Kuva: Shutterstock

Kyllä saa valittaa! Sehän pitää ihmisen järjissään.

First world problems eli länsimaisia ongelmia, sanotaan nykyään halveeraavasti, kun ihmiset kehtaavat valittaa jostakin arkisesta ja pienestä elämänharmista. Kun on Syyria ja ebolakin.

Vastareaktio on toisaalta ymmärrettävä, sillä jotkut saavat hillittömiä raivokohtauksia somessa siitä, että Hesburgerin myyjä oli laittanut vahingossa take away -pussiin väärän hampurilaisen eikä kaupassa ollut tarjoksessa mainostettuja, oikeankokoisia kenkiä. Ryhdytään boikotteihin ja Facebook-kostoihin.

Valittaminen on kuitenkin tärkeää jo henkisen tasapainon kannalta. Kun valitat Facebookissa, valita tyylikkäästi.

Näin se käy

1. Hengitä ensin ja laske kymmeneen. Joo, oli epäreilu tilanne. Joo, oli tyhmä ihminen/pyöräilijä/autoilija/asiakaspalvelija. Enemmän aikaa = mietitympi, parempi ja tehokkaampi valitus.

2. Kiroile harkitusti. V***u, saa***a -tyyppiset kirosanat vievät tehot koko pointista ja saavat sinut vaikuttamaan pelottavalta raivopäältä.

3. Käytä huutomerkkejä säästeliäästi. Yksi riittää. Niiden lisääminen on vähän kuin painaisi kaasua paikallaan seisovassa autossa.

4. Käytä huumoria runsaasti. Kun esittää valituksensa sarkastisesti tai itseironisesti, siitä on paljon enemmän sekä hyötyä että iloa.

5. Muista, että koko universumi ei ole tänään sinua vastaan. Ei ihan oikeasti ole.

Lue myös:

Voiko potilas valittaa, jos lääkäri kohtelee kaltoin?

Näin muutat puolisoasi

Tästä perheriidat johtuvat: hirveä nälkä

Laulaja Mikko Kuustonen kertoo Isän tyttö, tytön isä -kirjassa vanhemmuuden hetkistä, jotka olisi voinut hoitaa paremminkin.

Muusikko Mikko Kuustonen, 56, tunnusti eilisillan Yhden illan juttu -ohjelmassa terapeutti Maaret Kalliolle raivostuneensa helposti tyttärilleen, kun nämä olivat teini-ikäisiä.

– Koin siitä suurta epäonnistumista. Jotenkin, että mun hermot meni aina ensimmäisenä, hän kertoi jaksossa.

– Kun lapsi menee siihen teiniangstiin, niin mä menin samaan, enkä säilyttänyt aikuisuutta.

Muusikko kertoo myös tänä vuonna ilmestyneessä Isän tyttö, tytön isä -kirjassa (Otava) siitä, millaista on ollut kasvattaa tyttöjä. Mikolla ja hänen ex-vaimollaan on kaksi tytärtä, Iina, 32, ja Minka, 31. Molemmat Kuustosen siskokset ovat näyttelijöitä.

Kirjan toinen kirjoittaja on juontaja Jenni Pääskysaari. Hän mainitsee tekstissään somessa vastaan tulevat meemit, joissa suojelevat isät vitsailevat kaivavansa aseen esiin pitääkseen tytärtään lähestyvät pojat loitolla. Vaikka kyse on huumorista, asetelma on väärä. Meemeillä isät ajattelemattomuuttaan tukevat ajatusmallia siitä, että joku muu kuin tytär itse päättäisi kehostaan.

Mikko Kuustonen myöntää sortuneensa aikoinaan samaan.

– Sain lahjaksi puolustusvoimien ”Miinoitettu”-suojanauhaa jolla reunustin pihapolun tytärten sulhasille. Omasta mielestäni tuolloin ensiluokkaista faijailua. Nyt jättäisin väliin, hän kertoo kirjassa.

”Omasta mielestäni tuolloin ensiluokkaista faijailua. Nyt jättäisin väliin.”

Nuorekas isä? Mission impossible

Muutenkaan Mikko ei ole aina onnistunut tekemään vaikutusta Iinan ja Minkan poikaystäviin.

– Olin aina ajatellut olevani jotenkin nuorekas isä kunnes tajusin että se on mission impossible.

– Huomasin erityisesti tytärten ensimmäisten poikaystävien kanssa muuttuvani jostain syystä isäni kaltaiseksi. Yritin liikaa ja halusin tehdä vaikutuksen.

”Yritin liikaa ja halusin tehdä vaikutuksen.”

Mikko antaa esimerkiksi kommelluksen, joka hänelle sattui Minkan ja tämän uuden poikaystävän kanssa. Isosisko Iina oli palaamassa purjehdukselta, ja isä halusi lähteä porukalla vastaan. Hänen ohjaamansa moottorivene kuitenkin karahti liian innokkuuden vuoksi kiville.

– Lopputulos oli legendaarinen: poliisi hinaa paattiani, takapenkillä istuu Minka hiljaisen poikaystävänsä kanssa ja viereisessä veneessä Iina seurueineen puistelee päätään. Isi tuli vastaan, Mikko kertaa kirjassa.

Isän suojelunhalusta huolimatta kaikki poikaystävät ovat kuitenkin olleet tervetulleita Kuustosten kotiin.

– Muutaman lähtöäkin olen tervehtinyt ilolla, Mikko Kuustonen heittää kirjassa.

Koomikko Sami Hedbergin, 35, unelma toteutui, kun hän sai pääosan The Office- eli Konttori-sarjan suomalaisversiossa.

Kaikkia valinta ei miellyttänyt. Vähiten toimittaja Kaarina Hazardia, joka kritisoi Hedbergin valintaa rooliin lokakuun Image-lehteen kirjoittamassaan kolmen sivun mittaisessa jutussa.

– Hedbergin huumori. Miten sitä oikein kuvailisi? Se on sille nauramista, että ruotsinlaivalla juodaan viinaa. Että viron kieli on vähän kuin suomi, mutta kuitenkin eri. Joltakulta näkyi pikkupöksyt.

Tämänhän jo tiedämme: Hedbergin huumori jakaa mielipiteet. Hazard kuitenkin jatkaa tylytystään.

– Hedberg on se vaaraton, pullea poika, ylikasvanut pikkuveli, joka häissä sahtipäissään lyö reisiinsä ja hokee Otetaans taas! ja jota ei kenenkään tarvitse pelätä eikä haluta.

Mutta että pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta?

Hazardin mukaan ongelma on, että Hedberg on jo suuri tv-persoona ja valmis hahmo omana itsenään, mikä vesittää alkuperäisen sarjan myötähäpeästä ja lohduttomuudesta ammentavan huumorin.

Mutta että pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta? Voisiko Sami Hedberg vitsailla keikkasetissään Kaarina Hazardista pulleana tyttönä, jota kenenkään ei tarvitse haluta?

Hazard pojittelee ja kutsuu lihavaksi ja seksittömäksi miehen koomikkopersoonaa, mutta onko se Sami Hedbergin tapauksessa mitenkään erotettavissa itse Samista?

andy k

Onpa hienoa, kun missimittainen ( XD ) ja jo aikaisemmin yhden JSN:n langettavan tuomion ( Ludvig Borga 2010 ) saanut kvasiälykkö Hazard katsoo asiakseen puuttua stand up -koomikko Sami Hedbergin substanssiin ja habitukseen. Menisi "Liian paksu perhoseksi" -Kaarina ihan vain peilin eteen, katsoisi itseään ja muistaisi kirjoittelu-uransa varjoisampia hetkiä. Vaan kun omahyväisyys on mitä on, niin voi näemmä kirjoittaa mitä tahansa. En seuraa Hedbergiä, mutta Hazard on luokattoman törkeä :(

Tankkien kesässä eletään jo vuotta 1968, ja sarjan hahmoista moni on tullut elinkaarensa päähän.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan seitsemännessä osassa Tankkien kesä otetaan aimo harppaus ajassa eteenpäin, kesään 1968, jolloin Euroopassa jälleen kuohuu.

Poikkeuksena sarjan aiempiin romaaneihin, Tankkien kesässä on yhden sijasta toistakymmentä kertojaa, jotka puhuvat suoraan lukijalle.

Keskeisessä roolissa on aikuistunut orpopoika Juho Tiihonen, josta on tullut arkkitehti. Hän palaa maailmalta kotikaupunkiinsa Kuopioon, jossa rakennetaan uutta innolla. Puutalopihapiirit kaatuvat ryskyen modernien kerrostalojen tieltä, siirtolapuutarhat moottoriteiden. Juho haluaa selvittää, mitä tapahtui yhdelle heistä lapsista, saksalaissyntyiselle Saaralotalle, ja lapsuuden tapahtumat avautuvat uusin silmin. Sodan arvet ovat vielä tuoreita, ja Euroopan tapahtumat saavat tulevaisuudenuskon hetkeksi kaikkoamaan ja pelon ja katkeruuden nousemaan jälleen pintaan.

Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha.

Kähkönen kuvaa lähihistoriaamme lempeästi ja viisaudella, syyllistämättä. Monta kertojaääntä tekee romaanista humaanin ja tunteisiin vetoavan. On hyvin vaikea sanoa, kuka heistä on oikeassa, kuka väärässä. Aivan kuin Kähkönen haluaisi muistuttaa, että harvapa meistä on oikeasti paha, vaan kaikki uskovat toimivansa oikein. Se kun olisi tärkeä juttu muistaa tässäkin ajassa.

Tankkien kesä on itsenäinen teos, mutta en kuitenkaan tiedä, millaista sitä olisi lukea, jos en olisi seurannut hahmojen elämää jo 1920-luvulta lähtien. Henkilöluettelo on nimittäin neljä sivua pitkä, joten voi olla, että sekavaa.

Sarjan faneille kirja on kuitenkin kuin pitkät ja haikeat jäähyväiset; vielä kerran saamme kuulla, mitä tärkeiksi tulleille henkilöille tapahtui.

Kirjailija ei ole kertonut, aikooko vielä jatkaa löyhästi oman sukunsa kokemuksiin pohjautuvaa sarjaa. Moni henkilöistä on kuitenkin tullut elinkaarensa päähän, joten voisi kuvitella, että ei.

Siinä tapauksessa näitä ihmisiä jää kyllä ikävä.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

(Otava)

Kiinteistönvälittäjä Mira Kasslin treenaa viisi kertaa viikossa kiivetäkseen ensi kesänä Euroopan korkeimmalle vuorelle.

Televisiosta tuttu kiinteistönvälittäjä Mira Kasslin on hurahtanut kiipeilyyn. Entisen kilpapyöräilijän tavoite onkin korkealla.

– Kävin juuri kiipeilemässä Mont Blancilla ja nyt olen innostunut projektista ”valkoisen valloitus”. Lähden ensi kuussa harjoittelemaan Chamonix'iin ja uutena vuotena kohteena on Kilimanjaro. Ensi vuoden heinä-elokuussa on tarkoitus huiputtaa Mont Blanc, Mira kertoi keskiviikkona helsinkiläisen ravintola Salven avajaisissa.

Harrastuksessa turvallisuus tulee ennen kaikkea.

– Jos säät sallivat, ensin huiputetaan 4 000 metriä ja siitä sitten jatketaan eteenpäin.

Mont Blanc on Euroopan korkein vuorenhuippu, joka sijaitsee Alpeilla Italian ja Ranskan rajalla. Se ylettyy 4810 metrin korkeuteen.

”Kiipeily on hyvää treeniä henkiselle puolelle.”

Miran kiipeilykunnosta ja ruokavaliosta huolehtii personal trainer, jonka opastuksella hän treenaa viisi kertaa viikossa. Mira kirjoittaa treenistä myös nettisivuillaan

– Kiipeily on paitsi urheilua, myös hyvää treeniä henkiselle puolelle. Se on erittäin kasvattava laji, johon olen täysin hurahtanut.