Kuva: Panu Pälviä

Köyhä syö puuronsa ilman voisilmää ja tarvitsee kekseliäisyyden lisäksi huumorintajua. Toimittaja kokeili, pärjääkö hän kuukauden ajan peruspäivärahalla.

 

Kaapissa on makaronia ja näkkileipää. Margariiniakin on, mutta siinäpä se. Näillä pitäisi elää reilut viisi päivää. Kaveri pyytää leffaan. Ruahhahhah!

On 26. päivä elokuuta. Tarkoitukseni oli elää kuun loppuun peruspäivärahalla.

Rahaa on jäljellä muutama euro, joten edessä näyttäisi olevan epäonnistuminen. Miten tässä näin kävi?

Palataan muutama viikko ja pari hassua seteliä taaksepäin. Idea kuulostaa hauskalta: teen kuukauden mittaisen tripin köyhyyteen ja testaan, miten minimillä eletään. Tullaanko toimeen? Nautitaanko elämästä vai kituutetaanko vain?

Köyhän kuukauden jälkeen palaan omaan, mukavaan elämääni. Sitä ennen kuvittelen eläväni ihanan yksinkertaisesti: syön yksinkertaista, edullista, itse laittamaani ruokaa kauden kasviksista. Säästän rahaa. Alan nähdä maailman uusin silmin. Viisastun.

Peruspäiväraha tarkoittaa verojen jälkeen 526,85 euroa kuukaudeksi. Lisäksi saisin asumistukea 261,50 euroa. Vähennän summasta vuokran, 550 euroa. Jäljelle jää 238,35 euroa. Vähennän muut pakolliset: julkisen liikenteen kuukausilippu, halvin nettiyhteys, pieneksi arvioidut puhelinmenot – ja voilà, ruokaan, viihteeseen ja muuhun elämään olisi kuukaudeksi käytettävissä 177 euroa. Laitan summan kukkarooni ja alan kuluttaa.

Köyhästi cool?

6.8.2012 K-Market Munkkivuori. Näkkileipää, margariinia, jauhelihaa, tomaattia, sipuli, makaronia: 6,90 €. Alkuinnostukseni on korskean hurskastelevaa, ja tunnen
ensimmäisillä kauppareissuilla tyydytystä. Edessä oleva nainen ostaa kasan tavallisen näköisiä elintarvikkeita mutta käyttää niihin 80 euroa. Minä en käytä. Näkkileipä on hyvää. Karkit ovat ihmiselle tarpeettomia. Köyhä pärjää ilman turhuuksia ja jalostuu paremmaksi ihmiseksi.

Suositulla keskustelupalstalla on puhuttu siitä, paljonko vähimmillään menee kuukauden ruokiin. Moni keskustelija kertoo pärjäävänsä 80 eurolla. Pystyy kuulemma herkuttelemaankin, jos ostaa halvinta vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa: "Ei aina tartte syödä sitä kalliimpaa Eldoradoa ja muuta."

Lukijalle keskusteluketjusta ei jää päällimmäiseksi herkuttelufiilis.

"Aamupalaksi ruishiutaleita. Kilon Nalle maksaa vajaa 2 €, ja siitä tulee monet aamiaiset. Ilman voisilmää kannattaa tehdä tarpeeksi löysää, että sen voi juoda."

”Leipänä välillä ihan kuivaa näkkäriä. Margariinia lisäksi silloin, kun on varaa. Jauhelihaa 4 x 400g ja makaronia kaksi pussia, sipuli joukkoon. Saa kaksi kattilallista jauhelihamakaronia, ja se riittää neljäksi tai venytettynä viideksi päiväksi."

Köyhät kyykkyyn

9.8. S-Market Vallila. Kukkakaali, kaali, ruispalat, multivitamiinijuoma, vihreä linssi, juusto, muovikassi: 13,20 €. Kotimaiset hedelmät, miljardi euroa kilo. Ei taida olla vielä kausiherkkujen aika. Luomuvihannekset, hullun kalliita. Maailmakaan ei nyt pelastu. Ihmiset kiskovat kärryihinsä ihanalta tuoksuvia tuoreita basilikoja ja minttuja. Kaali on onneksi aika halpaa.

– Sä oot ostanu muovikassin! Miksi sä oot ostanu muovikassin?

Työkaverini katsoo järkyttyneenä ostoskuittiani. No, en vain muistanut ottaa omaa kassia mukaan. Jos olisin pysyvästi köyhä, muistaisin, koska kahden muovikassin hinnalla saa jo ison pussillisen makaronia.

Makaroni on edullista – ei tuorepasta vaan tavallinen sarvimakaroni. Sitä löytyy marketeista kuivatavaroiden alimmalta hyllyltä. Jos haluaa nähdä ympärillään köyhiä, kannattaa etsiä makaronihyllyn edestä, lattian rajasta. Siellä kykkii tänäänkin iäkäs mies vertailemassa kilohintoja.

Vielä vähän aikaa sitten oletettiin, että vanhuksilla menee taloudellisesti yllättävän hyvin, vaikka eläkkeet ovat pieniä. Ikäihmisiä ei näet näkynyt toimeentulotuen asiakkaina niin paljon kuin olisi luullut.

Tänä talvena tehtiin tutkimus Kuopion leipäjonosta, ja siellähän he olivat: sinnittelevät seniorit, jotka syövät puuron ilman voisilmää ja hakevat mieluummin ruoka-apua kuin käyvät sossussa.

Minun köyhäilydieettini ei perustu terveelliseen ruokaan. Kauden kasvikset ovat kalliita, euron juustohampurilainen on halpa. Avokadosta ja saksanpähkinöistä saisi hyviä rasvoja, mutta hyvät rasvat tuntuvat nyt kovin kaukaiselta ajatukselta. Ne kuuluvat samaan ruokahifistelyn maailmaan kuin luomu, lähi, reilu ja tuore. Rasvoista puheen ollen en näytä kärsivän aliravitsemuksesta. Farkut kiristävät entistä enemmän.

Ei pelkästään leivästä

10.8. Laulutunti: 35 euroa.  Koska Olen Sen Arvoinen. Yleensä tuntuu hyvinkin järkevältä käydä pari kertaa kuussa tunnilla. Se antaa energiaa ja on hauskaa. Ei kai köyhäkään kaikesta kivasta tingi. Ei kai?

Mitä kuuluu kohtuulliseen toimeentuloon? Taannoisessa paneelikeskustelussa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että köyhälläkin on oikeus esimerkiksi huulipunaan – ei ehkä Diorin punaan, mutta markettituotteeseen. Minäkin luulin viikko sitten, että tässä olisi kysymys valinnoista. Ostaisin halvempaa briejuustoa. Kävisin ehkä kirpputorilla katsomassa, löytäisinkö sieltä hauskan kesäpaidan. Ja höpö höpö. Viikon jälkeen on selvää, että köyhä ei shoppaa eikä todellakaan käy millään laulutunneilla.

– Siihen tottuu. Ei vain osta mitään. En ikinä puhu ystävien kanssa ostelemisesta, kertoo Tiina Molander.

Hän on 36-vuotias oululainen teini-ikäisen lapsen yksinhuoltaja, työtön ja velkajärjestelyssä – köyhä suunnilleen vuodesta 2003, vakipaikasta irtisanoutumisen ja avoeron jäljiltä. Tiinan kotona huonekalut ovat roskiksista ja ystäviltä, vaatteet on saatu kesäkuntoon hoikentuneilta tutuilta. Lapsen tukka on leikattu itse. Tiinaa naurattaa, kun kysyn, joutuuko hänkin kävelemään rucolaosaston ohi ostamatta.

– Toki yritän syödä myös vihanneksia, mutta meidän köyhien vakiopolku Lidlissä näyttää johtavan helposti einespuolelle ja pakastepizza-altaalle. Lenkkimakkara maksaa 89 senttiä, salaattipussi tuplasti enemmän.

Vähävarainen tarvitsee Tiinan mukaan hyvän mielikuvituksen ja huumorintajua, muuten masentuisi. Tiinalla on nykyään aikaa lapselle ja ystäville, mutta raivostuttavia asioita riittää: yksinhuoltajien asema, turhauttava byrokratia, terveellisen ruuan kalleus.

– Minulle on myös sanottu suoraan, että ethän sinä voi olla köyhä, kun olet ylipainoinen. On yllättävää, miten moukkamaisia ihmisiä vielä löytyy. Toisaalta olen itse niin kova pitämään mölyä, että kerjään ehkä samalla muiltakin suoraa puhetta.

Köyhän harrastukset ovat simppeleitä. Tiina käy koirien kanssa lenkillä, ostaa Lidlistä vibraattoriin edullisia paristoja, lukee,piirtää ja bloggaa. Itselleen hänellä ei ole tarvetta ostaa asioita, mutta teini-ikäinen tarvitsee enemmän: vaatteet, joilla ei erotu joukosta ja tietokoneen, jotta ei syrjäydy kavereista.

Elämää minimillä

16.8. Elämäntilanne vaatii tilitystä eli pussikaljaa. Kaupan halvimmat tölkit ovat huoneenlämmössä, kylmästä saa vain kalliimpia. Näin sitä nöyryytetään ihmistä. Ostan kylmän ja kalliin, 2,60 euroa. Raivostuttaa sekin, että töissä joku, ehkä monikin, on lorauttanut kahvimaitonsa minun maitopurkistani. Nimikoin tölkin näkyvästi, tunnen jäätävää raivoa näpisteleviä kollegoitani kohtaan. Harkitsen, että lopetan myös itse naapuritoimituksen maitopurkista ammentamisen.

Saan puhelimeen Toivo Nyyssösen. Hän on sosiaalityöntekijä Lappeenrannasta ja kertoo, että oikeasti voisin hakea peruspäivärahan lisäksi toimeentulotukea. Virallisten laskutoimitusten mukaan ihmisen pitäisi tulla toimeen 461 eurolla kuussa.

– Kyllä sillä aluksi voi elää ihan hyvää elämää, Toivo aloittaa.

Aluksi, niin. Jos tietää olevansa väliaikaisesti köyhä, jaksaa ehkä reippaasti marjastaa, sienestää ja kuivata villiyrttejä. Mutta kun tilanne pitkittyy, ihminen lannistuu. Köyhyyden mukana tulee helposti velkaantumista, päihdeongelmaa, masennusta ja yksinäisyyttä. Jossain vaiheessa tulee myös odottamaton
menoerä, joka kaataa budjetin ja saa horsmanversojen ja suppilovahveroiden kanssa kikkailun tuntumaan turhalta. Tiina Molanderille sellainen katastrofi voisi olla vaikka koiran sairastuminen.

– Koira pitäisi päästää heti koirien taivaaseen, lääkärikuluihin ei olisi rahaa.

Toivo kertoo, että toimeentulotuen asiakaskunta on kirjavaa. Seassa on yksinäisiä, perheellisiä, yrittäjiä ja opiskelijoita. Työttömiä, mutta myös entistä enemmän osa-aikatyötä tai pätkäduuneja tekeviä. Se on huolestuttavaa. Sekin on huolestuttavaa, että vuonna 1994 syntyneellä nuorella saattaa olla 10 000 euroa ulosotossa.

– Surullisimpia puolia tässä työssä on se, että ihmisillä on niin hankalia taustoja. Kun on jaettu tarpeeksi huonot kortit, mikään ei onnistu. Pelkkä raha ei auta, pitäisi olla sosiaalistakin pääomaa.

Ei reissuja, ei lahjoja

23.8. Kummitytön synttärilahja: 11 €. Olisin halunnut ostaa jotain, mihin 14-vuotiaalla itsellään ei olisi varaa. Tämän
Glitter-varvaskorun ja kynsilakan hän pystyisi ostamaan itsekin. Toinen ongelma: kesänpäättäjäisviikonloppu mökillä. Paineita lähteä, mutta ei varaa junalippuun eikä juhlaruokaan. Nyt olisi kahdensadan euron pikavipin paikka. Päädyn pummaamaan siskolta kyydin ja ylöspidon.

Tiina Molander ei  mökkeillyt edes juhannuksena vaan kävi pyöräilemässä ympäri kaupunkia. Festareilla tai keikoilla häntä ei kesällä nähty – paitsi kerran, kun hän vaihtoi yhden taulun lippuun Erinin keikalle.

Bileet, ulkona syömiset ja reissut ovat niitä kohtia, joissa köyhä alkaa lipua varakkaampien kavereiden elämän ulkopuolelle. Kun ei pysty osallistumaan, haluaa eristäytyä. Tiinan mukaan monet vähävaraiset ostavat lahjoja velaksi tai jäävät juhlista pois.

– En minäkään osta lahjoja. Jos lapsi menee synttäreille, lahjaan on pakko olla varaa. En tajua, miten monen lapsen yksinhuoltajat saavat paletin pysymään kasassa.

Tiina kuuluu edelleen monenlaisiin ystäväpiireihin. Helpointa on hengittää sellaisten kanssa, joille ura ja raha eivät merkitse kaikkea. Varakkaammille äänekäs köyhä on kiusallinen piikki lihassa.

– Olin kerran juhlissa, joissa kaikki esittäytyivät: "Minä olen Anna, olen projektipäällikkö ja harrastan sitä ja tätä". Minä kerroin olevani Tiina, ypöyksinhuoltaja lähiöstä ja harrastavani perheneuvolakäyntejä. Ihmiset vaivautuivat. He olisivat ehkä halunneet sanoa, että otan osaa, mutta ei sekään oikein sopinut, kun olin siinä iloisena bilettämässä.

Entä köyhyyden periytyminen, josta puhutaan nykyään paljon? Toivo Nyyssönen huomaa työssään, että 90-luvun laman jäljiltä on kasvamassa uusi sukupolvi ilman mallia siitä, miten saadaan elämän syrjästä kiinni. Samalla, kun toiset saavat perintöjä, toisille omistus-asuminen lipuu mahdottomaksi haaveeksi. Tiina Molander toivoo, että hänen esimerkkinsä ei kannusta lasta ainakaan apatiaan.

– Opiskelen koko ajan avoimessa yliopistossa, pidän itseni ajan hermolla. Jos en olisi käynyt kouluja, en olisi näin hyväntuulisena kertoilemassa köyhyydestä. Koulutus auttaa pitämään puoliaan, ja on loistava uudistus, että työttömällekin sallitaan nykyään omaehtoinen opiskelu.

Tiina ei haluaisi palata entiseen elämäänsä miettimään, millaiset sohvatyynynpäälliset seuraavaksi ostaisi. Mutta on köyhyys tuonut mukanaan huomattavan tylsiä asioita. Ei ole kivaa olla lapselleen velkaa. Vähemmän hauskaa on myös miettiä, mistä saadaan ainesosat kotitaloustunnilta tulleisiin läksyihin. Äidin köyhyyden ei tarvitsisi kuulua lapselle, mutta kun se kuuluu.

Ratkeaminen

28.8. Luovutan, en pärjännyt. Varattomuuskokeiluni on kieltämättä ollut holtitonta pelleilyä: mainitsematta jäi esimerkiksi viikonloppuretki Vantaalle katsomaan Jukolan viestiä. Seutuliput, aamukahvit, sämpylä, metrilaku ja muu tärkeä: vajaat 20 euroa. Viimeisellä viikolla tapahtui myös ratkeaminen suklaan, rucoloiden, basilikojen ja salaattijuuston äärellä, ainakin 10 € ylimääräistä. En käyttänyt Lidliä, koska sitä ei ollut lähellä.

– Onhan sulla puurohiutaleita vielä! muistuttaa lähimmäinen, joka varmasti on juuri syönyt sitruunaisen savulohipastan päivälliseksi.

Koetapa itse syödä viikko puuroa, kun olet jo valmiiksi kyllästynyt yksitoikkoisiin eväisiin. Elämänohjeiden vastaanottaminen ei nyt huvittaisi. Tiinan tuttaviltakin tulee välillä hyviä neuvoja. "Mee töihin" on yksi suosittu, "kerää pulloja" toinen.

Kuinka Tiina sitten pärjää? Häneltä menee kahden hengen ruokiin kuukaudessa 120 euroa. Dyykkaus tosin auttaa paljon. Ihmiset, jotka kaivelevat kauppojen roskiksia eivät siis ole elämäntapaintiaaneja vaan yksinhuoltajaäitejä lähiöstä.

Roskisbisnes ei ole helppoa, koska kaupat ovat alkaneet lukita jätepisteitään. Bonuksena tulee yhteiskunnallinen raivo, kun Tiina näkee roskiin heitettävän ruuan määrän. Joulun jälkeen lihatalouden eettisyys tiivistyy roskisten liepeillä. Sika kasvatetaan, jotta se voitaisiin teurastaa ja heittää kinkku kaatopaikkakuormaan.

Nyt syksyllä Tiinan ruokatalous elää runsauden aikaa, koska ystävät tekevät pakastimiinsa tilaa uudelle sadolle. He tuovat vanhoja marjoja ja viime joulun lanttulaatikot Tiinalle, joka ottaa avun iloisena vastaan.

Toisin kuin minä, joka poistuin elokuun lopussa köyhyyden piiristä, Tiina ei ole pääsemässä lähiaikoina pakoon. Hän opettaa satunnaisesti sarjakuvan tekoa, hakee aika ajoin töitä ja aikoo pyrkiä ensi keväänä ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalialaa. Rahatilannetta opiskelu ei kohenna, mutta Tiina on tottunut pärjäämään pienellä.

– Olen sellainen persoona, että elän tässä hetkessä. Tai kuten lähipiiri kuvailee, olen kuin koira, joka ei pysty hahmottamaan muita aikaulottuvuuksia.

– Ja jos rahaa tulee, en osaa käyttää sitä. Sain jokin aika sitten 200 euroa kilometrikorvauksia, kun minut oli pyydetty opettamaan sarjakuvaa ja onnistuin saamaan auton lainaan. Hullaannuin ja leikin hetken, että olen niin kuin muutkin. Ostin Comfortia enkä halpaa huuhteluainetta ja Oivariinia Lidlin Vita D'orin sijasta. Ai että oli hienoo.

Agenttipakka menee uusiksi, mikäli seuraava Bond on nainen. Kuka mies sujahtaisi tyylikkäimmin kultaiseen trikooasuun tai valkoisiin uimahousuihin? Haussa on Bond-poika!

Daniel Craigia, 47, ei tulla näkemään enää Bond-elokuvissa. Neljässä elokuvassa James Bondin pukuun pukeutunut Craig on kieltäytynyt tulevista 007-leffoista.

Huhut seuraavasta Bond-näyttelijästä käyvät jo kuumana. Sosiaalisessa mediassa seuraajaksi ehdotetaan naista. Salaiset kansiot -sarjasta tuttu Gillian Anderson on Twitter-käyttäjien suosiossa.

Vanhalla 007-näyttelijällä Pierce Brosnanilla on myös vahva mielipiteensä. Hän ei ole yhtään innostunut naispuolisesta Bondista, kertoo Telegraph-lehti.

– Kaikki on mahdollista, mutta mielestäni hän on valkoinen mies.

Aiemmissa elokuvissa on myös nähty kauniita Bond-tyttöjä, jotka päätyvät villien seikkailujen jälkeen usein sänkyyn agentin kanssa. Mutta jos unohdetaan perinteet, seuraava brittiagentti on nainen – ja rinnalla tietenkin Bond-poika. Kuka sujahtaisi tyylikkäimmin kultaiseen trikooasuun tai valkoisiin uimahousuihin?

Osallistu Me Naisten äänestykseen alla ja kerro suosikkisi Bond-pojaksi.
Jos 20 ehdokkaan listastamme ei löydy sopivaa, jätä lempinäyttelijäsi nimi kommenttikenttään.

Huomio! Äänestyksen jälkeen kestää kolme sekuntia, kun juttua pääsee taas lukemaan.

 

Jos et näe yllä äänestystaulukkoa, löydät sen täällä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 

Kommentit

”Daven kuolema muutti minua perustavalla tavalla”, vuosi sitten leskeksi jäänyt Sheryl Sandberg kertoi opiskelijoille.

Facebook-johtaja Sheryl Sandberg, 46, menetti aviomiehensä ja lastensa isän reilu vuosi sitten, kun tämä sai sydämen rytmihäiriön kuntosalilla.

Sandberg tunnetaan erityisesti kirjastaan Lean in – naiset ja menestymisen tahto. Siinä hän antaa uraohjeita naisille, jotka haluavat menestyä työelämässä.

Hiljattain Sandberg piti puheen valmistuville Kalifornian yliopiston Berkeleyn opiskelijoille. Puheessaan hän kertoi ensimmäistä kertaa julkisesti, mitä kuolema hänelle opetti.

Daven kuolema muutti minua perustavalla tavalla. Opin surun syvyydestä ja menetyksen julmuudesta. Mutta opin myös, että kun elämä vetää sinut pohjalle, voit potkaista sieltä jälleen vauhtia ja nousta pintaan hengittämään.

Sandbergin mukaan ilo ja elämän tarkoitus ovat valintoja. Surun keskellä sitä voi olla vaikeaa uskoa, joten puheessaan Sandberg antoi opiskelijoille myös työkaluja, joiden avulla vaikeita hetkiä voi ymmärtää ja niistä voi selviytyä.

”Kun Dave kuoli, syytin itseäni. Hän kuoli sekunneissa rytmihäiriöön.”

– Toivon, että voitte oppia asiat, jotka minä opin vasta kohdattuani kuoleman, Sandberg totesi.

Sandberg kertoi opiskelijoille psykologi Martin Seligmanin kolmen P:n teoriasta. Kukin P-kirjain, jotka tulevat sanoista personalization, pervasiveness ja permanence, auttaa ymmärtämään sitä, miten ihminen suhtautuu takaiskuihin ja myös selviää niistä.

1. Älä ota henkilökohtaisesti asioita, joihin et voi vaikuttaa

– Kun Dave kuoli, reaktioni oli hyvin tyypillinen eli syytin itseäni. Hän kuoli sekunneissa rytmihäiriöön, Sandberg kertoi puheessaan.

Hän kertoi pohtineensa, mitä olisi voinut tai mitä hänen olisi pitänyt tehdä estääkseen miehensä kuoleman, mutta kolmesta P:stä kuultuaan hän hyväksyi, ettei olisi voinut tehdä mitään. Personalization, suomeksi personalisaatio, tarkoittaa sitä, että epäonnistumisen hetkellä kaikki tuntuu omalta syyltä, vaikka niin ei olisikaan.

”Hänen lääkärinsä eivät olleet huomanneet hänen sepelvaltimotautiaan. Olen opiskellut taloutta, miten minä olisin voinut?”

”Se, ettei ota epäonnistumisia henkilökohtaisesti mahdollistaa paranemisen – ja jopa kukoistamisen.”

2. Kaikki tuntuu kamalalta – muttei ole

Miehen kuolema sai Sheryl Sandbergin tuntemaan, ettei millään ole enää merkitystä. Että kaikki on kauheaa. Pervasiveness eli kokonaisvaltaisuus kuvaa hyvin tunnetta, jonka kuolema herättää.

”Pystyin ajattelemaan vain: Mistä kaikki puhuvat ja miten sillä voisi olla mitään väliä?”

”Lastenpsykologi kehotti palaamaan takaisin rutiineihin mahdollisimman pian, joten kymmenen päivää Daven kuoleman jälkeen lapset menivät kouluun ja minä palasin töihin. Muistan istuneeni ensimmäisessä Facebookin tapaamisessani sankassa, sankassa usvassa. Pystyin ajattelemaan vain: Mistä kaikki puhuvat ja miten sillä voisi olla mitään väliä?”

Sitten Sandberg uppoutui hetkeksi keskusteluun ja unohti huolensa pieneksi hetkeksi.

”Se lyhyt sekunti auttoi minua huomaamaan, että elämässäni on muita asioita, jotka eivät ole kauheita. Lapseni ja minä olimme terveitä. Ystäväni ja perheeni olivat rakastavia ja kantoivat meitä – joinakin hetkinä melko kirjaimellisesti.”

3. Surun loppumista on vaikea nähdä

Permanence eli pysyvyys viittaa siihen, että surun hetkellä tunne tuntuu ikuiselta.

”Kuukausia, riippumatta siitä mitä tein, tunsin, että musertava suru tulee aina olemaan läsnä.”

Sandbergin mukaan tunteet tulee hyväksyä ja sen jälkeen pitää muistaa, etteivät ne kestä ikuisesti.

”Tunsin, että musertava suru tulee aina olemaan läsnä.”

Loppukevennyksenä hän mainitsee neljänneksi P:ksi pizzan.

– Mutta toivon, että olisin tiennyt kolmesta P:stä teidän ikäisenänne. On ollut niin monta hetkeä, joina niistä olisi ollut apua, Sandberg sanoi opiskelijoille.

Kursivoidut sitaatit ovat Sandbergin valmistujaispuheesta. Puheesta kirjoitti VentureBeat, ja se on kokonaisuudessaan luettavissa VentureBeatin artikkelista. Videona puheen voi katsoa tästä:

 

Kommentit

Toivottavasti tämä ei paljastu Facebookin markkinointitempuksi.

Dallasissa asuva kotiäiti Candace Payne, 37,  päätti juhlistaa syntymäpäiväänsä ostamalla ääntä pitävän Chewbacca-naamarin – itselleen, ei lapsilleen. Hän oli Tähtien sota -elokuvan oheistuotteesta niin innoissaan, että päätti jakaa ilonsa myös Facebook-videolla.

Jos joku ei ole vielä nähnyt naamarin Candacessa aiheuttamaa hysteeristä reaktiota, kyse on tästä:

Tätä juttua kirjoittaessa videota on katsottu Facebookissa yli 144 miljoonaa kertaa. Siitä tuli hetkessä palvelun katsotuin livevideo. Candace kirjoitti videon saatteeksi ”Elämän pienet ilot...”, mutta videosta riittikin enemmän iloa kuin kukaan olisi osannut arvata.

The Independent kirjoittaa, että tutkimusten mukaan sosiaalisessa mediassa jaetaan erityisesti sisältöjä, jotka saavat hyvälle tuulelle. Siinä Candace todella onnistui – hänen lapsenomainen riemunsa on tarttuvaa.

Candace vieraili James Cordenin keskusteluohjelmassa, jossa hän kertoi juontajalle lähettäneensä ystävälleen tekstiviestin, kun videota oli katsottu tuhat kertaa.

”Halusin todistaa kaikille, että se naamari oli minun.”

– Olin niin innoissani tuhannesta. Ja sitten, ennen kuin menin nukkumaan samana iltana, luku oli yksi miljoona.

Aamulla luku oli jo 20 miljoonaa. Candace sanoo haastattelussa, että se ei ollut videon julkaisemisen tarkoitus.

– Minulla oli vain muutama minuutti aikaa ennen kuin piti hakea lapset koulusta. Halusin todistaa kaikille Facebook-kavereilleni ja perheelleni, että se naamari oli minun.

Candace kertoi NPR-radiokanavan haastattelussa saaneensa paljon viestejä ihmisiltä, jotka ovat masentuneita tai surullisia. Viesteissä ihmiset muun muassa kertoivat, etteivät olleet iloinneet läheisensä kuoleman jälkeen ja että video sai heidät jälleen nauramaan.

Candace pääsi myös kyyditsemään James Cordenia. Kotiäidin yllätykseksi kyydissä oli myös uusimman Tähtien sota -elokuvan ohjannut J. J. Abrams. Candacen olisi myös tarkoitus tavata Chewbaccan alkuperäisesittäjä Peter Mayhew.

Ennätyksensä kunniaksi Candace sai myös kutsun Facebookin pääkonttorille. 

Vähän kuitenkin epäilyttää. Ainoa vika ilmiössä on se, että nainen alkaa vaikuttaa jo liiankin suvereenilta esiintyjältä. Toivomme todella, että tämä ei paljastu esimerkiksi Facebookin livevideoiden markkinointikikaksi.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 

Kommentit

Satuhäiden tuotantoyhtiöstä kerrotaan Ilta-Sanomille, että sarjaa ei todennäköisesti nähdä ainakaan ensi vuonna.

Rakastetun Satuhäät-sarjan jatko on vaakalaudalla, koska Ylen budjettia ei ole lyöty lukkoon. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan päätökset ensi vuoden ohjelmista lykkääntyvät syksyyn.

Satuhäitä on perinteisesti kuvattu kesällä, joten ainakin yksi tuotantokausi uhkaa jäädä välistä. Ohjelmaan on kuitenkin haettu pareja varmuuden vuoksi.

– Näyttää siltä, ettei Satuhäät näy televisiossa vuonna 2017. Toisaalta sääli, koska yksikin vuosi tekee notkahduksen ja on aina hankala aloittaa uudestaan parien hakuprosessia, Satuhäitä tuottavan Filmaattiset Oy:n Juha-Pekka Ristmeri kertoo Ilta-Sanomille.

”Näyttää siltä, ettei Satuhäät näy televisiossa vuonna 2017.”

Lehden haastatteleman Ylen kulttuuri ja viihdeohjelmien tilaajan Arttu Nurmen mukaan ohjelmaa voitaisiin kuvata syksyllä ja talvellakin, kunhan jatkopäätös on tehty.

Ristmerikin vahvistaa Ilta-Sanomille, että kuvaukset voidaan tarvittaessa käynnistää nopeastikin.

– Ollaan jo sen verran kouliintuneita, että tiedämme, miten kannattaa siinä tilanteessa toimia. Mutta katsotaan ja odotellaan rauhassa, Ristmeri kertoo haastattelussa.

Helsingin Sanomien haastattelema Ristmeri kertoo, että Satuhäiden suosio kasvoi valtavasti, kun ihmiset alkoivat kommentoida ohjelmaa sosiaalisessa mediassa.

– Satuhäistä on tullut sosiaalinen instituutio. Se on myös sosiaalinen tapahtuma: sarjaa kokoonnutaan katsomaan yhdessä ja otetaan mukaan eväätkin. Tämä on taannut meille vahvan suosion.

Moni muutkin Ylen ohjelma, esimerkiksi suosittu Siskonpeti-sketsisarja, joutuu odottamaan päätöstä jatkostaan syksyyn.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 

Kommentit