"Suomi on paska maa", Kiira Korpi kommentoi pyllähdeltyään kotikisoissa 2009. Vitsi vitsi! Ei tietenkään kommentoinut. Kuva: Antti Hämäläinen/IS
"Suomi on paska maa", Kiira Korpi kommentoi pyllähdeltyään kotikisoissa 2009. Vitsi vitsi! Ei tietenkään kommentoinut. Kuva: Antti Hämäläinen/IS

Sallitaanko miesurheilijoille enemmän kuin naisille? Tehdäänpä testi.

Suomi voitti viimeksi jääkiekon MM-kisat keväällä 2011. Voittoa juhli ”railakkaasti” niin kansa kuin Leijona-joukkue. Känninen Pasi Nurminen kompuroi lentokentällä ja kolautti päänsä maailmanmestaruuspokaaliin sillä seurauksella, että pokaaliin tuli lommo. Kauppatorin kultajuhlissa juopunut Anssi Salmela likisteli presidenttiä.

Viime vuosina juhlimistyyli on kuitenkin muuttunut hillitymmäksi. Alkuvuonna MM-kultaa juhlinut alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue meni voittoaterialle hampurilaisravintolaan eikä heissä näkynyt krapulan merkkejä kansanjuhlassa. Pikkuleijonien siistiä menoa kiiteltiin kovasti.

Isompien Leijonien juhlista nousi sen sijaan nousi kohu, mutta aika moni oli sitä mieltä, että älkää nyt kukkahattutädit nissuttako, pitäähän sitä menestystä nyt juhlia!

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee, mutta sallittaisiinko sama naisille?

Kuvitellaanpa.

Naisten muodostelmaluistelujoukkue palaa MM-kisoista vahvassa laitamyötäisessä, nutturat vinossa, kisameikit poskilla ja sukkahousut revenneinä. Yksi kierähtää ukemilla alas lentokoneen portaat ja meinaa kuristua mitaliinsa. Kultajuhlissa joku pörröttää tuttavallisesti Salen tukkaa. Valmentajaa ei näy, koska hän on vessassa oksentamassa.

Gallup kertoo, että valtaosa kansasta on sitä mieltä, että hei, girls just wanna have fun!

Leijona pyllistää

Pari vuotta aiemmin keväällä 2009 mömmömkisat eivät menneet Leijonilla ihan yhtä kivasti ja sekös kismitti. Niin paljon, että Leijona-joukkueen jäsen purki pahaa oloaan näyttämällä paljasta takalistoaan bussin ikkunasta Ylen naistoimittajalle. 

Ringeten MM-joukkueen jäsen riehaantuu hieromaan paljaita tissejään bussin ikkunaan Ylen miestoimittajan edessä.

Pyllistelijäksi paljastui Niklas Hagman, joka kommentoi tekoaan ”hetken mielijohteesta syntyneeksi vitsiksi”. MTV3.fi:n äänestyksessä yli 40 prosenttia vastaajista piti asiasta syntynyttä kohua ylimitoitettuna, koska ”pojat nyt on poikia”.

Mutta olisiko voinut käydä myös näin?

Ringeten MM-joukkueen jäsen riehaantuu hieromaan paljaita tissejään bussin ikkunaan Ylen miestoimittajan edessä. ”Äh, se oli vain flash mob. Kännissä ja läpällä. No, sori”, vilauttaja selittää myöhemmin.

Kansa on taas sitä mieltä, että voi noita tyttöjä! Aina pitää olla maitorauhasiaan esittelemässä.

Kuolemattomia lausahduksia

Joidenkin miesurheilijoiden – kuten vaikkapa Seppo Rädyn tai Matti Nykäsen – lausahdukset ovat niin timanttia, että niille on perustettu jopa omia Wikisitaatit-sivuja.

Mulkkuhan se on aina mielessä, mutta luistellaan nyt eka.

Mutta eipä ole omaa sivua vaikkapa Kiira Korven lohkaisuille! Voisi tietysti olla, jos hän olisi sanonut: ”No, mulkkuhan se on aina mielessä, mutta luistellaan nyt eka.” Tai jos Kiira olisi todennut "Kiina on paska maa", kompuroituaan esityksensä pilalle Shanghaissa keväällä 2015.

Entä voitteko kuvitella naisvalmentajien kannustavan valmennettaviaan: ”Nyt heität/juokset/hyppäät/tanssit/ammut/voimistelet niin, että vittu repee!" (valmennusohje lainattu Seppo Rädyltä).

Aivan. Ette.

Jos näissä jääkiekon MM-kisoissa lohkeaa taas kultaa, muistetaan, että modernit pojat voivat jo hyvinkin ottaa mallia tytöistä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, niin saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä. 

Kysely

Katsotko jääkiekon MM-finaalin?

Kyllä!
Kyllä!
70.7%
En! Ei voisi vähempää kiinnostaa
En! Ei voisi vähempää kiinnostaa
29.2%
Ääniä yhteensä: 99
Vierailija

”Nyt heität niin, että pallit repee” – mitä jos naisurheilijat toimisivat niin kuin miehet?

No buhuuuu, aina pojilla saa olla hauskempaa. Kommentteja jostain 80-luvulta on nyt aika väsynyttä käyttää esimerkkeinä, mutta kyllähän Marja-Liisa ja moni muu osasi suutaan käyttää, aika oli erilainen. Ja oikeasti, kukaan ei pahoittaisi mieltään jos ringettenainen paljastaisi tissinsä bussin ikkunasta.
Lue kommentti

No, niitä tarttuu Kotuksen sanastajien haaviin.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kuukauden sana ylitti tällä viikolla uutiskynnyksen: kaiketon, miten hieno ja kätevä sana! Kaiketon on syötävää, joka on ainakin maidotonta, munatonta, gluteenitonta ja soijatonta, ja kun sellaista leipoo syntymäpäiväjuhliin, kaikki vieraat voivat nauttia.

Kotuksen Kuukauden sanojen arkisto on muutenkin mahtava kokoelma ajankohtaisia puheenaiheita viime vuosilta: muistatteko, milloin puhuttiin ukkoskyykystä? Entäs milloin syötiin pakotejuustoa? (Samana kesänä: heinä- ja elokuussa 2014.)

Sanakirjan toimittaja Riina Klemettinen Kotukselta kertoo, että kuukauden sanat tulevat sanakirjatyön sivutuotteena: toimittamiseen liittyy työvaihe nimeltä sanastus, jossa seurataan mediaa ja kerätään aineistoa. Kuukauden sanaksi valitaan sanastajien haavista jokin ajankohtainen, mieluusti uusi sana. Se voi olla somessa nähty, radiossa kuultu, lehdistä luettu tai jostain vain ponnahtanut.

Kaiketon on jännä karitiivijohdos.

– Kaiketon ei ole ihan uusi, mutta nyt se on ajankohtainen, kun ihmiset miettivät kesäjuhlien tarjoilua. Lisäksi se on aika jännä karitiivijohdos.

Klemettisen mukaan sanojen kanssa on mukavaa työskennellä: pysyy maailmassa kiinni. Syömiseen liittyvä sanasto on nyt pinnalla, samoin politiikkaan. Donald Trump on osoittautunut sanastoa tuottavaksi runsaudensarveksi.

– Tänään kuulin sanan whataboutismi. Se on retorinen keino, jolla kritiikin kohde yrittää siirtää huomion johonkin muuhun epäkohtaan.

Klemettisellä on myös selvä suosikki viime vuosien uusien sanojen joukossa.

– Sydäniskuri! Lääketieteen sanastolautakunnassa on etsitty suomenkielistä sanaa defibrillaattorille. Usein suomennokset otetaan nihkeästi vastaan, mutta sydäniskuri on poikkeus: se on tosi läpinäkyvä ja sopii suuhun.
 

Saksalainen halpamarkettiketju saapui Suomeen 15 vuotta sitten ja on vuosien varrella muokannut arkeamme monella tapaa.

Lukuisat pahvilaatikot, sekaiset hyllyt, hedelmät, joita ei punnittu itse. Kun pian 15-vuotispäiväänsä Suomessa viettävä Lidl rantautui Suomeen, monelle vierailu halpamarketissa oli eksoottinen kokemus, vähän kuin olisi ulkomailla ollut.

Epäsuomalaisuus oli räikeintä Lidlin ensimmäisinä vuosina. Lidleissä ei ollut aluksi lainkaan kassahihnoja, eikä kassojen päädyissä ollut pakkaustasoja, mutta näihin suomalaiset eivät tottuneet. Lidlin oli taivuttava. Itsepunnitusta Lidleissä ei ole sen sijaan vieläkään.

– Lidl oli Suomessa ensimmäinen hard discounter -ruokaketju, eli myymälätyyppi, jossa on rajattu valikoima ja pelkistetty, halvan oloinen ja näköinen esillepano. Tuotteita ei juuri hyllytetä, vaan ne pannaan esille vaikkapa lavoina. Konsepti on toki muuttunut Suomeen tulon jälkeen, kertoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Luoto sanoo, että vähittäiskauppa on kansainvälistynyt hurjasti 15 vuoden aikana. Syy ei silti ole pelkästään Lidlin.

– Kun Suomi liittyi EU:hun, valikoimat ovat ruokakaupassa moninkertaistuneet. Lidl on ollut yksi osa kasvavaa kansainvälistymistä, ja se on isona toimijana merkittävästi lisännyt kilpailua ruokakaupassa, Luoto sanoo.

Nykyään lähes jokaisella suomalaisella on Lidlistä jonkinlainen mielipide, puolesta tai vastaan, ja kauppaketju on myös onnistunut muuttamaan Suomea monella tavalla. Esimerkiksi näin: 

  1. Lidl sekoitti sosiaaliluokkia. Aluksi Lidlissä käynti tuntui jotenkin nololta, jopa häpeälliseltä. Pikkuhiljaa työsuhde-Audejakin alettiin nähdä Lidlin parkkipaikoilla, ja Lidlissä käymisestä tuli jollakin tapaa sosiaalisesti hyväksyttävää.
  2. Lidlin tulo lisäsi ruokakauppojen kilpailua. Esimerkiksi S-ryhmän halpuutuskampanjat syntyivät ikään kuin vastaiskuna Lidlin halvoille hinnoille.
  3. Lidlin myötä Suomessa on mahdollista asioida ruokakaupassa, jossa ei kysytä kanta-asiakaskorttia.
  4. Kashmir ei ole enää vain rikkaiden etuoikeus. Noin 70 eurolla sai viime vuonna Lidlistä laadukkaan kashmirneuleen.
  5. Köyhäilystä on tullut muotia. Nykyään on ylpeyden aihe sanoa, että kesämekko maksoi alle kympin. 
  6. Lidl on saanut suomalaiset puhumaan. Jos puolituttujen kanssa on jo käyty kahvipöydän keskustelu säästä, nykyään jutellaan siitä, mistä kukin päivittäisostoksensa tekee.
  7. Lidl opetti suomalaiset vaihtuviin valikoimiin ja teemamaaviikkoihin: Italia-viikko, Ranska-viikko, USA-viikko… Joitakin tuotteita saa myymälöistä vain tietyn ajan. Se tarkoittaa samalla sitä, että asiakkaan on seurattava Lidlin tarjouslehtisiä, jotta pysyy kärryillä, mitä milloinkin on myynnissä.
  8. Lidl on muuttanut myös ulkomailla matkustelua siten, että nykyään voi reissatessa suorittaa ostokset Lidlissä, ja kaikki on siellä samalla tavalla kuin lähimmässä koti-Lidlissä. Yleensähän on kiva ulkomailla tutustua paikallisiin kauppoihin, mutta joskus kiireessä on aika kätevää asioida Lidlissä.

Millaisia muistoja Lidl sinussa herättää? Mikä on paras Lidl-löytösi? Entä mikä Lidlissä raivostuttaa? Kerro meille!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Linda Liukkaan tärkein kohderyhmä on pienten lasten isät.

Linda Liukas on palkittu lastenkirjailija ja koodauslähettiläs. Liukkaan tietotekniikka-aiheiset Hello Ruby -lastenkirjat ovat olleet jättimenestys maailmalla: ensin hän keräsi kirjoilleen 380 000 euron arvoisen joukkorahoituspotin ja voitti sitten kiinalaisen 130 000 euron arvoisen muotoilupalkinnon.

Liukkaan uusin, keskiviikkona julkaistu kirja vie lapset tutkimusmatkalle internetiin. Kirjasarjan oikeudet on myyty 22 kielialueelle.

Vaikka Liukkaan teokset ovat lastenkirjoja, kirjailija on kertonut tärkeimmäksi kohderyhmäkseen pienten lasten isät. Hänen mukaansa isien roolimallilla on tärkeä vaikutus pienten tyttöjen päätöksiin.

– Ollessani pieni muut isät sanoivat tietokoiden olevan kalliita aikuisten juttuja. Oma isäni sen sijaan opetti, ettei ole asiaa, mitä ei voisi tietokoneella korjata. Opettelimme yhdessä juttuja ja välillä mokailtiin, Liukas muistelee.

”Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.”

Liukkaan mukaan koululla on paljon vaikutusta lapsen asenteisiin, mutta vanhemmilla vielä suurempi. Liukas haaveileekin omistavansa kymmenen vuoden päästä koulun, jossa teknologiaa kehitetään yhdessä lasten kanssa.

– Lapsia pitää kannustaa löytämään oma juttunsa, ja heitä pitää altistaa uusille asioille. Ei suljeta liian aikaisin mahdollisuuksia lapselta. Sanonkin pienille tytöille, että he voivat olla vaikka ballerina-koodaajia.

Ruby pienten poikien esikuvana

Teknologia-alalla vallitsee vieläkin merkittävä naispula. Liukas kannustaa naisia innostumaan alasta, sillä teknologiaan tarvitaan naisten näkökulmia.

– Ohjelmoija on se henkilö, joka käyttää tietokonetta ratkaistakseen maailman ongelmia, ja tarvitsemme naisten näkemystä. Tietokoneella voi ilmaista itseään ja muuttaa maailmaa paremmin kuin millään muulla, Liukas sanoo.

Kun Liukkaan ohjelmointityöpaja Rails Girls alkoi menestä, hän kohtasi vanhempia miehiä, jotka yrittivät neuvoa joka käänteessä.

– Kun sulkee korvansa setämiesten kritiikiltä, ei törmäile lasikattoihin.

Liukas kertoo ylpeimmäksi hetkekseen sen, kun pienet pojat ovat tulleet kertomaan hänelle, että kirjojen naiskoodaaja Ruby on heidän esikuvansa.

– Se on feminismiä parhaimmillaan, kun nainenkin voi olla teknologia-alan esikuva.

 

Illan tv-dokumentissa seurataan muslimityttö Sonitaa, joka haaveilee räppärin urasta.

”Huudan häkistäni uupuneena, hintalappujen painosta nuutuneena”, räppää nuori muslimityttö. Youtube-hitiksi muodostuneella musiikkivideolla hän esiintyy muun muassa mustelmaisena lapsimorsiamena. Räppäävä morsian on Sonita Alizadeh Afganistanista.

Rokhsareh Ghaemmaghamin uusintana viime syksyltä nähtävä dokumentti Sonita-tytöstä on vaikuttava kuvaus nuorten naisten ahdingosta runnellussa Afganistanissa. Elokuvan alkupuolella 18-vuotias Sonita elää pakolaisena Iranissa tukikodissa, joka auttaa lapsia ja nuoria selviytymään.

Sonitan oma selviytymiskeino on musiikki. Hän unelmoi rap-tähteydestä Amerikassa ja tahtoisi vanhempiensa olevan Michael Jackson ja Rihanna. Sen sijaan hänellä on kuusikymppinen äiti, joka saapuu Afganistanista hakemaan tytärtään pakkoavioliittoon. Morsiusrahoilla aiotaan maksaa Sonitan veljelle morsian.

Dokumentissa kysytään, onko oikein, että nuori tyttö on maksuväline. Länsimaissa vastaus on selvä, mutta vanhoillisissa muslimiperheissä eletään traditioiden mukaan.

Afganistanissa ja Iranissa naisten ei sovi laulaa ja esiintyä. Kun musiikkivideo Bride for Sale leviää somekanavilla ja päätyy televisioon, itse dokumentintekijöiden on astuttava esiin. Tässä hämärtyy raja tallentavan dokumentin ja hyväntekeväisyyden välillä, mutta katsoja ei voi kuin seisoa dokumentaristin rinnalla.

Sonita Yle Teema & Fem su 20.08. klo 22.00