Parizadin 10-vuotias poika auttaa, jos äiti ei ymmärrä kaikkea. ”Hän on fiksu poika”, Parizad sanoo.
Parizadin 10-vuotias poika auttaa, jos äiti ei ymmärrä kaikkea. ”Hän on fiksu poika”, Parizad sanoo.

Kun Parizad tuli Suomeen, hän oli lukutaidoton. Dejanalla oli korkeakoulututkinto, mutta siitäkään ei ollut apua. Työnsaanti ei ole nykyään helppoa, mutta maahanmuuttajanaisille se on erityisen vaikeaa.

Sinä talvena satoi paljon lunta. Itähelsinkiläisen kerrostalokodin postiluukusta tipahteli kirjeitä, ja Iranista Suomeen muuttanut Parizad Alipouraghdam, 46, tunsi olonsa avuttomaksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä niissä luki.

Syy ei ollut vain vieras kieli vaan se, ettei Parizad osannut lukea tai kirjoittaa, ei suomea eikä äidinkieltään kurmancia. Mies oli hoitanut aiemmin kaikki perheen paperiasiat, mutta nyt Parizad oli jäänyt leskeksi. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin soittaa naapurin ovikelloa.

– Menin kysymään häneltä, mikä tämä paperi on. Oli vaikeaa, kun en ymmärtänyt, Parizad kertoo.

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, olohuoneen sohvapöydälle on katettu iranilaista teetä ja vaaleanpunaisia lokum-makeisia. Talvi-illan pimeys on juuri laskeutunut, ja televisiossa pyörivät viittomakieliset uutiset. Parizad istuu sohvalla ja kirjoittaa puhelimensa Google-hakuun ”Maku”. Sen niminen on hänen kotikaupunkinsa Iranin maaseudulla.

– Ensimmäisellä kerralla tuli vain suomalaisia ruokia, Parizad naurahtaa.

Hän kasvoi Iranin maaseudulla suurperheessä, jossa isällä oli kaksi vaimoa ja Parizadilla 12 sisarusta. Lapsuutensa hän auttoi äitiä ruuanlaitossa ja ompelemisessa. Hänellä ei ollut mahdollisuutta käydä koulua.

Viime vuosina on tapahtunut paljon: Parizad osaa nyt tehdä Google-haun, puhua, kirjoittaa ja lukea suomea. Miehen kuoltua oli pakko opetella pärjäämään.

Vaikka Parizad on ollut sinnikäs, hän ei ole löytänyt Suomesta pysyvää työpaikkaa. Suurin ongelma on ollut kieli, jonka oppiminen on lukutaitoisellekin vaikeaa.

Parizadin tarina on tavallinen. Maahanmuuttajataustaisten naisten on yli kolme kertaa vaikeampi työllistyä kuin miesten tai muiden suomalaisten. Syitä on monia: kielitaidon ja verkostojen puute, varhainen perheellistyminen, muualla suoritettu tutkinto, kouluttamattomuus, joskus työnantajien ennakkoluulot.

Kielitaidon puutteeseen on helppo vedota silloinkin, kun työssä ei edes vaadita täydellistä suomen taitoa.

– Suomalaiset ovat aika herkkiä kuulemaan, ettei joku puhu aivan suomalaisittain. Käytännössäkin se on ongelma, jos ei osaa lukea vaikka turvallisuusohjeita, sanoo suomen kielen opettaja Marjatta Vasara.

Hän opettaa suomea maahanmuuttajanaisten kotoutumista tukevassa Monika-Naisten liitossa. Jokaisessa ryhmässä on aina myös muutama lukutaidoton.

– Usein lukutaidottomuus on vaikea asia, eikä ihminen sano sitä suoraan. On ymmällään olevan tuntuinen ja katselee muilta mallia. Kun ei ole suomen taitoa eikä lukutaitoa, menee kaksinkertaisen muurin taakse.

”Suomalaiset ovat aika herkkiä kuulemaan, ettei joku puhu aivan suomalaisittain.”

Tuntemattomat kirjaimet

Parizad tuli Suomeen 11 vuotta sitten tänne jo aiemmin pakolaisena muuttaneen miehensä perässä. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita: Mies teki pitkiä työpäiviä R-kioskilla, Parizad odotti kotona. Päivät tuntuivat loputtomilta ja yksinäisiltä. Parizad ei uskaltanut lähteä mihinkään yksin.

– Vain istuin, nukuin ja itkin. En osannut mennä edes kauppaan. Ei ollut ketään. Laskin vain, mitä kello on ja milloin mies tulee kotiin.

Kun äiti soitti Iranista, Parizad itki puhelimeen. Tämä on sinun elämäsi, äiti sanoi. Odota, niin totut.



Iranista Parizad kaipaa perhettä ja valoa.
 

Aluksi työnhaku ei ollut ajankohtaista. Parizad opiskeli suomea ja hoiti perheeseen syntynyttä poikaa kotona. Luku- ja kielitaidon puute näkyi kuitenkin kaikessa. Uutiset, kadunnimet, aikataulut, hintalaput ja kotiin tulevat laskut tuntuivat kaikki vierailta. Ruokakaupassa Parizad maksoi viisi euroa appelsiineista, koska oli painanut väärää punnituskoodia.

Suomalaisilla oli hassuja tapoja, kuten kättely, ja kaikesta piti tehdä jokin paperi. Parizad sai tulkkausapua asioiden hoidossa, mutta turhautui, kun tunsi, ettei toista kurdin murretta puhunut tulkki kääntänyt hänen sanomaansa täysin oikein.

– Joskus olin vihainen. Miksei hän kerro asiaa juuri niin kuin minä sanon?

Mies osasi suomea ja hoiti esimerkiksi kotiin tulevat laskut. Kaikelta putosi kuitenkin pohja, kun mies kuoli vuonna 2010. Ei ollut ketään, joka olisi auttanut. Kotona olo tuntui entistä yksinäisemmältä.

– Jouduin aloittamaan nollasta. Elämä oli vaikeaa.

Parizad ei silti koskaan harkinnut palaamista takaisin kotimaahansa.

– Minun täytyy olla pojalleni äiti ja isä. En halua viedä häntä pois Suomesta.

Parizad osaa nyt paitsi suomen kieltä myös maksaa itse vuokransa ja laskunsa pankissa. Poika on 10-vuotias ja auttaa, minkä voi.

Iranista Parizad ikävöi perhettä, sukua ja naapureita. Yhteisiä ruokailuhetkiä lattialla. Valoa. Talvisin tuntuu, että silmät väsyvät Suomen pimeydessä. Naapurit eivät tervehdi, ja ystäviä on vaikea saada.

– Suomessa kaikilla on oma elämänsä. He käyvät töissä ja harrastavat. Täällä ei saa helposti kavereita.

10 vuotta kotona

Parizad sai ensimmäisen työkokeilupaikkansa kysymällä sitä itse leikkipuistosta vuonna 2011.

– Olen sellainen, että yritän itse. En odota, että TE-toimisto hoitaa. Haluan olla vahva ja pärjätä.

Työkokeilu antaa pitkään työttömänä olleelle työkokemusta ja itsevarmuutta, mutta rikastumaan sillä ei pääse. Sopimus tehdään TE-toimiston kanssa, ja palkkaa saa yhdeksän euroa päivässä. Vaikka työkokeilu on työnantajille maksuton, kaikki maahanmuuttajat eivät pääse edes sellaiseen. Siivoojankaan työtä ei saa ilman koulutusta tai kokemusta.

Parizadista on tärkeintä, että päivisin on jotakin fiksua tekemistä.

– Niillä maahanmuuttajilla, jotka menevät heti kouluun, elämä on tosi hyvin. Mutta jos on kaksi kolme vuotta tekemättä mitään, tulee laiskaksi. Katsoo telkkaria, tietokonetta, menee baariin. Kotimaassa kaikki saattavat olla töissä, lapsetkin. Ei ole hyvä asia, jos ei ole järkevää tekemistä.

Suomenopettaja Marjatta Vasara tapaa työssään jonkin verran naisia, jotka ovat olleet kymmenenkin vuotta lasten kanssa kotona. Lapset sopeutuvat, oppivat kielen ja saavat kavereita, mutta äiti jää helposti yksin.

– On naisia, joilla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä suomalaisiin, ei kielitaitoa, ammattikoulutusta, ei mitään pohjaa. Kun lapset ovat kasvaneet, halutaan töihin ja oma elämä. Se on vaikeaa, kun melkein miinustasolta lähdetään.

”Lapset sopeutuvat, oppivat kielen ja saavat kavereita, mutta äiti jää helposti yksin.”

Parizad käy nyt ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa Valma-koulutusta. Tulevaisuudessa hän haluaisi tehdä töitä lasten kanssa, esimerkiksi päiväkodissa.

– Toivoisin, että minulla olisi hyvä elämä ja pysyisin terveenä. Unelmani oli saada poika ja nyt toivon, että hän menee yliopistoon ja pysyy terveenä.

Lottovoitto vai lottoamista?

Lokakuussa 2016 Suomen työttömyysaste oli 8,1 prosenttia. Työnsaanti ei siis ole helppoa, vaikka olisi korkeakoulututkinto, kielitaitoa ja kokemusta. Sen tietää myös Dejana Kostic Mertanen, 39, joka muutti Suomeen viisi vuotta sitten Serbiasta.

Aluksi elämä tuntui helpolta ja fiilis oli korkealla. Dejana ja hänen suomalainen miehensä olivat asettuneet kahden maan välillä ravaamisen jälkeen Suomeen. Dejana opiskeli kieltä ja vietti päivät vastasyntyneen lapsensa kanssa.

– Tuoreena äitinä oli tosi kiva olla täällä. Suomen hyvinvointijärjestelmä ja sosiaali- ja terveydenhuolto toimivat, Dejana kertoo.

Suomalaisiin tutustuminen oli kuitenkin vaikeaa.

– Jos aloin puhua muille äideille leikkipuistossa, sain vastauksen mutta en mitään muuta. Se ei mennyt eteenpäin. Aloin stressaantua.

 


Dejana haluaa rakentaa uransa uudestaan, vaikka välillä työnhaku onkin turhauttanut. ”Alusta aloittaminen on ihan ok, mutta miksi sen pitää kestää vuosia?”

 

Kun lapsi meni päiväkotiin, Dejana alkoi etsiä töitä. Hänellä oli valtio-opin yliopistotutkinto Serbiasta, ja sen jälkeen hän oli työskennellyt johdon assistenttina kasvavassa IT-firmassa.

– Ajattelin, että Helsinki on kansainvälinen kaupunki, minulla on yliopistotutkinto, hyvää kokemusta kotimaastani ja olen opiskellut vähän suomen kieltä. Ei se voi olla niin vaikeaa. Mutta kun vuosi oli kulunut, mitään ei ollut tapahtunut. En ollut ollenkaan tajunnut, että se olisi niin vaikeaa.

Dejana lähetti lisää hakemuksia, mutta yhtään työhaastattelukutsua ei tullut. Koko homma tuntui lottoamiselta. Koska Dejana oli tullut maahan aikuisena, hänellä ei ollut koulusta tai työpaikalta hankittuja verkostoja.

– Olin huolissani ja stressaantunut. Mietin, kuinka selittäisin tyttärelleni, miksei äidillä ole töitä tai miksi äidin koulutus ja kielitaito eivät riitä. Kuinka hän tulisi näkemään minut, kun hänen oma yhteiskuntansa ei arvosta minua?

Uusi alku

TE-toimistossa Dejanalle ehdotettiin alan vaihtoa, esimerkiksi sairaanhoitajan tai lähihoitajan koulutusta. Se on tavallista: moni maahanmuuttajanainen haluaa töihin hoiva-alalle, esimerkiksi päiväkotiin tai koulunkäyntiavustajaksi, mutta hoitotyöhön myös ohjataan, vaikka koulutus olisi ihan muulta alalta.

– Vaikka olisi hyvä koulutodistus, ei ehdoteta, että hae lääkäriksi, vaan sanotaan, että hae lähihoitajaksi, Marjatta Vasara sanoo.

Dejanasta ehdotus tuntui oudolta, eikä hän kokenut hoitotyötä omaksi jutukseen.

– En ollut loukkaantunut, mutta surullinen ja peloissani, että mikään, mitä olen tehnyt, ei kannata enää. Ei jokainen maahanmuuttajanainen voi olla sairaanhoitaja.

”Ei jokainen maahanmuuttajanainen voi olla sairaanhoitaja.”

Dejana jatkoi yrittämistä ja sai lopulta työkokeilupaikan Monika-Naisten työllistämisprojektista. Se oli niin suuri helpotus, että hän alkoi itkeä.

– Olin hakenut niin kauan, eikä mitään ollut tapahtunut, mutta yhtäkkiä joku näki minut. Tuli sellainen fiilis, että minua arvostetaan ja kunnioitetaan. Sain rohkeutta ja itsevarmuutta mennä eteenpäin.

Työkokeilussa Dejana oppi paljon suomalaisesta työkulttuurista, loi verkostoja ja sai rohkeutta puhua suomea. Seuraava työkokeilupaikka oli oikeusministeriön etnisten suhteiden neuvottelukunnassa. Nyt hän odottaa tietoa sopimuksen jatkamisesta.

Dejana ei osaa sanoa, miksi työnsaanti takkusi. Kukaan ei koskaan kertonut, oliko syy kielitaito, muualla suoritettu tutkinto, vierasperäinen nimi tai vain se, että työnsaanti on tällä hetkellä vaikeaa kenelle tahansa.

– Varmasti on myös ennakkoluuloja ja pelkoja. Ihmisluonne ajattelee, että tuntematon on aina itseä vastaan. Ymmärrän sen. Mutta jos haluamme jotain muuta, pitää olla rohkea. Maahanmuuttajat voivat tuoda uusia näkökulmia vanhoihin ongelmiin.

Monen korkeasti koulutetun maahanmuuttajan motivaatio on korkealla: heillä on suuret toiveet työllistymisestä, ja he myös vaativat itseltään paljon. Välillä Dejanakin vertasi itseään Serbiassa asuviin ystäviinsä, jotka työskentelivät jo johtoasemissa.

– Olin ollut itsenäinen nainen, jolla on työ, mutta yhtäkkiä olin riippuvainen muista. Se on huonoksi mielenterveydelle.

Hän toivoo, että työnantajat palkkaisivat rohkeammin maahanmuuttajia.

– Haluan rakentaa uudestaan urani, vaikka se on aikuisena vaikeaa. Aloitan nyt alusta vain siksi, että muutin.

Siivoojia ja kotiapulaisia

  • Vuonna 2014 alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajanaisten työllisyysaste oli 40 prosenttia, yli 10 vuotta asuneilla 67 prosenttia. Vaikein tilanne on pakolaisina maahan tulleilla.
  • Työnsaantia vaikeuttavat esimerkiksi puutteellinen kielitaito, varhainen perheellistyminen, ulkomailla suoritettu tutkinto tai kouluttamattomuus.
  • Ulkomaalaistaustaiset työskentelevät pääosin samoilla aloilla kuin suomalaistaustaiset, mutta enemmän palvelu- ja myyntityössä ja vähemmän asiantuntijatyössä. Vuonna 2014 ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä oli suhteellisesti eniten siivoojina ja kotiapulaisina.
  • Heidän työsuhteensa on useammin määrä- tai osa-aikainen kuin suomalaistaustaisilla palkansaajilla, ja moni on töissä iltaisin ja viikonloppuisin.
  • Tukea maahanmuuttajanaisten työnhakuun tarjoaa muun muassa Monika-Naisten ja TE-toimiston työllistämisprojekti Osaavat naiset.

Tomi Björckin perhekuvassa huomio kiinnittyy matkalaukkujen määrään.

Kuinka paljon tavaraa nelihenkinen perhe tarvitsee, kun matkustaa Suomesta Australiaan? Melko paljon – ainakin Tomi Björckin Instagram-kuvan perusteella. Tv-kokki ja ravintoloitsija on julkaissut kuvan perheestään, jossa huomio kiinnittyy matkalaukkujen määrään. Niitä näyttää olevan melkoinen määrä.

Matkalaukkujen määrä ei selity sillä, että perhe olisi muuttamassa, sillä Björckit ovat asuneet Sydneyn itärannikolla jo pari vuotta. Paula Vesala on kertonut vievänsä Suomesta aina ruisjauhoja Kaliforniaan, mutta Tomi ei matkalaukkujensa sisältöä ole kommentoinut.

 

Bye bye Finland #seeyounextyear #finnishpompoi #familytime #summertimesadness #finnishsummer #donework

Henkilön Tomi Björck (@tomibjorck) jakama julkaisu

”Bye bye Finland, Tomi on kirjoittanut Instagram-kuvaansa, jossa hän on puolisonsa Minka Björckin sekä heidän lastensa Joakimin ja Oliverin kanssa.  Hashtägien perusteella Tomi on tulossa Suomeen seuraavan kerran ensi vuonna.

Björckin perhe vietti kesän Suomessa, sillä Tomi kuvasi täällä muun muassa Master Chef -ohjelmaa yhdessä Henri Alénin ja Sara La Fountainin kanssa.

Lokakuussa 2015 Tomi kertoi Me Naisille, että perhe asettuu Australiaan pysyvästi. Hän myi tuolloin suuren osan yrityksistään yhtiökumppanilleen Matti Wikbergille. Vuonna 2015 Tomin tulot ylsivät 3,5 miljoonaan euroon.

– Olen ollut kohta 20 vuotta kokkina, ravintoloitsijana ja keittiömestarina. Olen kuitenkin vasta 35-vuotias, ja minun on pakko opetella ajattelemaan, että elämässä on muutakin kuin työ, Tomi kertoi syksyllä 2015.

Australia oli Björckeille entuudestaan tuttu maa, sillä Tomi ja Minka ovat aikaisemmin asuneet Sydneyssä.

– Koko elämäntyyli on siellä vähän rennompaa. Toisaalta australialaisilla on myös aika paljon yhteistä suomalaisten kanssa. Sielläkin asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, ollaan rehellisiä ja kunnioitetaan luontoa.

Lue myös: Tältä näyttää Tomi Björckin unelmaelämä Australiassa

 

Fully booked again! Only a few tables left over this weekend! #blancabondi #relax #getinquick #bondi #love

Henkilön Blanca Bar & Dining (@blancabondi) jakama julkaisu

Australiassa Tomi pyörittää Blanca Bar and Dining -nimistä ravintolaa. Se sijaitsee Sydneyssä, Bondi Beachin alueella.

Journalisti Hanna Nikkanen ja ryhmä Tampereen yliopiston opiskelijoita tekivät kirjan ilmastonmuutoksesta Suomessa. Moni asia yllätti. – Luulin, että on olemassa Suomen luonto, jonka tunnen. Eläimiä, kasveja, säätiloja. Se pakenee, ja tilalle tulee jotain vierasta, Nikkanen sanoo.

Hanna Nikkanen, miksi tämän kirjan tekeminen oli tärkeää?

”Olin työssäni kokenut ilmastojournalismin kauhean hankalaksi. Ilmastonmuutos on liian iso asia yhden jutun aiheeksi. Silti sitä yritetään käsitellä kuin se olisi yksi asia. Siitä syntyy jumalattoman tylsiä ja konkretiaa kaipaavia juttuja. Ilmastojutuille on myös annettu liian vähän tilaa. On hoettu liian pitkään, että yleisöä ei kiinnosta ja aihe on liian ahdistava.”

Miksi ilmastonmuutos tuntuu suomalaisille etäiseltä?

”Konkreettiset vaikutukset eivät ole täällä samanlaisia kuin muualla. Ei ole Välimeren maiden kaltaista kuivuutta ja siihen liittyviä taloudellisia seurauksia. Täällä aiheesta voidaan edelleen kirjoittaa hypoteettisesti, niin, että ehkä lapsenlapsemme tästä kärsivät.

Meillä on myös perinne ajatella, että pahat asiat tapahtuvat muualla. Voimme kokea empatiaa Tyynenmeren saarten asukkaita kohtaan ja mennä sitten kotiin, minne uhka ei ulotu. Se on tapa etäännyttää. Kirjan Suomi-rajaus tuntui järkevältä, että emme itse pakenisi puhumaan jääkarhuista ja kehitysmaiden lapsista.”

”Meillä on perinne ajatella, että pahat asiat tapahtuvat muualla.”

Miten ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua?

”Nieltävän kokoisina palasina, esimerkiksi taloussivuilla talouden kautta. Kirjassamme on 21 reportaasia. Yhdenkään ei tarvitse yksinään kantaa koko taakkaa: kaikkea toivoa, epätoivoa, ratkaisuja. Yhden jutun ei tarvitse valistaa loputtomiin. Silloin esille nousee yksittäisiä esimerkkejä, ihmisiä, paikkoja. Pelkkä jäätikkö lohkesi, kokous pidettiin -journalismi ei täytä ihmisten tarvetta purkaa sitä, mitä yhteiskunnassa ja omassa elämässä on tapahtumassa.”

Miten ilmastonmuutos näkyy Suomessa?

”Maatalouden ja ruuantuotannon kannalta asiaa on jo kiireellistä miettiä. Lumen ja sateiden määrä tulee muuttumaan. Se vaikuttaa jo tuholaisiin, tauteihin ja siihen, miten nykyiset lajit pärjäävät. Muutos on jo meneillään.

Rahakin on tärkeä asia. Isot firmat ovat jo tehneet suunnanmuutoksia. Mihin kannattaa sijoittaa maailmassa, jossa on paine luopua fossiilisista polttoaineista? Missä eläkerahastojen kannattaa pitää rahojaan?

Valtava yhteiskunnallinen muutos on tulossa, koska päästöjä pitää vähentää. Mitkä asiat saavat pysyä, mitkä pakotetaan muuttumaan? Se on demokratiassa väistämättä kitkaista ja hankalaa. Ei ole yhtä ihmeratkaisua, ettei mistään tarvitsisi leikata.”

Tuliko kirjaa tehdessä vastaan jotain yllättävää?

”Se yllätti, kuinka pitkälle isot yritykset ovat jo varautuneet. Ilmastonmuutos ei ole kiistanalainen ja hankala paikka heille, jotka ovat tottuneet katsomaan rahan perään. Se on synnyttänyt kiukkua. Miksei koko yhteiskunnassa keskustella tästä, jos isoille firmoille on selvää, että varaudutaan isoon muutokseen? Miksi poliitikot sanovat, että ei nappaa, ei ole vaaliteema?

”Se, että jää murehtimaan yksin ja valvoo öitä pelon kanssa, on hyödyttömin ja yksinäisin tapa.”

Myös luontoa käsittelevä teksti yllätti. Luulin, että on olemassa Suomen luonto, jonka tunnen. Eläimiä, kasveja, säätiloja. Se pakenee, ja tilalle tulee jotain vierasta.

Esimerkiksi kun voivotellaan sitä, että punkkeja on koko ajan enemmän, puhutaan ilmastonmuutoksesta. Muutoksen nopeudesta kertoo esimerkiksi se, että kun Turun yliopiston tutkijat pyysivät ihmisiä kertomaan punkkihavainnoistaan, he saivat niin paljon havaintoja, että he luulivat sitä virheeksi tai vitsiksi. Seuraavana vuonna tutkijat pyysivät ihmisiä lähettämään punkit kirjekuorissa. Ne olivat oikeita. Elinympäristössä on tapahtunut niin iso muutos, että tutkijatkin voivat olla pihalla.”

Vahvistiko kirjan tekeminen omaa hätää?

”Enemmän se helpotti. Paljon enemmän kuin uskalsin odottaa on ihmisiä, jotka aktiivisesti toimivat asian eteen. Joku tekee sen sijoittamalla, joku maanviljelijänä, joku kunnan virkamiehenä. Se, että jää murehtimaan yksin ja valvoo öitä pelon kanssa, on hyödyttömin ja yksinäisin tapa.

En ole ihan hirveän pessimistinen. Kyllä suunnanmuutoksia on onnistuttu tekemään. Näin suurta yksittäistä ongelmaa ei ole ennen ollut, mutta ihmiskunta on aika joustava.

Se, että jää yksin miettimään, olenko paha ihminen, kun syön lihapullia ja lennän lomamatkalle, ei johda mihinkään. Mutta kyllä ihmisten kannattaa pyrkiä elämään tavalla, joka on eettisesti kestävä. Pyrkimys eettisyyteen tuppaa pitämään pään kunnossa.”

Hyvän sään aikana – mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken -kirja ilmestyy lokakuussa.