Kuva: Shutterstock

Fitness-buumi näkyy jo työelämässä, jossa ulkonäköpaineet lisääntyvät entisestään. – Ihannetyöntekijä on 35-vuotias, hoikka ja sporttinen mies, työelämätutkija sanoo.

Ei riitä, että on kaunis tai komea. On oltava myös maratoonarin kunto ja salilla treenatut lihakset.

Kesällä Alexander Stubb näytti, kuinka pääministerilläkin on aikaa triathlonkilpailuun. Vaikka työ on rankkaa, kunnossa on ­pysyttävä. Ulkonäköpaineet ovatkin työelämässä yhä yleisempiä.

– Ihanne fitness-vartalosta on voimistunut kymmenen viime vuoden aikana, kertoo kehollisuutta työelämässä tutkiva Jaana Parviainen Tampereen yliopistolta.

– Stubbin hoikka mutta lihaksikas vartalo on sellainen, joka näyttää nyt hyvältä.

Työmarkkinat ovat koko 2000-luvun muuttuneet epävarmemmiksi, ja samaan aikaan huoli ulkonäöstä on kasvanut. Jatkuvat yt-neuvottelut korostavat ilmiötä entisestään. Kun yhtä työpaikkaa saattaa hakea sata ihmistä, kohdistuu huomio siihen, miltä kukin heistä näyttää.

– Rekrytoijat tekevät usein päätöksiä perstuntumalta, Jaana Parviainen sanoo.

– He saattavat arvioida ihmisten kykyjä ruumiillisten piirteiden perusteella. Ylipainoinen työnhakija voi ­herättää epäilyn, onko hän riittävän tehokas ja pystyykö hallitsemaan tehtäviään, jos ei pysty hallitsemaan omaa painoaan. Päätelmät voivat olla aika armottomia.

Etsimme tyylikästä putkiasentajaa

Ulkonäköön kiinnitetään yhä enemmän huomiota sellaisillakin aloilla, joilla sillä ei aiemmin ollut merkitystä. Jaana Parviainen vetää tutkimusprojektia The Working Body in the Post-Industrial Economy. Siinä on selvinnyt, että edes putkiremonttia tekevä raksamies ei voi häärätä ihmisten ­kotona minkä näköisenä tahansa. Kun tutkijat haastattelivat Nokian insinöörejä, selvisi, että heitäkin peilikuva ahdistaa.

– Monen työ on yhä enemmän tiimityötä ja neuvottelua. Ihmisten on oltava vakuuttavia ja vietävä ideoitaan eteenpäin. Ulkonäkö on osa vakuuttavuutta, Parviainen pohtii.

Erityinen merkitys ulkonäöllä on markkinointitehtävissä. Tämän sai huomata 34-vuotias tamperelainen Pauliina, joka sai vuosi sitten ylennyksen viestintäpäälliköksi. Aluksi hän meni töihin hupparissa ja tennareissa, mutta jemmasi jakun ja huivin pysyvästi työpaikalle yhden mokan jälkeen.

– Katsoin kalenterista, ettei minulla ole ulkoisia palavereja, ja pukeuduin töihin lökähtäneisiin perusfarkkuihin, likaisiin tennareihin ja joulunvihreään pöllöpaitaan, Pauliina kertoo.

– Juuri silloin toimitusjohtajamme päätti, että minun pitää olla paikalla, kun ­hänelle tulee vieraaksi kunnanjohtajia.

Suomen ulkopuolella ulkonäkö on ollut iso juttu jo pitkään. Esimerkiksi taide­asiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho on kertonut, että Lontoon Sotheby’s-huutokaupassa kaikki ovat kuin Kauniista ja rohkeista. Kansainvälisissä taidepiireissä on hänen mukaansa itsestään selvää, että
ulkonäkö on viimeisen päälle huoliteltu.

31-vuotias Anna työskentelee markkinointikoordinaattorina Tukholmassa. Hänestä ulkonäkö­paineet ovat siellä paljon kovemmat kuin ­aiemmassa kotikaupungissa Helsingissä.

– Naiset käyttävät personal trainereita, käyvät kosmetologilla ja
ostavat merkkilaukkuja. Omat paineeni hellittivät, kun sain lapsen kaksi ja puoli vuotta sitten. Enää ei ole aikaa murehtia ulkonäköä. Kaverini eivät tajua, miten voin hengata tukalla, jossa näkyy juurikasvu. Jos minulla olisi huono itsetunto, olisin varmasti sairastunut anoreksiaan täällä asuessani.

Haussa 35-vuotias lihaksikas mies

Jaana Parviaisen mukaan ihanteellinen työnhakija on 35-vuotias hoikka ja lihaksikas mies. Naiset ovat helposti liian nuoria tai liian vanhoja. Parikymppisen on vaikea päästä työhaastatteluun, ja yli 45-vuotiaan naisen on vaikea edetä urallaan, ellei hän jo ole pomo. Yleensä tulotaso on parhaimmillaan 40–50-vuotiaana ja alkaa laskea viidenkympin jälkeen.

51-vuotias Riitta huomasi vuosi sitten hyvinvointialan töitä hakiessaan, että hän on liian vanha.

– En ollut tajunnut olevani vanha, mutta töitä hakiessani ikä olikin este. Kilpailin kolmikymppisten, joka päivä jumpassa käyvien lapsettomien naisten kanssa. Minulle tuli fiilis, että minun ­pitäisi olla paljon trendikkäämpi, Riitta kertoo.

– Kun olin pukeutunut työhaastatteluun kirkkaanvihreään paitaan, rekrytoija alkoi korostaa, että kyseessä on virkamiehen tehtävä. Vaatteeni eivät olleet riittävän virkamiesmäiset. Pahimpia olivat naispomot. He katsoivat nenänvartta pitkin päästä varpaisiin.

Vanheneminen ahdistaa myös markkinointialalla työskentelevää 49-vuotiasta Kristiinaa. Hän on leikkauttanut yläluomensa näyttääkseen nuoremmalta.

– Mitä lähemmäs 50-vuotispäivä ­tulee, sitä enemmän tunnen paineita siitä, että pitää säilyä nuorekkaana ja freesinä. Työpaikan vaihtaminen vaikeutuu, sillä työnantaja palkkaa mieluummin hyvännäköisen ja kokemattomamman nuoren kuin jo vähän rupsahtaneen konkarin. Uskon, että keski-ikäinen mies saa helpommin uuden työpaikan kuin ­samanikäinen nainen.

62-vuotiasta Seijaa ikä ei ahdista, sillä koulutuspäällikkönä hän on jo edennyt hyvään asemaan.

– Jos jäisin työttömäksi, minulla olisi varmasti paineita näyttää nuoremmalta, Seija sanoo.

Hänkin haluaa kuitenkin näyttää virkeältä, ja valitsee työmatkavaatteet tarkkaan. Myös Seijan mielestä ulkonäköpaineet ovat koventuneet vuosien varrella.

– Olen pyöreä itäsuomalainen, mutta ei minun tarvinnut nuorempana ajatella, että se olisi este työllistymiselle.

Olethan kaunis, muttet liikaa

Ulkonäkö vaikuttaa palkkaankin. Amerikkalaistutkimuksissa kauniina pidetyt naiset ansaitsevat kahdeksan prosenttia enemmän kuin naiset keskimäärin, vaatimattoman näköiset neljä prosenttia muita vähemmän.

Komeat miehet ­ansaitsevat neljä prosenttia keskivertomiestä enemmän, rumat miehet kolmetoista prosenttia vähemmän. Myös koolla on väliä: Pitkistä miehistä tulee muita todennäköisemmin johtajia. Yhdysvaltojen presidentit ovat olleet kaikki pitkiä. Barack Obama on 185-senttinen.
Suomessa arvostetaan edelleen luonnollisen näköistä kauneutta. Naisella on syytä olla huoliteltu meikki, vaatteet ja hiukset – mutta liian hyvältä ei saa näyttää.

– Jos on liian hyvännäköinen, epäillään, että on päässyt asemaansa vain ulkonäkönsä ansiosta. Nuoria naispoliitikkoja rangaistaan ulkonäöstä jatkuvasti, Parviainen kertoo.

Suurten kaupunkien ulkopuolella naisillakin on toistaiseksi helpompaa. Riitan kokemuksen mukaan ulkonäköpaineet ovat paljon kovempia pääkaupunki­seudulla kuin pienillä paikkakunnilla. Hän päätyi töihin pieneen kuntaan, jossa paineet ulkonäöstä karisivat ­nopeasti.

– Täällä olen yhtäkkiä nuori, kaunis ja hoikka. Naisilla on töissä mummosandaalit, eikä meikkiä. Jopa minä olen mennyt töihin ilman ripsiväriä, Riitta kertoo.

Huono tukkapäivä ei haittaa

Onneksi kaupungissakin on huolettomia naisia, vieläpä pomoja. 37-vuotias suuressa, kansainvälisessä firmassa työskentelevä Minna kertoo, miten hänen esimiehensä onnistui lieventämään muidenkin
ulkonäköpaineita ja luomaan työpaikalle rennon tunnelman.

– Pomoni on arvostettu ammattilainen ja harvinaisen inspiroiva ihminen – jolla on usein huono tukkapäivä ja vaatteetkin usein vähän niin ja näin. Kassialmamainen habitus ei himmennä hänen valovoimaansa, päinvastoin, Minna kertoo.

– Olen tajunnut, ettei uranaisen uskottavuuden tarvitse olla ulkonäöstä kiinni. Pomoni on hyvin virkistävä esimerkki tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa – ja hyvä muistutus siitä, ettei paineisiin tarvitse alistua.

Toimistonaisen on kuitenkin vaikea heittäytyä omin luvin rennoksi, emmekä voi kaikki muuttaa maalle. Parviaisen mielestä vastaliike on näkyvissä esimerkiksi pelifirmoissa, joissa rentoa meininkiä ­korostetaan.
Perinteinen johtamiskulttuuri on murroksessa, ja uusilla aloilla saa työskennellä ja ­pukeutua eri tavalla. Kuinka sitten kapinoida ulkonäköpaineita vastaan?

– Ratkaisuna tuskin on kieltää ulkonäön merkitystä, tutkija miettii.
Ehkä pitäisi kuitenkin ottaa mallia pelifirmoista ja vetää välillä hupparit niskaan.

Lue myös:

Onko viehättävä ulkonäkö paras tapa menestyä työelämässä?

Silmät ristissä työpaikalle - näin sovitat työn rytmiisi

Parempi palkka puhumalla

Jos et tiedä, mitä tilata, tilaa munakas ja olut, Anna Perho kirjoittaa.

Omien vanhempien paras puoli on se, että heitä voi sujuvasti syyttää kaikista elämän vastoinkäymisistä: mitättömistä perintöodotuksista, erilaisista luonnevioista sekä persjalkaisesta ruumiinrakenteesta. (Puhun tietenkin yleisellä tasolla lainkaan viittaamatta omaan perheeseeni.)

Toki kasvattajiaan voi kiittää myös kaikesta hyvästä, mitä he ovat elämän emmeiksi antaneet. Sillä kieltämättä isäni neuvosta ”alkoholi kannattaa aina vaihtaa veteen puolenyön jälkeen” olisi varmasti ollut paljonkin iloa noudatettuna.

Niinpä me hakkaamme päätä samoihin seiniin kuin ihmiskunta ennen meitä.

Neuvomisen – sitähän kasvattaminen ärsyttävältä tosiolemukseltaan on – ongelma on se, että kannetut viisaudet eivät pysy tajunnan kaivossa. Ihmisen koodissa on ohjelmointivirhe, joka estää fiksumpaakin yksilöä ottamaan opiksi toisten sanomisista silloin, kun siitä todella olisi hyötyä. Eihän 80-lukukaan muuten olisi enää koskaan palannut muotiin kerran kadottuaan.

Niinpä me nakkelemme niskoja elämänviisauksille ja hakkaamme päätä samoihin seiniin kuin koko ihmiskunta ennen meitä.

Omille lapsilleni aion tästä huolimatta teroittaa ainakin seuraavia seikkoja:

Elämässä ei ole kiire. Mitä väliä, jos 19-vuotiaana ei tiedä vielä yhtään, mikä aikoo olla isona? Hampurilaisten paistaminen kirkastaa kyllä visiot ennen pitkää. Miksi ahdistua siitä, että ”kaikilla muilla” on tyttö- tai poikaystävä? Mikä kiire on pukeutua aikuisten vaatteisiin? Maaliviivaa ei ole, se on kunkin omassa päässä.

Kun hauskuuslamautin nimeltä perhe ja työelämä laukeaa, valvoa ei jaksa, nukkua ei ehdi.

Valvo kuin viimeistä päivää! Valvo! Kun hauskuuslamautin nimeltä ”perhe- ja työelämä” laukeaa, haaveilet yhtä aikaa valvomisesta ja nukkumisesta. Valvoa ei enää jaksa, nukkua ei enää ehdi. Älä bailaa kuin huomista ei olisi, bailaa kuin ylihuomista ei olisi.

Osta vain sopivia vaatteita. Huonosti istuva vaate tekee ulkonäölle huomattavasti enemmän hallaa kuin ylipaino, likainen tukka tai muu yksityiskohta, jonka pohtimiseen elämä on liian lyhyt. Sopiva on paljon oleellisempi argumentti kuin kallis, muodikas tai kun halvalla sai.

Eriparisukka jalkaan vain.

Eriparisukka jalkaan vain. Miksi tuhlata ainutkertaista elämäänsä täydellisen parin etsimiseen? Maailma ei kaipaa täydellisyyttä vaan toimintaa.

Jos astiaa on käytetty vain vähän, sen voi laittaa takaisin kaappiin. Säästää aikaa ja luontoa, kun ei lotrata veden kanssa, ja vastustuskyky vahvistuu, kun lautaselta tarttuu mukaan eilistä ruokaa. Sitä paitsi lasi, josta on juotu vettä, on tavallaan jo pesty.

Jos et tiedä, mitä tilata ravintolassa, tilaa munakas ja olut. Munakasta on lähes mahdoton pilata, ja olut nyt vain toimii kaiken kanssa, kunhan ei lähde pelleilemään nyhtöhipsterin jyvistä uutetuilla erikoisoluilla.

Ei sitä kukaan sadan vuoden päästä muista. Mitäkö? No mitään, vai muistatko sinä edes isoisoäitisi nimeä? Anna palaa.

Kaikki Me Naisten kolumnit voit lukea täältä

Mikael Gabriel ja Triana Iglesias hempeilevät yhteiskuvissa ja hehkuttavat toisiaan avoimesti.

Tämän illan Vain elämää -jakson jälkeen räppäri Mikael Gabriel, 26, nousee viimeistään kansansuosioon, mutta jotain ohjelmassa jää myös kertomatta. Kuka on se upea nainen, joka on viime aikoina kulkenut Mikaelin rinnalla?

Triana Iglesias Holten, 34, on norjalainen näyttelijä, juontaja ja malli – ja Instagram-kuvapalveluun kirjoittamansa ansioluettelon mukaan myös dj, burleskiartisti ja täyspäiväinen merenneito. Iglesias-sukunimi tulee Trianan espanjalaisen äidin puolelta.

Kotisivujensa mukaan Triana on poseerannut sekä Playboyn eri maiden kansissa että muissakin miestenlehdissä. Viime vuosina Triana on myös juontanut Norjan Paratiisihotelli-ohjelmaa.

Mikaeliin nainen törmäsi töiden merkeissä.

– Tapasimme vuosi sitten Gumball-rallissa Tukholmassa, ja kai voi sanoa, että olen rakastunut päästä varpaisiin, Mikael kertoi tuoreessa haastattelussamme.

”Kai voi sanoa, että olen rakastunut päästä varpaisiin.”

Myös Triana on puhunut Mikaelista ja parin suhteesta kauniisti norjalaislehdissä ja kehuu rakastaan avoimesti Instagramissa.

– Hänen mielensä ja sielunsa ovat yhtä kauniita kuin ulkokuorensa, hän kirjoittaa tänään julkaisemassaan kuvassa Mikaelista.

Lue myös: Mikael Gabriel: ”En ole ikinä hajonnut niin pahasti kuin Vain elämää -kuvauksissa”

Eilen Mikael ja Triana edustivat yhdessä Pahan kukat -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä. Räppäri näyttelee lähiönuorista kertovassa elokuvassa, jonka on ohjannut Antti J. Jokinen.

Triana Iglesias ja Mikael Gabriel poseerasivat onnellisen näköisinä eilisessä kutsuvierastilaisuudessa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Triana Iglesias ja Mikael Gabriel poseerasivat onnellisen näköisinä eilisessä kutsuvierastilaisuudessa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Vaikka suhde on kestänyt vasta vuoden verran ja kaksikolla on eri kotimaat, on Triana ehtinyt jo muuttaa Mikaelin elämää.

– Triana on vaikuttanut maailmankatsomukseeni muun muassa sillä, että hän on kasvissyöjä. Kun hän tulee, meillä on kasvisviikot. Kaveritkaan eivät erota Trianan tekemää pastakastiketta bolognesesta, Mikael kehui haastattelussamme.

”Kaveritkaan eivät erota Trianan tekemää pastakastiketta bolognesesta.”

Kun pari ehtii olla yhdessä, söpöläiset myös jakavat silloin tällöin rakkaudentäyteisiä kuvia faneilleen sosiaalisessa mediassa.

 

THIS... ❤️ #LoveSpam

Kuva, jonka Triana Iglesias (@trianaiglesias) julkaisi

Triana nähdään myös hempeissä tunnelmissa Mikaelin kanssa miehen Helium-musiikkivideolla. Maaliskuussa julkaistu video on kuvattu räppärin kotona.

Me Naiset ja Nelonen kuuluvat Sanoma-konserniin.

Geoffrey Rush ujuttautuu unohtumattomasti pianistilahjakkuus David Helfgottin nahkoihin.

IS TV-LEHTI: Kärsivistä taiteilijoista on tehty monta elokuvaa, mutta harva niistä on niin onnistunut, menestynyt ja pidetty kuin pianisti David Helfgottista kertova Loisto vuodelta 1996. Ei vähiten pääosassa Oscarin ja muiden palkintojensa edestä hehkuttavan Geoffrey Rushin ansiosta.

Helfgottin näköispainos Rush ujuttautuu pianistilahjakkuuden nahkaan tämän katkeilevan kiihkeää puhetyyliä ja Rachmaninoffin kolmatta pianokonserttia unohtumattomasti soittavia sormia myöten. Ääniraidalta tosin kuullaan Helfgottin aitoa Rahmaninoff-tulkintaa.

Takaumarakennetta miellyttävästi hyödyntävä elokuva palaa Davidin lapsuuteen. Vie vuosia ennen kuin ihmelapsi voi päästä vähitellen eroon ankaran, täydellisen omistushaluisen isänsä (Armin Müller-Stahl) hoteista.

Ollaan Australiassa, Perthin työläiskortteleissa. Liiallista psykologisointia karttaen Loisto seuraa järkyttävästi, kuinka puolanjuutalainen siirtolaisisä rakentaa sotien jälkeen syntyneelle pojalleen toisenlaista tulevaisuutta – niin lujasti, ettei haluaisi päästää tätä silmälläpitonsa vankeudesta, ei ainakaan stipendiaatiksi Lontooseen. Vasta hermoromahduksen, sairaalan ja rakkauden jälkeen Helfgott on valmis kapakkapianistiksi ja konserttilavoille.

Melko tuntematon kyky, ohjaaja Scott Hicks kertoo tämän kaiken kuvien ja äänten loistokkaalla yhteispelillä.

Loisto onnistuu myös sytyttämään klassiseen musiikkiin perehtymättömässäkin halun kuulla lisää.

Paradokseja riittää. Olisiko Davidista ilman isän ankaruutta kehkeytynyt pianistin alkua? Olisiko Helfgottista ilman elokuvaa koskaan tullut näin kuuluisaa maailmalla?

Loisto, Teema pe klo 21.00

Shanghain leffafestareilla palkittu Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuva olisi hieno musiikkivideo.

Antti J. Jokisen ohjaama Pahan kukat on jo ennakkoon ollut yksi vuoden kotimaisista elokuvatapauksista.

Helsinkiläisnuorista kertova draama pokkasi parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain elokuvafestivaalin pääsarjassa, ja sen rooleissa nähdään liuta suomiräpin kuumimpia nimiä. Käsikirjoituksen itse kynäillyt Jokinen on kertonut saaneensa idean elokuvaan muutaman vuoden takaisista Göteborgin mellakoista. Inspiraation lähteenä on ilmeisesti toiminut myös Charles Baudelairen samanniminen teos, vaikka yhteys maailmankirjallisuuden klassikkoon jääkin häilyväksi.

Leffan katu-uskottavuus kaatuu korniin ja vaivaannuttavaan ylidramaattisuuteen.

Kertomuksen keskiössä on 15-vuotias punkkari Sipe (Viljami Nojonen), tunnollinen runosielu, joka kantaa harteillaan läheistensä ongelmia. Rötöstelevä velipuoli Juno (Juno) on jatkuvasti ongelmissa poliisin kanssa, vanhemmat Arttu (Eero Aho) ja Laura (Alma Pöysti) puolestaan tekevät parhaansa pitääkseen liitoksistaan hajoilevan perheen kasassa. Mukana kuvioissa pyörii myös Junon tyttöystävä Alma (Diana Tenkorang) sekä joukko pikkurikollisia, joita esittävät muun muassa muusikot Mikael Gabriel ja Gracias.

Pahan kukat yrittää kovasti olla rankka elokuva lähiönuorista, mutta sen katu-uskottavuus kaatuu korniin ja vaivaannuttavaan ylidramaattisuuteen. Mellakat ja kaduilla lentelevät Molotovin cocktailitkaan eivät tunnu kovin realistiselta kuvauksilta elämästä Itä-Helsingissä. Aluksi edes jotenkuten etenevä tarina kadottaa myös nopeasti suuntansa – juoni käy sekavaksi ja hahmojen motiivit yhä heppoisemmiksi.

Punkkia ja räppiä yhdistelevä soundtrack sentään on kohdillaan. Konsepti toimisikin ehkä paremmin musiikkivideona kuin lähes kaksituntisena elokuvana.

Katso traileri:

Pahan kukat

**

Ensi-ilta 30.9.