Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

HÄRKÄ

Älä anna muiden puhua puolestasi, sillä saat asiasi parhaiten kuuluviin olemalla itse äänessä. Pidä silmällä omaisuuttasi ja vältä tuhlailua. Yksin oleminen voi tehdä terää.

 

KAKSONEN

Joudut vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin. Joku haluaa tentata sinua tunteistasi tai odotuksistasi. Kohtuudessa pysyminen pelastaa sinut tänään.

 

RAPU

Pidä pääsi ja toteuta suunnitelmasi, vaikka muut sanoisivat mitä. On tärkeää, että osoitat olevasi tosissasi ja luottamuksen arvoinen. Tutustu ihmisiin ja laajenna verkostojasi.

 

LEIJONA

On aika tehdä muutoksia elämääsi. Onnesi on muutamien uhrauksien arvoinen. Pääset tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin, joista voi olla myös hyötyä verkostoitumismielessä.

 

NEITSYT

Ole huolellinen sanojasi valitessasi. Joku tulkitsee viestisi väärin, ellet ole erityisen selkeä. Vältä katastrofi olemalla kärsivällinen ja valmis kuuntelemaan.

 

VAAKA

Vietä aikaa seurassa, jossa viihdyt parhaiten. Lähtekää yhdessä toteuttamaan hyvää ideaa ja pitäkää hauskaa. Pääset tekemään lähempää tuttavuutta kiinnostavan ihmisen kanssa.

 

SKORPIONI

Ole tehokas ja tarkka. Nyt on aika kiristää kukkaron nyörejä ja harkita jokaista ostosta erikseen. Kysy läheistesi mielipidettä ennen tärkeän päätöksen tekemistä.

 

JOUSIMIES

Älä huoli siitä, mitä muut puuhaavat. Keskity perheeseen ja ystäviin, sillä he tarvitsevat huomiotasi. Hyväntuulisuutesi leviää ja saat ihmiset viihtymään seurassasi.

 

KAURIS

Selvitä faktat ennen kuin teet tärkeitä päätöksiä. Avaa ovi romantiikalle, sillä se kohentaa elämänlaatuasi roimasti. Keskity muutoksiin, jotka haluat nähdä itsessäsi.

 

VESIMIES

Älä anna kenenkään tulla sinun ja unelmiesi väliin. Jatka täydellä höyryllä eteenpäin valitsemallasi tiellä. Latautuneet tunteet antavat sinulle energiaa.

 

KALAT

Tarkkaile ympäristöäsi. On tärkeää, että huomaat ihmisten reaktiot voidaksesi mukautua niihin. Tarjoa ystävälle auttavia neuvoja kritiikin sijaan.

 

OINAS

Älä pelkää tehdä asioita uudella tavalla. Luota itseesi, sillä kaikki tulee sujumaan hyvin. Auta muutoksia alkuun ennakkoluulottomasti.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

LEIJONA

Älä anna tunnesotkujen hidastaa tahtiasi toisaalla. Sinulla on käsissäsi innostava projekti, joka ansaitsee kaiken huomiosi. Pettymyksiin ei pidä jäädä kiinni.

 

NEITSYT

Suunnitelmasi toimii parhaiten, jos onnistut pitämään sen salassa. Yllätyselementti on hyvä ässä hihassasi. Onni on tänään puolellasi.

 

VAAKA

Lähennyt kiinnostavan ihmisen kanssa. Saat hänen puheistaan potkua ja inspiraatiota. Anna intosi näkyä, niin palosi tarttuu muihinkin.

 

SKORPIONI

Työasioita on vaikea hoitaa, jos tunteesi ovat jatkuvasti pinnassa. Älä kiirehdi etsimään syntipukkia, kun jotain tapahtuu. Panosta ryhmähenkeen.

 

JOUSIMIES

Yritä välttää yhteenotto auktoriteettihahmon kanssa. Joku yrittää harhauttaa sinua tänään. Ruoho tuskin on vihreämpää toisella puolella.

 

KAURIS

Vie suunnitelmasi loppuun asti. Älä lähde sivuraiteille, vaan pidä ajatuksesi olennaisessa. Vangitset helposti ihmisten mielenkiinnon tänään.

 

VESIMIES

Rakkauselämäsi on nyt etusijalla. Kerro, mitä toivot tulevaisuudelta. Tunteidesi piilotteleminen läheisiltäsi ei kannata.

 

KALAT

Tarvitset muutoksia. Mieti, onko elämässäsi läsnä vahingollinen ihminen. On ehkä tullut aika ottaa häneen turvaa tuovaa etäisyyttä.

 

OINAS

Karismasi säteilee ja vetää puoleensa positiivista huomiota. Lähde ihmisten ilmoille tutustumaan porukkaan ja irrottelemaan.

 

HÄRKÄ

Itsepäisyytesi vie sinut tänään ongelmiin. Etsi omaa rauhaa, niin vältät yhteenotot rakkaittesi kanssa. Päästä irti menneisyyden taakasta.

 

KAKSONEN

Älä anna kenenkään pidätellä sinua. Luota itseesi, sillä sinulla on kaikki tarvittava päästäksesi eteenpäin. Vaistoasi kannattaa kuunnella.

 

RAPU

Hoida velvollisuutesi pois alta turhia naputtamatta. Loistava tilaisuus uhkaa mennä sinulta ohi, jos ajatuksesi ovat liian kiinni tunne-elämäsi myrskyissä.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

LEIJONA

Kerää ympärillesi ihmisiä, joiden kanssa sinulla on samat kiinnostuksenkohteet. Käytä aikasi fiksusti tänään. Tarvitset lisää tietoa tulevaa suunnitellaksesi.

 

NEITSYT

Anna stressille huutia. Tee kodistasi mahdollisimman rentouttava paikka, jossa sinulla on tilaa ajatella. Pidä omaisuuttasi silmällä tänään.

 

VAAKA

On aika miettiä, olisiko ihmissuhteissasi jotain korjattavaa. Puhu roikkumaan jäänyt asia läpi. Ota yhteyttä vanhoihin ystäviin tai sukulaisiin.

 

SKORPIONI

Hillitse haluasi hypätä tuntemattomaan. Pikkuseikoilla on nyt väliä, jos haluat asioiden etenevän sutjakkaasti. Ota muiden liikkeet huomioon.

 

JOUSIMIES

Raha-asiat aiheuttavat tänään päänvaivaa. Ota ohjat käsiisi ja laadi itsellesi tarkka budjetti. Pyydä neuvoja kokeneemmilta tarpeen vaatiessa.

 

KAURIS

Pidä silmällä kaikkea sinulle kuuluvaa. Lue huolellisesti paperit, joita olet allekirjoittamassa. Terve ennakkoluulo pelastaa sinut huiputetuksi tulemiselta.

 

VESIMIES

Sinulla on vaikeuksia kokonaiskuvan hahmottamisessa. Keskity faktoihin, joista olet sataprosenttisen varma. Älä laske mitään aavistusten varaan.

 

KALAT

Sinulla on pää täynnä ideoita ja paljon energiaa. On aika yhdistää voimat hyvän tyypin kanssa. Pidä huoli siitä, ettei kukaan jätä sinua varjoonsa.

 

OINAS

Vältä uhkapelejä ja riskinottoa kaikissa muodoissaan. Lykkää rahaa koskevat päätökset myöhemmäksi. Vietä laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa.

 

HÄRKÄ

Älä ota taloudellisia riskejä tänään. Vältä impulsiivisia vetoja myös ihmissuhteissa. Saatat tulla höyrypäissäsi tehneeksi jotain, mitä kadut myöhemmin.

 

KAKSONEN

Ota haltuun uusi projekti. Saat inspiraatiota ihmisiltä ympärilläsi. Tartu epäröimättä tilaisuuteen matkustaa, jos sellainen osuu kohdallesi.

 

RAPU

On aika miettiä radikaalia suunnanmuutosta. Anna itsesi haaveilla. Kyseessä voi olla vaikkapa uusi työpaikka tai koti.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!