Silloin kun ei Mervi tai Marko ehdi itse kokata, perheen suosikkivalmisruoka on gluteenittomat kalapuikot tai falafelpullat ja pakastetut porkkana- ja palsternakkatikut ranskalaisten korvikkeena. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Yhä harvempi perhe syö yhdessä joka päivä. Kävimme kolmessa kodissa päivällisaikaan. Mitä pöytään katetaan ja mistä puhutaan?

Ekoperhe: luomua & lähilihaa

Mervi Kumpulainen, akupunktiohoitaja, hieroja ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija. Marko Kupari, myymäläpäällikkö. Miro Kupari, ekaluokkalainen. Palokka, Jyväskylä.

– Otatko vettä vai kauramaitoa? Mervi Kumpulainen kysyy Miro Kuparilta, jolla on vähän vaikeuksia istua aloilleen ruokapöydän ääreen. Samaan aikaan pitäisi vastata uuteen puhelimeen ukille, että soittaa myöhemmin, esitellä tehtyjä läksyjä ja kertoa koulupäivästä. Koulukirja lentää olan yli kaaressa olohuoneen puolelle.

– Tämä perheen ruokahetki ei vilkkaan muksun kanssa ole aina niin ruusuinen, Mervi nauraa.

Marko Kupari kurkkaa keittiössä liinan alla nousevaa ruistaikinaa.

– Kunnollinen, hiivaton täysjyväruisleipä on aika kallista. Ollaan nyt muutama vuosi tehty leipä itse luomujauhoista.

Kumpulainen-Kuparin perheessä syödään joka päivä yhdessä kaksi kertaa: aamulla puuro ja vanhempien työpäivän jälkeen päivällinen.

– Ruoka ei ole vain vatsantäytettä, vaan siihen liittyy sosiaalinen aspekti, jakaminen ja ruuan kunnioittaminen. Nykypäivänä yhteistä aikaa perheen kanssa on liian vähän. Ruokapöydässä siihen on tilaisuus, Mervi sanoo.

Samalla perheen ekaluokkalaiselle kerrotaan, ettei ruoka ole itsestäänselvyys eivätkä kaikki voi valita, mitä syövät.

– Ehkä kaikkein tärkein eettinen asia meille on, ettei ruokaa haaskattaisi ja heitettäisi pois.

”Olen tajunnut, ettei tarvitse vetää mitään lihakuuria, että jaksaa käydä punttisalilla.”

Mervin lapsuudenkodissa syötiin yhdessä joka päivä ja puhuttiin samalla päivän asiat, myös murheet.

– Välillä äiti kyselemällä kyseli, mikä mieltä painoi, kun näki sen päällepäin. Sitten oli hyvä mieli, kun sai puhuttua.

Siivouksen sijaan ruokahetkiä

Mervi tutustui luomuruokaan 1990-luvun puolivälissä asuessaan Saksassa, ja lähes kaikki perheen ruoka on luomua tai eettisesti lähellä tuotettua.

– Itse heräsin parisuhteessa kiinnostumaan ruuan alkuperästä. Olen tajunnut, ettei tarvitse vetää mitään lihakuuria, että jaksaa käydä punttisalilla, Marko sanoo.

Tänään on ruokana pizzaa. Sen on saanut valita Miro, joka purskauttaa pizzapalansa päälle luomuketsuppia.Yleensä arkiruoka on kasvispainotteista.

– Kolme neljä kertaa viikossa syödään lihaa tai kalaa, muuten kasviksia, Marko arvioi.

Molemmat vanhemmat joutuvat tekemään kerran pari viikossa iltaisin töitä. Siksi kaikki ylimääräiset iltamenot on jätetty pois, jotta yhteiselle ruokahetkelle jäisi mahdollisimman usein aikaa.

– Emme myöskään tuunaa ja puunaa kotia koko ajan. Omiin liikuntaharrastuksiin käytetään aamuaikaa.

Kilautus lähitilalle

Mervi on päävastuussa arkiruuasta. Raaka-aineet valikoituvat sesongin mukaan. Rivitaloyhtiössä on kellari, jonne säilötään turpeeseen luomujuureksia ruokapiiristä ja Mervin äidin kotipaikasta Savosta. Mervin isän naapurista Iisalmesta perhe saa kotimaista järvikalaa, valmiiksi vakuumiin pakattua haukea ja kuhaa.

” Pidän aika tarkkaa kirjaa ruokakuluista. Maksimissaan menee 700 euroa kuussa.”

Mervi ei epäröi soitella lähitiloille ja kysellä, voiko tulla ostamaan ruokaa.

– Mervi suunnittelee ruuat tosi hyvin, meillä ei käytännössä mene mitään hukkaan, Marko kehuu.

– Pidän aika tarkkaa kirjaa ruokakuluista. Maksimissaan menee 700 euroa kuussa. Välillä mietin, miten Mervi pystyy siihen, eikä me todellakaan syödä huonosti.

Pizzapalat ovat kadonneet lautasilta, ja niin on pöydästä ajat sitten kadonnut Mirokin. Pian poika sujahtaa taas keittiöön kyselemään jälkiruokaa. Äiti menee kaivelemaan pakastinta.

– Kesällä on syöty aika usein jäätelöä arkenakin. Ja tämä ei nyt ole luomua!

 


Päivällispizza Kumpulainen-Kuparien tapaan.
Päivällispizza Kumpulainen-Kuparien tapaan.

Kumpulainen-Kuparien pöydässä

Tänään: Pizza, jossa ruisjauhopohja, jonka seassa luomuvehnäjauhoja ja luomurypsiöljyä. Paseerattua luomutomaattia, lähitilan luomupihvilihaa, luomusuippopaprikaa, oman pihan kesäkurpitsaa ja luomugoudaa. Mausteetkin osin luomua.

Tavallisesti: Juures- ja linssikeitot ovat vakiovalikoimaa. Makaronilaatikko tehdään spelttimakaronista soijamaitoon, ja lähilihan lisäksi sinne upotetaan porkkanaa ja lehtikaalia.

 

Markettiperhe: pikapastaa & porukkapäivällisiä

Sanna Aho, kalusteartesaani, verhoilija. Kimmo Aho, lehtori. Peppi, 13, Elli, 10, ja Anni, 8, Aho. Lohikoski, Jyväskylä.

– Onko Annia näkynyt, Kimmo Aho kyselee ja puolittaa sämpylöitä. Kello on jo reilusti yli puoli kuusi, ja kohta Pepillä alkavat cheerleading-treenit. Sitä ennen on syötävä.

Pian Anni ilmestyy ulko-ovelle. Tässä naapurustossa kuljetaan rennosti huushollista toiseen.

– Joskus meillä on ruoka-aikaan joka lapsella kaveri kylässä, Sanna kertoo.

Ahojen ison keittiönpöydän ääreen kyllä mahtuu porukkaa.

– Teen yleensä ruokaa sen verran, että siitä riittää ylimääräisille syöjille. Meille voi aina tulla syömään, arkiruokavastaava Kimmo sanoo.

Vanhempien työajat ovat sen verran säännölliset, että perhepäivällinen onnistuu yleensä ilman säätöä. Ahoilla syödään suomalaisittain myöhään, usein lähempänä iltaseitsemää.

– Eniten haastetta on saada lapset kavereilta ja menoistaan paikalle.

Tänään ruokana on ”hamppareita”.

– Tämä on vähän tällainen keräilyeräruoka. Jääkaapissa oli jauhelihapihvejä, jotka piti syödä pois.

Syömisen yhteydessä puhutaan, tai ainakin yritetään puhua, päivän tapahtumat.

– Toiset kertovat enemmän, toiset vähemmän, Sanna nauraa.

Yhdessä syöminen on vanhempien mielestä tärkeää myös siksi, että siinä opetellaan samalla pöytätapoja ja otetaan muut perheenjäsenet huomioon. Perheen kesken käydään myös yhdessä ravintolassa opettelemassa, miten siellä käyttäydytään.

Ei paineita nirsoilusta

Ruokanirsoilusta ei perheessä oteta paineita. Sanna ei lihan lisäksi syö mielellään kaaleja, Elli ei tykkää kalasta eikä Anni omien sanojensa mukaan tykkää mistään. Pöydästä kukin ottaa lautaselleen mitä haluaa.

– Peppi ja minä tykättäisiin perunamuussista, mutta sen tekemiseen menee arkena liikaa aikaa, Kimmo harmittelee.

”Minä olen meidän perheen kaikkiruokainen, aivot ja munuaisetkin menee.”

– Itse tykkäisin syödä keittoja, lapset taas ei oikein tykkää mistään keitoista, Sanna nauraa.

Kimmo haluaisi tehdä perheelleen enemmän kalaa, mutta muut perheenjäsenet eivät innostu.

– Minä olen meidän perheen kaikkiruokainen, aivot ja munuaisetkin menee.

Ahojen ruokaostokset hoidetaan perusmarketeissa, Lidlissä, Citymarketissa ja lähinnä olevassa Minimanissa. Ruokamenoista he eivät pidä kirjaa.

Elli röyhtäisee kuuluvasti.

– Elli! Sanna sanoo.

– Se oli kohteliaisuus!

 


Itse tehty hamppari.
Itse tehty hamppari.

Ahojen pöydässä

Tänään: Hampparit eli Kimmon tekemät sämpylät, joiden kanssa aiemmin tehtyjä jauhelihapihvejä, salaattia, pekonia, tomaattia, suolakurkkua, majoneesia ja ketsuppia.

Anni laittoi sämpylän väliin vain ketsuppia, salaatinlehden ja tomaatinviipaleen. Sanna ei syö lihaa, joten hänen hampurilaisensa täytteeksi löytyi jääkaapista lohenpala.

Tavallisesti: Useimmiten arkena on pastaa. ”Pasta on tylsää ruokaa, mutta se on nopeaa ja kelpaa kaikille”, Kimmo sanoo. Kesällä perheen pastoihin saadaa vaihtelua, kun Kimmo maustaa pastan omassa pihassa kasvavalla salvialla.

 

Afganistanilaistaustainen perhe: pilauta ja nakkikeittoa

Mir Masiullah Wayezy, ravintolayrittäjä. Nushin Wayezy, opiskelija. Tabasum, 9, Baaset, 6, ja Benjamin, 3, Wayezy. Kangaslampi, Jyväskylä.

Isä Mir Masiullah pitää ravintolaa Jyskässä, äiti Nushin kokkaa kotona. ”Yleensä lapset karkaavat pöydästä heti kun ovat syöneet”, Nushin sanoo.

– Kysytpä keneltä tahansa afgaanilta, lempiruoka on aina riisi ja liha, nauraa Nushin, ja kauhoo painekattilasta valkoiselle tarjoilulautaselle riisiä ja lihaa, pilauta.

– Tämä on niin perinteinen afgaaniruoka kuin voi olla, ja tätä on aina oltava, jos tulee vieraita tai sukulaisia syömään.

Kolmevuotias Benjamin istuu pöydän päässä haarukka ja veitsi tanassa. Omakotitalon keittiöön kuuluu, kuinka poikien huoneessa raikaa Risto Räppääjä.

– Meille on tosi tärkeää, että ollaan ruokapöydässä yhdessä. Siinä vaalitaan meidän kulttuuria ja perinteitä, ja toivon, että lapset oppivat saman tavan aikuisina, Nushin sanoo.

Ihan joka päivä koko perhe ei pääse yhdessä ruokapöytään, sillä Mir Masiullah on töissä ravintolassaan myös perheen ruoka-aikaan.

Kun kaikki ovat koolla, suunnitellaan kyläilyjä ja puhutaan paitsi omista myös tuttavien kuulumisista. Ja ruuasta.

– Kerron perheelle, jos olen löytänyt netistä tai lehdestä jonkin uuden suomalaisruuan reseptin ja varoitan, että aion nyt kokeilla tällaista. Ettei tarvitse ihmetellä, jos se ei ensimmäisellä kerralla onnistu.

Nushin käy kerran viikossa ruokakaupassa. Hän arvelee, että viisihenkisen perheen ruokiin kuluu noin 900 euroa kuussa.

” Jälkiruuaksi teen melkein aina jotain suomalaista, rahkaa tai kiisseliä.”

Mikä on lasten lempiruoka?

– Saanko minä vastata? yhdeksänvuotias Tabasum kysyy.

– Nakkikeitto.

Lapset syövät päiväkodissa ja koulussa suomalaisia perusruokia, ja ne ovat myös Wayezyn perheen ruokalistalla.

– Fifty-fifty syödään suomalaisia ja afgaaniruokia. Jälkiruuaksi teen melkein aina jotain suomalaista, rahkaa tai kiisseliä, Nushin sanoo.

– Varsinkin silloin, jos tulee afgaanivieraita. Haluan, että he saavat maistaa jotakin erilaista.

Lapsille maistuvat kaikki ruuat.

– Paitsi silloin, kun ovat kipeinä.

Turshia sukulaiselta

Baaset ei halua syödä valkoiselta lautaselta ja häipyy pöydästä. Muut jatkavat syömistä.

– Älä mun huoneeseen mene, mene omaasi! Tabasum huutaa.

Baaset palaa hetken päästä ja saa pilaunsa Angry Birds -lautaselta.

Pilaun lisäkkeenä syödään turshi-nimistä kasvissäilykettä, jossa on kasviksia, chiliä ja etikkaa. Sitä tekee Nushinin sukulainen, ja se sopii pilaun kanssa kuin nenä päähän.

Tabasum kippaa lautaseltaan lihanpalat isän lautaselle. Isä haarukoi ne tottuneesti suuhunsa.

 


Wayezyien pilau.
Wayezyien pilau.

 

Wayezyien pöydässä

Tänään: Pilauta. Liha oli luullista lammasta ja riisi vähän basmatiriisiä muistuttavaa pamir-riisiä. Pilaussa oli porkkanaa ja rusinoita, lisukkeena salaattia ja maustamatonta jogurttia.

Tavallisesti: Suomalaisista ruuista pinaattikeitto ja -letut, makaronilaatikko, spagetti ja jauhelihakastike, lihapullat ja perunamuussi.

Mieli tekisi useammin

Suomalaiset syövät yhä harvemmin yhdessä, mutta haluaisivat tehdä sitä paljon useammin.

Maailman terveysjärjestön WHO:n kyselyssä vuonna 2009 selvisi, että Suomessa syödään yhdessä harvemmin kuin muissa teollisuusmaissa. Selityksinä olivat niin vaihtelevat työajat, perheen harrastukset kuin erilaiset ruokamieltymyksetkin.

Suomessa kokoontuu yhdessä syömään useimmiten perhe, jossa on alle 12-vuotiaita lapsia.

91 prosenttia pitää yhdessä syömistä hyvänä tai tavoiteltavana asiana, mutta vain puolet perheistä venyy siihen päivittäin, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Yhteiset ruokahetket näyttäisivät olevan yhteydessä muun muassa parempaan työkykyyn, terveyteen ja henkiseen jaksamiseen.

Yhdessä syöminen on yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teemoista.

Taiteilijapuolisonsa kanssa uusperheen arkea elävä näyttelijä Laura Malmivaara on ollut aina heikkona intohimoisiin ja luoviin miehiin.

– Olen ollut kova ihastumaan niihin, joiden kanssa olen työskennellyt.

Näyttelijä ja valokuvaaja Laura Malmivaara, 43, elää onnellista uusperheen arkea ja on varma, että rakastaminen nelikymppisenä on hyvin erilaista kuin parikymppisenä.

– En tee rakastamisesta enää samalla tavalla ongelmaa kuin aiemmin. Nuorena rakkauteen liittyi paljon erilaisia paineita muun muassa perheen perustamisesta. Peilasin itseäni hirveästi kumppaneideni kautta, nyt pystyn olemaan rennommin oma itseni, hän sanoo.

– Eikä kyse ole vain iästä, vaan siitä, että kaikkien elämänkokemusten jälkeen, silmäni ovat avautuneet sopivasti myös omalle osuudelle kaikesta suhteissa tapahtuneesta, hän jatkaa.

Lauran nykyiseen perheeseen kuuluu kaksi tytärtä aiemmasta liitosta sekä kuvataiteilijamies ja hänen tyttärensä. Uusperhekuvioon asettuminen on käynyt porukalta jouhevasti.

– Meillä on tyttöjä talo täysi, mikä on kauhean kivaa, Laura kertoo.

Nykyisen miehensä Laura tapasi neljä vuotta sitten sattumalta helsinkiläisessä baarissa.

– Se alkoi vähän kuin vahingossa ja oli menoa heti. Hän on herkkä ja osaa puhua, Laura kertoo.

Tuolloin Lauran ja ohjaaja Aku Louhimiehen avioerosta oli ehtinyt kulua jo muutama vuosi. Laura on varma, että sinkkuvuodet olivat hänelle tarpeellista aikaa.

– Olin ehtinyt olla yksin ja irtaantunut menneestä, olin omillani. Jos olisin heti avioeron jälkeen hypännyt uuteen suhteeseen, siitä ei olisi tullut mitään. Mutta kaikki elämänvaiheet ovat olleet kasvattavia ja vieneet minua näille jaloille, Laura kertoo ja huomaa puhuvansa tanssitermein.

Se ei ole ihme, sillä parhaillaan Lauran kalenteri täyttyy tanssitreeneistä tanssinopettaja Mikko Ahdin kanssa.

– Mikko toistelee minulle koko ajan, että pysy omilla jaloillasi, Laura nauraa.

”Rakkaudelle pitäisi olla monta sanaa”, Laura Malmivaara pohtii.
”Rakkaudelle pitäisi olla monta sanaa”, Laura Malmivaara pohtii.

Upeasti tanssinut pari on kerännyt Tanssii tähtien kanssa -kisan tuomareilta huippupisteitä, ja Lauran varmuutta ja rauhallisuutta huokuva olemus on huomattu kotisohvilla asti.

Helppoa tanssin vietäväksi heittäytyminen ei kuitenkaan ole ollut.

– Olen omalla epämukavuusalueellani, mikä on mahtavaa. Minulla on aiempaa tanssikokemusta lähinnä aerobicista, jossa olen veivannut kasia.

– Tanssi lisää naisellisuutta, ja olen oppinut nauttimaan aistillisuudestani, olemaan feminiininen ja kehollinen. Siitä voi myöhemmin elämässä olla hyötyä.”

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta rakkaus?

Rakkaudelle pitäisi olla monta sanaa, sillä suomenkielen sana ei riitä ilmaisemaan erilaisia rakkauksia. Rakkaus ei liity pelkästään parisuhteeseen tai keskity miehen rakastamiseen. Ajattelen, että rakkaus on toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on. 

Kuka oli ensirakkautesi?

Tapasimme Markuksen kanssa lukiossa ja hänen kanssaan elin ensimmäinen pitkän suhteeni. Olimme yhdessä kuusi vuotta, muutimme kimpassa Helsinkiin ja kasvoimme rinnan aikuisiksi. Hän oli ensimmäinen mies, jolle sanoin sanat ’rakastan sinua’.

Kuka tai mikä on elämäsi suurin rakkaus?

Kaikki rakkauteni ovat olleet tärkeitä ja suuria. Lapsiani rakastan varmasti eniten, äidinrakkaus on pakotonta ja ylivoimaista. Sitä ei kyseenalaista, se vaan on.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?

Minä ainakin olen ihastunut monta kertaa ensisilmäyksellä. Uskon, että ihmisten välillä on energiaa, ja jonkun kanssa voi kohdata niin, että siitä lähtee heti erityinen suhde. Luotan intuitioon: tiedän heti, jos näen ihmisen, joka sytyttää.

Kerran rakastuin bestmaniin häissä, joissa olin hääkuvaajana. Siitä tuli parin vuoden suhde.

Miten käyttäydyt rakastuneena?

En mene ihan sekaisin, mutta haluan tutustua nopeasti ja päästä keskustelemaan pintaa syvemmälle.

Millaisiin miehiin rakastut?

Miehiin, jotka suhtautuvat intohimoisesti ja luovasti siihen, mitä tekevät. Nautin, kun miehellä on oman vahva kiinnostuksen kohde. Sitähän olen itsekin etsinyt koko elämäni; asiaa, joka vie eteenpäin. On mahtavaa päästä sellaisen ihmisen imuun.

Millainen mies on seksikäs?

Luova ja intohimoinen mies sytyttää minut. Koolla tai ulkonäöllä ei ole minulle merkitystä. Jos mies seisoo omilla jaloillaan, minunkin on helpompi pysyä omilla jaloillani. En halua sulautua toiseen.

Montako kertaa olet ollut rakastunut?

Yhden käden sormet riittävät tähän, sillä minulla ei ole elämässäni ollut hirveästi pitkiä suhteita. Ehkä viisi miestä on kulkenut mukanani vuosia, mutta heistäkin vain parin kanssa olen asunut.

Mistä tunnistaa rakkauden loppumisen?

Tunnistan rakkauden vastakohdan, joka on pelkoa ja kyvyttömyyttä hyväksyä itsensä tai toinen sellaisena kuin on.

Pahin virheesi rakkaudessa?

Olen mennyt jumiin enkä ole enää päästänyt toista lähelleni. Joskus oma lukko ei enää avaudu, ja silloin toisen on hirveän vaikea auttaa. Tajuan sen vasta nyt, sillä iän myötä peili on kääntynyt koko ajan enemmän itseen.

Millainen pettymys avioero oli?

Se järkyttää koko perusturvallisuutta, sillä siinä ei ole kyse ainoastaan sydämestä, vaan koko elämästä.

Oletko väleissä eksiesi kanssa?

Olen. Aika tekee tehtävänsä eikä mitään ristiriitoja enää ole. Eroaminen on tietenkin paljon yksinkertaisempaa, jos ei ole yhteisiä lapsia. Mutta Akun (Louhimies) kanssa olemme aina olleet ammatillisesti tekemisissä, eikä arvostus ja kunnioitus toista kohtaan ole mihinkään kadonnut.

Mitä olet oppinut rakkauksistasi?

Olen oppinut sekä miehistäni että lapsistani todella paljon! Miten tärkeää on ollut, että jokainen on omalla tavallaan kuullut ja nähnyt minut. On iso juttu, että joku haluaa jakaa ainoan elämänsä joka ainoa päivän kanssani. Ajattelenkin, että nykyisessä suhteessani olen kaikkien näiden suhteiden muokkaama.

Entä vanhemmiltasi?

Isäni ja äitini ovat olleet yhdessä koko elämänsä ja heillä on edelleen kivaa, joten olen optimisti rakkauden suhteen. Äitini on opettanut minulle, että miehen pitää antaa mennä ja elää vapaasti. Miestä ei saa kahlita tai vaatia mieheltä jotain, mihin hän ei ole valmis.

Oletko käyttänyt rakkauspulmaan ammattiapua?

Avioeron jälkeen kävin lyhyen aikaa terapiassa. Uskon, että ammattilaisen kanssa puhuminen nopeutti prosessia, koska silloin oli pakko myöntää, että tämä asia on kohdattava. Mutta käytän jatkuvasti ystäviäni ja vanhempiani keskustelukumppaneina, jotta ajatukseni pysyvät virtaavina.

Romantikko vai realisti?

Molemmat puolet tasapainottelevat minussa. En elä täysin pilvilinnoissa, mutta uskon jollain tapaa kohtaloon.

Voiko pettämisen antaa anteeksi?

Tähän ei ole yksinkertaista vastausta. En suhtaudu tähän tunteellisesti, sillä uskollisuus ei minusta ole mikään teema. Pettäminen on pikemminkin oire jostain isommasta ongelmasta.

Miten näytät rakkautta arjessa?

Huolehtimalla. Teen ihan arkisia asioita toisen eteen ja muille: vien, tuon ja kysyn, miten menee. Minusta on ihana nähdä, miten perheenjäseneni nauttivat, kun he saavat laittamaani ruokaa eteensä. Keitän myös joka aamu miehelleni kahvin.

Laura kirjoitti viestin rakkaalleen.
Laura kirjoitti viestin rakkaalleen.

Millainen puoliso olet?

Toivon olevani huolehtivainen ja helppo ja pysyväni omilla jaloillani. Joskus olen ehkä liiankin itsenäinen, kun voisin tukeutua toiseen. En nalkuta, vaan nostan mieluummin itse miehen sukan lattialta, jos se minua häiritsee, muttei häntä.

Voiko rakkautta hoitaa?

Kyllä. Pitää ottaa toinen huomioon ja kuulla, mitä hän toivoo tai pyytää. Jos jokin pienikin asia on toiselle tärkeä, se täytyy ottaa vakavasti.

Onko sydämesi joskus särkynyt?

Kyllä. Silloin kun olen elätellyt toiveita suhteesta, jota ei ole koskaan syntynyt. Ihminen rakentaa mielessään kaikenlaisia tulevaisuuksia ja putoaa sitten pilvilinnoista rähmälleen. Myönnän, että olen ollut kova ihastumaan komeisiin ja ihaniin miehiin, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä.

Kauneinta, mitä rakkaasi on sinulle tehnyt?

Mieheni lempeä ja rakastava katse on jotain, johon sulan aina. Vaikka saan työni puolesta osakseni paljonkin huomiota, sisuskalujani liikuttaa se, että ihminen, jota rakastan, huomaa minut.

Empaattisuus ja lempeys ovat ihmisen tärkeimpiä piirteitä. 

On myös kaunista, että hän huolehtii lapsistani, vaikkei ole heidän isä. Hän tekee puolestani asioita, koska haluaa helpottaa elämääni.

Laura Malmivaara

Näyttelijä ja valokuvaaja on syntynyt 26.10.1973 Kajaanissa.

Tehnyt lukuisia rooleja KOM-teatterin lavalla sekä elokuvissa, joista tunnetuimpia: Levottomat, Kuutamolla, FC Venus ja Lomasankarit.

Nähdään parhaillaan televisiossa Presidentti-sarjassa sekä Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.

Asuu Helsingissä. Lauralla on kaksi tytärtä liitosta Aku Louhimiehen kanssa. Nykyiseen uusperheeseen kuuluu tytärten lisäksi kuvataiteilijamies ja tämän tytär.

Malli, Huippumalli haussa -ohjelman juontaja Maryam Razavi tuntee kameran edessä työskentelyn salat. Katso videolta hänen ykkösvinkkinsä siitä, miten onnistua kuvissa.

P.S. Ja kuten videolta näkyy, eivät taustapöllöilijätkään tee pahaa!

Maryam Razavi

34-vuotias malli-juontaja syntyi Turussa, asuu Helsingissä.

Asui ulkomailla 10 vuotta mallintöitä tehden. Asiakkaita muun muassa Pantene ja Max Factor.

Nähdään nyt Suomen Huippumalli haussa -ohjelmassa Livillä.

Seikkailija Jonathan Legg johdattaa katsojan Intian outouksiin ja aikoo etsiä käsiinsä maan aidoimmat ja äärimmäisimmät pyhät miehet.

IS TV-LEHTI: Vuodesta 1994 asti tehty Matkapassi on matkaohjelmien pioneereja. Pohjana olivat Lonely Planet -oppaat, jotka johdattivat ihmiset turistimassareissujen sijaan itsenäisemmän matkailun suuntaan.

Maailma ja matkailu on muuttunut paljon sitten 1990-luvun. Reppureissumatkailusta on tullut valtavirtaa, ja erilaiset matkaohjelmat ovat haastaneet konkarin. Nykyään matkaohjelmissa pyritään menemään syvempiin vesiin kuin kukaan ennen, ääriolosuhteisiin ja -ilmiöihin tarttuen.

Näin tehdään myös Matkapassin spin-off-sarjassa Kohteessa eli The Road Less Traveled, jota on tehty vuodesta 2012 alkaen. Uusien jaksojen isäntä on seikkailijaksi itsensä esittelevä Jonathan Legg, joka johdattaa katsojan Intiaan.

Jakso on parhaimmillaan tutkiessaan Delhin pyhien lehmien merkitystä.

Legg lupaa etsiä käsiinsä henkisen maan aidoimmat ja äärimmäisimmät pyhät miehet. Tämä etsintä on hieman pitkäpiimäistä ja jopa turhan oloista. Miksi eksoottisesta Intiasta pitää lähteä etsimällä etsimään erikoisuuksia ja friikkihahmoja, kun ihmeteltävää riittää ihan tavallisessa arjessa?

Kuvaavaa onkin, että jakso on parhaimmillaan tutkiessaan Delhin pyhien lehmien merkitystä – ihan sitä tavallista outoa ja ihmeellistä.

Matkapassi on vaikeassa kolossa. Kehittyä pitäisi, mutta sopiiko muista ohjelmista kopioitu hardcore-meininki ja gonzoilu kuitenkaan tuttuun formaattiin? Matkapassi voisi pysyä ruodussaan, sillä maailma on tarpeeksi ihmeellinen paikka ilman väkisin väännettyjä ”tätä ette ole ikinä nähneet”-kotkotuksia.

Kohteessa: Intia, TV2 su klo 19.10

 

Miisu Seppänen luovutti munuaisensa, jotta aviomies, Jean S -yhtyeen Jukka Tiirikainen saisi uuden elämän. – Olisin tehnyt sen kenen tahansa rakkaani vuoksi, Miisu sanoo.

– Ystävämme mukaan meidät on yhdistänyt joku taivaallinen Tinder, konsultti Miisu Seppänen, 40, vitsailee muusikko Jukka Tiirikaisen, 47, vierellä.

Tuusulalaisen parin tarina on poikkeuksellinen, sillä Miisu on Jukan elävä elinluovuttaja: Jukalla on vaimonsa munuainen. Kudostyypit sopivat äärimmäisen harvoin yhteen, kun pari ei ole verisukua toisilleen.

– Sairaalassakin sanottiin, että oli lääketieteellinen ihme, että mätsäsimme näin, Jukka kertoo.

Leikkauksesta on kulunut vasta muutama viikko. Miisu on vielä antibioottikuurilla, mutta Jukka on jo pirteä itsensä. Illalla edessä on freelancer-trumpetistin ensimmäinen keikka elinsiirron jälkeen. Jukan pitäisi soittaa pari tuntia Jean S -bändin kanssa ja kavuta lavalla ihmispyramidin huipulle.

– Onnistuu kyllä, olo on ihan uusi, Jukka vakuuttaa.

R2D2 muuttaa meille

Reilu vuosi sitten Jukka oli niin väsynyt, ettei tajunnut sitä itsekään. Väsymys oli hiipinyt pikkuhiljaa. Kun Jukka käveli Linnanmäen parkkipaikalta Peacock-teatteriin UIT:n harjoituksiin, hän tunsi, ettei millään jaksaisi kävellä muutaman kymmenen metrin ylämäkeä.

Munuaisten heikkeneminen oli huomattu jo vuosia aiemmin. Jukka söi lääkkeitä suolistosairauteensa, joten hänen veriarvojaan seurattiin säännöllisesti. Yllättäen munuaisarvot alkoivat hälyttää, mahdollisesti lääkityksen takia. Lääkäri totesi, että munuaisten toimintatasosta oli jäljellä enää kymmenisen prosenttia. Dialyysi olisi pakko aloittaa pian.

– Kun lääkäri aikoinaan totesi, että munuaiset heikkenevät ja se johtaa dialyysiin ja elinsiirtoon, se oli kuin isku vasten kasvoja. Kun dialyysi lopulta piti aloittaa, se ei ollut enää järkytys. Olin ehtinyt totutella ajatukseen vuosia.

Elämää se muutti silti. Dialyysilaite on kuin pesukone: se puhdistaa veren ja poistaa nestettä, kun munuaiset eivät enää hoida tehtäväänsä. Miisun ja Jukan kodissa kävi putkimies ja asensi uuden hanan dialyysilaitetta varten. Letkut seikkailivat eteisen lattiaa pitkin kylppäriin, ja koti sai uuden sisustuselementin. Pari nimesi laitteen R2D2:ksi, koska se näytti Tähtien sodan symppisrobotilta.

”Viime keväänä olin Elastisen kanssa Lapin-rundilla ja kävin välissä Ylläksellä dialyysissa.”

Jukka istui laitteeseen kytkettynä viisi kertaa viikossa, pari tuntia kerrallaan. Se on pitkä aika olla jumissa.

– Netflix tuli käytyä läpi. Kerran yritin töräytellä trumpetilla, mutta eihän siitä mitään tullut.

Samaan aikaan piti elää normaalia työelämää. Perjantaiaamuisin Jukka saattoi herätä viideltä, jotta ehtisi tehdä hoidon ennen kuin lähtisi viikonlopuksi keikoille. Työnsä hän valitsi sillä perusteella, missä pääsisi dialyysiin, jos kiertueet venyisivät useiden päivien mittaisiksi.

– Viime keväänä olin Elastisen kanssa Lapin-rundilla ja kävin välissä Ylläksellä dialyysissa. Toisen bändin Lapin-kiertueelle en voinut lähteä, kun ajomatkaa lähimpään dialyysiin olisi ollut satoja kilometrejä.

Miten Miisun käy?

Vaikka dialyysi vaikutti niin paljon koko elämään, Jukka ja Miisu tekivät yhden päätöksen: he eivät antaisi sairaudelle valtaa, vaan yrittäisivät nauttia arjestaan kuten ennenkin. He matkustelivat, vaikka Jukan piti päästä hoitoon lähes päivittäin.

– Matkustaminen ulkomaille onnistui, jos läheltä löytyi dialyysipaikka. Miisu järjesti aina kaiken, hän on sellainen henkinen matkanjohtaja. Reissaaminen oli tärkeää mielelle, Jukka kiittelee.

Matkustelu on parin yhteinen ilon aihe.

Samalla jämäkkyydellä Miisu alkoi selvittää, millainen operaatio munuaisensiirto olisi. Kävi ilmi, että jonossa ja dialyysissa pitäisi jaksaa vuosia, jos munuaista odottaisi aivokuolleelta. Kudosten yhteensopivuus on tuurista kiinni, joten sopiva tulisi, kun tulisi.

Toiseen vaihtoehtoon, elävään luovutukseen, Miisu törmäsi netissä. Lääkärit eivät olleet puhuneet siitä, ennen kuin Miisu osasi kysyä.

– Kun ymmärsin, että hyvällä tuurilla luovuttaja voinkin olla minä, en miettinyt hetkeäkään. Se oli täysin luonnollinen valinta. Olisin tehnyt sen kenen tahansa rakkaani vuoksi, Miisu sanoo.

– Jukalla on myös lapsia. Halusin, että heillä on isä jatkossakin, jos se on minusta kiinni.

”Mietin myös, että jos Miisulle sattuisi leikkauksessa jotain, voisinko antaa itselleni anteeksi.”

Jukkaa luovutus mietitytti toisesta syystä. Vaikka mies oli kiitollinen, häntä huoletti, miten Miisun terveyden käy ja millaisen uhrauksen tämä tekee. Miisu oli perusterve, mutta miten kävisi leikkauksen jälkeen tai pidemmällä aikavälillä? Entä jos jäljelle jäävä munuainen alkaisi temppuilla?

– Sairaalassa Miisulta kysyttiin moneen kertaan, oletko varma. Niin kysyin minäkin. Mietin myös, että jos Miisulle sattuisi leikkauksessa jotain, voisinko antaa itselleni anteeksi. Hän on kuitenkin päättäväinen ihminen, joten uskalsin suostua.

Myös kuolema kävi molemmilla mielessä. Vaikka leikkausta valmisteltiin huolella, jokin voi silti mennä pieleen.

– Kuolema ei varsinaisesti pelottanut, mutta olimme sen verran realisteja, että teimme testamentit.

Sairaalaromantiikkaa

Siirto meni suunnitelmien mukaan: siellä he makasivat vierekkäisissä leikkaussaleissa, toipuivat viereisissä huoneissa ja kävelivät käytäviä käsi kädessä tippapullot heiluen.

– Sellaista sairaalaromantiikkaa, pari nauraa.

Kolmisen viikkoa leikkauksen jälkeen Miisun vatsa kuitenkin kipeytyi rajusti, lämpö nousi yllättäen ja hän joutui Meilahden päivystyspolille. Tervehtyminen otti takapakkia: leikkausta seurasi tulehdus ja Miisu piti tähystysleikata uudelleen. Hän jäi sairaalaan päiviksi.

”Olisin ottanut ne kivut itselleni.”

– Harmitti ihan vietävästi, että miksi juuri hänelle piti käydä näin sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt. Tuntui todella epäreilulta, ja olisin ottanut ne kivut itselleni. Onneksi antibiootit lopulta tepsivät, Jukka sanoo.

Jukka pääsi helpommalla, vaikka hänen elimistönsä hylki uutta munuaista hetken. Onneksi reaktio huomattiin jo sairaalassa ja hylkimisenestolääkitys aloitettiin nopeasti.

Miisu korostaa, että vastoinkäymisestä huolimatta hän tekisi saman uudelleen.

– Luovuttajalle ei yleensä käy näin. Minä olen varmaan se poikkeus, joka vahvistaa sääntöä.

Ihon alla

Yhteinen koettelemus on lähentänyt parin välejä.

– Jos olimme hyvä mätsi jo ennen tätä, kokemus on laittanut asioita tärkeysjärjestykseen entisestään. Sitä paitsi nyt voin sanoa Miisulle, että I’ve got you under my skin, ihan kirjaimellisesti, Jukka laulaa.

Huumorista on tullut avioparille suuri voimavara. Jos Jukan mielestä Miisu on nyt pysyvästi hänen ihonsa alla, Miisu vitsailee, että hänellä on kolmen munuaisen mies. Niin kävi, kun Jukka sai pitää leikkauksessa omansa ja sai vielä kaupan päälle bonusmunuaisen.

– Kuinka moni voi sanoa samaa omasta miehestään?

”Auttaisiko, jos valittaisin, mitkä kortit olen saanut?”

Sairastaminen ja sairauden seuraaminen ovat muuttaneet molempien elämänasennetta. Jukan mielestä pikkuasioista valittaminen on turhaa, samoin niistä, joihin ei voi vaikuttaa. Sairaus on juuri sellainen.

– Auttaisiko, jos valittaisin, mitkä kortit olen saanut? Ei auttaisi, vaan tulisi vain pahempi olo.

Miisu on oppinut arvostamaan terveyttään, kun se ei olekaan ollut itsestäänselvyys hänen rakkaimmalleen.

Jukka ja Miisu haaveilevat nyt matkasta maailman ympäri.

Paratiisissa on kuitenkin pieni varjo: uusi munuainen ei ole ikuinen. Se voi taata Jukalle normaalin elämän enimmillään pariksikymmeneksi vuodeksi. Edessä on uusi elinsiirtojono ja dialyysi ”sitten joskus”.

– Emme ole suoneet sille kahta ajatusta. Tärkeämpää nyt on jokainen yhteinen terve päivä, Miisu sanoo.

– Miksi murehtisin sitä? Enhän voi muutenkaan tietää, mitä huomenna tapahtuu, Jukka miettii.

Miisu ja Jukka keskittävät odotuksensa mieluummin yhteiseen haaveeseen: maailmanympärimatkaan. Suunnitteilla oleva reissu on vähän kuin palkinto, kun Jukka on irtautunut dialyysista ja elämä palaa normaaliraiteilleen. Jo pelkästään se on Jukasta juhlan paikka.

– Tunnen olevani kuin Hannu Hanhi, pidän tätä lottovoittona. Ymmärrän, miten suuren lahjan Miisu on minulle antanut ja lupaan pitää siitä hyvää huolta.

Miisu on iloinen myös vähän arkisemmasta asiasta: R2D2 on poistunut työhuoneesta.

Suomessa tehdään vuosittain noin 260 munuaisensiirtoa, noin 20 niistä eläviltä luovuttajilta. Useimmiten luovuttaja on lähisukulainen. Elinsiirtoa odottaa noin 400 munuaispotilasta.

Kudoslain mukaan täysi-ikäinen henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa lähiomaisen tai muun läheisensä hoitamiseksi. Lain tulkinnan mukaan muita läheisiä ovat luovuttajan kanssa samassa taloudessa asuvat.

Lain muuttamiseksi on tehty aloite, jonka mukaan luovuttajaksi hyväksyttäisiin myös muu läheinen, esimerkiksi täti tai hyvä ystävä.