Parizadin 10-vuotias poika auttaa, jos äiti ei ymmärrä kaikkea. ”Hän on fiksu poika”, Parizad sanoo.

Kun Parizad tuli Suomeen, hän oli lukutaidoton. Dejanalla oli korkeakoulututkinto, mutta siitäkään ei ollut apua. Työnsaanti ei ole nykyään helppoa, mutta maahanmuuttajanaisille se on erityisen vaikeaa.

Sinä talvena satoi paljon lunta. Itähelsinkiläisen kerrostalokodin postiluukusta tipahteli kirjeitä, ja Iranista Suomeen muuttanut Parizad Alipouraghdam, 46, tunsi olonsa avuttomaksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä niissä luki.

Syy ei ollut vain vieras kieli vaan se, ettei Parizad osannut lukea tai kirjoittaa, ei suomea eikä äidinkieltään kurmancia. Mies oli hoitanut aiemmin kaikki perheen paperiasiat, mutta nyt Parizad oli jäänyt leskeksi. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin soittaa naapurin ovikelloa.

– Menin kysymään häneltä, mikä tämä paperi on. Oli vaikeaa, kun en ymmärtänyt, Parizad kertoo.

Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, olohuoneen sohvapöydälle on katettu iranilaista teetä ja vaaleanpunaisia lokum-makeisia. Talvi-illan pimeys on juuri laskeutunut, ja televisiossa pyörivät viittomakieliset uutiset. Parizad istuu sohvalla ja kirjoittaa puhelimensa Google-hakuun ”Maku”. Sen niminen on hänen kotikaupunkinsa Iranin maaseudulla.

– Ensimmäisellä kerralla tuli vain suomalaisia ruokia, Parizad naurahtaa.

Hän kasvoi Iranin maaseudulla suurperheessä, jossa isällä oli kaksi vaimoa ja Parizadilla 12 sisarusta. Lapsuutensa hän auttoi äitiä ruuanlaitossa ja ompelemisessa. Hänellä ei ollut mahdollisuutta käydä koulua.

Viime vuosina on tapahtunut paljon: Parizad osaa nyt tehdä Google-haun, puhua, kirjoittaa ja lukea suomea. Miehen kuoltua oli pakko opetella pärjäämään.

Vaikka Parizad on ollut sinnikäs, hän ei ole löytänyt Suomesta pysyvää työpaikkaa. Suurin ongelma on ollut kieli, jonka oppiminen on lukutaitoisellekin vaikeaa.

Parizadin tarina on tavallinen. Maahanmuuttajataustaisten naisten on yli kolme kertaa vaikeampi työllistyä kuin miesten tai muiden suomalaisten. Syitä on monia: kielitaidon ja verkostojen puute, varhainen perheellistyminen, muualla suoritettu tutkinto, kouluttamattomuus, joskus työnantajien ennakkoluulot.

Kielitaidon puutteeseen on helppo vedota silloinkin, kun työssä ei edes vaadita täydellistä suomen taitoa.

– Suomalaiset ovat aika herkkiä kuulemaan, ettei joku puhu aivan suomalaisittain. Käytännössäkin se on ongelma, jos ei osaa lukea vaikka turvallisuusohjeita, sanoo suomen kielen opettaja Marjatta Vasara.

Hän opettaa suomea maahanmuuttajanaisten kotoutumista tukevassa Monika-Naisten liitossa. Jokaisessa ryhmässä on aina myös muutama lukutaidoton.

– Usein lukutaidottomuus on vaikea asia, eikä ihminen sano sitä suoraan. On ymmällään olevan tuntuinen ja katselee muilta mallia. Kun ei ole suomen taitoa eikä lukutaitoa, menee kaksinkertaisen muurin taakse.

”Suomalaiset ovat aika herkkiä kuulemaan, ettei joku puhu aivan suomalaisittain.”

Tuntemattomat kirjaimet

Parizad tuli Suomeen 11 vuotta sitten tänne jo aiemmin pakolaisena muuttaneen miehensä perässä. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita: Mies teki pitkiä työpäiviä R-kioskilla, Parizad odotti kotona. Päivät tuntuivat loputtomilta ja yksinäisiltä. Parizad ei uskaltanut lähteä mihinkään yksin.

– Vain istuin, nukuin ja itkin. En osannut mennä edes kauppaan. Ei ollut ketään. Laskin vain, mitä kello on ja milloin mies tulee kotiin.

Kun äiti soitti Iranista, Parizad itki puhelimeen. Tämä on sinun elämäsi, äiti sanoi. Odota, niin totut.


Iranista Parizad kaipaa perhettä ja valoa.
 

Aluksi työnhaku ei ollut ajankohtaista. Parizad opiskeli suomea ja hoiti perheeseen syntynyttä poikaa kotona. Luku- ja kielitaidon puute näkyi kuitenkin kaikessa. Uutiset, kadunnimet, aikataulut, hintalaput ja kotiin tulevat laskut tuntuivat kaikki vierailta. Ruokakaupassa Parizad maksoi viisi euroa appelsiineista, koska oli painanut väärää punnituskoodia.

Suomalaisilla oli hassuja tapoja, kuten kättely, ja kaikesta piti tehdä jokin paperi. Parizad sai tulkkausapua asioiden hoidossa, mutta turhautui, kun tunsi, ettei toista kurdin murretta puhunut tulkki kääntänyt hänen sanomaansa täysin oikein.

– Joskus olin vihainen. Miksei hän kerro asiaa juuri niin kuin minä sanon?

Mies osasi suomea ja hoiti esimerkiksi kotiin tulevat laskut. Kaikelta putosi kuitenkin pohja, kun mies kuoli vuonna 2010. Ei ollut ketään, joka olisi auttanut. Kotona olo tuntui entistä yksinäisemmältä.

– Jouduin aloittamaan nollasta. Elämä oli vaikeaa.

Parizad ei silti koskaan harkinnut palaamista takaisin kotimaahansa.

– Minun täytyy olla pojalleni äiti ja isä. En halua viedä häntä pois Suomesta.

Parizad osaa nyt paitsi suomen kieltä myös maksaa itse vuokransa ja laskunsa pankissa. Poika on 10-vuotias ja auttaa, minkä voi.

Iranista Parizad ikävöi perhettä, sukua ja naapureita. Yhteisiä ruokailuhetkiä lattialla. Valoa. Talvisin tuntuu, että silmät väsyvät Suomen pimeydessä. Naapurit eivät tervehdi, ja ystäviä on vaikea saada.

– Suomessa kaikilla on oma elämänsä. He käyvät töissä ja harrastavat. Täällä ei saa helposti kavereita.

10 vuotta kotona

Parizad sai ensimmäisen työkokeilupaikkansa kysymällä sitä itse leikkipuistosta vuonna 2011.

– Olen sellainen, että yritän itse. En odota, että TE-toimisto hoitaa. Haluan olla vahva ja pärjätä.

Työkokeilu antaa pitkään työttömänä olleelle työkokemusta ja itsevarmuutta, mutta rikastumaan sillä ei pääse. Sopimus tehdään TE-toimiston kanssa, ja palkkaa saa yhdeksän euroa päivässä. Vaikka työkokeilu on työnantajille maksuton, kaikki maahanmuuttajat eivät pääse edes sellaiseen. Siivoojankaan työtä ei saa ilman koulutusta tai kokemusta.

Parizadista on tärkeintä, että päivisin on jotakin fiksua tekemistä.

– Niillä maahanmuuttajilla, jotka menevät heti kouluun, elämä on tosi hyvin. Mutta jos on kaksi kolme vuotta tekemättä mitään, tulee laiskaksi. Katsoo telkkaria, tietokonetta, menee baariin. Kotimaassa kaikki saattavat olla töissä, lapsetkin. Ei ole hyvä asia, jos ei ole järkevää tekemistä.

Suomenopettaja Marjatta Vasara tapaa työssään jonkin verran naisia, jotka ovat olleet kymmenenkin vuotta lasten kanssa kotona. Lapset sopeutuvat, oppivat kielen ja saavat kavereita, mutta äiti jää helposti yksin.

– On naisia, joilla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä suomalaisiin, ei kielitaitoa, ammattikoulutusta, ei mitään pohjaa. Kun lapset ovat kasvaneet, halutaan töihin ja oma elämä. Se on vaikeaa, kun melkein miinustasolta lähdetään.

”Lapset sopeutuvat, oppivat kielen ja saavat kavereita, mutta äiti jää helposti yksin.”

Parizad käy nyt ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa Valma-koulutusta. Tulevaisuudessa hän haluaisi tehdä töitä lasten kanssa, esimerkiksi päiväkodissa.

– Toivoisin, että minulla olisi hyvä elämä ja pysyisin terveenä. Unelmani oli saada poika ja nyt toivon, että hän menee yliopistoon ja pysyy terveenä.

Lottovoitto vai lottoamista?

Lokakuussa 2016 Suomen työttömyysaste oli 8,1 prosenttia. Työnsaanti ei siis ole helppoa, vaikka olisi korkeakoulututkinto, kielitaitoa ja kokemusta. Sen tietää myös Dejana Kostic Mertanen, 39, joka muutti Suomeen viisi vuotta sitten Serbiasta.

Aluksi elämä tuntui helpolta ja fiilis oli korkealla. Dejana ja hänen suomalainen miehensä olivat asettuneet kahden maan välillä ravaamisen jälkeen Suomeen. Dejana opiskeli kieltä ja vietti päivät vastasyntyneen lapsensa kanssa.

– Tuoreena äitinä oli tosi kiva olla täällä. Suomen hyvinvointijärjestelmä ja sosiaali- ja terveydenhuolto toimivat, Dejana kertoo.

Suomalaisiin tutustuminen oli kuitenkin vaikeaa.

– Jos aloin puhua muille äideille leikkipuistossa, sain vastauksen mutta en mitään muuta. Se ei mennyt eteenpäin. Aloin stressaantua.

 

Dejana haluaa rakentaa uransa uudestaan, vaikka välillä työnhaku onkin turhauttanut. ”Alusta aloittaminen on ihan ok, mutta miksi sen pitää kestää vuosia?”

 

Kun lapsi meni päiväkotiin, Dejana alkoi etsiä töitä. Hänellä oli valtio-opin yliopistotutkinto Serbiasta, ja sen jälkeen hän oli työskennellyt johdon assistenttina kasvavassa IT-firmassa.

– Ajattelin, että Helsinki on kansainvälinen kaupunki, minulla on yliopistotutkinto, hyvää kokemusta kotimaastani ja olen opiskellut vähän suomen kieltä. Ei se voi olla niin vaikeaa. Mutta kun vuosi oli kulunut, mitään ei ollut tapahtunut. En ollut ollenkaan tajunnut, että se olisi niin vaikeaa.

Dejana lähetti lisää hakemuksia, mutta yhtään työhaastattelukutsua ei tullut. Koko homma tuntui lottoamiselta. Koska Dejana oli tullut maahan aikuisena, hänellä ei ollut koulusta tai työpaikalta hankittuja verkostoja.

– Olin huolissani ja stressaantunut. Mietin, kuinka selittäisin tyttärelleni, miksei äidillä ole töitä tai miksi äidin koulutus ja kielitaito eivät riitä. Kuinka hän tulisi näkemään minut, kun hänen oma yhteiskuntansa ei arvosta minua?

Uusi alku

TE-toimistossa Dejanalle ehdotettiin alan vaihtoa, esimerkiksi sairaanhoitajan tai lähihoitajan koulutusta. Se on tavallista: moni maahanmuuttajanainen haluaa töihin hoiva-alalle, esimerkiksi päiväkotiin tai koulunkäyntiavustajaksi, mutta hoitotyöhön myös ohjataan, vaikka koulutus olisi ihan muulta alalta.

– Vaikka olisi hyvä koulutodistus, ei ehdoteta, että hae lääkäriksi, vaan sanotaan, että hae lähihoitajaksi, Marjatta Vasara sanoo.

Dejanasta ehdotus tuntui oudolta, eikä hän kokenut hoitotyötä omaksi jutukseen.

– En ollut loukkaantunut, mutta surullinen ja peloissani, että mikään, mitä olen tehnyt, ei kannata enää. Ei jokainen maahanmuuttajanainen voi olla sairaanhoitaja.

”Ei jokainen maahanmuuttajanainen voi olla sairaanhoitaja.”

Dejana jatkoi yrittämistä ja sai lopulta työkokeilupaikan Monika-Naisten työllistämisprojektista. Se oli niin suuri helpotus, että hän alkoi itkeä.

– Olin hakenut niin kauan, eikä mitään ollut tapahtunut, mutta yhtäkkiä joku näki minut. Tuli sellainen fiilis, että minua arvostetaan ja kunnioitetaan. Sain rohkeutta ja itsevarmuutta mennä eteenpäin.

Työkokeilussa Dejana oppi paljon suomalaisesta työkulttuurista, loi verkostoja ja sai rohkeutta puhua suomea. Seuraava työkokeilupaikka oli oikeusministeriön etnisten suhteiden neuvottelukunnassa. Nyt hän odottaa tietoa sopimuksen jatkamisesta.

Dejana ei osaa sanoa, miksi työnsaanti takkusi. Kukaan ei koskaan kertonut, oliko syy kielitaito, muualla suoritettu tutkinto, vierasperäinen nimi tai vain se, että työnsaanti on tällä hetkellä vaikeaa kenelle tahansa.

– Varmasti on myös ennakkoluuloja ja pelkoja. Ihmisluonne ajattelee, että tuntematon on aina itseä vastaan. Ymmärrän sen. Mutta jos haluamme jotain muuta, pitää olla rohkea. Maahanmuuttajat voivat tuoda uusia näkökulmia vanhoihin ongelmiin.

Monen korkeasti koulutetun maahanmuuttajan motivaatio on korkealla: heillä on suuret toiveet työllistymisestä, ja he myös vaativat itseltään paljon. Välillä Dejanakin vertasi itseään Serbiassa asuviin ystäviinsä, jotka työskentelivät jo johtoasemissa.

– Olin ollut itsenäinen nainen, jolla on työ, mutta yhtäkkiä olin riippuvainen muista. Se on huonoksi mielenterveydelle.

Hän toivoo, että työnantajat palkkaisivat rohkeammin maahanmuuttajia.

– Haluan rakentaa uudestaan urani, vaikka se on aikuisena vaikeaa. Aloitan nyt alusta vain siksi, että muutin.

Siivoojia ja kotiapulaisia

  • Vuonna 2014 alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajanaisten työllisyysaste oli 40 prosenttia, yli 10 vuotta asuneilla 67 prosenttia. Vaikein tilanne on pakolaisina maahan tulleilla.
  • Työnsaantia vaikeuttavat esimerkiksi puutteellinen kielitaito, varhainen perheellistyminen, ulkomailla suoritettu tutkinto tai kouluttamattomuus.
  • Ulkomaalaistaustaiset työskentelevät pääosin samoilla aloilla kuin suomalaistaustaiset, mutta enemmän palvelu- ja myyntityössä ja vähemmän asiantuntijatyössä. Vuonna 2014 ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä oli suhteellisesti eniten siivoojina ja kotiapulaisina.
  • Heidän työsuhteensa on useammin määrä- tai osa-aikainen kuin suomalaistaustaisilla palkansaajilla, ja moni on töissä iltaisin ja viikonloppuisin.
  • Tukea maahanmuuttajanaisten työnhakuun tarjoaa muun muassa Monika-Naisten ja TE-toimiston työllistämisprojekti Osaavat naiset.

Uimapukukielto julkisissa saunoissa on hygienian kannalta turha.

Miksi julkisessa saunassa pitää olla alasti? Tätä ikuisuusaiheesta on pohdittu taas tänään, kun forssalainen mies kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että uimapukukieltoa tulisi harkita uudelleen. Hän miettii, että ei kai alapää ole yhtään sen hygieenisempi kuin uimapuku. Kysyimme asiaa  filosofian tohtori Kirsi Saukkoselta. Hän on terveydenhuollon ympäristön hygienian asiantuntija ja ollut mukana saunahygieniatutkimuksissa.

Onko  saunassa hygieenisempaa olla alasti kuin uimapuku päällä?

– Uimapukukielto julkisissa saunoissa ei perustu hygieniaan, vaan aikaan, jolloin esimerkiksi uimahallien vettä vielä kloorattiin paljon. Kielto perustuu siihen, että kun menet uimapuvussa saunaan, niin uimapuvusta tuleva kloori saattaa höyrystyä. Se taas voi aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä – varsinkin astmaatikoille tai muille herkille. Nykyään kloorin käyttäminen ei kuitenkaan tietääkseni ole enää niin yleistä kuin ennen, sillä monissa paikoissa käytetään otsonoitua vettä, Saukkonen sanoo.

”Mikrobit uivat hirveän helposti lauteen pintaan märästä kankaasta.”

Jos hallissa käytetään otsonoitua vettä, uimapukukielto on siis turha?

– Hygienian kannalta näin voidaan sanoa. Sitä paitsi julkisissa saunoissahan istutaan yleensä laudeliinan päällä. Mutta toki siinä on sellainen näkökulma, että jos menet uimapuku päällä saunaan, se voi herättää epäilyksen, oletko peseytynyt lainkaan. Peseytyminen on nimittäin todella tärkeää.

Saukkosen mukaan epähygieenisintä on se, jos menee uimasta suoraan saunaan eikä ole peseytynyt ennen uintia eikä sen jälkeen.

– Tällöin mikrobit voivat päästä esimerkiksi alapäästä lauteisiin. Mikrobit uivat hirveän helposti lauteen pintaan märästä kankaasta.

Muovitettu laudeliina hygieenisin

Saukkosen mukaan saunoissa hygieniaan vaikuttaa myös lauteiden pintamateriaali.

– Kun teimme saunatutkimusta, siinä selvisi, että puulauteet ovat paljon hygieenisempiä kuin vaikkapa kaakelilauteet. Puussa on itsessään antimikrobisia aineita, jotka ehkäisevät bakteerien kasvua. Kaakelilauteiden alle taas pannaan usein vesikanavia viilentämään lauteita, mutta ne saavat aikaan sen, että lauteet eivät kuivu eivätkä mikrobit näin kuole.

Hygieenisin laudeliina on Saukkosen mukaan muovitettu, sillä se suojaa lauteita parhaiten mikrobeilta.

– Kankainen laudeliina on hyvä niin kauan kun se pysyy kuivana. Mutta jos ja kun se kastuu, liina ei estä mikrobeja leviämästä lauteisiin.

 

Kysely

Pitäisikö uimapukukiellosta mielestäsi luopua julkisissa saunoissa?

Ja lajityypillinen vaihtoehto on...

Jos psykologi Liisa Keltikangas-Järviseltä kysytään, lapsia olisi hyvä hoitaa kolmevuotiaiksi asti kotona. Usein kysytäänkin. Sitten seuraa aina kiihkeä keskustelu lapsen edusta, yhteiskunnan edusta ja siitä, mitä se tarkoittaa, jos naiset alkavat jäädä vuosikausiksi kotiin.
 
Mutta hei! Lastenhoitoa miettivät muutkin kuin psykologit. Vaihteeksi asiaa voi tarkastella vaikkapa biologisen antropologian näkökulmasta. Apinatutkija Sonja Koski tutkii ihmisen evoluutiota lähisukulaisten avulla. Sieltä käy ilmi, että ihminen on parin miljoonan vuoden aikana kehittänyt omanlaisensa tyylin kasvattaa lapsia: porukalla.

– Se on kädellisillä aivan poikkeuksellista: esimerkiksi simpansseilla emo hoitaa poikasen yksin, Koski sanoo.

Nyky-yhteiskunnassa ihmisen yhteiskasvattajuus näkyy vaikka siinä, että isoisiä, kummeja ja kavereita pyydetään välillä lapsenvahdeiksi ja että lapset viedään työpäivän ajaksi päiväkotiin. Apinatutkijan mielestä tutkimuksella voisi olla hyvä opetus äideille:

– Ei tarvitse syyllistyä siitä, että päiväkodin tädistä tulee omalle lapselle tärkeä ihminen. Se on meille lajityypillistä!

Seuraavan kerran, kun päivähoitokeskustelu lähtee omituisille raiteille ja naiset ryhtyvät syyllistymään kotihoidosta tai päivähoidosta, muistakaamme apinoita ja keskittykäämme siihen, mitä Keltikangas-Järvinenkin yrittää oikeasti sanoa: olennaista on, että päiväkodeissa on tarpeeksi pienet lapsiryhmät ja hyvinvoiva henkilökunta.
 
Lue juttu tutkija Sonja Kosken työstä Me Naisten numerosta 12/2017.

 

Mistä kaksikko saa ruokaa, kun unelias ja syöppö majava ei survivalistin metsästysyrityksistä hätkähdä?

IS TV-LEHTI: Kuusamon korpi kutsuu uusiseelantilaista survivalistia Josh Jamesia ja brittikokki Matt Tebbuttia tosi-tv-sarjan Nälkäiset selviytyjät toisessa jaksossa.

Lumipeitteistä järvimaisemaa kaksikko kehuu kauniiksi. Talven karuus kuitenkin yllättää kokeneen eränkävijän ja rajallisista raaka-aineista herkkuruokia ääriolosuhteissa loihtivan kokin nopeasti.

Ohjelman vetävyyden kannalta tämä tietää lunta tupaan – valtaosan jaksosta kaksikko kyhnöttää kylmissään ja nälissään rakentamassaan tukikohdassa. Edes majavanmetsästys ei ota tuulta alleen, sillä unelias ja syöppö majava ei survivalistin metsästysyrityksistä hätkähdä.

Kokki-Mattin etukäteen hehkuttamat luonnonmarjatkaan eivät ole parhaimmillaan talven pakkasilla.

Lue myös: Lapin lasi-igluhotellista tuli somesensaatio maailmalla: ”Suomi taisi juuri päihittää Islannin”

Tosi-tv:ssä tunteet ovat avainasemassa – niin luomassa tarinaa kuin katsojan samaistumispintana. Suomen talvisen luonnon karuus saa kaksikolta pääasiassa kylmää kyytiä. Kuitenkin juuri näiden negatiivisten tunteiden ylivalta syö mahdollisuuden samastua kaksikon harvoihin riemunhetkiin.

Kaksikko ihastelee Suomea monessa asiassa, mutta myös tämä jää selviytymistaiston jalkoihin. Päällimmäisenä jaksosta mieleen jää onttouden tunne, mikä tekee jaksosta hieman vaikeasti lähestyttävän.

Eksotiikkaa ja selviytymiseetosta ei siis lumisista metsistä puutu, vaikkakin kuusamolaisten matkailuyrittäjien on turha odottaa jakson perusteella yleisöryntäystä – sen verran kylmää, märkää ja nälkäistä seikkailijoiden meno on.

Nälkäiset selviytyjät, Kutonen ma klo 21.00

 

Tyytyväisimmät kaupunkilaiset eivät asu suurimmissa cityissä vaan lakeuksilla. 

Kun Suomen 20 suurimman kaupungin asukkailta kysyttiin, onko kotikunta hyvä paikka asua, monessa kaupungissa oltiin melko tyytyväisiä – mutta Seinäjoella todella vastattiin kyllä. Epsi Ratingin raportin mukaan Seinäjoella on suurista kaupungeista kaikkein tyytyväisimmät asukkaat.

Suurten kaupunkien kärkikolmikkoon mahtuivat voitokkaan Seinäjoen lisäksi Tampere ja Espoo. Tampere pyyhki lattiaa Turulla, joka sijoittui suurien kaupunkien seitsemänneksi. Tampere–Turku-maaottelun kuvio on toistunut jo vuodesta 2012, jolloin vuosittainen vertailu aloitettiin.

Pääkaupunki Helsinki sijoittui kuudenneksi ja päästi nyt edelleen muun muassa Joensuun ja Kuopion. 

Duudsonien kotipaikkakunta

Mitä stereotypioihin tulee, seinäjokelaisia pidetään luonteeltaan suorina ja ylpeinä. Voi siis olettaa, että Seinäjoella asiat tosiaan ovat melko mallillaan: kai suorapuheiset kaupunkilaiset olisivat sanoneet, jos jokin omassa kotikaupungissa olisi isommin pielessä. Toisaalta, jos seinäjokelaisten ylpeys ilmenee korostuneena kotiseuturakkautena, tulos on voinut saada siitä lisää nostetta.

Tunnetuimpiin seinäjokelaisiin lukeutuvat Duudsonit, jotka ovat viime vuosina vieneet kotipaikkaansa maailmankartalle oikein urakalla. Duudsonien Jukka Hildén on muun muassa vieraillut Valkoisessa talossa. Hildén ja Jarno Laasala tosin muuttivat runsas vuosi sitten Los Angelesiin, joten jäämme odottamaan vertailua, kumpi on parempi asuinpaikkakunta: Seinäjoki vai Los Angeles. 

Pirkkala on silti parempi

Kuntavertailussa vastaajat antoivat kotikunnalleen arvosanan kolmessa kategoriassa: kuinka tyytyväinen asukas on kaikkiin asuinkunnan tarjoamiin palveluihin, kuinka hyvin palvelut täyttävät asukkaan odotukset ja kuinka lähellä asuinkunta on täydellistä kuntaa. Jokainen kategoria sai arvon nollasta sataan, ja sata tarkoittaa täydellistä kuntaa. 

Seinäjokelaiset antoivat kunnalleen mukavat 76,5 pistettä sadasta, ja loputkin suurten kaupunkien kärkiseitsikosta pyörivät 70 pisteen paremmalla puolella. 

Pienemmillä paikkakunnilla ollaan kuitenkin vielä tyytyväisempiä omaan asuinpaikkaan. Kun mukaan otetaan tutkimuksen kaikki 75 kuntaa, Seinäjoki on vasta yhdeksännellä sijalla. Edelle ovat kirineet muun muassa Lapua, Siilinjärvi ja Naantali. Kaikkien kuntien ykkösinä paistattelevat Pirkkala ja Kauniainen 84,5 pisteen tuloksellaan.