Elina Hakkarainen, Teija Taskinen, Inga Körkkö, Soile Mäkipää ja Elina Hyvärinen (edessä) saivat potkut Nokialta vuonna 2011.
Elina Hakkarainen, Teija Taskinen, Inga Körkkö, Soile Mäkipää ja Elina Hyvärinen (edessä) saivat potkut Nokialta vuonna 2011.

Salossa kolmisen vuotta sitten irtisanotut naiset palaavat sylttytehtaalle. Sokista on toivuttu, ja uusi elämä on alkanut. Juttu julkaistiin Me Naisissa helmikuussa 2015.

– Olipa nostalgista ajaa vanha työmatka, Soile Mäkipää huokaisee saapuessaan parkkipaikalle Salossa.

Edessä leviävät valtaisat teollisuusrakennukset, jotka aikaisemmin kuuluivat kaikki Nokialle. Vilkkaimmillaan 5000 työntekijää kehitti ja kokosi täällä puhelimia, ja nousuhuumassa yritys houkutteli työntekijöitä Lapista asti. Firman legendaarisissa kesäjuhlissa esiintyivät maan ykkösartistit, ja moni oli kateellinen nokialaisten bonuksille.

– Mennääs kattomaan, minkä firman kyltti katolla nyt palaa, innostuu parkkipaikalle saapunut Teija Taskinen.

Vuonna 2011 Nokia ajautui ongelmiin, ja pikkuhiljaa tuhannet ammattilaiset joutuivat lähtemän. Iso osa halleista tyhjeni. Tuotekehityksessä jatkaa vielä tuhatkunta ihmistä, mutta kyltissä lukee Microsoft.

Pihaan kokoontuvat naiset ovat kaikki entisiä noksulaisia, mutta topakka vartija kieltäytyy avaamasta tehtaanporttia. Vaikka useimmat näistä naisista eivät muista koskaan tavanneensa toisiaan, yhteishenki syttyy heti.

– Muistatteko, miksi vessa keksittiin? No siksi, että saadaan paska piiloon. Miksi internet keksittiin? No, että saatiin se taas esiin, laukaisee Inga Körkkö.

– Mitäs teille potkujen jälkeen oikein on tapahtunut? naiset kyselevät toisiltaan.

Niin, mitä?

Teija Taskinen, 46: "Kannattaa varoa, mitä toivoo"

Teija myy vapaaehtoishomminaan kirppisvaatteita ja haaveilee vakituisesta vammaisalan pestistä.

Kun tahti puhelintehtailla hiljeni, Teija Taskinen alkoi viettää vuorojaan firman kuntosalilla ja lenkillä. Toiset pelasivat tuotantohallissa lautapelejä tai kutoivat. Jossain vaiheessa väki ei tullut töihin ollenkaan, mutta palkka juoksi.

Kun pomo lopulta kutsui Teijan neukkariin, jonka pitkän pöydän keskellä oli nenäliinapaketti, Teija jo tiesi.

– Ihme kyllä, ensimmäinen ajatukseni lähtöpasseista olikin, että ihanaa!

Teija oli päätynyt Nokiaan kokoamaan matkapuhelimia, koska 1990-luvulla Salossa ei ollut hammashoitajan töitä. Puhelimia neljässä vuorossa kootessa vierähti 17 vuotta.

– Lopultakin jouduin oikeasti miettimään, mitä haluan isona tehdä.

Mutta kun tämä Nokian leveä portti tammikuun viidentenä 2012 jäi Teija selän taakse, voittajafiilis katosi. Hätääntyneenä Teija päätyi harhailemaan Salon Anttilaan. Kaikki epäilytti: miten päivät täyttyisivät, löytyisikö uutta työtä, mistä toimeentulo?

– Tuntui, että putosin mustaan aukkoon.

Kuusi viikkoa toimettomana riitti. Teija ilmoittautui Punaisen Ristin henkisen tuen kurssille. Kun se ei tuntunut omalta, hän vaihtoi ystäväkurssille ja tarjoutui vapaaehtoiseksi Salon SPR:n kirpputorillekin.

Tuhansien ihmisten työttömyys oli Salon kaupungille sokki. Bussilinjat vähenivät, kirjaston aukioloajat lyhenivät, pääkadulla moni muotiliike joutui lopettamaan. Eikä Teijalle tuttuja kokoonpanotöitä ollut tarjolla.

– Omista hoitoalan opinnoistakin oli niin kauan, että oli palattava kouluun.

Teija valmistui viime keväänä lähihoitajaksi. Pätkätöitä on löytynyt kaupungin vanhainkodista ja kehitysvammaisten ryhmäkodeista. Tilipussi ei ole aina kaksinen, mutta se ei yksin asuvaa Teijaa huolestuta. Ensimmäistä kertaa elämässä työ vaikuttaa omalta.

– Puhelimia kootessa aivot piti jättää narikkaan, hoiva-alalla niitä tarvitaan koko ajan.

Vakipaikkoja olisi tarjolla ympäri maata. Viimeksi Teija katseli työpaikkaa Kittilästä.

– Maltoin vielä mieleni. Pitää olla varovainen, koska olen tässä huomannut, että sen mitä toivoo, voi myös saada.

Elina Hyvärinen, 32: "Työnjohtajan paikka on lottovoitto"

Elina pakkaa entisessä puhelintehtaassa lääkkeitä. Ja pian muuten palkataan taas uutta väkeä!
 

Särkylääketabletit putoavat muoviseen kennoon, ja kone saumaa niiden päälle ohuen alumiinikuoren. Taas on yksi pakkaus valmis kotelointikoneeseen.

Aikaisemmin tässä hallissa koottiin puhelimia, nyt kiiltävät koneet pakkaavat lääkkeitä. Nokian entinen ja lääketehdas Orionin nykyinen työnjohtaja Elina Hyvärinen seuraa näytöltä linjastoa.

– Tämä paikka Salossa on ihan lottovoitto. Minulle olisi käynyt melkein mikä tahansa työ, kunhan sain pysyä Salossa. Olin valmis tulemaan tänne vaikka pakkaaja-asentajaksi.

Elina seurasi Nokian irtisanomisuutisia kolme vuotta sitten kotonaan hoitovapaalla. Eikä aikaakaan, kun esimies soitti ja ilmoitti Elinankin töiden loppuvan. Perheenäitiä kylmäsi.

– Pelkäsin, että seuraavaksi mieheni irtisanotaan. Miten sitten maksaisimme talolainaa?

Perhe asui Elinan rakennuttamassa omakotitalossa idyllisessä maalaismaisemassa. Pian tuli onneksi tieto: Elinan mies sai jatkaa Nokialla – vaikka työpaikka siirtyikin reilun sadan kilometrin päähän
Espooseen. Perhe päätti silti jäädä Saloon, koska siellä oli sukulaisia, lasten kaverit ja kaikkien omat salibandyjoukkueet.

Kun Elina palasi kuukaudeksi töihinsä, vaikeinta oli hyvästellä alaiset.

– Mietin, saavatko he uusia töitä ja mahdammeko nähdä enää.

Omakin tulevaisuus jännitti. Elina on ammatiltaan kokki, ja Nokian piti olla vain välietappi ravintolatöiden etsimisen ajaksi, mutta nousukiitovuosina firma koulutti Elinan puhelinten kokoajasta 30 hengen esimieheksi.

Puhelinkokoamon poistuttua Salosta lääketehdas Orion kiinnostui modernista jättihallista ja järjesti siellä työnhakutilaisuuden. Hoitovapaataan jatkanut Elina kuljeskeli tuhannen muun kiinnostuneen
joukossa pohtien, miten erottuisi muista. Työnhakukurssilla Elinaa oli kannustettu kuvailemaan omaa osaamista vähän rohkeammin. Se oli vaikeaa, mutta Elina tsemppasi.

Työnjohtajia valittiin lopulta seitsemän, ja Elina oli heistä yksi.

– Varasimme heti perheen kanssa äkkilähdön etelään.

Elinan työkavereina on nyt entisiä kirvesmiehiä, kampaajia ja farmaseutteja, mutta melkein puolet pakkaamon 150 ihmisestä on joskus ollut Nokian leivissä.

– Kun taukohuoneessa naureskellaan Nokian jutuille, yritän vaihtaa aihetta, koska eivät sentään kaikki olleet siellä.

Inga Körkkö, 57: ”En suostunut jäämään kotiin”

Inga viihdyttää kollegoitaan kertomalla Nokian kesäjuhlamuistoja. “Lauri Tähkä ja Mikko Leppilampi esiintyivät tuossa ikkunan alla.”

Jos kuulumisia olisi kyselty kaksi vuotta sitten, Inga Körkkö olisi valittanut ikärasismia. Lähetettyään 150 työhakemusta hän pääsi yhteen ainoaan haastatteluun, joka ei sekään johtanut mihinkään.

Ingan ansioluettelossa ei ainakaan ole valittamista: Yliopisto-opintojen jälkeen Inga on assisteerannut johtajia ja pumpannut vientisihteerinä vauhtia sekä autoteollisuuteen että taimibisnekseen. Välillä hän opiskeli jalkahoitajaksi ja käsityöartesaaniksi. Nokialla ja alihankkijoilla hän ehti 11 vuodessa vaikuttaa useissa tehtävissä.

– Menihän työnhaussa hermo, Inga myöntää.

Kotona istuessaan Inga ehti kirota kaikki miesjohtajat, jotka tuntuivat palkkaavan vain nuoria ja kauniita apulaisia.

– Lopulta päätin nöyrtyä. Klikkauduin vuokrafirman sivuille katsomomaan, millaista muuta työtä oli tarjolla.

Siitä alkoi Ingan vipinävaihe. Hän päätyi heti Turkuun puhelinvaihteeseen yhdistämään puheluita ja vastaanottamaan soittopyyntöjä.

– Kyllähän se kävi välillä mielessä, miten yksinkertaiseen hommaan olen ryhtynyt, mutta oli tärkeää päästä kotoa.

Työ johti toiseen ja kolmanteen. Inga vakuuttui, että työnantajille on tärkeintä, että hakijalla ylipäätään oli joku työ. Kotiin jämähtäneitä selvästi karteltiin.

Kun Nordea ilmoitti suunnittelevansa Nokian vanhoihin tiloihin asiakaspalveluyksikköä, Inga innostui. Hakijoita oli 550, mutta niin vain Inga oli 70 valitun joukossa.

– Tähän mennessä paras hetki oli, kun asiakas sanoi kuulevansa äänestäni, että minulla on lämmin sydän.

Elina Hakkarainen, 28: ”Pomot tykkäävät ahkerasta”

Elina yllättyi, ettei autotehdas kysellyt koulutodistuksia. ”Yllättävän moni firma kouluttaa tulijat töihin itse.”

Mersun runko nytkähtää liukuhihnalla ja pysähtyy odottavasti Elina Hakkaraisen eteen. Muutamassa minuutissa nainen asentaa koelautaan äänieristematon ja kiinnittää lukon vastakappaleet. Huikka vesipullosta, ja sitten tuleekin jo seuraava auto.

Uudenkaupungin Valmet Automotiven autotehtaalla robotit vastaavat monenlaisista tehtävistä, mutta kyllä siellä ihmisiäkin tarvitaan. Elina sai paikan toukokuussa, kun tehdas palkkasi 300 uutta autonrakentajaa.

– Nokialta ikävöin lähinnä yövuoron väsyneitä vitsejä.

Nuorena Elinaa ei opiskeleminen kiinnostanut. Kesken jääneen lukion jälkeen hän siivosi, vastasi numerotiedusteluihin ja veti baareissa karaoke-iltoja. Niiden jälkeen puhelinten kokoaminen Salossa maistui. Palkka oli hyvä, ja kerran vuodessa tuli muutaman satasen bonus. Mutta viiden vuoden jälkeen tuli potkut.

– Viimeisenä työpäivänä moni työkaveri itki parkkipaikalla. Minua ei surettanut. Tiesin, että tekevä löytää töitä.

Elina oli hiljattain tavannut miehen, ja irtisanomisen jälkeen hän pääsi muuttamaan tämän luokse Poriin. Ensimmäistä kertaa elämässä Elinaa halutti ryhtyä opiskelemaan. Ensimmäiseksi tuli kutsu vartijakouluun, ja sinne Elina ilmoittautui. Kesäharjoittelussa Elina päätyi vastaanottovirkailijaksi firman vaihteeseen. Siellä koko hommasta meni maku. Toimettomana Porissa kodin seinät tuntuivat kaatuvan päälle, joten Elina keskittyi lähettelemään työhakemuksia. Aina jokin tärppäsi. Rengasfirma tarvitsi sesonkiapua asiakaspalveluun, ja vastaremontoituun Porin kauppahalliin kaivattiin pariksi viikoksi rakennussiivoojaa.

– En ole nirso. Työnantajista aistii, että kaikilla ei ole sellaista asennetta.

Kun autotehtaan paikka tuli jakoon, Elina haki miehensä kanssa töihin. Molemmat tulivat valituiksi.

– Nokian-kokemukseni ansiosta sain aloittavan asentajan korkeimman palkkaluokan!

Soile Mäkipää, 51: ”Vanhaa on ikävä”

Tietokonehommat vaihtuivat hoitotyöhön. Soilella on nyt tuoreet lähihoitajan paperit.

Työvuoron jälkeen Soile Mäkipää on väsynyt. Tänään herätys soi ennen aamuviittä. Soile ajoi 57 liukasta kilometriä Lietoon, jossa hän hoiti täyden päivän muistisairaita vanhuksia.

– Ennen hartiat painuivat koneella istuessa eteenpäin, nyt vuoron aikana tulee juostua 13 000 askelta ja hartiat venyvät ihan toiseen suuntaan

Nokialla Soile vastasi puhelinten käyttöohjeiden kuvista. Ura alkoi Motorolan Talkmanista ja päättyi Nokian Lumiaan. Töitä piti usein viedä kotiin, mutta Soile sanookin olevansa maailman laajimmin kuviaan levittäneitä piirtäjiä.

– Kyllä minulla niitä aikoja on ikävä.

Irtisanomisten aikaan Soilen työt päätettiin siirtää Tampereelle. Pomo yritti houkutella Soilea muuttamaan sinne, mutta perheen vuoksi hän ei voinut eikä halunnut.

Kevään aikana pettymys vaihtui välinpitämättömyydeksi. Jotain uutta piti keksiä. Kaikki toitottivat, että hoitoalalla on hommia, ja jonkinlaiseksi hoivaajaksi Soile on aina itsensä tuntenutkin.

Nokian tarjoaman eropaketin, viidentoista kuukauden palkan ja Bridge-koulutuksen turvin Soile opiskeli hoiva-avustajaksi ja pääsi töihin Liedon yksityiseen hoivakotiin. Siellä hän suoritti työn ohessa lähihoitajatutkinnon.

Iso puhelinfirma ja pieni hoivakoti ovat Soilen mielestä päinvastaisia maailmoja. Nokiassa työ oli itsenäistä, jokainen sai heitellä ideoita ja usein ajatukset myös toteutettiin.

– Hoitoalalla on kangistuttu rutiineihin. Työt tehdään kuten ne on aina tavattu tehdä.

Soilen palkka laski alanvaihdoksessa reippaasti. Mutta kun vanhus hymyilee ja kiittää hoidosta, sekin palkitsee.

– Täytyy olla kiitollinen, että töitä ylipäätään on.

Riitta ryhtyi 80-luvulla seksityöhön melkein sattumalta. Hän luopui työstään oikeusjutun jälkeen.

Millä tavalla seksi ja seksuaalisuus ovat näkyneet Suomen historiassa?

Varsin monella tavalla.

Tämä selviää Ylen uudesta neliosaisesta Seksi-Suomen historia -dokumenttisarjasta, joka esitetään TV1:llä syyskuussa.

Dokumentissa seksin historiasta Suomessa puhuvat monet eri ihmiset. Ääneen pääsevät niin viranomaiset ja papit kuin he, jotka ovat tehneet seksistä itselleen tulonlähteen.

Yksi haastatelluista on 80-luvulla seksityötä tehnyt Riitta. Sarjan toisessa osassa hän kertoo tarinansa. Riitta kertoo päätyneensä seksityöntekijäksi oikeastaan sattumalta.

– Olin vähän yli 20-vuotias ja kävelin Helsingin keskustassa. Eräs mies ehdotti minulle, että jos lähden hänen kanssaan, hän maksaa minulle seksistä. Ja niin siinä sitten kävi, Riitta kertoo dokumentissa.

Kelpo tienestit rankasta työstä

Aluksi Riitta haki itselleen asiakkaita esimerkiksi miestenlehtien ja Helsingin Sanomien ilmoituspalstoilla. Niihin hän kirjoitti: ”Kaunis nainen etsii mukavaa herraseuraa vaikka päiväkahvien merkeissä.”

Parhaina aikoina Riitta nettosi kohtuullisesti. Tienestit saattoivat nousta yli 10 000 markkaan kuukaudessa. 80-luvulla naisten keskipalkka oli noin 121 000 markkaa, joten hänen palkkansa oli varsin mukiinmenevä.

Aluksi Riitta haki itselleen asiakkaita miestenlehtien ja Helsingin Sanomien ilmoituspalstoilla.

– Aika paljon laitoin säästöön ja hankin kaikenlaista. Kävin joskus matkoilla vähän rentoutumassa, koska työ oli aika raskasta, Riitta kertoo.

80-luvun seksityöntekijöiden palkat eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna joihinkin nykypäivän prostituoituihin. Vuonna 2015 Yle Kioskin haastattelema Katja kertoi elävänsä parhaimmillaan yhden illan tienesteillä pari viikkoa.

– Tulotaso ylittää monetkin korkeakoulutetut ammatit, Katja kertoi.

Apuna kaupoissa

Dokumentissa kerrotaan, että 80-luvun Suomessa seksityöntekijät liittyivät oleellisesti myös yritysmaailmaan. Prostituoituja kutsuttiin usein firmojen kekkereihin, joissa heidän tehtävänään oli piristää railakkaita juhlia.

Heidän tehtävänään oli myös auttaa yrityskaupoissa. Heidät saatettiin pyytää paikalle, jotta kaupanteko sujuisi liukkaammin. Myös Riitta kertoo osallistuneensa yritysmaailman juhliin:

– Hotelleissa kävin jonkun verran, ja firmojen tilaisuuksissa. Pikkujouluissa ja semmoisissa olin mukana. Silloin saatoin hoitaa illassa 1–2 asiakasta.

Työ loppui tuomioon

80-luvun Suomessa prostituoitujen asema oli kehno. Heidän toimintaansa sääteli hyvin tiukka irtolaislaki, jonka tarkoituksena oli kitkeä prostituutio yhteiskunnasta.

”Minulle tuli maksettavaksi noin 500 000 markkaa viiden vuoden ajalta veroa korotuksineen.”

Vuonna 1982 huoltopoliisi syytti myös Riittaa ja puolta tusinaa hänen kollegaansa parituksesta ja veronkierrosta. Riitta joutui oikeuteen ja hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen sekä veromätkyihin.

– Kotiin alkoi tippua lappuja, ja minulle tuli maksettavaksi noin 500 000 markkaa viiden vuoden ajalta veroa korotuksineen. En pystynyt sellaisia maksamaan, Riitta kertoo.

Tapahtumien jälkeen Riitta luopui työstään seksityöntekijänä.

– Minä vähän pelästyin tapahtuneesta. En sen [tuomion] jälkeen juurikaan mitään tuollaista enää tehnyt. Hankin ammatin ja menin normaalitöihin, Riitta kertoo. 

Seksi-Suomen Historia nähdään Yle TV1:llä tiistaisin 5.–26.9.2017 klo 20.00. Sarja on myös nähtävissä Yle Areenassa. 

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.