Tämä hämeenkyröläinen mänty on ehtinyt nähdä Ruotsin vallan ajankin. Kuvat: Kaisu Jouppi
Tämä hämeenkyröläinen mänty on ehtinyt nähdä Ruotsin vallan ajankin. Kuvat: Kaisu Jouppi

Perinneihmisen maailmassa on ihan tavallista rupatella esi-isien kanssa ja uskoa haltioihin.

Keitäs täällä pusikossa pyörii? Hämeenkyröläisen hiekkatien viereen on parkkeerattu autoja, ja niistä on noussut ihmisiä, jotka vaeltavat metsään päin. He pysähtyvät ison, melkein kuolleen männyn juurelle, katselevat ylöspäin ja taputtelevat runkoa.

Hienohan se on. Mutta ennen kaikkea se ei ole mikään peruspetäjä vaan Timin mänty, ikää noin neljäsataa vuotta. Ennen vanhaan se oli pyhä puu.

Männyn ympärille kerääntyneet ihmiset eivät hekään ole mitä tahansa hippejä vaan kansanperinneihmisiä. He olivat äsken Taivaannaula ry:n pyhiä luonnonpaikkoja eli hiisiä käsittelevällä luennolla, ja nyt he ovat tulleet yhdessä retkelle paikkaan, joka perimätiedon mukaan on ollut pyhä.

Timin männyllä on muinoin ollut iso rooli kylän keskipisteessä. Sen oksille ripustettiin tapettujen karhujen kallot – ikään kuin palautuksena metsälle ja lepyttelynä haltioille. Sen avulla parannettiin hammassärkyä: ensin kaivettiin kipeää hammasta tikulla ja tökättiin sitten tikku männyn kolon, ja kas! Särky jäi mäntyyn. Puun juurella on toimitettu tärkeät loitsut ja rukoukset, ja sinne on tuotu ensimmäisestä uuden sadon viljasta leivottu leipä kiitokseksi. Siellä on juteltu esi-isien kanssa.

Ensimmäiset sahtivierteet männylle.
Ensimmäiset sahtivierteet männylle.

Ja miten niin ”on juteltu”? Juuri nyt joku taivaannaulalainen näyttää sanovan jotain itsekseen, käsi tiukasti runkoa vasten. Toinen kaataa lasipullosta tilkan rusehtavaa nestettä puun juurelle.

– Tehtiin vaimon kanssa sahtia, ja annan ensimmäiset sahtivierteet männylle. Hiiteen ei mennä tyhjin käsin, Anssi Alhonen selittää.

Kohti juuria

Pyhyyttä luonnosta, voimaa perinteistä! Se on vuonna 2007 perustetun Taivaannaula ry:n motto. Maailma ympärillä saattaa mullistua, kansat vaeltavat ja robotit ottavat vallan, mutta taivaannaulalaiset haluavat elämään juurevuutta. He uskovat samaan kuin suomalaiset muutama sukupolvi sitten: siihen, että puullakin voi olla sielu.

Anssi Alhonen on yksi Taivaannaulan perustajista, ja hänestä Suomessa tarvitaan kansanuskon ylläpitäjiä.

– Pidän tärkeinä perinteitä ja sitä henkisyyttä, mikä niihin liittyy. Taivaannaulassa ei ole kysymys uskonnosta, se on liian kapea termi. Tämä on elämäntapa ja arvomaailma: halutaan elää lähellä luontoa ja suhteessa siihen, perinteisiä tapoja kunnioittaen.

Anssi uskoo siis ihmisen ja luonnon yhteyteen, ja vanhojen perinteiden arvoon. Mihin muinaiset suomalaiset sitten uskoivat? Eivät yhteen jumalaan vaan siihen, että jumalia ja henkiä eli joka puolella. He ajattelivat myös, että vainajien henget liikkuvat maan päällä ja kuolleita piti kunnioittaa. Suomalainen kansanusko on ollut kokonainen maailmanselitys, josta näemme nykyään pieniä palasia: kalevalamittaisia loitsuja, polttariperinteitä tai pääsiäiskokon pahoja henkiä karkottamassa.

”Me ajatellaan, että ihmisen on hyvä olla kiinnittynyt paikkaan.”

Anssin mukaan nykyiset kansanuskoiset eivät elä muinaisuudessa vaan ihan mukana yhteiskunnassa. Taivaannaulan jäsenet työskentelevät eri ammateissa, mutta työelämän ulkopuolella he hakeutuvat mieluiten asumaan maalle vanhaan puutaloon, jonka pihalla on oma pyhä puu. He viettävät samoja juhlapyhiä kuin muutkin, mutta perinteisemmin menoin: jouluna jätetään ruuat pöydälle haltioiden syötäväksi, juhannuksena ennustetaan tulevaa. Kun Anssi on vaimonsa kanssa tehnyt pääsiäiseksi sahtia, he ovat samalla laulaneet oluen syntyloitsun.

Toinen aktiivijäsen, maaseutuyrittäjä Mikko Tappura sanoo:

– Me mennään tavallaan vastavirtaan nyky-yhteiskunnassa. Nykyään muutetaan hirmu paljon, mutta me ajatellaan, että ihmisen on hyvä olla kiinnittynyt paikkaan. Kotipaikka, sen historia ja kotipuu ovat tärkeitä.

Hiisiä etsimään

Puut ovat ydinjuttu. Ennen vanhaan nimittäin ajateltiin, että maailmankaikkeuden keskipisteessä on jykevä puu, ja taivaankansi kiertää puun ympärillä. Jokaisen pienemmän kosmoksen, oman kylän ja oman kodin, keskellä oli myös pyhä puunsa.

Taivaannaula ry:n toiminnassa on laajempikin ulottuvuus kuin oman puulattian narahtelu: yhdistys haluaa lisätä perinnetietoisuutta. Suomessa on ollut samanlaisia pyhiä paikkoja kuin vaikka Pohjois-Amerikan intiaaneilla, mutta ne ovat tupanneet unohtumaan. Hiisi-hankkeessa Taivaannaula kartoittaa hiisiä eli juuri sellaisia pyhiä paikkoja kuin Timin mänty. Tai Kupittaan lähde, tai vaikka Hakoisten linnavuori. Tähän mennessä hankkeen tuloksena on löytynyt yli neljäsataa kiveä, lähdettä, vuorta ja puuta, jotka ovat luultavasti olleet esi-isiemme hiisiä.

Mistä sen tietää, että jokin paikka on ollut pyhä? No perimätiedosta, kyläkirjoista ja kansanrunousarkistoista voi etsiä – mutta maallikko miettii, tuntuuko sen lähellä värähtelyä? Magneettikenttiä?

– En mielelläni värähtelyistä puhuisi, Anssi sanoo.

– Mutta toisaalta, erikoinen juttu tapahtui viime kesänä…

Nimittäin sellainen, että Taivaannaula järjesti Artjärvellä suomalais-ugrilaisen yhteispalveluksen. Paikalle oli kutsuttu marilaisia uhripappeja johtamaan rukouksia ja loitsuja. Anssi opasti papit tapahtumapaikalle hiisikalliolle, mutta antoi vahingossa väärät koordinaatit. Pian tuli puhelu metsästä.

– Uhripapit soittivat, että tämä neuvomasi paikka on ihan hyvä – mutta tuossa lähellä olisi todella voimakas kohta. Se voimakas paikka oli juuri se hiisikallio, jota olin tarkoittanut.

Paastomehua kuoharilasiin

Meitä on niin monenlaisia näissä hengen asioissa. Toiset uskovat mindfulnessiin, toiset talouden positiivisiin ennusmerkkeihin. Jotkut käyvät kirkossa, jotkut rummuttavat täysikuun alla – ja osa luottaa kansanuskon viisauteen. Taivaannaulaan liittyy uusia jäseniä viikottain, joten perinteestä pyhyyden ammentaminen taitaa olla muotia.

”Se on tässä mulle ehkä tärkeintä, sellainen pyrkimys kohtuullisempaan elämäntapaan.”

Nyt mäntyyn nojailee Anna Karhu-Cormier. Hän ei ainakaan vielä ole Taivaannaulan jäsen, mutta tuli tänään mukaan uteliaisuudesta. Anna asuu lähiseudulla ja on käymässä Timin männyllä toista kertaa tänä keväänä: maaliskuussa mänty sai todistaa kevätpäiväntasauksen juhlintaa.

– Halusin aloittaa oman rituaalin. Meillä oli ystäväni kanssa mukana kuohuviinilasit ja ihanaa porkkana-omenapaastomehua. Tarkoitus oli vähän tsekata itseäänkin, että missä mennään.

Anna miettii parhaillaan, pitäisikö lasten syntymäpäiväjuhlatkin järjestää jatkossa metsässä. Häntä puhuttelee se, että lähiympäristöllä voisi olla elämässä enemmän merkitystä kuin nykyään. Lisäksi: kun Anna kosketti Timin mäntyä, hänelle tuli Siiri-mummo mieleen. Menneisyys tuntui ikään kuin olevan läsnä.

– Mulle tuli sellainen olo, että haluaisin palvoa tuota puuta, tai hakea siltä voimaa – tuliko teille sama?

Ei varsinaisesti, mutta Mikko Tappura tunnistaa kyllä Annan tarpeen miettiä, missä on itse menossa.

– Nelikymppisenähän tää sekoilu mulla alkoi. Kai siinä iässä ensimmäistä kertaa tajuaa kuolevaisuutensa ja tulee tarve etsiä juuriaan, Mikko sanoo.

Juurten etsimisen ja Taivaannaulan myötä Mikon elämään on tullut uutta ympäristötietoisuutta.

– Se on tässä mulle ehkä tärkeintä, sellainen pyrkimys kohtuullisempaan elämäntapaan. Että voi tulla toimeen vähemmällä eikä jää mistään paitsi.

Mikko kuuluu kirkkoon, mutta hänen mielestään luterilaisesta kirkosta on riisuttu turhaan pois mystiikka ja pyhyyden tuntu. Kaikki on koko ajan sitä samaa, oli arki tai pyhä.

– Ihminen tarvitsisi pysähtymistä.

Talon pitää hengittää

– Nelikymppisten miesten invaasio on viime vuosien juttu. Heitä on alkanut näkyä Taivaannaulassa koko ajan enemmän. Jotenkin miehet kai etsivät itseään, miettii Kaisu Mokkila.

Kyllä kyllä. Kahden miehen, Mikon ja Anssin, vinkistä istumme nyt Kaisun kotona Valkeakoskella. Kuppari, hieroja ja jäsenkorjaaja Kaisu on kuulemma hyvä esimerkki taivaannaulalaisesta elämäntavasta. Hän kieltämättä näyttää aika juurevalta vanhassa puutalossaan, puuhellaa sytyttäessään.

Kaisu Mokkilan koti hengittää niin kuin talon pitääkin.
Kaisu Mokkilan koti hengittää niin kuin talon pitääkin.

Kaisu on vasta kolmevitonen, joten keski-iän kriisi ei ole hänen syynsä perinnehörhöilyyn. Mikä sitten?

– Mä oon vaan aina ollut kiinnostunut vanhoista jutuista. Tykkäsin jo pienenä kuunnella pappoja.

Alun perin helsinkiläinen Kaisu muutti seitsemän vuotta sitten Valkeakoskelle Päivölän kansanopistoon, jossa oli kansanperinteen kurssi. Vuoden aikana opeteltiin ihan kaikkea perinteistä, kankaan kutomisesta kansanlauluihin. Kaisu päätti jäädä seudulle, kun läheltä alkoi löytyä hieronta- ja kuppausasiakkaita. Kommuuniksi sopiva iso puutalo löytyi Ritvalan kylästä. Siinä asuu Kaisun lisäksi nyt kaksi muuta asukasta, jotka ovat löytäneet taloon eri teitä.

”Ihmisen pitäisi elää luonnon rytmissä.”

Kaisu keittää pannukahvia. Sen laskeutuessa ehditään käydä kierroksella talossa: lautalattiat on, ikkunoista näkyy peltomaisemaa. Seinissä komeilevat Pihlgren & Ritolan alkuperäiset tapetit vuodelta 1950. On leivinuuni, hyvä maakellari, oma kaivo – täällä pärjää, vaikka tulisi sähkökatko. Se on Kaisulle tärkeää.

– Tätä taloa ei ole pilattu, se hengittää niin kuin pitääkin.

Nykyajalle on annettu periksi salaojituksen ja kellariremontin verran, koska maalattiaisesta puukellarista löytyi lattiasieni. Mutta homesieniä lukuun ottamatta Kaisu haluaa olla sovussa luonnon kanssa.

– Ihmisen pitäisi elää luonnon rytmissä. Se on täällä maalla helpompaa kuin kaupungissa, jossa on liikaa sähkövaloja. Ja täytyy olla kosketuspinta maahan, niin että ymmärtää, milloin jotain kannattaa istuttaa ja milloin ei.

Ritvalan perinneyhteisö

Kaisun kommuunissa kasvatetaan kasvihuoneessa vähän kaikenlaista, ja oman kanalan maatiaiskanoilta saadaan kananmunat. Lähiseudun kalastajilta ostetaan kalaa pakastimeen. Kaisu pyrkii syömään mahdollisimman lähellä tuotettua, mahdollisimman luomua ruokaa.

– Periaatteessa minä olen sitäkin mieltä, että pitää pystyä tappamaan oma ruokansa – tai ainakin on syytä tietää, missä eläin on elänyt ja miten. Minä kopautan itse kirveellä ylimääräisiltä kukoilta kaulat poikki, Kaisu kertoilee.

Ritvalan kylä on osuva asuinpaikka perinneihmisille. Naapurissa asuu Kaisun mukaan juuri sellaisia, ja taivaannaulalaisilla on täälläpäin vahva edustus – ehkä samanhenkiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa?

Navetassa asuivat vielä vuosi sitten Kaisun kyytöt, mutta ne ovat nyt ystävän luona hoidossa.
Navetassa asuivat vielä vuosi sitten Kaisun kyytöt, mutta ne ovat nyt ystävän luona hoidossa.

Ritvalan kylässä on myös muinainen tuntu: monesta pihasta on löytynyt merkkejä ikivanhasta asutuksesta. Täällä pidetään Suomen vanhin kansanperinnejuhlakin, 114-vuotias Helkajuhla, jossa naimattomat naiset kokoontuvat helluntaina kylänraitille laulamaan kalevalamittaisia lauluja. Niillä siunataan pellot ja tuleva sato. Kaisukin kävi ennen laulamassa, mutta ei tunne enää itseään ihan tarpeeksi tyttöseksi.

Kaisun talon pihapiirissä on navetta, jossa oli vielä viime syksynä kaksi lehmää, kyyttöjä tietysti. Ne ovat toistaiseksi hoidossa ystävän navetassa, koska salaojitusremontin ja Kaisun työkuvioiden takia lehmien pito tuli liian vaativaksi. Vanhassa talossa on muutenkin paljon puuhaa, puulämmityksestä lähtien.

– On tässä hommaa, mutta nämä ovat valintoja! Nyt ette vain saa itse kirnuttua voita leivän päälle ettekä oikeaa kermaa kahviin, kun ei ole niitä lehmiä, Kaisu sanoo.

Miten kummitus karkotetaan

Jos lehmiä ei olekaan, muita asukkaita kyllä riittää. Esimerkiksi pihasaunassa asuu haltia, samoin talossa ja navetassa.

– Mä en ole kristinuskoinen vaan kansanuskoinen, Kaisu kiteyttää.

Kaisu ei ole omaksunut kansanuskosta kaikkia piirteitä. Hän ei esimerkiksi ajattele, että ainoa keino lisätä omaa onneaan on koettaa varastaa sitä naapurilta. Mutta pienemmissä asioissa ulkopuolinenkin saattaisi huomata jotain: Vaikka sen, että Kaisu ei ojenna suolakuppia kädestä käteen. Tai sen, ettei hän pane leipää väärinpäin pöydälle eikä kättele kynnyksen yli. Joku sanoisi Kaisun uskoa taikauskoksi. Sillä nimellä kansanuskoa alettiin kutsua 1800-luvulla, kun se alkoi jäädä mummojen jutuksi ja kristinusko valtasi alaa.

” Kerroin kummitukselle, keitä me olemme ja että asumme täällä nykyään.”

Mutta tänne vanhaan taloon perinteiset tavat sopivat, eikä kukaan katso kieroon. Talossa kummittelikin ennen; ilmeisesti asialla oli talon entinen isäntä, joka piti omituista ääntä. Vieraita ääntely pelotti, joten Kaisu otti käyttöön vanhat keinot ja käveli talon kaikki huoneet läpi leipä ja kananmuna kädessään ja puhutteli kummitusta.

– Kananmuna on kaiken alun ja maailman synnyn symboli, leipä taas symboloi elantoa. Kerroin kummitukselle, keitä me olemme ja että asumme täällä nykyään. Pyysin häntä rauhoittumaan ja vein sitten munan ja leivän tuonne pihapuun juurelle hänelle lahjaksi. Ei ole sen jälkeen näkynyt, Kaisu kuvailee.

Suomalaisessa kansanuskossa ajatellaan, että ihminen jää jossain muodossa asuinsijoilleen.

– Niin mäkin ajattelen. Että me jäädään tänne hengailemaan. Varmaan se täällä kummitellut vanha isäntäkin on katsellut meitä ja miettinyt, mitä hippejä täällä nykyään asuu.

Puulta viisautta

Jos Kaisu kaipaa tukea omaan hoitotyöhönsä tai apua isoihin elämänratkaisuihin, hän käy Keiteleellä.

– Siellä on mun omien esi-isieni pyhä puu.

Eli sellainen kuin se Timin mänty, ehkä monta sataa vuotta paikallaan pönöttänyt. Onhan sen ikäinen puuvanhus nähnyt kaikenlaista: se oli vielä nuori verso, kun vuonna 1697 tuli kolmas kylmä kesä peräkkäin ja ihmiset kuolivat ympärillä nälkään. Kypsässä aikuisiässä Ruotsin valta vaihtui Venäjän vallaksi, mutta huomasikohan se mitään? Nykyään se on ehkä ollut aistivinaan, että ilmasto lämpenee.

Ihan viime aikoina on alkanut taas tulla ihmisiä kyselemään neuvoja ja kaatamaan juurelle sahtia.

Koomikko aiheutti pienen somekohun jakamalla meemin Magic Johnsonin ja Samuel L. Jacksonin harmittomasta kuvasta. Ironia ei auennut kaikille.

”Sam ja minä chillasimme penkillä eilen Forte dei Marmissa, Italiassa. Fanit jonottivat ottaakseen kuvia kanssamme.”

Näin entinen huippukoripalloilija Earvin ”Magic” Johnson twiittasi, kun hän vieraili elokuun puolessa välissä Italian Toscanassa. Samalla hän julkaisi shoppailureissunsa päätteeksi kuvan, jossa hän istui rennosti puupenkillä näyttelijä Samuel L. Jacksonin kanssa. Prada- ja Louis Vuitton logot vilkkuivat miesten ostoskasseissa, ja molemmilla oli kuvassa leveähkö hymy.

Johnsonin julkaisema Twitter-kuva alkoi pian elämää omaa elämäänsä, koska italialaiset eivät tunnistaneet julkkiskaksikkoa, kertoo Independent-lehti.

Jotkut italialaiset nimittäin luulivat, että kyseessä on kaksi maahanmuuttajaa – joilla on äärettömän paljon rahaa shoppailuun. Ja kaiken kustantaa tietenkin Italian valtio.

Koomikko Luca Bottura käytti yhtä kuvaa meeminä ja jakoi sen Facebookissa. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen muun muassa: ”Valtion varoja Forte dei Marmissa… he tekevät ostoksia Pradan liikkeessä päivittäisellä 35 eurollaan.”

Bottura myös pyysi seuraajiaan jakamaan kuvan, jos he ovat raivostuneita. Telegraphin mukaan Bottura väittää nettimeeminsä tarkoituksen olleen ironinen – mutta moni ymmärsi Botturan sanoman väärin ja lähti levittämään kuvaa ”shoppailevista maahanmuuttajista”.

Facebook-kommentoijat ilmaisivat Botturan kuvan yhteyteen muun muassa ”häpeää” ja ”inhoa”, jota he kokivat –  ja luulivat kuvassa olevan kaksi maahanmuuttajaa, jotka istuskelevat penkillä ökyostoksiensa kanssa.

Kuvaa on jaettu tuhansia kertoja, Bottura kertoi myöhemmin Facebookissa ja analysoi samalla kuvan aiheuttamia reaktioita:

– 40 prosenttia ihmisistä ymmärsi provosointini, 30 prosenttia oli raivoissaan ja 20 prosenttia oli sitä mieltä, että se oli rasistinen meemi ja että en tunnistanut Samuel Jacksonia ja Earvin 'Magic' Johnsonia (en paljasta loppua kymmentä prosenttia).

Monet ovat pitäneet Maria Veitolan Instagram-päivitystä esimiestyön rankkuudesta tärkeänä. Jotkut ovat kuitenkin ihan toista mieltä. 

Radio Helsingin sisältöjohtajana työskentelevä Maria Veitola, 44, kertoi eilen Instagramissaan haastavasta työviikostaan esimiehenä. Maria kertoi, että hänen voimansa ovat viime aikoina huvenneet oman kunnianhimon ja muiden ihmisten takia.

– Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, esinaisena altistuu sille, että on muita ihmisiä, jotka sanovat: ”en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin”. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni – tavallaan – selvittää sotkut ja tilanteet, Maria kirjoitti eilen.

Instagram-päivityksessään Maria kertoi kärsineensä jopa fyysisistä oireista. Hän kuvaili olleensa paniikkihäiriön reunalla.

Lue lisää täältä: Maria Veitola puhuu esimiestyönsä raskaudesta: ”On kamalaa menettää elämänhallinta siksi, että muut ei hallitse elämäänsä”

(Juttu jatkuu päivityksen jälkeen.)

 

Esimiestyössä -tai siis mit vit- esiNAIStyössä parasta ja pahinta: ihmiset. Oon ite tehnyt himmeen duunin siinä että tunnistan omat rajani esim. jaksamisen suhteen ja huolehdin niistä. Tää asia on muuten suoraan yhteydessä luotettavuuteen. Mutta: Vaikka sitä kuinka yrittää huolehtia oman elämänsä kohtuullisuudesta ja selkeydestä, bossladynä altistuu sille, että on muita ihmisiä jotka sanovat, että "en mä jaksakaan tai ei mua huvitakaan, vaikka mä lupasin" tai sekoilevat muuten vaan. Sitten se kaikki kaatuu tietty mun päälle, koska se on mun duuni -tavallaan- selvittää sotkut ja tilanteet. No, viime viikko olikin sitten ihan hirveä edellämainituista syistä. Sata palloa ilmassa ja yritin jongleerata parhaani mukaan ja tehdä viisaita päätöksiä. Torstaipäivä meni paniikkihäiriön ja migreenin reunalla koska kaikki oli vaan kaaosta ja olin aivan finaalissa. Kun työkaveri yritti halata, sanoin että "älä koske koska alan itkemään enkä pysty lopettamaan". Se on kamalaa kun oma elämänhallinta menee siitä syystä, että muut ei hallitse elämäänsä. Sit tähän liittyy vielä oma kunnianhimo: en tyydy keskinkertaisuuteen. Pääsisin itse helpommalla jos tyytyisin. Mutta kun en halua. Haluan tehdä työni mahd hyvin. Perjantaina laitoin työpaikalle viestin että en tuu töihin, meen metsään makaamaan sammalmättäälle koska muuten oon kohta jossain akuuttipäivystyksessä. Onneks oli mökkiviikonlippu buukattu veljen perheen kanssa. Tarinan opetus: menkää metsään ja olkaa rakkaittenne kanssa jos ja kun ahdistaa ja kaikki kaatuu päälle. Se saattaa auttaa. Ja pyytäkää apua. Mä pyysin ja onneks mun ihanat työkaverit antoi tukea ja apua. Ja Radio Helsingin sisältöjohtajana ilmoitan, että meidän syysohjelmisto starttaa viikon päästä maanantaina. Mukana mm. uusi, ihana aamushow. #bosslady #radiohelsinki 📻❤️

A post shared by Maria Veitola (@mariaveitola) on

Päivitys on herättänyt paljon keskustelua. Monet ovat kirjoittaneet päivityksen alle, että Maria on rohkea, koska uskaltaa puhua vaikeista asioista niin suoraan.

– Tämän kaiken saa ja pitää sanoa ääneen. Miksi hyssytellä ja esittää supernaista, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Tunteista kertominen auttaa niin itseä kuin muita, eräs kommentoija kirjoittaa.

Jotkut ovat kuitenkin suhtautuneet Marian kirjoituksen aivan toisella tavalla.

Kohtuutonta syyttelyä...

Instagram-tili @lindiis kirjoittaa, että Maria syyllistyy kaksinaismoralismiin. Hänen mielestään on erikoista, että Maria vaatii toisia jaksamaan tappiin saakka. Hänen mielestään on myös kohtuutonta syyttää muita siitä, että esimiehenä joutuu puurtamaan.

– Siksi toivon vähän armollisuutta myös sinulta julkisuuden henkilönä – jos on armollinen itselleen, on oltava sitä myös ulkoisille olosuhteille ja muiden, inhimillisten ihmisten heikkouksille. Saa olla kunnianhimoinen, mutta oikeesti bossladyä on se, ettei syyttele julkisesti omasta olostaan muita.

”Olisit voinut vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa, että oli rankka viikko.”

Instagram-tili @ruutiainen puolestaan toteaa, että Marian kirjoitus saattaa vaikuttaa hänen alaisistaan hyvin loukkaavalta.

– Esimiehenä olet myös yksi iso (ehkä isoin?) tekijä siinä uupuvatko alaisesi. Sitä paitsi, vaikka kuinka vika olisi niissä alaisissa, niin ei oo kovin jees pomona alkaa julkisessa Instassa niitä asioita puimaan, hän kirjoittaa.

– Työpaikan sisäiset asiat kuuluu jäädä työpaikalle. Olisit täällä voinut myös vain keskittyä omiin tunteisiisi ja kertoa että oli rankka viikko, mutta päätit jakaa koko maailmalle, että syy oli alaisissasi.

...vai sittenkin voimaannuttava keskustelunavaus?

Maria vastasi kommentoijilleen useammalla pitkällä viestillä. Hänen mukaansa päivityksen tarkoituksena oli ainoastaan osoittaa, miten rankkaa esimiestyö voi olla.

– Ihmiset ovat inhimillisiä otuksia kaikkine piirteinensä ja virheinensä, niin alaiseni kuin minäkin. Se tekee elämästä ihanaa ja joskus myös haastavaa. Uskon yhdessä tekemiseen ja avoimuuteen, en erakkouteen, vaikka se voisikin olla monella tavalla helpompaa, Maria kirjoittaa vastauksena @lindiis-nimimerkille.

Maria toteaa vastauksissaan, ettei esimerkiksi ”freelancereiden elämänhallinta ja motivaatio ole hänen vastuullaan”. Hänen mukaansa tilanteessa ei myöskään ole kyse siitä, että alaiset olisivat uupuneita. Sen tarkemmin hän ei kuitenkaan kerro, millainen tilanne työyhteisössä on meneillään.

”Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?”

– En valitettavasti voi vastata uteliaisuudennälkääsi ja kertoa detaljeja eikä sillä oikeastaan ole väliä. Mutta varmasti osaat kuvitella tilanteen jossa usea ihminen – syystä tai toisesta – jättää tekemättä sovitut asiat ja ne kaatuvat muiden päälle. Onko se reilua? Saako siitä puhua? Oletko tosiaan sitä mieltä, että hyvä esimies tai -nainen, ihminen pitää kaiken sisällään ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Maria kysyy.

Lopuksi Maria vielä toteaa, että hänelle on tärkeää puhua myös niistä asioista, joista joidenkin mielestä ei julkisesti saisi puhua.

– Mulle on tärkeää puhua asioista joista perinteisesti ”ei saa puhua”, koska ne täytyy vaieta tai piilottaa, koska näin on ollut tapana tehdä. Mun inboxit ja dm [yksityisviestilaatikko] on täynnä viestejä esimiehiltä ja -naisilta, joille postaukseni oli juuri siitä syystä voimaannuttava ja tärkeä, hän kirjoittaa.

Hei esimies! Onko sinun työsi ollut rankkaa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella. Vastauksia voidaan käyttää osana Me Naisten juttua.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Maria Veitola sai tiukkaa kritiikkiä avauduttuaan esimiestyön rankkuudesta – näin hän vastaa saamiinsa kommentteihin

rasittava tyyppi kaikenkaikkiaan. Jaksaa hakea julkisuutta ja aina valittaa jotain. esimiehellä esimiehen työt, työntekijällä omansa. En voisi itse omia väsymyksiäni kirjoitella yleisesti julkisuuteen.. olisi pian entinen työ.... Asioita voi käsitellä muutenkin kuin nettipalstoilla.. joo paniikki häiriö.. jos oikeasti oli niin meneppä lääkäriin hakemaan apua mieluummin kuin kohdennat sen tänne nettiin..
Lue kommentti
Jannika B. Kuva: Jonna Öhrnberg / Sanoma-arkisto

Laulaja kertoo Instagramissa hävenneensä reisiään ja korviaan. Nyt hän kannustaa kaikkia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Laulaja Jannika B, 32, on viime aikoina puhunut suorasanaisesti omista epävarmuuksistaan ja kamppailustaan mielenterveytensä kanssa. Hänen avoin suhtautuminensa vaikeina pidettyihin aiheisiin jatkuu.

Tänään hän julkaisi Instagramissaan näyttävän kuvan, jossa kertoo suhtautumisesta kehoonsa.

– Nuorempana – ja välillä edelleenkin – huomaan häpeäväni ja piilottelevani ”tynnyrireisiäni” ja ”dumbokorviani”. Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itse asiassa neljän) asian näkyä, Jannika kirjoittaa.

 

Eilen oli ihanat kesäpäiväkuvaukset. 🌸🌞 Nuorempana -ja välillä edelleenkin- huomaan häpeäväni ja piilottelevani "tynnyrireisiäni" ja "dumbokorviani". Tästä syystä annoin eilisissä kuvauksissa juuri näiden kahden (tai itseasiassa neljän) asian näkyä. 💪 Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Kaikilla. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen. Huomenna 23.8.2017 järjestetään kaikenlaisten kehojen riemukulkue ja puistojuhla Helsingin Esplanadin puistossa klo 16.30 alkaen. Suomen ensimmäinen kehopositiivisuuden juhla, Body Pride on Vaakakapinan #lupanäkyä -teeman huipentuma. Kaikki ovat tervetulleita mukaan juuri sellaisena, kuin haluaa tulla nähdyksi! ❤️ #lupanäkyä @yleisradio @vaakakapina

A post shared by Jannika B 💎 (@jannikabofficial) on

Jannikan mukaan kukaan meistä ei säästy ulkonäköön kohdistuvilta epävarmuuksilta. Hänen mielestään kauneutta kannattaisi tavoitella erityisesti sisältä päin.

– Kaikilla meillä on epävarmuuksia kehojemme kanssa. Harvemmin nämä epävarmuudet kuitenkaan näkyvät ulospäin. Vielä harvemmin niiden poistamiseksi voi tehdä mitään näkyviä kikkoja. Minä uskon, että ainoa tie kauniiseen kehoon on korvien välinen jumppa ja negatiivisten ajatusten leikkaaminen.

Kuva on julkaistu huomenna järjestettävän Body Pride -tapahtuman kunniaksi. 

”Maailman söpöimmät korvat”

Jannika on aiemminkin puhunut ulkonäköönsä liittyvistä epävarmuuksista. Helmikuussa hän kertoi, että häntä kiusattiin koulussa korviensa ja ihonsa pigmenttihäiriön takia. Sen takia hänet on aiemmin nähty julkisuudessa vain harvoin hiukset kiinni.

– Syy tähän on korvani ja kaulassa oleva vitiligo. Koulussa minua kiusattiin näistä kahdesta asiasta, Jannika kertoi.

Emma Gaalan aikaan Jannika kuitenkin huomasi, että hänen tyttärensä Martta on perinyt monet asiat äidiltään.

”Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän.”

– Eilen tajusin, että kaunis tyttäreni on perinyt minun korvani ja ne ovat maailman söpöimmät korvat ja toivon, ettei hän koskaan halua piilotella niitä, Jannika totesi.

Samalla hän kertoi, että aikoo tulevaisuudessa pitää ylpeästi hiuksiaan enemmän kiinni.

– Muistakaa rakastaa joka ikistä kohtaa itsessänne ja, että sanoilla ja esimerkillä voi vaikuttaa ihmiseen läpi elämän – niin hyvässä kuin pahassa. Olkaa armollisia toisillenne ja etenkin itsellenne, hän kertoi.

Näyttelijä teki yhden elämänsä fyysisesti raskaimmista rooleista uutuuselokuvassa.

Pamela Tola pääsi uudessa Napapiirin Sankarit 3 -elokuvassa kokeilemaan elämänsä ensimmäistä kertaa suofutista. Filmiryhmä kuvasi suolle sijoittuvia kohtauksia monen päivän ajan.

– Se oli kivaa, mutta hirveän raskasta fyysisesti. Otti pari askelta ja tuntui, kuin olisi juossut 10 kilsan lenkin. Sillä ei ole mitään tekemistä tavallisen futiksen kanssa. Kamppeet olivat märkänä aamusta iltaan, hyväntuulinen Pamela kuvaili saapuessaan maanantaina elokuvan ensi-iltaan.

Pamela kuvaa parhaillaan Elisa Viihteelle Kolmistaan-tv-sarjaa yhdessä näyttelijämiehensä Lauri Tilkasen kanssa. Hän oli ottanut pinkin sävyn tukkaansa roolia varten.

– Viikko sitten alkoivat kuvaukset, ja lopputulos nähdään joulukuussa.

”Suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan.”

Työskentely oman miehen kanssa on kuulemma sujunut mallikkaasti.

– Se auttaa, kun tuntee toisen. Kuvauksissa olemme toki eri roolissa kuin kotona ja suhtaudumme toisiimme kuin kehen tahansa kollegaan, hän kuvaili.

Työasiat seuraavat usein yhteisten projektien myötä kotiin saakka.

– Puramme kohtauksia ja roolihenkilöitä kotona hyvässä hengessä. Lomalla ja viikonloppuisin yritämme välttää sitä, mutta ei meillä sellaista sääntöä ole, ettei työjutuista saisi kotona puhua, hän kertoi.

Sarjan kuvausten jälkeen pariskunta jatkaa Turun kaupunginteatteriin tekemään Kybersielut-näytelmää.

– Jatkamme yhteistä duuniputkea siellä. Ainakin näemme jossain, kahden freelancerin ja kolmen lapsen uusperhettä pyörittävä näyttelijä hymähti.

Jutun otsikkoa muutettu 22.8. klo 11.53. Lauri Tilkasen sukunimi on Tilkanen. Ei Tola, kuten otsikossa aiemmin kirjoitettiin.