Kuva: Panu Pälviä

Köyhä syö puuronsa ilman voisilmää ja tarvitsee kekseliäisyyden lisäksi huumorintajua. Toimittaja kokeili, pärjääkö hän kuukauden ajan peruspäivärahalla.

 

Kaapissa on makaronia ja näkkileipää. Margariiniakin on, mutta siinäpä se. Näillä pitäisi elää reilut viisi päivää. Kaveri pyytää leffaan. Ruahhahhah!

On 26. päivä elokuuta. Tarkoitukseni oli elää kuun loppuun peruspäivärahalla.

Rahaa on jäljellä muutama euro, joten edessä näyttäisi olevan epäonnistuminen. Miten tässä näin kävi?

Palataan muutama viikko ja pari hassua seteliä taaksepäin. Idea kuulostaa hauskalta: teen kuukauden mittaisen tripin köyhyyteen ja testaan, miten minimillä eletään. Tullaanko toimeen? Nautitaanko elämästä vai kituutetaanko vain?

Köyhän kuukauden jälkeen palaan omaan, mukavaan elämääni. Sitä ennen kuvittelen eläväni ihanan yksinkertaisesti: syön yksinkertaista, edullista, itse laittamaani ruokaa kauden kasviksista. Säästän rahaa. Alan nähdä maailman uusin silmin. Viisastun.

Peruspäiväraha tarkoittaa verojen jälkeen 526,85 euroa kuukaudeksi. Lisäksi saisin asumistukea 261,50 euroa. Vähennän summasta vuokran, 550 euroa. Jäljelle jää 238,35 euroa. Vähennän muut pakolliset: julkisen liikenteen kuukausilippu, halvin nettiyhteys, pieneksi arvioidut puhelinmenot – ja voilà, ruokaan, viihteeseen ja muuhun elämään olisi kuukaudeksi käytettävissä 177 euroa. Laitan summan kukkarooni ja alan kuluttaa.

Köyhästi cool?

6.8.2012 K-Market Munkkivuori. Näkkileipää, margariinia, jauhelihaa, tomaattia, sipuli, makaronia: 6,90 €. Alkuinnostukseni on korskean hurskastelevaa, ja tunnen
ensimmäisillä kauppareissuilla tyydytystä. Edessä oleva nainen ostaa kasan tavallisen näköisiä elintarvikkeita mutta käyttää niihin 80 euroa. Minä en käytä. Näkkileipä on hyvää. Karkit ovat ihmiselle tarpeettomia. Köyhä pärjää ilman turhuuksia ja jalostuu paremmaksi ihmiseksi.

Suositulla keskustelupalstalla on puhuttu siitä, paljonko vähimmillään menee kuukauden ruokiin. Moni keskustelija kertoo pärjäävänsä 80 eurolla. Pystyy kuulemma herkuttelemaankin, jos ostaa halvinta vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa: "Ei aina tartte syödä sitä kalliimpaa Eldoradoa ja muuta."

Lukijalle keskusteluketjusta ei jää päällimmäiseksi herkuttelufiilis.

"Aamupalaksi ruishiutaleita. Kilon Nalle maksaa vajaa 2 €, ja siitä tulee monet aamiaiset. Ilman voisilmää kannattaa tehdä tarpeeksi löysää, että sen voi juoda."

”Leipänä välillä ihan kuivaa näkkäriä. Margariinia lisäksi silloin, kun on varaa. Jauhelihaa 4 x 400g ja makaronia kaksi pussia, sipuli joukkoon. Saa kaksi kattilallista jauhelihamakaronia, ja se riittää neljäksi tai venytettynä viideksi päiväksi."

Köyhät kyykkyyn

9.8. S-Market Vallila. Kukkakaali, kaali, ruispalat, multivitamiinijuoma, vihreä linssi, juusto, muovikassi: 13,20 €. Kotimaiset hedelmät, miljardi euroa kilo. Ei taida olla vielä kausiherkkujen aika. Luomuvihannekset, hullun kalliita. Maailmakaan ei nyt pelastu. Ihmiset kiskovat kärryihinsä ihanalta tuoksuvia tuoreita basilikoja ja minttuja. Kaali on onneksi aika halpaa.

– Sä oot ostanu muovikassin! Miksi sä oot ostanu muovikassin?

Työkaverini katsoo järkyttyneenä ostoskuittiani. No, en vain muistanut ottaa omaa kassia mukaan. Jos olisin pysyvästi köyhä, muistaisin, koska kahden muovikassin hinnalla saa jo ison pussillisen makaronia.

Makaroni on edullista – ei tuorepasta vaan tavallinen sarvimakaroni. Sitä löytyy marketeista kuivatavaroiden alimmalta hyllyltä. Jos haluaa nähdä ympärillään köyhiä, kannattaa etsiä makaronihyllyn edestä, lattian rajasta. Siellä kykkii tänäänkin iäkäs mies vertailemassa kilohintoja.

Vielä vähän aikaa sitten oletettiin, että vanhuksilla menee taloudellisesti yllättävän hyvin, vaikka eläkkeet ovat pieniä. Ikäihmisiä ei näet näkynyt toimeentulotuen asiakkaina niin paljon kuin olisi luullut.

Tänä talvena tehtiin tutkimus Kuopion leipäjonosta, ja siellähän he olivat: sinnittelevät seniorit, jotka syövät puuron ilman voisilmää ja hakevat mieluummin ruoka-apua kuin käyvät sossussa.

Minun köyhäilydieettini ei perustu terveelliseen ruokaan. Kauden kasvikset ovat kalliita, euron juustohampurilainen on halpa. Avokadosta ja saksanpähkinöistä saisi hyviä rasvoja, mutta hyvät rasvat tuntuvat nyt kovin kaukaiselta ajatukselta. Ne kuuluvat samaan ruokahifistelyn maailmaan kuin luomu, lähi, reilu ja tuore. Rasvoista puheen ollen en näytä kärsivän aliravitsemuksesta. Farkut kiristävät entistä enemmän.

Ei pelkästään leivästä

10.8. Laulutunti: 35 euroa.  Koska Olen Sen Arvoinen. Yleensä tuntuu hyvinkin järkevältä käydä pari kertaa kuussa tunnilla. Se antaa energiaa ja on hauskaa. Ei kai köyhäkään kaikesta kivasta tingi. Ei kai?

Mitä kuuluu kohtuulliseen toimeentuloon? Taannoisessa paneelikeskustelussa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että köyhälläkin on oikeus esimerkiksi huulipunaan – ei ehkä Diorin punaan, mutta markettituotteeseen. Minäkin luulin viikko sitten, että tässä olisi kysymys valinnoista. Ostaisin halvempaa briejuustoa. Kävisin ehkä kirpputorilla katsomassa, löytäisinkö sieltä hauskan kesäpaidan. Ja höpö höpö. Viikon jälkeen on selvää, että köyhä ei shoppaa eikä todellakaan käy millään laulutunneilla.

– Siihen tottuu. Ei vain osta mitään. En ikinä puhu ystävien kanssa ostelemisesta, kertoo Tiina Molander.

Hän on 36-vuotias oululainen teini-ikäisen lapsen yksinhuoltaja, työtön ja velkajärjestelyssä – köyhä suunnilleen vuodesta 2003, vakipaikasta irtisanoutumisen ja avoeron jäljiltä. Tiinan kotona huonekalut ovat roskiksista ja ystäviltä, vaatteet on saatu kesäkuntoon hoikentuneilta tutuilta. Lapsen tukka on leikattu itse. Tiinaa naurattaa, kun kysyn, joutuuko hänkin kävelemään rucolaosaston ohi ostamatta.

– Toki yritän syödä myös vihanneksia, mutta meidän köyhien vakiopolku Lidlissä näyttää johtavan helposti einespuolelle ja pakastepizza-altaalle. Lenkkimakkara maksaa 89 senttiä, salaattipussi tuplasti enemmän.

Vähävarainen tarvitsee Tiinan mukaan hyvän mielikuvituksen ja huumorintajua, muuten masentuisi. Tiinalla on nykyään aikaa lapselle ja ystäville, mutta raivostuttavia asioita riittää: yksinhuoltajien asema, turhauttava byrokratia, terveellisen ruuan kalleus.

– Minulle on myös sanottu suoraan, että ethän sinä voi olla köyhä, kun olet ylipainoinen. On yllättävää, miten moukkamaisia ihmisiä vielä löytyy. Toisaalta olen itse niin kova pitämään mölyä, että kerjään ehkä samalla muiltakin suoraa puhetta.

Köyhän harrastukset ovat simppeleitä. Tiina käy koirien kanssa lenkillä, ostaa Lidlistä vibraattoriin edullisia paristoja, lukee,piirtää ja bloggaa. Itselleen hänellä ei ole tarvetta ostaa asioita, mutta teini-ikäinen tarvitsee enemmän: vaatteet, joilla ei erotu joukosta ja tietokoneen, jotta ei syrjäydy kavereista.

Elämää minimillä

16.8. Elämäntilanne vaatii tilitystä eli pussikaljaa. Kaupan halvimmat tölkit ovat huoneenlämmössä, kylmästä saa vain kalliimpia. Näin sitä nöyryytetään ihmistä. Ostan kylmän ja kalliin, 2,60 euroa. Raivostuttaa sekin, että töissä joku, ehkä monikin, on lorauttanut kahvimaitonsa minun maitopurkistani. Nimikoin tölkin näkyvästi, tunnen jäätävää raivoa näpisteleviä kollegoitani kohtaan. Harkitsen, että lopetan myös itse naapuritoimituksen maitopurkista ammentamisen.

Saan puhelimeen Toivo Nyyssösen. Hän on sosiaalityöntekijä Lappeenrannasta ja kertoo, että oikeasti voisin hakea peruspäivärahan lisäksi toimeentulotukea. Virallisten laskutoimitusten mukaan ihmisen pitäisi tulla toimeen 461 eurolla kuussa.

– Kyllä sillä aluksi voi elää ihan hyvää elämää, Toivo aloittaa.

Aluksi, niin. Jos tietää olevansa väliaikaisesti köyhä, jaksaa ehkä reippaasti marjastaa, sienestää ja kuivata villiyrttejä. Mutta kun tilanne pitkittyy, ihminen lannistuu. Köyhyyden mukana tulee helposti velkaantumista, päihdeongelmaa, masennusta ja yksinäisyyttä. Jossain vaiheessa tulee myös odottamaton
menoerä, joka kaataa budjetin ja saa horsmanversojen ja suppilovahveroiden kanssa kikkailun tuntumaan turhalta. Tiina Molanderille sellainen katastrofi voisi olla vaikka koiran sairastuminen.

– Koira pitäisi päästää heti koirien taivaaseen, lääkärikuluihin ei olisi rahaa.

Toivo kertoo, että toimeentulotuen asiakaskunta on kirjavaa. Seassa on yksinäisiä, perheellisiä, yrittäjiä ja opiskelijoita. Työttömiä, mutta myös entistä enemmän osa-aikatyötä tai pätkäduuneja tekeviä. Se on huolestuttavaa. Sekin on huolestuttavaa, että vuonna 1994 syntyneellä nuorella saattaa olla 10 000 euroa ulosotossa.

– Surullisimpia puolia tässä työssä on se, että ihmisillä on niin hankalia taustoja. Kun on jaettu tarpeeksi huonot kortit, mikään ei onnistu. Pelkkä raha ei auta, pitäisi olla sosiaalistakin pääomaa.

Ei reissuja, ei lahjoja

23.8. Kummitytön synttärilahja: 11 €. Olisin halunnut ostaa jotain, mihin 14-vuotiaalla itsellään ei olisi varaa. Tämän
Glitter-varvaskorun ja kynsilakan hän pystyisi ostamaan itsekin. Toinen ongelma: kesänpäättäjäisviikonloppu mökillä. Paineita lähteä, mutta ei varaa junalippuun eikä juhlaruokaan. Nyt olisi kahdensadan euron pikavipin paikka. Päädyn pummaamaan siskolta kyydin ja ylöspidon.

Tiina Molander ei  mökkeillyt edes juhannuksena vaan kävi pyöräilemässä ympäri kaupunkia. Festareilla tai keikoilla häntä ei kesällä nähty – paitsi kerran, kun hän vaihtoi yhden taulun lippuun Erinin keikalle.

Bileet, ulkona syömiset ja reissut ovat niitä kohtia, joissa köyhä alkaa lipua varakkaampien kavereiden elämän ulkopuolelle. Kun ei pysty osallistumaan, haluaa eristäytyä. Tiinan mukaan monet vähävaraiset ostavat lahjoja velaksi tai jäävät juhlista pois.

– En minäkään osta lahjoja. Jos lapsi menee synttäreille, lahjaan on pakko olla varaa. En tajua, miten monen lapsen yksinhuoltajat saavat paletin pysymään kasassa.

Tiina kuuluu edelleen monenlaisiin ystäväpiireihin. Helpointa on hengittää sellaisten kanssa, joille ura ja raha eivät merkitse kaikkea. Varakkaammille äänekäs köyhä on kiusallinen piikki lihassa.

– Olin kerran juhlissa, joissa kaikki esittäytyivät: "Minä olen Anna, olen projektipäällikkö ja harrastan sitä ja tätä". Minä kerroin olevani Tiina, ypöyksinhuoltaja lähiöstä ja harrastavani perheneuvolakäyntejä. Ihmiset vaivautuivat. He olisivat ehkä halunneet sanoa, että otan osaa, mutta ei sekään oikein sopinut, kun olin siinä iloisena bilettämässä.

Entä köyhyyden periytyminen, josta puhutaan nykyään paljon? Toivo Nyyssönen huomaa työssään, että 90-luvun laman jäljiltä on kasvamassa uusi sukupolvi ilman mallia siitä, miten saadaan elämän syrjästä kiinni. Samalla, kun toiset saavat perintöjä, toisille omistus-asuminen lipuu mahdottomaksi haaveeksi. Tiina Molander toivoo, että hänen esimerkkinsä ei kannusta lasta ainakaan apatiaan.

– Opiskelen koko ajan avoimessa yliopistossa, pidän itseni ajan hermolla. Jos en olisi käynyt kouluja, en olisi näin hyväntuulisena kertoilemassa köyhyydestä. Koulutus auttaa pitämään puoliaan, ja on loistava uudistus, että työttömällekin sallitaan nykyään omaehtoinen opiskelu.

Tiina ei haluaisi palata entiseen elämäänsä miettimään, millaiset sohvatyynynpäälliset seuraavaksi ostaisi. Mutta on köyhyys tuonut mukanaan huomattavan tylsiä asioita. Ei ole kivaa olla lapselleen velkaa. Vähemmän hauskaa on myös miettiä, mistä saadaan ainesosat kotitaloustunnilta tulleisiin läksyihin. Äidin köyhyyden ei tarvitsisi kuulua lapselle, mutta kun se kuuluu.

Ratkeaminen

28.8. Luovutan, en pärjännyt. Varattomuuskokeiluni on kieltämättä ollut holtitonta pelleilyä: mainitsematta jäi esimerkiksi viikonloppuretki Vantaalle katsomaan Jukolan viestiä. Seutuliput, aamukahvit, sämpylä, metrilaku ja muu tärkeä: vajaat 20 euroa. Viimeisellä viikolla tapahtui myös ratkeaminen suklaan, rucoloiden, basilikojen ja salaattijuuston äärellä, ainakin 10 € ylimääräistä. En käyttänyt Lidliä, koska sitä ei ollut lähellä.

– Onhan sulla puurohiutaleita vielä! muistuttaa lähimmäinen, joka varmasti on juuri syönyt sitruunaisen savulohipastan päivälliseksi.

Koetapa itse syödä viikko puuroa, kun olet jo valmiiksi kyllästynyt yksitoikkoisiin eväisiin. Elämänohjeiden vastaanottaminen ei nyt huvittaisi. Tiinan tuttaviltakin tulee välillä hyviä neuvoja. "Mee töihin" on yksi suosittu, "kerää pulloja" toinen.

Kuinka Tiina sitten pärjää? Häneltä menee kahden hengen ruokiin kuukaudessa 120 euroa. Dyykkaus tosin auttaa paljon. Ihmiset, jotka kaivelevat kauppojen roskiksia eivät siis ole elämäntapaintiaaneja vaan yksinhuoltajaäitejä lähiöstä.

Roskisbisnes ei ole helppoa, koska kaupat ovat alkaneet lukita jätepisteitään. Bonuksena tulee yhteiskunnallinen raivo, kun Tiina näkee roskiin heitettävän ruuan määrän. Joulun jälkeen lihatalouden eettisyys tiivistyy roskisten liepeillä. Sika kasvatetaan, jotta se voitaisiin teurastaa ja heittää kinkku kaatopaikkakuormaan.

Nyt syksyllä Tiinan ruokatalous elää runsauden aikaa, koska ystävät tekevät pakastimiinsa tilaa uudelle sadolle. He tuovat vanhoja marjoja ja viime joulun lanttulaatikot Tiinalle, joka ottaa avun iloisena vastaan.

Toisin kuin minä, joka poistuin elokuun lopussa köyhyyden piiristä, Tiina ei ole pääsemässä lähiaikoina pakoon. Hän opettaa satunnaisesti sarjakuvan tekoa, hakee aika ajoin töitä ja aikoo pyrkiä ensi keväänä ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalialaa. Rahatilannetta opiskelu ei kohenna, mutta Tiina on tottunut pärjäämään pienellä.

– Olen sellainen persoona, että elän tässä hetkessä. Tai kuten lähipiiri kuvailee, olen kuin koira, joka ei pysty hahmottamaan muita aikaulottuvuuksia.

– Ja jos rahaa tulee, en osaa käyttää sitä. Sain jokin aika sitten 200 euroa kilometrikorvauksia, kun minut oli pyydetty opettamaan sarjakuvaa ja onnistuin saamaan auton lainaan. Hullaannuin ja leikin hetken, että olen niin kuin muutkin. Ostin Comfortia enkä halpaa huuhteluainetta ja Oivariinia Lidlin Vita D'orin sijasta. Ai että oli hienoo.

Tinkimättömyys ja vanhempien tuki ovat tehneet historiantutkija Rinna Kullaan unelmista totta. Mottonsa hän on napannut Men in Black -elokuvasta.

Kaikki alkoi helsinkiläisestä kirjastosta. Siellä istui 1980-luvulla nuori tyttö, joka luki päivät läpeensä.

– Meidän perheessämme ei silloin ollut kauhean helppoa. En koskaan ollut mikään huippuoppilas saati lahjakas, en edes osannut lukea ennen kouluun menoa, Rinna Kullaa kertoo Louvren taidemuseon kahvilassa, josta on tullut hänen uusi turvasatamansa.

Rinna on tällä hetkellä akatemiatutkijana Suomessa sekä Pariisin arvostetun Science Po -yliopiston ja Wienin yliopiston vieraileva professori. Venäjää ja Balkania käsittelevä tutkimustyö on vienyt hänet puhumaan myös Euroopan neuvostoon. Jo 32-vuotiaana Rinna piti alustuksia Yhdysvaltain ulkoministeriössä ja toimi Kroatian hallituksen asiantuntijana. Eikö päätä huimannut koskaan?

– Men in Black -elokuvassa on kohtaus, jossa henkilö haluaa olla kaikkein paras: ”the best of the best of the best” . Niin minäkin ajattelen, Rinna nauraa.

”Vanhempani ovat aina ajatelleet, että kyllä kai Rinna tietää, mitä hän tekee.”

Suuri maailma kutsui Rinnaa jo teini-iässä. Ensin hän haki IB-lukioon Tanskaan ja sieltä valmistuttuaan Columbian yliopistoon New Yorkiin. Työläistaustaisille vanhemmille Rinnan kansainvälinen maailma oli tuntematon. Kun Rinna kertoi isälleen pääsystään huippuyliopistoon, tämän suusta pääsi kirosana. Columbian vuosimaksut ovat tähtitieteelliset.

– Pääsy yliopistoon tarkoitti, että vanhempani joutuivat myymään osakkeet ja auton.

Sittenkin rahaa oli vasta ensimmäiseksi vuodeksi.

– Vanhempani ovat aina ajatelleet, että kyllä kai Rinna tietää, mitä hän tekee.

Seuraavat vuosimaksut hoituivat lainarahalla, stipendeillä ja osapäivätöillä. Columbiasta valmistuttuaan Rinna pääsi paikalliseen lakiasiaintoimistoon töihin, mistä matka vei Oxfordiin.

Rinna kannustaa naisia asettamaan riman korkealle. Se ei tietenkään ole helppoa: kansainvälisessä yliopistomaailmassa kilpailu on kovaa, eikä naiseuskaan ole auttanut. Vaikka matkan varrelle on osunut paljon tukijoita, on sekaan mahtunut myös sovinisteja ja jopa lähentelijöitä.

– Minä olen aina vain mennyt eteenpäin. Teen paljon töitä, opettelen uusia asioita ja olen valmis haastaviin juttuihin. Yritän aina olla paras versio itsestäni.

Suomessa vai ulkomailla?

”En ajattele, että akateeminen tutkimusympäristö olisi jossain maassa parempi kuin toisessa. Mutta vähän niin kuin pianistitkin, minä näen, että on tärkeää soittaa erilaisten orkesterien kanssa, jotta itse voi kehittyä.”

Työasenne

”Teen paljon töitä ja olen valmis haastaviin juttuihin. Yritän aina olla paras versio itsestäni.”

 

Luennolla Rinna seuraa rannekellosta ajankulua. ”Puhelimella otan kuvia dokumenteista. Joskus myös haastattelen ihmisiä. Sitä varten minulla on kravattimikrofoni.”

 

Ensimmäinen duunini

”Lukioaikana olin Tanskassa siivooja. Siivosin rikkaitten ihmisten asuntoja. Siivoustöillä sain helposti kasaan rahat seuraavan viikon ruokaan.”

Parasta työssäni

”Parasta ovat ihmiset: kollegat ja opiskelijat. En pärjäisi ilman heitä, koska ajatukset eivät kehity ilman vuorovaikutusta. Se on varmaan yksi syy myös siihen, miksi haluan työskennellä niin monessa maassa.”

Rasittavinta työssäni

”Työn määrä. Työhöni menee paljon aikaa. Esimerkiksi tutkimusmateriaali minun on käytävä aina itse läpi. Olisi kiva jakaa taakkaa jonkun muun kanssa, mutta todellisuudessa vain minä voin päättää, mikä on tärkeää ja mikä ei.”

 

Louvresta on tullut Rinnalle rakas paikka. Museossa hän viettää paljon aikaa ollessaan Pariisissa – kaunis, esteettinen ympäristö antaa vastapainoa puurtamiselle.

 

Työidolini

”Ihailen oikeushammaslääkäri Helena Rantaa ja sitä, mitä hän on saanut asiantuntemuksellaan aikaan. Vaikka Helena Ranta on joutunut kohtaamaan valtavasti kuolemaa, hän on säilyttänyt herkkyytensä ja lempeytensä.”

Suurin saavutukseni

”Suurin saavutukseni on vierailevan professorin työ Science Po -yliopistossa Pariisissa. Se on mielestäni korkeinta, mitä voin professorina saavuttaa.”

Työminä

”Työpaikalla haluan olla kiltti ja mukava ihmisille, jotka tekevät töitä minulle ja minun kanssani. Olen myös aina hyvin organisoitu ja valmistautunut. Kotona saatan olla tosi pinnallinen. Olen kiinnostunut meikkauksesta, hiusten kihartamisesta ja parfyymeistä.”

Haluaisin kehittyä

”Haluaisin oppia saksan kielen hyvin. Ja haluaisin myös kommunikoida ranskan kielellä entistä paremmin. Silloin ihmisillä olisi hauskempaa seurassani.”

Normipäivä

”Se vaihtelee. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina saavuin Pariisiin ja menin suoraan ulkoministeriöön töihin ja tutkin asiakirjoja. Sitten menin Pariisin-asunnolle, kävin kuntosalilla ja kylvyssä. Illalla jatkoin töitä vielä kolme tuntia.”

Nuoruuden haaveammatti

”Historioitsija. Olen päässyt unelmatyöhöni.”

Suurin haave

”Että saisin tehdä juuri sitä, mitä minä nyt teen. Odotan toki myös, että saisin kirjoitettua kirjan kylmän sodan historiasta Välimerellä aina tämän päivän tapahtumiin saakka. Silloin voisimme ymmärtää paremmin, mitä siellä tapahtuu nyt.”

Tärkein opetus

”Minun äitini muistuttaa aina, että pitää muistaa olla hyvä ihminen.”

Rinna Kullaa

Syntynyt vuonna 1977 Helsingissä.

Valmistunut valtiotieteen kandidaatiksi Columbian yliopistosta vuonna 2001, Venäjän ja Itä-Euroopan opintojen maisteriksi 2004 Oxfordin yliopistosta, Euroopan historian tohtoriksi Marylandistä 2008.

Työskentelee akatemiatutkijana Rusmed-hankkeessa. Lisäksi vieraileva professori Pariisin Science Po:ssa ja Wienin yliopistossa.

Asuu Helsingissä, Pariisissa ja Wienissä.

Näyttelijä Shannen Doherty on kertonut avoimesti syövästään. Nyt sairaus on remissiossa.

Beverly Hills 90210 ja Siskoni on noita -sarjoista tuttu näyttelijä Shannen Doherty, 46, kertoo Instagramissa saaneensa kuulla lääkäriltään, että hänen syöpänsä on remissiossa. Hän sairastui rintasyöpään noin kaksi vuotta sitten ja on siitä saakka kertonut sosiaalisessa mediassa avoimesti elämästään sairauden kanssa.

Remissiolla tarkoitetaan tilaa, jossa tauti vetäytyy taka-alalle: oireet lievittyvät ja sairastuneen tila kohenee. Se voi olla joko pysyvää tai tilapäistä.

– Kuulin sanan, enkä tiedä miten reagoida, Doherty kirjoittaa julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Vaikka uutiset ovat hyviä, näyttelijä tietää, että nyt hän voi vain odottaa.

– Kuten joka ikinen kaveri syöpäperheessäni tietää, seuraavat viisi vuotta ratkaisevat. Uusiutumisia tapahtuu koko ajan. Moni teistä on jakanut sen tarinan kanssani. Joten minä odotan, ehdottomasti keveämmällä sydämellä.

Hän kirjoittaa, että odotellessa pitää myös tehdä päätöksiä esimerkiksi korjausleikkauksista ja seuraavan viiden vuoden lääkityksestä, jolla on sivuvaikutuksensa.

– Tiedän, että minua on siunattu. Mutta nyt... remissio. Aion vain hengittää.

Vapun selviytymisreseptit pähkinänkuoressa.

Juhlat tiedossa, kuohuva kylmässä, mutta seuraavan päivän krapula pelottaa? Ei hätää, vapun kunniaksi Me Naisten toimitus testasi kaksi hyväksi väitettyä krapulanehkäisykeinoa eri puolilta maailmaa.

Toinen kikka toteutetaan ennen alkoholijuomiin tarttumista. Tämä naapurimaastamme Venäjältä peräisin oleva tekniikka ei edellytä muuta kuin pullollista oliiviöljyä.

Jos vahinko on jo päässyt tapahtumaan, voi turvautua skottien legendaariseen piimäkikkaan.

2976251

Ebookersin julkaisemasta listasta löydät näiden kikkojen lisäksi 98 muuta tapaa torjua krapulaa.

IS TV-LEHTI:  ”Tuhma tytär, uskoton vaimo, huono äiti ja vastentahtoinen isoäiti.” Näin kuvaili itseään kirjailija, kuvittaja ja toimittaja Kerstin Thorvall (1925–2010).

Thorvall tuli tunnetuksi muun muassa Astrid Lindgrenin monien kirjojen kuvittajana, lasten- ja nuortenkirjailijana, lehtikolumnistina ja etenkin kohua nostattaneen, omaelämäkerrallisen teoksen Ehdottomasti kielletty (Det mest förbjudna) kirjoittajana.

Vuonna 2015 valmistunut minisarja perustuu tähän 1976 ilmestyneeseen teokseen, joka käsitteli naisen seksuaalisuutta ja paikkaa yhteiskunnassa. Se nosti aikanaan moraalipaniikin Ruotsissa.

Sarjan ensimmäinen osa kuvaa Thorvallin vaikeuksia sopeutua perhe-elämään ja ahdistaviin rajoituksiin. Samalla kun avioliitto taiteilijamiehen kanssa natisee liitoksistaan, hän etsii omaa ääntään kirjoittajana.

Masennusjaksot vievät Thorvallin välillä sairaalaan ja etäännyttävät hänet kolmesta pojastaan.

Valitettavasti kiinnostavan taiteilijan muotokuva on hieman kalseasti ja tönkösti toteutettu. Tova Magnussonin ohjausta vaivaa liiallinen näytelmällisyys. Mieleen tulevat monet kotimaiset vähemmän onnistuneet suurmieskuvaukset, joissa enemmän poseerataan kuin eläydytään henkilön nahkoihin.

Ja jos suomalaisia tuotantoja usein arvostellaan heikosta äänityksestä, tässä tapauksessa kritiikin kohde on päinvastainen: jokainen paperin rapina, tuolin kolina, huokaisu ja maiskutus kuuluu korostuneesti. Aikansa sitä kestää tyylikeinona, mutta pidemmän päälle se käy ärsyttäväksi.

Cilla Thorell näyttelee kirjailijaa pidättyneesti. Näin ravistelevasta naisesta olisi kaivannut räväyttävämmän kuvauksen.

Ehdottomasti kielletty, Yle Teema & Fem su klo 21.00