Varsinaiseen mittelöön Emma Green Tregaro korvasi painostuksen alla kuvan manikyyrin rakkauden värillä, punaisella. Kuva: Lehtikuva
Varsinaiseen mittelöön Emma Green Tregaro korvasi painostuksen alla kuvan manikyyrin rakkauden värillä, punaisella. Kuva: Lehtikuva

Urheilusta viis. Viikonloppuna päättyneet Moskovan MM-kisat jäivät mieleen lähinnä erilaisten seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon ja oikeuksien puolesta tehtyjen mielenilmausten vuoksi. Mutta sopiiko sateenkaarilippu sinun käteesi? Me Naisten testi kertoo absoluuttisen totuuden. Testaa kuinka suvaitsevainen olet.

Game of Thrones -sarjassa näyttelevä Peter Dinklage on ryhtynyt Petan kanssa toimiin huskyjen hylkäämisen vähentämiseksi.

Huskyt ja suden näköiset koirat ovat tärkeä osa Game of Thrones -sarjaa, ja monet fanit haluavat lemmikikseen samanlaisia koiria. Valitettavasti ilmiö näkyy huskyjen hankkimisen lisäksi myös hylättyjen koirien määrässä.

Helsingin Sanomat kertoo, että Britanniassa hylätään nykyään vuosittain jopa 80 huskya. Ennen Game of Thrones -sarjan alkua määrä oli vain noin kymmenen huskya vuodessa.

Sarjassa Tyrion Lannisteria näyttelevä Peter Dinklage on HS:n mukaan huolestunut siitä, että Game of Thronesin fanit ovat ottaneet siperianhuskyja lemmikeikseen. Moneilta faneilta on puuttunut koiraa ottaessa varmuus siitä, että lemmikistä pystyy pitämään huolta.

Dinklage on yhdistänyt voimansa eläinsuojelujärjestö Petan kanssa estääkseen koirien harkitsematonta ostamista ja hylkäämistä.

Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters
Peter Dinklage. Kuva: Lucy Nicholson / Reuters

– Ymmärrämme että hurjasusien suosion myötä monet ovat ostaneet huskyja. Se on väärin löytöeläintalojen kotia tarvitseville koirille, ja lisäksi myös näitä huskyja hylätään usein. Niin usein käy, jos koira hankitaan hetken mielijohteesta, Dinklage kirjoittaa.

– Pyydän ja anelen, jos aiotte ottaa koiran perheeseenne, olkaa varmoja siitä, että olette valmiita suureen vastuuseen.

Myös esimerkiksi Game of Thronesissa Arya Starkia näyttelevä Maisie Williams toimii aktiivisesti eläimien oikeuksien hyväksi. Williams on muun muassa protestoinut delfiinien metsästämistä vastaan sekä puhuu eläinkokeilla testaamattomien tuotteiden puolesta. Vuonna 2016 hän myös adoptoi itselleen hylätyn koiran.

 

Nivea-tuotemerkin omistama Beiersdorf Oy pahoittelee mainoksesta koitunutta ikävää huomiota. 

Erityisesti Twitterissä älähdettiin useaan otteeseen keskiviikkona, kun Nivea julkaisi Facebookissaan vartalovoidetta käsittelevän postauksensa.

Mainoksessa oli kuva riippukeinussa makoilevan naisen sääristä sekä seuraava teksti: ”Nosta jalat ylös ja rentoudu. Mihin tarvitaan kirjaa, kun voi keskittyä ihailemaan kaunista ihoa?”.

Nivean Facebook-sivulla jaettu postaus, joka on sittemmin poistettu, näytti tältä.
Nivean Facebook-sivulla jaettu postaus, joka on sittemmin poistettu, näytti tältä.

Mainoksen nähneet ihmettelivät postauksen kommenteissa ja Twitterissä, onko kaunis ulkomuoto älykkyyttä ja sivistystä tärkeämpää.

Mainoksesta aiheutuneen negatiivisen kommentoinnin vuoksi Nivea poisti postauksensa.

Nivea-tuotemerkin omistaman Beiersdorf Oy:n kaupallinen johtaja Rita Levomäki-Elamo vakuuttaa, ettei tarkoituksena ollut pahoittaa kuluttajien mieltä.

– Olemme pahoillamme, jos NIVEAn Suomen facebookissa 16.8.2017 tekemämme postaus on aiheuttanut ikävää huomiota. Tarkoituksenamme oli kertoa, miten hyvältä ja rentoutuneelta olo voi kesällä tuntua, Levomäki-Elamo lausunnossaan.

– Ymmärrämme postaukseen kohdistuneen huomion, eikä tarkoituksemme ollut missään nimessä loukata kuluttajiamme, joita arvostamme erittäin paljon. Tästä syystä postaus on poistettu sivuiltamme. 

Asiasta kertoi ensimmäiseksi Markkinointi & Mainonta.

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla.

IS TV-LEHTI. Hiton idiootit! Niin tekisi mieli huutaa ensimmäiselle lomailijaporukalle, joka esiintyy Hurja lomasää -sarjassa (Extreme Weather – The Survivors, 2015).

Brittimiehet lähtevät varta vasten Filippiineille, kun kuulevat taifuunin uhkaavan sitä. Sitten kun alkaa rytistä, ollaan paniikissa ja sokissa. Sen jälkeen vielä ihmetellään tv-haastattelussa, kuinka kamalaa oli olla hengenvaarassa.

Ohjelman ideana on esitellä brittejä, jotka ovat lomamatkallaan kohdanneet katastrofaalisia säätiloja. Taifuunijengi herättää vain ärtymystä, mutta seuraava tarina on oikeasti pelottava ja koskettava.

Se kertoo kolmesta opiskelijasta Turkissa. He luulevat lähtevänsä pienelle patikointireissulle, mutta eksyvät viikoksi rankkasateiden ja myrskyn keskelle vuoristoon ilman ruokaa. Etsiessään pakotietä he ajautuvat vain yhä kauemmas tulvivan joen armoille ja lopulta putoukselle, josta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä.

Kammottava on myös osio belgialaisilta rockfestareilta, jossa nuoriso bilettää kuuman auringon alla. Lopulta neljä ihmistä kuolee. Myös rankkasateet ja tulvat brittien suosimilla leirintäalueilla Etelä-Ranskassa pysäyttävät.

Hieman ahdistava ohjelma on hyvä muistutus siitä, kuinka vahvoja luonnonvoimat saattavat olla. Paljon parjattu Suomen kesäsääkin alkaa yllättäen tuntua ihan kivalta. Vaihtoehto kun voisi olla vaikka henkeäsalpaava hiekkamyrsky.

Hurja lomasää Foxilla pe 18.8. klo 19.00.

Naisille jää näissä kaverielokuvissa vain heteroalibin rooli.

Henkivartija Michael Bryce (Ryan Reynolds) tyrii työkeikallaan pahanpäiväisesti. Onneksi Michaelin ex-naisystävä Amelia Ryder (Elodie Yung) tarjoaa hänelle tilaisuuden todistaa ammattitaitonsa. Michael saa tehtäväkseen toimittaa inhoamansa palkkamurhaaja Darius Kincaidin (Samuel L. Jackson) Haagiin. Kincaid on kutsuttu todistamaan Kansainvälisessä tuomioistuimessa Valko-Venäjää diktaattorin elkein johtavaa presidentti Dukhovichiä (Gary Oldman) vastaan.

Patrick Hughesin ohjaama uutuus The Hitman’s Bodyguard noudattelee kaveruskomedioiden tuttua kaavaa. Lajityypin kivijalka on Tappava ase, jossa sähäkästi sanailevaa kyttäkaksikkoa näyttelivät Mel Gibson ja Danny Glover. Näissä elokuvissa kaverukset ovat yleensä niin kiinni toisissaan, että naisille jää vain heteroalibin rooli. He ovat mukana tarinassa vain todistaakseen, etteivät päähenkilöt ole homoja, vaikka viihtyvätkin mieluiten keskenään. Miesten suhde etenee samalla tavalla kuin Hollywood-romansseista: toisiaan inhoava parivaljakko mieltyy toisiinsa, kunhan on ensin saanut ärhennellä keskenään. Näinhän miesten ja naistenkin suhde saa alkunsa, mikäli Hollywoodia on uskominen.

Hughes ei tuo tähän kuvioon mitään uutta. Aina kun katsoja on pitämäisillään leffasta, Jackson murjaisee sovinistisen tai homofobisen vitsin. Niin, eihän sitä tosiaan olla homoja, vaikka ollaan kahden.

Katso traileri:

The Hitman's bodyguard

**

Ensi-ilta 18.8.