Lue, mitä tähdet kertovat juuri sinulle.

Skorpioni

Jos sinulla on tarpeeksi uskoa omiin kykyihisi ja rohkeutta edetä uuteen suuntaan, voit saavuttaa tavoitteesi jo tänään. Älä piilottele taitojasi.

Jousimies

Varo suhtautumasta välinpitämättömästi omaan turvallisuuteesi. Huoleton asenne saattaa yllättäen kostautua. Noudata huolella kaikkia ohjeita ja sääntöjä.

Kauris

Eräs henkilö yrittää tänään puuttua liikaa päätöksiisi. Sinun kannattaa olla tarpeeksi tiukkana hänen suhteensa. Liiallinen kiltteys on nyt haitaksi.

Vesimies

Älä anna rahaa tai tavaroita lainaksi. Tulet saamaan lupauksia, jotka eivät todellisuudessa pidä. Varovaisuus on nyt paikallaan.

Kalat

Epävarmuus kalvaa tänään mieltäsi. Olet avoimen ja rehellisen keskustelun tarpeessa. Valitse kuitenkin huolella, kenelle uskoudut.

Oinas

Tänään on mainio siivous- ja kodinraivauspäivä. Sen lisäksi, että hankkiudut eroon ylimääräisestä tavarasta, yritä myös päästä eroon turhista ajatuksista. Unohda menneet pettymykset ja keskity onnistumisiin.

Härkä

Älä levittele rahojasi ja taloudellisia tietojasi liian julkisesti. Rahat ja luottokortin numerot kannattaa tänään pitää visusti tallessa.

Kaksonen

Sinulla on hämmästyttävä kyky suostutella läheisesi käyttäytymään mielesi mukaan. Varo kuitenkaan kaunistelemasta asioita liikaa saadaksesi muut puolellesi.

Rapu

Älä lupaudu tekemään asioita, joiden suhteen tunnet olosi epävarmaksi. Seuraa vaistoasi ja toimi omien mieltymyksiesi mukaan.

Leijona

Joskus paras taktiikka on antaa jokaisen valita vapaasti oma tapansa toimia. Älä määräile liikaa vaan anna läheisillesi vapaat kädet.

Neitsyt

Jokin kotia tai asumista koskeva muutos saattaa vaikuttaa haasteelliselta. Ennen pitkää huomaat sen olevan kuitenkin itsellesi eduksi.

Vaaka

Viehätysvoimasi on tänään huipussaan. Astu rohkeasti tilaisuuden keskipisteeseen ja käytä karismaasi hyväksi saadaksesi haluamasi.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VAAKA

Välinpitämättömyys tietää ongelmia. Pysy hereillä ja käyttäydy vastuullisesti, jos joudut tiukkaan paikkaan. Saat ehdotuksen, joka kannattaa ottaa vakavasti.

 

SKORPIONI

Älä mene lankaan. Joku yrittää naruttaa sinua puolelleen. Tarjoa tarvittaessa apuasi, mutta pidä ennen kaikkea huoli itsestäsi.

 

JOUSIMIES

Hermostumisesta ei ole apua. Sinulla on paljon hommaa, eikä urakka pienene itsestään. Terve itsekuri auttaa sinut pitkälle.

 

KAURIS

Käy paperihommat tarkalla silmällä läpi. Saat tilaisuuden toimia tärkeän asian puolesta. Seuraa sydäntäsi ja pane itsesi likoon.

 

VESIMIES

Olet tavoittelemassa jotain. Kyseessä voi olla työpaikka tai rahallinen panostus. Raha-asioiden huolellinen suunnittelu auttaa.

 

KALAT

Vaistosi johdattaa sinua oikeaan suuntaan. Ympärilläsi on paljon epäselviä tekijöitä, joiden ei pidä antaa hermostuttaa sinua. Kuuntele sydäntäsi päätöksiä tehdessäsi.

 

OINAS

Liian äkkipikainen toiminta voi pilata monta asiaa tänään. Vedä henkeä ja tarkastele menoa ympärilläsi. Viime hetken muutoksella on iso rooli päivän tapahtumissa.

 

HÄRKÄ

On aika tutustua uusiin ihmisiin. Keskustelut avaavat sinulle kiinnostavia näkökulmia ja apua matkallasi kohti tavoitteitasi. Älä viivyttele, vaan toimi nyt.

 

KAKSONEN

Ihmisvilinä ei välttämättä sovi mielentilaasi tänään. Hiljaisempi ympäristö tekee sinulle hyvää. Panosta terveellisiin elämäntapoihin.

 

RAPU

Tunteita voi olla vaikea hallita tänään. Jännitteet ovat pinnassa erityisesti perhepiirissä. Kuuntele ja yritä pysyä kohtuudessa vaatimuksissasi.

 

LEIJONA

Ole avoin ehdotuksille. Kenenkään sana ei silti ole ehdottoman oikeassa. Ota asioista selvää itse, niin et tule hämätyksi.

 

NEITSYT

Negatiivisten tunteiden ei pidä antaa hallita. Pidä pää kylmänä joka tilanteessa. Älä tee mitään, mitä et voi allekirjoittaa puhtaalla omallatunnolla.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VAAKA

Välttele konflikteja. Et voi voittaa väittelyä, jos et ole varma asiastasi. Selvitä ensin faktat ja lähde rauhallisin aikein keskusteluun vasta sitten.

 

SKORPIONI

Älä jätä mitään kesken. Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin ja ole tunnollinen. Elämääsi on luvassa romanttisia yllätyksiä.

 

JOUSIMIES

Joku pimittää sinulta tietoa. Ole tarkkana kaikenlaisten hämäysyritysten varalta. Selvitä asiat pohjamutia myöten ennen päätösten tekemistä.

 

KAURIS

Raha-asiat eivät suju ongelmitta. Älä laske muiden varaan, vaan ole mahdollisimman itsenäinen. Ole varuillasi arvaamattomasti käyttäytyvien ihmisten kanssa.

 

VESIMIES

Työpanoksesi kantaa hedelmää. Pidä kiinni sovituista asioista ja pidä lupauksesi. Työrintamalla saattaa ilmaantua otollisia mahdollisuuksia.

 

KALAT

Kunnioita sinulle annettuja ohjeita. Et ehkä pääse toteuttamaan kaikkia ideoitasi tänään. Odota parempaa hetkeä soveltamiseen.

 

OINAS

Älä paljasta kaikkea itsestäsi heti kättelyssä. Tarkkaile muiden menoa ja sovita omat suunnitelmasi näkemääsi sopiviksi. Salaperäisyys voi olla toimiva taktiikka.

 

HÄRKÄ

Lähde liikkeelle ja kohti tavoitteitasi. Sinulla on käyttökelpoinen idea, jonka voit kehittää toimivaksi suunnitelmaksi. Ota omaa tilaa, jos tarvitset sitä.

 

KAKSONEN

On tärkeää, että kyselet. Älä jätä mitään epäselväksi itsellesi. Nyt ei pidä haksahtaa uskomaan ihmistä, joka lupaa sinulle tähdet taivaalta.

 

RAPU

Jaa tulevaisuudenhaaveesi läheisesi kanssa. On tärkeää, että otat muut huomioon päätöksissäsi. Ihmissuhteet kehittyvät ja syvenevät tänään.

 

LEIJONA

On hyvä hetki reissuun lähtemiselle. Haali ympärillesi ihmisiä, joista saat inspiraatiota. Aja eteenpäin asiaa, johon uskot koko sydämelläsi.

 

NEITSYT

Anna mielikuvituksesi lentää. Persoonallisuudesta ja leikkimielisyydestä saa pisteitä. Tapaat ihmisen, joka voi jäädä merkittävään rooliin elämääsi.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VAAKA

Ole tarkkana virallisten tahojen kanssa. Ota varoitukset vakavissasi, niin vältyt draamalta. Liioittelu johtaa ongelmiin.

 

SKORPIONI

Pidä mielesi avoimena ja ajattele käytännönläheisesti. Sinun on oltava valmis kuuntelemaan mielipiteitä ja ehdotuksia laidasta laitaan. Anna erilaisuuden rikastuttaa päivääsi.

 

JOUSIMIES

Älä tee siirtoa, jos et ole varma asiastasi. Riskialtis toiminta vain nostaa stressitasoasi ja saa sinut hermoilemaan. Karista epävarmuus ja tee omaa juttuasi.

 

KAURIS

Mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Varaudu siihen, että rahaa kuluu suunniteltua enemmän. Älä usko kaikkea kuulemaasi.

 

VESIMIES

Työelämässä tapahtuu kiinnostavia käänteitä. Älä sivuuta luotettavalta taholta saamiasi neuvoja. Luvassa on muutoksia otolliseen suuntaan.

 

KALAT

Älä anna kenenkään pompottaa sinua tänään. Päätä itse, missä mennään. Sinun on oltava parhaimmillasi tehdäksesi vaikutuksen.

 

OINAS

Ota opiksi tekemästäsi virheestä. Sinulla on kädet täynnä hommaa, eikä aikaa ole tuhlattavaksi. Elämässäsi on epätavallinen ihmissuhde, joka vie sinua eteenpäin.

 

HÄRKÄ

Elämässäsi tapahtuu paljon. Ole ylpeä saavutuksistasi ja uskalla olla esillä. Romantiikka menee tänään kaiken muun edelle.

 

KAKSONEN

Joku leikittelee tunteillasi. Älä anna kenenkään puhua sinua ympäri tekemään jotain, mistä et ole varma. Vältä tuhlaamista ja panosta hyvinvointiisi.

 

RAPU

Kotisi kaipaa muutoksia. Sen ei pidä tehdä suurta vahinkoa budjetillesi. Sulje korvasi kritiikiltä ja seuraa vaistoasi päätöksissäsi.

 

LEIJONA

Ympärilläsi on vaativia ihmisiä. Älä anna heidän pilata tunnelmaasi. Päätä itse, mikä sinulle on tärkeää ja perusta päätöksesi sille.

 

NEITSYT

Jaa ajatuksesi ja tunteesi muiden kanssa. Selvitä itsellesi, missä olet menossa. Hankkiudu eroon negatiivisuudesta kaikissa muodoissaan.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VAAKA

Odota, kunnes hetki on oikea. Älä levittele eteenpäin tietoa, josta et mene takuuseen. Ylireagointi voi johtaa nopeasti ongelmiin.

 

SKORPIONI

Aloita uudistukset itsestäsi. Saat päivän tapahtumista kaipaamaasi itsetunnon nostatusta. Pienet muutokset elintapoihisi tulevat tarpeeseen.

 

JOUSIMIES

Sinulla on paljon tekemistä. Et voi voittaa, jos annat tilaisuuksien livahtaa ohitse. Älä jää istuskelemaan paikoillesi.

 

KAURIS

Älä sooloile, vaan noudata sääntöjä tunnollisesti. Erityisesti liikenteessä kannattaa tänään olla erityisen varovainen. Pysy tutulla ja turvallisella maaperällä.

 

VESIMIES

Puhu tunteistasi avoimesti, niin ajatuksesi selviävät. Älä päästä ketään painostamaan sinua suuntaan tai toiseen. Ole tarkkana rahaa pyytävien tahojen kanssa.

 

KALAT

Vanha tuttu palaa elämääsi ja tarjoaa ratkaisua käsillä olevaan ongelmaan. Suunnittele seuraavaa siirtosi tarkkaan. Hätiköinti voi kostautua nopeasti.

 

OINAS

Ota riski ja tee jotain, mistä olet haaveillut jo pidempään. Aseta itsellesi selkeä tavoite. Vältä kapeakatseisuutta ja ole avoin kaikelle uudelle.

 

HÄRKÄ

Lähde kaikkeen mukaan täydellä sydämelläsi. Mene sinne, missä tapahtuu. Kerää ympärillesi erilaisia ihmisiä ja anna tilaisuus romanssin syntymiselle.

 

KAKSONEN

Kotona pysyttely voi olla hyvä ratkaisu. Ympäröi itsesi ihmisillä, joihin voit luottaa. Vanhempi sukulainen saattaa aiheuttaa sinulle harmeja.

 

RAPU

Työ ja huvi kulkevat käsi kädessä tänään. Päivä on otollinen verkostoitumiselle ja itsesi kehittämiselle. Luvassa on hyödyllisiä oivalluksia.

 

LEIJONA

Vietä aikaa uusien ihmisten kanssa ja ota heiltä opiksi. Tarkasti laadittu suunnitelma ei takaa sitä, ettei kuvaan ilmaantuisi yllätyksiä ennemmin tai myöhemmin.

 

NEITSYT

Ole huolellinen ja kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Virallisten asioiden hoitaminen vaatii nyt erityistä tarkkuutta. Vietä päivän päätteeksi laatuaikaa rakkaittesi kanssa.