaaja. Omasta mielestään. Kyllähän kymmenessä minuutissa ehtii käydä suihkussa, meikata, syödä aamupalan ja kävellä töihin!
  14. ”Ajoissa” tarkoittaa myöhästelijälle eri asiaa kuin muille. Vain viisi minuuttia myöhässä – käytännössä siis ajoissa!
  15. Kun myöhästelijä on ajallaan, kannattaa häntä tsempata. Paljon parempi vaihtoehto, kuin sarkastinen ”kerrankin”.
  16. Mikään ei rasita myöhästelijää niin kuin tämä: 
  17. Myöhästelijät ovat rentoja tyyppejä. Oletko koskaan kuullut, että myöhästelijä nillittää aikatauluista? Niinpä, et ole.
  18. Okei, voi myöhästelijääkin ärsyttää muiden myöhästely. Mutta myöhästelijäpä osaa pitää mölyt mahassaan!
  19. Yleensä muiden myöhästellessä myöhästelijä on vain salaa tyytyväinen. ”Huh, en ole ainoa.”
  20. Myöhästelijä ystävystyy helposti muiden myöhästelijöiden kanssa. Heille ei tarvitse selitellä mitään.
  21. Kyllä myöhästelijäkin on joskus ajoissa! Esimerkiksi silloin, kun kelloja siirretään taaksepäin. Myöhästelijä on todennäköisesti unohtanut kääntämisen. Mutta hei, ajoissa on silti ajoissa.