Kauhee haju täällä meidän kylällä! Kuva: Shutterstock

Ensi kerran kun kävelet kaupungilla, pysähdy ja hengitä syvään. Tunnistatko kotipaikkasi aromin?

Jokaisella kaupungilla on oma tuoksunsa, joka voi jäädä mieleen, vaikka kaupungista muuttaisi poiskin. Kysyimme suomalaisten kaupunkien ja kuntien ominaistuoksuja, ja niitähän löytyi vaikka kuinka. Tunnistatko nämä?

Tampere

”Tammerkosken tumma, orgaaninen ja vähän metallinen haju. Hyvä haju! Ilman Tammerkoskea ei olisi Tamperetta.”

Heinola

”Tunkkainen, vähän makea ja mätäinen. Ennen sanottiin, että raha se siellä haisee. Kai se rahaa on yhä, kun sellu siellä keittyy.”

Joensuu

”Marttakahvion karjalanpiirakat.”

Kouvola

”Hiki ja bensa. Urheilukaupungissa ei ole juurikaan kulttuurielämää.”

Raisio

”Märkä näkkileipä. Raision tehtailla valmistetaan muun muassa margariinia, ja matalapaineella haju leviää keskustaankin.”

Oulu

”Pieru. Oulun sellutehdas haisi jo junaan, ennen kuin saavuttiin asemalle. Ei tarvinnut herätyskelloa, kun haju kertoi saapumisesta.”

Loimaa

”Ruoka eli lehmän- ja siansonta. Kiitos ja kumarrus maanviljelijöille.”

Kemi

”Haisee yhtiöltä eli rahalta. Eli pahalta.”

Viitasaari

”Sahanpuru.”

Imatra

”Paperitehdas pöllähtelee yhä, vaikka aromi onkin miedompi kuin lapsuuteni kulta-aikoina. Toisaalta syntymäkaupungissani tuoksuu nuoruus. Yksi vahvimpia tuoksumuistojani on, kun parikymppisenä pyöräilin juhannuksena Vuoksen rantatietä, jonka varrella juhannusruusut kukkivat. Mikä huumaava vapauden tuoksu!”

Vaasa

”Meri on yksi parhaimmista tuoksuista. Sitä ei huomaa samalla tavalla isommissa merenrantakaupungeissa, joissa sinun ja merenrannan välissä on miljoonia muita ison kaupungin hajuja, mutta Vaasassa se on osa pikkukaupungin identiteettiä.”

Helsingin kaupunginmuseossa avautui 7.10. Haju-näyttely. Helsinkiläisiltä saatiin yli 200 hajumuistoa, ja kaupungin tuoksuista kertova näyttely suunniteltiin vastausten perusteella. Näyttely ei välttämättä sovi tuoksuyliherkille.

Amal Clooney nai maailman tavoitelluimman poikamiehen ja joutuu nyt opettelemaan vaativan ihmisoikeusasianajajan työnsä rinnalla, kuinka olla edustusvaimo sekä äiti kansainvälisessä julkisuudessa.

”Luultavasti yhä useampi tietää nyt, mitä Isis tekee jesideille. Ja jos siitä seuraa konkreettisia tekoja jesidien hyväksi, asialle kannattaa antaa kaikki mahdollinen ylimääräinen julkisuus”, sanoi ihmisoikeusasianajaja Amal Clooney, 39, BBC:llä maaliskuussa.

”Ylimääräisellä julkisuudella” Clooney viittasi itseensä kohdistuvaan kiinnostukseen. Siitä asti kun hän, aiemmalta sukunimeltään Alamuddin, meni vuonna 2014 naimisiin tähtinäyttelijä George Clooneyn kanssa, maailman media on tapittanut häntä herkeämättä.

Clooney antaa haastatteluja harvakseltaan, joten jos hänet saa televisioon kertomaan Isisin jesideihin kohdistamasta vainosta ja kansanmurhasta, se kelpaa kyllä.

Jesidit ovat Irakin ja Syyrian alueella asuva etnis-uskonnollinen ryhmä, joita on arvioiden mukaan muutama satatuhatta. Heitä on historiansa aikana vainottu moneen otteeseen, viimeisimpänä ketjussa Isis, joka vuonna 2014 murhasi ainakin kaksituhatta, sieppasi yli viisituhatta ja raiskasi tuhat jesidiä.

Yksi asianajaja Clooneyn asiakkaista on jesidi Nadia Murad. Isis sieppasi Muradin kotikylästään, kun Murad oli 21-vuotias. Hän joutui pakkoavioliittoon Isis-sotilaan kanssa ja oli käytännössä orja, joka raiskattiin päivittäin. Murad pääsi pakenemaan ja on saanut turvapaikan Saksasta.

Amal Clooney haluaa saada Isisin suorittamasta jesidien kansanmurhasta todisteet ja viedä syylliset kansainväliseen oikeuteen Haagiin. Se on työ, jossa riittää ankeaa sarkaa. Clooney on muun muassa haastattelut uhreja Irakissa. Tarinat ovat sellaisia, että jos tytöltä löytyi kännykkä, rangaistukseksi viisi Isis-miestä raiskasi hänet.

Clooneyn henkilökohtainen julkisuus on auttanut asiaa, ja Nadua Muradin ja lähes seitsemäntuhannen vastaavanlaista kokeneen jesidinaisen kohtalot ovat saaneet kansainvälistä huomiota. YK:ssa samoissa tehtävissä työskentelevä Hilary Stauffer sanoi Vanity Fairissa, että kiinnostus hänenkin työtään kohtaan on ”noussut sata prosenttia” Clooneyn myötä.

Kaksi vanhaa kranttua

Amal Clooneya syytettiin siitä samasta kuin monia länsimaisia, koulutettuja ja menestyneitä naisia: hän oli aivan liian kranttu miesten suhteen.

Amal ja George Clooneya yhdistää palo parantaa maailmaa.
Amal ja George Clooneya yhdistää palo parantaa maailmaa.

– Hän etsi herra täydellistä ja myönsi itsekin, ettei varmaankaan ole edes olemassa sellaista miestä, joka täyttäisi kaikki hänen vaatimuksensa, Amal Clooneyn ystävä Jae Kim kertoi lehtitietojen mukaan maljapuheessaan häissä.

Amal Clooney on huippukoulutettu – opiskellut Oxfordissa ja New Yorkin yliopistossa – menestynyt ammatissaan ja kaiken lisäksi supermallin näköinen. Tämä on yhdistelmä, josta ei tunnu olevan naiselle juuri hyötyä parisuhdemarkkinoilla: ystävän analyysin mukaan oli aivan ymmärrettävää, että miehet pelkäsivät häntä.

Onnettomuudekseen Clooney oli juuri ennen tulevan aviomiehensä tapaamista valittu ”Lontoon kuumimmaksi asianajajaksi” juristeja ulkonäön perusteella rankkaavassa Your Barrister Boyfriend -blogissa.

– Se oli asia, jonka pelkäsin kääntyvän häntä vastaan, ystävä sanoi häissä.

Ystävä ei pelännyt, että hölmö ja seksistinen titteli vähättelisi Clooneya, vaan sitä, että miehet pelkäisivät Amal Clooneya vielä enemmän. Sitten Amalille löytyi toinen samanlainen. Kansainvälinen media on mielellään leimannut George Clooneyn ikuiseksi vekkulipoikamieheksi. Usein siteerattiin herran lausuntoa, kuinka hän ei aio koskaan enää mennä naimisiin, koska ei ole kovin hyvä siinä hommassa. 1980-luvulla hän kokeili lyhyesti avioliittoa.

Georgen kertoman mukaan hän tapasi Amalin ensi kertaa vuonna 2013 Italiassa, lukaalissaan Como-järvellä, jonne Amal tuli kyläilemään yhteisen tutun kanssa. Tarinaan kuuluu tietysti perinteinen osio, jossa mies jahtasi naista kuukausikaupalla.

Vuotta myöhemmin he viettivät Venetsiassa monipäiväiset prinsessahäät, joihin kuului kanava-ajeluita ja cocktailtilaisuuksia kalliissa designvaatteissa, perinteinen, valtava Oscar de la Rentan hääpuku sekä kuvasarjoja julkkisystävistä ja telmuavista häälapsista.

”Pari sai kesäkuun alussa kaksoset, Ellan ja Alexanderin.”

Pian kolme vuotta naimisissa ollut pari sai kesäkuun alussa kaksoset, Ellan ja Alexanderin.

Voimaparin vahvuudet

Power couple, voimapari, on termi, jota käytetään julkisuuden rakastavaisista, jotka ovat yhdessä lähes epäluonnollisen täydellisiä. Amal ja George Clooney ovat epäilemättä sellainen pari.

George Clooney on ollut kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta ja maailman vääryyksistä jo hyvän tovin. Julkisuudessa hänet tosin on esitetty lähinnä vitsailevana, setääntyvänä mieskarkkina, eikä suuri yleisö ole erityisemmin tiennyt hänen poliittisista intresseistään. Hän on perustanut muun muassa Not On Our Watch -säätiön, joka auttaa sorrettuja ja syrjittyjä juridisissa asioissa ja pitää esillä kansainvälisiä ihmisoikeuskriisejä, jotka ovat vaarassa jäädä unohduksiin.

Viime vuonna Clooneyt perustivat Clooney Foundation of Justice -nimisen säätiön, jonka johtaja on Amal Clooney. Se levittää tietoa ihmisoikeuksista esimerkiksi Syyrian pakolaisille.

Jos George on saanut avioliittonsa myötä lisää yhteiskunnallista uskottavuutta, Amalin tehtävänä on ollut mukautua maailman seuratuimman julkkisvaimon rooliin. Nykyaikana se tarkoittaa yhä, että hänen ulkonäkönsä on jatkuvan kommentoinnin kohteena. Clooneyn pukeutumiselle on omistettu parikin blogia, ja hänen hoikkuuttaan ylistetään loputtomasti.

Yhdistelmä ulkonäköä, kielitaitoa – Amal Clooney puhuu englantia, ranskaa ja arabiaa, mitä englanninkielinen media jatkuvasti hämmästelee – ja arvostettua ammattia tuntuu olevan moukkamaisenkin hämmästelyn kohde.

– Vihdoinkin joku, jolla on älliä ja hyvät sääret, muotisuunittelija Giambattista Valli möläytti New York Timesille, joka painoi kommentin lehteen vuonna 2015.

Työ ja intohimo

Amal Clooney on kertonut haluavansa tehdä juristina töitä, joihin tuntee intohimoa.

– Jos haluat päästä helpolla, voit erikoistua juristina vaikka liikennerikkomuksiin, voittaa helposti juttuja ja nukkua yösi hyvin. Sellainen ei kuitenkaan motivoi minua, Clooney sanoi NBC:lle tammikuussa.

Vuonna 2015 Clooney haastoi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen turkkilaisen poliitikon, joka väitti, että armenialaisten kansamurha on ”suuri kansainvälinen valhe”. Turkkilaiset murhasivat vuonna 1915 arvioiden mukaan jopa 1,5 miljoonaa armenialaista, ja virallinen kanta väittää, että armenialaiset kuolivat sissisodassa. Clooney hävisi jutun, eikä turkkilaista Doğu Perinçekiä tuomittu rotusyrjinnästä.

– Päätöksen suurin virhe on, että se heittää epäilyksen varjon koko kansanmurhan ylle, Clooney sanoi.

Nyt Clooneya ajaa palo saada jesidien kansanmurhasta kunnolliset todisteet ja syylliset tuomituksi. Se on vaikeaa, sillä alue sijaitsee Irakissa, osapuolena on Isis, yhteistyö sekasortoisten valtioiden kanssa on hankalaa ja jesidinaiset usein häpeävät ja vaikenevat kokemuksistaan.

– Miten voi olla mahdollista, että silmiemme alla tehdään ihmiskunnan hirveimpiä rikoksia emmekä voi haastaa syyllisiä kansainväliseen oikeuteen, Clooney hämmästeli puheessaan Women in the World -tilaisuudessa.

Mikäli Amal Clooneyn tekemisiä haluaa seurailla, on uutisoinnin varassa: kummallakaan Clooneylla ei ole mitään sosiaalisen median tilejä.

– Hölmöintä, mitä voi tehdä, on altistaa itsensä vapaaehtoisesti kaikkien ruodittavaksi sosiaalisessa mediassa, George Clooney perusteli Esquire-lehdelle.

Lähteet: BBC News at Six, Vanity Fair, The Economist, The New York Times, NBC News, Telegraph

Amal Clooney

  • Amal Clooney syntyi Beirutissa Libanonissa vuonna 1978.
  • Vanhemmat lähtivät 1980 pakoon Libanonin sisällissotaa ja muuttivat Isoon-Britanniaan. Isä on omistanut matkatoimistoja, ja äiti on toimittaja ja viestintäyrittäjä. Vanhemmat erosivat, ja isä palasi Libanoniin 1991. Sisko Tara asuu myös Englannissa. Lisäksi kaksi veljeä isän aiemmasta avioliitosta.
  • Juristina erikoistunut kansainvälisiin ihmisoikeusasioihin. Työskennellyt lontoolaisessa Doughty Sreet Chambersissa vuodesta 2010. Asiakkaina muun muassa Kofi Annan, Julian Assange ja Julia Timoshenko.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

LEIJONA

Koti ja perhe ovat nyt etusijalla. Ystävälliset sanat ja läsnäolo ovat parhaat aseesi ongelmia vastaan. Pyri selvittämään konfliktit nopeasti.

 

NEITSYT

Ota rennosti. Älä polta itseäsi loppuun, vaan pidä huolta terveydestäsi. Kotona voi nousta pintaan syvälle kuopattuja ongelmia.

 

VAAKA

On uuden aluevaltauksen aika. Kokeile siipiäsi ja katso, mitä siitä seuraa. Täydellisyyteen tähtääminen on turhaa.

 

SKORPIONI

Hoida yksi asia kerrallaan kiirehtimättä liikaa. Nyt on parasta olla tekemättä itsestään numeroa. Kuuntele saamiasi neuvoja.

 

JOUSIMIES

Rahatilanteesi saa ilahduttavan käänteen. Ota hyvästä tilaisuudesta kaikki irti. Päivä tuo mukanaan muitakin mukavia yllätyksiä.

 

KAURIS

Älä seuraa laumaa, jos oma polkusi vie muualle. Vaistosi kertoo sinulle, mitä tehdä. On aika tehdä tulevaisuutta koskevia valintoja.

 

VESIMIES

Saat aikaan hyviä muutoksia. Omistaudu täysin asialle, joka on lähellä sydäntäsi. Intosi ei jää muilta huomaamatta.

 

KALAT

Älä levitä suunnitelmiasi muiden tietoon liian varhain. Joku saattaa heittäytyä hankalaksi. Säästyt vastalauseilta, jos pidät matalaa profiilia.

 

OINAS

Päiväsi täyttyy ystävistä ja hauskanpidosta. Saat uusia ideoita ja inspiraatiota ympäristöstäsi. Rakkauselämääsi on luvassa uusia tuulia.

 

HÄRKÄ

Älä kiirehdi. Epävarmuus voi saada sinut tekemään päättömiä ratkaisuja juuri nyt, kun sinun pitäisi harkita jokainen siirtosi loppuun asti.

 

KAKSONEN

Sinun on tehtävä päätös ja pidettävä siitä kiinni. Jahkailuun ei ole enää aikaa. Pyydä apua lähipiiriltäsi, jos neuvottomuus iskee.

 

RAPU

On aika tehdä nopeita ratkaisuja. Etsi vastauksia menneisyyden kokemuksistasi. Joudut tänään tiukan paikan eteen.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!

Vastoin kaikkia odotuksia Annika Metsäkedosta tulee ensi vuonna äiti. – Kun Azra muuttaa luoksemme Turkista, hän ei ole enää pelkästään Bariksen tytär.

– Ja taas mennään, Annika Metsäketo-Kirkgöz, 46, naurahtaa.

Azra Kirkgöz, 9, hyppää 18-asteiseen järveen innosta soikeana. Hän polskii kalseassa vedessä ja huikkaa temmellyksen lomasta:

– Tule, Annika, tule!

Annika liittyy Azran seuraan, vaikka tytön isoäiti Leyla pudistelee epäuskoisena päätään. Hänen ja ­Azran kotimaassa Turkissa ei ­todellakaan mentäisi uimaan noin kylmään veteen.

Nuoren uimamaisterin isä, Leylan poika ja Annikan aviomies Baris Kirkgöz, 43, katsoo Annikan ja Azran touhua hymyillen.

– Antaa prinsessan leikkiä, hän sanoo Leylalle.

Azra on ensimmäisellä ulkomaanreissullaan. Kahden viikon Suomi-visiitti isoäidin kanssa on pitänyt sisällään paljon touhua – ja onnea. Poppoo on ensimmäistä kertaa yhdessä moneen kuukauteen, ­eikä joukko voisi olla hil­peämmällä tuulella.

Vielä muutama kuukausi sitten Baris asui Turkissa, missä hän näki tytärtään liki päivittäin. Nyt tilanne on aivan toinen, sillä hän muutti keväällä Suomeen.

– Pidän Suomen rauhasta ja viihdyn täällä. Mutta kaipaan paljon Azraa, Baris kertoo.

Jos suunnitelmat etenevät niin kuin Annika ja ­Baris ovat miettineet, ­ikävä onneksi loppuu pian.

Azran on tarkoitus muuttaa Suomeen mahdollisimman pian, todennäköisesti ensi vuoden alussa. Azran biologinen äiti, Bariksen ex-kumppani on jo ­allekirjoittanut paperit.

”Meistä tulee sittenkin perhe – ja minusta äiti.”

Silloin Annikan ja Bariksen harras toive toteutuu: heistä tulee perhe.

– Kun Azra muuttaa luoksemme Turkista, hän ei ole enää pelkästään Bariksen tytär. Silloin hän on myös minun tyttäreni, Annika kertoo.

– Meistä tulee sittenkin perhe – ja minusta äiti. En malta odottaa, että pääsemme tarjoamaan Azralle ehjän kodin, hän hymyilee.

Aivan liikaa kerralla

Vielä pari vuotta sitten Annika ei osannut kuvitella, että hänestä tulisi äiti. Lapsihaaveestaan hän luopui lopullisesti keväällä 2015.

Ihan kuin siinä vuodessa ei olisi muutenkin ollut tarpeeksi kestettävää.

Annikan isä, muusikko Martti Metsäketo sairastui vuonna 2015 imusolmukesyöpään. Samoihin aikoihin Annika irtisanottiin työstään.

Siihen kaiken päälle istanbulilainen tohtori ilmoitti Annikalle ja Barikselle, että heidän toden­näköisyytensä tulla raskaaksi lapsettomuushoitojenkin avulla oli vain 20 prosenttia. Pari sai kuulla, että klinikka tekisi kaikkensa. Yrittäminen toki maksaisi useita tuhansia euroja.

– Päässäni meni päälle rationaalinen vaihde ja aloin ajatella, että tässä tämä nyt sitten oli. Tiesin heti, etten halua yrittää lasta sillä todennäköisyydellä, siinä tilanteessa, Annika kertoo.

– Hormonihoidot olisivat olleet minulle liian raskas taakka kaiken muun surun keskellä. Mieleni olisi mennyt vielä enemmän sekaisin. En halunnut käydä sitä kaikkea läpi.

”Hormonihoidot olisivat olleet minulle liian raskas taakka kaiken muun surun keskellä. ”

Baris oli valmis seisomaan vaimonsa rinnalla läpi prosessin. Annikan isän sairastaessa hän oli matkannut Suomeen kahdeksi kuukaudeksi koko perheen tueksi. Samalla tavalla hän oli valmis tukemaan Annikaa myös läpi lapsettomuushoitojen.

Vaikka Bariksella on kaksi lasta edellisestä liitostaan, hän haaveili yhteisestä pienokaisesta Annikan kanssa.

– Kumpikin meistä halusi yhteisen lapsen. Se oli haaveemme alusta saakka, hän kertoo.

Mutta joskus haaveista on luovuttava. Lopulta pari päätti yhdessä, että lasta ei hankittaisi.

– Jos kaiken odotuksen jälkeen lapselle olisikin käynyt jotain, se olisi tuhonnut kaiken, Baris kertoo.

– Sydämemme olisivat murtuneet, jos olisimme menettäneet lapsen. Se oli riski, jota emme halunneet ottaa.

Annika ja Baris haluavat muuttaa isompaan kotiin. ”Asuisin mieluusti paikassa, jossa on tilaa pystyttää oma kasvimaa”, Baris kertoo.
Annika ja Baris haluavat muuttaa isompaan kotiin. ”Asuisin mieluusti paikassa, jossa on tilaa pystyttää oma kasvimaa”, Baris kertoo.

Äideistä parhaan mä sain

Kun Annikan isä menehtyi, Metsäketojen perheen elämässä alkoi uuden opettelemisen ja surun täyttämä vaihe. Pikkuhiljaa Annikan ja Bariksen tuska on alkanut hellittää. Annikan äidille puolison kuolema on edelleen raskas taakka.

– Äidissä asuu iso yksinäisyys. Hän oli isän kanssa yhdessä 53 vuotta. Ymmärrän toki, että sellaisen ajanjakson jälkeen minkään muun opetteleminen on vaikeaa, Annika kertoo.

Äidin tuskan näkeminen on ollut Annikalle koettelemus.

– Olimme jo lapsuudessani valtavan läheisiä, mikä oli minusta maailman siisteintä. Hänen ansiostaan minulla on aina ollut vahva näkemys siitä, millainen on hyvä äiti.

Ja sitä näkemystä Annika on aina halunnut jakaa eteenpäin.

”Nykyään ajattelen, että abortti oli silloin ainoa oikea vaihtoehto.”

Mahdollisuuksia sille on myös tullut. Parisuhteet eivät kuitenkaan ole olleet oikeita. Joskus ne olivat niin vääriä, että Annika painostettiin aborttiin.

– Ehkä raskauden keskeyttäminen kaduttaa vähän, mutta nykyään ajattelen, että se oli silloin ainoa oikea vaihtoehto, hän kertoo.

– Nyt jälkeenpäin näen hyvänä, ettei lapsi tullut siihen suhteeseen ja elämäntilanteeseen. Mielestäni lapsi kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa, kun tietää, että hän saa ympärilleen rakastavan perheen.

Itsevarma nelikymppinen

Epäonnisten parisuhteiden jälkeen Annika on vihdoin tilanteessa, johon lapsi saisi ihan tosissaan tulla. Nyt se toive on kuitenkin tyssännyt lopullisesti.

– Kaikki on muuten ihan kunnossa, mutta yli 40-vuotiaana lapsen saaminen on yksinkertaisesti vaikeaa, Annika kiteyttää lapsettomuusklinikalta saadun diagnoosin.

Kun Annika ja Baris alkoivat etsiä syytä lapsettomuuteen, he ymmärsivät ikänsä painavan vaakakupissa. Vaikka yli nelikymppinen nainen ei ole äitinä harvinaisuus, tilastojen mukaan vain viisi prosenttia yli 45-vuotiaana äidiksi haluavista tulee raskaaksi. Puolet näistä raskauksista keskeytyy.

– Vaikka olemme haaveilleet Bariksen kanssa omasta vauvasta, en järkyttynyt, kun sain klinikalla kuulla tilanteemme. Muu elämäntilanne oli toki osasyy päätökseen, mutta oikeastaan olin jo jonkin aikaa ajatellut, ettei minusta tule tässä iässä biologista äitiä kellekään. Olin hyväksynyt sen, Annika toteaa.

Annika ja Baris hakeutuivat lapsettomuustutkimuksiin osaksi siksi, että monet kyselivät heiltä, missä vauva viipyy.

– Minä olen hyväksynyt ikäni jo aikaa sitten. Muut eivät niinkään. Nyt on paljon helpompaa perustella asiaa muille. Voi sanoa, että tämä on tutkittu juttu.

Annika ei ole missään nimessä sitä mieltä, ettei lapsia kannattaisi hankkia nelikymppisenä. Päinvastoin.

”Mielestäni on paljon parempi hankkia lapset 40-vuotiaana kuin 20-vuotiaana.”

– On outoa, että jotkut tuomitaan ”liian vanhoiksi” äideiksi. Mielestäni on paljon parempi hankkia lapset 40-vuotiaana kuin 20-vuotiaana. Parikymppisenä on niin paljon opittavaa elämästä ja parisuhteista. Liian moni eroaa. Nelikymppinen tuntee itsensä ja elämän haasteet jo niin hyvin, että hän on kasvattajana parhaassa iässä, Annika kertoo.

Nelikymppisenä tietää myös jo pikkuhiljaa, milloin ylimääräisestä taakasta kannattaa luopua. Hormonihoitoihin ryhtyminen olisi voinut olla Annikalle sellainen.

– Nyt tiedän, milloin kannattaa sanoa ei. Tämä oli yksi niistä tilanteista, joissa se oli ehdottoman tärkeää. Jos isän sairauden ja potkujen aikaan olisin ryhtynyt hankkimaan lasta, se ei olisi ollut minulle hyväksi. Olen varma, että jokainen mielenterveyden ammattilainen olisi kanssani samaa mieltä, Annika kertoo.

Vaikka hänen ja Bariksen elämäntilanne alkaa nyt olla tasainen, Annika pysyy päätöksessään.

– Minä en todellakaan ala enää lapsentekopuuhiin, hän sanoo.

– Elämäni on nyt mennyt niin, etten ole saanut biologista jälkeläistä. Onneksi voin kuitenkin olla äitipuoli Azralle.

”Olemme Bariksen kanssa loistotiimi. Tiedän, että hän seisoo rinnallani kuin kivi – tapahtui mitä tahansa”, Annika kertoo.
”Olemme Bariksen kanssa loistotiimi. Tiedän, että hän seisoo rinnallani kuin kivi – tapahtui mitä tahansa”, Annika kertoo.

Suunnitelmat uusiksi

Vuosien ajan Annika ja Baris haaveilivat rakentavansa yhteisen elämänsä Turkkiin.

Vuonna 2016 suunnitelmat olivat jo pitkällä. Annika aikoi aloittaa työt matkailualalla useassa kaupungissa. Turkki oli kummankin mielestä Suomea parempi vaihtoehto, koska siellä Bariksen lapset olisivat lähellä. Vuosien varrella maa oli tullut Annikallekin niin tutuksi, että hän piti sitä toisena kotinaan. Suomella ei ollut aiemmin Barikselle samanlaista merkitystä.

Mutta viime kesänä Turkin poliittinen tilanne kärjistyi. Armeija yritti kaapata vallan presidentti Recep Tayyip Erdoğanilta Istanbulissa ja Ankarassa. Lopulta vallankaappaus jäi vain yritykseksi, mutta sen jäljet ovat kantaneet kauas.

– Maassa ei ole edelleenkään tyyntä. Kun Istanbulissa herää aamulla, pitää miettiä, mitä onnetonta tänään tapahtuu. Ei siellä kaaos ole, mutta oman turvallisuuden puolesta pitää pelätä, Baris kertoo.

– Lisäksi Erdoğan ajattelee naisista niin epämiellyttäviä asioita, ettei niitä voi hyväksyä. Hänen näkemyksensä Turkista on kaikkea muuta kuin olemme siellä tottuneet, Annika jatkaa.

Siksi pariskunta päätti viime syksynä, että Baris muuttaa Suomeen. Aluksi Annika vastusti ajatusta.

– Olin onnellinen siitä ajatuksesta, että Baris tulee tänne. Samaan aikaan en ole kuitenkaan voinut välttyä miettimästä, että riistän häneltä perheen ja lapset, Annika kertoo.

Baris oli kuitenkin varma päätöksestään. Samaan aikaan hän ehdotti ex-puolisolleen, että myös Azra muuttaisi Suomeen.

”Kun Azra tulee Suomeen, voi olla sataprosenttisen onnellinen, koska Baris on onnellinen.”

– Hän suhtautui myönteisesti. Hän näkee, kuinka vaikea Turkin tilanne on ja pelkää tyttärensä turvallisuuden ja tulevaisuuden puolesta. 15-vuotiaana Azra ei välttämättä voi mennä Istanbulissa yksin edes lähimarkettiin. Suomessa lapsi voi helposti matkata yksin kouluun, Baris kertoo.

Kun Azran äiti väläytti suunnitelmalle vihreää valoa, Annikakin ymmärsi, että Bariksen paikka on Suomessa.

– Silti varmistelin, ettei kukaan ajatellut, että minä painostan Bariksen tänne. Nyt kun Azra tulee tänne, tilanne helpottaa. Voin olla sataprosenttisen onnellinen, koska Baris on onnellinen, Annika kertoo.

Kun Bariksen ja Annikan onni täydentyy pienellä tytöllä, Azran äiti joutuu luopumaan silmäterästään.

– Azran muutto on hänen äidilleen varmasti vaikea paikka. En voi kuvitellakaan, miltä tuntuu päästää lapsi asumaan niin kauas. Toisaalta ajattelen, että hänen päätöksensä on järkevää rakkautta, Annika sanoo.

Bariksella on hyvät välit ex-puolisoonsa, ja he ovat keskustelleet tilanteesta avoimesti.

– Me kaikki ajattelemme Azran parasta. Eikä tämä tarkoita, etteikö Azran äiti saisi nähdä tytärtään. Totta kai hän saa. Hän tulee varmasti vierailemaan Suomessa, Baris kertoo.

Tökkimättä eteenpäin

Koska Annika ja Baris ovat asuneet pitkään omillaan, he kaipaavat omaa tilaa. Sen löytämisessä auttaa, että parin keskusteluyhteys toimii.

– Emme töki toisiamme liian pitkälle. Koska olemme olleet niin paljon yhteyksissä lähinnä Skypen kautta, olemme onneksi oppineet puhumaan kaikesta. Se on ollut nytkin valttikorttimme, Annika kertoo.

Puhuminen on ollut viime aikoina erityisen tärkeää. Vaikka parin elämässä on yhä enemmän valoa, moni asia painaa edelleen mieltä.

Baris on alkanut Suomessa opiskella suomen kieltä. Hän on tehnyt elämänsä aikana paljon erilaisia töitä ja haluaisi nytkin löytää vakituisen työn. Kielimuurin takia se ei ole ollut helppoa.

– Kun olen töissä, minusta tuntuu, että minulla on merkitys. Nyt olen paljon kotona ja siivoan, koska en osaa olla paikallani, Baris kertoo.

Annikan tilanne on päinvastainen. Pitkän työttömyyden jälkeen hän painaa kahta työtä. Kesän ajan hän vetää radio-ohjelmaa Saaristoradiossa ja juontaa eri tapahtumissa. Lisäksi hän on ollut keväästä saakka työllistymiskoulutuksessa tv-tuotantoyhtiössä. Syksyllä hänen on tarkoitus valmistua kaupalliseksi tuottajaksi.

”Meillä ei ole vakituisia tuloja, joten joudumme edelleen miettimään, miten maksamme laskumme.”

– Koulutuksen aikana ei saa palkkaa, joten olemme satunnaisten töiden varassa. Meillä ei ole vakituisia tuloja, joten joudumme edelleen miettimään, miten maksamme laskumme, Annika kertoo.

Tilanne vie kummaltakin voimia. Barikselle työttömyys on henkisesti raskasta; Annika puolestaan väsyy työpäivien pituuteen. Usein pari makaa illat kotona ”kuin vihannekset sohvalla”.

– Elämässämme on pitkään ollut vaikeuksia. Nyt yritämme luoda tulevaisuutta oikeastaan tyhjästä. Se kuluttaa ja stressaa. Emme malta odottaa, että tämä huoli ja pennin venyttäminen loppuu, Annika sanoo.

Pari on varma, että paremmat ajat ovat edessä.

– Nyt mennään taistellen ja tehden. Jossain vaiheessa se palkitaan. Koskaan ei saa luovuttaa, Annika sanoo.

Taatusti mahtavaa

Annika ja Baris haluavat, että elämän peruspilarit ovat järjestyksessä, kun Azra muuttaa Suomeen.

– Haluamme, että tyttö tulee tänne silloin, kun kaikki on valmista. Olisi silkkaa hulluutta ottaa hänet tänne nyt heti, kun kaikki on vielä vaiheessa, pari kertoo.

Kumpikin odottaa tulevaa perhe-elämää innolla.

Annika haaveilee siitä, että pääsee letittämään Azran upeaa tukkaa, ja Baris fiilistelee, kuinka aikoo mennä tyttärensä kanssa trampoliinipuistoon. Tällä hetkellä pari asuu Annikan pienehkössä kaksiossa Helsingissä. Tulevaisuudessa he haluavat muuttaa isompaan kotiin, jossa on paremmin tilaa Azralle.

Samalla tulevaisuus pelottaa Annikaa.

– Olen varma, että Azra tulee ainakin jossain vaiheessa vihaamaan minua, Suomea ja Barista. Miten me klaaraamme homman niin, että meillä pysyy Bariksen kanssa hermot kurissa, emmekä riitele asioista lapsen nähden?

”Vaikka tiedän, millainen äiti haluaisin olla, minua jännittää, pystynkö täyttämään omat vaatimukseni.”

– Minä en ole ollut äiti aiemmin. Vaikka tiedän, millainen äiti haluaisin olla, minua jännittää, pystynkö täyttämään omat vaatimukseni. ­Onnistunko kasvattamaan hänestä kunnollisen ihmisen? Uskaltaako hän luottaa minuun? Annika pohtii.

Hän stressaa jo nyt, miten Azra pärjää koulussa. Ei kai tyttöä kiusata, oppiiko hän kielen? Ja siihen päälle päässä pyörii tuhat muuta kysymystä.

– Minulla on hieman erilainen käsitys kasvatuksesta kuin mihin Azra on tottunut. Miten me selvitämme tilanteen Bariksen kanssa yhdessä?

Baris hymyilee lempeästi Annikan huolilistaukselle. Rauhoitellen hän toteaa:

– Nämä ovat tulevaisuuden murheita. Minä uskon sataprosenttisesti, että Annikasta tulee erinomainen äiti.

Azra vieraili tänä kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa. ”Tyttö viihtyi täällä tosi hyvin”, Annika kertoo. Kuva: Annikan ja Bariksen kotialbumi
Azra vieraili tänä kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa. ”Tyttö viihtyi täällä tosi hyvin”, Annika kertoo. Kuva: Annikan ja Bariksen kotialbumi

Juontaja ja radioääni syntyi 19.2.1971 Helsingissä.

Asuu Helsingissä miehensä Baris Kirkgözin kanssa. Pian heidän kanssaan asuu myös Bariksen tytär Azra.

Vetää Saaristoradiossa ohjelmaa ja on työllistymiskoulutuksessa tv-tuotantoyhtiössä.

Työskennellyt aiemmin esimerkiksi NRJ:llä, Kiss FM:llä ja Radio Novassa.

Julius ja Helga matkustavat Mexico Cityyn asti, mutta riitelevät edelleen Tuijasta, Juliuksen eksästä. Kauniin Lupen läsnäolo ei juuri rentouta tunnelmaa pariskunnan välillä.

Helgan lähdettyä Julius jäi seisomaan hotellihuoneen ikkunan eteen. Helga oli sanonut menevänsä Frida Kahlo -museoon ja Juliusta kadutti ettei hän ollut lähtenyt vaimonsa mukaan. Hän oli ollut itsekäs sopiessaan heti ensimmäiseksi päiväksi työtapaamisen. Helga oli vaikuttanut viime aikoina sulkeutuneelta. Oli jotenkin lannistavaa, että he eivät osanneet olla edes matkalla riitelemättä.

Mexico City kohisi hotellin ikkunoiden eteen vedettyjen sälekaihtimien takana. Äkkiä Julius muisti, että maanjäristykset olivat täällä yleisiä. Hotelli vaikutti olevan jo muutenkin sortumisvaarassa.

Kaupungin toisella laidalla siinsi tulivuori, joka sekin antoi aika ajoin itsestään elonmerkkejä. Hän ei voisi nukkua, hänen olisi oltava vartiossa, Julius ajatteli. Vaikka mitäpä hän maanjäristyksille tai tulivuorenpurkauksille voisi. Hänen käsittääkseen tulivuorenpurkauksia pystyi ennustamaan. Maanjäristys taas saattoi tapahtua milloin vain.

Siitä asti kun lapset olivat syntyneet hän oli salaa pelännyt onnettomuuksia. Hän tarkasti laivallakin aina ensimmäisenä poistumistiet.

Julius poimi puhelimen käteensä ja tarkisti viestit. Tuija oli lähettänyt valokuvan, jossa lapset vilkuttivat hänelle iloisesti samanlaiset siniset t-paidat päällään. Julius laski puhelimen kädestään ja palasi ikkunaan.

Kun Julius oli tavannut Helgan, hän oli kuvitellut, että heistä tulisi aivan tavallinen perhe. Hän oli uskonut, että olisi mahdollista aloittaa alusta.

Huoli lapsista kalvoi häntä jatkuvasti. Vaikka he olivat sopineet erosta Tuijan kanssa yhdessä, hän tunsi siitä huolimatta olevansa siihen syypää. Lapset näyttivät sopeutuneen eroon alun jälkeen hyvin, mutta Tuija vihjaili, että Lauralla oli keskittymisvaikeuksia koulussa ja että tyttö näki painajaisia öisin ja heräsi itkien. Tuija huokaili hänen hakiessaan lapsiaan ja väitti eron ja yksin valvottujen öiden laukaisseen migreenin. Hän sanoi sen äänenpainolla, joka vihjasi Juliuksen olevan siihen syyllinen. Helga puolestaan valitti tuntevansa itsensä sivuhenkilöksi lasten elämässä.

Kun Julius oli tavannut Helgan, hän oli kuvitellut, että heistä tulisi aivan tavallinen perhe. Hän oli uskonut, että olisi mahdollista aloittaa alusta. Pian oli käynyt kuitenkin ilmi, että siinä missä lapset olivat pitäneet heitä Tuijan kanssa yhdessä kuin liima, olivat lapset Helgan mielestä kiila heidän välissään.

Helgalle oli turha selittää, että sellaisia lapset nyt olivat.

Helga yritti aluksi järjestää lapsille retkiä ja peli-iltoja, odotti hymyillen Afrikantähden kanssa näiden saapuessa. Kun lapset eivät innostuneet Helgan ohjelmanumeroista, tämä loukkaantui ja vetäytyi makuuhuoneeseen.

Helgalle oli turha selittää, että sellaisia lapset nyt olivat. Lapset olivat omalakisia olentoja, joilla oli oma tahtonsa. Juliuksen ei auttanut kuin yrittää tasapainoilla entisen ja nykyisen vaimonsa välissä.

Ehkä oli niin, että lapsi oli aina parisuhteessa läsnä mahdollisuutena tai tyhjänä paikkana.

Helga ei tuntunut käsittävän, että jos heillä olisi ollut yhteinen lapsi, he eivät olisi voineet viettää sellaista matkustelevaa ja vapaata elämää kuin mihin olivat tottuneet.

Helgan olisi pitänyt luopua pitkistä ja kosteista illanvietoista näyttelijäystäviensä kanssa ja tottua siihen jokapäiväiseen kamppailuun kurahousujen ja nuhakuumeiden kanssa, jota pikkulapsiajaksi kutsuttiin.

Helgan käsitys pikkulapsiajasta oli ylipäätään vaaleanpunainen. Julius sen sijaan oli kokenut sen kaiken Mikon ja Lauran kanssa. Hän muisti lastentaudit ja väsymyksen, joka kiristi päätä kuin vanne ja teki elämästä yhtä sohjoa.

Julius toivoi salaa, että Meksikon matka saisi Helgan arvostamaan heidän elämäänsä sellaisena kuin se oli. Siksi hän oli ylipäätään suostunut matkustamaan tänne pelkkä menolippu taskussaan.

Julius vilkaisi huokaisten kelloaan, työnsi puhelimen taskuunsa ja lähti aulaan. Hän pysäytti taksin ja pyysi kuskia ajamaan antropologian museolle.

Taksin penkki oli auringon kuumaksi lämmittämä. Julius kertaili takapenkillä alkeellista espanjan sanastoaan huuliaan liikutellen. Guadalupe González, jonka kanssa hän oli sopinut museolle tapaamisen, oli arvostettu antropologi. Julius oli ollut Madridissa konferenssissa kuuntelemassa tämän esitelmää.

Kun Julius astui museon ilmastoituun aulaan, Guadalupe seisoi jo odottamassa häntä ja heilautti tuttavallisesti kättään. Nainen näytti nuoremmalta kuin Julius muisti. Tällä oli päällään punainen, värikkäästi kirjailtu mekko.

Guadalupe kumartui tervehtimään häntä tuttavallisella poskisuudelmalla.

"Kutsu minua vain Lupeksi", hän sanoi hymyillen.

"Missä vaimosi on?"

"Hän lähti katsomaan Frida Kahlon museota."

"Sinistä taloa. Niin naiset aina", Lupe sanoi hymyillen.

"Fridaa ihaillaan Euroopassakin, eikö ihaillakin?"

Julius nyökkäsi.

"Frida oli poikkeuksellinen nainen", Lupe sanoi mietteliäästi.

"Yhtä aikaa hauras ja niin vahva. Joku voisi sanoa, että hän uhrasi kaiken Diegon rakkaudelle. Frida ei kuitenkaan itse ajatellut niin. Ehkä meksikolaiset rakastavat häntä juuri siksi."

"Eikö hän ole itsenäisen naisen ikoni ja esikuva?"

"Sitäkin. Mutta naiset haluavat myös itse pyhittää kärsimyksensä. Naiset haluavat uskoa, että onni on omasta asenteesta kiinni. Usein heillä ei ole muuta mahdollisuuttakaan.

On helpompi elää lieden äärellä ja omistaa elämänsä lapsille, jos uskoo itse valinneensa sen. Vaikka kyllä minäkin ihailen Kahloa. Hän oli lahjakas taiteilija. Ja hyvä vaimo sille sammakon näköiselle miehelle", Lupe nauroi.

He kiersivät pitkin museon saleja ja ohittivat mayojen ja atsteekkien kauan sitten tekemiä patsaita. Yhdessä salissa oli atsteekkien Tenochtitlanin kaupungin pienoismalli lukuisine temppeleineen. Se näytti epätodelliselta keskellä kuhisevaa, nykyaikaista suurkaupunkia.

Naiset jauhoivat aina kohtalosta ikään kuin olisivat halunneet irtisanoutua omasta valinnanvapaudestaan.

Lupe pysähtyi osoittamaan milloin mitäkin kivipaasia tai astiaa ja puhua pulputti kuin museon virallinen opas. Lupe heilutteli käsiään vilkkaasti puhuessaan ja nauroi usein ja tarttuvasti.

Yhdessä huoneista havainnollistettiin miten punaisena hehkuva meteoriitti oli muinoin osunut Jukatanin niemimaalle ja jättänyt maan täyteen kuoppia ja vedellä täyttyneitä maanalaisia luolia.

"Sanotaan, että meteoriitti tappoi myös dinosaurukset", Lupe sanoi.

"Ikävä sattuma", Julius sanoi.

"Tai kohtalo. Ehkä ne ovat yksi ja sama asia", Lupe vastasi.

Julius yritti pidätellä huokaustaan.

Naiset jauhoivat aina kohtalosta ikään kuin olisivat halunneet irtisanoutua omasta valinnanvapaudestaan.

Sekin, että he olivat Helgan kanssa tavanneet, oli ollut Juliuksen mielestä puhdasta sattumaa. He olivat osuneet samoille kutsuille ja alkaneet jutella jostain merkityksettömästä asiasta. Siinä ei sinänsä ollut vielä mitään erikoista. Heillä kummallakin oli ollut yhtä aikaa jonkinlainen toisen ihmisen kohtaamisen tarve. Julius oli ollut silloin vastaeronnut.

Helga sen sijaan oli rakentanut heidän tapaamisestaan romanttisen ja kohtalonomaisen kertomuksen.

Hän uskoi, että pariutuminen edellytti ikään kuin jaettua tahtotilaa. Helga sen sijaan oli rakentanut heidän tapaamisestaan romanttisen ja kohtalonomaisen kertomuksen, joka oli alkanut ohjata heidän elämäänsä.

Helgan kertomus edellytti nimittäin myös jatko-osaa: yhteisiä lapsia ja asuntolainaa, vaikka ne olivat juuri asioita, jotka olivat ajaneet Juliuksen edellisen liiton karille.

Helga oli huomannut jokin aika sitten heidän rappunsa parvekkeella tiedotteen, jossa sanottiin sen olevan sortumisvaarassa.

Helga oli pitänyt sitä jonkinlaisena merkkinä ja vilkuillut parveketta siitä lähtien joka kerta heidän ohittaessaan sen. Sortumisvaarasta oli tullut Helgalle jonkinlainen pakkomielle. Siitä Helga oli saanut idean näytelmäänsäkin, josta Julius ei ollut ymmärtänyt suoraan sanottuna mitään. Sitä hän ei kuitenkaan voinut Helgalle tunnustaa.

Näytelmässä kaksi naista piti vuorotellen monologia. Kumpikin puhui miehestä ja suhteestaan tähän. Pikkuhiljaa katsoja tajusi, että ne puhuivat samasta miehestä.

Hänen mielestään myös avioliitossa oli kyse samanlaisesta kestävyyslaskelmasta.

Sellainen oli niin Helgan tapaista, Julius ajatteli. Helga etsi jatkuvasti merkkejä ikään kuin kohtalo olisi kirjoitettuna arkisiin yksityiskohtiin.

Julius sen sijaan tiesi, että parvekkeen kestävyydessä oli kyse puhtaasta insinöörimatematiikasta. Siihen oli tarpeetonta liittää sen enempää mystiikkaa.

Hänen mielestään myös avioliitossa oli kyse samanlaisesta kestävyyslaskelmasta. Helga kuitenkin halusi puhua ja analysoida suhdetta loputtomasti ikään kuin se olisi mitään muuttanut.

Miten rakastuneita he olivatkaan Helgan kanssa aluksi olleet, Julius mietti.

Rakkaus oli saanut heidät vakuuttuneeksi siitä, että kaikki järjestyisi kuin omalla painollaan. He olivat matkustaneet häämatkalle Pariisiin ja kiinnittäneet rakkaudenlukkonsa Seinen yli kaartuvaan siltaan, jossa lukkoja oli niin tiheässä, että näytti siltä kuin silta olisi oudon viruksen kourissa.

Julius oli kuullut, että myöhemmin lukot oli pitänyt hitsata irti sillasta, sillä muuten se olisi ehkä sortunut rakkaudenlupausten painosta veteen.

Julius pysähtyi katsomaan suurennettuja valokuvia värikkäistä perhosista. Moni niistä kuului uhanalaisiin lajeihin. Kun hän oli ollut lapsi, perhosia oli lennellyt mökillä niityillä isoina parvina. Nykyään niitä näki yhä harvemmin.

"Oletko sinä kiinnostunut perhosista?" Lupe kysyi.

Julius nyökkäsi.

"Ukilla oli niitä laatikossa. Hänen aikanaan niitä piti kerätä koulussa. Nykyään ne ovat onneksi rauhoitettuja", Julius sanoi.

Hän muisti nuppineulalla kankaalle kiinnitetyt perhoset, joiden siivet olivat niin hauraat, että valo näytti kuultavan niiden lävitse. Lasin alle kiinnitetyt liikkumattomat ja säilötyt perhoset olivat kiehtoneet ja kauhistuttaneet häntä lapsena. Ne näyttivät olevan elämän ja kuoleman välissä.

Oli helppo kuvitella, että jos avaisi laatikon, ne alkaisivat räpytellä hapuillen siipiään ja lentäisivät pian taivaalle. Julius oli lapsena viettänyt tuntikausia niityllä suurennuslasin kanssa. Oli pitänyt olla aivan hiljaa ja odottaa, että perhonen laskeutui apilankukkiin. Iltaisin yöperhosia oli lennellyt saunan lyhtyjen ympärillä. Valo veti niitä puoleensa ja toisinaan ne jäivät lampun sisälle loukkoon. Silloin Julius oli auttanut ne vapauteen.

"Perhoset ovat ikivanhoja muodonmuutoksen symboleja", Lupe sanoi katsellen kuvia pää kallellaan.

”Ajattele, että elottoman näköisestä kotilosta murtautuu tuollainen säihkyvä olento. Ne ovat niin kauniita, hauraita kuin itse elämä. Ei niitä saisi vangita.”

Museokierroksen jälkeen he istuivat kahvilassa. Lupe tilasi heille lounaan kanssa valkoviiniä.

Lupe selitti, että lautasella olevat vihreät, pilkotut kasvit olivat kaktusta. Ruskea kastike oli puolestaan suklaasta ja chilistä tehtyä molea.

"Mummoni osasi tehdä oikeaa molea. Sen tekeminen saattoi kestää useita päiviä. Mummo istui morttelin ääressä, jauhoi mausteita ja hyräili. Tortillat hän paistoi avotulella. Ruoanlaitto oli mummolle elämän tärkein tehtävä. Se oli hänen taidettaan. Mummo oli sillä tavoin perinteinen meksikolainen nainen. Samaa ei voi sanoa minusta", Lupe nauroi.

"Meillä mieheni tekee ruoat. Hän ei nykyään edes päästä minua keittiöön."

"Mitä miehesi tekee työkseen?"

"Hän on antropologi kuten minäkin."

"Oletko sinä kotoisin Mexico Citystä?"

Lupe pudisteli päätään.

"Kasvoin San Miguel del Allendessa. Se on pikkukaupunki noin parin tunnin matkan päästä täältä. Nykyään se on turistien suosiossa. Mutta kun olin lapsi, siellä asui paljon taiteilijoita ja muita boheemeja. Nukahdin lapsena aina olohuoneesta kantautuvaan keskusteluun. Äitini on kirjailija. Hän se taisteli itsensä vapaaksi perinteisestä naisenroolista. Minulla oli helppoa", Lupe sanoi.

"Minäkin asuin lapsuuteni pikkukaupungissa. Vanhempani olivat virkamiehiä. Boheemius oli kylläkin kodistamme kaukana. Meillä mentiin nukkumaan kymmeneltä ja ostettiin tarjousruokia marketista."

"Te Euroopassa olette sellaisia", Lupe sanoi. "Varaudutte aina huomiseen. Tiedätkö mitä? Sellainen tappaa elämisen lumon."

"Ehkä minä kiinnostuin antropologiasta juuri vanhempieni takia", Julius naurahti.

"Tiedätkö, minun mummoni oli näkijä. Ja joskus minäkin näen asioita."

"Eurooppalaiset ajattelevat, että Meksikon kaltaisissa maissa ollaan jotenkin lähempänä aitoa elämää. Että täällä osataan elää. Onhan se toki niinkin. Mutta asioilla on kaksi puolta. Meksikossa on vaikea saada asioita hoidettua, sillä ihmiset elävät hetkessä. Mitään suunnitelmaa ei ole. Tämän päivän lupaukset on jo huomenna unohdettu. Ja köyhyys sitten. Täällä on kyliä, joissa on pakko juoda kaktuksesta tehtyä pulque-viinaa, koska juomavettä ei ole. Vaikka intiaaneja mielellään käytetäänkin matkailukuvastossa, he elävät köyhissä oloissa. Eikä kukaan ole kiinnostunut heidän perinteistään."

Lupe oli hetken hiljaa.

"Tiedätkö, minun mummoni oli näkijä. Ja joskus minäkin näen asioita."

"Millaisia asioita?"

"Enteitä. Sellaisia, mitä ei voi järjellä selittää. Mummo osasi lukea luonnosta asioita kuin kirjasta. Mummo tiesi aina seuraavan päivän sään ja näki vieraat ennalta."

"Kuulostaa epätieteelliseltä."

"Sitä se onkin. Mutta ehkä minusta siksi tuli antropologi. Me luemme maailmaa toisin, mutta suuri osa tulkinnastamme perustuu yhä uskomuksille. Mummo halusi, että minut nimetään Guadalupeksi Meksikon suojeluspyhimyksen mukaan. Ihme kyllä äiti suostui."

Julius huomasi jääneensä tuijottamaan Lupen käsiä, jotka elehtivät vilkkaasti tämän puhuessa.

Heidän istuessaan auringonpaisteessa ja siemaillessa viiniä Julius tajusi unohtaneensa hetkeksi kaiken muun. Hän vilkaisi kelloaan. Helga oli varmasti jo palannut hotellille ja odotti häntä.

"Minun täytyy lähteä."

"Mietin niitä perhosia. Michoacanissa on laakso, johon kerääntyy miljoonia monarkkiperhosia joka syksy. Minä vien teidät sinne huomenna", Lupe sanoi.

"Niinkö? Ehtisitkö?"

"Tottakai. Haen teidät aamulla hotellilta."

Julius tajusi hyväksyneensä kutsun Helgalta kysymättä. Helga väittäisi tapansa mukaan ettei Julius kysynyt hänen mielipidettään missään asiassa.

Sydän hakkasi ja niska oli hiestä märkä.

Hetken ajan hän toivoi, että olisi ollut matkalla yksin. Lupe tuijotti häntä tummilla silmillään ja hymyili.

Julius nousi ja mutisi käyvänsä wc:ssä. Hän lukitsi oven ja painoi otsansa kiinni peiliin. Sydän hakkasi ja niska oli hiestä märkä.

Lupe tuntui näkevän hänen lävitseen, aina ytimeen asti, tavalla, jolla kukaan ei ollut katsonut häntä aikoihin. Hän oli niin pitkään nähnyt itsensä vain Helgan silmin että ei ollut muistanut ,miltä tuntui olla vieras ja haluttu.

Mitä haittaa siitä olisi, eihän Helgan tarvitsisi koskaan tietää?

Hän ei edes muistanut, milloin he olivat harrastaneet Helgan kanssa seksiä. Lapsettomuuden myötä seksistä oli tullut suorittamista. Helga oli aikatauluttanut yhdynnät tarkasti ovulaatiotikkujensa tahtiin ja valmistautunut seksiin kuin urheilusuoritukseen. Sitä vaihetta oli seurannut pitkä kuiva kausi.

Nyt piti rahoittua, Julius sanoi itselleen. Helga odotti häntä hotellissa. Jos hän antaisi periksi sivupolkujen houkutuksille, heidän suhteensa menisi lopullisesti rikki.

Toisaalta, mitä haittaa siitä olisi, eihän Helgan tarvitsisi koskaan tietää? jokin ääni kuiski hänen sisällään. Hän oli ollut kuuliainen aviomies, hieronut selkää ja silittänyt päätä. Mikään ei kuitenkaan tuntunut olevan tarpeeksi. Hän sai aina tuntea olevansa syypää naisten hermostollisiin oireisiin ja migreeneihin.

Mene takaisin pöytään, hän komensi itseään. Palaa vaimosi luo ja mene nukkumaan.

Hän oli viime aikoina kokenut itsekin outoja tunnepuuskia. Kenties kyse oli jonkinlaisesta naurettavasta keski-iän villityksestä. Hän ei halunnut alistua ajatukseen, että elämä olisi tässä niin kuin sotkuinen lankakerä, joka meni sitä tiukemmin solmuun mitä lujemmin sitä yritti selvittää.

Julius valeli kasvojaan kylmällä vedellä ja katseli itseään peilistä. Ei hän ollut hullumman näköinen keski-ikäiseksi. Mene takaisin pöytään, hän komensi itseään. Palaa vaimosi luo ja mene nukkumaan.

"Voitko huonosti? Minä heitän sinut hotellille", Lupe sanoi hänen palattuaan.

"Älä suotta vaivaudu. Aikaerosta se vain johtuu. Pääsen sinne hyvin taksilla."

"Tule", Lupe sanoi.

"Ei siitä ole lainkaan vaivaa. Minun pitää hakea Jorge yliopistolta."

Lupe ajoi hiljaa hyräillen. Julius rullasi auton ikkunan auki. Sisään tulviva ilma tuoksui bensalta ja asvaltilta. Auringonvalo tuntui lämpönä kasvoilla.

"On petollista, jos vaimo on hyvä näyttelijä."

Julius sulki silmänsä. Tällaista oli olla elossa, hän ajatteli. Hän halusi ajaa autolla maan halki, pysähtyä tienvarren puolihylättyihin hotelleihin ja nähdä villihevoslaumojen juoksevan aavikolla.

"Mitä vaimosi tekee työkseen?" Lupe kysyi.

"Helga on näyttelijä."

"Sepä kiinnostavaa. On petollista, jos vaimo on hyvä näyttelijä."

"Miten niin?"

"Tiedätkö sinäkään milloin hän näyttelee ja milloin on tosissaan?" Lupe sanoi nauraen.

"Se oli vitsi. Loppujen lopuksi elämä on näytelmä. Me ajaudumme eri rooleihin eri ihmisten kansa. Toistamme rooliemme vuorosanoja ja toimimme niiden mukaan. Mutta roolia on mahdollista myös muuttaa. Silloin vastanäyttelijänkin on muutettava esitystään", Lupe sanoi.

”Minä olisin halunnut valokuvaajaksi. Mutta taiteella on mahdotonta elää. Äidiltä se onnistui, mutta hänellä olikin rikas mies.”

"Asuvatko vanhempasi täällä?"

"Äiti asuu. Isä kuoli auto-onnettomuudessa."

"Otan osaa."

"Isä oli kova juomaan. Kerran isä lähti juhlien jälkeen ajamaan vuorilta alas ja auto syöksyi ulos tieltä. Kun pelastajat tulivat paikalle, isä oli jo kuollut. Ne kertoivat, että auton yläpuolella liiteli iso kotka. Mummo sanoi, että se oli isän sielu."

"Miten vanha olit silloin?"

"Kolmetoista. Äiti lähti sen jälkeen johonkin retriittiin kirjoittamaan ja minä asuin mummon luona. Mummo pakotti minut katoliseen kouluun. Loppujen lopuksi minä ikävöin häntä kaikista eniten", Lupe sanoi.

"Mummoa ja hänen korianterin tuoksuista keittiötään. Kun tyttäreni syntyi, annoin hänelle mummon nimen. Tytöstä tuli Maria. Hänellä on mummoni silmät."

"Entä äitisi?"

"Äiti istuu kahvilassa ystävättäriensä kanssa, juo viiniä ja kirjoittaa monimutkaisia ja paksuja romaaneja, joita juuri kukaan ei enää lue."

Kun hän nosti katseensa, hän näki Helgan seisovan ovella ja tarkkailevan heitä.

He ohittivat aukion, jolla liehui valtavan kokoinen Meksikon lippu. Aukiolla käyskenteli mariachi-soittajia kiiltävissä asuissaan ja leveälierisissä hatuissaan.

Lupe hyräili hiljaa ja taputteli rattia rytmikkäästi radion musiikin mukana.

"Kiitos opastuksesta ja kyydistä", Julius sanoi Lupen pysäköityä hotellin eteen.

"Odota, haluan näyttää sinulle vielä jotakin huomista varten", Lupe sanoi ja napsautti turvavyönsä auki.

Julius nyökkäsi. Päänsärky tykytti jo ohimoilla. Hän ei tiennyt miten selittäisi Helgalle sen, että oli muuttanut tältä kysymättä heidän matkasuunnitelmiaan. Helga suhtautuisi epäilevästi vieraaseen oppaaseen, Julius oli siitä varma.

He istuivat aulaan korituoleihin. Katossa pyörivä tuuletin vatkasi laiskasti auringon lämmittämää ilmaa. Lupe kaivoi kannettavan tietokoneen laukustaan ja osoitti karttoja ja perhostenkuvia.

Juliusta väsytti, mutta hän ei halunnut näyttää sitä Lupelle. Lupen ääni vaipui taustalle ja hänen oli pinnisteltävä pitääkseen silmänsä auki.

Kun hän nosti katseensa, hän näki Helgan seisovan ovella ja tarkkailevan heitä. Lupe nousi ylös ja ojensi kätensä leveästi hymyillen . Julius esitteli naiset toisilleen. Helga jäi seisomaan pöydän ääreen kuin jotakin odottaen.

"Jos minä sitten tästä lähden. Nähdään huomenna", Lupe sanoi.

Helga jäi tuijottamaan naisen perään.

"Mitä tämä nyt on? Meidänhän piti lähteä merenrantaan eikä mihinkään perhoslaaksoon. Mikset sanonut sitä tuolle naiselle?"

"Lupe vie meidät sinne ystävällisyyttään."

"Pitääkö sun olla niin kiltti."

"Mitä sä tarkoitat?"

"No olisit sanonut sille suoraan, että meillä on muita suunnitelmia."

He makasivat selät vastakkain sängyssä.

Julius huokasi. Siinä se taas oli, Helgan syyttävä katse, joka vihjasi, että hän antoi aina periksi, Tuijallekin. Aina kun he riitelivät, he riitelivät lopulta Tuijasta ja hänestä. Helga käyttäytyi niin kuin jokainen Juliuksen valinta olisi lopulta ollut valinta Helgan ja muun maailman välillä.

"Haluan nähdä ne perhoset", Julius sanoi päättäväisesti.

He makasivat selät vastakkain sängyssä. Kadulta kuului etäistä liikenteen pauhua. Kattotuuletin surisi ja paukkui vaimeasti. Peitto oli tekokuitua ja hiosti ja rätisi sähköisyyttään.

Julius ajatteli keskusteluaan Lupen kanssa. Ehkä elämä todella oli näytelmä, jossa ihmisellä oli lukemattomia eri rooleja.

"Siinä naisessa on jotakin outoa."

Hän ja Helga olivat jumiutuneet omiinsa. He eivät olleet valinneet niitä, vaan roolit olivat valinneet heidät. Mukana näytelmässä oli niin paljon sivuosan esittäjiä, että heidän oli vaikea muuttua. Ihmiset vieroksuivat luontaisesti muutosta eivätkä halunneet muidenkaan vaihtavan roolejaan.

"Mistä sä tunnet sen naisen?" Helga kysyi omalta puolelta sänkyään.

"Se oli konferenssissa puhumassa."

"Siinä naisessa on jotakin outoa."

"Se on näkijöiden sukua", Julius mutisi ennen kuin liukui uneen.

Jatkis päivittyy uudella jaksolla joka lauantai.

 

  • Vuonna 1975 syntynyt kirjailija, joka on julkaissut kolme romaania.
  • On opiskellut viestintää ja kirjoittamista sekä työskennellyt vapaana toimittajana.
  • Kiinnostunut valtasuhteista yhteiskunnassa ja perheissä.
  • Asuu uusperheessä Helsingissä, tyttären äiti.