Paavi on henkilöbrändäyksen huikein menestystarina. Kuva: Shutterstock
Paavi on henkilöbrändäyksen huikein menestystarina. Kuva: Shutterstock

Henkilöbrändäämisestä jauhetaan nykyään kaikkialla. Mutta miksi se on niin tärkeää ja onko siitä mitään hyötyä?

1. Ala merkittäväksi

Merkittävät ihmiset uskaltavat olla äänessä, käynnistävät liikkeitä, pitävät inspiroivia puheita ja kirjoittavat mielenkiintoisia tekstejä eli jättävät itsestään merkityksellisiä jälkiä.

– Päätä, että alat jättää merkityksellisiä jälkiä, neuvoo markkinoinnin ja brändäyksen asiantuntija Jarkko Kurvinen.

Merkityksellisyys rakentuu kontekstista: Löydä oma kohderyhmäsi ja ole merkittävä omalle kohderyhmällesi. Niille, jotka voivat viedä sinua eteenpäin ja kertoa sinusta hyviä tarinoita. Se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla kaikkien tuntema.

2. Kerro tarinoita

Ihminen ei muista faktoja, mutta ihminen muistaa tunnejäljet. Moraali on opittu satujen ja tarinoiden kautta, muistuttaa Kurvinen. Kerro tarinaa, jota haluat muiden kertovan eteenpäin. Oletko itse kertomassa tarinaa vai rakentaako sinun tarinasi joku muu. Rakenna itse oma tarinasi ensin ja auta muita kertomaan sitä eteenpäin.

– Faktoilla ei pääse eteenpäin, mutta tunnejäljellä pääsee. Tarina jättää tunnejäljen, jota osaamme välittää eteenpäin, Kurvinen muistuttaa.

3. Rakenna luottamusta

Luottamusta voi rakentaa auttamalla ihmisiä.

– Paras tapa rakentaa luottamusta on auttaa mahdollisimman monia, sanoo Kurvinen.

Sinut muistetaan auttamisjäljestä, ja sitä arvokkaampi olet omalle kohderyhmällesi. Kun autat monia, ihmiset kertovat tätä tarinaa eteenpäin. Ne, jotka suosittelevat sinua, luottavat sinuun.

4. Herätä tunteita

Jos haluat, että joku rakastaa sinua, joku myös vihaa. Jätä jälkiä, jotka jättävät sinusta ajateltavaa ja kerrottavaa. Ihmiset keskustelevat sinusta ja sinun herättämistä tunnereaktioista.

– Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu, sanoo Mikko Kuitunen, menestyneen Vincit Oy:n perustaja.

Kuitunen palkitseekin suuttujat eli mielensä pahoittajat karvalakilla.

– Ole mieluummin mul**u kuin lammas. Ota tila. Joku saattaa suuttua, mutta joku myös ihastuu, kertoo periaatteistaan Ferroplanin toimitusjohtaja Minna Patosalmi, joka on Suomen ensimmäinen nainen teollisuusbloggaajana.

5. Ole ihminen

Henkilöbrändäyksen pahin sudenkuoppa on luulla, että siinä rakennetaan täydellistä kiiltokuvaa. Me voimme olla ihmisiä.

– Kukaan ei olisi koskaan kuullutkaan Pisan tornista, ellei se olisi vino, sanoo tuotteistaja Jari Parantainen.

Kurvisen teeseihin ei kuulu ”ole aito”, koska hänen mielestään aitous on usein jotakin mitä liimataan päälle: tämä on niin aitoa, että haluan tällaisen.

– Aitous on itsensä altistamista, haavoittuvuutta, muistuttaa Kurvinen.

6. Tunne kohderyhmäsi

Kurvinen kehottaa rajaamaan kohderyhmän tarkasti: Kaikkea kaikille ei toimi. Sinun ei tarvitse ottaa käyttöön kaikkia somekanavia eikä mennä trendien mukana. Olet vain siellä, missä sinun kohderyhmäsi on.

7. Rakenna oma tulevaisuutesi

Jos kuuntelet vain muiden tarinoita, elät vain muiden tarinoissa: tee oma tarinasi. Henkilöbrändäyksestä oman seminaarin järjestäneellä juristi Elina Koivumäellä on selkeä visio omasta tulevaisuudestaan: Hän haluaa olla Suomen tunnetuin laulava naisjuristi. Laulava juristi.

Henkilöbrändisi kautta voit olla tärkeä ”käyttöliittymä” yritykseen: Olet niin merkittävä firmalle, että kaikki haluavat asioida kanssasi. Näin ollen sinulle maksetaan enemmän ja lähdet yt-neuvotteluista viimeisenä eli sinulla on ammatillinen henkivakuutus, maalailee Kurvinen.

8. Ole johdonmukainen

Kun vain teen paljon kiinnostavia asioita, se riittää. Väärin! huudahtaa Kurvinen.

– Älä luo aina uutta tarinaa, vaan valitse kolme teemaa ja rakenna niitä pitkäjänteisesti. Jos näissä teemoissa sinun nimesi tulee muille mieleen ja jos nimesi herättää luottamusta, olet onnistunut.

9. Rakasta palautetta

Brändiä ei rakenneta siksi, että haluat olla tunnettu, vaan siksi, että menestyisit. Jos olet yrittäjä, voit miettiä, meneekö tuotteesi kaupaksi. Ostavatko asiakkaat enemmän ja maksavatko he enemmän. Jos olet palkansaaja, voit pohtia, oletko haluttu työmarkkinoilla.

10. Ole paras itsesi

Sinä riität, kyse on siitä, haluatko levittää siipesi. Mitä sinä haluat, mitkä ovat sinun tavoitteesi, eivät muiden.

– Ihminen uusiutuu uuden tekemisen kautta, sanoo Kurvinen.

Onnistuneita henkilöbrändejä

Henkilöbrändäys on ennen kaikkea tekemistä. Tästä hyvä esimerkki Kurvisen mielestä on markkinoinnin ja IT:n asiantuntija sekä sosiaalisen median mainituin (Procom 2016) henkilöbrändi Ville Tolvanen. Kurvinen ylistää tyyliä, jolla Tolvanen tekee lupaa kyselemättä.

Muita onnistuneita ja harkiten rakennettuja henkilöbrändejä ovat F-Securen Mikko Hyppönen sekä viestinnän asiantuntija Katleena Kortesalmi. Reilun kymmenen vuoden takaa Kurvinen muistaa onnistuneen henkilöbrändäyksen, Diili-ohjelmasta tunnetuksi tulleen Juhana Helmenkalastajan.

Paavi tekee sen parhaiten

Paras henkilöbrändi on kuitenkin paavi. Katolinen kirkko on Kurvisen mukaan loistava esimerkki siitä, mitä tarkoittaa sisältöstrategia käytännössä: Heillä on parhaat sisällöntuottajat, sitoutunut henkilökunta ja oma kirja, jossa kerrotaan tarinoita. Uusilla markkina-alueilla järjestetään asiakastilaisuuksia ja sitoutunut seuraajajoukko vie viestiä eteenpäin.

Paavi tietää miten homma toimii. Tiesi jo ennen somen syntymää.

 

 

 

 

 

Tuntematon vihollinen -elokuvan keskiössä on raastava rakkaustarina, joka kertoo Nedin ja tämän miesystävän epätoivoisesta taistelusta.

IS TV-LEHTI: HBO:n tuottama, ajatuksella toteutettu tv-elokuva Tuntematon vihollinen (The Normal Heart) valottaa taitavasti 1980-luvun alun hiv-epidemian puhkeamista ja sen karuja seurauksia.

Tv-sarjoja Glee ja American Horror Story työstäneen Ryan Murphyn ohjaama tarkkanäköinen elokuva perustuu Larry Kramerin omaelämäkerralliseen näytelmään. San Franciscon homoyhteisöä aluksi ravisuttaneen epidemian laineet löivät nopeasti myös New Yorkiin, minne elokuvan tapahtumat keskittyvät.

HI-viruksen saaminen tarkoitti 1980-luvulla kuolemantuomiota, sillä immuniteettijärjestelmän lamauttamaan tautiin ei aluksi ollut minkäänlaista lääkettä. Mark Ruffalo näyttelee Ned Weeksiä, homopiireissä pyörivää mutta niiden ronskia seksielämää välttelevää nelikymppistä miestä. Hän huomaa yllätyksekseen, että yhteisön jäsenet sairastuvat samaan tautiin, joka etenee tappavalla vauhdilla.

Ned perustaa ystäviensä kanssa monestakin eri asiasta erimielisen aktivistiryhmän, joka alkaa jakaa tietoa sairaudesta ja yrittää samalla vakuuttaa poliitikot sairauden vakavuudesta ja sen seurauksista.

Julia Roberts tekee arkisen roolin polion rampauttamana lääkärinä, joka keskittää kaiken tarmonsa aids-epidemian pysäyttämiseksi.

Keskiössä on herkästi kuvattu, raastava rakkaustarina, joka kertoo Nedin ja tämän miesystävän epätoivoisesta taistelusta aikaa vastaan.

Tuntematon vihollinen TV1:llä ti 22.8. klo 21.30
 

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

LEIJONA

Ota vastaan haaste, joka kysyy kestävyyttä ja luovuutta. Päästä kekseliäisyytesi valloilleen. Hahmotat asiat nyt nopeasti, mikä auttaa uuden oppimista.

 

NEITSYT

Ole reilu ja diplomaattinen. Ihmissuhteet rullaavat ilman takkuja, jos otat ongelmat nopeasti käsittelyyn. Vaistosi auttaa sinua päätösten tekemisessä.

 

VAAKA

Tunnemyrsky sekoittaa päätäsi. Älä jaa henkilökohtaisuuksia liian suuren yleisön kanssa. Valitse tarkkaan, kenelle uskoudut.

 

SKORPIONI

Tiedät vaistomaisesti, mitä tehdä. Luota aavistuksiisi ja tunteisiisi, jotka vievät sinut oikealle polulle. Älä revittele liikaa, vaan vaali kohtuutta.

 

JOUSIMIES

Tunteet sumentavat logiikkasi tänään. Älä anna heikon hetken saada sinua unohtamaan totuutta. Liikunta on pomminvarma tapa poistaa stressiä.

 

KAURIS

Käy rahatilanteesi läpi suurennuslasin kanssa. Mieti tarkkaan, onko sinulla varaa suureen investointiin tällä hetkellä. Älä kuormita itseäsi liikaa.

 

VESIMIES

On aika käydä kiinni ongelmaan, joka on kiusannut sinua pitkään. Kyseessä voi olla rahaan tai terveyteesi liittyvä epäselvyys. Älä lykkää sen selvittämistä enää.

 

KALAT

Pidä mielesi ja silmäsi avoimina työmarkkinoilla. Uuden kokeileminen on hyvä ajatus. Älä jää kiinni vanhoihin ajatusmalleihin, joista ei ole sinulle enää hyötyä.

 

OINAS

Kanna vastuusi teoistasi. Sinun on aika ottaa ohjat ja laittaa liikkeelle muutoksia. Pidä huolta itsestäsi ja ole tarkkana pienten haavereiden varalta.

 

HÄRKÄ

Huolella laadittu suunnitelma vie sinut pitkälle. Saat apua yllättävältä taholta. Ota tarjottu tuki ja neuvonta avosylin vastaan.

 

KAKSONEN

Joudut kiperän kysymyksen eteen. Ihmissuhteet vaativat nyt panostamista ja aikaa. Kuuntele, mitä sinusta puhutaan ympärilläsi.

 

RAPU

Tee asiat hyväksi havaitulla kaavalla. Älä lähde mukaan impulsiivisen ihmisen oikkuihin. Herkkyytesi on paras valttisi tänään tilanteessa kuin tilanteessa.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!

Alli on iloinen, kiltti ja ihmisrakas koira, kunhan ensin saa tutustua uuteen ihmiseen omaan tahtiinsa, kuvailee Elina Linden koiraansa. Kuva: Elinan kotialbumi

Koiranomistajan avunpyyntö levisi tehokkaasti sosiaalisessa mediassa.

”Löytyykö keltään Adursal 150 mg? Tehtaalta luvattu toimittaa parin viikon päästä kyseistä lääkettä, mut mä en taida pärjätä niin kauan ilman.”

Lääkeahdinkoon joutuneen spanielin omistaja Elina Linden jakoi hätähuudon lemmikkinsä puolesta Facebookissa perjantaina. Maksakirroosia sairastavan  Alli-koiran lääke oli loppunut apteekista, koska tehdas ei ollut pystynyt toimittamaan sitä. 

– Mä olen nyt jo jatkoajalla, joten päivittäinen lääke on elintärkeää mulle, Elina kirjoitti cockerspanielinsa kuvan yhteyteen.

Viesti levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Elinan Facebook-päivitys sai yli 800 jakoa ja kymmeniä kommentteja, joissa tarjottiin etsintä- ja lääkepua.

Ensi kuussa seitsemän vuotta täyttävä Alli löysikin lopulta tarvitsemansa lääkkeen.

– Somen voima ylitti kaikki odotukset, ja viestejä tuli paljon ympäri Suomea – ja jopa Espanjasta asti. Ihmisten halu auttaa ja myötäeläminen oli erittäin suurta, Elina iloitsee.

Elina kertoo, että Allilla todettiin yli kaksi vuotta sitten hepatiitin aiheuttama maksakirroosi. Se on tyypillinen sairaus cockerspanieleilla.

– Vuoden 2015 alussa Allin elinaikaennuste oli eläinlääkärin mukaan puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

”Vuonna 2015 Allin elinaikaennuste oli puolesta vuodesta kahteen vuoteen.”

Lääkevalmistajat ilmoittivat heinäkuun alussa Allinkin käyttämän Adursal-lääkkeen saatavuuskatkoksesta. Tiedotteen mukaan toimituskatkos kestänee syyskuuhun asti.

Sarah on käyttänyt ulkonäkönsä muokkaukseen yli 15 000 euroa. Kuva: MTV

Täydellinen Instagram-kroppa -dokumentissa brittinaiset kertovat, mitä he ovat valmiita tekemään näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä.

IS TV-LEHTI: Instagram ja muu sosiaalinen elämä luo nykyään ulkonäköpaineita, ja moni kärsii valtavista itsetunto-ongelmista somen ”täydellisessä” maailmassa. Tästä kertoo brittidokumentti Täydellinen Instagram-kroppa (My Perfect Instagram Body, 2016).

Dokumentissa haastateltava personal trainer Lauren, 27, treenaa kuudesti viikossa, mutta se ei riitä alkuunsa siihen, mitä kaikkea hän on valmis tekemään ulkonäkönsä eteen.

– Sosiaalinen media luo paljon paineita siitä, minkänäköinen pitää olla. Somessa on tyttöjä, joilla on täydelliset kulmakarvat, hampaat, huulet ja hyvä vartalo. Jos en näytä siltä, alan miettiä, miksen näytä siltä?

– Automaattisesti sitä vertailee itseään muihin ja joskus siitä tulee todella surkea olo, Lauren kertoo ohjelmassa.

”On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta.”

Brittidokumentissa naiset kertovat, mitä kaikkea he ovat itselleen tehneet näyttääkseen omasta mielestään täydellisiltä. Esimerkiksi Lauren on ottanut botoxia, täyttänyt huulensa, tatuoinut kulmakarvansa ja viimeisimpänä laittanut silikonit.

– Ja nyt mietin, mitä voisin seuraavaksi tehdä. Ihan sama, mitä teen, niin haluan aina entistä näyttää paremmalta, neljä viikkoa sitten silikonit saanut Lauren sanoo.

Lauren räpsii itsestään jatkuvasti selfieitä hyvin vähissä vaatteissa. Hän seuraa Instagramissa naisia, jotka esittelevät estoitta monesti kuvankäsittelyin muokattua vartaloaan.

– On hyvin addiktoivaa näyttää juuri tietynkaltaiselta. Katselen muiden kuvia ja mietin, että haluan ottaa tuon ja tuon kuvan. Olen vajonnut tietynlaiseen ansaan, Lauren pohtii.

Hänen äitinsä ei ymmärrä nykyisen sukupolven uusinta trendiä lainkaan.

Tavoitteena Barbien ulkonäkö

25-vuotias Sarah puolestaan kertoo, että hän haluaa näyttää Barbie-nukelta täydellisine valkoisine hampaineen ja täydellisine takapuolineen.

Sarah on laitattanut silikonit ja tämän lisäksi implantit poskipäihinsä ja huuliinsa, botoxia otsaan ja leukaan ja valkaissut hampaansa. Hän on käyttänyt yli 15 000 euroa ulkonäköönsä ja on pahasti velkaantunut. Hän riskeeraa myös parisuhteensa, sillä hänen poikaystävänsä on täysin kyllästynyt Sarahin päähänpinttymään ja ulkonäkökeskeisyyteen.

– Ennen hän oli tosi kaunis. Onhan hän vieläkin ihan hyvännäköinen, poikaystävä sanoo.

Sub.doc: Täydellinen Instagram-kroppa Subilla ma 21.8. klo 23.20