Mites, onko juhlaliputus ja muu juhlavuosiohjelma hoidossa? Kuva: Suomi100/Leena Koskela
Mites, onko juhlaliputus ja muu juhlavuosiohjelma hoidossa? Kuva: Suomi100/Leena Koskela

Suomi100-teemalla on tarjolla vaikka mitä ihanaa.

Isänmaallista päivää!

Miten on Suomi100-panoksesi laita? Olet äänestänyt jo kansallisperhosta? Aiot mennä katsomaan Sata sientä -näyttelyn Kuopioon?

Juhlavuosi on kohta puolivälissä, ja ihme on, jos olet välttynyt siltä. Instagramin PaskatSuomi100-tuotteet -ryhmässä on mainioita esimerkkejä siitä, miten oikeastaan ei ole asiaa, jota ei kannattaisi brändätä Suomi100-sisällöksi.

Esimerkiksi tämä toukokuinen kyltti Helsingissä, miksipä sen ylälaidassa ei olisi Suomi Finland 100 -merkkiä?

 

Tai miksei juhlavuoden kunniaksi kysymykseen tulisi tavallista isänmaallisempi vessan siivous?

Ja jos joku etsii juhlavuoden henkeen sopivaa syömistä, sitä löytyy ruokakaupan ”keltaiset rasvat” -osastolta:

Mutta oletko huomannut, että tarjolla on myös väkevää oppimissisältöä Suomi100-hengessä? Nuku rauhassa -nimisellä kokonaisturvallisuuden juhlahankkeella on tarjolla erityisesti naisille suunnattuja kursseja kuten Perille ilman navigaattoria ja Sähköttä kaupungissa. Herää kysymyksiä: hypätäänkö nyt suoraan syvään päähän, liian vaikeisiin sisältöihin? Olisiko naisille suunnattu autoilukurssi kannattanut rakentaa vaikka teemalle Henkilöauton mekaniikka tutuksi – muistisäännöt kytkimen, jarrun ja kaasun järjestykseen? Tai se sähkökatkokurssi, voisiko se olla reilusti että Näin sytytät tulitikun ilman miehen apua?

No höpsis. ”Perille ilman navigaattoria” ei onneksi ole Autoliiton suunnittelema naisautoilijain kurssi, vaan asialla ovat naisten maanpuolustusjärjestöt Sotilaskotiliitto ja Maanpuolustusnaiset. Valmiuskurssit kuuluvat elokuiseen SoMa-harjoitukseen: navigaattorittoman kurssin tarkoituksena on hallita poikkeustilanteita varten karttamerkit ja koordinaatit, ja sähkökatkokurssissakaan ei opetella keittämään miehelle hyviä nokipannukahveja vaan ymmärtämään paremmin sähköriippuvuutta. Tarjolla olisi sitä paitsi ollut myös rynnäkkökiväärin käsittelykurssi naisille, mutta se on jo täynnä!

Jos et ole käynyt armeijaa etkä mahdu mukaan naisten varautumiskursseille, lohduttaudu sillä, että isänmaallisuus on myös arkisia tekoja. Esimerkiksi muovikassin ostamista:

 

 

 

 

 

 

 

Ruudussa nähdään nyt kolmas kausi, joka jää viimeiseksi.

Walesilainen rikosdraamasarja Syrjäinen maa (Hinterland/Y Gwyll, 2014–2017) jatkuu kolmannella ja viimeiseksi jäävällä tuotantokaudella. Kausi sisältää neljä itsenäistä puolitoistatuntista jaksoa.

Syrjäiselle maalaisseudulle menneisyyttään paennut Tom Mathias (Richard Harrington) on uusien jaksojen alussa joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Tuhotyötä tutkivat kollegat. Mathias puolestaan selvittää paikallisen pastorin murhaa.

Sarjaa on kuvailtu kauniiksi ja synkäksi. Kauneus sarjaan tulee Walesin länsirannikolla sijaitsevan Aberystwythin ja sen lähiseudun maisemista. Murhamysteerien synkkyyttä korostetaan niin runsaasti, että lopputulos on epäaito. Teennäisyyttä tehostavat liikaa käytetyt hidastukset, päähenkilöiden tapa puhua kuiskaten sekä uhkaava musiikki.

Kauden aikana palataan myös vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin.

Ed Talfanin ja Ed Thomasin luomasta sarjasta on kuvattu kaksi kieliversiota, kymriksi ja englanniksi. Suomessa nähdään englanninkielinen versio.

Syrjäinen maa TV1:llä la 19.8. kello 21.15
 

Nollasopimuksessa työnantaja työllistää työntekijää vain oman tarpeensa mukaan.

Välivuottaan viettävälle nuorelle ei ollut mitään lannistavampaa, kuin joutua kyykytetyksi ensimmäisellä työpaikallaan. Tulin valituksi unelmieni työhön, josta minulle luvattiin reilusti tunteja – ainut ehto oli nollasopimuksen solmiminen.

Muutaman viikon jälkeen työvuorojeni määrät romahtivat. Täyden työviikon sijaan sain muutaman neljän tunnin vuoron kuussa. Kesäksi minulle luvattiin kesätöitä, mutta kun aika koitti, vuoroja ei enää ollutkaan. En ollut hakenut muita töitä ja vietin kesäni lopulta kotona.

”Kelpasin töihin juhannuksena ja jouluna, muulloin en.”

Työllistymisestäni ei pidetty huolta, mutta kaikki hyöty otettiin kuitenkin irti: minua velvoitettiin vastaanottamaan työvuorot jopa tunnin varotusajalla. Kelpasin myös töihin juhannuksena ja jouluna, muulloin en. Muutama silloinen työkaverini järkeili jäävänsä kokonaan pois, sillä valtio maksoi parempaa palkkaa.

Lopulta pompottelin kahden työpaikan ja nollasopimuksen välillä. Vastaanotin kaikki saamani vuorot mukisematta ja jouduin usein ratkomaan samoille päiville annettuja työvuoroja. Se oli stressaavaa.

Brittitutkimuksen mukaan nollatuntisopimukset rasittavat nuorten aikuisten mielenterveyttä. Muistan miettineeni usein, oliko vika minussa. Kysyin sitä rohkeasti esimieheltäni, mutta vastaus oli aina sama: ”Tarvetta ei ollut”. Siinä eivät pulinat auttaneet, kun seuraavalle kuulle taas luvattiin töitä.

”Jos päätät irtisanoutua, sinua uhkaa karenssi. Valitse siitä.”

Nollatuntisopimukset sopivat keikkatyöläisille ja opiskelijoille, mutteivat kenellekään muulle. Huonossa työtilanteessa moni suostuu huonoonkin sopimukseen, kun vaihtoehtoja ei vain ole. Työelämää aloittavia nuoria on erityisen helppo kyykyttää, sillä eiväthän ne hölmöläiset osaa edes vaatia mitään.

Yrityksille nollatuntisopimukset ovat lottovoitto: jos tarve työntekijöille on epävarmaa ja tilanteesta riippuvaa, on helppoa säästää palkkakuluissa solmimalla nollasopimuksia. Työnantajan on myös helppo värittää työtilannetta lupailemalla tunteja – eihän niitä ole lopulta pakko tarjota. Jos päätät irtisanoutua, sinua uhkaa karenssi.

Valitse siitä.

Martina kertoo, että seksuaalisuus on hänelle tärkeä osa elämää.

Yrittäjä ja tv-persoona Martina Aitolehti, 35, kirjoittaa seksuaalisuudesta ja fantasioista tuoreessa blogitekstissään. Martina kertoo seksuaalisuuden olevan hänelle yksi elämän tärkeimmistä ja perustavanlaatuisimmista osa-alueista.

– Seksi. Tämä mysteerinen sana joka mielellään tulisi sanoa hyvin hiljaa tai vaikka jättää sanomatta kokonaan. Kuinka moni meistä juttelee avoimesti omasta seksielämästä, saatikka niistä villeistä fantasioista? En ainakaan minä, Marina kirjoittaa.

Hänen mielestään seksin ja seksuaalisuuden ei pitäisi olla hyssyteltäviä asioita.

– Seksi ja intohimo on meille elintärkeä asia ja siitä puhuminen ei pitäisi olla niin ”häpeällistä”. Jotta intohimon liekkiä pystyy pitämään yllä, vaatii se paljon. Yksi isoin juttu on se suhde omaan kehoon ja itseltä lupa fantasioida, sinä tiedät mistä sinä tykkäät, nautit ja uskallat sanoa sen ääneen, hän kirjoittaa.

 

Blogissa @idealistafi ajatuksia seksistä 🚿 #blogipäivitetty #luelisää #seksiäjamielihyvää

A post shared by Martina Aitolehti (@martinaaitolehtiofficial) on

Blogipäivityksensä kunniaksi Martina julkaisi Instagramissaan uuden kuvan.

Hän huomauttaa, että vaikka oman seksuaalisuuden hyväksyminen on ollut hänelle aina helppoa, asiasta puhuminen ei ole aina mutkatonta.

– Mun suhde omaan kehoon on ollut aina hyvin selkeä, mutta silti asioiden ääneen sanominen vaatii edelleen välillä rohkeutta. Tähän aion tehdä muutoksen, hän päättää tekstinsä.

Vierailija

Martina Aitolehti haluaa, että seksistä puhuttaisiin rohkeammin: ”Sen ei pitäisi olla niin häpeällistä”

Martina tuli toisena naisena julkisuuteen ja lisäksi on kertonut julkisesti pettäneensä kaikkia miehiään. Lisäksi esitellyt itseään ja moneen kertaan leikattuja silikonirintoja viihde- ja miestenlehdissä. Eli eiköhän tämän turhan julkkiksen suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen ole tullut todistetuksi jo ilman huonolla äidinkielellä kirjoitettua blogitekstiä, jossa ei kirjoitusvirheiden ja copypasten käytön lisäksi ollut mitään sisältöä. Me naiset voisi tehdä näiden nuoleskelujuttujen...
Lue kommentti

Lauran kertoo pahimmassa sairauden vaiheessa ajatelleensa, että vain fyysinen kipu saa henkisen tuskan helpottamaan. 

Vyöhyketerapeuttina ja hierojana työskentelevä Laura Tuomarila, 46, kertoi aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan sairastuneensa syömishäiriöön 20 vuotta sitten. Lauran mukaan ensimmäiset vuodet hän sairasti anoreksiaa, myöhemmin sairaus oli jotain anoreksian ja bulimian väliltä.

– Noina vuosina kadotin sen vähäisenkin yhteyden itseeni, mikä minulla oli ennen sairauttani ollut. Syömishäiriö kaappasi identiteettini, ja minusta tuli yhtä kuin sairauteni. Se kuka minä olin, oli täysin hukassa, Laura kirjoittaa Kaunis minä – kun laihuudesta tulee pakkomielle -kirjassaan.

Nyt hän puhuu samasta aiheesta Ilta-Sanomien haastattelussa. Laura kertoo IS:lle yrittäneensä nuoruudessaan näyttää aina ulospäin vahvalta.

– Painoin omia tunteitani jonnekin taustalle ja olin erilaisissa porukoissa. Ahdistuin ja aloin hoitaa ahdistustani syömättömyydellä, hän kertoo.

”Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon.”

Laura kertoo, että syömishäiriöoireilu oli alkanut jo hänen lapsuudessaan. Syömisten kontrolloiminen oli hänelle keino kontrolloida elämän karikoita.

Sairaus tuotti hänelle suunnatonta henkistä kipua. Yksi keino säännellä mielen kipua Lauralle oli se, että hän alkoi viillellä.

– Psyykkinen kipu oli niin mieletöntä. Siihen oli hajoamassa siihen pahaan oloon. Ainoa keino minulla siihen, että sain ahdistuksen poistettua, oli se, että otin jonkun teräaseen ja vetäisin pienen viillon. Se fyysinen kipu vei sen psyykkisen kivun pois, hän kertoo IS:lle.

Aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Laura kertoi, että hänen perheensä oli tärkeä tuki toipumisprosessissa. Myös hänen miehensä Samuli Edelmann on auttanut häntä prosessissa. 

– Kukaan ei laittanut aikataulua sille, milloin pitäisi olla valmis. Sain tervehtyä juuri siinä tahdissa, mikä oli minulle sopivaa, hän kertoi. 

Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta: Venla, 16, ja Ilmari,12.