Kuva: Panu Pälviä

Köyhä syö puuronsa ilman voisilmää ja tarvitsee kekseliäisyyden lisäksi huumorintajua. Toimittaja kokeili, pärjääkö hän kuukauden ajan peruspäivärahalla.

 

Kaapissa on makaronia ja näkkileipää. Margariiniakin on, mutta siinäpä se. Näillä pitäisi elää reilut viisi päivää. Kaveri pyytää leffaan. Ruahhahhah!

On 26. päivä elokuuta. Tarkoitukseni oli elää kuun loppuun peruspäivärahalla.

Rahaa on jäljellä muutama euro, joten edessä näyttäisi olevan epäonnistuminen. Miten tässä näin kävi?

Palataan muutama viikko ja pari hassua seteliä taaksepäin. Idea kuulostaa hauskalta: teen kuukauden mittaisen tripin köyhyyteen ja testaan, miten minimillä eletään. Tullaanko toimeen? Nautitaanko elämästä vai kituutetaanko vain?

Köyhän kuukauden jälkeen palaan omaan, mukavaan elämääni. Sitä ennen kuvittelen eläväni ihanan yksinkertaisesti: syön yksinkertaista, edullista, itse laittamaani ruokaa kauden kasviksista. Säästän rahaa. Alan nähdä maailman uusin silmin. Viisastun.

Peruspäiväraha tarkoittaa verojen jälkeen 526,85 euroa kuukaudeksi. Lisäksi saisin asumistukea 261,50 euroa. Vähennän summasta vuokran, 550 euroa. Jäljelle jää 238,35 euroa. Vähennän muut pakolliset: julkisen liikenteen kuukausilippu, halvin nettiyhteys, pieneksi arvioidut puhelinmenot – ja voilà, ruokaan, viihteeseen ja muuhun elämään olisi kuukaudeksi käytettävissä 177 euroa. Laitan summan kukkarooni ja alan kuluttaa.

Köyhästi cool?

6.8.2012 K-Market Munkkivuori. Näkkileipää, margariinia, jauhelihaa, tomaattia, sipuli, makaronia: 6,90 €. Alkuinnostukseni on korskean hurskastelevaa, ja tunnen
ensimmäisillä kauppareissuilla tyydytystä. Edessä oleva nainen ostaa kasan tavallisen näköisiä elintarvikkeita mutta käyttää niihin 80 euroa. Minä en käytä. Näkkileipä on hyvää. Karkit ovat ihmiselle tarpeettomia. Köyhä pärjää ilman turhuuksia ja jalostuu paremmaksi ihmiseksi.

Suositulla keskustelupalstalla on puhuttu siitä, paljonko vähimmillään menee kuukauden ruokiin. Moni keskustelija kertoo pärjäävänsä 80 eurolla. Pystyy kuulemma herkuttelemaankin, jos ostaa halvinta vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa: "Ei aina tartte syödä sitä kalliimpaa Eldoradoa ja muuta."

Lukijalle keskusteluketjusta ei jää päällimmäiseksi herkuttelufiilis.

"Aamupalaksi ruishiutaleita. Kilon Nalle maksaa vajaa 2 €, ja siitä tulee monet aamiaiset. Ilman voisilmää kannattaa tehdä tarpeeksi löysää, että sen voi juoda."

”Leipänä välillä ihan kuivaa näkkäriä. Margariinia lisäksi silloin, kun on varaa. Jauhelihaa 4 x 400g ja makaronia kaksi pussia, sipuli joukkoon. Saa kaksi kattilallista jauhelihamakaronia, ja se riittää neljäksi tai venytettynä viideksi päiväksi."

Köyhät kyykkyyn

9.8. S-Market Vallila. Kukkakaali, kaali, ruispalat, multivitamiinijuoma, vihreä linssi, juusto, muovikassi: 13,20 €. Kotimaiset hedelmät, miljardi euroa kilo. Ei taida olla vielä kausiherkkujen aika. Luomuvihannekset, hullun kalliita. Maailmakaan ei nyt pelastu. Ihmiset kiskovat kärryihinsä ihanalta tuoksuvia tuoreita basilikoja ja minttuja. Kaali on onneksi aika halpaa.

– Sä oot ostanu muovikassin! Miksi sä oot ostanu muovikassin?

Työkaverini katsoo järkyttyneenä ostoskuittiani. No, en vain muistanut ottaa omaa kassia mukaan. Jos olisin pysyvästi köyhä, muistaisin, koska kahden muovikassin hinnalla saa jo ison pussillisen makaronia.

Makaroni on edullista – ei tuorepasta vaan tavallinen sarvimakaroni. Sitä löytyy marketeista kuivatavaroiden alimmalta hyllyltä. Jos haluaa nähdä ympärillään köyhiä, kannattaa etsiä makaronihyllyn edestä, lattian rajasta. Siellä kykkii tänäänkin iäkäs mies vertailemassa kilohintoja.

Vielä vähän aikaa sitten oletettiin, että vanhuksilla menee taloudellisesti yllättävän hyvin, vaikka eläkkeet ovat pieniä. Ikäihmisiä ei näet näkynyt toimeentulotuen asiakkaina niin paljon kuin olisi luullut.

Tänä talvena tehtiin tutkimus Kuopion leipäjonosta, ja siellähän he olivat: sinnittelevät seniorit, jotka syövät puuron ilman voisilmää ja hakevat mieluummin ruoka-apua kuin käyvät sossussa.

Minun köyhäilydieettini ei perustu terveelliseen ruokaan. Kauden kasvikset ovat kalliita, euron juustohampurilainen on halpa. Avokadosta ja saksanpähkinöistä saisi hyviä rasvoja, mutta hyvät rasvat tuntuvat nyt kovin kaukaiselta ajatukselta. Ne kuuluvat samaan ruokahifistelyn maailmaan kuin luomu, lähi, reilu ja tuore. Rasvoista puheen ollen en näytä kärsivän aliravitsemuksesta. Farkut kiristävät entistä enemmän.

Ei pelkästään leivästä

10.8. Laulutunti: 35 euroa.  Koska Olen Sen Arvoinen. Yleensä tuntuu hyvinkin järkevältä käydä pari kertaa kuussa tunnilla. Se antaa energiaa ja on hauskaa. Ei kai köyhäkään kaikesta kivasta tingi. Ei kai?

Mitä kuuluu kohtuulliseen toimeentuloon? Taannoisessa paneelikeskustelussa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että köyhälläkin on oikeus esimerkiksi huulipunaan – ei ehkä Diorin punaan, mutta markettituotteeseen. Minäkin luulin viikko sitten, että tässä olisi kysymys valinnoista. Ostaisin halvempaa briejuustoa. Kävisin ehkä kirpputorilla katsomassa, löytäisinkö sieltä hauskan kesäpaidan. Ja höpö höpö. Viikon jälkeen on selvää, että köyhä ei shoppaa eikä todellakaan käy millään laulutunneilla.

– Siihen tottuu. Ei vain osta mitään. En ikinä puhu ystävien kanssa ostelemisesta, kertoo Tiina Molander.

Hän on 36-vuotias oululainen teini-ikäisen lapsen yksinhuoltaja, työtön ja velkajärjestelyssä – köyhä suunnilleen vuodesta 2003, vakipaikasta irtisanoutumisen ja avoeron jäljiltä. Tiinan kotona huonekalut ovat roskiksista ja ystäviltä, vaatteet on saatu kesäkuntoon hoikentuneilta tutuilta. Lapsen tukka on leikattu itse. Tiinaa naurattaa, kun kysyn, joutuuko hänkin kävelemään rucolaosaston ohi ostamatta.

– Toki yritän syödä myös vihanneksia, mutta meidän köyhien vakiopolku Lidlissä näyttää johtavan helposti einespuolelle ja pakastepizza-altaalle. Lenkkimakkara maksaa 89 senttiä, salaattipussi tuplasti enemmän.

Vähävarainen tarvitsee Tiinan mukaan hyvän mielikuvituksen ja huumorintajua, muuten masentuisi. Tiinalla on nykyään aikaa lapselle ja ystäville, mutta raivostuttavia asioita riittää: yksinhuoltajien asema, turhauttava byrokratia, terveellisen ruuan kalleus.

– Minulle on myös sanottu suoraan, että ethän sinä voi olla köyhä, kun olet ylipainoinen. On yllättävää, miten moukkamaisia ihmisiä vielä löytyy. Toisaalta olen itse niin kova pitämään mölyä, että kerjään ehkä samalla muiltakin suoraa puhetta.

Köyhän harrastukset ovat simppeleitä. Tiina käy koirien kanssa lenkillä, ostaa Lidlistä vibraattoriin edullisia paristoja, lukee,piirtää ja bloggaa. Itselleen hänellä ei ole tarvetta ostaa asioita, mutta teini-ikäinen tarvitsee enemmän: vaatteet, joilla ei erotu joukosta ja tietokoneen, jotta ei syrjäydy kavereista.

Elämää minimillä

16.8. Elämäntilanne vaatii tilitystä eli pussikaljaa. Kaupan halvimmat tölkit ovat huoneenlämmössä, kylmästä saa vain kalliimpia. Näin sitä nöyryytetään ihmistä. Ostan kylmän ja kalliin, 2,60 euroa. Raivostuttaa sekin, että töissä joku, ehkä monikin, on lorauttanut kahvimaitonsa minun maitopurkistani. Nimikoin tölkin näkyvästi, tunnen jäätävää raivoa näpisteleviä kollegoitani kohtaan. Harkitsen, että lopetan myös itse naapuritoimituksen maitopurkista ammentamisen.

Saan puhelimeen Toivo Nyyssösen. Hän on sosiaalityöntekijä Lappeenrannasta ja kertoo, että oikeasti voisin hakea peruspäivärahan lisäksi toimeentulotukea. Virallisten laskutoimitusten mukaan ihmisen pitäisi tulla toimeen 461 eurolla kuussa.

– Kyllä sillä aluksi voi elää ihan hyvää elämää, Toivo aloittaa.

Aluksi, niin. Jos tietää olevansa väliaikaisesti köyhä, jaksaa ehkä reippaasti marjastaa, sienestää ja kuivata villiyrttejä. Mutta kun tilanne pitkittyy, ihminen lannistuu. Köyhyyden mukana tulee helposti velkaantumista, päihdeongelmaa, masennusta ja yksinäisyyttä. Jossain vaiheessa tulee myös odottamaton
menoerä, joka kaataa budjetin ja saa horsmanversojen ja suppilovahveroiden kanssa kikkailun tuntumaan turhalta. Tiina Molanderille sellainen katastrofi voisi olla vaikka koiran sairastuminen.

– Koira pitäisi päästää heti koirien taivaaseen, lääkärikuluihin ei olisi rahaa.

Toivo kertoo, että toimeentulotuen asiakaskunta on kirjavaa. Seassa on yksinäisiä, perheellisiä, yrittäjiä ja opiskelijoita. Työttömiä, mutta myös entistä enemmän osa-aikatyötä tai pätkäduuneja tekeviä. Se on huolestuttavaa. Sekin on huolestuttavaa, että vuonna 1994 syntyneellä nuorella saattaa olla 10 000 euroa ulosotossa.

– Surullisimpia puolia tässä työssä on se, että ihmisillä on niin hankalia taustoja. Kun on jaettu tarpeeksi huonot kortit, mikään ei onnistu. Pelkkä raha ei auta, pitäisi olla sosiaalistakin pääomaa.

Ei reissuja, ei lahjoja

23.8. Kummitytön synttärilahja: 11 €. Olisin halunnut ostaa jotain, mihin 14-vuotiaalla itsellään ei olisi varaa. Tämän
Glitter-varvaskorun ja kynsilakan hän pystyisi ostamaan itsekin. Toinen ongelma: kesänpäättäjäisviikonloppu mökillä. Paineita lähteä, mutta ei varaa junalippuun eikä juhlaruokaan. Nyt olisi kahdensadan euron pikavipin paikka. Päädyn pummaamaan siskolta kyydin ja ylöspidon.

Tiina Molander ei  mökkeillyt edes juhannuksena vaan kävi pyöräilemässä ympäri kaupunkia. Festareilla tai keikoilla häntä ei kesällä nähty – paitsi kerran, kun hän vaihtoi yhden taulun lippuun Erinin keikalle.

Bileet, ulkona syömiset ja reissut ovat niitä kohtia, joissa köyhä alkaa lipua varakkaampien kavereiden elämän ulkopuolelle. Kun ei pysty osallistumaan, haluaa eristäytyä. Tiinan mukaan monet vähävaraiset ostavat lahjoja velaksi tai jäävät juhlista pois.

– En minäkään osta lahjoja. Jos lapsi menee synttäreille, lahjaan on pakko olla varaa. En tajua, miten monen lapsen yksinhuoltajat saavat paletin pysymään kasassa.

Tiina kuuluu edelleen monenlaisiin ystäväpiireihin. Helpointa on hengittää sellaisten kanssa, joille ura ja raha eivät merkitse kaikkea. Varakkaammille äänekäs köyhä on kiusallinen piikki lihassa.

– Olin kerran juhlissa, joissa kaikki esittäytyivät: "Minä olen Anna, olen projektipäällikkö ja harrastan sitä ja tätä". Minä kerroin olevani Tiina, ypöyksinhuoltaja lähiöstä ja harrastavani perheneuvolakäyntejä. Ihmiset vaivautuivat. He olisivat ehkä halunneet sanoa, että otan osaa, mutta ei sekään oikein sopinut, kun olin siinä iloisena bilettämässä.

Entä köyhyyden periytyminen, josta puhutaan nykyään paljon? Toivo Nyyssönen huomaa työssään, että 90-luvun laman jäljiltä on kasvamassa uusi sukupolvi ilman mallia siitä, miten saadaan elämän syrjästä kiinni. Samalla, kun toiset saavat perintöjä, toisille omistus-asuminen lipuu mahdottomaksi haaveeksi. Tiina Molander toivoo, että hänen esimerkkinsä ei kannusta lasta ainakaan apatiaan.

– Opiskelen koko ajan avoimessa yliopistossa, pidän itseni ajan hermolla. Jos en olisi käynyt kouluja, en olisi näin hyväntuulisena kertoilemassa köyhyydestä. Koulutus auttaa pitämään puoliaan, ja on loistava uudistus, että työttömällekin sallitaan nykyään omaehtoinen opiskelu.

Tiina ei haluaisi palata entiseen elämäänsä miettimään, millaiset sohvatyynynpäälliset seuraavaksi ostaisi. Mutta on köyhyys tuonut mukanaan huomattavan tylsiä asioita. Ei ole kivaa olla lapselleen velkaa. Vähemmän hauskaa on myös miettiä, mistä saadaan ainesosat kotitaloustunnilta tulleisiin läksyihin. Äidin köyhyyden ei tarvitsisi kuulua lapselle, mutta kun se kuuluu.

Ratkeaminen

28.8. Luovutan, en pärjännyt. Varattomuuskokeiluni on kieltämättä ollut holtitonta pelleilyä: mainitsematta jäi esimerkiksi viikonloppuretki Vantaalle katsomaan Jukolan viestiä. Seutuliput, aamukahvit, sämpylä, metrilaku ja muu tärkeä: vajaat 20 euroa. Viimeisellä viikolla tapahtui myös ratkeaminen suklaan, rucoloiden, basilikojen ja salaattijuuston äärellä, ainakin 10 € ylimääräistä. En käyttänyt Lidliä, koska sitä ei ollut lähellä.

– Onhan sulla puurohiutaleita vielä! muistuttaa lähimmäinen, joka varmasti on juuri syönyt sitruunaisen savulohipastan päivälliseksi.

Koetapa itse syödä viikko puuroa, kun olet jo valmiiksi kyllästynyt yksitoikkoisiin eväisiin. Elämänohjeiden vastaanottaminen ei nyt huvittaisi. Tiinan tuttaviltakin tulee välillä hyviä neuvoja. "Mee töihin" on yksi suosittu, "kerää pulloja" toinen.

Kuinka Tiina sitten pärjää? Häneltä menee kahden hengen ruokiin kuukaudessa 120 euroa. Dyykkaus tosin auttaa paljon. Ihmiset, jotka kaivelevat kauppojen roskiksia eivät siis ole elämäntapaintiaaneja vaan yksinhuoltajaäitejä lähiöstä.

Roskisbisnes ei ole helppoa, koska kaupat ovat alkaneet lukita jätepisteitään. Bonuksena tulee yhteiskunnallinen raivo, kun Tiina näkee roskiin heitettävän ruuan määrän. Joulun jälkeen lihatalouden eettisyys tiivistyy roskisten liepeillä. Sika kasvatetaan, jotta se voitaisiin teurastaa ja heittää kinkku kaatopaikkakuormaan.

Nyt syksyllä Tiinan ruokatalous elää runsauden aikaa, koska ystävät tekevät pakastimiinsa tilaa uudelle sadolle. He tuovat vanhoja marjoja ja viime joulun lanttulaatikot Tiinalle, joka ottaa avun iloisena vastaan.

Toisin kuin minä, joka poistuin elokuun lopussa köyhyyden piiristä, Tiina ei ole pääsemässä lähiaikoina pakoon. Hän opettaa satunnaisesti sarjakuvan tekoa, hakee aika ajoin töitä ja aikoo pyrkiä ensi keväänä ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalialaa. Rahatilannetta opiskelu ei kohenna, mutta Tiina on tottunut pärjäämään pienellä.

– Olen sellainen persoona, että elän tässä hetkessä. Tai kuten lähipiiri kuvailee, olen kuin koira, joka ei pysty hahmottamaan muita aikaulottuvuuksia.

– Ja jos rahaa tulee, en osaa käyttää sitä. Sain jokin aika sitten 200 euroa kilometrikorvauksia, kun minut oli pyydetty opettamaan sarjakuvaa ja onnistuin saamaan auton lainaan. Hullaannuin ja leikin hetken, että olen niin kuin muutkin. Ostin Comfortia enkä halpaa huuhteluainetta ja Oivariinia Lidlin Vita D'orin sijasta. Ai että oli hienoo.

Salainen säästötili, tilipäivän ostoreissut... Kaikki raha-asiat eivät kantaudu kumppanin korviin. Me haluamme tietää, mitä rahaan tai kulutukseen liittyviä asioita parisuhteissa pimitetään ja mitä siitä seuraa.

Kaikilla on pieniä salaisuuksia – ja se on ihan hyväksyttävää myös parisuhteessa. Parisuhdeterapeutti Anne Heikkinen kertoi taannoin Me Naisille, että jokaisella on oikeus yksityisyyteen, vaikka elämänsä toisen kanssa jakaakin.

”Vaatimus täydellisestä avoimuudesta on jopa mahdoton.”

– Parisuhde on kahden ihmisen välinen sopimus, eikä ole mitään stereotyyppistä mallia, mitä toiselle tarvitsee tai ei tarvitse kertoa. Vaatimus täydellisestä avoimuudesta on jopa mahdoton, sillä ihminen muuttuu itsekin jatkuvasti, hän kertoi.

Suuret, rahaan liittyvät asiat Heikkisen mielestä olisi kumppanille kuitenkin hyvä jakaa.

– Ei ole puolison kunnioittamista saattaa häntä tilanteeseen, johon hän ei ole voinut varautua.

Totuus on kuitenkin asiantuntijan kehotuksia ihmeellisempää. Haluammekin tietää, minkälaisia rahaan liittyviä asioita sinä olet salannut kumppaniltasi.

Jaa tarinasi oheisella lomakkeella. Autat samalla jutunteossa!

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Gestapon toiminta perustui isolta osin tavallisten saksalaisten tekemiin ilmiantoihin, mutta naiset auttoivat natsi-Saksan salaista poliisia selvästi vähemmän kuin miehet. Naiset tekivät ilmiantoja useimmiten kostoksi.

Natsi-Saksan salaisen poliisin Gestapon tehtävä oli etsiä ”valtakunnan vihollisia”. Sen palveluksessa oli enimmillään 16 000 poliisia, mutta se ei pystynyt valvomaan koko suurta Saksaa. Iso osa ilmiannoista tuli tavallisilta saksalaisilta.

Noin 17 prosenttia kaikista ilmiannoista tuli naisilta. Naiset antoivat ilmi paitsi aviomiehiään myös naapureitaan ja sukulaisiaan – etenkin avioliiton kautta saatuja.

– Naiset auttoivat Gestapoa huomattavasti vähemmän kuin miehet, mutta heidän motiivinsa ilmiantoihin olivat lähes aina henkilökohtaiset: joko kateus tai kosto, Frank McDonough kertoo.

”Naiset auttoivat Gestapoa huomattavasti vähemmän kuin miehet, mutta heidän motiivinsa ilmiantoihin olivat lähes aina henkilökohtaiset: joko kateus tai kosto.”

Kansainvälisen politiikan professori on kirjoittanut kirjan Gestapo: Natsi-Saksan salaisen poliisin historia (Atena), joka on juuri julkaistu myös suomeksi.

Gestapon kortistoon kirjattiin tarkoin jokainen pidätys, mutta suuri osa arkistosta tuhottiin sodan loppuvaiheissa. McDonough pääsi kuitenkin tutkimaan Gestapon Düsseldorfin-arkistoa, jonka karuihin paljastuksiin hänen kirjansa nyt perustuu. Kirjassaan McDonough kumoaa Gestapoon liitettyjä myyttejä, joista on yksi on salaisen poliisin ”kaikkialle ulottunut valvontakoneisto”.

– Se 'koneisto' koostui tavallisista saksalaisista: Gestapo oli riippuvainen kansalaisten ilmiannoista. Vain 15 prosenttia tapauksista sai alkunsa Gestapon oman tarkkailutoiminnan perusteella.

Naisen kosto

Naisten ilmoitukset tulivat useimmiten kodin piiristä, sillä naiset liikkuivat ja työskentelivät miehiä harvemmin kodin ulkopuolella, ja kotiin naisia natsi-ideologian mukaisesti yhä tarmokkaammin työnnettiin.

Muuan rouva Hof Düsseldorfista oli tyypillinen esimerkki naisesta, joka antoi ilmi oman miehensä. Hän väitti Gestapolle miehensä vastustavan Hitlerin hallintoa ja kannattavan vasemmistoa. Tutkinnassa kuitenkin selvisi, että herra Hof oli kyllä vaimoaan pahoinpitelevä juokale, mutta mitään todisteita valtionvastaisesta toiminnasta ei koskaan löytynyt.

Naiset tehtailivat vääriä ilmoituksia myös petollisista aviomiehistään. Joskus naisella saattoi itsellään olla uusi rakastaja, ja aviomies piti saada siivottua pois pelistä. Gestapo oppi nopeasti erottamaan motiivit ilmiantojen takaa.

Naiset tehtailivat vääriä ilmoituksia myös petollisista aviomiehistään.

Gestapo suhtautui varauksella etenkin työläisnaisten tekemiin ilmiantoihin silloin, kun niiden kohteena oli 'tavallinen' saksalainen eli vaaleahiuksinen, keskiluokkainen hetero. Herra Hofkin selvisi varoituksella, koska pelkkä vaimon kokema vääryys ei olisi voinut Gestapoa vähempää kiinnostaa.

Yleisesti ottaen ilmiantoja tekivät ylivoimaisesti eniten työväenluokan ja alemman keskiluokan ihmiset. Yläluokan tai koulutetun keskiluokan edustajat raportoivat toisinajattelusta ani harvoin. Natsit kuitenkin olisivat halunneet palavasti keskiluokan tuen.

Kielletyt romanssit

Kaikille ei käynyt yhtä hyvin kuin herra Hofille. Jotkut tulivat ilmiannetuksi – ja joutuivat sen jälkeen turvasäilöön tai jopa keskitysleirille – pelkästään siksi, että he olivat kuunnelleet ulkomaista radiokanavaa tai heillä oli pöytäliina, jossa oli sirpin ja vasaran kuva.

Vuonna 1933 perustettu Gestapo jäljitti aluksi lähinnä kommunisteja, mutta alkoi myöhemmin ”rotupuhtauden” hengessä vainota myös esimerkiksi romaneja, homoseksuaaleja, mielisairaita, vammaisia ja jopa pitkäaikaistyöttömiä.

Myöhemmin Gestapoa alkoivat kiinnostaa myös sukupuolisuhteet. Vuonna 1935 natsit kielsivät saksalaisten ja juutalaisten väliset avioliitot ja sukupuolisen kanssakäymisen.

Erityisesti naiset tekivät sukupuolisuhteisiin liittyviä ilmiantoja. Tällaisten tapausten määrä kasvoi etenkin sodan aikana. Yleensä kyse oli sotaan lähteneiden miesten vaimoista, joilla oli suhde vierastyöläiseen. Naiset antoivat ilmi varsinkin sellaisia naisia, jotka olivat tulleet avioliiton kautta heidän sukulaisikseen.

Gestapon mielestä sotilaiden vaimojen salasuhteet söivät moraalia, ja sodan aikana keskitysleireihin lähetetyistä 10 000 saksalaisnaisesta huomattava osuus oli naimisissa olevia, jotka oli tuomittu "kielletystä kanssakäymisestä".

Julmaa leikkiä?

Ilmiantaminen Gestapolle kuulostaa harvinaisen julmalta tavalta kostaa, sillä seuraukset saattoivat olla arvaamattomat. Tajusivatko ihmiset, millaisia seurauksia heidän teoillaan saattoi olla?

"Heidät oli vakuutettu siitä, että niin tulee toimia: ilmiantaminen on isänmaallinen teko ja yhteisölle hyväksi."

– Uskon, että he tajusivat. Monen motiivina oli kosto, mutta toisaalta ihmiset oli myös vakuutettu siitä, että niin tulee toimia: ilmiantaminen on isänmaallinen teko ja yhteisölle hyväksi. Kyllähän monissa maissa poliisillakin on edelleenkin päivystävä puhelin, johon voi soittaa ja kertoa, jos näkee jotain rikollista. Ei Gestapolle ilmiantaminen siinä mielessä ollut tuon ajan Saksassa sen kummallisempaa, McDonough sanoo.

McDonough muistuttaa, että oli paljon naisia, jotka eivät natsi-ideologista piitanneet, vaikkeivät olisi sitä näkyvästi vastustaneetkaan.

– Natsit halusivat kääntää kelloa taaksepäin ja pysäyttää muun muassa kaiken sen kehityksen, mitä naisen asemassa oli tapahtunut. He halusivat naiset tiukasti takaisin kotiin. Lasten synnyttämisestä palkittiin: kahdeksasta lapsesta sait kultamitalin, kuudesta hopeaa ja niin edelleen. Mutta kun saksalaisissa perheissä ennen natsihallintoa oli keskimäärin 2,4 lasta, sen vallan aikana lapsiluku tippui 2,1 lapseen. Niin paljon natsien mitalit naisia kiinnostivat.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

– Selvästi kriitikko haluaa, ettei kukaan kävisi katsomassa elokuvaa, ohjaaja Tuukka Temonen sanoo Me Naisille.

”Mä odotin todella paljon Kalle Kinnusen arvostelua TMK-leffasta. Onhan hän alansa arvostetuimpia. Sit kun tää nyt tuli, niin elokuvasta ei sanota juuri mitään? Mä jotenkin luulin, että elokuvakriitikko arvostelee elokuvia eikä niiden tekijöitä?”

Näin elokuvaohjaaja Tuukka Temonen avautui Facebook-sivuillaan Image-lehden kolumnin jälkeen.

Elokuvakriitikko Kalle Kinnunen luonnehti kolumnissaan Teit meistä kauniin -elokuvaa muun muassa ”teolliseksi vanukkaaksi”. Kinnunen kuvaili myös, että ”kliimaksi näyttää maakuntabändin 500 euron musavideolta”.

Miksi Kalle Kinnusen kolumni ärsyttää niin paljon, Tuukka Temonen?

– Kollegat, läheiset ja kaikki tutut ovat sanoneet, ettei yhdestä kolumnista kannata välittää. Mutta se on julkista pilkkaa, ja on epäreilua, että elokuvan tekijää pilkataan tällä tavalla, Temonen sanoo Me Naisille.

Vaikka Temonen ilmaisee voimakkaasti mielipahansa, hän kirjoitti Facebookissa, että hänestä vanukasjuttu on myös ”kehu, joka yllätti”.

– Halusin tehdä viihteellisen elokuvan. Jos elokuvasta tuli vanukas, niin sehän tarkoittaa, että se on suhteellisen helposti katsottava viihde-elokuva, Temonen iloitsee.  

– Ymmärrän, että Teit meistä kauniin ei ole Kinnusen elokuva eikä hän pidä siitä. Mutta selvästi hän haluaa, ettei kukaan kävisi katsomassa elokuvaa.

”Maltillinen laina, suuret vakuudet”

Niin Tuukka Temosella kuin hänen Olga-vaimollaan on paljon kiinni elokuvassa, jolla on miljoonabudjetti.

– Otimme elokuvaa varten itse 150 000 euron lainan ja panttasimme sen vuoksi omaisuuttamme, Temonen taustoittaa tilannetta.

Lue myös! Olga Temonen: Oli haastavaa näytellä Tuukan ohjauksessa

– Laina on maltillinen, mutta yrittäjiltä vaaditaan Suomessa paljon vakuuksia 150 000 euron vuoksi.

Temoset ovat joutuneet kiinnittämään elokuvaansa varten sekä oman että Tuukan äidin kodin sekä yrityksensä kiinteistön.

– Äiti ei koskaan ota varauksetta poikansa ideoita, mutta kyllä hän nopeasti lämpeni ajatukselle.

”Lainan maksaa takaisin parissa vuodessa.”

Talousasiat ovat Temosen mukaan panttauksista ja lainasta huolimatta kunnossa.

– Vedämme tälläkin hetkellä koko ajan normaalia yritystoimintaa eikä meidän tarvitse kituuttaa. Tuollaisen lainan maksaa takaisin parissa vuodessa. Pääsisimme myös purkamaan kiinnityksiämme vaikka heti, mutta haluamme säästää rahaa elokuvan markkinointikassaan.

Apulanta-elokuvassa nähdään paljon nuoria näyttelijälupauksia, joista Temonen sanoo itse olevansa erittäin ylpeä.

Lue myös: Apulanta-elokuvan näyttelijät julki – tältä he näyttävät Tonina, Sipenä, Tuukkana ja Anttina

Elokuva kertoo Apulannan ensimmäisistä vuosista. Yhtyeen keulakuvaa, Toni Wirtasta näyttelee Tatu Sinisalo, rumpali Sipe Santapukkia Teppo Manner ja ex-basisti Temosta Iiro Panula.

Millaiset tavoitteet ohjaaja on asettanut 7. syyskuuta ensi-iltaan tulevalle elokuvalle?

– En uskalla haaveilla tästä Luokkakokouksen tai Leijonasydämen kaltaista menestystä. Jos yksikin ihminen katsoo tämän elokuvateatterissa, olemme tyytyväisiä. Mutta jos 150 000 ihmistä näkee elokuvan, niin se on huippumenestys.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Uutta siivoojaa haetaan perheen verkkosivuilla. Uudelle työntekijälle tarjotaan asumis- ja ruokaedut Buckinghamin palatsissa, mutta palkassa ei ole kehumista.

Ison-Britannian kuningasperhe etsii virallisilla verkkosivuillaan uutta siivooja-assistenttia hulppeaan Buckinghamin palatsiin. Uuden työntekijän toimenkuvaan kuuluu ”sisätilojen mattojen, huonekalujen, historiallisten vaasien ja korvaamattomien maalausten siistiminen ja niistä huolehtiminen".

Pelkkää pölyjen pyyhkimistä työ ei todellakaan ole.

Buckinghamin palatsin siistijän kämppis. Tunnetaan myös nimellä kuningatar Elisabet II. Kuva: Shutterstock
Buckinghamin palatsin siistijän kämppis. Tunnetaan myös nimellä kuningatar Elisabet II. Kuva: Shutterstock

Ilmoituksen mukaan kuningasperheen virallisen kodin siistijäksi halutaan tyyppi, joka tekee työtään suurella ylpeydellä. Häneltä vaaditaan erinomaisia kommunikaatiotaitoja ja hyvää ajanhallintakykyä. Aiempaa kokemusta siivoamisesta ei vaadita. Eniten kaivataan tiimityöskentelytaitoja.

”Tämä ei ole tavallinen taloudenhoitotyö. Sinä työskentelet ja elät henkeäsalpaavassa, historiallisessa ympäristössä samalla pitäen huolta siitä, että ympäristö on parhaimmillaan, kun sitä esitellään kollegoille, vieraille ja tietenkin kuninkaalliselle perheelle”, työpaikkailmoituksessa kerrotaan.

Tarkkaa palkkaa ilmoituksessa ei mainita. Daily Mail kuitenkin kertoo, että aiemmin vastaavasta työstä palatsissa on maksettu vuodessa 14 000 puntaa (noin 16 400 euroa). Lehti kuitenkin huomauttaa, että ruoka- ja asumisetuineen palkka on kohtuullinen. Lisäksi työhön kuuluu 33 päivän vuosiloma.

Ja mikä parasta: pestin napannut saa asua vuoden ympäri ainutlaatuisessa ympäristössä yhdessä kuningatar Elisabet II:n kanssa.

Tässä työssä saattaa ihan helposti törmätä myös herttuatar Catherineen tai prinssi Williamiin. Kuva: Reuters
Tässä työssä saattaa ihan helposti törmätä myös herttuatar Catherineen tai prinssi Williamiin. Kuva: Reuters

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 
 

 

Buckinghamin palatsi

1700-luvulla rakennetussa palatsissa on 19 tapaamishuonetta, 52 makuuhuonetta, 188 makuuhuonetta henkilökunnalle, 92 toimistoa ja 78 kylpyhuonetta.

Palatsin ja sen taidekokoelman omistaa virallisesti Britannian hallitus.

Palatsi on nykyisin kuningatar Elisabet II:n arkiasunto. Siellä työskentelee yli 450 ihmistä.